Kognitiivinen uskontotiede (cognitive science of religion) selittää uskonnon yleismaailmallisia peruspiirteitä ihmismielen syvärakenteiden ja niiden evoluution avulla. Tässä tekstissä luodaan valikoiva katsaus tieteenalan erityispiirteisiin, tutkimuksen perusoletuksiin, metodeihin ja lähivuosien teoreettisiin muutoksiin. Esimerkiksi siinä missä jumalauskoa on alunperin pidetty kognitiivisten mekanismien evolutiivisena sivutuotteena, viime vuosina Big Gods -kulttuurievoluutioteoria on korostanut myös sosiaalisen oppimisen ja yhteisöjen roolia jumalauskon leviämisessä.

Minulla on suojelusenkeli nimeltään Elieser. Näin ainakin kerran alakouluikäisenä ajattelin. Eräänä iltana Vanhaa testamenttia lukiessani törmäsin Elieser-nimeen (”Jumala on apuni”). Nimi oli minusta niin hieno, että halusin keksiä sille käyttökohteen. Sehän voisi olla vaikka suojelusenkelini nimi! Samalla hetkellä kun aloin ajatella, että minulla voisi olla suojelusenkeli, uskoin myös sellaisen läsnäoloon huoneessani.

Mikä teki uskomisesta näkymättömään persoonalliseen olentoon niin helppoa? Olen kasvanut uskovaisessa perheessä, mutta en ainakaan muista vanhempieni koskaan opettaneen minulle suojelusenkeleistä. Raamattu ei mitään selvää sellaisista kerro, ja tuskin siipiveikoista joka sunnuntai puhuttiin pyhäkoulussakaan. Suojelusenkeli-laulu sekä Eeli Jaatisen maalaus olivat tietenkin tuttuja.

Kognitiivinen uskontotiede (KUT) voi auttaa selittämään kokemustani: millaisia mielen mekanismeja ajatteluni taustalla todennäköisesti vaikutti, mitkä aivoalueeni tuona iltana aktivoituivat, ja miksi päässämme on tällaisia mekanismeja.

Yksilöllisten kokemusten lisäksi KUT auttaa ymmärtämään yhteiskunnallisia muutoksia. Miksi esimerkiksi sekularisaatio näyttää johtavan järjestäytyneen uskonnon rapautumiseen, mutta usko yliluonnolliseen ei ole kadonnut mihinkään – kuten jokainen Astral-TV:tä katsonut tietää? Entä miksi KUT herättää niin paljon tunteikasta kiistelyä jopa yliopistomaailmassa? Tai miksi uusateistit hyödyntävät sitä osana uskonnonvastaista retoriikkaansa?

Mikä kognitiivisessa tutkimusotteessa herättää kränää?

Uskontotieteellinen tutkimus voidaan jakaa karkeasti kahteen leiriin: ymmärtävään ja selittävään. Selittävä tutkimus etsii uskontoa aiheuttavia syitä. Esimerkiksi E. B. Tylor (1832-1917) piti uskontoa seurauksena ihmisen halusta löytää selityksiä maailman ilmiöille. Sigmund Freud (1856-1939) taas katsoi jumalauskon olevan toiveajattelua, joka nousee alitajuisesta turvallisen isähahmon tarpeesta kylmässä ja kovassa maailmassa.

Kuten muutkin uudet ”biokulttuuriset” uskontoteoriat, KUT kuuluu selittävään suuntaukseen. Ala kehittyi 1990-luvulla kognitiotieteellisen vallankumouksen vanavedessä. Kognitiotieteet tarkastelevat ihmismieltä tietokoneen kaltaisena informaatiota prosessoivana koneistona. Inhimillinen havaitseminen, muistaminen, oppiminen, viestintä ja järkeily eivät tästä näkökulmasta tarkasteltuina juurikaan eroa tekoälystä.

Paitsi monet uskovaiset ihmiset, myöskään kaikki tutkijat eivät innostu yrityksistä selittää uskontoa – puhumattakaan, että uskontoa selitetään aivotoiminnalla ja evoluutiolla. Ymmärtävä eli hermeneuttinen tutkimus pitää kausaalisten selitysten etsimistä vääränä tapana lähestyä uskontoa. Sen sijaan se pyrkii tulkitsemaan uskontoa merkitysten ja symbolien verkostona.

Clifford Geertz (1926-2006) perusteli hermeneuttista lähestymistapaa esimerkillä kahdesta silmää iskevästä pojasta. Toisen silmä lupsuu hallitsemattomasti kuten tic-oireilussa. Toinen poika taas lähettää kaverilleen salaisen signaalin iskemällä silmää. Fysikaalisesti kyse on identtisistä ilmiöistä, mutta niillä on täysin eri merkitys.

1900-luvun uskonnontutkimusta hallitsi hermeneuttinen perinne. KUT:n pioneerit, kuten Robert McCauley, E. Thomas Lawson, Pascal Boyer, Scott Atran ja Ilkka Pyysiäinen, alkoivat kritisoivat monia sen perusoletuksia. Näitä ovat muun muassa:

• Postmodernismi (ajatus, ettei objektiivista uskontoteoriaa voida muodostaa)
• Kulttuurirelativismi (ajatus, että uskonto voidaan käsittää vain ”sisältä käsin”, uskonnon harjoittajien näkökulmasta)
•  Kulttuurinen determinismi (ajatus, että kulttuuri yksin määrittää ihmisten uskomuksia ja toimintaa)
• Sui generis -ajattelu (ajatus, että uskonto on ainutlaatuinen ja omalakinen todellisuus, jolla on oma olemuksensa ja jota ei voida verrata mihinkään muuhun eikä palauttaa eli redusoida sen taustalla vaikuttaviin osatekijöihin) (White 2021, 5-15.)

KUT:n perusajatus on se, että uskonnollisuutta voidaan selittää ihmismielen universaaleilla mekanismeilla. Lähes kaikilla ihmisillä on suurinpiirtein samanlaiset aivot, jotka tuottavat tietynlaisia uskomuksia ja käytöstä hyvin erilaisissa kulttuuriympäristöissä. Tämä väite sotii postmodernistista sekä kulttuurirelativistista oletusta vastaan. Ja toisin kuin kulttuurinen determinismi väittää, ihmismieli ei ole ”tyhjä taulu” johon kulttuuri voi syöttää mitä tahansa uskomuksia ja käyttäytymismalleja. Sui generis -ajattelun vastaisesti KUT-tutkijat väittävät voivansa selittää uskonnollisia ilmiöitä yksittäisillä mielen mekanismeilla.

Uskonnon ainutlaatuisuuden korostajat ovat pyrkineet määrittelemään uskontoa esimerkiksi pyhyyden käsitteellä. KUT-tutkijat sen sijaan eivät yleensä ole kiinnostuneita määritelmistä (Barrett 2007). Uskonto nähdään kimppuna uskomuksia, rituaaleja ja muuta sellaista, mutta se ei ole mikään tarkkarajainen ilmiö. Onko esimerkiksi marxilaisuus uskonto? Oli tai ei, KUT:n välineitä voidaan soveltaa senkin tutkimiseen. Lähiaikoina on alettu tutkittu myös ateismia.

Miten mielen ”alakerta” vaikuttaa  uskomuksiin ”yläkerrassa”?

Evoluutiopsykologit ovat verranneet ihmismieltä sveitsiläiseen linkkuveitseen, josta löytyy työkalut moneen eri tarkoitukseen. Ihmismieli sisältää lukuisia taipumuksia (bias) (joita suomeksi nimitetään myös “vinoumiksi”) sekä mekanismeja (joita kirjallisuudessa nimittää myös “systeemeiksi” tai “moduuleiksi”). Näillä on omat, tarkkarajaiset tehtävänsä. Aivomme esimerkiksi reagoivat salamannopeasti käärmeisiin ja käärmeiden näköisiin esineisiin kuten puutarhaletkuihin. Hyppäämme taaksepäin ennen kuin edes tiedostamme säikähdystämme. Evoluution näkökulmasta tämä ei voi olla sattumaa. Tarkkarajaisuus (domain specificity) ei tosin tarkoita, että aivoissa olisi anatomisesti rajattu alue vaikkapa käärmeiden tunnistamiselle, kuten siellä on hienomotoriikalle tai muistille.

Robert McCauley (2011) on esittänyt neljä kriteeriä tällaisille kognitiivisille mekanismeille, joita hän nimittää kehityksellisesti luonnollisiksi (maturationally natural), mutta joita kutsun tässä tekstissä myötäsyntyisiksi.

1. Ne toimivat enimmäkseen tiedostamattomasti, automaattisesti ja ei-reflektiivisesti
2. Niiden toiminta alkaa varhaislapsuudessa
3. Ne ovat kehittyneet vastaamaan ihmislajia kohdanneisiin selviytymishaasteisiin
4. Niiden toiminta ei riipu opettamisesta, esineistä tai mistään muusta kulttuurisidonnaisesta seikasta

Myötäsyntyiset mielen mekanismit muodostavat eräänlaisen mielen ”alakerran”, jota kutsutaan nimellä systeemi 1 (Pyysiäinen 2008). Systeemi 1 toimii nopeasti, vaivattomasti ja usein tiedostamattomasti. Voin esimerkiksi helposti kävellä ripeästi ihmisvilinässä ja puhua puhelimeen törmäämättä kehenkään. Systeemi 1 huolehtii jalkojeni liikkeistä ja tulkitsee vastaantulevien liikeratoja. Systeemi 2 on mielen ”yläkerta”, jonka toimintaa luonnehtii tietoinen ja tahdonalainen ajatustyö. Jos selitän puhelimen toisessa päässä olevalle kaverilleni filosofista argumenttiani, systeemi 2 on aktiivinen. Tätä erottelua kutsutaan kaksoisprosessointiteoriaksi (Kahneman 2011). Kahta eri kognitiivisen prosessoinnin ”vaihdetta” nimitetään myös intuitiiviseksi ja reflektiiviseksi/analyyttiseksi ajatteluksi.

Miten myötäsyntyiset, systeemi 1:n mekanismit sitten liittyvät uskontoon? Ensinnäkin ne vahvistavat (reinforce) uskonnollisten uskomusten omaksumista. Kun Jake sanoo uskovansa, että ihmisen sielu jatkaa olemassaoloaan ruumiin kuoltua, mutta Sirpa kieltää tämän, he puhuvat reflektiivisesti muodostamistaan, tietoisista eli eksplisiittisistä uskomuksista (systeemi 2). Kuitenkin Sirpassakin herää aina hautajaisissa arkun äärellä vaikutelma, että vainajan sielu on jättänyt ruumiin. Systeemi 1 tuottaa uskonnollisia intuitioita eli implisiittisiä uskomuksia, vaikka tietoisesti Sirpa pitääkin materialismia totena. Toiseksi, systeemi 1 määrittelee tai rajaa (constrain) uskonnon ilmenemismuotoja. Vaikka Jake uskoo Luojaan, sieluihin ja jonkinlaiseen karman lakiin (”sitä niittää mitä kylvää”), ajatus lentävän spagettihirviön olemassaolosta on hänestä – kuten varmaan kaikista ihmisistä – täysin absurdi. (Barrett 2004.)

Mieti esimerkiksi taipumustamme nähdä luontokappaleet suunniteltuina ja päämäärähakuisina eli teleologisina. Deborah Kelemenin tutkimusten mukaan lapsilla on taipumus nähdä kivet, kasvit, eläimet, pilvet ja muut luontokappaleet suunniteltuina jotain tarkoitusta varten (Kelemen 2004). Miksi kivet ovat teräviä? Jotta eläimet voisivat raapia itseään niitä vasten. Taipumusta teleologiseen selittämiseen on havaittu myös uskonnottomilla aikuisilla Suomessakin (Järnefelt, Canfield & Kelemen 2015).

Luonnontieteilijöiden voisi kuvitella ajattelevan, ettei luonnossa ole tarkoituksia eikä päämääriä. Tästä huolimatta hekin suosivat tieteellisten selitysten sijasta teleologisia väitteitä joutuessaan vastaamaan kysymyksiin nopeasti (Kelemen, Rottman & Seston 2013). Näitä ovat väitteet kuten ”puut tuottavat happea, jotta eläimet voivat hengittää” tai ”bakteerit mutatoituvat, jotta ne olisivat vastustuskykyisiä lääkkeille”. Kun systeemi 2 ei kerkeä prosessoimaan kysymystä, intuitiot puskevat esiin.

KUT:n mukaan uskonto pohjautuu siis arkisille kognitiivisille prosesseille, joita tarvitsemme esimerkiksi sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Voimakkaita hengellisiä kokemuksia tai aivopesua ei tarvita. Tämä huomio tiivistetään usein väitteeseen, että uskonto on ”luonnollista” (ks. Visala & Barrett 2018). Uskomukset vaikkapa sieluista tai enkeleistä istuvat ihmismieleen niin kuin viimeinen pala palapeliin. Aivan kuten radiosta kantautuva europop-renkutus voi pesiytyä rasittavaksi korvamadoksi, jotkut uskomukset ovat tarttuvampia kuin toiset.

On myös tärkeä muistaa, että intuitiot eivät välttämättä aina johda harhaan. Esimerkiksi teleologisuus-intuitio voi auttaa vaikkapa arkeologeja erottamaan muinaiset käsikirveet tavallisista kivenmurikoista. Intuitioiden luotettavuus riippuu kontekstista. Jumalaan ja luomiseen uskova voikin olla eri mieltä ateistin kanssa siitä, onko teleologisuus-intuitio luotettava luomakuntaa tarkasteltaessa.

Mitä tutkitaan, miten tutkitaan, ja millaisia selityksiä tarjotaan?

Yleisesti ilmaistuna KUT tutkii uskonnon olemassaoloa, yleisyyttä ja pysyvyyttä (englanniksi kolme p:tä eli presence, prevalence, persistence). Tuoreessa johdantoteoksessaan Claire White (2021) jakaa tutkimusaiheet viiteen kategoriaan: yliluonnolliset toimijat (erilaiset henki- ja jumalauskomukset jne.), kuolemanjälkeinen elämä (uskomukset sieluista, reinkarnaatiosta, jne.) maailmankaikkeuden luonne (karman laki -tyyppinen usko oikeudenmukaiseen maailmaan, teleologisuus jne.), moraali ja rituaalit.

Siinä missä hermeneuttinen tutkimus on ollut usein kiinnostunut jonkun tietyn ihmisryhmän tai uskonnon ominaispiirteistä, KUT kaivaa esiin eri kulttuurit ja aikakaudet yhdistäviä uskonnon universaaleja syvärakenteita. Tutkijat ovat esittäneet teorioita esimerkiksi seuraavista ilmiöistä:

• Usko jumaliin ja muihin yliluonnollisiin toimijoihin (enkeleihin, demoneihin, esi-isien henkiin jne.)
• Usko luomiseen ja luomakunnan ”älykkääseen suunnitteluun”
• Usko ruumiista erilliseen sieluun/mieleen sekä kuolemanjälkeiseen elämään
• Taipumus selittää sairauksia tai luonnonkatastrofeja yliluonnollisilla syillä (sekä näiden rinnakkaiselo luonnollisten selitysten kanssa)
• Mitä rukoilemisessa tapahtuu aivojen ja kognition tasolla
• Miten henkipossessio (riivaustila) mielletään
• Identiteetin jatkuvuus reinkarnaatiossa
• Toistuvat piirteet rituaaleissa, eri toimintojen ritualisointi ja rituaalien vaikutus tunteisiin

KUT on monitieteellinen ja tieteidenvälinen tutkimusala. Se hyödyntää kognitiotieteen metodeja, kuten kehityspsykologiaa, neurotieteitä, antropologiaa ja evoluutiotieteitä. Alaa voidaan kuvata myös opportunistiseksi: kaikenlaista evidenssiä ja teoretisointia on lupa käyttää (McCauley 2020).

Whiten (2021) mukaan KUT huomioi neljä eri selittämisen tasoa. Alatasolta ylöspäin listattuna nämä ovat evoluutio, aivot, kognitio ja kulttuuri. Jokainen taso edellyttää erilaista tutkimusta joilla etsitään vastauksia hieman eri kysymyksiin. Tätä jaottelua voidaan soveltaa vaikkapa siihen, miten ihmiset tyypillisesti ajattelevat Jumalaa ja muita henkiolentoja.

Evoluutio: Evoluutiopsykologi voi olla kiinnostunut esimerkiksi siitä, onko jumalauskon pohjalla jokin evoluutiossa kehittynyt mielen mekanismi. Tutkija voi esimerkiksi suorittaa laboratoriokokeita hyvin erilaisissa kulttuureissa ja etsiä yhteisiä ajattelutaipumuksia jumaluutta koskien. Erään tunnetun teorian mukaan jumalauskon intuitiivisuuden taustalla on hypersensitiivinen toimijantunnistusmekanismi (hypersensitive agency detection device; HADD) (Barrett 2004). Se on kehittynyt palvelemaan eloonjäämistä reagoimalla pieniin vihjeisiin (ääniin, jälkiin) toisen toimijan eli ihmisen tai eläimen läheisyydestä etenkin turvattomissa tilanteissa. Sivutuotteena HADD tuottaa myös intuitioita yliluonnollisten toimijoiden aktiivisuudesta.

Aivot: Neurotieteilijä voi käyttää aivokuvantamismenetelmiä saadakseen selville, mitkä aivoalueet toimivat, kun ihminen ajattelee jumalia. Esimerkiksi Uffe Schjoedtin ja kollegoiden (2009) fMRI-tutkimuksessa rukoilemisen todettiin aktivoivan samoja neurologisia alueita joita hyödynnämme normaalissa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Nämä alueet vastaavat niin sanotun mielen teorian eli mentalisoinnin toiminnasta.

Kognitio: Kognitiivinen psykologi saattaa järjestää psykologisia koeasetelmia tutkiakseen esimerkiksi millaisia ilmiöitä olemme taipuvaisia selittämään henkiolennon toiminnalla. Jesse Beringin (2007) tutkimusryhmä kertoi lapsille tutkimushuoneessa olevan, näkymättömän prinsessa Alicen auttavan heitä ”jollakin tavalla” valitsemaan kahdesta laatikosta oikean. Jos huoneen lamppu särisi tai Alicea esittävä kuva tippui seinältä lapsen valitessa laatikkoa, he tulkitsivat sen Alicen antamaksi vinkiksi, että laatikko on väärä. Prinsessa Alice on ollut mukana monissa muissakin Beringin tutkimuksissa.

Kulttuuri: Antropologit, historioitsijat, filosofit, sosiologit ja monen muun alan tutkijat tarkastelevat esimerkiksi uskontojen pyhiä tekstejä ja etnografisia kuvauksia, teettävät kyselytutkimuksia ja niin edelleen. Esimerkiksi Tanya Luhrmann (2012) vietti aikaa karismaattisen Vineyard-seurakunnan jäsenien kanssa tutkiakseen, miten nämä ymmärtävät Jumalan puhuvan heille ja miten Jumalan äänen kuulemista opetellaan. Outi Pohjanheimo (2019) puolestaan on tutkinut ihmeparantamiseen liittyvää ajattelua Nokia Mission toiminnassa sekä reikihoidoissa.

Kuten tieteessä yleensä, kaikki teoriat eivät ole yhtä selviytymiskelpoisia. Esimerkiksi HADD-teoria kuuluu tieteenalan varhaisiin lippulaivateeseihin, mutta pari vuotta sitten julkaistusta tieteenalan ”avaintutkimuksia” esittelevästä kirjasta koko termiä ei löydy (ks. Slone & McCorkle 2019). Syynä voi olla se, että teorialle ei ole juuri löytynyt laboratoriokokeissa empiiristä evidenssiä, eivätkä sen kehittelijät ole kovin onnistuneesti kuvanneet miten taipumuksemme reagoida vihjeisiin luonnollisista toimijoista vahvistaa uskonnollisia uskomuksia (Van Leeuwen & Van Elk 2019).

Lisäksi positiivisia testituloksia ei aina onnistuta toistamaan. Näin kävi esimerkiksi laajasti mediassa levinneelle teorialle, jonka mukaan analyyttinen ajattelu kitkee uskonnollisia intuitioita ja edistää siten epäuskoa.

Miten tutkimus on hajaantunut viime vuosina?

KUT kuitenkin porskuttaa vahvasti eteenpäin. Evoluutionäkökulmia hyödyntävää uskonnontutkimusta on tällä vuosituhannella syntynyt monenlaista ja tutkimusalan rajoista on tullut häilyviä. ”Kognitiivinen uskontotiede” onkin muodostunut kattokäsitteeksi hyvin erilaisille tutkimussuuntauksille. Nämä eroavat erityisesti kolmen kysymyksen suhteen (McCauley 2020):

1. Kysymys adaptiivisuudesta: Onko uskonto evolutiivinen sivutuote vai sopeuma – tai mahdollisesti molempia?
2. Kysymys sosiaalisen kontekstin merkityksestä: Mikä rooli on uskonnollisten ideoiden sisältöä koskevilla mielen taipumuksilla ja toisaalta uskonnon sosiaalista kontekstia koskevilla taipumuksilla uskonnon leviämisessä?
3. Kysymys evoluution mekanismista: Onko uskonto seurausta luonnonvalinnasta vai kulttuurivalinnasta (vai kenties seksuaalivalinnasta)?

KUT:n keskeinen lähtökohta on ollut se, että uskonto itsessään ei ole sopeuma, vaan evolutiivinen sivutuote (by-product).  Esimerkiksi HADD-teoria esittää jumalauskon sivutuotteena eläinten ja ihmisten tehokkaaseen havaitsemiseen kehittyneen mekanismin toiminnasta. Vastaavasti on ehdotettu, että teleologisuus-intuitioiden taustalla olisi työkalujen keksimisen ja käyttämisen historia. Kun aloimme käyttää käsikirveitä ja muita purkinavaajia, syntyi valintapaine teleologiselle älykkyydelle. Sen sivutuotteena meillä on myös taipumus nähdä luomakunta suunniteltuna.

Sivutuoteparadigman teoriat korostavat taipumuksiamme koskien uskonnollisten käsitteiden ontologista sisältöä (content bias). Esimerkiksi Pascal Boyerin (2001) mukaan tarttuvat uskomukset ovat minimaalisesti intuitionvastaisia: eli yhdeltä osaltaan intuitionvastaisia, mutta muuten aivan tavallisia. Esimerkiksi esi-isien henget ovat ruumiittomia ihmisiä. Rukouksia kuuleva neitsyt Marian patsas on materiaalinen esine, jolla on mentaalisia kykyjä. Zombit ovat ihmisiä, jotka toimivat mekaanisesti kuin robotit. Tällaiset ideat ovat tarttuvampia kuin puhtaasti intuitiiviset ideat tai maksimaalisesti intuitionvastaiset ideat. Harry Potterit ja The Walking Dead -sarja ovat kiehtovia, mutta siinä missä The Walking Living tuskin keräisi katsojia, niin zombiet, jolla on taikavoimia, menisi liian oudoksi. Sisältötaipumuksilla on selitetty myös esimerkiksi sitä, miksi monet sekulaarissa ympäristössä kasvavat uskonnottomien perheiden lapset näyttävät uskovan Jumalaan ja muihin henkiolentoihin (Barrett 2012). 

Kuten monet kriitikot ovat huomauttaneet, sisältötaipumusteoriat jättävät monia asioita selittämättä (Gervais et al. 2011). Miksi ihmiset eivät ainoastaan usko jumalien olemassaoloon, vaan he myös palvovat ja rukoilevat niitä, uhraavat niille ja harrastavat erikoisia rituaaleja? Miksi kaikki minimaalisesti intuitionvastaiset oliot, kuten Mikki Hiiri, eivät ole jumalia? Miksi ihmiset uskovat vakaasti tiettyihin jumaliin mutta torjuvat ehdottomasti toisien olemassaolon – ei kai kukaan palvo nykypäivänä Zeusta? Ja miksi uskontoa harjoitetaan ryhmässä?

Sosiaalista oppimista ja kontekstia koskevat kognitiiviset taipumukset (context bias/model-based learning bias) auttavat vastaamaan kysymyksiin (Henrich 2016). Siinä missä sisältötaipumukset selittävät millaiset uskomukset ovat tarttuvia, kontekstitaipumukset selittävät kenen ideat ja käyttäytyminen leviävät ja missä tilanteissa. Omaksumme helposti uskomuksia ja käyttäytymismalleja, jos

• ne nauttivat laajaa kannatusta (mukautuminen eli konformismi; conformity bias)
• arvovaltaiset henkilöt (vanhemmat, taitavat, menestyvät) kannattavat niitä (arvovaltataipumus; prestige bias)
• niiden kannattaja myös osoittaa elävänsä niiden mukaisesti (uskottavuutta vahvistavat teot; credibility enhancing displays, CREDs)

Kontekstitaipumuksilla on keskeinen rooli esimerkiksi paljon keskustelua herättäneessä Big Gods -kulttuurievoluutioteoriassa, jota käsittelen seuraavaksi. Kulttuurievoluutio on yksinkertaisimmillaan kulttuurin tuotteiden (uskomusten, työkalujen, toimintatapojen, jne.) valikoitumista ja kumuloitumista. Kulttuurievoluutio on kustannustehokasta: se on darvinistista luonnonvalintaa paljon nopeampaa, eikä edellytä geneettisiä muutoksia ihmisessä.

Miten Suuret Jumalat valloittivat maailman?

Suurten ihmisryhmien sisäisen, laaja-alaisen yhteistyön selittäminen on evoluutioteoreettinen ongelma. Ongelman ydin on vapaamatkustaminen. Vapaamatkustaja nauttii yhteistyön hedelmistä, mutta ei osallistu talkoisiin. Mietitäänpä koronapandemiaa: olisi kaikille parasta, jos kaikki noudattaisivat karanteeneja, etäisyyksiä, käyttäisivät maskia ja ottaisivat rokotteen. Mutta minulle itselleni voi olla hyödyllisempää välttää näitä samalla, kun muut noudattavat suosituksia – ainakin jos en jää kiinni.

Metsästäjä-keräilijä -esivanhempamme muodostivat pieniä ryhmiä, joissa vapaamatkustamista voitiin kontrolloida esimerkiksi vastapalvelusten epäämisen tai maineen pilaamisen uhalla. Kun  noin kaksitoistatuhatta vuotta sitten maanviljelyksen myötä yhdessä elävien määrä alkoi kasvaa, kasvoi myös anonyymiyden mahdollisuus. Vapaamatkustamisesta kiinnijäämisen saattoi välttää. Mutta kun vapaamatkustaminen yleistyy, yhteistyö rapautuu. Itsekkyytemme on siis yhteistyön isoin este.

Niin sanotun Big Gods -teorian mukaan Suuret Jumalat pitivät vapaamatkustamisen aisoissa ennen poliisin ja veroviraston saapumista (Norenzayan 2013; Norenzayan et al. 2016). Kun ihmiset alkoivat uskoa, että heitä tarkkailee kaikkitietävä ja voimakas Jumala, joka rankaisee moraalittomasta käytöksestä tässä elämässä tai sen jälkeen (ja että muutkin uskovat tämän myös), he välttivät itsekkäitä tekoja eli toimivat prososiaalisesti. 

Usko Suuriin Jumaliin leviää kontekstitaipumusten myötä. Me esimerkiksi kiinnitämme huomiota uskottavuutta vahvistaviin tekoihin (CRED) kuten rituaaleihin (Henrich 2009). CRED viestittää, että henkilö ”elää niin kuin saarnaa”. Tuore ei-uskonnollinen esimerkki on oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin palaaminen Venäjälle henkensä uhalla sen jälkeen, kun hänet oli yritetty myrkyttää. Teko kertoo, ettei Navalnyi ole kiinnostunut politiikasta rahan tai maineen vuoksi. Hänellä on vakaumus. Teko saikin tuhansia kaduille osoittamaan mieltään Putinin hallintoa vastaan pidätetyksi tulemisen ja väkivallan uhallakin. Vastaavasti varhaiskirkon marttyyreillä oli iso merkitys kristittyjen identiteetille ja ryhmädynamiikalle sekä epäilemättä myös kristinuskon leviämiselle (Stark 1997).

CREDit paitsi tekevät niiden harjoittajasta luotettavan ja usein imitoinnin kohteen, ne myös vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteistyötä. Dimitris Xygalatasin (2013) tutkimusryhmä tutki Mauritiuksen saarella hindujen thaipusam-juhlan prososiaalisia ulottuuvuuksia. Juhlinta sisältää kivuliaita rituaaleja, joissa ihoa lävistetään neuloilla, koukuilla ja seipäillä. Paitsi rituaaliin osallistuminen, myös sen seuraaminen vierestä kasvattivat paikalliselle hindutemppelille annettuja lahjoituksia sekä identifioitumista paikalliseen kulttuuriin. Erilaisten rituaalien kyvyllä vahvistaa yhteenkuuluvuutta on tärkeä rooli myös uskonnollisissa konflikteissa.

CRED-käsite tulee lähelle niin sanottuja kalliita signaaleja, jotka korostavat tekojen epäedullisuuden merkitystä (Sosis & Alcorta 2003). Esimerkiksi paastoaminen, pidättäytyminen seksistä tai alkoholista, rukoileminen viisi kertaa päivässä ja rahan laittaminen kolehtiin ovat uskonnottomasta näkökulmasta järjettömiä. Silti esimerkiksi ortodoksijuutalaisten kosher-ruokavaliolla ja muilla tavoilla (joita Shtisel-sarja mainiosti kuvaa) näyttäisi olevan iso merkitys ryhmäidentiteetille ja siten yhteisöjen pitkäikäisyydelle (Sosis & Ruffle 2003).

Miten sitten Big Gods -teoria selittää monoteismin kaltaisen jumalauskon levinneisyyttä? Teoria kyllä sisällyttää ajatuksen myötäsyntyisistä, kognitiivisista sisältötaipumuksista, mutta niiden rooli moralisoivien Suurten Jumalien suosion selittämisessä on pieni. Suuret Jumalat eivät suoraan ole luonnonvalinnan muokkaamien kognitiivisten mekanismien sivutuote.

Niiden suosion taustalla on sen sijaan kulttuurinen ryhmävalinta (cultural group selection) (ks. Richerson et al. 2016). Ryhmät, jotka tekevät menestyksekästä yhteistyötä, kasvavat ja leviävät. Samalla leviää myös niiden uskonto. Teoria voi ehkä osittain auttaa selittämään kristinuskon ja islamin suosiota. Vaikka kaikki maailmanuskonnot eivät sisällä Suuria Jumalia, myös usko karmaan voi kitkeä tehokkaasti vapaamatkustamista (White & Norenzayan 2019).

Tämäkin kunnianhimoinen synteesi on tietysti haastettu. On väitetty, että todistusaineisto osoittaa suurten yhteiskuntien edeltäneen Suurten Jumalien saapumista, jolloin niillä ei voitaisi selittää laaja-alaisen yhteistyön kehitystä (Whitehouse 2019). Kritiikki on synnyttänyt jälleen yhden tieteiden sodan KUT:n jännittävässä maailmassa.

Kognitio, kulttuuri ja suomalainen usko

Palataan lopuksi suojelusenkeliini Elieseriin. Arvelen, että näkymättömän persoonan ajattelemisen ja siihen uskomisen mahdollisti intuitiivinen mieli-ruumis dualismi sekä mielen teoria, ehkä myös idean minimaalinen intuitionvastaisuus. Nämä kognitiiviset sisältötaipumukset eivät tosin luoneet suojelusenkelin käsitettä tyhjästä: ne olivat napanneet sen ympäröivästä kulttuurista – kuten lauluista, tauluista ja ehkä opetuksesta pyhäkoulussa.

Suojelusenkeliuskoni ei tosin tuottanut uskonnonharjoitusta: en rukoillut Elieseriä saati kertonut hänestä muille, eikä hän vaikuttanut käyttäytymiseeni mitenkään. Tämä on ehkä esimerkki siitä, että pelkät sisältötaipumukset eivät itsessään synnytä uskonnoksi kutsuttua ilmiötä. Siksi ne myöskään eivät riitä uskonnon selittämiseen.

KUT:n avulla voidaan spekuloida myös suomalaisen uskonnollisuuden muutostekijöillä. Vaikka esimerkiksi usko kristinuskon Jumalaan on lähes puolittunut 20 vuodessa, noin 43% meistä uskoo edelleen jonkinlaiseen Jumalaan. Kristinuskon jättämää tyhjiötä ovat täyttäneet enkelihoidot, chakrat, reikihoidot ja muut kokemuksellisuutta ja hyvinvointia korostavat ilmiöt. Toisaalta uushenkisyys ja New Age edustavat individualistista uskonnollisuutta. Kantasuomalaisten uskosta onkin kadonnut yhteisöllinen ulottuvuus.

Voisiko esimerkiksi Big Gods -teoria auttaa selittämään näitä muutoksia? Sen mukaan tehokas oikeuslaitos, verovirasto ja muut nyky-yhteiskunnan instituutiot ovat tehneet Suurista Jumalista työttömiä. Yhteistä uskoa ei tarvita kaupankäynnin ja muun riskejä sisältävän yhteistyön reiluuden takaajaksi. Kaiken lisäksi CREDit puuttuvat. Luterilainen uskonto ei vaadi tekoja, mutta usko ilman tekoja ei vakuuta eikä kiinnosta ketään.

Kuten alussa mainitsin, KUT on antanut tuulta uskontokritiikin purjeisiin. Yhtäältä kaikki alan tutkijat eivät ajattele, että tutkimus osoittaa uskonnon pelkäksi aivotoiminnaksi tai ”evolutiiviseksi vahingoksi” vailla mitään todellisuuspohjaa. Toisaalta taas teoriat näyttävät haastavan uskonnollisten uskomusten rationaalisuuden. Mitä merkitystä on esimerkiksi sillä, jos jumalauskon taustalla on tiedostamattomia kognitiivisia prosesseja, jotka ovat alun perin kehittyneet palvelemaan ihmisen selviytymistä luonnollisen ympäristön haasteista? Aihetta on Areiopagilla sivuttu aiemminkin (kuten täällä ja täällä). Käsittelen rationaalisuuden ympärillä käytyä filosofista keskustelua kattavammin seuraavassa tekstissäni.

Kiitän Kognitiivinen uskonnon- ja kulttuurintutkimus -ryhmän jäseniä huomautuksista ja vinkeistä tekstin aiempia versioita koskien.

Kirjallisuus

Barrett, Justin L. 2004. Why Would Anyone Believe in God? Walnut Creek, CA: AltaMira Press.

Barrett, Justin  L. 2007. “Cognitive Science of Religion: What Is It and Why Is It?” Religion Compass 1 (6): 768–86.

Barrett, Justin L. 2012. Born Believers: The Science of Children’s Religious Belief. New York: Free Press.

Barrett, Justin L. & Aku Visala. 2018. “In What Sense Might Religion Be Natural?” The Naturalness of Belief: New Essays on Theism’s Rationality, edited by Paul Copan & Charles Taliaferro, 67–84. Lanham: Lexington Books.

Bering, Jesse M. & Becky D. Parker. 2006. “Children’s Attributions of Intentions to an Invisible Agent.” Developmental Psychology 42 (2): 253–62.

Boyer, Pascal. 2001. Religion Explained: The Evolutionary Origins of Religious Thought. New York: Basic Books.

Henrich, Joseph. 2009. “The Evolution of Costly Displays, Cooperation and Religion: Credibility Enhancing Displays and Their Implications for Cultural Evolution.” Evolution and Human Behavior 30 (4): 244–60.

Henrich, Joseph. 2016. The Secret of Our Success: How Culture Is Driving Human Evolution and Making Us Smarter. Princeton: Princeton University Press.

Gervais, Will M., Aiyana K. Willard, Ara Norenzayan & Joseph Henrich. 2011. “The Cultural Transmission of Faith: Why Innate Intuitions Are Necessary, but Insufficient, to Explain Religious Belief.” Religion 41 (3): 389–410. 

Järnefelt, Elisa, Caitlin F. Canfield, & Deborah Kelemen. 2015. “The Divided Mind of a Disbeliever: Intuitive Beliefs about Nature as Purposefully Created among Different Groups of Non-Religious Adults.” Cognition 140 (July): 72–88.

Kelemen, Deborah. 2004. “Are Children ‘Intuitive Theists’?: Reasoning About Purpose and Design in Nature.” Psychological Science 15 (5): 295–301.

Kelemen, Deborah, Joshua Rottman, & Rebecca Seston. 2013. “Professional Physical Scientists Display Tenacious Teleological Tendencies: Purpose-Based Reasoning as a Cognitive Default.” Journal of Experimental Psychology: General 142 (4): 1074–83.

Luhrmann, Tanya M. 2012. When God Talks Back: Understanding the American Evangelical Relationship with God. New York: Vintage.

McCauley, Robert N. 2020. “Recent Trends in the Cognitive Science of Religion: Neuroscience, Religious Experience, and the Confluence of Cognitive and Evolutionary Research.” Zygon 55 (1): 97–124.

Norenzayan, Ara. 2013. Big Gods: How Religion Transformed Cooperation and Conflict. Princeton University Press.

Norenzayan, Ara, Azim F. Shariff, Will M. Gervais, Aiyana K. Willard, Rita A. McNamara, Edward Slingerland, & Joseph Henrich. 2016. “The Cultural Evolution of Prosocial Religions.” Behavioral and Brain Sciences 39..

Pohjanheimo, Outi. 2019. Etsiä, hoivata, leikkiä: Maagisen ajattelun rikastuminen; intuitiivinen ajattelu ja emootiot parantamiseen liittyvässä etnografisessa aineistossa. Helsingin yliopisto.

Pyysiäinen, Ilkka. 2008. Intuitionvastaisuus, essentialismi ja agenttius. Uskonto ja ihmismieli. Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen, toim. Kimmo Ketola, Ilkka Pyysiäinen ja Tom Sjöblom. Helsinki: Gaudeamus. 31–50.

Richerson, Peter, Ryan Baldini, Adrian V. Bell, Kathryn Demps, Karl Frost, Vicken Hillis, Sarah Mathew, et al. 2016. “Cultural Group Selection Plays an Essential Role in Explaining Human Cooperation: A Sketch of the Evidence.” Behavioral and Brain Sciences 39.

Slone, D. Jason & William W. Jr. McCorkle, eds. 2019. The Cognitive Science of Religion: A Methodological Introduction to Key Empirical Studies. London: Bloomsbury.

Sosis, Richard & Candace Alcorta. 2003. “Signaling, Solidarity, and the Sacred: The Evolution of Religious Behavior.” Evolutionary Anthropology: Issues, News, and Reviews 12 (6): 264–74.

Sosis, Richard & Bradley J. Ruffle. 2003. “Religious Ritual and Cooperation: Testing for a Relationship on Israeli Religious and Secular Kibbutzim.” Current Anthropology 44 (5): 713–22.

Stark, Rodney. 1997. The Rise of Christianity: How the Obscure, Marginal Jesus Movement Became the Dominant Religious Force in the Western World in a Few Centuries. San Francisco: HarperSanFrancisco.

Van Leeuwen, Neil & Michiel Van Elk. 2019. “Seeking the Supernatural: The Interactive Religious Experience Model.” Religion, Brain & Behavior 9 (3): 221–51.

White, Cindel J.M. & Ara Norenzayan. 2019. “Belief in Karma: How Cultural Evolution, Cognition, and Motivations Shape Belief in Supernatural Justice.” In Advances in Experimental Social Psychology, 60:1–63. Elsevier.

White, Claire. 2021. An Introduction to the Cognitive Science of Religion: Connecting Evolution, Brain, Cognition and Culture. New York: Routledge.

Whitehouse, Harvey, Pieter François, Patrick E. Savage, Thomas E. Currie, Kevin C. Feeney, Enrico Cioni, Rosalind Purcell, et al. 2019. “Complex Societies Precede Moralizing Gods throughout World History.” Nature 568 (7751): 226–29.

Kuva 1: Gabriella Clare Marino @ Unsplash

Kuva 2: Patrick @ Unsplash

Kuva 3: Kivikauden työkaluja. Wikimedia Commons. PD

Luva 4: Wikimedia Commons. CC BY-SA 2.0