Ajankohtaista / Miikka Niiranen / 18.3.2020

Areiopagi julkaisee oppimateriaaleja etäopiskelua varten – aiheena esimerkiksi historialliset myytit tieteestä ja uskonnosta

Koronaviruksen leviämistä hillitään siirtymällä tänään Suomen kouluissa etäopetukseen. Areiopagi julkaisee samaan aikaan lukion ja yläasteen uskonnon, filosofian ja historian opetuksen tueksi materiaalia luonnontieteen ja uskonnon suhteesta. Materiaali soveltuu itsenäiseen opiskeluun.

Syksyllä raportoimme, kuinka suomalaisten lukion oppikirjojen sisällössä on vielä korjaamisen varaa esimerkiksi luonnontieteen ja teologian historiallisen suhteen oikean kuvan esittämisen osalta. Muun muassa tästä syystä olemme Areiopagilla laatineet muutaman viime vuoden aikana lukion oppimateriaalia lehtemme aihepiireistä. Tämän vuoden alussa pääsimme siihen vaiheeseen, että haimme testaajia oppimateriaalille suomalaisten lukioiden ja yläasteiden opettajien ja oppilaiden joukosta. Testaamista oli tarkoitus jatkaa kevätlukukauden loppuun saakka.

Koska materiaalin kokeilu lienee kuitenkin jossain määrin ylimääräistä työtaakkaa opettajille, se saattaa jäädä nyt vähemmälle, kun koronaviruksen vuoksi Suomen koulut yrittävät sopeutua etäopetukseen. Toisaalta maassamme ei ole koskaan ollut näin suurta määrää koululaisia etäopetuksessa kerralla. Tämä luo hyvän tilaisuuden tuoda korkean tason oppimateriaaliamme mahdollisimman monen oppilaan saataville.

Näistä syistä päätimme julkaista oppimateriaalin jo nyt ja jatkaa samalla palautteen vastaanottamista tulevia parannuksia varten. Materiaali on nyt siis kaikkien testattavissa ja käytettävissä.

Itse materiaaliin pääsee tältä sivulta. Se jakautuu kahteen pääosioon.

Ensimmäisessä kokonaisuudessa käsitellään tiedeuskoa ja tietämisen menetelmiä. Kokonaisuudessa on kolme materiaalipakettia. Ensimmäinen on suunnattu lukion uskonnon, historian ja filosofian opettajille ja koskee tiedeusko-nimistä ilmiötä. Toinen on suunnattu lukiolaisille ja koskee erilaisia tietämisen menetelmiä. Kolmas on samoin suunnattu lukiolaisille ja käsittelee teologian ja luonnontieteen historiallista suhdetta.

Toisessa osiossa käsitellään historiallisia myyttejä tieteestä ja uskonnosta. Tämän sivun aiheet koskevat erityisesti historiallisia myyttejä koskien tieteen ja uskonnon suhdetta, kuten keskiajan kirkkoa ja litteää Maata sekä luonnontiedettä ja maallistumista.

Materiaaliosion rakenne mahdollistaa aineiston sujuvan päivittämisen ja täydentämisen. Mikäli opettajilta ja oppilailta tulee runsaasti toiveita ja kykenemme vastaamaan niihin, on uusien osioiden lisääminen vähän kerrallaan ainakin teknisesti helppoa.

Aineiston johdosta olemme varautuneet siihen, että kouluissa ja miksei muuallakin voi herätä kiinnostusta kutsua Areiopagin asiantuntijaa puhumaan materiaalin tai verkkolehtemme aiheista. Lähdemme liikkeelle yksittäisten tiedustelujen pohjalta, mutta jos kysyntää riittää, voimme alkaa laatia erilaisia valmiita paketteja, joita tarjota esimerkiksi kouluille, seurakunnille ja muille yhteisöille.

Jos tunnet lukion historian, filosofian tai uskonnon opettajia, jotka olisivat kiinnostuneet testaamaan materiaalia oppilaidensa kanssa, tätä artikkelia saa meidän puolestamme jakaa eteenpäin. Materiaalit saa ottaa käyttöön vapaasti myös ilman aikomusta testata ja antaa siitä palautetta.

Ohjeet oppimateriaalin testaukseen

Jos opettaja tai oppilaat haluavat antaa palautetta ja auttaa näin kehittämään materiaalia, niin tässä ovat ohjeet.

Palautelomakkeet ovat lyhyitä ja niitä on yhteensä kaksi. Yksi opettajille ja toinen oppilaille.

Oppilaan palautelomake sijaitsee täällä.

Opettajan palautelomake sijaitsee täällä.

Jos opettaja ei halua laittaa oppilaita täyttämään juuri palautelomakkeita, niin hän voi lähettää tahtoessaan meille kuitenkin seuraavia tietoja:

  1. Kuinka monta oppilasta tutki materiaalia?
  2. Oliko jokin teksti liian vaikeaselkoinen?
  3. Oliko jokin video liian vaikeaselkoinen?
  4. Olivatko keskustelukysymykset oppilaille mielekkäitä? Syntyikö keskustelua?

Voit lähettää tiedot osoitteeseen miikka.niiranen@areiopagi.fi tai rope.kojonen@areiopagi.fi

Tässä vielä oppimateriaalit linkin takana.

Antoisia opetushetkiä!

Piditkö artikkelista? Voit tukea Areiopagin toimintaa kannatusjäseneksi ryhtymällä.

Kuva: Wikimedia Commons. PD.

Ylös