Tuoreessa kiertokirjeessään paavi Franciscus pohtii teologian ja luonnon suhdetta. Kulmakivenä kiertokirjeessä on luonnon tämänhetkinen tila ja yhteiskuntamme arvomaailma.

Franciscuksen radikaali väite on, että mikäli ekologisten ponnistusten taustalla eivät edes piilevinä ole kysymykset ihmisarvosta ja elämän tarkoituksesta, tavoitteemme jäävät aina vaillinaisiksi. Millaisia ratkaisuehdotuksia Franciscuksella on tarjottavanaan?

Paavi Franciscuksen 18.6.2015 julkaistussa kiertokirjeessä Laudato si’ (suom. ’Ole ylistetty’) keskeisenä kysymyksenä on: ’Millaisen maailman me haluamme jättää tuleville sukupolville?’. Tähän liittyy oleellisesti kysymys siitä, ’miksi olemme täällä’. Paavin mukaan löytääksemme sukupolvien välisen yhteyden, meidän tulee ymmärtää merkityksemme ja paikkamme tässä maailmassa osana muuta luomakuntaa.

Franciscus pohjaa ajattelunsa luonnollisesti kristilliseen teologiaan, mutta myös viimeisimpiin ympäristötutkimuksiin ja filosofiaan ekologisen ajattelun (ja ajattelemattomuuden) taustalla. Näiden selvitysten myötä Franciscus antaa omia konkreettisia ratkaisuehdotuksiaan asiaintilan ratkaisemiseen.

Franciscuksen ekoteologia

Franciscus muistuttaa, että me itse olemme luodut tämän maan aineksista. Hän viittaa esikuvansa Franciscus Assisilaisen Aurinkolauluun. Maailma ”on kuin sisar, jonka kanssa jaamme elämämme, ja kuin kaunis äiti, joka sulkee meidät syliinsä” (1). Franciscus ravistelee kuulijoitaan näkemään ja kuulemaan yhteisen kotimme valitushuudot ja kärsimyksen. Äiti maa huutaa tuskissaan vähäosaisimpien ja kärsivien puolesta. Äiti maan pahoinvoinnista nimittäin kärsivät Franciscuksen mukaan aina ensimmäisenä ja voimakkaimmin huonoimmassa asemassa olevat, kun taas hyväosaiset keskittyvät usein vain jälkiensä peittämiseen.

Paavi Fransiscus. Kuva: Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0.

Tällä on Franciscuksen teologiassa yhteys syntisyyteemme. Synti rikkoo ihmisen suhteen Luojaansa ja muuhun luomakuntaan. Synti tulee näkyvimmin esiin itsekeskeisyytenämme ja entistä enemmän valta-asemaa saaneena hyväosaisten kertakäyttökulttuurina. Kauaskantoisten etujen ja pysyvyyden tavoittelu loistaa usein länsimaisen ihmisen ajattelussa poissaolollaan. Länsimaiden kehitys ja teknologia eivät siis itsessään ole Franciscuksen kritiikin kohteena. Ne mahdollistavat samalla huolenpidon luomakunnasta. Vastuullisuus kuitenkin lisääntyy teknologian kehittyessä. Niinpä suurimmassa vastuussa ovatkin teollisuusvaltiot.

Franciscus on huolissaan kristittyjen harjoittamasta virheellisestä raamatuntulkinnasta, jossa ihmisestä on tehty koko maailman keskus. Vaikka ihmisellä onkin erityisasemansa luotujen joukossa, on se samalla viivalla muun luomakunnan kanssa kurottaessaan kohti lopullista päämäärää, joka on Jumala. Luonto edustaakin Franciscukselle Jumalan kauneutta ja pyhyyttä, jossa lankeemus näkyy vain ihmisen kautta. Ihmiselämä perustuu Franciscuksen mukaan kolmeen suhteeseen. Ensimmäinen on suhde Jumalaan, toinen on suhde toiseen ihmiseen ja kolmas on suhde luontoon. Lankeemuksessa nämä kaikki ovat vaurioituneet niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Erottava tekijä on synti, joka vahingoitti myös sitä, kuinka ihminen käyttää hänelle annettua hallintavaltaansa luontoa kohtaan. Ihmisen ja luonnon välinen harmonia vaurioitui. Nykyään voimme todeta tämän erilaisina luonnon väärinkäytöksinä, holtittomuutena kaikkein haavoittuvaisimpia kohtaan ja suoranaisina hyökkäyksinä luontoa kohtaan. Kiitos, kunnioitus, viljeleminen ja varjeleminen ovat ihmisen luomista seuranneita tehtäviä.

Vaikka ihminen ei olekaan maailmankaikkeuden keskus, häntä ei tule yhdenvertaistaa kaikkien muiden elävien olentojen kanssa. Ihmisellä on maailmassa erityinen arvonsa, johon kuuluu vastuu muusta luomakunnasta. Jos erehdymme jumaloimaan maailmaa, estää se meitä työstämästä sitä ja suojelemasta sen haurautta. Ihmisen rikkoessa mitä tahansa luotua olentoa kohtaan, hän rikkoo omaa ihmisarvoaan osana luomakuntaa vastaan.

Franciscuksen mukaan Jumala on itse osa tätä maailmaa, omaa luomakuntaansa, tullessaan ihmiseksi Jeesuksessa. Jeesuksen ylösnousemus yhdistää hänen luomakuntansa osaksi iankaikkisuutta.

Kulutusyhteiskunnan filosofia ja sen seuraukset

Teknologian kehitys tuo sitä hallitseville valtaa. Teknologian myötä tullutta valtaa hyödyntävää kulttuuria Franciscus kutsuu teknokraattiseksi paradigmaksi. Tällä hän viittaa siihen, kuinka valtaa käytetään hyvin laaja-alaisesti, mikä johtaa luonnon häviämiseen ja heikompien hyväksikäyttöön. Tällä pyritään hallitsemaan myös taloutta ja politiikkaa.

Nykyajan länsimaista kulttuuria hallitsee ihmiskeskeinen ajattelu. Ihmistä ei nähdä osana kokonaisuutta, vaan kaiken keskuksena. Tämä johtaa ihmisen valta-asemaa korostavaan itsekeskeiseen kulttuuriin, jonka seurauksena on lyhytjännitteinen toiminta ja kertakäyttökulttuuri. Edessä on hyöty-yhteiskunta, jossa niin ihmisen kuin luonnonkin arvoa mitataan hyödyllä. Hyöty-yhteiskunnassa ihmiset ja luonto ovat käyttöesineitä, joita voidaan hyväksikäyttää, kun se edistää valtaapitävien hyötyä ja tavoitteita.

Edessämme ei olekaan kahta toisistaan erillistä kriisiä, ympäristöä koskeva ja sosiaalinen, vaan iso ja moniulotteinen kriisi, johon kuuluvat sekä ihmiset ja luonto. Asia on yhteinen ja laaja-alainen. ”Kaikki säröt solidaarisuudessa ja yhteiselämässä vahingoittavat ympäristöä” (142), kirjoittaa Franciscus.

Tieteellinen kehitys heijastelee samaa kulttuurista ilmastoa. Vaikka kehitys itsessään ei ole pahasta, sillä on rajansa. Vaikka esimerkiksi geenimuuntelu on saanut aikaan talouskasvua tietyillä alueilla, tämä on ajanut siihen, että maan tuotanto on vain tiettyjen käsissä. Tästä kärsivät muun muassa pienviljelijät, maatyöläiset, biodiversiteetti ja ekosysteemien verkostot.

Yksilökeskeinen ja hyötyä painottava yhteiskunta on ajanut myös siihen, että puhdas vesi ei olekaan enää ihmisoikeus, vaan osittain koulutuksen ja kulttuurisen aseman myötä saatava hyöty. Ilman oikeutta puhtaaseen veteen köyhiltä kielletäänkin ”oikeus sellaiseen elämään, jossa kunnioitetaan heidän loukkaamatonta ihmisarvoaan” (30). Veden likaaminen on jatkuva ongelma ja puhtaan veden hinta kasvaa jatkuvasti.

Niinpä köyhässä asemassa olevat, kuten kehitysmaiden ihmiset, ovat puhtaan veden suhteen huonossa asemassa. Tutkimusten valossa näyttääkin siltä, että veden vähetessä edessä on laaja-alainen globaali konflikti – taistelu puhtaasta vedestä.

Luonnon laiminlyönti ja hyötyyn tähtäävä toiminta  johtavat vuosittain tuhansien eläin- ja kasvilajien tuhoutumiseen. Näitä lajeja tulevat sukupolvet eivät tule koskaan näkemään. Franciscuksen mukaan ihmisen toimiessa rahan ja kulutuksen palveluksessa, ”maapallo, jolla elämme, muuttuu köyhemmäksi ja rumemmaksi, yhä kapeammaksi ja harmaammaksi” (34). Vielä huolestuttavampaa, kuin luonnon tuhoutuminen onkin se, että näihin ongelmiin suhtaudutaan usein turtuneen välinpitämättömästi. Välinpitämättömyys tarkoittaa tarkoituksetonta ja päämäärätöntä kulttuuria ja elämää. Vaikka merkkejä positiivisesta kehityksestä ja sääntelystä onkin, se ei riitä tasapainon saavuttamiseksi.

Vuoropuhelu, kulttuurin muutos ja ekologinen kasvatus avaimina muutokseen

Franciscuksen mukaan muutos ei onnistu jonkin yksittäisen ideologian, pinnallisuuden tai reduktionismin keinoin. On kyse laaja-alaisesta yhteispelistä, jossa kaikki on saatava yhteen leiriin vuoropuhelun keinoin. Koska monia ympäristöä koskevia ongelmia lähestytään niin eri näkökulmista, on tärkeää, että päästäisiin yhteiseen keskusteluun – erityisistä kysymyksistä ja periaatteista yleisimpien äärelle. Yksittäiset ideologiat ja tavoitteet eivät saa vahingoittaa yhteistä hyvää. Ne eivät myöskään saa perustua taloudellisiin laskelmiin ja hyötyyn, sillä ”ympäristö on yksi niistä hyvyyksistä, joita markkinatalouden mekanismit eivät pysty asianmukaisesti puolustamaan tai edistämään” (190, Kirkon yhteiskunnallisen opetuksen kompendium).

Koska käyttäytymistottumuksemme ovat kovin piintyneitä, on kulttuurikriisi varsin syvä. Liikeyritysten ja päättäjien toimintaan on mahdollista Franciscuksen mukaan vaikuttaa muuttamalla omia ja muiden kuluttajien tottumuksia. Kuluttajien tapojen muutoksessa taas koulu, perhe, tiedotusvälineet ja kirkon opetus ovat tärkeässä asemassa. Franciscus haastaa meitä siis kokonaisvaltaiseen kulttuurin muutokseen yhteiskunnan kaikilla alueilla.

Franciscuksen tavoite on herättää ihmiskunta yhteiseen keskusteluun. Ympäristökokoukset ovat tähän asti keskittyneet vain yksittäisiin ja kokonaisuuden kannalta epäolennaisiin asioihin. Ainoa keino tilanteen korjaamiseen hänen mukaansa onkin aito ja avoin laaja-alainen keskustelu asioista niiden oikeilla nimillä.

Tämän keskustelun seurauksena tulisi syntyä kokonaisvaltaista ekologista ajattelua, joka takaa oikeudenmukaisuuden kaikille ja kaikelle. Franciscus peräänkuuluttaa avoimuutta ja rehellisyyttä. Kun tulevia hankkeita suunnitellaan, niiden ympäristömerkityksistä tulisi avoimesti keskustella, jolloin ne voitaisiin ottaa asianmukaisesti huomioon. Epäitsekäs vastuullisuus ottaa huomioon kauaskantoiset vaikutukset tehokkuuden ja välittömien tulosten kustannuksella. Tällaiseen toimintaperiaatteeseen Franciscus kehottaa myös valtioiden johtajia ja päättäjiä.

Kiertokirjeen kritiikki kohdistuu teologian epäselvyyteen

Franciscuksen kiertokirjettä on kritisoitu siitä, että se käyttää liian metaforista kieltä puhuessaan teologiaa. Mitä Franciscus esimerkiksi tarkoittaa seuraavilla kielikuvilla: ”meidät on kutsuttu vastaanottamaan maailma ehtoollisen sakramenttina”, sillä ”jumalallinen ja inhimillinen yhdistyy luonnossa saumattomana vaatekappaleena” (9)?

Vaikka Franciscuksen kaunis ja runollinen tapa ilmaista Jumalan luonnossa näkyvää yleistä ilmoitusta itseäni teologina viehättääkin, tämänkaltaiset mystikon ilmaukset helposti etäännyttävät maallikkolukijaa. Franciscuksen tapa kirjoittaa tällä tavoin antaa myös toisaalta viittauksia yleisuskonnollisuuteen kristinuskon erityisen sanoman ääreltä. Keskeisin kiertokirjeen kritiikki onkin kohdistunut juuri Franciscuksen teologiaan. Kirjeen teologiaa pidetään epäselvänä ja ohuena. Kuuluuko paavi Franciscuksen teologiaan Raamatun erityinen ilmoitus lainkaan?

Katolisten piireissä ollaan huolestuneita siitä, että Franciscus ei ole vielä tässäkään kiertokirjeessä ollut selkeä kristillisessä teologiassaan. Tästä huolimatta First things – lehden katolinen journalisti R. R. Reno myöntää analyysissään, että allekirjoittaa kuitenkin kaiken, mitä Franciscus kirjoittaa ympäristöongelmista, ilmastonmuutoksesta ja niihin pyrkivistä tavoitteista.

Vaikka Franciscus käsittelee laaja-alaisesti viime aikaista tutkimusmateriaalia ympäristökannanottojensa taustalla, kritiikin kohteena on ollut hänen tukeutumisensa kirjeessään YK:n selvityksiin ilmastonmuutoksen tilasta. Koska kiertokirje pitää sisällään paljon poliittisia kannanottoja, kaikki katolisetkaan eivät ole ottaneet Franciscuksen kiertokirjettä paavin erehtymättömyyteen vetoavana ’ex cathedra’ -lausumana.

Kritiikistä huolimatta Franciscuksen viesti on selvä. Hän kehottaa tuoreessa kiertokirjeessään kaikkia tämän pallon asukkaita uudenlaiseen avoimuuteen ja rehellisyyteen taloudellisen edun kustannuksella. On hänen mukaansa aika pysähtyä tarkastelemaan suhdettamme toisiin ihmisiin ja luontoon. Lähentyminen luonnon ja toisten ihmisten kanssa on paavin mukaan avain oikeaan tahtotilaan: “[J]os tunnemme olevamme läheisesti yhteydessä kaiken olemassa olevan kanssa, silloin selkeys ja huolenpito pulppuavat meistä luonnollisesti.” (11)

Lähteet:

Paavi Franciscus: Laudato si’ (Ole ylistetty), Huolenpidosta yhteistä kotiamme kohtaan (suluissa olevat numerot tekstissä viittaavat kiertokirjeen tekstikohtiin)

Katolinen.fi, Yleiskatsaus paavi Franciscuksen kiertokirjeeseen

Kuva 1: Matthias Weinberger@Flickr.com. CC BY-NC-ND 2.0.

Kuva 2: Alfredo Borba@Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0.