”6-vuotias Alex ei käynytkään taivaassa” otsikoi Iltalehti muutama viikko sitten. Kymmenen vuotta sitten auto-onnettomuuteen joutunut Alex Malarkey makasi kaksi kuukautta koomassa. Sen aikana hän vieraili taivaassa. Oman kertomuksensa mukaan hän kulki sisään taivaan porteista, kuunteli taivaallista musiikkia ja keskusteli syntyjä syviä itsensä Jeesuksen kanssa.

Kokemuksen pohjalta työstetiin New York Timesin bestseller-listalle yltänyt kirja ja tarinasta tehtiin elokuvakin. Hiljattain poika kuitenkin kertoi keksineensä koko jutun.

Kiinnostus kuolemanrajakokemuksia (eng. near-death experience, NDE) kohtaan on kasvanut. Alexin tarinaa käsittelevän kirjan (Poika joka palasi taivaasta, Kuva ja Sana) lisäksi viime vuonna julkaistiin suomeksi myös Taivas on totta (KKJMK) sekä neurokirurgi Eben Alexanderin taivasmatkakertomus Totuus taivaasta (WSOY). Myös ainakin yksi helvettimatka on julkaistu suomeksi (23 minuuttia helvetissä, Kuva ja Sana 2006).

Rajakokemuksia raportoitiin jo Aasian vanhoissa kulttuureissa ja antiikin Kreikassa. Astuipa Kalevalan Väinämöinenkin alas tuonelaan. Ilmiö on tullut myös tieteellisen tutkimuksen kohteeksi 1960-luvulta lähtien. Vaikka yllä mainittuja kirjoja pitäisikin hömppänä, NDE-kokemuksista käydään akateemisten julkaisujen sivuilla tieteellistä debattia, joka on syytä ottaa vakavasti.

Katonrajasta oman leikkauksensa näkee hyvin

Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreahon tuore kirja Kuolemanrajakokemukset: Tutkimuksesta tulkintoihin (Kirjapaja 2014) summaa NDE-tutkimuksen historiaa ja nykytilaa. Teos esittelee myös erilaisia selitysmalleja kokemuksille, niin luonnontieteellis-materialistisia sekä tietoisuus-perusteiseen todellisuuteen vetoavia tulkintoja.

Mitä kuoleman rajalla käyvä yleensä kokee? Länsimaiseen ”standardirajakokemukseen” kuuluu luonnollisesti matka tuonpuoleiseen. Pimeän tunnelin läpi liikuttuaan ihmiset kohtaavat esimerkiksi rakkautta säteileviä valo-olentoja tai henkiolennoiksi muuttuneita sukulaisiaan. Nämä auttavat häntä siirtymään toiseen maailmaan tai viestittävät, että kokijan on palattava vielä fyysiseen olotilaan. Usein kokemukseen liittyy myös maallisen elämän kertaus ja sen moraalinen arviointi. NDE-matkat ovat harvoin negatiivisia, mutta helvetillisiä kokemuksiakin löytyy.

Rajakokijat tuntevat olevansa irti ruumiistaan, ja toisessa todellisuudessa käymisen lisäksi he usein myös katselevat katonrajasta leikkauspöydällä makaavaa kehoaan. Monet tekevät havaintoja leikkaustilanteesta (kuten operaatiossa käytettävistä instrumenteista) tai sairaalassa olevista ihmisistä ja heidän tekemisistään.

NDE-kokemus ei ole unenkaltainen. Kokijat kertovat tietoisuutensa olleen selkeä ja aistinsa terävimmillään. Usein he väittävät tehneensä myös visuaalisia havaintoja leikkauksen aikaisista tapahtumista, ja monet näistä on myös voitu tarkistaa oikeiksi. Vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa 92 prosenttia siinä tutkituista 89:stä ”materiaalisesta” havainnosta oli voitu tarkistaa paikkansapitäviksi.

Kuuluisa materiaalinen havaintokokemus on esimerkiksi amerikkalaismuusikko Pam Reynolds tapaus. Hän raportoi nähneensä monia leikkaukseen liittyviä yksityiskohtia, kuten erikoisen sahan, jolla hänen kallonsa avattiin. Tällöin hänen sydämensä oli pysäytetty ja aivoista oli imetty veri pois. Erikoisia tapauksia ovat myös sokeiden visuaaliset havainnot. Esimerkiksi Nancy-niminen sokea nainen kertoi tarkkojen elvytystoimenpiteitä koskevan kuvauksen lisäksi nähneensä sairaalan käytävällä aikaisemman ja senhetkisen miesystävänsä.

Tiukkoja havaintotestejä NDE-havainnot eivät kuitenkaan ole läpäisseet. Joskus sydänmonitorien päälle on piilotettu symbolikortteja, jotka katonrajasta saattaisi nähdä. Kukaan ei kuitenkaan ole palannut kertomaan korteista.

Voidaanko rajakokemus aiheuttaa kemikaalilla?

NDE-havainnot tapahtuvat usein aikana, jolloin rajakokijan mielessä ei pitäisi liikkua yhtään mitään. Monet NDE-kokemukset saavat alkunsa sydänpysähdyksestä. Kun ihmisen sydän pysähtyy, aivot eivät saa verta. Aivojen kuorikerrokset – joita tarvitaan kaikenlaiseen kokemiseen, kuvittelemiseen ja uneksimiseen – sammuvat 10-20 sekunnin sisällä. Aivotoimintaa mittaava EEG-laite näyttää tasaista viivaa. Tästä huolimatta kyselytutkimuksessa sydänpysähdyksestä selvinneistä 10-25 prosenttia raportoi NDE-kokemuksesta.

Luonnontieteen piirissä pysytteleviä selityksiä NDE:lle on tarjottu runsaasti. Yksi on ketamiini-nimiseen aineeseen perustuva neurokemiallinen teoria. Ketamiinia tutkineen Karl Jansenin mukaan kyseisellä kemikaalilla voidaan tuottaa kaikki klassisen rajakokemuksen elementit, kuten kirkas mielentila, ruumiista irtautumisen kokemus ja henkiolentojen kohtaaminen (jotkut ovat kohdanneet myös Elviksen tai Star Trekin hahmoja). NDE-kokemusten lailla ketamiinikokemukset ovat erittäin miellyttäviä, ja niillä voi olla elämää ja arvoja muuttava vaikutus.

Aivoista ei ole kuitenkaan löydetty ketamiinin kaltaista ainetta. Lisäksi Näreahon mukaan ketamiini ei selitä lainkaan NDE-kokemusten keskeistä arvoitusta: kuinka ihminen voi kokea jotain aivojen (ja erityisesti sen kuorikerrosten) ollessa täysin toimimattomassa tilassa? Yksi tunnettu vastaväite onkin se, että NDE-kokemukset tapahtuisivat niiden ratkaisevien 20 sekunnin aikana, jolloin sydän on pysähtynyt mutta aivot eivät ole täysin sammuneet.

Ketamiiniteoriaansa vuosia puolustanut Jansen on kuitenkin myöhemmin sanonut uskovansa, että kenties ihmisen tietoisuus jatkaa olemassaoloaan fyysisen kuoleman jälkeen. Myöskään Näreahoa materialistiset selitykset eivät tyydytä. Vaikka esimerkiksi poikkeava ohimolohkotoiminta tai dissosiatiivinen persoonallisuus voivat hyvinkin vaikuttaa NDE-kokemuksiin, pelkän luonnontieteen avulla ei ilmiötä voida täysin ymmärtää.

Näreaho esitteleekin kirjan loppuosassa omaa panpsykististä filosofiaansa. Panpsykismin mukaan ”kaikilla maailman olioilla on materiaalinen ja kokemuksellis-mentaalinen aspekti”. Tietoisuus on siis maailmaa läpäisevä ”perusominaisuus”, jotain paljon suurempaa kuin pelkkää aivotoiminnan tuotetta yksittäisten ihmisten pääkopissa.

Näistä mielenfilosofisista lähtökohdista Näreaho maalailee ”kosmisen tietoisuuden teoriaa”. NDE-kokemuksia teoria selittää siten, että koska kosminen tietoisuus on ihmisessä ilmenevän tietoisuuden perusta, ei ihmisen tietoisuuden siksi ole välttämätöntä olla aina paikallisesti sidottu ihmisruumiiseen.

Kosminen tietoisuus sulkee sisäänsä kaiken todellisuuden, ja se on myös arvojen ja moraalin lähde. Näreaho nimittää sitä Jumalaksi. Hän ei kuitenkaan tavoittele mitään klassisen kristinuskon jumalakuvaa. Sen sijaan Näreahon teologiset ehdotukset viittaavat enemmän panenteismin ja prosessiteologian suuntaan, jotka toisaalta ovat suosittuja vaihtoehtoja tiede ja teologia –keskustelussa.

”Nyt se on tutkittu: taivas on olemassa!”

Näreahon kirja on ajankohtainen, superkiinnostava ja helppolukuinen. Aivotutkimuksenkin esittely on sellaista, että parilla Wikipedia-tsekkauksella terminologia selkiintyy. Ehkä kosmisen tietoisuuden ja kvanttifysiikan filosofisten tulkintojen kohdalla toisenlaiseen taivasmatkakirjallisuuteen tottunut saattaa tippua kärryiltä.

Näreahon mukaan skeptikkojen ohella monet kristityt ovat ankarasti kritisoineet NDE-kokemuksia, sillä ne eivät näytä sopivan Raamatun ilmoitukseen. Toisaalta, kuten alussa mainittujen kirjojen myyntiluvut ehkä osoittavat, monet kristityt katsovat taivas- ja helvettimatkojen todistavan näiden paikkojen olemassaolosta.

NDE-tutkimus voi vahvistaa uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, mutta kovin tarkkaa kuvausta enkelien vaatemuodista tai helvetin liekkien lämpötiloista ei NDE-kokemusten pohjalta selvästikään kannata alkaa tekemään. Yksi syy siihen on se, että rajakokijan uskomukset ja kulttuuri vaikuttavat osaltaan kokemuksen sisältöön.

Miten kristitty teologi selittäisi esimerkiksi Intiassa yleisen NDE-kokemuksen, jossa rajakokija lähetetään takaisin siksi, että tuonpuoleinen, byrokraattinen virasto on vahingossa sekoittanut hänet johonkin toiseen henkilöön? Jos NDE-kokemusten taas katsotaan todistavan kristinopin mukaisen taivaan tai helvetin olemassaolosta, kuinka protestanttien pitäisi suhtautua vaikkapa keskiajalla yleisiin kiirastulikokemuksiin?

Kuolemanrajakokemukset saattavat siis antaa viitteitä siitä, että jotakin rajan tuolla puolen on. Rajakokijan mieli näyttäisi kuitenkin rakentavan tuonpuoleisesta osittain oman kulttuurinsa ja aikakautensa näköisen kuvan.

Kirjan kansi on ruma. Kivalla kiiltokuvaenkelillä teosta myytäisiin parisataa kappaletta enemmän.

Näreaho, Leo. Kuolemanrajakokemukset: Tutkimuksesta tulkintoihin. Kirjapaja 2015. 224 sivua.

Kuva: Jonathan Adami@Flickr.com. CC BY-NC-SA 2.0.