Vieraskynä / Jeroen de Ridder / 2.6.2015

Tiede ja tiedeuskovaisuus tieteen popularisoinnissa, osa 1

Tieteen popularisoinneissa väitetään usein, että suuri osa perinteisen filosofian kysymyksistä on riistetty filosofeilta. Tieteen väitetään muun muassa ratkaisseen kysymykset universumin alkuperästä ja lopullisesta kohtalosta, ihmisen synnystä, sielusta, tahdonvapaudesta, moraalista ja uskonnosta. Filosofia ja teologia jäävät syrjäytetyiksi. Onko asia kuitenkaan näin?

Tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa filosofi Jeroen de Ridder osoittaa, että tällaiset väitteet nousevat tieteisuskoisen eli skientistisen tietoteorian vaikutuksesta. De Ridderin mielestä skientismi myös loppujen lopuksi haittaa tieteen popularisointia.

Johdanto

Tieteen popularisoinnit palvelevat tärkeää yhteiskunnallista tehtävää vahvistaessaan tieteellistä lukutaitoa. Tieteen toiminta jäisi muuten miltei täysin maallikoiden ulottumattomiin, sillä tiede on jakautunut erityisaloihin ja tieteellinen toiminta on hyvin monimutkaista. Tieteen löydökset ovat kuitenkin yhteiskunnallisesti merkittäviä. Toimivathan ne teknisten innovaatioiden käyttövoimana, antavat tietoa poliittisia päätöksiä varten ja joskus jopa vaikuttavat ihmisten maailmankuvaan ja käsityksiin itsestään.

Tämä on tärkeää, sillä tiede on vaikuttanut valtavasti elämäämme ja on erittäin menestyksekkäästi lisännyt ymmärrystämme maailmasta. Tieteen popularisointi mahdollistaa sen, että kansa voi seurata tieteen edistysaskelia ja näin muodostaa käsityksen niiden aikaansaamista yhteiskunnallisista muutoksista.

Tämän vuoksi onkin huolestuttavaa, jos tiedettä popularisoivat bestsellerit ovat harhaanjohtavia, epätarkkoja tai muuten virheellisiä. Tässä artikkelissa osoitan, että asia tosiaan on näin: virheellinen skientistinen tietoteoria turmelee suuren osan tieteen popularisoinneista. Karkeasti ottaen skientismi väittää, että tiede on ainoa aito itseämme ja koko universumia koskevan tiedon lähde.

Skientismi on yleensä julkilausumaton taustaoletus, jota liki mahdotonta löytää suoraan julkilausuttuna, puhumattakaan siitä, että sen totuutta tai järkevyyttä yritettäisiin puolustaa. Tämän vuoksi skientismi jää erityisesti maallikkolukijoilta yleensä huomaamatta. Suurimmalta osalta heistä näet puuttuu tietoteorian ja tieteenfilosofian koulutus, joka mahdollistaisi skientismin havaitsemisen.

Aloitan pikakatsauksella skientismin esiintymiseen. Fysiikan, evoluutiobiologian, aivotutkimuksen, kognitiopsykologian ja evoluutiopsykologian viimeaikaisten popularisointien perusteella voisi saada vaikutelman, että perinteiset suuret kysymykset on nyt oikeutetusti otettu pois filosofeilta ja muilta luonnontieteiden ulkopuolisten alojen tutkijoilta. Tieteen edistyskulku on vihdoinkin antanut meille lopulliset ja kokemusperäiset vastaukset niihin. Vaihtoehtoisesti jotkut voivat myös esittää tieteen osoittaneen, että nämä perinteiset kysymykset tulee hylätä, koska ne ovat vain sekaannuksia, harhapolkuja tai muuten turhia.

Esimerkiksi Francis Crick kirjoittaa: ”Ei enää tarvitse tuhlata aikaa … tylsistyneenä seuraamaan filosofien ikuista kiistelyä. Tietoisuus on nykyisin suurelta osin tieteellinen ongelma” (Crick 1996, 486). Frans de Waal on samaa mieltä: ”Tuntuu siltä, että olemme tulossa vaiheeseen, jossa tiede voi ottaa moraalisuuden filosofien käsistä” (de Waal 1998, 238).

Alex Rosenberg vie skientismin äärimmilleen väittäessään, että suurissa kysymyksissä ”Tiede on löytänyt vastaukset – jotkin 400 vuotta sitten, jotkin toiset 1800-luvulla, ja useita vähän aikaa sitten” (Rosenberg 2012: ix). Sam Harris sympatisoi tätä visiota, vaikka hän on hieman varovaisempi nykytieteen kyvystä toteuttaa se: ”Vaikuttaa kuitenkin väistämättömältä, että tiede lopulta kattaa myös elämän syvimmät kysymykset” (2010:7). Tällaisia väitteitä esitetään usein. Olen kerännyt useita muita liitteeseen.

Tässä ensimmäisessä osassa määrittelen skientismin, kuvaan sen houkutusta ja esitän yleistä kritiikkiä sitä kohtaan. Artikkelin toisessa osassa osoitan tarkemmin skientismin vaikutuksen tieteen popularisointeihin. Artikkelin kolmannessa osassa puolestaan perustelen, miksi skientismin vaikutus on vahingollista, ja miten tieteen popularisointi voidaan tehdä paremmin.

Skientismi

Jotta voisin osoittaa skientismin vaikuttavan tieteen popularisoijiin, on ensiksi päästävä yhteisymmärrykseen siitä, mitä skientismi ylipäätään on. Kuten naturalismi ja fysikalismi, myös termi “skientismi” saa monia merkityksiä sekä populaarissa (ks. esim. Kitcher 2012, Hughes 2012, Pinker 2013) että filosofisessa kirjallisuudessa (ks. esim. Sorell 1991, Stenmark 2001, Haack 2003, Rosenberg 2011, Ladyman et al. 2007, Peels, tulossa). Merkityksiä yhdistävänä tekijänä on tietenkin (luonnon)tieteen ylivertaisuuden ja tärkeyden painottaminen inhimillisen tiedon muotona.

Massimo Pigliucci on viime aikoina antanut melko edustavan skientismin määritelmän. Hän kirjoittaa, että skientismi on

“totalitaarinen asenne, jonka mukaan tiede on kaikkien mielenkiintoisten kysymysten mitta ja ratkaisija, tai sitten joka pyrkii laajentamaan tieteen määritelmää ja alaa kattamaan kaikki inhimillisen tiedon ja ymmärryksen aspektit.” (Pigliucci 2013: 144)

Jotkut voivat arvostella sanaa ”totalitaarinen” haukkumasanaksi ja kiistellä siitä, pyrkiikö skientismi laajentamaan tieteen alaa. Skientismin kannattajien mukaanhan kaikki inhimillinen tieto on alun perinkin tieteen aluetta; ihmiset eivät vain ole välttämättä ymmärtäneet sitä. Pigliuccin määritelmä on siitä huolimatta hyvä lähtökohta.

Määritelmää voidaan jalostaa erottelemalla tieto-opillinen ja ontologinen skientismi (vrt. myös Stenmark 2001, Peels, tulossa). Tieto-opillisen skientismin mukaan tiede on ainoa itseämme ja maailmaa koskevan tiedon lähde. Tieto-opillinen skientismi voi hyväksyä sen, että maailmassa saattaa olla myös asioita, joita tiede ei voi tutkia – niistä ei vain voida tietää mitään. Ontologinen skientismi taas väittää tieteen määrittävän, mitä on olemassa. Sen mukaan on olemassa vain asioita, joita on nyt tai tulevaisuudessa mahdollista tutkia tieteen keinoin.

Nämä kaksi kantaa voidaan yhdistää, mutta niitä voidaan kannattaa myös erikseen. Voi esimerkiksi kannattaa ontologista skientismiä ja hylätä tieto-opillisen skientismin. Vaikka maailmassa ei olisi olemassa mitään tieteen ulkopuolelle jäävää, voi silti olla muitakin käyttökelpoisia tapoja saavuttaa tietoa maailmasta. Näin tiede olisi vain yksi tiedonhankinnan tapa (vaikkakin ehkä hyvin tärkeä sellainen).

Vaihtoehtoisesti on mahdollista hyväksyä tieto-opillinen skientismi ja hylätä ontologinen skientismi uskomalla, että tiede on ainoa maailmaa koskevan tiedon lähde, mutta että inhimillisen tieto on rajallista. Näin ajateltuna kaikki olemassaoleva ei ole tieteen ulottuvilla, mutta myöskään mikään muu ei voi tavoittaa tieteen ulkopuolelle jäävää osaa maailmasta.

Tieto-opillinen skientismi (TS) on tarkasteluni kannalta tärkein skientismin muoto. Määritellään se hieman muodollisemmin:

(TS) Tiede on ainoa itseämme ja maailmaa koskevan tiedon lähde.

Teen tähän joitain lisäselvennyksiä. Ensiksi: TS ei tarkoita, että tietäisimme jo nyt kaiken tiedettävissä olevan. Sen on tarkoitus sanoa vain, että sikäli kuin voimme saada tietoa jostakin aiheesta, niin tiede on ainoa tai paras tapa hankkia sitä. Meidän ei tule luottaa muihin väitettyihin tiedon lähteisiin, kuten maalaisjärkeen, muistiin, toisten todistukseen, puhtaaseen järkeen, moraalisiin intuitioihin tai filosofisiin argumentteihin, puhumattakaan jumala-aistista tai väitetystä ilmoituksesta.

Toiseksi: TS voi kuitenkin sallia väliaikaisen luottamuksen muihin tietolähteisiin, kun tieteellistä tutkimusta aiheesta ei ole vielä ehditty tehdä. Esimerkiksi biologiseen monimuotoisuuteen nojaavat filosofiset suunnitteluargumentit saattoivat olla perusteltuja ennen Darwinia, mutta biologinen evoluutioteoria ja muu oikea tiede menee aina filosofisten argumenttien edelle.

Kolmanneksi: TS:n väite tieteestä tiedon ainoana lähteenä ei edellytä, että meillä ei ole muita uskomuslähteitä. Meillä selvästi on niitä. Asian ydin on, että tieteen tukemat uskomukset menevät aina muiden uskomusten edelle.

Neljänneksi: TS:n mukaan kaikki tiedonalat kuuluvat tieteen piiriin. Tiede ei käsittele pelkästään fysikaalista maailmaa ja havaittavaa inhimillistä käyttäytymistä. Se voi ja sen tulee olla auktoriteetti aikaisemmin pelkästään humanistisen tutkimuksen alaan kuuluneiden asioiden suhteen.  TS:n mukaan tieteen alaan siis kuuluvat esimerkiksi ihmismieli, taide, musiikki, kirjallisuus, tahdonvapaus, moraali, rationaalisuus ja uskonto.

Skientismin perusteet

Miksi ihmiset uskovat tieto-opilliseen skientismiin? Miksi sitä pidetään harmittomana taustaoletuksena, jonka vain tarkkanäköiset lukijat huomaavat? Joillain skientismiin taipuvaisilla tiedemiehillä ja filosofeilla voi olla hyviä argumentteja sen puolesta. He ovat kuitenkin poikkeus. Aion tässä keskittyä yleistajuiseen argumenttiin skientismin puolesta. Niitä ei yleensä lausuta julki, mutta jotka kuitenkin sisältyvät populaariskientismin ilmapiiriin. Uskon skientismin houkutuksen nojaavan suurelta osin juuri näihin argumentteihin.

Ensiksi tieteellä on suuren historiallisen menestyksensä vuoksi sädekehä. Tiede on lisännyt suuresti tietoa itsestämme ja ympäröivästä maailmasta. Teknologian, lääketieteen ja terveydenhoidon kaltaiset tieteen sovellukset vaikuttavat lisäksi koko elämäämme ja parantavat sen laatua. Tieteen edistys ja tulokset ovat niin suurenmoisia, että on helppoa tehdä se johtopäätös, että tiede pystyy mihin vain.  Näin skientismi tulee mukaan kuvioihin. Ajatellaan, että yksinkertainen tieteen menestykseen perustuva päätelmä riittää oikeuttamaan sen.

Toiseksi tietyt tavat esittää skientismi saavat sen vaikuttamaan yksinkertaisesti selvältä maalaisjärjeltä. Tarina kulkee näin: Jos haluamme saavuttaa tietoa, totta kai meidän tulee kerätä systemaattisesti todistusaineistoa, punnita sitä ja päätellä huolellisesti todisteista johtopäätöksiin. Selvästi juuri tiede on paras ja menestynein tapamme tehdä tätä. Tieteen metodi takaa todistusaineiston huolellisen keräämisen ja turvallisen siirtymän todistusaineistosta johtopäätöksiin. Jos siis haluamme tietoa mistä tahansa asiasta, on parasta tutkia kyseistä asiaa juuri tieteen keinoin.

Skientismin kritiikki

Skientismin puolesta esitetyt argumentit eivät ole vahvoja, vaan siihen liittyy vakavia ongelmia lähemmin tarkasteltaessa. On ongelmallista, että yllä olevan kaltaiset perustelut tuntuvat vakuuttavilta maallikoille ja jopa tiedemiehille, joilla ei ole paljoa tieteenfilosofian tai tieto-opin koulutusta. Tämän vuoksi tieteen popularisoijat ja heidän lukijansa eivät yleensä pysähdy miettimään, mitä skientismistä oikeastaan seuraa ja onko se viime kädessä perusteltua.

Skientismiä vastaan on itse asiassa monia perusteita. Alkajaisiksi ei ole lainkaan selvää, miten se pystyy ottamaan huomioon matemaattisen, loogisen ja käsitteellisen tiedon. Skientismin kannattajan on vaikeaa kiistää näiden alojen tiedon olemassaolo. Samalla on kuitenkin selvää, että empiirisen tieteen tutkimus ei tuota näiden alojen tietoa. Skientismin on siis vähintäänkin tehtävä tilaa näiden alojen ei-empiiriselle (tieteelliselle?) tiedolle.

On lisäksi epäselvää, miten skientismi voi tulkita introspektiivista tietoa (mukaan lukien tieto meille ilmenevistä tietoisuuden tiloista) ja tietoa muiden ihmisten mielentiloista. Nämäkään tiedon muodot eivät ole selvästi tieteellisiä, vaikka ne kiistämättä ovat tärkeitä ja keskeisiä elämässämme.

Myös arkitieto ja maalaisjärki haastavat skientismin. On vaikea kiistää tietävänsä, mitä piti eilen yllään, miten pääsee ystävän luo, millaisessa kauniissa lomamökissä vietti lomansa järven rannalla, miltä mahassa tuntuu ja monia muita tavallisia asioita. Mikään näistä tiedoista ei perustu tieteelliseen tutkimukseen. Vaikuttaa jopa epätodennäköiseltä, että tieteellinen tutkimus voisi johtaa parempaan tai varmempaan näitä asioita koskevaan tietoon. Myönnetään, että se voi antaa lisätietoa yksityiskohdista tai syvällisempiä selityksiä. Tämä ei kuitenkaan anna parempaa tai varmempaa tietoa siitä, mitä sinulla oli eilen ylläsi.

Arkitiedon asema voi näyttää merkityksettömältä, ellei ymmärretä tieteellisen tutkimuksen perustuvan myös arkitietoon: tietoon tietokonenäytön lukemista, havaitusta käyttäytymisestä, mielipidekyselyistä ja niin edelleen. On siis perusteltua väittää, että tiede perustuu tällaiseen ei-tieteelliseen tietoon. Tällöin skientismi on mahdotonta.

Lopuksi skientismin soveltaminen itseensä johtaa ongelmiin. Skientismi ei itse ole tieteellinen väite, joten kukaan ei voi tietää skientismin olevan tosi. On siis kyseenalaista, miksi siihen pitäisi lainkaan sitoutua tai uskoa. Emme kuitenkaan uppoudu näihin kysymyksiin sen syvemmin tässä artikkelissa. (Sorell 1991, Trigg 1993, Stenmark 2001, Haack 2007, Hutchinson 2011, Pigliucci 2013, Robinson 2015, ja de Ridder et al, tulossa sisältävät näistä ja muista vastaväitteistä käytävää keskustelua).

Liite: Esimerkkejä skientismistä

Suuri osa tieteen popularisoinneista suhtautuu skientismiin sympaattisesti. Tästä on helppo esittää lisää esimerkkejä eri alueilta:

Fysiikka/kosmologia

“Tiedemiehelle on yhtä paljon hyötyä tieteenfilosofiasta kuin linnulle on ornitologiasta.” (Richard Feynmaniin liitetty tunnettu sitaatti)

“(Kysymystä, miksi jotain on olemassa) pidetään yleensä filosofisena tai uskonnollisena kysymyksenä, mutta se on ennen kaikkea luonnon maailmaa koskeva kysymys, ja siksi siihen pitää hakea vastausta ensisijaisesti luonnontieteestä.” (Krauss 2013, 11)

Tietoisuus

“Sinä, ilosi ja surusi, muistosi ja pyrkimyksesi, tunteesi persoonallisesta identiteetistä ja tahdonvapaudesta ovat tosiasiassa vain ja ainoastaan valtavan hermosolujärjestelmän ja siihen liittyvien molekyylien toimintaa.” (Crick 1994, 3)

Moraali

“Luonnontieteilijöiden ja humanistien tulisi yhdessä pohtia mahdollisuutta, että on aika siirtää etiikka väliaikaisesti filosofien käsistä ja biologisoida se.” (Wilson 1975, 562)

“Tuntuu siltä, että olemme tulossa vaiheeseen, jossa tiede voi ottaa moraalin filosofien käsistä (…) Tämän orastavan alueen satunnaiset erimielisyydet jäävät selvästi sen yhteisen uskomuksen varjoon, että evoluutio on tyydyttävän moraalisuuden selityksen välttämätön osa.” (de Waal 1998, 238)

Tahdonvapaus

Sam Harris väittää tunnettujen aivotutkimuskokeiden perusteella, että “Vapaa tahto on illuusio. Emme vain muovaa itse omaa tahtoamme. Ajatukset ja intentiot nousevat esiin niiden taustana olevien syiden tuottamina. Emme tunne näitä syitä emmekä hallitse niitä tietoisuutemme avulla. Meillä ei ole niin paljoa vapautta kuin mitä luulemme.” (Harris 2012: 5)

“Nykyinen neurobiologinen tietomme tekee selväksi, että absoluuttista vapautta ei ole olemassa (…) Ainoat jossain määrin vapaat yksilöt ovat varhaisissa kehityksen vaiheissa olevat sikiöt (eikä tämä ota niiden geneettisiä rajoituksia huomioon.)” (Swaab 2014: 327-328)

Hollannissa suositun aivotutkimusta käsittelevän kirjan nimi on: Vapaata tahtoa ei ole: Kuka todella johtaa aivojasi (Lamme 2010)

Uskonto

“Tiede on edennyt riittävästi, jotta se pystyisi ratkaisemaan juutalais-kristillis-islamilaisen perinteen kuvaaman Jumalan olemassaolon” (Stenger 2007, 11).

“Uudella kognitiivisella uskontotieteellä on tärkeä seuraus. Olemme nimittäin ehkä pitkään tutkineet Jumalaa koskevia kysymyksiä täysin vääristä lähtökohdista. Ehkä Jumalan olemassaolo kuuluu pikemminkin psykologeille kuin filosofeille, fyysikoille tai edes teologeille” (Bering 2011, 8)

Artikkelin toinen osa löytyy osoitteesta http://www.areiopagi.fi/2015/06/tiede-ja-tiedeuskovaisuus-tieteen-popularisoinnissa-osa-2/ ; kolmas osa löytyy täältä. Käännös Lauri Snellman.

Lähteet

Bering, Jesse. The Belief Instinct. New York: Norton, 2011.

Crick, Francis. The Astonishing Hypothesis: The Scientific Search for the Soul. New York: Touchstone Press, 1994.

Crick, Francis. “Visual Perception: Rivalry and Consciousness.” Nature 379 (1996): 485–486.

De Ridder, Jeroen, Rik Peels, and René van Woudenberg (eds.). Scientism: Problems and Prospects. New York: Oxford University Press, tulossa.

De Waal, Frans. Hyväluontoinen. Helsinki: Terra Cognita, 1998.

De Waal, Frans. The Bonobo and the Atheist. New York: Norton, 2013.

Dennett, Daniel C. Tietoisuuden selitys. Helsinki: Art House, 1999.

Dennett, Daniel C. Freedom Evolves. New York: Viking, 2003.

Driver, Julia. Ethics: The Fundamentals. Oxford: Blackwell, 2006.

Goldstein, Rebecca. Plato at the Googleplex. New York: Pantheon, 2014.

Haack, Susan. Defending Science within Reason: Between Scientism and Cynicism. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003.

Harris, Sam. Moraalinen maisema. Helsinki: Terra Cognita, 2010.

Harris, Sam. Free Will. New York: Free Press, 2012.

Hawking, Stephen & Leonard Mlodinow. Suuri suunnitelma. Helsinki: WSOY, 2010.

Holt, Jim. Miksi maailma on olemassa? Helsinki: Basam Books, 2013.

Hughes, Austin. “The Folly of Scientism.” The New Atlantis 37 (2012): 32–50.

Hutchinson, Ian. Monopolizing Knowledge. Belmont, MA: Fias Publishing, 2011.

Jones, Steve. “The Set Within the Skull. A review of How the Minds Works by Steven Pinker.” New York Review of Books 44, no. 17 (1997): 13–14.

Kitcher, Philip. “The Trouble with Scientism.” New Republic, 2012.

Krauss, Lawrence. Universumi tyhjyydestä. Helsinki: Basam Books, 2013.

Ladyman, James, Don Ross, David Spurrett, and John Collier. Every Thing Must Go: Metaphysics Naturalized. Oxford: Oxford University Press, 2007.

Lamme, Victor. De vrije wil bestaat niet: Over wie er echt de baas is in het brein. (Vapaata tahtoa ei ole: Kuka todella johtaa aivojasi.) Amsterdam: Bert Bakker, 2010.

Macedo, Stephen and Josiah Ober (toim.). Primates and Philosophers: How Morality Evolved. Princeton: Princeton University Press, 2006.

Mele, Alfred R. Free: Why Science Hasn’t Disproved Free Will. New York: Oxford University Press, 2014.

Montague, Read P. “Free Will.” Current Biology 18, no. 4 (2008): 584–585.

Peels, Rik (tulossa). “A Conceptual Map of Scientism.” teoksessa De Ridder et al.

Pigliucci, Massimo. “New Atheism and the Scientistic Turn in the Atheism Movement.” Midwest Studies in Philosophy 37, no. 1 (2013): 142–153.

Pinker, Steven. “Science Is not Your Enemy.” New Republic, 2013.

Robinson, Daniel and Richard Williams (toim.) Scientism: The New Orthodoxy. New York: Bloomsbury, 2015.

Rosenberg, Alexander. The Atheist’s Guide to Reality: Enjoying Life without Illusions. New York: Norton, 2011.

Shafer-Landau, Russ. Ethical Theory: An Anthology. 2nd ed. Chichester: WileyBlackwell, 2012.

Sorell, Tom. Scientism: Philosophy and the Infatuation with Science. London: Routledge, 1991.

Stenger, Victor. God: The Failed Hypothesis. Amherst, NY: Prometheus, 2007.

Stenmark, Mikael. Scientism: Science, Ethics and Religion. Aldershot: Ashgate, 2001.

Swaab, Dick. We Are Our Brains. New York: Spiegel & Grau, 2014.

Trigg, Roger. Rationality and Science: Can Science Explain Everything? Oxford: Blackwell, 1993.

Wilson, E.O. Sociobiology: The New Synthesis. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1975.
Artikkeli on ilmestynyt lehdessä Social Epistemology Review and Reply Collective 2014, Vol. 3, No. 12, 23-39. Uudelleenjulkaistu luvalla ja editoitu kevyesti kolmiosaista julkaisua varten.  Alkuperäinen versio on saatavilla os. http://social-epistemology.com/2014/11/03/science-and-scientism-in-popular-science-writing-jeroen-de-ridder/

Ylös