Voidaanko tieteellisen tutkimuksen perusteella päätellä, ettei vapaata tahtoa ole? Filosofian professori Alfred Mele käsittelee kysymystä juuri suomennetussa kirjassaan eikä ole vakuuttunut.

Areiopagilla on viime aikoina käsitelty tahdonvapautta usean eri kirjoituksen voimin, muun muassa täällä. Viisas elämä Oy on julkaissut Alfred Melen kirjan Onko vapaa tahto illuusio? Dialogi vapaasta tahdosta ja tieteestä suomeksi viime syksynä. Kirja on ensimmäinen suomennos eräältä maailman johtavista tahdonvapautta tutkivista filosofeista.

Kysymys tahdonvapaudesta onkin ajankohtaisempi kuin aikoihin. Viime aikoina onkin ilmestynyt esimerkiksi neurotieteiden tutkimustuloksia popularisoivia esityksiä, joiden mukaan tahdonvapaus on illuusio. Toisaalta myös viime vuosikymmenten sosiaalipsykologian tutkimuksista on tehty samankaltaisia johtopäätöksiä.

Sulkevatko tieteen tulokset vapaan tahdon pois?

Melen teos on hieman omalaatuinen siinä mielessä, että se on kirjoitettu viiden henkilön välisen keskustelun muotoon. Kyseessä on siis eräänlainen sokraattinen dialogi. Dialogi etenee viattomasti opiskelijatoverusten kahvila- ja baari-istunnoilla käymien keskustelujen myötä. Toverusten tapaamiset kestävät arkiviikon ajan ja jokaista päivää kohden on kaksi keskustelua.

Käsikirjoitusta testattiin opetuksessa ja opettajalta sekä oppilailta kerättiin palautetta, mikä näkyy hyvällä tavalla kirjan pedagogiikassa. Jokaisen luvun alussa lukijalle selvitetään, mihin on viimeksi jääty. Tämän jälkeen esitellään nyt käsiteltävä asia. Lopuksi vielä muistutetaan lukijaa siitä, mitä äsken tehtiin. Lukija tulee näin omaksuneeksi tehokkaasti sen, mitä Mele kirjassaan väittää. Lisäksi hän jättää lopullisten johtopäätösten teon lukijan oivallettaviksi.

Keskustelija Alice tiivistää dialogin tavoitteen aivan kirjan lopussa:

Päätavoitteemme oli selvittää, sulkevatko tieteen tulokset vapaan tahdon pois tai antavatko ne vahvoja todisteita sitä vastaan. (s. 136)

Mele itse summaa esipuheessaan dialogin pääkysymyksen:

Miten vahvoja johtavat tieteelliset haasteet vapaalle tahdolle ovat? Ovatko ne esimerkiksi niin vahvoja, että kaikkien sivistyneiden ihmisten tulisi epäillä vapaan tahdon olemassaoloa? Viittaavatko ne kenties vapaan tahdon rajoihin, vaikka ne eivät oikeuttaisi epäilemään vapaan tahdon olemassaoloa? Valtaosa hahmojeni sanottavasta vastaan suoraan pääkysymykseeni. Päätavoitteeni on auttaa lukijoita arvioimaan tieteen asettamia haasteita vapaalle tahdolle ja vastaamaan itse pääkysymykseeni. (s. 20)

Kirjassa pyritään siis kuvaamaan viimeaikaista tieteellistä tutkimusta tahdonvapaudesta ja arvioimaan niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Mele pyrkii osoittamaan, että tutkimukset eivät johda (vaikka moni niin väittää) tahdonvapauden hylkäämiseen. Vapaata tahtoa varjostavia tutkimustuloksia ovat esimerkiksi nämä:   

• Koska aivotoiminnan yhteyttä ihmisen tekoihin tutkivissa kokeissa on huomattu, että aivot latautuvat ennen tekoa ja sen synnyttävää tietoista päätöstä, ei tietoisella päätöksellä ole roolia teon syntymisessä.
• Jos tekomme syntyvät ilman tietoista päätöstä, ne eivät voi olla vapaita.  
• Sosiaalipsykologisisten kokeitten perusteella voidaan osoittaa, että ihmisen käyttäytyminen riippuu pääasiassa ympäristöstä, ei esimerkiksi heidän tahdostaan.
• Ihmisen teot ovat siis hänen fysiologiansa ja ympäristötekijöiden määräämää. Vapaa tahto on illuusio.

Tieteellisten tulosten sensaatiomaisuudesta huolimatta, Melen kirjaa lukiessaan voi hiukkaakaan analyyttiseen pohdintaan kykenevä lukija todeta, miten ontuvia vapaan tahdon kieltämiseen johtavat tulkinnat todellisuudessa ovat. On kieltämättä helppoa ylittää uutiskynnys iskulauseella ”Tuore tutkimus osoittaa: vapaa tahto on harhaa”. Vaikeampaa sen sijaan on vakuuttaa kriittinen lukija siitä, että tieteelliset tutkimukset todella osoittaisivat tämän.

Keskustelujen kuluessa opiskelijatoverukset esittelevät toisilleen uusimpia tutkimuksia, tuovat terveisiä filosofian luennolta ja esittävät toisilleen omia pohdintojaan. Ydinkysymys on, mitä vapaalla tahdolla itse asiassa tarkoitetaan. Millaista tahdonvapautta ollaan tieteellisten tulosten perusteella hylkäämässä? Mele erottaa neljä eri lajia, joista hän puhuu hauskasti eri oktaanisina polttonaineina. Kirjan suomentaja Lauri Snellman onkin esitellyt näitä jo aiemmin täällä, joten en esittele niitä enää tässä arviossani.

Nämä neljä erilaista vapaan tahdon määritelmää siis osoittavat, että vapaa tahto voidaan ymmärtää neljällä eri tavalla ja puhuessamme vapaasta tahdosta meidän on tehtävä ensin selväksi, mitä näistä määritelmistä tarkoitamme. Ilman määritelmää toinen keskustelija voi mielessään tarkoittaa vaikkapa 98-oktaanista tahdonvapautta, jonka mukaan ihmisellä on fysiologiastaan irrallinen sielu syvän avoimuuden lisäksi. Toinen keskustelija saattaa sen sijaan koko ajan ajatella 92-oktaanista tahdonvapautta, jonka mukaan vapaa tahto on totta, vaikka mikään ei voisikaan tapahtua toisin. Näin vapaa tahto ei myöskään ole luonnonlakien syy-seuraussuhteista irrallinen elementti. Jos vastakkain keskustelee näin erilaiset vapauden määritelmää tarkoittavat kumppanukset, on selvää, ettei keskustelussa voida päästä puusta pitkälle.

Filosofiset työkalut tutkimusten tulkintojen apuna

Mele pyrkii kirjassaan osoittamaan, että tutkimustulosten tulkinta edellyttää parempaa filosofisten työkalujen hallitsemista. Ongelmat ovat ennen kaikkea kysymyksiä siitä, mitä vapaalla tahdolla tarkoitetaan. Niin neurologiset kuin sosiaalipsykologisetkin tutkimukset antavat meille tärkeää informaatiota ihmisen toiminnasta. Ne auttavat filosofisten tulkintojen tekemisessä siitä, mikä persoona on ja kuinka voimme ymmärtää tahtomisen ja päätöksenteon olemusta persoonassa. Nykytiede ei anna yksiselitteisiä vastauksia tähän. Emme myöskään tiedä, onko tahdonvapaus jotakin, jonka olemuksesta tieteen keinoin voidaan koskaan saavuttaa täyttä ymmärrystä. Näyttää nimittäin siltä, että kysymys olisi pohjimmiltaan tieteen saavuttamattomissa.

Jos kuitenkin ajattelemme kompatibilismin olevan mahdollista, tieteen metodeilla voidaan varmasti ajatella saavutettavan kokeellisia tuloksia vapaasta tahdosta. Ongelmana on, että tutkimusten johtopäätöksiä tehneet ovat asettaneet vapaan tahdon kriteerit paljon korkeammalle – itse asiassa niin korkealle, ettei tieteellisin menetelmin heidän tarkoittamaansa vapaata tahtoa pystyttäisi koskaan saavuttaa. Näiden Melen neljän tahdonvapausmääritelmän mukaan näyttäisi nimittäin siltä, että korkeammat kriteerit vaativat syy-seuraussuhteiden ulkopuolisen tekijän. Tieteellinen tutkimus taas perustuu juuri syy-seuraussuhteiden tutkimiseen.

Kirjan johtopäätöksessä todetaankin, ettei 92- ja 95-oktaanisia vapaan tahdon määritelmiä vastaan ole käsiteltyjen tutkimusten valossa osoitettavissa niitä poissulkevia seikkoja. Tähän on päädytty käsitteiden riittävä ehto ja välttämätön ehto avulla. Todetaan, ettei näitä kahta käsitettä pidä sekoittaa toisiinsa. Tätä kuvataan dialogissa seuraavasti:

Rakennuksessa istuminen on välttämätön ehto Warehousessa [Warehouse on kahvilan nimi] istumiselle, koska Warehouse kuitenkin on rakennus. Rakennuksessa istuminen ei kuitenkaan ole riittävä ehto Warehousessa istumiselle. Jos se olisi, niin aina kun istumme rakennuksessa, istuisimme Warehousessa. (s. 111)

Näin siis todistusaineisto tahdonvapauden riittävän ehdon puolesta toimii perusteena tahdonvapauden puolesta, kun taas välttämättömän ehdon puuttuminen toimii perusteena tahdonvapautta vastaan. Näyttääkin siltä, että 92- ja 95-oktaanisen tahdonvapauden puolesta puhuvia riittäviä ehtoja täyttyy, mutta välttämättömien ehtojen puutetta ei pystytä osoittamaan.

Alfred Melen kirja on suositeltava niille, jotka pohtivat ihmispersoonaa päätöksentekijänä sekä haluavat saada filosofisia lähtökohtia arvioida tieteellisiä haasteita vapaalle tahdolle. Vaikka dialogimuoto hieman helpottaa kirjan päättelyketjujen ja argumenttien ymmärtämistä, mielestäni kirja ei kuitenkaan välttämättä sovi sellaisille, joilla ei ole mitään pohjaa analyyttiseen argumentaatioon. Lukijaa saattaa myös helpottaa, jos hänellä on hieman kosketuspintaa vaikkapa psykologian tutkimukseen.

Toisaalta lukiessa heräsi kysymys, että jos kirjan materiaalia on jopa reflektoitu opetustilanteissa ja hyödynnetty niistä saatua palautetta, kuinka kokonaisuudesta ei ole saatu vieläkin helpommin lähestyttävää. Kuitenkin kysymys tahdonvapaudesta on niin haastava ja monisyinen sinänsä, että onkin mahdollista, ettei asiaa paljoa tätä yksinkertaisemmin ole edes mahdollista esittää.

Jos pidit lukemastasi, tykkää Areiopagista Facebookissa, seuraa Twitterissä ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi.

Kuva: João Silas@Unsplash.com. CC0.