Areiopagin maaliskuinen seminaari ”Luonnontiede, maallistuminen ja teologia” tallennettiin ja nyt tuotokset ovat lehtemme YouTube-kanavalla. Lisäksi tässä artikkelissa esitellään noin puolen tunnin filmatut erikoishaastattelut professori John Hedley Brookesta, dosentti Aku Visalasta sekä professori Simo Knuuttilasta.

Maaliskuisen seminaarimme videoita on ehditty jonkin verran jo kysellä, ja nyt ne ovat vihdoin valmiit. YouTube-kanavaltamme löytyy seminaarin torstaipäivä videoituna kokonaan ja perjantai äänitettynä. Erikoishaastattelujen lisäksi artikkelin lopusta löytyy myös bonusvideo, jonka syntyä emme itsekään osanneet ennakoida. Ota ja lue (sekä katso ja kuuntele)!Lue koko artikkeli

”Uskon Jumalaan, koska minulla on henkilökohtainen suhde hänen kanssaan. Voinko nähdä hänet? En. Voinko koskettaa häntä? En. Mutta voin puhua hänelle ja paistatella hänen läsnäolossaan. Kun olet kaikkivaltiaan Jumalan läsnäolossa, voit tuntea sen.”

Tämä internetistä löytämäni blogitekstin katkelma voi kuulostaa tutulta. Moni kristitty perustelee uskoaan Jumalan olemassaoloon kokemuksella Jumalan läsnäolosta ja vaikutuksesta arkisessa elämässään.

Yhdysvaltain skeptikkojen yhdistyksen perustaja Michael Shermer kollegoineen tiedustelivat 10 000  amerikkalaiselta miksi nämä uskovat Jumalaan. Kaikkein yleisin vastaus liittyi luonnossa esiintyvään suunnitelmallisuuteen, kompleksisuuteen, kauneuteen ja täydellisyyteen (28.6%). Toiseksi yleisin vastaus liittyi jokapäiväisessä elämässä koettuun Jumalan läsnäoloon (20,6%). (Shermer 2003.)Lue koko artikkeli

Harvoin on tullut vastaan kirjoja joiden suomennettu ja alkuperäinen otsikko eroavat niin perustavanlaatuisesti. Alkuperäisen alaotsikon olisi voinut kääntää ”Miksi on jotain sen sijaan että ei olisi mitään”, suuri ja vavisuttava filosofinen kysymys, ja otsikon tarkoitus, arvaisin. ”Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijasta” sen sijaan on huikean paljon tarkennettu kysymys.  Kumpaan tulee Kraussilta vastaus?

Lawrence M. Krauss:  Universumi tyhjyydestä – Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijasta.

Basam Books, 2014.

Kraussin kirja oli helppo lukea. Se on hyvin kirjoitettu (huom. luin englanninkielisen alkuteoksen), ei ehkä yhtä lennokasta menoa kuin Valtaojat ja Enqvistit, mutta kuitenkin. Ja se on oikein mielenkiintoinen – jos joku tieteestä, kosmologiasta ja maailman synnystä, ja sen tarkoituksesta, on kiinnostunut. Mutta sitä on hankala arvioida koska se on niin kaksijakoinen.Lue koko artikkeli

Viime vuosikymmeninä on keskusteltu paljon siitä, mitä aika on ja vastaako perinteinen ajattelu ajattomuudesta lainkaan todellisuutta. Myös uskonnonfilosofian kentällä klassinen jumalakuva ajattomasta Jumalasta on tullut haastetuksi.

Tavallisesti Jumalan ajatellaan olevan ikuinen, kaikkitietävä, kaikkivaltias ja kaikkivoipa, jolla on vuorovaikutussuhde luotuihin olioihin. Mikä on tällöin Jumalan suhde aikaan? Onko Jumala jossakin mielessä ajaton? Ajattomuudella tarkoitetaan tässä eri asiaa kuin ikuisuudella. Jos Jumala on ikuinen, hänellä ei ole alkua eikä loppua. Ajattomuudella puolestaan tarkoitetaan riippumattomuutta ajasta, olemista jollakin tavalla ajan ulkopuolella. Nämä perinteisen filosofian ja teologian kysymykset on nostettu jälleen esiin nykyisessä uskonnonfilosofiassa. Mitä niistä sitten pitäisi ajatella?Lue koko artikkeli

Todistaako luonnonjärjestys jollain tavalla Jumalasta?

Tämäntyyppisellä ajatuksella on pitkä perinne. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinuksen mukaan ”Maailma itse antaa hyvin järjestyneen liikkeensä ja muutostensa sekä kaiken näkyväisen kauneutensa kautta todistuksen, että se on luotu, ja ettei sen luoja ole voinut olla kukaan muu kuin Jumala, jonka suuruus ja kauneus on näkymätöntä ja ilmaisukykymme ulottumattomissa.” (De civitate dei, XI, 4) Ajatus siitä, että luonnonjärjestys todistaa Luojastaan, on kyseenalaistettu monella tapaa varsinkin valistuksen jälkeen. Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä keskustelua luonnollisesta teologiasta ja sen kritiikistä.Lue koko artikkeli

Näkivätkö ensimmäiset kristityt järjen uskon vihollisena? Olivatko menneisyyden ihmiset jotenkin lapsellisia uskomuksiensa suhteen? Dosentti Olli-Pekka Vainio valottaa kristinuskon syntyaikojen filosofista kontekstia.

Jo varhaisimmat tuntemamme antiikin filosofit laittoivat alulle myyteistäriisumisprojektin, jossa muinaisiin jumaluuksiin kohdistettiin terävää kritiikkiä. Esisokraatikoista erityisesti Anaksimandros (n. 610–546 eKr.) ja Ksenofanes (n. 570–475 eKr.) esittivät ajatuksia, joissa filosofiset käsitteet korvasivat yksittäisten jumaluuksien piirteet.Lue koko artikkeli

Käsitys uskonnon ja tieteen välisestä konfliktista putkahtaa esille yllättävän usein yleisönosaston kirjoituksissa ja junan ravintolavaunujen keskusteluissa. Sodankäyntiteesin mukaan tiede ja uskonto ovat vastakkaisia tapoja jäsentää maailmankuvaa ja maailmankatsomusta.

Naturalistisen käsityksen mukaan ”uskonto” perustuu jumalallisille ilmestyksille  ja epävarmoille uskomuksille, kun taas ”tiede” perustuu empiirisille havainnoille ja varmoille faktoille. Näin viritettyjen alkuehtojen jälkeen päädytään johtopäätökseen, jonka mukaan tiede tulee vääjäämättä voittamaan tämän kilpailun ja ajamaan uskonnon romukoppaan. Viimeksi tällaista näkemystä puolustettiin tiukasti esimerkiksi kuopiolaisen ilmaisjakeluna ilmestyvän Kaupunkilehden yleisönosastossa. Kirjoituksista ei käynyt ilmi, että kirjoittajilla olisi itsellään tieteellistä koulutusta.Lue koko artikkeli

Uskonto ja luonnontiede vaikuttavat äkkiseltään varsin erilaisilta. Viimeisten 60 vuoden aikana on kuitenkin syntynyt kansainvälinen tutkimussuuntaus ”Religion and Science”, jossa pyritään keskusteluun niiden välillä. Mutta mitkä ovat keskustelun taustalla olevat motivaatiot?

Kuten teologisen tiedekunnan varadekaani Risto Saarinen totesi äskettäisen ”Luonnontiede, teologia ja maallistuminen” -seminaarin avauspuheessa, Suomessa keskustelu uskonnon ja luonnontieteen suhteesta ei ole ollut perinteisesti vahva tutkimusala, vaikka meillä onkin ollut monia yksittäisiä aiheesta kiinnostuneita teologeja ja luonnontieteilijöitä, kuten K.V. Laurikainen, Juha Pihkala ja Eeva Martikainen. Osaksi tämä saattaa johtua kantilaisen uusprotestantismin perinnöstä, jossa uskonnon alueeksi jäivät arvot ja eksistentiaaliset kysymykset (kuten kysymys elämän tarkoituksesta), kun taas luonnontieteen alueeksi jäi todellisuuden tutkiminen.Lue koko artikkeli

Nykypäivän uskonto- ja kirkkokritiikin perusaiheita ovat keskiajan ristiretket. Ei voi kieltää, että meidän aikamme näkökulmasta instituutio näyttäytyy helposti länsimaisen kirkkohistorian vähemmän ylevänä lukuna. Kirkko ei vain asettunut tukemaan väkivaltaa toisuskoisia vastaan, vaan oli vastuussa siitä. Miten näin pääsi käymään?

Jotta kysymykseen voi vastata, täytyy lähteä liikkeelle varhaiskeskiajan historiasta. 600-luvun alussa Arabian niemimaalla käynnistyi ennen näkemättömän nopeasti ja laajalle edennyt valloitussotien aalto, jota elähdytti uusi monoteistinen uskonto, islam. Itä-Rooman keisarikunta, Bysantti, joutui näiden kohteeksi Lähi-idässä ensimmäisen kerran jo profeetta Muhammedin eläessä, vuonna 629. Parissa kymmenessä vuodessa muslimien onnistui vallata Lähi-itä Bysantilta itselleen.Lue koko artikkeli

Kuinka hyvin tunnet itsesi? Viimeaikaiset tutkimukset kertovat, että et todennäköisesti tunne itseäsi niin hyvin kuin luulet. Harva nykyään myöntää olevansa ennakkoluuloinen, mutta moni meistä silti sellaiseen lankeaa.

Käsitys, että ihmisen käyttäytyminen olisi kokonaan tietoisesti kontrolloitua, on ajasta riippuen ollut joko muodikasta tai epämuodikasta. 1900-luvulla Sigmund Freudin näkemykset tiedostamattomasta tunnetusti haastoivat ajatuksen, että tuntisimme oman mielemme. Mutta hänen teoriansa ei koskaan saavuttanut kannatusta luonnontieteilijöiden keskuudessa: yritykset testata sitä kokeellisesti eivät vakuuttaneet.Lue koko artikkeli

”[Varhaisella keskiajalla] kristillinen kirkko väitti kaiken tiedon sisältyvän Raamattuun ja kirkon traditioon…Kirkko otti itselleen tiedon säilyttäjän ja välittäjän aseman ja oli aina valmiina turvautumaan maalliseen vallankäyttöön pakottaakseen kansan kuuliaiseksi päätöksilleen. Näin kirkko valitsi suunnan, joka samalla ratkaisi sen koko tulevan toimenkuvan: kirkosta tuli Euroopan älyllisen kehityksen este yli tuhannen vuoden ajaksi.”

– John William Draper, History of the Conflict between Religion and Science (1874)

Myytti siitä, kuinka keskiajan kirkko vastusti tiedettä, ei todennäköisesti katoa mihinkään – osaksi koska se sopii niin hyvin yhteen muiden suosittujen keskiaikaa koskevien myyttien kanssa ja osaksi koska se on niin helppo panna kokoon.Lue koko artikkeli

Kuvitellaanpa että löytäisit kirjakaupasta kirjan Tee itsestäsi mestarikiekkoilija. Saattaisi tulla mieleen, ettei luistelemista taida oppia tenttikirjalla. Mestarin titteli tuntuu kaukaiselta, kun harva lahjakaskaan juniori päätyy ammattilaiseksi. Jos kirjoittajana olisi Teemu Selänne, teokseen voisi jo suhtautua vakavammin.

Harva tosin odottaisi saavansa rahojaan takaisin, vaikka ei teoksen luettuaan olisi vielä maajoukkueessa – tai edes rantakunnossa. Pikemminkin kyse voisi olla teoksesta jossa motivoidaan aloittamaan jatkuva ja pitkäjänteinen harjoittelu ja neuvotaan miten jokaisen kannattaa kehittää omia taitojaan.Lue koko artikkeli

Vatikaanin II kirkolliskokous, maailmanhistorian suurin ja katolisen kirkon viimeisin ekumeeninen konsiili, pidettiin Vatikaanissa vuosina 1962-1965. Siihen osallistui yhteensä lähes 3000 piispaa joka puolelta maailmaa. ”Vatikaani kakkonen” uudisti katolisen kirkon suhteen itseensä, toisiin kristittyihin, muihin uskontoihin ja koko moderniin maailmaan, myös moderniin tieteeseen.

Kuten Helsingin edesmennyt katolinen piispa Paul Verschuren sanoi, ”ei voida oikein järkevästi selittää mitään kirkon nykyisestä tilanteesta ilman, että otetaan huomioon Vatikaanin 2. kirkolliskokous” (Verschuren 2006: 10).Lue koko artikkeli