Luonnontieteilijät ja teologit ottavat kantaa ilmastonmuutokseen
Suomalainen keskusteluryhmä vaatii ripeitä toimia ilmastonmuutoksen suhteen ja muistuttaa, että kyse on maailmankatsomuksellisesta muutoksesta.
Suomessa on toiminut muutaman vuoden ajan noin kuudentoista hengen keskusteluryhmä, jonka jäsenistö on koostunut puoliksi luonnontieteilijöistä ja puoliksi teologeista. Ryhmän tavoitteena on ollut lisätä ymmärrystä näiden tieteenalojen edustajien välillä ja keskustella ajankohtaisista eettisistä kysymyksistä. Tuore kannanotto (11.8.) on samalla ryhmän ensimmäinen julkinen toimenpide.
Ilmastonmuutos on ollut ryhmää eniten puhuttanut eettinen kysymys. Sen seuraukset näkyvät lukuisilla eri tutkimusaloilla meribiologiasta lähtien. Ryhmässä on myös vahvaa ilmastotutkimuksen osaamista: yksi ryhmän kahdesta puheenjohtajasta on akatemiaprofessori Markku Kulmala, joka on kansainvälisesti erittäin tunnettu ilmakehätutkija. Myös ryhmän kolmesta sihteeristä yksi, Laura Riuttanen, on erikoistunut ilmastotutkimukseen.
Teologien puolelta puheenjohtajana on piispa Tapio Luoma, joka tarkasteli jo väitöskirjassaan teologian ja luonnontieteiden suhteita. Sihteereinä ovat toimineet lisäksi kirkon yhteiskunnallisten asioiden ja ympäristötyön asiantuntija Ilkka Sipiläinen sekä ympäristöteologian tutkija Panu Pihkala. Ekoteologien lisäksi ryhmässä on esimerkiksi uskonnonfilosofian ja yleisen systemaattisen teologian osaamista.
Ryhmän käsittelemät aiheet ovat olleet moninaisia, kuten tieteellinen kieli, erilaiset ihmiskäsitykset, kvanttifysiikka ja maailmanloppunäkemykset. Jokaisesta aiheesta on alustanut sekä luonnontieteilijä että teologi, toisiaan kommentoiden. Yhteisen kielen löytyminen vei aikaa: jo peruskäsitteet, kuten pahamaineinen luonto-termi, ymmärretään usein eri tavoin. Eri osapuolet ovat kuitenkin kokeneet keskustelut hyvin hedelmällisiksi. Samalla on yhdessä pohdittu, olisiko vastaavia keskusteluja mahdollista järjestää myös laajemmin. Verkkolehti Areiopagin toiminta on osaltaan vastannut samaan tarpeeseen, mutta myös yliopistokoulutuksessa olisi tarvetta asioiden laaja-alaiselle käsittelylle.
Ne haasteet, joita koetaan näinkin erilaisten alojen kuin teologian ja luonnontieteiden edustajien kesken, ovat hyvin opettavaisia. Tilanne vaatii sitä, että tutkijat opettelevat puhumaan omasta alastaan siten, että ulkopuolinen voi sitä ymmärtää. Tämä ohjaa ilmaisemaan asioita selkeästi ja jargonia välttäen. Vanha viisaus, Einsteiniin liitetty, tiivistää osuvasti: ”Jos et osaa kertoa siitä selkeästi, et ole vielä ymmärtänyt sitä tarpeeksi hyvin.” Monimutkaisistakin asioista voi kertoa ymmärrettävästi, mutta tämä vaatii viisautta ja viitseliäisyyttä.
Eri alojen kohtaaminen ohjaa myös havaitsemaan oman alan erikoisuuksia. Tämän ryhmän keskusteluissa esimerkiksi teologit havahtuivat siihen, kuinka paljon he käyttävät teologien nimiä ytimekkäinä keskusteluvälineinä: ”barthilainen” ja niin edelleen. Luonnontieteilijät kommentoivat nopeasti, että näitä termejä on pakko avata. Toisaalta luonnontieteilijät tuntevat oman alansa kaavat ja säännönmukaisuudet niin hyvin, että niistä saatetaan puhua vastaavalla tavalla, joka ei aukene muille.
Ilmastonmuutos on eettinen kysymys
Ryhmän ilmastokannanotto rakentuu eri alojen vuoropuhelulle ja yhteistyölle. Ilmastonmuutoksen ongelman ja sen ratkaisumallien hahmottaminen vaatii monitieteellisyyttä ja myös eri uskontojen sekä katsomusten yhteistyötä. Ryhmä muistuttaa, että taustalla on kysymys ihmiskäsityksestä ja yhteiskuntakäsityksestä: mitä on hyvä elämä ja millainen on menestyvä yhteiskunta? Ilmastonmuutosta aiheuttaa jatkuva aineellisen hyvinvoinnin tavoittelun kasvu, joka ei enää lisää edes vauraiden ihmisten onnellisuutta. Määräävänä arvona tulisi olla kasvun sijasta kestävyys.
Ihmiskunta tarvitsee kohtuullisuutta, mutta siihen on vaikea tyytyä. Uskonnoilla voi olla tärkeä rooli hyveellisyyteen kasvattamisessa, kannanotto muistuttaa. Monesta uskonnosta löytyy ikiaikaisia kohtuullisuuden korostuksia ja muita aiheeseen liittyviä opetuksia, kuten Vanhan testamentin katkelma, jolla kannanotto alkaa (Jer. 12:4). Uskonnot muistuttavat, että ihmisen perusluonteeseen kuuluu taipumus vähätellä ongelmia ja paeta niitä oman hyvinvoinnin kasvattamiseen.
Tulee olemaan kiinnostavaa seurata ryhmän julkilausuman vastaanottoa. Kansainvälisesti teologit ja luonnontieteilijät ovat usein ottaneet kantaa eettisiin kysymyksiin (kristinuskon viitekehyksessä yksi laajimmista kannanotoista tapahtui jo vuoden 1979 Faith, Science and the Future -konferenssin yhteydessä), mutta Suomessa tällainen on uutta.
Ian Barbour, yksi keskeisistä uskonnon ja luonnontieteen suhteen pohtijoista, harmitteli usein erästä asiaa. Hän halusi keskustella sekä teorioista että käytännön eettisistä kysymyksistä, mutta hänen kuulijansa usein keskittyivät teorioihin. Esimerkkinä toimii hänen kaksoisteostensa Religion in an Age of Science ja Ethics in an Age of Technology (1992) vastaanotto. Teoreettisempi ensimmäinen osa sai paljon suuremman suosion, vaikka Barbour halusi näitä kahta luettavan yhdessä.
Tutkijat pääsevät toki helpommalla, jos he keskustelevat vain teoreettisista kysymyksistä. Mutta silloin vaarana on se, että kun tutkijat lopulta tulevat seminaarihuoneistaan ulos, on maailma ovien ulkopuolella ehtinyt vakavasti vaurioitua.
Suomessa elää vahvana käsitys siitä, että tutkimuksen pitäisi olla täysin neutraalia. Objektiivisuus ja totuuden etsiminen ovatkin olennaisia tutkimuksen kannalta. Samalla on kuitenkin muistettava, että tutkimus ei tapahdu tyhjiössä. On olemassa tietty arvomaailma, joka määrittää sitä, millaiset tutkimusaiheet katsotaan hyviksi. Tutkimustuloksia myös sovelletaan erilaisiin käytännön päämääriin. Olisi erikoista, jos tutkijat eivät saisi lausua mielipiteitään siitä, mitä heidän tuloksensa merkitsevät käytännön elämän kannalta.
Yliopistokoulutus ja -tutkimus ei ole myöskään niin irrallista käytännön elämästä kuin mitä joskus esitetään. Jos ei olisi tarvetta kyseisen alan käytännön osaajille, ei olisi lopulta yhtä laajaa kiinnostusta ja rahoitusta alan tutkimukselle. Tämä on tärkeä huomio myös teologisen tiedekunnan suhteen. Vaikka akateeminen teologia ei ota tunnustuksellista kantaa, ei akateemista teologiaa olisi olemassa tässä laajuudessa, jos käytännön kirkollista elämää ei olisi.
Myös heillä, jotka pitävät tutkijan tehtävänä ottaa eettisesti kantaa, on erilaisia mielipiteitä siitä, miten vahvasti tuota kannanottamista tulisi tehdä. Suomeksi ilmestyi viime vuonna teos Taisteleva tutkimus (Suoranta & Ryynänen, Into Kustannus), joka käsittelee juuri tätä tärkeää kysymystä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Itse kaipaisin kuitenkin myös välimuotoja harmaan perustutkijan ja ”taistelevan tutkijan” välille. Tutkijoilla on tärkeä vaikuttamistehtävä, vaikka he eivät kokisikaan itseään vasemmistohenkisiksi ”taistelijoiksi”.
Eettiset kysymykset ovat monimutkaisia. Niin ovat kaikki merkitykselliset kysymykset. Niihin on uskallettava ottaa kantaa, mutta harkitusti, parhaaseen järjen ja sydämen käyttöön luottaen.