Ajankohtaista, Artikkeli / Toimitus / 20.9.2016

Rakentavatko tiedeuskon kriitikot olkiukon, koska pelkäävät tieteen menestystä?

Tiedeuskon kritiikkiin on joskus vastattu väittämällä, että kyseessä on vain tieteen menestystä pelkäävien rakentama harhakuva, eikä kukaan todellisuudessa kannata tiedeuskoa. Aku Visala ja Rope Kojonen kommentoivat asiaa liitteessään Mikael Stenmarkin kirjaan Tiedeusko ja todellisuuden rajat.

Keskustelussa luonnontieteen ja muiden alojen suhteesta on ollut tapana kritisoida kahta äärinäkemystä. Toisessa ääripäässä on tiedeusko eli skientismiä, joka väheksyy tieteen ulkopuolisen järkevän ajattelun mahdollisuutta. Toisessa ääripäässä puolestaan on tieteen halveksunta, jossa tutkimukseen näkemyksillä ei ole sen enempää painoarvoa kuin millä tahansa muullakaan näkemyksellä.

Käytännössä skientismin käsitettä on käytetty monella eri tavalla, ja joskus kritiikin kohteidenkin on ollut vaikea hahmottaa, mitä skientismi tarkalleen ottaen on ja mikä siinä voisi olla ongelmana. Tiedeuskon kritiikkiä luullaan helposti tieteen halveksunnaksi, vaikka esimerkiksi nyt käännetystä Mikael Stenmarkin kirjasta Tiedeusko ja todellisuuden rajat välittyy vahva tieteen arvostus.

Väärinkäsitysten välttämiseksi tarvitaan tiedeuskon tarkkaa määrittelemistä. Stenmark jakaa kirjassaan tiedeuskon kahteen päätyyppiin, akateemisen maailman sisäiseen tiedeuskoon ja akateemisen maailman ulkopuoliseen tiedeuskoon. Jälkimmäisen Stenmark jakaa vielä kaikkiaan viiteen eri alalajiin, dokumentoiden niiden esiintymisen huolellisesti. Jaottelua voidaan tehdä monella eri tapaa, mutta keskeistä on, että Stenmark ymmärtää tiedeuskon ensisijaisesti joukkona (joskus ääneenlausumattomia) filosofisia oletuksia esimerkiksi tiedon luonteesta ja maailmasta. Tiedeuskon ymmärtäminen ikään kuin filosofisena oppina mahdollistaa myös sen kritisoimisen itseään kumoavana.

Jos tiedeuskon kannattaja esimerkiksi väittää, että ainoastaan luonnontieteelliset väitteet voidaan perustella luotettavasti, niin väite kumoaa itse itsensä. Kyse on nimittäin luonnontieteen ulkopuolisesta väitteestä, joten se ei omien kriteeriensä mukaan voisi olla luotettava.

Yksi mahdollinen tapa yrittää välttää tämä ongelma on ymmärtää tiedeusko asenteena pikemminkin kuin filosofisena oppina. Filosofi Rik Peels kuitenkin huomauttaa, että tällöin syntyy uusi ongelma: jos emme tee tieto-opillista väitettä luonnontieteestä ainoana tai edes muita parempana tiedonhankinnan muotona, meille ei jää mitään järkiperustetta omaksua tiedeuskoa asenteena. Samat käytännön hyödyt tieteestä voidaan joka tapauksessa saavuttaa myös ilman tiedeuskoa; tavallinen tieteen arvostaminen riittää.

Tiedeuskon täytyy asenteena käytännössä perustuna johonkin tiedeuskon filosofisiin väitteisiin, jotta tämä asenne ei jää täysin perusteettomaksi. Tiedeuskon kriitikoiden mielestä eräs keskeinen ongelma tiedeuskon väitteissä onkin se, etteivät tiedeuskon puolustajat itse välttämättä puolusta näitä väitteitä millään argumenteilla, vaan ainoastaan olettavat niiden olevan itsestäänselvästi tosia.

Tiedeuskon kuusi merkkiä

Tiedeuskoa ovat kritisoineet laajasti myös muut kuin esimerkiksi uskonnollisen uskon rationaalisuuden puolustajat. Esimerkiksi ateistifilosofi Susan Haack pyrkii kirjassaan Defending Science – Within Reason: Between Scientism and Cynicism (2007) kritisoimaan tiedeuskoa puolustaen kuitenkin samalla luonnontieteen merkitystä elämällemme. Haackin mukaan tiedeusko onkin usein lähinnä lausumaton taustaoletus kuin puolustettu filosofinen kanta. Hän erottaa myös seuraavat kuusi tiedeuskon merkkiä:

  1. Sanojen “tiede”, “tieteellinen”, “tieteellisesti”, “tiedemies” ja niin edelleen käyttö yleisinä hyvää tiedonhankintaa kuvaavina ylistyssanoina.
  2. Luonnontieteen tapojen, ilmiasun ja teknisen käsitteisten käyttöönotto arvioimatta sitä, onko se hyödyllistä vai ei.
  3. Keskittyminen demarkaatiokysymyksiin, eli rajanvetoon oikean tieteen ja pseudotieteellisten jäljitelmien välillä.
  4. Keskittyminen “tieteellisen menetelmän” tunnistamiseen, jonka oletetaan selittävän luonnontieteen menestyksen.
  5. Luonnontieteellisten vastausten hakeminen luonnontieteen ulkopuolisiin kysymyksiin.
  6. Luonnontieteen ulkopuolisten tutkimustapojen arvon kiistäminen tai vähättely, tai ylipäätään tutkimuksen ulkopuolisten elämänalueiden kuten runouden tai taiteen arvon kiistäminen.

Näistä ensimmäinen on ehkä parempi merkki tiedeuskosta angloamerikkalaisessa kontekstissa, missä termiä ”tiede” (science) käytetään viittaamaan juuri luonnontieteeseen erotuksena humanistisesta tutkimuksesta (esim. scholarship). Suomalaisessa ja manner-Eurooppalaisessa kontekstissa tiede voi puolestaan viitata yleisemmin mihin tahansa systemaattiseen tiedonhankintaan, joten tämä merkki ole kovinkaan luotettava. Vaikka puhuisimmekin akateemisista tutkimusaloista yleensä sanan “tiede” suomenkielisessä merkityksessä, emme voisi siltikään sulkea pois ei-tieteellisen tiedon mahdollisuutta. Kuten Stenmark mielestämme perustellusti väittää, kaikki tieteenharjoitus vaikuttaa edellyttävän tieteen ulkopuolisia järkevyyden kriteereitä.

Onko tiedeusko vain kuvitelmaa?

Vaikka Stenmark määrittelee tiedeuskon huolellisesti ja dokumentoi lukuisin lainauksin ja viittauksin sen olemassaolon, kaikki tiedeuskon kriitikot eivät ole olleet yhtä huolellisia, tai sitten kritiikki on tullut väärinymmärretyksi. Tämän seurauksena tiedeuskon kritiikkiin on toisinaan vastattu toteamalla, että kyseessä on vain tieteen menestystä pelkäävien ajattelijoiden rakentama olkiukko.

Tässä kritiikissä on ironista se, että usein samat kirjoittajat esittävät toisaalla jonkin tiedeuskon muodon kanssa yhteneviä lausuntoja. Esimerkiksi biologi Jerry Coyne kirjoittaa ateismin puolustuspuheessaan Faith vs. Fact (2015), että tiedeuskon kritiikki on ”canard” (uutisankka, olkiukko), jolla hänen kaltaisiaan ajattelijoita kritisoidaan. Coyne kirjoittaa toki arvostavansa myös esimerkiksi filosofiaa ja matematiikkaa rationaalisuuden muotoina. Heti tämän jälkeen Coyne kuitenkin jatkaa toteamalla, että luonnontiede on ainoa rationaalisuuden muoto, ”joka on kykeneväinen kuvaamaan ja ymmärtämään todellisuutta.” Vain muutamia sivuja tiedeuskon hylkäämisen jälkeen Coyne toteaa, että mikäli tiedeusko tarkoittaa sitä, että ”tiede on ainoa tapa tietää”, niin sitten ”minä ja useimmat työtoverini olemme tosiaan syyllisiä tiedeuskoon” ja tällainen ”tiedeusko on hyve”.

Argumenttina tiedeuskon puolesta Coyne pystyy esittämään vain tieteen menestyksen; hän ei tiedä käytännössä toimivammaksi osoittautunutta tapaa hankkia tietoa. Esimerkiksi Stenmarkin tiedeuskon kritiikkiin Coyne ei viittaa.

James Ladyman (2011) ja Alex Rosenberg kuuluvat niihin harvoihin filosofeihin, jotka ovat puolustaneet tiedeuskoa filosofisena oppina avoimesti ja omaksuneet tiedeuskon kunnianimityksenä. Rosenbergin mukaan luonnontieteen edistys oikeuttaa tiedeuskon ja antaa hyvän perusteen ajatella, että luonnontieteet ovat muita parempi tapa hankkia tietoa.

“Koska fysiikan ennusteet ovat niin tarkkoja, niihin johtaneiden menetelmien on oltava vastaavalla tavalla luotettavia. Muussa tapauksessa teknologinen edistyksemme olisi ihme. Meillä on mitä parhaat syyt uskoa, että fysiikan menetelmät – hallittujen kokeiden ja huolellisen havainnoinnin yhdistäminen matemaattisesti muotoiltuihin teorioihin – ovat oikeita ylipäätään kaiken tiedon hankinnassa. . . . Fysiikan ilmiömäinen tarkkuus, sen teknologisten sovellusten käsittämätön voima ja sen selitysten hengästyttävä laajuus ja yksityiskohtaisuus antavat voimakkaat perusteet uskoa, että fysiikka kertoo kaiken todellisuudesta.” (Atheist’s Guide to Reality, s.24-25, ks. Malkki 2011)

Kuten useat kriitikot ovat huomauttaneet, Rosenbergin argumentti vaikuttaa olevan entymeemi, eli johtopäätös ei seuraa premisseistä. Fysiikan menestyksestä ei voida vielä päätellä, että fysiikka olisi ainoa tapa tietää. Filosofi Edward Feser rinnastaa tällaisen argumentin tiedeuskon puolesta “metallinpaljastisismiin”. Sen mukaan metallinpaljastimet ovat ylivoimaisen hyviä metallin löytämisessä; näin ollen muuta kuin metallia ei ole olemassa:

“Metallinpaljastimet on viritetty niihin maailman ominaisuuksiin, joita voi havaita elektromagneettisen säteilyn avulla. Huolimatta siitä, miten hyvin ne toteuttavat tämän tehtävän . . . ei voida kuitenkaan päätellä sitä, ettei ole olemassa mitään sellaista, mitä metallinpaljastimet eivät voi havaita. Samaten fysiikka pystyy nerokkaalla tavalla kuvaamaan niitä todellisuuden osa-alueita, joita on mahdollista mallintaa matemaattisesti. Tämä mahdollistaa tarkat ennusteet ja teknologiset sovellukset. Tässäkään tapauksessa ei voida kuitenkaan hetkeksikään päätellä, ettei maailmassa olisi mitään muuta.” (Feser 2011, ks. Malkki 2011)

Tiedeuskon kriitikko voi siis hyväksyä luonnontieteen toimivuuden sen oman alueen kysymysten selvittämisessä, ja hyväksyä senkin, että luonnontieteellä on merkitystä myös monien muiden alojen kysymysten kannalta. Voidaan silti väittää, että on olemassa kysymyksiä, joista on parempi keskustella vaikkapa psykologian, filosofian ja teologian käsittein. Kaikkea todellisuudessa ei välttämättä voi mallintaa matemaattisesti ja ennustaa lainalaisuuksien perusteella. Voidaan toki väittää todellisuuden olevan tiedeuskon mukainen, mutta tämä on nimenomaan metafyysinen väite, jonka puolesta pitäisi esittää muitakin filosofisia perusteluja kuin vain luonnontieteen menestys.

Tiedeuskon kritiikki ei tarkoita luonnontieteen halveksuntaa

Kuten sanottua, tiedeuskon kritiikki ymmärretään helposti väärin luonnontieteen itsensä kritisoimiseksi. Vaikka tiedeuskon kriitikot usein protestoivat juuri luonnontieteen menetelmien ja teorioiden ulottamista niille soveltumattomiin kysymyksiin, keskeisenä ongelmana tiedeuskossa ei kuitenkaan ole se, että luonnontiedettä arvostettaisiin liikaa, vaan että muita aloja ja rationaalisuuden muotoja vähätellään ja aliarvostetaan. Todellisuudessa luonnontieteen harjoittaminen kuitenkin vaikuttaa vaativan laajempaa rationaalisuuskäsitystä, kuten tiedeuskon kriitikot väittävät.

Tieteen arvovaltakin voi kärsiä, jos epäuskottavia ja kiistanalaisia maailmankuvallisia väitteitä esitetään suurelle yleisölle ikäänkuin tieteen tuloksina. Usein luonnontieteen menetelmistä ja teorioista toki voi olla aidosti hyötyä luonnontieteen ulkopuolisten alojen kannalta. Tiedeuskon kritiikki ei tarkoita tämän hyvän tieteidenvälisyyden kritisoimista.

On myös huomionarvoista, että mikäli tiedeusko ja luonnontiede todella olisivat erottamattomat, niin luulisi ainakin kaikkien luonnontieteilijöiden kannattavan tiedeuskoa. Tiedeuskon puolustajia on kuitenkin vain osa luonnontieteilijöistä, osa taas on liittynyt mukaan tiedeuskon kritiikkiin. Hyvä esimerkki tästä on MIT:n ydinfysiikan professori Ian Hutchinsonin kirja Monopolizing Knowledge (2011).

Toisena esimerkkinä mainitsemme eteläafrikkalaisen fyysikon George Ellisin, joka on myös kritisoinut joidenkin toisten kosmologien filosofian halveksuntaa. Ellisin mukaan fysiikkaa ja kosmologiaa ei voi tehdä ilman filosofisia taustaoletuksia. Jos filosofiset oletukset jäävät analysoimatta, tieteentekijät voivat Ellisin mukaan helposti alkaa kirjoittaa huonoa filosofiaa sen sijaan, että filosofointi lakkaisi kokonaan. (Ks. Horgan 2014) Luonnontieteilijöiden joukosta löytyy sekä maailmalla että Suomessa monia erilaisia maailmankuvia, minkä pitäisi olla mahdotonta, mikäli tiedeusko olisi osa luonnontieteen harjoittamista.

Tiedeuskon kritiikki avaa keskustelun mahdollisuuden

Keskustelu Stenmarkin teoksen teemoista jatkuu edelleen. Kirjan keskeiset argumentit akateemisen maailman sisäistä ja universaalia tiedeuskoa vastaan ovat kestäneet hyvin, vaikka tiedeuskon puolustajia löytyykin edelleen runsaasti varsinkin populaaritason kirjallisuudesta. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka torjuisimmekin tiedeuskon, emme ole osoittaneet, että tieteestä riippumattomat filosofiset, uskonnolliset ja moraaliset näkemyksemme olisivat tosia tai edes uskottavia. Tiedeuskon kumoutuminen ei myöskään tarkoita, etteikö luonnontiede olisi paras tapa saada tietoa mitä erilaisimmista fysikaalista maailmaa koskevista kysymyksistä. Olemme siis vahvasti samaa mieltä Stenmarkin kanssa: luonnontieteelliset teoriat ja todistusaineisto tulee ottaa huomioon maailmankatsomuksellisten kysymysten pohdinnassa.   

Tiedeuskon kritiikit kuitenkin osoittavat, ettei meidän tule torjua filosofisia, uskonnollisia tai moraalisia näkemyksiä pelkästään sen vuoksi, etteivät ne ole tieteellisiä. Ajattelumme voi perustua luonnontieteen lisäksi myös esimerkiksi kokemukseemme, filosofisiin perusteisiin ja intuitioihin, muiden ihmisten todistukseen ja käytännön näkökohtiin. Torjuttuamme tiedeuskon ovi on jälleen auki filosofian, teologian ja luonnontieteen avoimelle vuoropuhelulle.

Teksti on muokattu ote Aku Visalan ja Rope Kojosen kirjoittamasta liitteestä Mikael Stenmarkin kirjaan Tiedeusko ja todellisuuden rajat. Kirja ilmestyy lokakuussa 2016, ja sen yhteydessä pidetään tiedeuskoa käsittelevä seminaari Helsingin yliopistolla. Seminaarissa suomalaiset luonnontieteen, teologian ja filosofian tutkijat kommentoivat teoksen teemoja. Puhujaksi saapuvat myös Mikael Stenmark itse ja filosofi Jeroen de Ridder Hollannista.

Valikoitua kirjallisuutta

Coyne, Jerry. 2015 Faith Versus Fact: Why Science and Religion Are Incompatible. New York, NY: Viking Penguin.

de Ridder, Jeroen & Peels, Rik & van Woudenberg, René (toim.). 2016. Scientism: A Philosophical Exposition and Evaluation. New York: Oxford University Press.

de Ridder, Jeroen. 2014. “Science and Scientism in Popular Science Writing”. Social Epistemology Review and Reply Collective. Vol. 3. No. 12. 23–39. Saatavilla suomeksi.

Feser, Edward. 2016. “Omnibus of Fallacies. Review of Jerry Coyne, Faith vs. Fact.First Things. February issue.

Feser, Edward. 2011. “Reading Rosenberg, Part II.” Edward Feser´s Blog.

Haack, Susan. 2007. Defending Science – Within Reason: Between Scientism and Cynicism. New York, New York: Prometheus Books.

Haack, Susan. 2012. “Six Signs of Scientism.” Logos & Episteme. Vol. 3. No. 1. 75-95.

Horgan, John. 2014. “Physicist George Ellis Knocks Physicists for Knocking Philosophy, Falsification and Free Will.Scientific American. 22. heinäkuuta.

Hutchinson, Ian. 2011. Monopolizing Knowledge: A Scientist Refutes Religion-Denying, Reason-Destroying Scientism. Belmont, MA: Fias Publishing.

Kojonen, Erkki Vesa Rope. 2016. The Intelligent Design Debate and the Temptation of Scientism. Routledge.

Ladyman, James. 2011. “The Scientistic Stance: The Empirical and Materialist Stances

Reconciled”. Synthese. Vol. 178. No. 1. 87-98.

Ladyman, James & Ross, Don. 2007. Every Thing Must Go: Metaphysics Naturalized. Oxford: Oxford University Press.

Malkki, Ilari 2011. “Miksi skientismi ei ole totta.Usko, Järki ja Filosofia -blogi.

Mäki, Uskali. 2013. “Scientific Imperialism: Difficulties in Definition, Identification, and Assessment.” International Studies in the Philosophy of Science. Vol. 27. No. 3. 325-339.

Peels, Rik 2015a. “A Conceptual Map of Scientism”. Scientism: Problems and Prospects. Eds Jeroen de Ridder, Rik Peels and René van Woudenberg. New York, NY: Oxford University Press.

––––– 2015b ‘Scientism and the Argument from Self-Referential Incoherence.

Ross, Don, Ladyman, James & Spurrett, David. 2007. “In Defence of Scientism.” Every Thing Must Go: Metaphysics Naturalized. James Ladyman (toim.). New York: Oxford University Press.

Trigg, Roger. Beyond Matter: Why Science Needs Metaphysics. West Conshohocken, PA: Templeton Press.

Visala, Aku. 2010. Mitä tiede ei voi kertoa sinulle. Kauniainen: Perussanoma.

Williams, Richard N. & Robinson, Daniel N. 2015. Scientism: The New Orthodoxy. London: Bloomsbury.

Kuva: Istockphoto.

Ylös