Suodata artikkeleita

Kirja-arvio

13.9.2016 Kirja-arvio,

Huxleyn kirkko ja Maxwellin demoni – kuinka luonnontiede muuttui teistisestä naturalistiseksi 1800-luvun Iso-Britanniassa

Vielä 1800-luvun alussa Iso-Britanniassa luonnontieteen tehtävä oli jäljittää luomakunnasta itsensä Jumalan ajatuksia. Sata vuotta myöhemmin luonnontieteeseen ei haluttu liittää enää mitään teologialta haiskahtavaa, ja jopa avoimesti kristityt tieteilijät ymmärsivät pystyttää korkean aidan tieteen ja uskonsa välille. Mitä oikein tapahtui?

Historiaa rikollisen karkeasti yksinkertaistaen voisi sanoa, että biologi, ”Darwinin bulldogi” Thomas Henry Huxley tapahtui. Tämä olisi kuitenkin liioittelua, eikä siihen syyllisty tieteenhistorioitsija Matthew Stanley teoksessaan Huxley’s Church and Maxwell’s Demon – From Theistic Science to Naturalistic Science (The University of Chicago Press, 2015). Silti Huxleyn ja hänen toveriensa sekulaarin tiedekäsityksen merkitystä viktoriaanisen Englannin kulttuurin murroksessa ei voi vähätellä.Lue koko artikkeli

23.8.2016 Kirja-arvio,

Ihmisluontoa ei saada syntymälahjana

Synnynnäisyyden käsite, dawkinslainen geeninäkökulma ja nature/nurture -erottelu ovat vanhentuneita tapoja tarkastella ihmisluontoa, väitetään Aku Visalan ja Agustín Fuentesin kirjassa Conversations on Human Nature.

”Rasismi on opittua, ei luonnollista.” ”Nyt se on tieteellisesti todistettu: ihmiset syntyvät homoiksi.”

Facebook tulvii meemejä ja uutisia, jotka tekevät karkean yksinkertaistavia väitteitä siitä, miksi ihmiset ovat sellaisia kuin ovat.

Mutkia vedetään suoriksi myös populaareissa tiedejulkaisuissa. Geneetikko Dean Hamer julkaisi vuonna 2004 kirjan The God Gene (Jumalageeni). Nimi oli sen verran vetävä, että Time-lehti nosti sen kanteensa. ”Pakottaako DNA meidät etsimään korkeampaa voimaa?” kannessa kysyttiin.Lue koko artikkeli

2.8.2016 Kirja-arvio,

Oikeusvaltion jäljillä länsimaisen yhteiskunnan juurilla

Mikä on oikeusvaltio? Miten se syntyi? Jaakko Sorri arvioi professori Jukka Korpelan kirjan Länsimaisen yhteiskunnan juurilla.

Nykyään oikeusvaltion tuntomerkkeinä pidettävinä asioina voidaan mainita esimerkiksi (1) julkisen vallankäytön perustuminen lakiin, (2) julkisen vallan elinten asettamisen ja organisoimisen perustuminen lakiin, (3) riippumattomat tuomioistuimet, (4) julkisen vallan toimintoja sitovat yksityisiä suojaavat perusoikeudet sekä (5) yleisten normien asettamisen rajaaminen kuulumaan vain sellaisille julkisen vallan elimille, joiden asettamiseen kansalaiset voivat vaikuttaa. (Tarukannel 2002, s. 62). Oikeusvaltio-ajatukseen liittyy siis sekä ajatuksia siitä, miten normeja tulee säätää, kuinka julkisen vallan tulee perustua lakeihin ja toimia lain asettamissa rajoissa, että myös sopivasta tahosta päättämään siitä, miten lakeja yksittäistapauksissa käytännössä sovelletaan.Lue koko artikkeli

21.6.2016 Kirja-arvio,

Psykologian ja kristinuskon kohtaamisesta syntyy älyllinen kriisi

Miten kristitty voi suhtautua psykologiaan, joka on yhtäältä keskustelukumppani ihmiskäsitystä koskevissa pohdinnoissa ja toisaalta saattaa olla paikoitellen ristiriidassa joidenkin kristillisestä uskosta nousevien käsitysten kanssa? Näkökulmia kristinuskon ja psykologian suhteeseen tarjoaa teos Psychology & Christianity – Five Views.

Kristityt suhtautuvat psykologiaan keskenään eri tavoilla, ja Psychology & Christianity -teos auttaakin jäsentämään tätä kristillisten suhtautumistapojen moninaisuutta (etenkin amerikkalaisen evankelikaalisen kristillisyyden sisällä). Siinä, missä joku kristitty vastustaa modernia ja sekulaaria psykologiaa henkeen ja vereen, toinen hyödyntää sitä kritiikittömästi ihmiskäsityksensä rakentamisessa.Lue koko artikkeli

31.5.2016 Kirja-arvio, Vieraskynä,

Onko tiede osoittanut tahdonvapauden vain kuvitelmaksi?

Ei, jos Alfred Meleltä kysytään.

Olemmeko me vapaita? Olemmeko vastuussa teoistamme? Nämä kysymykset ovat keskeisiä itseymmärryksemme kannalta. Arkikäsityksemme mukaan meillä on vapaa tahto eli pystymme ohjaamaan toimintaamme. Tahdonvapaus liittyy moraaliseen vastuuseen. Olemme vastuussa teoistamme, koska ohjaamme toimintaamme. Uskolla tahdonvapauteen on useita myönteisiä vaikutuksia ihmisen elämään. Psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tahdonvapauteen uskovat ihmiset elävät onnellisemmin. He myös ottavat toiset enemmän huomioon, koska he uskovat hallitsevansa toimintaansa ja olevansa vastuussa teoistaan.Lue koko artikkeli

24.5.2016 Kirja-arvio,

Ihmisyyden paradoksi: miksi ihminen ryhtyy vihaamaan naapureitaan, joiden kanssa eli aiemmin sulassa sovussa?

Miten ihmisistä päädytään puhumaan metsästettävinä kalkkunoina? Mikä selittää vihan syttymisen entisiä naapureita kohtaan, joiden kanssa oli tapana elää kaikessa rauhassa? Jonathan Gloverin mukaan ainut moraalisesti vakavasti otettava reaktio 1900-luvun julmuuksiin on huudahdus ”Ei koskaan enää”. Mutta millä perusteella voidaan uskoa moraalilain olemassaoloon saati moraalin voittoon, jos usko Jumalaan moraalin perustana on laajasti hylätty?

Brittiläinen filosofi ja eetikko Jonathan Glover pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen teoksessaan Humanity – A Moral History of the Twentieth Century (suomennettu nimellä Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria). Glover selvittää ihmisyyden luonnetta analysoimalla 1900-luvun historiaa yhtäältä ihmisten tekemien julmuuksien ja toisaalta moraalin pilkahtelevuuden avulla. Näin Glover pyrkii selvittämään, millä perusteella voi uskoa sekä moraalilain olemassaoloon että sen noudattamisen tärkeyteen maailmassa, jossa ei ole mielekästä vedota Jumalaan moraalilain perustana. Lue koko artikkeli

1.3.2016 Kirja-arvio,

Jumala ei sanoja pakene

Jumalasta voi ja pitää puhua. Jumala tulee kirjoittaa isolla alkukirjaimella ja hänestä pitää puhua paitsi sanomalehtien palstoilla, myös kirkkosaleissa. Jumalasta puhuminen on samaan aikaan järkevää ja mystistä. Hänestä puhuminen on tarkoitettu kaikille, niin älykölle kuin rahvaallekin. Näin väittää dosentti ja kirkkoherra Sammeli Juntunen uudessa kirjassaan Jumalasta voi puhua.

Savonlinnan seurakunnan kirkkoherran Sammeli Juntusen kirjan mukaan nykyisessä aateilmastossa Jumalasta puhuminen on monien mielestä vaikeaa, jopa mahdotonta. Myös evankelis-luterilaisen kirkon sanomassa puhe Jumalasta ja Jeesuksen tuomasta pelastuksesta jää Juntusen mukaan usein sivuasiaksi, kun kirkko keskittyy sen sijasta puhumaan esimerkiksi “uskosta hyvän tekemiseen”. Juntunen on aiemminkin kritisoinut kirkollisen opetuksen epäselvyyttä esimerkiksi kirjassaan Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta (Kirjapaja 2010). “Jumalasta voi puhua” kirjassaan Juntunen puolustaa Jumalasta puhumisen mahdollisuutta ja merkitystä monia eri kritiikkejä vastaan. Lue koko artikkeli

24.2.2016 Kirja-arvio,

Voit tietää ilman argumentteja, että kristinusko on totta (osa 2)

Knowledge and Christian Belief tiivistää Alvin Plantingan tärkeimmät ajatukset reiluun sataan sivuun. Eilen julkaistiin arvion ensimmäinen osa. Tässä toisessa osassa käsitellään sitä, miksi Plantingan mukaan kristitty voi tietää, että kristinuskon keskeiset totuudet kuten synti, sovitus ja iankaikkinen elämä ovat totta. Tiedon lisäksi uskossa on kyse myös intohimoisesta rakkaudesta Jumalaan.

Kun Plantinga on kritisoinut klassista foundationalismia ja korvannut sen omilla rationaalisuuden kriteereillään (joista tärkein on mielen asianmukainen toiminta), on hän valmis kertomaan, miksi usko Jumalaan voi olla tiedollisesti taattua (warranted).Lue koko artikkeli

23.2.2016 Kirja-arvio,

Voit tietää ilman argumentteja, että kristinusko on totta

Knowledge and Christian Belief on tiivistys filosofi Alvin Plantingan pääteoksesta Warranted Christian Belief. Plantingan väitteet ovat edelleen yhtä hätkähdyttäviä kuin 15 vuotta sitten: kun ihmisen sisäinen jumala-aisti ja Pyhä Henki johdattavat hänet näkemään kristinuskon totuuden, eivät kärsimyksen ongelma tai raamattukritiikki voi sitä kumota. Arvion ensimmäisessä osassa käsitellään sitä, millaiset uskomukset Plantingan mukaan ovat rationaalisia.

Alvin Plantingan kirja Knowledge and Christian Belief (Eerdmans 2015) pyrkii saattamaan aikamme kenties tärkeimmän kristityn filosofin keskeiset ajatukset laajemman lukijakunnan käsiin. Plantingan keskeisestä, viisisataasivuisesta teoksesta Warranted Christian Belief (Oxford University Press 2000) laadittu ihmisystävällinen versio sisältää vain 126 sivua tekstiä.Lue koko artikkeli

23.6.2015 Kirja-arvio, Vieraskynä,

Ja ihminen loi jumalat? – Uskonnon juuret luonnontieteen, filosofian ja teologian näkökulmista

Mitä tiede kertoo meille uskonnon alkuperästä? Mitä filosofisia taustaoletuksia evolutiivis-psykologiset teoriat uskonnon synnystä sisältävät? Miten kristittyjen tulisi suhtautua näihin teorioihin? Entä ovatko ne ja kristinusko keskenään sovittamattomassa ristiriidassa?

Näitä kysymyksiä pohtivat biologian, filosofian ja teologian alojen huippuosaajat vuonna 2009 julkaistussa 16 artikkelia sisältävässä kokoomateoksessa The Believing Primate: Scientific, Philosophical and Theological Reflections on the Origin of Religion.

The Believing Primate on uskonnon ja tieteen välistä suhdetta käsittelevän keskustelun kannalta merkittävä teos, sillä se luo ensimmäisenä laajan katsauksen uskonnon alkuperää käsitteleviin evolutionistisiin teorioihin ja suo samalla myös filosofeille ja teologeille mahdollisuuden kommentoida niitä. Teoksessa myös pääsevät yhtälailla ääneen sekä ateistit että teistit, mikä luo siitä moniäänisen ja kiinnostavan kokonaisuuden.Lue koko artikkeli

21.4.2015 Kirja-arvio, Vieraskynä,

Miksi on jotain?

Harvoin on tullut vastaan kirjoja joiden suomennettu ja alkuperäinen otsikko eroavat niin perustavanlaatuisesti. Alkuperäisen alaotsikon olisi voinut kääntää ”Miksi on jotain sen sijaan että ei olisi mitään”, suuri ja vavisuttava filosofinen kysymys, ja otsikon tarkoitus, arvaisin. ”Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijasta” sen sijaan on huikean paljon tarkennettu kysymys.  Kumpaan tulee Kraussilta vastaus?

Lawrence M. KraussUniversumi tyhjyydestä – Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijasta.

Basam Books, 2014.

Kraussin kirja oli helppo lukea. Se on hyvin kirjoitettu (huom. luin englanninkielisen alkuteoksen), ei ehkä yhtä lennokasta menoa kuin Valtaojat ja Enqvistit, mutta kuitenkin. Ja se on oikein mielenkiintoinen – jos joku tieteestä, kosmologiasta ja maailman synnystä, ja sen tarkoituksesta, on kiinnostunut. Mutta sitä on hankala arvioida koska se on niin kaksijakoinen.Lue koko artikkeli

17.2.2015 Kirja-arvio,

Kuinka tullaan mestariajattelijaksi

Kuvitellaanpa että löytäisit kirjakaupasta kirjan Tee itsestäsi mestarikiekkoilija. Saattaisi tulla mieleen, ettei luistelemista taida oppia tenttikirjalla. Mestarin titteli tuntuu kaukaiselta, kun harva lahjakaskaan juniori päätyy ammattilaiseksi. Jos kirjoittajana olisi Teemu Selänne, teokseen voisi jo suhtautua vakavammin.

Harva tosin odottaisi saavansa rahojaan takaisin, vaikka ei teoksen luettuaan olisi vielä maajoukkueessa – tai edes rantakunnossa. Pikemminkin kyse voisi olla teoksesta jossa motivoidaan aloittamaan jatkuva ja pitkäjänteinen harjoittelu ja neuvotaan miten jokaisen kannattaa kehittää omia taitojaan.Lue koko artikkeli

3.2.2015 Kirja-arvio, Vieraskynä,

Taivaaseen ja takaisin? Kuolemanrajakokemukset tieteen valossa

”6-vuotias Alex ei käynytkään taivaassa” otsikoi Iltalehti muutama viikko sitten. Kymmenen vuotta sitten auto-onnettomuuteen joutunut Alex Malarkey makasi kaksi kuukautta koomassa. Sen aikana hän vieraili taivaassa. Oman kertomuksensa mukaan hän kulki sisään taivaan porteista, kuunteli taivaallista musiikkia ja keskusteli syntyjä syviä itsensä Jeesuksen kanssa.

Kokemuksen pohjalta työstetiin New York Timesin bestseller-listalle yltänyt kirja ja tarinasta tehtiin elokuvakin. Hiljattain poika kuitenkin kertoi keksineensä koko jutun.

Kiinnostus kuolemanrajakokemuksia (eng. near-death experience, NDE) kohtaan on kasvanut. Alexin tarinaa käsittelevän kirjan (Poika joka palasi taivaasta, Kuva ja Sana) lisäksi viime vuonna julkaistiin suomeksi myös Taivas on totta (KKJMK) sekä neurokirurgi Eben Alexanderin taivasmatkakertomus Totuus taivaasta (WSOY). Myös ainakin yksi helvettimatka on julkaistu suomeksi (23 minuuttia helvetissä, Kuva ja Sana 2006).Lue koko artikkeli

Ylös