Knowledge and Christian Belief tiivistää Alvin Plantingan tärkeimmät ajatukset reiluun sataan sivuun. Eilen julkaistiin arvion ensimmäinen osa. Tässä toisessa osassa käsitellään sitä, miksi Plantingan mukaan kristitty voi tietää, että kristinuskon keskeiset totuudet kuten synti, sovitus ja iankaikkinen elämä ovat totta. Tiedon lisäksi uskossa on kyse myös intohimoisesta rakkaudesta Jumalaan.

Kun Plantinga on kritisoinut klassista foundationalismia ja korvannut sen omilla rationaalisuuden kriteereillään (joista tärkein on mielen asianmukainen toiminta), on hän valmis kertomaan, miksi usko Jumalaan voi olla tiedollisesti taattua (warranted).

Jumalauskon tae seuraa siitä, että Jumala on luonut maailman ja suunnitellut ihmisen olioksi, joka luonnollisessa ympäristössään voi tulla tietoiseksi Jumalan olemassaolosta. Plantinga lainaa Paavalin Roomalaiskirjeen (1:19–21) kohtaa luonnollisesta jumalatiedosta:

”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he [kaikki ihmiset] kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana…”

Instituuteissaan reformaattori Jean Calvin kommentoi Paavalin tekstiä seuraavasti:

”Ihmisellä on mielessään, luonnollisen aistin tavoin, tietoisuus jumaluudesta… Jumala on itse istuttanut kaikkiin ihmisiin ymmärryksen jumalallisesta hallinnastaan… kuten arvostettu pakana [Cicero] sanoo, ei ole niin barbaarista kansaa, ei niin villejä ihmisiä, ettei heillä olisi syvää vakaumusta Jumalan olemassaolosta…”

Plantingan mukaan Calvin opettaa, että ihmisellä on näkö- tai kuuloaistin kaltainen kognitiivinen mekanismi, ”jumala-aisti” (sensus divinitatis). Tämä aisti aktivoituu oikeassa ympäristössä esimerkiksi katsellessamme jylhää vuoristoa, tähtitaivasta tai auringonvalon leikkiä keväisellä pellolla. Joskus taas koemme jumalallista tuomiota ja syyllisyyttä väärästä teosta, ja toisaalta anteeksiantoa tunnustaessamme rikkomuksemme. Vaarassa olevat ihmiset kääntyvät vaistomaisesti Jumalan puoleen, ja kaunis kevätaamu voi synnyttää syvää kiitollisuutta Luojaa kohtaan.

Jumalauskoa synnyttävä pelto. Cole Patrick@Unsplash.com. CC0.

Tällaisissa tilanteissa jumala-aisti synnyttää ihmisessä uskoa Jumalan olemassaoloon spontaanilla tavalla. Jumalauskon syntymiseen ei siis sisälly kriittistä päättelyprosessia, jollaista klassisen foundationalismin kohta (1) vaatisi (”onpa kaunis tähtitaivas… olisikohan sillä joku Luoja… täytyy olla Jumala, koska sattuma on epätodennäköinen…”). Sen sijaan usko Jumalaan syntyy välittömällä tavalla ja ilman, että valitsen uskoa, samalla tavalla kuin näköaistin synnyttämä uskomus takapihallani olevasta puusta tai muistikuvaani perustuva uskomus siitä, mitä söin aamiaiseksi.

Näköhavaintoon tai muistiin perustuvien uskomusten tavoin jumala-aistin tuottama usko Jumalan olemassaolosta on perususkomus. Se ei siis tarvitse todisteita ollakseen tiedollisesti taattu. Plantinga siis laajentaa perususkomusten käsitettä klassisen foundationalismin rajatusta määrittelystä. Näin hän alkaa rakentaa kristillistä tieto-oppia, jota hän kutsuu Tuomas Akvinolaisen ja Jean Calvinin kirjoituksiin pohjautuen akvinolais-kalvinistikseksi malliksi.

Tuomas Akvinolaisen ja Martti Lutherin teoksia. Plantingan mukaan Tuomaalla on samansuuntaisia tieto-opillisia käsityksiä hänen kanssaan. Kuva: Olli-Pekka Vainio.

Mutta jos kaikilla ihmisillä on luonnollinen jumala-aisti, miksi on ateisteja? Plantingan mukaan ateismi johtuu kognitiivisten mekanismien viallisesta toiminnasta, joka taas on seurausta syntiinlankeemuksesta. Synnin vuoksi esimerkiksi ylpeys ja halumme elää elämäämme omien ehtojemme mukaan johdattaa meidät itsepetokseen ja kuvittelemaan, ettei Jumalaa ole olemassa.

Pyhä Henki vaikuttaa uskoa kristinuskon keskeisiin totuuksiin

Plantinga ei tyydy takaamaan vain uskoa Jumalan olemassaoloon. Hän haluaa venyttää tieto-opillisen mallinsa niin laajaksi, että se sisällyttää kristillisen uskon peruspilarit. Näitä ovat esimerkiksi ihmisen syntisyys, Kristuksen sovitustyö ja Jumalan tarjoama pelastus sekä usko Raamattuun Jumalan sanana. Sensus divinitatis ja keväinen pelto eivät kuitenkaan synnytä näin spesifejä kristillisiä uskomuksia. Sen sijaan Plantinga tuo mukaan laajennettuun malliinsa Pyhän Hengen.

Kuten jumalauskon kohdalla, vakuuttuminen ”evankeliumin suurista totuuksista” ei perustu mihinkään reflektiiviseen, kriittiseen pohdintaprosessiin. Mutta toisin kuin jumalausko simpliciter, kristinuskon erityispiirteitä ei uskota minkään luonnollisen kyvyn, kuten jumala-aistin, kautta. Sen sijaan usko evankeliumin suuriin totuuksin on ”yliluonnollinen lahja”, jonka Pyhä Henki antaa. Pyhä Henki käyttää esimerkiksi Raamattua ja evankeliumin julistusta tämän uskon herättämiseen.

”Me luemme Raamattua, tai jotain raamatullista opetusta, tai kuulemme evankeliumia saarnattavan, tai vanhempamme kertovat meille siitä…Se, mitä sanotaan, yksinkertaisesti vaikuttaa meistä oikealta, se vaikuttaa vetoavalta. Löydämme itsemme sanomasta, ’Kyllä, juuri niin, tämä on totuus asiasta, tämä on tosiaan Herran sanaa.’ Luen, ’Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa’, ja ajattelen: ’Aivan, ihan totta, Jumala todella oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa’.”

Kristillinen usko sisältää siis kognitiivisen elementin, tiedon muun muassa Jumalasta rakastavana luojana ja hänen tarjoamastaan pelastuksesta Kristuksessa. Usko ei ole kuitenkaan vain tietämistä. Se sisältää myös affektiivisen elementin, eli tunnetason liikutuksen, kiintymyksen ja ihailun, joka kohdistuu Jumalaan. Jumalan ja ihmisen suhteessa on kyse jopa intohimosta ja eros-rakkaudesta:

”Rakkaus Jumalaan ei ole kuin vaikkapa halu viettää iltapäivä järjestellen postimerkkikokoelmaa. Se on ikävöivää, täynnä intohimoa ja kaipausta, ja se on fyysistä sekä hengellistä.”

Pyhä Henki päihittää raamattukriitikot

Vaikka usko Jumalan olemassaoloon sekä kristinuskon keskeisiin totuuksiin ovat lähtökohtaisesti tiedollisesti taattuja, ne eivät ole immuuneja kumoajille (defeater). Kumoaja on peruste luopua jostakin uskomuksesta. Muun muassa historiallis-kriittinen raamatuntutkimus, pahuuden ongelma tai uskonnollinen pluralismi – joista jokainen saa kirjasta yhden luvun – voivat tarjota syitä luopua joistakin kristinuskon peruspilareista, ehkä jopa uskosta Jumalaan. Koska käytännössä jokainen kristitty on tietoinen joistain kristinuskon älyllisistä haasteista, Plantingan malli ei toimi, ellei se onnistu torjumaan kumoajia.

Esimerkiksi kriittinen raamatuntutkimus suhtautuu skeptisesti keskeisiin kristinuskon väittämiin, kuten Jeesuksen neitseestäsyntymiseen, ihmeisiin ja ylösnousemukseen. Jos kristittynä olen tietoinen näistä tutkimustuloksista, ne muodostavat uskolleni potentiaalisen kumoajan.

Plantinga käsittelee kahta erilaista kriittisen raamatuntutkimuksen metodia. Ensimmäinen pyrkii selittämään kaiken Raamatussa vain luonnollisilla syillä, ja sulkee määritelmällisesti Jumalan toiminnan sen ulkopuolelle. On kuitenkin helppo nähdä, miksi uskovan ei tarvitse piitata tutkimuksesta, joka lähtökohtaisesti kieltää kaiken yliluonnollisen.

Toinen tutkimusmetodi ei hylkää, mutta ei myöskään oleta, että kristinuskon perustotuudet ovat tosia. Tutkimusta tehdään lähtökohdista, jotka kaikki tutkijat uskontoon tai uskonnottomuuteen katsomatta voivat hyväksyä. Tämä metodi onkin nykyaikana laajemmin vallalla esimerkiksi historian Jeesuksen tutkimuksessa.

Plantinga viittaa esimerkiksi katolisen eksegeetin John P. Meierin valtavaan, viisiosaiseen Jeesus-tutkimukseen The Marginal Jew, jonka metodiluvun kertomus heijastelee tällaista pyrkimystä. Meier pyytää lukijoita kuvittelemaan, että agnostikko, juutalainen, protestantti ja katolinen tutkija suljettaisiin Harvardin teologisen tiedekunnan kirjaston kellariin, eivätkä he saisi tulla ulos, ennen kuin olisivat yhtä mieltä siitä, mitä historiallisten metodien avulla voidaan tietää Jeesus Nasaretilaisesta.

Plantinga katsoo, ettei kristityn tarvitse ottaa vakavasti myöskään tällaisen metodin avulla saavutettuja tutkimustuloksia, jos ne ovat kristinuskon kannalta ongelmallisia. Tällainen voi olla vaikkapa tulos, että kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta ovat fiktiivisiä. Miksi minun ei kristittynä tarvitse piitata tästä?

Siksi, että Pyhä Henki on tehnyt sydämelleni ja järjelleni ilmeiseksi sen, että Jeesus nousi kuolleista. Voin todeta, että tutkijat eivät ota (eivätkä toki voisikaan ottaa) huomioon tätä ei-propositionaalista ”evidenssiä”, joka minulle itselleni on täysin ilmeistä. Todisteet, joiden nojalla he tulevat johtopäätökseensä, ovat siis minun näkökulmastani erittäin puutteellisia.

Tämä argumentti vaatii avaamista. Koska Plantingan oma analogia (fyysikoista, jotka eivät hyväksy muistiin perustuvia uskomuksia) ei ole mielestäni kovin intuitiivinen, esitän omani. Ajatellaan, että poliisi epäilee vaimoani murhasta vahvoin todistein. Itse tunnen vaimoni säyseänä ja ei-murhanhimoisena ihmisenä. Poliisi ei tutkimuksessaan tietenkään ota huomioon tätä kokemuspohjaista tietoani. Itselleni se kuitenkin antaa syyn ajatella, että vahvoista todisteitaan huolimatta poliisi on erehtynyt. Ehkä samalla tavalla Pyhän Hengen sisäinen todistus antaa uskovalle syyn ajatella, että Jeesus nousi kuolleista, olipa raamatuntutkijoiden vastaevidenssi kuinka vahvaa tahansa.

Plantingan teoria pysyy sisäisesti ehyenä, mutta viimeistään tässä kohdin se vaikuttaa jännitteiseltä eletyn elämän kanssa. Monet konservatiiviset kristityt ja raamatuntutkijatkin kokevat tietyt raamattukritiikin tulokset todellisena uhkana kristilliselle uskolle. Plantinga tietysti sanoisi, että ei tarvitse: uskokaa siihen, mitä Pyhä Henki on teille ilmoittanut. Mutta uskoakseni harva kokee, että Pyhä Hengen tuottama usko Raamattuun Jumalan sanana on niin vastaansanomatonta, että vahvakaan eksegeettien konsensus saisi heitä epäilemään sen kertomuksia.

Raamattukritiikki-kumoajan torjuminen vaikuttaa erityisen vaikealta silloin, kun eksegetiikan tutkimustuloksia ei hyväksytä tieteen auktoriteetin nojalla, vaan ne johtavat kristityn itse näkemään ongelmia esimerkiksi neitseestäsyntymiskertomusten historiallisuudessa. Vaikuttaa oudolta väittää, että näkisin itse kertomuksissa useita vakavia historiallisia ongelmia, mutta tämä ei muodostaisi mitään uhkaa uskolleni neitseestäsyntymiseen.

Filosofi, jota filosofisesti sivistymätönkin kristitty ymmärtää

Plantingan pääargumentti on se, että kristillinen usko voi hyvin olla rationaalista ja tiedollisesti taattua useimpien kristittyjen kohdalla. Hän ei väitä, että kristillinen usko on varmasti totta, ja että jokainen voi sen tietää. Kristinuskon rationaalisuus riippuu tietenkin siitä, onko kristinusko totta, ja onko esimerkiksi Jumalaa olemassa. Plantingan keskeinen päämäärä onkin osoittaa, että kysymys jumalauskon rationaalisuudesta (de jure) on kiinteästi yhteydessä Jumalan olemassaoloon liittyvään kysymykseen (de facto). Tästä seuraa myös se, että jumalauskoa irrationaaliseksi väittävien ateistien pitäisi ensin kyetä osoittamaan, ettei Jumalaa ole (todennäköisesti) olemassa. Väittely Jumalan olemassaolosta on kuitenkin eri keskustelu.

Knowledge and Christian Belief on rohkea ja inspiroiva kirja. Yhtäältä se sotkee tehokkaasti arkisen intuitiomme siitä, että rationaalisille uskomuksille pitää tarjota propositionaalista evidenssiä. Toisaalta se epäilemättä sanoittaa sen, miten moni kristitty itse ymmärtää oman uskonsa ja sen älyllisen perustan. Moni kristitty voi esimerkiksi olla etäisesti tietoinen erilaisten jumalatodisteiden olemassaolosta, mutta ei katso uskonsa perustuvan näille argumenteille. Plantingan kuvaus uskon syntymisestä varmasti resonoi monien filosofisesti sivistymättömienkin uskovien sydämessä. Mies kirjoittaa Pyhän Hengen sisäisestä vaikutuksesta ja Jumalan rakkaudesta kuin herätyssaarnaaja ainakin.

Plantingan ajattelu on myös kiinteässä yhteydessä kristillisen teologian traditioon. Hän lainaa Calvinin ja Akvinolaisen lisäksi muun muassa Lutheria ja Jonathan Edwardsia sekä käyttää runsaasti Raamattua. Filosofiaa kirjoitetaan reilusti kristillisen todellisuuskäsityksen lähtökohdista.

Kuva 1: Alexandre Tudorache@Unsplash.com. CC0.

Kuva 2: Cole Patrick@Unsplash.com. CC0.