Vieraskynä / Lauri Mäenalanen / 6.6.2024

Kantin uskonnonfilosofian kadonneet lehdet – muuttuuko käsityksemme hänen ajattelustaan?

Valistusfilosofi Immanuel Kant muutti monien mielestä perustavalla tavalla länsimaista käsitystä uskonnon rationaalisuudesta. Kantin käsityksen tutkimuksessa ei ole kuitenkaan juurikaan huomioitu hänen viimeistä teostaan. Tämä Opus postumum tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisia näkökulmia Kantin filosofiaan ja erityisesti hänen uskonnonfilosofiaansa. Mitä Kantin viimeinen kirjoitus kertoo meille?

Filosofi Immanuel Kant (1724–1804) on länsimaisen filosofian historian jättiläinen. Kantin filosofiset pääteokset, kuten Kritik der reinen Vernunft (suom. Puhtaan järjen kritiikki, 1781/1787), Kritik der praktischen Vernunft (suom. Käytännöllisen järjen kritiikki, 1788) ja Kritik der Urteilskraft (suom. Arvostelukyvyn kritiikki, 1790) muovasivat ajattelua valistuksen aikana sekä loivat perustaa nykyaikaiselle filosofiselle ajattelulle. Kantin keskeisimpiin filosofisiin saavutuksiin kuuluu transsendentaalinen idealismi sekä sen sovellukset, kuten kategorinen imperatiivi.

Kantin filosofisen tuotannon laajuus asettaa haasteen tutkijoille, koska näin valtaisan kirjallisen tuotannon seikkaperäinen tunteminen on haastavaa ja osaltaan jopa epärealistista. Kantin kirjalliseen tuotantoon kuuluu paljon teoksia, jotka ovat tutkimuksessa jääneet selkeästi vähäiselle huomiolle. Erityisen tämä koskee kirjoitusta, jolle on annettu nimi Opus postumum (1936–1938) (jatkossa Op). Op on Kantin viimeinen kirjoitus, joka jäi keskeneräiseksi, kun filosofi menehtyi vuonna 1804. Op asettaa haasteen Kant-tutkijoille, koska sen sisältö ei ole helposti liitettävissä Kantin muuhun filosofiaan. Usein Op:ssa esitetyt väitteet voivat vaikuttaa, Terrence Thomsonin mukaan, jopa ristiriitaisilta aikaisemmassa tuotannossa esitettyjen väitteiden kanssa. Tulen artikkelissani havainnollistamaan, kuinka tämä koskee erityisesti Jumalan olemassaolon ymmärtämistä. Samalla on kuitenkin, tutkijoiden mukaan, perusteltua ajatella, että Op:lla on Kantin kriittisen kauden teemoja kehittelevä ja jatkojalostava merkitys. Asiantuntijat väittävät Op:n tarjoavan avaimia Kantin aikaisemman filosofisen tuotannon ymmärtämiselle. Toisaalta, heidän mukaansa, myös muut Kantin teokset tarjoavat metodologisia välineitä Op:n ymmärtämiselle.

Katsaukseni perustuu Hanne Appelqvistin, Toni Kanniston, Sami Pihlströmin, Ernst-Otto Onnaschin, Peter Byrnen, Eckart Försterin, Michael Friedmanin, Bryan Hallin, sekä muiden asiantuntijoiden ajankohtaiseen tutkimus- ja kommenttikirjallisuuteen.

Uskonnonfilosofia Opus postumumissa

Opus postumumia ei tule ymmärtää pääasiassa uskonnonfilosofisena teoksena, koska Kantin alkuperäiset pyrkimykset tekstin suhteet eivät olleet luonteiltaan uskonnonfilosofisia. Kantin tavoite oli teoksessaan ottaa kantaa fysiikan metafysiikan ja fysiikan empiirisen osuuden väliseen siirtymään. Artikkelissani en kuitenkaan keskity selostamaan tätä siirtymää, joka on tutkijoiden mukaan Op:n olemassaolon keskeisin syy. Sen sijaan esitän muutaman kohdan Op:sta, jotka antavat näkökulman Op:n uskonnonfilosofiselle analyysille:

Jumala on olemassa moraalis-käytännöllisessä järjessä, eli ideassa ihmisen suhteesta oikeuteen ja velvollisuuteen, mutta ei ihmisen ulkopuolella olevana olentona.”) (Kant 1993, 22:60: käännös perustuu Förster & Rosen-käännökseen.)

On olemassa moraalis-käytännöllinen tosiasia: kategorinen imperatiivi, joka määrää luonnonvapautta lakien alaisuudessa, ja jonka kautta vapaus itsessään osoittaa oman mahdollisuutensa periaatteen: määräävä subjekti on Jumala. Tämä määräävä olento ei ole ihmisen ulkopuolella ihmisestä erillään olevana substanssina.” (Kant 1993, 21:21: käännös perustuu Förster & Rosen-käännökseen.)

Mikä tässä on riittävästi, käytännöllisestä näkökulmasta, osoitettu kuuluvaksi transsendentaaliseen filosofiaan, ei ole, tosiaan, Jumalan olemassaolo tiettynä olemassa olevana substanssina, vaan suhde tällaiseen käsitteeseen.” (Kant 1993, 22:55: käännös perustuu Förster & Rosen-käännökseen.)

Jotta näiden väitteiden erityinen kiinnostavuus avautuisi kunnolla, annan lyhyen yleiskuvan Kantin moraali- ja uskonnonfilosofian suuntaviivoista. Puhtaan järjen kritiikissä Kant kieltää mahdollisuuden ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon ja seuraavassa pääteoksessaan, Käytännöllisen järjen kritiikissä, Kant asettaa, eli ”postuloi”, Jumalan olemassaolon moraalista seuraavaksi mahdollisuudeksi, eli käytännöllisen järjen postulaatiksi. Tämä on mahdollista siksi, koska Kant katsoo ihmisjärjellä olevan kaksi käyttötapaa: käytännöllinen sekä teoreettinen järki. Käytännöllinen järki kattaa alleen moraaliin liittyvät kysymykset, kun taas teoreettinen järki kattaa alleen tietoteoreettiset sekä metafyysiset kysymykset. Teoreettisen järjen keinoja käyttäen ihmisjärki ei, Kantin mielestä, kykene osoittamaan Jumalan olemassaoloa. Jumalan olemassaolo on kuitenkin asia, jota voidaan hyvillä perustein toivoa, koska olettamalla Jumala oikeudenmukaisuuden on mahdollista toteutua. Moraalista elämää elävä ihminen on, nimittäin, sitoutunut noudattamaan järjestä peräisin olevaa moraalilakia, jonka ihminen hahmottaa kategorisena imperatiivina. Näin ollen Jumalan olemassaolo on oletettava käytännöllisessä järjessä, joka toimii eri lainalaisuuksilla kuin teoreettinen järki. Käytännöllinen järki kykenee olettamaan Jumalan olemassaolon, jolloin Jumalan olemassaolo ei ole enää teoreettisen järjen, vaan käytännöllisen järjen, asia.

Se, että Kant hyvin selkeäsanaisesti kieltää Op:ssa Jumalan olemassaolon, muussa kuin käytännöllisen järjen ideassa, tuottaa tulkinnallisen ongelman, kuten Peter Byrne osoittaa. Kantin tuomio Puhtaan järjen kritiikissä ei ole se, että Jumalaa ei ole olemassa, vaan se, että Jumalan olemassaolon todistaminen on mahdotonta, koska Jumala on sen ulkopuolella, mitä ihmisen on mahdollista tietää. Näin ollen kysymys Jumalan olemassaolosta jää ikään kuin avoimeksi, kunnes Käytännöllisen järjen kritiikissä Kant postuloi, eli asettaa oletukseksi Jumalan olemassaoloa moraalifilosofian keinoin. Näin ymmärrettynä moraalifilosofia tarjoaa tavan käsitellä kysymystä Jumalan olemassaolosta.

Millä tavalla Op:ssa esitetyt väitteet, näin ollen, suhteutuvat kriittisen filosofian kanssa? Kysymys on perusteltu, koska Kant ottaa Op:ssa selkeästi kantaa Jumalan olemassaoloon sen lisäksi, että hän toteaa Jumalan olevan olemassa idean tasolla. Kant käsittelee Jumalan olemassaoloa Op:n käsikirjoituksessa toistuvasti, mikä on Eckart Försterin mukaan hyvin tyypillistä keskeneräiseksi jääneelle kirjoitukselle. Op sisältää Käytännöllisen järjen kritiikistä tuttuja sisältöjä, mutta väite Jumalan olemassaolosta voidaan katsoa perustellusti muuhun Kantin tuotantoon verrattuna, uudenlaisena sekä haastavana. Tämä herättääkin uskonnonfilosofisen analyysin intressin ja kysymyksen kriittisessä filosofiassa esitettyjen, Jumalan olemassaoloa koskevien, väitteiden ja Op:ssa esitetyn väitteen välisestä suhteesta: onko Op:ssa esitetty väite yhtäpitävä kriittisen filosofian väitteiden kanssa?

Vastaus ei ole yksinkertainen. Kun Kant toteaa Op:ssa esitetyissä väitteissä Jumalan olevan olemassa käytännöllisessä järjessä, tämä vaikuttaa ensi silmäyksellä yhtäpitävältä Käytännöllisen järjen kritiikissä esitettyjen väitteiden kanssa. Käytännöllisen järjen kritiikin keskeisin teesi Jumalan olemassaolon suhteen on se, että Jumalan olemassaolo voidaan olettaa käytännöllisessä järjessä, koska teoreettinen järki ei siihen kykene, jolloin Jumalan olemassaolon olettaminen tapahtuu nimenomaisesti moraalisin perustein, minkä seurauksena usko Jumalaan mahdollistuu moraalilain velvoittavuudesta. Toisaalta Käytännöllisen järjen kritiikissä ei anneta postuloinnin yhteydessä ymmärtää, että kyseessä olisi vain idea, eli eräänlainen ajatuksellinen olento, jolloin Op:n väitteen sovittamien kriittisen filosofian kanssa voisi olla osaltaan haastavaa. Tätä analyysiä tehdessämme meidän on kuitenkin hyvä muistaa Kantin filosofian luonne, jossa kysymykset todellisuudesta ovat luonteiltaan tietoteoreettisia, kuten Merold Westphal toteaa. Kant pitääkin, Toni Kanniston mukaan, filosofiansa perustehtävänä vastata kysymyksiin: ”Mitä voin tietää?”, ”Mitä minun tulee tehdä?”, ja ”Mitä saan toivoa?” (Kant 2013, A 805/B 833, Kannisto 2007.)

Kant kirjoittaa Käytännöllisen järjen kritiikissä seuraavasti:

Korkeimman hyvän edistäminen oli meille velvollisuus, ja paitsi että saatoimme oikeutetusti olettaa tällaisen korkeimman hyvän mahdollisuuden, tämä oletus oli meille myös velvollisuuteen tarpeena liittyvä välttämättömyys, ja koska tämä korkein hyvä on mahdollinen vain, mikäli oletetaan Jumalan olemassaolo, niin Jumalan olemassaolon oletus liittyy erottamattomasti velvollisuuteen, toisin sanoen on moraalisesti välttämätöntä olettaa Jumalan olemassaolo.” (Kant 2016, 5:125: käännös Markus Nikkarla.)

Tässä lainauksessa Kant perustelee sen, minkä vuoksi Jumalan olemassaolo tulee hyväksyä käytännöllisessä järjessä. Jumalan olemassaolon olettaminen ei tapahdu henkilökohtaisista syistä, vaan se tapahtuu moraalilain luonteen hyväksymisen seurauksena, jolloin tämä mahdollistaa sen, että ihminen voi ryhtyä toivomaan olemassa olevaksi Jumalaa, joka takaa onnellisuuden moraalisesti eläneelle ihmiselle. Hanne Appelqvist kertoo artikkelissaan ”Kant on Religious Faith and Beauty”, että Kant katsoi uskon olevan mahdollista, jolloin usko Jumalaan, joka perustuu moraalilain hyväksymiseen, onkin subjektiivista. Appelqvistin mukaan Jumalan olemassaolon postulaatti edustaa Kantille ensisijaisesti moraalilain velvoittavasta luonteesta seuraavaa toivoa Jumalan olemassaolosta, koska teoreettinen järki ei ole kyennyt osoittamaan Jumalan olemassaoloa. Kun Kant postuloi Jumalan olemassaolon käytännöllisen järjen postulaatiksi, hän loi tilaisuuden uskoa Jumalaan, jonka olettaminen mahdollistaa onnellisuuden sekä moraalisuuden välisen sopusoinnun. Op:ssa esitetyt väitteet tukevat näiltä osin kriittistä filosofiaa, koska Jumalan olemassaolo rajautuu nimenomaan käytännölliseen järkeen, mikä korostaa moraalilain suhdetta Jumalan olemassaoloon.

Muuttuuko käsityksemme Kantista?

Tarkoitukseni on ollut pohtia, muuttaako Opus postumum käsitystämme Kantin uskonnonfilosofisista näkemyksistä? Vastaus tähän on kaksijakoinen. Yhtäältä on perusteltua katsoa, ettei Op muuta käsityksiämme Kantista, vaan päinvastoin terävöittää kriittisen filosofian teemoja. Tämä näkökulma on saanut hiljalleen suosiota tutkijoiden keskuudessa Op:n tutkimisen myötä.

Toisaalta Op:n voidaan katsoa muuttavan käsitystämme Kantista, kun kysymme, miten Op ja Puhtaan järjen kritiikki suhteutuvat toisiinsa. Kysymys on perusteltu, koska Puhtaan järjen kritiikin ja Op:n välillä voimme havaita selkeän jännitteen Jumalan olemassaoloa koskevien väitteiden kohdalla. Puhtaan järjen kritiikissä Kant pyrkii osoittamaan sen, että Jumalan olemassaoloa ei ole mahdollista todistaa. Op:n väitteet Jumalan olemassaolosta eivät vaikuta, ainakaan ensisilmäykseltä, olevan sopusoinnussa Puhtaan järjen kritiikin väitteiden suhteen, koska Op:ssa Kant väittää hyvin selkeästi, ettei Jumalaa ole olemassa ihmisen ulkopuolella episteemisessä mielessä, kun taas Puhtaan järjen kritiikissä tieto Jumalasta todetaan mahdottomuudeksi, Olli Koistisen mukaan. Antaako Kant Op:ssa vastauksen spekulaatiolleen, jota hän harjoitti Puhtaan järjen kritiikissä, vai ovatko Op:ssa esitetyt väitteet uudenlainen formulaatio käytännöllisen järjen, Jumalan olemassaoloa, koskevista moraalifilosofisista väitteistä? Yksi mahdollisuus lähestyä Op:ssa esitettyjä väitteitä olisi ratkaista kysymys siitä, edustavatko Op:n väitteet ensisijaisesti teoreettista järkeä vai käytännöllistä järkeä? Olisi kuitenkin epäintuitiivista ajatella, että väite kuuluisi yksinomaisesti jompaankumpaan järjen lajiin, jolloin tutkimuksen olisi otettava kantaa siihen, että miten nämä väitteet olisivat mahdollisia yhtäaikaisesti teoreettisessa, että käytännöllisessä järjessä.

Appelqvistin edellä mainittu esitys Kantin uskonnäkemyksestä tukee Op:n ja kriittisen filosofian välistä yhteyttä, koska Jumalan olemassaolo on subjektiivinen positio, jolloin Op:n väitteet voitaisiin hyväksyä suhteellisen vaivattomasti. Olisinkin taipuvainen toteamaan, että valtaosa tutkijoista, nykytrendinkin mukaisesti, allekirjoittaisi ennemmin näkökulman, jonka mukaan Op ja kriittinen filosofia ovat keskenään yhteydessä, eikä väite Jumalan olemassaolosta oleellisella tavalla muuta käsitystämme Kantista uskonnonfilosofisena ajattelijana. Samalla korostaisin sitä, että Op:n ja kriittisen filosofian välistä suhdetta ei ole ratkaistu lopullisesti. Näin ollen Op jättää avoimeksi useita kysymyksiä, joista yksi keskittyy Puhtaan järjen kritiikin ja Op:n väliseen suhteeseen.

Op:n ja kriittisen filosofian välisen suhteen pohtiminen laajenee suuremmaksi kysymykseksi siitä, millaisena uskonnonfilosofisena ajattelijana näemme Kantin. Yksi esimerkki on Peter Byrnen mukaan jännite Op:n antirealististen väitteiden sekä Kantin uskonnonfilosofian teistisen tulkinnan välillä. Byrne kuvailee Op:n väitteitä subjektivistisiksi niiden ehdottaessa, että Jumalan olemassaolon riippumattomuus mielestä ei pidä paikkaansa. Näin Op vaikuttaisi olevan ristiriidassa teistisempien Kant-tulkintojen kanssa. Tällainen on esimerkiksi Merold Westphalin muotoilema käsitys Kantin teistisestä antirealismista. Tämä tarkoittaa Westphalin mukaan sitä, että Kantia voidaan pitää antirealistina hänen väittäessään Jumalaa koskevan teoreettisen tiedon olevan mahdotonta. Toisaalta Westphal näkee Kantin teistinä, koska Kant ei hylkää ajatusta Jumalan olemassaolon ihmismielestä riippumaattomasta luonteesta. Andrew Chignell puolestaan katsoo Kantin uskon moraalisen luonteen osaltaan tukevan realistista tulkintaa Kantista, jolloin käytännöllinen järki osoittaa tiettyjen asioiden olevan ”Fürwahrhalten” eli ”totena pidettäviä asioita.” (Chignell 2009, 130.)

Vaikkakin aihe on hyvin monimutkainen ja laaja, Op voi osaltaan valaista tätä keskustelua. Näin ollen Op on tutkimuksellinen mahdollisuus, joka avaa, tutkijoiden mukaan, uusia näkökulmia Kantin uskonnonfilosofisen ajattelun tutkimukseen, sekä Kantin tuotannon syvällisempään ymmärtämiseen.

Pidätkö lukemastasi? Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi ja harkitse ryhtymistä kannatusjäseneksi.

Löydät Areiopagin myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Lähteet ja kirjallisuus

Appelqvist, Hanne (2019). Kant on Religious Faith and Beauty. Rydenfelt, Henrik. & Koskinen, Heikki J. & Bergman, Mats. (toim.), Limits of Pragmatism and Challenges of Theodicy: Essays in honor of Sami Pihlström. Acta Philosophica Fennica, no. 95, Philosophical Society of Finland. 203-211.

Byrne, Peter (2007). Kant on God. New York & London: Routledge.

Cassirer, Ernst (1981). Kant’s Life and Thought. Kääntänyt James Haden. New Haven & London: Yale University Press.

Chignell, Andrew (2009). ‘As Kant Has Shown:’ Analytic Theology and the Critical Philosophy. Crisp, Oliver D. & Rea, Michael C (toim.), Analytic Theology: New Essays in the Philosophy of Theology. New York: Oxford University Press. 116-135.

Friedman, Michael (2003). Eckart Förster and Kant’s Opus postumum. Inquiry. 46(2), 215-227. [https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1080/00201740310001209]

Förster, Eckart (1993). Introduction. Kant, Immanuel (1993). Opus postumum. Förster, Eckart (toim.), Kääntäneet Eckart Förster ja Michael Rosen. Cambridge & New York: Cambridge Univeristy Press. 15- 52.

Förster, Eckart (2000). Kant’s Final Synthesis: An Essay on the Opus postumum. Cambridge & Massachusetts & London & England: Harvard University Press.

Guyer, Paul (2000). Kant on freedom, law and happiness. Cambridge: Cambridge Univeristy Press.

Hall, Bryan Wesley (2015). The Post-Critical Kant: Understanding the Critical Philosophy through the Opus postumum. New York & London: Routledge.

Kannisto, Toni (2007). Kant: Etiikka. Filosofia.fi. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/kant-etiikka.

Kannisto, Toni (2007). Kant, Immanuel. Filosofia.fi. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/kant-immanuel.

Kant, Immanuel (2018). Arvostelukyvyn kritiikki. Kääntänyt Risto Pitkänen. Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Kritik der Urteilskraft, 1790.)

Kant, Immanuel (1788). Kritik der Praktischen Vernunft. Band 5. Kant, Immanuel (1999). Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. Charlottesville; Virginia; USA: InteLex Corporation.

Kant, Immanuel (1781/1787). Kritik der reinen Vernunf. Band 3. Kant, Immanuel (1999). Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. Charlottesville; Virginia; USA: InteLex Corporation.

Kant, Immanuel (1790). Kritik der Urteilskraft. Band 5. Kant, Immanuel (1999). Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. Charlottesville; Virginia; USA: InteLex Corporation.

Kant, Immanuel (2016). Käytännöllisen järjen kritiikki. Kääntänyt Markus Nikkarla. Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Kritik der praktischen Vernunft, 1788).

Kant, Immanuel (2013). Puhtaan järjen kritiikki. Kääntäneet Markus Nikkarla ja Kreeta Ranki. Helsinki: Gaudeamus. (Alkuteos Kritik der reinen Vernunft, 1781/1787.)

Kant, Immanuel (1936–1938). Opus postumum. Bands 21–22. Kant, Immanuel (1999). Immanuel Kant: Gesammelte Schriften (Akademie – Ausgabe), I-XXIIII. Electronic Edition. Charlottesville; Virginia; USA: InteLex Corporation.

Kant, Immanuel (1993). Opus postumum. Förster, Eckart (toim.), Kääntäneet Eckart Förster & Michael Rosen. Cambridge & New York: Cambridge University Press.

Koistinen, Olli (2013). Johdatus Puhtaan järjen kritiikkiin. Kant, Immanuel. Puhtaan järjen kritiikki. Kääntäneet Markus Nikkarla & Kreeta Ranki. Helsinki: Gaudeamus.13–46. (Alkuteos Kritik der reinen Vernunft, 1781/1787). 13-46.

Oittinen, Vesa (2013). Johdanto: Kant tänään – entä huomenna? Oittinen, Vesa (toim.), Immanuel Kantin filosofia. Helsinki: Gaudeamus. 7–11.

Oittinen, Vesa (1997). Kant ja filosofian ”kopernikaaninen käänne”. Kant, Immanuel (1997). Prolegomena: eli johdatus mihin tahansa metafysiikkaan, joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä. Kääntänyt Vesa Oittinen. Helsinki: Gaudeamus. 7-34. (Alkuteos, Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, die als Wissenschaft wird aufreten können, 1783).

Onnasch, Ernst-Otto (2013). Kantin viimeinen teos, oliko sitä? Opus postumum – käsikirjoituksen asema Kantin kriittisessä filosofiassa. Kääntänyt Ilmari Jauhiainen. Oittinen, Vesa (toim.), Immanuel Kantin filosofia. Helsinki: Gaudeamus. 281–300.

Pihlström, Sami (2019). Jumalatodistusten paluu? Hallamaa, Jaana. & Koistinen, Timo (toim.), Jumalan paluu 2000-luvulle. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura. 11-26.

Pihlström, Sami (2010). Uskonto ja elämän merkitys. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura.

Thomson, Terrence (2022). Variations on Transition: A Study in Kant’s Opus postumum. Väitöskirja. Kingston University.

Westphal, Merold (2007). Theological Anti-Realism. Scott, Michael & Moore, Andrew (toim.), Realism and Religion: Philosophical and Theological Perspectives. London & New York: Routledge. 131-145.

 

Artikkelikuva: Annie SprattUnsplash

Ylös