Tämän sivun materiaali on suunniteltu kokoamaan resursseja, jotka kertovat, mitä tiedeusko tarkkaan ottaen on, miten se ilmenee ja minkälaisia aatteellisia seurauksia sillä on. Sivu on laadittu pitäen silmällä lukion uskonnon, historian ja filosofian opettajien tarpeita.

”Uskoa siihen, että kaikki rationaaliset kysymyksenasettelut ovat ankaran tieteellisiä ongelmia tai että ne voidaan sellaisilla korvata, Tolstoi sanoo ”kirjanoppineitten illuusioksi”. Se tärkeä osa, jota tiede näyttelee nykyaikaisessa yhteiskunnassa sen perusteella, mihin se jo on päässyt, edistää tätä illuusiota. Sitä levittää kirjallisuudenlaji, jota sanotaan kansantajuiseksi tieteeksi ja joka on taikauskoisuuden huomattavimpia äänitorvia meidän aikanamme.”

– Akateemikko ja filosofi Georg Henrik von Wright, teoksessa Ihminen kulttuurin murroksessa (Otava, 1996), s. 275

Tolstoin “kirjanoppineitten illuusiolla” on nimi: tiedeusko. Tiedeuskoon (engl. scientism) sisältyy usein näkemys, jonka mukaan filosofiset, teologiset tai uskonnolliset näkemykset ovat vähintäänkin alisteisia luonnontieteelliselle tiedolle. Lisäksi monesti tiedeuskon edustajien mukaan uskonto, teologia ja filosofia ovat tiedon lähteinä vanhentuneita, tarpeettomia, ja joskus jopa vahingollisia.

Tällaisina näkemyksinä tiedeusko suoraan kyseenalaistaa ainakin osia uskonnon ja filosofian opiskelusta sellaisessa muodossa kuin näitä aineita nykyään suomalaisissa kouluissa opetetaan. Näin saa vapaassa yhteiskunnassa ilman muuta tehdä, mutta samalla tulee aiheelliseksi perehtyä huolellisesti siihen, mitä tiedeusko täsmälleen on, miten sitä perustellaan ja miten sitä kritisoidaan. Tämä materiaali pyrkii antamaan lukion ja yläasteen opettajille hyviä eväitä tällaiseen arviointiin.

Tiedeuskon levinneisyydestä voi kertoa jotain se, että esimerkiksi vuoden 2019 Tiedebarometrin mukaan suomalaisista ylipäänsä lähes puolet (42%) on sitä mieltä, että tieteeseen perustuva maailmankuva ja uskonto ovat ristiriidassa keskenään. Vuoden 2016 barometrissa mainittiin nuorempien ikäryhmien kohdalla luvun olleen muuta väestöä suurempi, joskin ristiriidan korostaminen oli silloin koko väestössä hieman yleisempää (47%). Barometrin tekijöiden mielestä “kannanottojen taustalla vaikuttanevat ennen muuta käsitykset evoluutioteorian ja luomiskertomuksen törmäyksestä sekä osin ehkä muukin biotieteiden ja teologian leikkauspisteissä havaittu hankaus.” Aihepiirit esiintyvät säännöllisesti myös tiedeuskoa sisältävän kirjallisuuden parissa.

Uskonnonpedagogiikan alalla lukioikäisten asenteita tutkineet Veera Nordman ja Aino-Elina Kilpeläinen toteavat tieteen ja uskonnon välisen keskustelun merkityksen lukiolaisten kannalta selkeästi:

“Uskonnonpedagogiikan alan tutkimuksessa on todettu, että nuorten asenteet uskontoa kohtaan muuttuvat negatiivisemmiksi tyypillisesti yläkoulun aikana.

Tämän ajatellaan johtuvan esimerkiksi siitä, että nuoret jäävät vaille tukea yrittäessään sovittaa yhteen uskonnollista ja tieteellistä maailmankuvaa (Tamminen 1991). Sekä Suomessa että muualla Euroopassa on tutkittu nuorten maailmankuvaa ja uskonnollisen aineksen paikkaa siinä. Näissä tutkimuksissa tieteellisten maailmanselitysten rooli nuorten maailmankuvassa näyttäytyy melko vahvana.”

Monien nuorten käsityksiä leimaa lisäksi ajatus siitä, että uskonnollisten uskomusten ja uskon totuusarvoa tulee arvioida tieteen kriteerein. Tällaiset nuorten asenteet tiivistyivät Nordmanin pro gradun yhteydessä toteutetussa kyselyssä esimerkiksi seuraavanlaisiin vastauksiin:

”Uskon tieteeseen. Uskon evoluutioteoriaan […] Pidän tiedettä ainoana totuutena.”

”Minulle ainut totuus on se, mitä voidaan tieteellisesti todistaa.”

Lue lisää lukiolaisten asenteista artikkelista “Mitä lukiolaiset ajattelevat uskosta ja tiedosta?” klikkaamalla kuvaa.

Tiedeuskon voi siis hyvällä syyllä olettaa levinneen laajalle suomalaisten yläasteikäisten ja lukiolaisten parissa. Tämä on opettajan kannalta tietenkin merkittävä seikka, jonka vuoksi tiedeuskoon kannattaa perehtyä. Muitakin on, ja näitä syitä käsitellään tämän sivun kokoamissa resursseissa tarkemmin.

On syytä heti alkuun painottaa, että tiedeuskoa kritisoivat monet ateistit ja agnostikotkin, kuten tässä kirjoituksessa tarkemmin selostetaan. Kyseessä ei siis ole fundamentalististen kristittyjen toisille ihmisille antama simppeli leimakirves, vaan asiasta käydään tasokasta akateemista keskustelua.

Mitä tiedeusko tarkalleen on?

Mikael Stenmarkin kirja Tiedeusko ja todellisuuden rajat on pitkään ollut johtava tiedeuskon esittelyteos.

Tiedeuskon tutkijoiden mukaan sen edustajat harvoin osaavat tunnistaa näkemystään tai eritellä sen piirteitä ja perusteita. Väärinkäsitysten välttämiseksi tarvitaan siksi tiedeuskon tarkkaa määrittelemistä.

Alan johtaviin tutkijoihin kuuluva Uppsalan yliopiston professori Mikael Stenmark on jaotellut kirjassaan Tiedeusko ja todellisuuden rajat (Kirjapaja 2016) tiedeuskon kahteen päätyyppiin, akateemisen maailman sisäiseen tiedeuskoon ja akateemisen maailman ulkopuoliseen tiedeuskoon.

Akateemisessa maailmassa tiedeusko esiintyy Stenmarkin mukaan seuraavassa muodossa. Sen mukaan

a) kaikki muu tutkimus kuin luonnontiede voidaan muuntaa osaksi todellista tiedettä, eli luonnontiedettä

ja/tai

b) kaikki luonnontieteen alat voidaan yhdistää osaksi yhtä varsinaista luonnontiedettä

James Ladymanin ja Don Rossin teos Everything Must Go on aiheuttanut filosofipiireissä kiivasta keskustelua.

Avoimesti tiedeuskoa kannattavia ajattelijoita on akatemiassa melko vähän, mutta onpa kuitenkin. Sellaisia ovat esimerkiksi filosofit James Ladyman ja Alex Rosenberg.

Vaikka yliopistot ovat länsimaissa merkittävässa asemassa, niin koululaisten tapauksessa akateemisen maailman ulkopuolinen tiedeusko koskettaa opettajan arkea läheisemmin.

Stenmark jakaakin tiedeuskon kaikkiaan seitsemään eri alalajiin, joista peräti kuusi (kohdat 2-7) kuuluvat akateemisen maailman ulkopuoliseen tiedeuskoon. Lajit ovat seuraavat. Sulkeissa on joitakin kunkin lajin tunnettuja edustajia, ja lainausmerkeissä on teesi, johon kunkin tiedeuskon lajin voi tiivistää:

1. Metodologinen (Francis Crick, Edward O. Wilson). Tämän lajin mukaan muut tieteet voidaan palauttaa pohjimmiltaan ns. koviin luonnontieteisiin, tai ainakin tällaista palauttamista tulee yrittää.

”lopulta kaikki tiede on fysiikkaa”

2. Episteeminen (Carl Sagan). Tämän lajin mukaan ei vain tieteet, vaan myös ylipäätään kaikki todellinen tieto voidaan palauttaa luonnontieteeseen.

”tietoa voi saada vain siitä, mitä voi tutkia luonnontieteellä”

3. Rationalistinen (Bertrand Russell). Tämän lajin mukaan paitsi tietämisemme, myös uskomustemme järkevyyttää rajoittaa luonnontiede, ja vain se. Esimerkiksi uskontojen oppeja ei ole järkevää uskoa.

”on järkevää uskoa vain luonnontiedettä”

4. Ontologinen (Crick, Sagan, Wilson). Tämän lajin mukaan vain se todellisuus, josta voimme luonnontieteen kautta tietää, on olemassa. Mille ei ole luonnontieteellistä selitystä, sitä ei ole olemassa.

”vain se, mistä luonnontiede saa tietoa, on olemassa”

5. Aksiologinen (Wilson, Michael Ruse). Tämän lajin mukaan luonnontiede on arvokkain osa ihmisen elämää. Lajin toisen version mukaan myös etiikka voidaan liittää osaksi luonnontiedettä.

”luonnontiede on ainoa arvokas elämän osa-alue”

ja

”vain luonnontiede voi selittää moraalin ja korvata perinteisen etiikan”

6. Eksistentiaalinen (Richard Dawkins, Stephen Hawking, Wilson). Tämän lajin mukaan luonnontiede antaa vastaukset tärkeimpiin olemassaoloamme ja alkuperäämme koskeviin kysymyksiin.

”vain luonnontiede voi selittää ja korvata uskonnon”

7. Kokonaisvaltainen (Wilson). Tämä laji sisältää kaikki edelliset lajit ja sen mukaan

”vain luonnontiede voi ratkaista (ja ratkaiseekin) kaikki tai lähes kaikki merkittävät ongelmamme”

Stenmark käy läpi teoksessaan, mitä ristiriitaisuuksia eri tiedeuskon muodoissa hän näkee. Hän lisäksi pyrkii osoittamaan, että lupauksistaan huolimatta tiedeuskon edustajat tekevät kyseenalaisia, tieteen ulkopuolisia filosofia oletuksia.

Lue oheisesta artikkelista näyte Mikael Stenmarkin kirjasta Tiedeusko ja todellisuuden rajat, s. 22-37. Klikkaa kuvaa artikkelin avaamiseksi.

Tiedeuskoa esiintyy varsinkin tiedettä yleistajuistavassa kirjallisuudessa ja TV-ohjelmissa

Jeroen De Ridderin kolmiosainen artikkeli pureutuu tiedeuskon ongelmiin. Klikkaa kuvaa ensimmäisen osan avaamiseksi.

Kuten akateemikko von Wrightin lausahduksesta voi lukea, tiedeuskoa esiintyy usein varsinkin tiedettä popularisoivassa kirjallisuudessa.

Areiopagin tiedeuskoa käsittelevässä seminaarissa vieraana ollut filosofian professori Jeroen De Ridderin kolmiosainen artikkeli Areiopagilla käsittelee tiedeuskon esiintymistä kansainvälisessä tiedettä popularisoivassa kirjallisuudessa. Artikkelissa hän on esimerkiksi listannut lukuisin esimerkein, millä aloilla tiedeuskoa tyypillisesti esiintyy, kuinka sen edustajat usein väheksyvät filosofiaa, ja kuinka tiedeuskoa voi välttää tieteen yleistajuistamisessa.

Nykyaikana myös jotkin tiedettä yleistajuiseksi tekevät TV-ohjelmat saattavat edustaa joitakin tiedeuskoisia näkemyksiä, kuten fyysikko Neil DeGrasse Tysonin juontama, Carl Saganin klassikkosarjan päivitetty versio Cosmos tai Bill Nyen isännöimä Bill Nye pelastaa maailman. Molemmat ovat olleet katsottavissa esimerkiksi suoratoistopalvelu Netflixistä.

Neil deGrasse Tysonin juontama sarja Netflixissä jatkaa Carl Saganin viitoittamalla tiellä.

Kraussin kirjan on arvioinut Areiopagilla tähtitieteilijä Petri Väisänen. Klikkaa kuvaa avataksesi arvion.

Tiedeuskoa sisältävää kirjallisuutta on myös suomennettu. Tiedeuskoa tutkineen De Ridderin esimerkkien perusteella sellainen on esimerkiksi fyysikko Lawrence Kraussin Universumi tyhjyydestä (Basam Books 2013), jossa Krauss muun muassa toteaa, että

“(kysymystä, miksi jotain on olemassa) pidetään yleensä filosofisena tai uskonnollisena kysymyksenä, mutta se on ennen kaikkea luonnon maailmaa koskeva kysymys, ja siksi siihen pitää hakea vastausta ensisijaisesti luonnontieteestä.” (s. 11)

Suosittu neurotieteilijä, mediapersoona ja “uusateismiksi” ristityn aatesuunnan edustaja Sam Harris puolestaan toteaa kirjassaan Vapaa tahto (Scanria 2013):

“Vapaa tahto on illuusio. Emme vain muovaa itse omaa tahtoamme. Ajatukset ja intentiot nousevat esiin niiden taustana olevien syiden tuottamina. Emme tunne näitä syitä emmekä hallitse niitä tietoisuutemme avulla. Meillä ei ole niin paljoa vapautta kuin mitä luulemme.” (Harris 2013)

Vapaan tahdon kieltäminen luonnontieteen tulosten perusteella on toistuva teema tiedeuskoisessa kirjallisuudessa. Areiopagille on koottu vapaa tahtoa käsitteleviä artikkeleita avainsanan “vapaa tahto” alle. Monessa niistä esitellään johtavia mielenfilosofeja, kuten Alfred Mele, joiden mukaan vapaan tahdon ja aivotutkimuksen välinen yhteys on huomattavasti monimutkaisempi asia kuin vaikkapa Harrisin näkemys. Sivumme resurssien joukossa on myös kaksi podcast-jaksoa vapaasta tahdosta, osat yksi ja kaksi.

Usein tiedeuskoa sisältävät kirjat ovat suomennoksia englanninkielisistä teoksista. Myös tiedettä popularisoiviin lehtiin kulkeutuu vastaavaa kautta tiedeuskoa sisältäviä artikkeleita. Yksi sellainen, viiden aukeaman mittainen, julkaistiin Tiede-lehden numerossa 2/2017. Areiopagilla julkaistiin artikkelista arvio. Tiede-lehden artikkeli sisältää yhteensä seitsemän aihepiiriä, ja sen arvio toimii kätevänä luettelona sille, kuinka monipuolisissa aiheissa tiedeuskoa voi esiintyä.

1. Mistä tietää olevansa olemassa?
2. Mitä on tietoisuus?
3. Mikä on elämän tarkoitus?
4. Mistä hyvä ja paha tulevat?
5. Onko meillä vapaa tahto?
6. Mistä todellisuus koostuu?
7. Voimmeko tietää, onko Jumala olemassa?

Yhdistävänä piirteenä Tiede-lehden artikkelissa on aiheiden kohdalla, että filosofien rooliksi jää tyypillisesti jonkin perinteisen filosofisen vaihtoehdon tai nykysuuntauksen esittely, jonka jälkeen luonnontieteilijä kutsutaan lausumaan asiasta lopullinen tuomio.

Klikkaa kuvaa avataksesi arvion Tiede-lehden artikkelista.

Kaiken tämän materiaalin jälkeen voi tulla hiukan ähkyinen olo lukuisien määritelmien ja tieteenalojen suossa: onko olemassa mitään kätevää tarkistuslistaa, jolla tiedeuskon voi tunnistaa? Yhden sellaisen tarjoaa ateistifilosofi Susan Haack:

• Sanojen “tiede”, “tieteellinen”, “tieteellisesti”, “tieteilijä” ja niin edelleen käyttö yleisinä hyvää tiedonhankintaa kuvaavina ylistyssanoina.
• Luonnontieteen tapojen, ilmiasun ja teknisen käsitteisten käyttöönotto arvioimatta sitä, onko se hyödyllistä vai ei.
• Keskittyminen demarkaatiokysymyksiin, eli rajanvetoon oikean tieteen ja pseudotieteellisten jäljitelmien välillä.
• Keskittyminen “tieteellisen menetelmän” tunnistamiseen, jonka oletetaan selittävän luonnontieteen menestyksen.
• Luonnontieteellisten vastausten hakeminen luonnontieteen ulkopuolisiin kysymyksiin.
• Luonnontieteen ulkopuolisten tutkimustapojen arvon kiistäminen tai vähättely, tai ylipäätään tutkimuksen ulkopuolisten elämänalueiden kuten runouden tai taiteen arvon kiistäminen.

Lue aiheesta lisää: Rakentavatko tiedeuskon kriitikot olkiukon, koska pelkäävät tieteen menestystä?

Tiedeuskon ongelmia ja vaikutuksia

Mitkä sitten ovat konkreettisesti tiedeuskon keskeisimpiä sisällöllisiä ongelmia? Niitä on lukuisia, joista mainitaan tässä kolme:

Ensinnäkin, tiedeusko vaikuttaa monien ajattelijoiden mielestä itsensä kumoavalta, syistä joita Rope Kojonen tuo esiin tässä artikkelissa. Toiseksi, päinvastoin kuin tiedeusko antaa ymmärtää, luonnontieteen (ja tieteen yleensä) harjoittaminen edellyttää filosofisia näkemyksiä, tiedostipa tieteilijä niitä tai ei.

Galileo tyrmässä -kirja kokoaa ja kumoaa myyttejä tieteestä ja uskonnosta.

Kolmanneksi, tiedeuskon edustajien kirjoituksissa toistuvat säännöllisesti uskonnon ja tieteen historiaan liittyvät virheelliset käsitykset, jotka viime vuosikymmenten tutkimus on kumonnut.

Sellaisia ovat esimerkiksi Carl Saganin näkemys, jonka mukaan keskiajalla kirkko tukahdutti luonnontieteen kehityksen tai biologi Richard Dawkinsin näkemys, että luonnontiede on erottamattomasti yhteydessä ateismiin. Molemmat näkemykset ovat historiallisesti paikkansa pitämättömiä. Ensimmäistä väitettä käsitellään Areiopagin artikkeleissa täällä ja toista väitettä osalta täällä.

Esimerkkejä muista historiallisesti virheellisistä näkemyksistä tieteestä ja uskonnosta on koottu Areiopagin ja Kirjapajan julkaisemaan kirjaan Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja uskonnosta. Lukion oppilaille on koottu materiaalia ja monivalintakysymyksiä myyteistä tänne.

Entä onko tiedeuskolla yhteiskunnallisia vaikutuksia, joista filosofian ja uskonnon opettajien olisi syytä olla tietoisia? Asiaa ei tietääksemme ole tutkittu kovin paljon, mutta joitakin viitteitä siihen suuntaan on olemassa. Esimerkiksi amerikkalaisen tutkimuslaitoksen Pew’n mukaan Yhdysvalloissa viimeisen reilun vuosikymmenen aikana yleistyneen nuorten aikuisten uskonnottomuuden myötä luonnontieteestä on monelle tullut entistä suurempi lähde moraalisten kysymysten ratkaisemiseksi.

Luonnontieteestä moraalikysymyksiin vastauksia etsivien osuus on noussut amerikkalaisten ateistien parissa 32 prosenttiin kahdestakymmenestä vuosien 2007-2014 aikana.

Luonnontieteestä moraalikysymyksiin vastauksia etsivien osuus on noussut amerikkalaisten ateistien parissa 32 prosenttiin kahdestakymmenestä. Kaikkien amerikkalaisten uskonnottomien parissa (reilu viidennes koko kansasta) vastaava osuus on noussut 17 prosenttiin kymmenestä.

Koska tiedeuskoa esiintyy usein juuri ateismin tai uskonnottomuuden yhteydessä, lienee syytä arvella, että tiedeusko liittyy tällaisiin muutoksiin, varsinkin kun sama osuus luonnontieteen roolista moraalikysymyksissä evankelikaalisten kristittyjen parissa on sen sijaan pysynyt samana (3%) ja on noussut vain hiukan katolilaisten (7->10 %) ja ns. valtavirran protestanttien parissa (4->6 %). Kaikki ateistit ja uskonnottomat eivät tietenkään aina edusta tiedeuskoa eikä esimerkiksi ateismi edellytä tiedeuskon omaksumista.

Miksi siis vaikkapa historian, uskonnon ja filosofian opettajan tulisi harkita tiedeuskon ottamista huomioon opetuksessaan? Tiivistetysti, tämän sivun aineiston perusteella voidaan esittää tälle seitsemän syytä:

1. Tiedeuskoisilla näkemyksillä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia vaikkapa siihen, mistä etsitään vastauksia moraalisiin kysymyksiin (liittyy ainakin filosofiaan, uskontoon sekä historiaan)
2. Tiedeuskon edustajat pitävät usein filosofiaa vanhentuneena tai tarpeettomana (filosofia)
3. Tiedeuskon edustajat ovat usein avoimesti uskontokriitikkoja (uskonto)
4. Tiedeuskon edustajat kannattavat teoksissaan usein virheellisiä käsityksiä uskonnon ja tieteen historiasta (historia, uskonto)
5. Tiedeuskon kannattajat antavat usein virheellisen kuvan tieteen maailmankatsomuksellisista seurauksista (filosofia, uskonto, historia)
6. Vain harva tiedeuskon edustaja tunnustaa tai tiedostaa edustavansa tiedeuskoa (filosofia)
7. Tiedeusko on Suomessa laajalle levinnyttä jo yläaste- ja lukioikäisillä (historia, uskonto, filosofia)

Lisätietoa tiedeuskosta:

Professori Jeroen De Ridderin videohaastattelu:

Areiopagi-verkkolehden artikkelit tiedeusko-avainsanan alta

Areiopagin podcastin jakso ”Tiede on syrjäyttänyt Jumalan”

Professori Mikael Stenmarkin kirja Tiedeusko ja todellisuuden rajat (Kirjapaja 2016)

Areiopagin Tiedeusko ja todellisuuden rajat –yliopistoseminaarin videoidut luennot ja raportti seminaarista

Dosentti Aku Visalan Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kurssin ”Uskonto, tieteet ja evoluutio” kurssimateriaali.

Filosofi Rik Peelsin luentosarja tiedeuskosta Edinburghin yliopiston verkkokurssina Coursera-alustalla.

Mitä tiede oikein on? Voivatko tieteelliset teoriat muuttua? Entä miten teologinen ja luonnontieteellinen selittäminen voivat erota toisistaan?

Miltä kuulostaa arkikäsitys tieteestä? Usein se on jotain tällaista:

1. Tieteellinen tieto perustuu tosiasioihin, jotka voidaan erehtymättömästi tavoittaa havainnoilla.
2. Tosiasiat ovat havaitsijasta, teorioista ja käsitteistä riippumattomia.
3. Tieteellinen tieto voidaan päätellä tosiasioista periaatteessa vailla erehtymisen mahdollisuutta.

Jos tämä kuulostaa tutulta, olet tuskin ainoa. Moni ajattelee, että tieteellinen tieto on jotakuinkin tällaista. Kyseessä on kuitenkin melkoinen yksinkertaistus ja vanhentunut käsitys tieteellisestä tiedonhankinnasta. Nykyistä käsitystä tieteestä luonnehtivat paremmin seuraavat kolme kohtaa:

1. Tieteellinen tieto tavoittelee ihmisistä riippumattomia tosiasioita, joita ei aina voida saavuttaa havainnoilla
2. Tosiasiat riippuvat havainnoista, teorioista ja käsitteistä
3. Tieteellistä tietoa voi periaatteessa aina korjata tai täydentää

Arkikäsitys ja nykykäsitys tieteestä eroavat toisistaan merkittävästi. Arkikäsityksen kohdan 1 mukaan tosiasiat, joita ei voida havaita, eivät kuulu tieteeseen. Tällöin tieteen ulkopuolelle jäävät esimerkiksi arvot ja moraali, koska niitä ei voida havaita. Samoin esimerkiksi historiantutkimus olisi mahdotonta, koska historian tapahtumia ei voida välittömästi havaita. 

Nykykäsityksen mukaan tieteen tarkka rajaus kiistattomien havaintojen perusteella on liian tiukka. Tiede pyrkii kyllä tekemään havaintoja, joiden pohjalta periaatteessa kuka tahansa kykenee koettelemaan tieteellisiä teorioita, mutta teorioissa voi hyvinkin olla oletuksia (esimerkiksi historian tapahtumista), joita ei kyetä suoraan havainnoimaan. 

Nykykäsityksen kohdan 2 mukaan teoriat ja käsitteet ohjaavat sitä, minkälaisia havaintoja pystymme tekemään ja minkälaisia koejärjestelyitä rakennamme. “Puhdasta” havaintoa ei ole. Esimerkiksi fyysikko James Clerk Maxwellin teoria sähkömagneettisista ilmiöistä ja valon luonteesta pystyttiin osoittamaan kokeellisesti todeksi lopullisesti vasta parikymmentä vuotta teorian ensimmäisen version julkaisemisen jälkeen. Ratkaisevan kokeen rakentamista olisi tuskin voitu edes ajatella ilman teorian olemassaoloa.

Tieteen historia osoittaa, ettei teorioita yksinkertaisesti tule pitää erehtymättöminä, kuten arkikäsityksen kohta 3 edellyttää. Tiede kehittyy jatkuvasti ja mikä tahansa tieteen tulos voi (ainakin periaatteessa) osoittautua vääräksi uusien tulosten valossa. Täytyy toki muistaa, että usein tämä ei tarkoita vanhan teorian olevan täysin hyödytön. Vanha teoria voi olla vaikkapa vain epätarkempi kuin uusi.

Esimerkiksi fyysikko Isaac Newtonin mekaniikkaa pidettiin pitkään riittävänä ja oikeana selityksenä fyysisen maailman kappaleiden liikkeille. Sitä käytetään yhä edelleenkin menestyksellä monissa insinööritieteissä. Kuitenkin Albert Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian myötä selvisi, että Newtonin mekaniikka ei riittänyt kaikkien ilmiöiden selittämiseen.

Lisäksi johtopäätöksien vetäminen havainnoista törmää ongelmaan, jota tieteenfilosofit kutsuvat “alimääräytymiseksi”: jokin tietty joukko havaintoja on yhteensopiva aina useamman mahdollisen teorian kanssa.

Kokeellista luonnontiedettä ei ole ollut olemassa aina sellaisena kuin me sen nyt tunnemme. Siksi sen synnylle on mielekästä hakea historiallisia syitä vaikkapa teknologian, filosofian ja teologian kehityksen saralta. Tässä artikkelissa selvitetään, minkälaisia teologisia ja uskonnollisia syitä luonnontieteen synnyn taustalta on löydetty.

Miten tieteestä ja tietämisestä on ennen ajateltu?

Tieteen arkikäsityksessä varmuus ja erehtymättömyys ovat keskeisiä. Myös antiikin ja keskiajan tieteessä pyrittiin varmuuteen, mutta hieman toisenlaisella tavalla. Noiden aikojen tieteen ihanteena oli näet ottaa päättelyn lähtökohdaksi varmoina tai välttämättöminä pidettyjä totuuksia. Näistä lähtökohdista johdettiin logiikan päättelysääntöjen avulla havaintoja koskevia totuuksia. Niinpä esimerkiksi luonnon tutkimuksessa pyrittiin siis etenemään varmoina pidetyistä totuuksista kohti luontoa koskevia lainalaisuuksia.

Aristoteles, keskiajan teologin Tuomas Akvinolaisen filosofinen esikuva.

Hyvä esimerkki antiikin tieteenihanteesta ovat filosofi Aristoteleen neljä syytä. Aristoteleen mukaan kaikki, mitä tapahtuu tai mikä on olemassa, voidaan selittää vetoamalla neljään erilaiseen syyhyn: materiaalinen syy, muotosyy, päämääräsyy sekä vaikuttava syy. Esimerkiksi pöydän materiaalinen syy on puuaines, josta se on veistetty. Muotosyy on vaikkapa rakennusohjeet, joiden mukaan pöytä on rakennettu. Vaikuttava syy on puuseppä, joka pöydän on tehnyt. Päämääräsyy on pöydän toiminta astioiden kannattelijana esimerkiksi ruokailua varten.

Aristoteelisen fysiikan mukaan puolestaan kukin aineellinen kappale pyrkii kohti sen luonnollista paikkaa. Kullakin on oma päämääränsä. Esimerkiksi kiven kohdalla tämä luonnollinen paikka on maassa. Miksi kivi putoaa maahan, kun se on heitetty ilmaan? Siksi, että se pyrkii palaamaan luonnolliselle paikalleen. 

Aristoteleen filosofian vaikutusvalta kasvoi myöhäiskeskiajalla, mutta alkoi kohdata pian vastustustakin. Esimerkiksi Pariisin piispa vuonna 1277 kohdisti Aristoteleen filosofiaan kuuluisia oppituomioita, joiden vuoksi Pariisin yliopistossa Aristoteleen ajatusten opettamista rajoitettiin (entisestään). Joidenkin tutkijoiden, kuten Pierre Duhemin mukaan tuomiot epäsuorasti vauhdittivat Aristoteleen virheellisistä fysikaalisista käsityksistä irtautumista Euroopassa.

Joka tapauksessa uuden ajan alussa 1500- ja 1600-luvulla alkoi syntyä uudenlainen tieteenihanne, jota kutsutaan usein induktiiviseksi ihanteeksi. Sen sijaan, että luonnon tutkimuksessa edettäisiin varmoista periaatteista kohti havaintoja, induktiivisessa päättelyssä edetään havainnoista kohti yleisiä lakeja. Alettiin nimittäin ajatella, etteivät fysikaalista maailmaa välttämättä ohjaakaan sellaiset lait, jotka voitaisiin päätellä järjen avulla nojatuolissa istuen. Sen sijaan on tarkkailtava miten luonto todellisuudessa käyttäytyy ja johdettava tästä sääntöjä, jotka ovat vain todennäköisiä, eivät ehdottoman varmoja.

Muotokuvassa Robert Boyle, ”kemian isä”.

Hyvä esimerkki tästä ajattelusta on “kemian isä” Robert Boyle ja hänen edustamansa mekanistinen filosofia. Hänen mukaansa aineellinen maailma koostuu pienistä osasista, “korpuskeleista”. Mekanististen filosofien mukaan aineen pienille osasille pätevät samat luonnonlait kaikkialla maailmankaikkeudessa. Boylen mukaan tämä filosofia antoi suuremman kunnian yksin Jumalalle, koska silloin luontoa ei nähty niin itsenäisenä toimijana kuin Aristoteleen innoittamassa tieteessä.

Kaksi esimerkkiä, jolla teologia on liittynyt tieteeseen: oppi perisynnistä ja voluntarismi

Euroopassa keskiajalla sekä uuden ajan alussa molemmat tieteenihanteet nähtiin yhteensopivina kristillisen uskon kanssa (joskin yksittäiset ajattelijat saattoivat hyvin suosia vain toista ihannetta). Ei-kristittyjen filosofien, muun muassa Aristoteleen, teoksia luettiin ja ne vaikuttivat merkittävästi kristittyjen oppineiden teologiaan ja filosofiaan, sikäli kuin niiden ei katsottu olevan ristiriidassa kristillisen uskon kanssa.

Usko antoi tieteen harjoittajalle ikään kuin laajemman kokonaisnäkemyksen, jonka sisällä eri tieteiden tehtävä oli antaa ihmisille tietoa Jumalan luomakunnan eri osien toiminnasta. Jumalan katsottiin antaneen ihmiskunnalle kaksi kirjaa, Raamatun ja “luonnon kirjan”. Jälkimmäinen koski Jumalan luomistekoja, ensimmäinen puolestaan pelastustekoja.

Uuden ajan luonnontieteellinen ajattelu otti vuorostaan vaikutteita teologiasta. Yksi tapa, jolla havaintojen suurempaa roolia luonnontieteen harjoittamisessa perusteltiin, oli aiempaa kielteisempi näkemys ihmisen järjen kyvyistä. 1500-luvun uskonpuhdistuksen jälkeen yleistyi protestanttisissa kirkoissa näet sellainen näkemys perisynnistä, joka painotti keskiajan teologiaa enemmän ihmisen järjen kykyjen rappeutuneisuutta. Koska erityisesti ihmisen järki oli langennut, sen ei enää uskottu olevan yhtä luotettava lähtökohta luontoa koskevassa päättelyssä kuin ennen. Näin tuli tärkeämmäksi lukea “luonnon kirjaa”, joka suoraan ilmoitti tarkkaavaiselle tutkijalleen, miten luonto toimii.

Toinen tapa, jolla muotoutuva uusi luonnontieteellinen ajattelu otti vaikutteita teologiasta, oli ajatus siitä, että Jumala olisi voinut tahtoessaan luoda kokonaan erilaisenkin maailman. Jumala on vapaa luomaan mitä hän haluaa. Tästä 1300-luvulla yleistyneestä “voluntaristisesta teologiasta” seuraa, ettei ihmisjärki kykene välttämättä ymmärtämään Jumalan luomistyötä ohjaavia periaatteita tarkastelematta sitä, millainen luonto todellisuudessa on. Puhtaalla järjellä ei ole välttämättä pääsyä todellisuuteen. Näin tulee entistä tärkeämmäksi ensin tehdä havaintoja ja kokeita, jotta maailman lainalaisuuksia voitiin tuntea. Havaintojen ja koetulosten perusteella voitiin sitten induktiivisen päättelyn keinoin todeta, minkälaisen maailman Jumala oli päättänyt luoda.