Miten kristitty voi suhtautua psykologiaan, joka on yhtäältä keskustelukumppani ihmiskäsitystä koskevissa pohdinnoissa ja toisaalta saattaa olla paikoitellen ristiriidassa joidenkin kristillisestä uskosta nousevien käsitysten kanssa? Näkökulmia kristinuskon ja psykologian suhteeseen tarjoaa teos Psychology & Christianity – Five Views.

Kristityt suhtautuvat psykologiaan keskenään eri tavoilla, ja Psychology & Christianity -teos auttaakin jäsentämään tätä kristillisten suhtautumistapojen moninaisuutta (etenkin amerikkalaisen evankelikaalisen kristillisyyden sisällä). Siinä, missä joku kristitty vastustaa modernia ja sekulaaria psykologiaa henkeen ja vereen, toinen hyödyntää sitä kritiikittömästi ihmiskäsityksensä rakentamisessa.

Enemmistön suhtautumistavat ovat kuitenkin näiden ääripäiden välissä, ja käsillä oleva teos keskittyy toimittaja Eric L. Johnsonin mukaan näiden keskilinjaan kuuluvien, mutta toisistaan poikkeavien näkökulmien esittelyyn. Teos avaa lukijan eteen psykologian ja kristinuskon jännitteisen, mutta hedelmällisen suhteen, jonka Johnson rohkaisee kohtaamaan avoimin ja nöyrin mielin.

Traditiot kohtaavat

Eric L. Johnson on kirjoittanut kirjaan johdannonomaisen katsauksen kristinuskon ja psykologian välisen suhteen historiaan. Modernin psykologian synty ajoitetaan tyypillisesti 1800-luvun puoliväliin. Johnson kuitenkin huomauttaa, että läpi kristinuskon historian on selvitetty ihmisen mielen toimintaan liittyviä kysymyksiä ja etsitty myös keinoja mielen hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Esimerkiksi järjen, aistien ja muistin toiminta on kiinnostanut teologeja, samoin kuin ihmisen moraalinen ja hengellinen kehittyminen sekä synnin luonne. Ihmisen mielen toimintaan liittyviä kysymyksiä on pohdittu vuorovaikutuksessa filosofisten lähestymistapojen kanssa: esimerkiksi Augustinus ja Tuomas Akvinolainen saivat vaikutteita Platonilta ja Aristoteleelta. Jos psykologia ymmärretään laajasti, voidaan Johnsonin mukaan hyvin perustein väittää, että kristityt ovat harjoittaneet psykologiaa ennen kuin psykologia modernina tieteenalana syntyi.

Johnson sijoittaa modernin psykologian synnyn aatehistoriallisesti modernismiin ja positivistiseen tieteenfilosofiaan ja metodisesti hermosysteemien ja aistikokemusten empiiriseen mittaamiseen, mikä mahdollisti ihmisten subjektiivisten kokemusten tarkastelemisen tieteellisin metodein.

Uusi tieteenala valloitti nopeasti yliopistot ja levisi myös laajemmin länsimaiseen kulttuuriin, eikä ihme, tarjosihan se empiiristä tietoa ihmisen mielen toiminnasta, joka auttoi ymmärtämään ihmisyyden luonnetta aiempaa täsmällisemmin. Uusi psykologinen lähestymistapa sopi myös muuttuneeseen maailmaan, jossa uskonnollisuuteen suhtauduttiin entistä kriittisemmin ja jossa se oli muuttunut yksityisasiaksi.

Onko psykologian ja kristillisen uskon välissä umpisolmu vai siististi aukeava rusetti? Kuva: Rebecca Dongallo@Flickr.com.

Kun vanha kristillinen ”psykologian” traditio ja moderni psykologian traditio kohtaavat, syntyy kirkoissa Johnsonin mukaan älyllinen kriisi. Kriisin taustalla on Johnsonin mukaan muun muassa modernin psykologian toisinaan vihamieliseksi yltynyt suhtautuminen uskontoon (joskin suhtautuminen uskontoon on psykologian saralla muuttunut viime vuosina avoimemmaksi). Käytännössä psykologia ja jotkut kristilliset näkemykset ovat keskenään erimielisiä esimerkiksi joistakin seksuaalietiikkaan liittyvistä kysymyksistä.

Siinä missä kristillisillä yhteisöillä on vain vähän vaikutusta moderniin psykologian traditioon, moderni psykologia on Johnsonin mukaan haastanut ja muokannut – pitkälti vaivihkaa – kristillisissä yhteisöissä vallitsevia auttamiskäsityksiä ja -tapoja sekä ihmiskäsitystä. Johnsonin mukaan vanha kristillinen ”psykologian” traditio kuitenkin elää edelleen, ja modernin psykologian tradition kohtaamisesta syntynyt kriisi on alettu 1900-luvun jälkipuoliskolta alkaen tiedostaa Yhdysvalloissa myös evankelikaalisessa kristillisyydessä. Tätä tiedostamista kuvaavat kirjaan poimitut viisi eri näkökulmaa psykologian ja kristinuskon väliseen suhteeseen.

Selityksen tasot -näkökulma: psykologia ja kristinusko vastaavat eri kysymyksiin

Selityksen tasot (levels-of-explanation) -näkökulma tekee selvän eron eri tieteenalojen välille korostamalla, että psykologialla ja teologialla on käytössään eri metodit ja että ne vastaavat eri kysymyksiin. Five views -kirjassa tätä näkökulmaa edustaa David G. Myers, jonka mukaan psykologia ei voi vastata esimerkiksi elämän tarkoitusta koskeviin kysymyksiin, mutta auttaa ymmärtämään, miksi ihmiset ajattelevat, tuntevat ja käyttäytyvät tietyillä tavoilla.

Myersin mukaan psykologia ja kristinusko täydentävät toisiaan ja ovat sovitettavissa yhteen, sillä ”Jumalan maailmassa totuus on yksi”. Esimerkiksi psykologinen huomio, jonka mukaan ihminen kykenee niin järjen käyttöön kuin päättelyvirheisiinkin sopii kristilliseen ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihminen on erehtyväinen. Psykologisin tutkimusmetodein on myös todettu, että ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan olevansa parempia kuin ovat, mikä on sovitettavissa kristilliseen käsitykseen itsevanhurskaasta ylpeydestä yhtenä kuolemansyntinä.

Psykologia myös tukee Myersin mukaan käsitystä ”perinteisten perhearvojen” hyvinvointia suojelevasta merkityksestä. Toisaalta psykologia haastaa sellaiset joidenkin kristittyjen suosimat käsitykset, joiden mukaan homoseksuaalinen suuntautuminen on kasvatuksen tulosta tai ihmisen oma valinta. Psykologisten tutkimusten tulokset, jotka koskevat ihmisen taipumusta nähdä säännönmukaisuutta ja syy–seuraus-suhteita sielläkin, missä on vain sattumaa, haastavat Myersin mukaan tarkastelemaan myös niin sanottuja ”rukousvastauksia” kriittisesti. Myers rohkaiseekin kristittyjä ottamaan avoimesti vastaan psykologian ihmisestä tuottamaa tietoa samalla kuitenkin tiedostaen, ettei psykologia ole arvoneutraalia.

Integroiva näkemys: psykologia muovattava yhteensopivaksi kristinuskon kanssa

Toisin kuin selityksen tasot -näkökulma, integroivan näkemyksen mukaan kristilliset ja psykologiset selitykset ovat osittain limittäisiä. Näkökulma on vaikuttanut paljon evankelikaalisessa kristillisyydessä, ja Five Views -kirjassa sitä esittelee Stanton L. Jones, jonka mukaan psykologia kohtaa väistämättä kysymyksen myös elämän tarkoituksesta. Käytännössä psykoterapiassa käsitellään Jonesin mukaan myös sellaisia kysymyksiä, joita tiede ei voi ratkaista. Siksi hän rohkaiseekin kristittyjä psykologeja turvautumaan kristinuskon näkökulmiin ja yhdistämään niitä psykologiseen tietoon.

Koska Raamattu ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, on Jonesin mukaan myös psykologia tarpeen ihmisten ymmärtämiseksi ja auttamiseksi. Jonesin mukaan on myös paljon sellaista psykologista tietoa, joka on yhtenevää kristinuskon ihmiskäsityksen kanssa. Kristillisellä uskolla on myös annettavaa psykologialle, sillä sen pohjalta voi nousta esiin teemoja, joihin psykologinen tutkimus voi tarttua. Esimerkiksi anteeksianto ihmissuhteissa ja suhteessa Jumalaan on teema, joka on kiinnostanut kristittyjä ennen kuin siitä innostuttiin psykologisessa tutkimuksessa pari vuosikymmentä sitten.

Jonesin mielestä on kuitenkin myös tunnustettava, että psykologia ja kristinusko ovat joissakin kysymyksissä jännitteisessä tai ristiriitaisessa suhteessa toisiinsa nähden. Integroiva näkökulma ratkaisee tämän jännitteisyyden ankkuroitumalla raamatulliseen totuuteen nöyrästi ja itsekriittisesti. Psykologian ja kristinuskon välisissä ristiriitatilanteissa on Jonesin mukaan ensinnäkin selvitettävä, onko tieteellinen tutkimus tehty asianmukaisesti tieteellisten kriteerien mukaan (Jonesin mukaan kristittyjen tieteentekijöiden on pidettävä tieteellinen tasonsa korkealla).

Toiseksi on pohdittava, onko ristiriitatilanteeseen johtanut raamatuntulkinta ainoa mielekäs tulkinta, vai voisiko Raamattua ymmärtää toisinkin niin, että ristiriita suhteessa psykologiaan väistyy. Jos ristiriita kuitenkin vaikuttaa todelliselta, on Jonesin mukaan seisottava raamatullisen totuuden takana, koska sekulaari psykologia sisältää tieteenalana metafysiikan ja etiikan piiriin kuuluvia taustaoletuksia ihmisyydestä eikä siksi “katso asiaa oikein”.

Psykologiaa on Jonesin mukaan näin muovattava yhteensopivaksi kristillisen uskon kanssa, ja tämä tulee tehdä nöyrästi, kärsivällisesti ja epävarmana. Jonesin mukaan kristitty psykologi voi tällä metodilla integroida kristinuskon mihin tahansa psykologian (esimerkiksi kognitiiviseen tai psykodynaamiseen) suuntaukseen. Integroiva näkemys mahdollistaa esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten kompleksisuuden tiedostamisen ja sitoutumisen kristilliseen seksuaalietiikkaan.

Kristillisen psykologian näkökulma: pluralistisen psykologian yhdeksi suuntaukseksi

Psykologian alan kysymyksiä on myös mahdollista tarkastella kehittämällä erityistä kristillistä teoriaa, tutkimusta ja käytäntöjä, joka tarjoaa uuden vaihtoehtoisen paradigman ihmisen mielen ymmärtämiseen. Kristillisen psykologian näkökulmaa esittelevät Five Views -kirjassa Robert C. Roberts ja P. J. Watson. He huomauttavat, että psykologian sisällä vaikuttaa useita eri suuntauksia ja ihmiskäsityksiä, joiden erot ja metafyysiset sitoumukset paljastuvat, jos ihmisen hyvinvoinnin luonteeseen pureudutaan riittävän syvälle. Tämä psykologian sisäistä kirjavuutta koskeva huomio ikään kuin oikeuttaa myös kristilliseen traditioon sitoutuvan psykologian kehittämisen.

Kristillinen psykologia pohjautuu Robertsin ja Watsonin mukaan Raamattuun, jota tulee hyödyntää kristillisen tradition avulla ja nykypsykologian löydöt tuntien. Kristillinen psykologia voi ammentaa Robertsin ja Watsonin mukaan esimerkiksi Jeesuksen vuorisaarnasta, jossa esiintyy monia ihmisyyteen ja ideaaliin persoonan toimintaan liittyviä kristillisiä käsitteitä, kuten autuas, hengessään köyhä ja puhdassydäminen. Yhtä lailla vuorisaarnaan sisältyy myös näkemyksiä henkisen pahoinvoinnin syistä, joita ovat esimerkiksi himo ja vihollisten vihaaminen, sekä keinoja, joilla hyvinvointia voidaan tavoitella.

Kristillisen psykologian saralla tulee Robertsin ja Watsonin mukaan tehdä myös empiiristä tutkimusta, jolla selvitetään, millaisia vaikutuksia hyvinvointiin esimerkiksi puhdassydämisyydellä on ja millä keinoilla ihminen voi päästä kristillisen tradition hyvinä pitämiin päämääriin. Empiirisen tutkimuksen myötä kristillinen psykologia voi käydä keskustelua toisten psykologian suuntauksien kanssa ja lunastaa paikkansa yhtenä pluralistisen psykologian suuntauksena.

Uudistavan psykologian näkökulma: Psykologiaa harjoitettava Hengessä

Uudistavan psykologian näkökulma (transformational psychology view) keskittyy erityisesti kristittyjen henkilökohtaiseen elämään, kokemuksiin ja eettisiin kysymyksiin sekä hengelliseen kasvuun. Five views -kirjassa uudistavan psykologian näkökulmasta kirjoittavat John H. Coe ja Todd W. Hall, jotka tarkastelevat tieteen (tässä tapauksessa psykologian) harjoittamista rakkauden tekona, jota voi tehdä ”Hengessä” ja ”rakkaudesta Jumalaan”. Kyse ei siis ole niinkään erilaisesta psykologian mallista kuin uudistuneesta psykologian harjoittamisen tavasta.

Uudistavan psykologian näkökulma vieroksuu liiallista riippuvaisuutta traditiosta, vaikka Coe ja Hall myöntävätkin, ettei tradition vaikutusta voikaan täysin kieltää. He kuitenkin korostavat psykologian harjoittamisessa oman elämän, oman historian ja todellisuuden, omien ihmissuhteiden ja myös Jumalan  johdatuksen tarkastelemista. Koska psykologiaa tulee Coen ja Hallin mukaan harjoittaa rakkaudesta Jumalaan ja suhteessa hänen kanssaan, esittävät he loogisena johtopäätöksenään, että ei-kristitty psykologi ei voi sanan täydessä merkityksessä harjoittaa psykologiaa eikä päästä niihin päämääriin, joihin (uudistuneen) psykologian keinoin on tarkoitus päästä.

Lukijana saa vaikutelman, että Coen ja Hallin näkökulma psykologian ja kristinuskon väliseen suhteeseen uskonnollistaa psykologian ja jopa tieteen kokonaisuudessaan ja omii ne kristinuskon omaisuudeksi. Uudistavan psykologian ja tieteen sijaan tuntuisikin osuvammalta puhua jonkinlaisesta optimistisesta karismaattis-hengellisestä ohjauksesta.

”Raamatullisen ohjauksen” näkökulma: kristillisellä uskolla merkitystä kaikilla psykologian osa-alueilla

Niin sanottu raamatullisen ohjauksen (biblical counseling) näkökulma suhtautui 1970-luvulla hyvin kriittisesti moderniin psykologiaan, jota se piti sekulaarina, ja esitti, että Raamattuun pohjautuva kristillinen ohjaus vastaa riittävästi uskovien ihmisten hengellisiin tarpeisiin ja että niin sanottujen psykologisten ongelmienkin syy on viime kädessä hengellinen. Näkökulmaa on kritisoitu ”antipsykologisuudesta” sekä siitä, että metodilla on aiheutettu myös vahinkoa joissakin autoritaarisissa kristillisissä yhteisöissä. Sittemmin raamatullisen ohjauksen näkökulma on tullut kirjavammaksi suhteessaan psykologiaan, ja näkökulman sisällä on myös kriittisesti hyödynnetty joitakin modernin psykologian näkökulmia.

Five views -kirjassa raamatullisen ohjauksen näkökulmaa esittelee David Powlison, joka pitää kristillistä uskoa psykologian suuntauksena ja pappeutta psykoterapian muotona (vaikkei ilmeisesti väitäkään, että kristillistä uskoa ja pappeutta voitaisiin tyhjentävästi kuvata tällä tavoin). Hänen mukaansa kristinuskon ihmiskäsitys ja ihmisten auttamisen tapa eroavat merkittävästi muista psykologian ja psykoterapian suuntausten lähestymistavoista, vaikka pyrkimys ihmisten ymmärtämiseen ja auttamiseen onkin yhteinen. Powlison kuitenkin huomauttaa, ettei kristillinen usko psykologiana ole ”valmiina Raamatussa”, vaan se on konstruoitava kussakin ajassa, tilanteessa ja yksilön elämässä.

Powlison hahmottelee psykologian moniulotteisuutta erottelemalla psykologian eri osa-alueita. Ensimmäinen osio koskee ihmisen arkipäiväisiä kokemuksia ja käyttäytymistä. Toisessa osiossa tarkastellaan systemaattisesti ihmisen toimintaa. Kolmas osio käsittelee persoonallisuutta, ja neljännestä osiosta löytyvät erilaiset terapeuttiset käytännön sovellukset. Viides osio askaroi institutionaalisten ja ammatillisten järjestelyjen kanssa, kun kuudes osio koskee ”joukkojen eetosta” eli kulttuuria, jota psykologia on osaltaan luomassa. Powlisonin mukaan niin sanottu sekulaari psykologia on ollut vahvimmillaan ja kristilliset kirkot heikoimmillaan psykologian toisessa ja neljännessä osiossa. Powlison kuitenkin korostaa, että kristinuskolla on merkitystä jokaisessa psykologian osiossa.

Tilaa keskustelulle

Eri näkökulmien perustelut on esitetty teoksessa varsin hyvin ja myös aatehistoriallisesti, mikä auttaa ymmärtämään niiden mielekkyyttä. Eri kirjoittajat myös kommentoivat kutakin näkökulmaa kriittisesti, mutta kunnioittavasti. Lopuksi kirjan toimittaja Johnson tekee yhteenvedon, jossa hän kannustaa avoimuuteen eri näkökantoja kohtaan ja nöyryyteen sekä dialogisuuteen vaikean teeman äärellä. Kirja on tässä mielessä keskusteleva, mikä sopiikin hyvin ”älyllisen kriisin” lähtökohtaan ja antaa tilaa oman käsityksen muodostamiseen.

Psychology & Christianity – Five views on ajattelevien ja keskustelevien kristittyjen kirja ajatteleville ja keskusteleville kristityille. Varsinaisesti kirja on tarkoitettu kristinuskon ja psykologian suhdetta käsitteleväksi perusjohdannoksi aiheesta kiinnostuneille opiskelijoille ja opettajille. Kirja on kuitenkin hyvä myös tutkimuskäyttöön, jos tarkoituksena on muodostaa nopeahkosti käsitystä siitä, millaisia kantoja ja millaista keskustelua tietynlaisen kristillisyyden sisällä psykologiasta on.

Arvelen kuitenkin, että kirjan äärellä voi kokea ainakin paikoitellen vierautta, jos tietynlainen kristillinen puhe ei tunnu tutulta tai jos ei miellä itseään kristityksi. Sellaiset ilmaisut kuin ”psykologian harjoittaminen Hengessä” (uudistavan psykologian näkökulma) tai ”psykologian pohjautuminen Raamattuun” (kristillisen psykologian näkökulma) saattavat jopa kavahduttaa, etenkin, jos henkilön mielikuvat kristinuskosta ja kristityistä toimijoista eivät ole ennestään myönteiset ja jos hän pitää psykologiaa (toisin kuin kristinuskoa) suhteellisen arvoneutraalina. Täytyy myöntää, että ”psykologian harjoittaminen Hengessä” sai allekirjoittaneenkin – kenties-ei-niin-karismaattisesti-orientoituneen-kristityn – haukkomaan henkeään.

Kirja on kiinnostava myös siitä näkökulmasta, että psykologian ja kristinuskon suhdetta tarkastellessaan kirjoittajat tulevat esitelleeksi myös erilaisia tapoja hahmottaa psykologia tieteenalana. Kirjan luettuaan jää pohtimaan, missä mielessä voidaan puhua yhdestä psykologiasta tieteenä ja missä mielessä monista psykologioista erilaisina suuntauksina. Entä missä suhteessa psykologia on elämän tarkoitusta koskeviin kysymyksiin? Onko sen tarkoitus vastata tällaisiin kysymyksiin vai ei?

Mieli askaroi myös psykologian käsitteen kanssa. Onko psykologian käsite syytä varata vain psykologian tieteenalan käyttöön vai ovatko kaikki ihmisen mielen toimintaan liittyvät systemaattiset näkemykset psykologiaa? Voidaanko vallan hyvin puhua esimerkiksi kristilliseen ihmiskuvaan perustuvasta kristillisestä psykologiasta riippumatta siitä, millaisen suosion kyseinen näkemys saa psykologian tieteenalan piirissä?  

Merkille pantavaa on, että kaikki kirjan kirjoittajat ovat miehiä. Herää tietenkin kysymys, miten tällainen ”all male panel” on päässyt syntymään etenkin, kun tarkasteltavana on sellainen aihealue, jolla lienee runsaasti myös naispuolisia toimijoita.

Mikä merkitys Suomessa?

Jään myös pohtimaan, miten amerikkalaisesta todellisuudesta kumpuava teos auttaa ymmärtämään suomalaista keskustelua. Kirjan toimittajan Eric L. Johnsonin sijoittaminen sopivaan kontekstiin on hieman hankalaa. Kirjan takatekstin mukaan Johnson on Society for Christian Psychology (AACC) -seuran johtaja. Society for Christian Psychology vaikuttaa googlettamisen perusteella olevan kuitenkin eri seura kuin AACC-lyhenteellä toimiva American Association of Christian Counsellors (jonka Suomessa toimiva sisarjärjestö on Suomen ACC eli Association of Christian Counsellors Finland). Ei liene kuitenkaan kaukaa haettua, jos olettaa, että suomalaisessa keskustelussa kirjan eri näkökulmat auttavat ymmärtämään sitä psykologian ja kristinuskon väliseen suhteeseen liittyvää näkemyksellisyyttä, jota Suomessa edustaa juuri ACC erilaisine alajärjestöineen.

Suomen todellisuuden kannalta kiinnostava on myös Johnsonin kuvaus siitä, kuinka modernin psykologian ja kristillisen tradition kohtaamisesta vastasivat Yhdysvalloissa modernin psykologian synnyn jälkeen etenkin ns. liberaalia teologiaa edustavat tahot ja kuinka evankelikaaliset liikkeet heräsivät älylliseen kriisiin vasta myöhemmin. Sama kehityskulku on ehkä nähtävissä myös Suomessa, jossa evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoitotraditio on moninaisuudestaan huolimatta edustanut kirkon sisällä pitkälti ns. liberaalia siipeä ja on muun muassa haastanut kirkon virallisia linjauksia seksuaalietiikan kysymyksissä. Tähän evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoitoperinteeseen verrattuna evankelikaaliseen traditioon kallellaan oleva Suomen ACC on uusi toimija.  

Evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoitoperinteellä ja (oletettavasti) evankelikaaliseen perinteeseen nojautuvan ACC:n piiriin kuuluvalla sielunhoidolla ja terapialla on toki paljon yhteistä. Molemmissa perinteissä keskeistä on keskustelu, ja sielunhoitotapaamisissa voidaan myös rukoilla. Erojakin kuitenkin on, ainakin perinteitä esittelevien nettisivujen tietojen perusteella.

Evankelis-luterilaista sielunhoitoperinteen mukaista keskustelua kuvataan seuraavasti: “Ihminen on kasvokkain toisen ihmisen kanssa, joka myötätuntoisesti paneutuu siihen, mitä toinen haluaa hänelle kertoa.” ACC:n piiriin kuuluvaa sielunhoidon ja terapian kuvauksessa korostetaan puolestaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin suojelemisen tärkeyttä, mutta tuodaan kuitenkin selkeästi esiin toiminnan raamatullinen pohja seuraavasti: “Raamattu toimii uskon, elämän ja etiikan ylimpänä ohjeena ja toiminnan perustana.”. Tällaiset painotuserot ilmentävätkin erilaisia kristillisiä vastauksia psykologian haasteeseen, josta olisi toivottavaa saada lisää suomalaista keskustelua.

Psychology & Christianity – Five views (ed. Eric L. Johnson). Second edition. Downers Grove, Illinois: IVP Academic, 2010.

Kuva 1: Mikael Hvidtfeldt Christensen@Flickr.com. CC BY-ND 2.0.

Kuva 2: Rebecca Dongallo@Flickr.com. CC BY 2.0.