Mitä annettavaa rituaalitutkimuksella on teologialle?
Monitieteisyydestä puhutaan paljon, mutta mitä se voisi käytännössä tarkoittaa? Vieraskynässä yliopistonlehtori Risto Uro kertoo, miten teologisessa tutkimuksessa voidaan hyötyä rituaalitutkimuksesta.
Joukko yhtenäiseen uniformuun pukeutuneita nuoria kiipeää pekkaniskan avustamana merenneitoa kuvaavan patsaan kylkeä pitkin ylös. Patsas saa lopulta valkoisen lakin päähänsä valtaisan väkijoukon hurratessa. Jotkut osallistujista pulikoivat patsasta ympäröivässä suihkualtaassa Helsingin koleassa kevätsäässä.
Perulainen parantaja sytyttää savukkeen ja puhaltaa savua makuulla olevan potilaan kehon eri osiin. Sen jälkeen hän istuutuu ja vaipuu lievään transsiin rytmisoitinta monotonisesti ravistaen. Toimenpiteet, joihin kuuluu erilaisten apuvälineiden käyttöä ja potilaan koskettelua, jatkuvat vielä jonkin aikaa. Lopulta potilas nousee ylös ja vaikuttaa helpottuneelta.
Mustaan ja valkeaan asuun pukeutunut nuori pari kävelee korostetun hitaasti juhlallisen musiikin soidessa uskonnollisen toimintaan vihityn rakennuksen etuosaan, jossa puoliympyrän muotoisen kaiteen takana odottaa toimitusta johtava henkilö. Hänen suorittamansa seremonian jälkeen nuoria juhlitaan tuoreena avioparina.
Keltaiseen kaapuun pukeutunut ja päänsä paljaaksi ajanut nuori mies istuu lootusasennossa yksin virikkeettömässä tilassa. Näennäisesti hän ei tee mitään, mutta hän mielensä keskittyy kehon toimintaan ja ajatusten tyhjentämiseen.
Kuinka paljon näillä toiminnoilla on yhteistä?
Niin erilaisilta kuin ne vaikuttavatkin, yksi selkeä yhdistävä tekijä niillä on: kaikkia niitä voidaan tutkia mielekkäästi rituaalitutkimuksen avulla.
Rituaalitutkimus on viime vuosikymmenien aikana tieteiden rajapinnoille syntynyt ala, joka kokoaa ja analysoi eri tieteenaloilla saavutettua tutkimustietoa rituaaleista. Se kehittää uusia teorioita, jotka pyrkivät selittämään rituaalikäyttäytymistä niin sosiaalisella, kulttuurisella kuin yksilöpsykologisella tasolla.
Mitä annettavaa rituaalitutkimuksella voisi olla teologialle?
Kysymys on ajankohtainen. Laaja monitieteinen hanke, jonka lopputulos on luettavissa juuri ilmestyneessä teoksessa The Oxford Handbook of Early Christian Ritual, lähtee siitä perusolettamusta, että rituaalitutkimuksen tulokset ja näkökulmat rikastuttavat merkittävällä tavalla varhaiskristillisyyden tutkimusta eli tutkimusta, jota tehdään sekä eksegetiikassa että kirkkohistoriassa. Perustelen tässä kirjoituksessa tätä oletusta. Väitän myös, että rituaalitutkimuksesta voivat hyötyä yhtä lailla muut teologiset oppialat.
Rituaalitutkimus poikkitieteisenä tutkimusalana
”Rituaali” ei ole akateemisen tutkimuksen käsitteenä uusi. Rituaaleiksi kutsuttuja ilmiöitä on tutkittu pitkään monissa eri tieteenaloissa, esimerkiksi antropologiassa, uskontotieteessä, psykologiassa ja biologiassa. Uskonnon ja kulttuurin tutkimuksen pioneerit kehittivät vaikutusvaltaisia teorioita siitä, miten rituaalit tulisi määritellä ja minkälaista tehtäviä ne täyttävät yhteisöjen ja yksilöiden elämässä.
Tämän päivän rituaalitutkijat eivät tähtää yleispäteviin selityksiin rituaalien tarkoituksesta. Rituaali nähdään sumeana tai perheyhtäläisenä käsitteenä, jota ei voi määritellä kaiken kattavasti ja jonka taustalla olevia ilmiöitä mikään yksittäinen teoria ei voi selittää tyhjentävästi. Monet ihmistieteiden käyttämät peruskäsitteet ovat tällaisia, esimerkiksi ”uskonto”, ”politiikka” ja ”yhteiskunta”.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei rituaalia – tai jos niin tulee uskontoa – pitäisi lainkaan määritellä tai rituaaleja koskevia teorioita kehittää erilaisiin tutkimuksellisiin tarkoitusperiin. Tätä juuri rituaalitutkimuksessa tehdään. Uutta aiempaan tieteenalakohtaiseen tutkimukseen on se, että rituaaleja analysoidaan moni- ja poikkitieteisessä kontekstissa (näistä termeistä myöhemmin enemmän). Tämä on puolestaan lisännyt tietoisuutta siitä, ettei rituaaleja voi tyhjentävästi selittää yhden tieteenalan tuottaman tiedon avulla vaan että tarvitaan tieteiden välistä yhteistyötä.
Tieteiden välinen yhteistyö – monitieteisyys, poikkitieteisyys, tieteidenvälisyys – ovat lisääntyneet viimeisen puolen vuosisadan aikana huomattavasti akateemisessa maailmassa. Uusia moni- ja poikkitieteisiä tutkimusohjelmia ja -aloja syntyy jatkuvasti jonkin merkittäväksi katsotun ilmiön ympärille. Esimerkkinä voidaan mainita ympäristötutkimus, sukupuolentutkimus, tulevaisuuden tutkimus ja tekoälyn tutkimus.
Myös perinteiset ja yliopistoissa pitkään vaikuttaneet alat laajenevat ja monitieteistyvät jatkuvasti. Esimerkiksi oma oppialani, eksegetiikka, on viime vuosikymmeninä laajentunut dramaattisesti ja omaksunut lähestymistapoja ja metodeja useilta eri alueilta, erityisesti sosiaalieteistä.
Tieteidenvälistä yhteistyötä ja tieteiden evoluutiota kuvaavissa malleissa tehdään toisinaan ero moni- ja poikkitieteisyyden välillä. Monet tutkimus- ja koulutusohjelmat ovat tämän mallin mukaan monitieteisiä, koska niihin osallistuu useiden tieteiden edustajia ilman että panoksensa antavien alojen identiteetti olennaisesti muuttuu. Monet Helsingin yliopiston uusista koulutusohjelmista ovat monitieteisisä juuri tässä merkityksessä.
Poikkitieteisessä yhteistyössä tutkimusprosesseja pyritään ohjaamaan ja integroimaan vahvemmin kuin monitieteisissä ohjelmissa. Rituaalitutkimusta on osuvaa kuvata poikkitieteiseksi, koska se pyrkii kehittämään teorioita ja tutkimusprosesseja, jotka perustuvat useaan eri tieteenalaan.
Erityisen näkyvää poikkitieteinen yhteistyö on kognitiiviseen tutkimukseen nojautuvassa rituaalitutkimuksessa. Kognitiivinen uskontotiede ja rituaalitutkimus kehittyivät omiksi tutkimusohjelmiksi ajallisesti suurin piirtein yhtä aikaa, ja niitä yhdistää pyrkimys poikkitieteiseen integraatioon. Kognitiiviselle tutkimukselle tunnusmerkillistä on kuitenkin se, että siinä rakennetaan siltaa toisaalta sosiaali- ja ihmistieteiden ja toisaalta luonnontieteiden ja käyttäytymistieteiden välille. Luonnontieteiden vaikutus näkyy siinä paljon vahvempana kuin muussa rituaalitutkimuksessa.
Kognitiivista ja toisaalta kulttuurisia tekijöitä priorisoivaa tutkimusta on usein kuvattu vastakkaisina leireinä rituaalitutkimuksessa, mutta kuilu on tuskin ylittämätön. Monet kognitiivisen uskonnontutkimuksen edustajat korostavat kulttuuristen ja kognitiivisten tekijöiden yhdistämistä teoreettisessa kehitystyössään. Esimerkiksi kanadalaiset tutkijat Edward Slingerland ja Mark Collard puhuvat ”toisen aallon konsilienssista”, jonka he asettavat vastakkain amerikkalaisen biologin Edward O. Wilsonin tunnetun kosnsilienssi-teorian kanssa.
Kun Wilsonin konsiliensissa pyritään kohti tieteen yhtenäisyyttä luonnontieteiden ehdolla, toisen aallon konsilienssi etsii sellaista yhteistä tilaa, jossa humanistit ja luonnontieteilijät voivat oppia toisiltaan ja tuoda omaa osaamistaan yhteisten ongelmien ratkaisuun.
Rituaalit ja varhaiskristillisyyden tutkimus
Millä tavoin rituaalitutkimus voi rikastuttaa kristinuskon ensimmäisten vuosisatojen historiaa? Vastauksen voi tiivistää kolmeen kohtaan.
Ensinnäkin varhaiskristillisyyden tutkijat eivät ole aiemmin juurikaan kiinnittäneet huomiota rituaalien rooliin kristillisen liikkeen synnyssä ja muotoutumisessa. Kristinuskon syntyä on tutkittu mitä moninaisimmista näkökulmista ja selitysmalleista käsin. Teologit ovat perinteisesti analysoineet kristinuskon varhaisimpia vaiheita opin kehittymisen näkökulmasta. Suurennuslasin alla ovat olleet esimerkiksi Jeesuksen alkuperäisen sanoman jäljittäminen, kristologian kehittyminen ja varhaiskristillisyyden opillinen monimuotoisuus.
1970-luvulta alkaen tutkimukseen tulivat voimakkaammin mukaan sosiaalitieteelliset kysymyksenasettelut. Opillisten systeemien rakentumisen lisäksi alettiin kysyä kysymyksiä, jotka suuntasivat analyysiä sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstiin merkitykseen kristinuskon muotoutumisessa? Mikä oli varhaisten kristittyjen yhteiskunnallinen asema? Miten roomalaisen yhteiskunnan sosiaaliset rakenteet, kolonisaatio ja vallankäyttö vaikuttivat siihen, minkälaiseksi kristinusko muotoutui? Kuinka lukea Uuden testamentin tekstejä osana muinaisen Välimeren kulttuurikoodistoa?
Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myöskään sosiaalitieteelliset varhaiskristillisyyden tutkijat eivät olleet kiinnostuneita siitä, mitä tehtäviä rituaaleilla oli kristinuskon varhaisessa muotoutumisessa. Tämä jätti tutkimukseen aukon. Opin kehittyminen, yhteiskunnalliset rakenteet ja kulttuuriset arvot ovat kaikki merkittäviä tekijöitä, mutta yksikään näistä elementeistä ei toimi irrallaan yhteisöllisistä käytännöistä ja rituaaleista.
Esimerkiksi uskonnolliset uskomukset ja niiden institutionaaliset versiot eli opit eivät leviä väestössä abstrakteina ideoina vaan uskomusten ja rituaalien yhdistelminä. Rituaalitutkimus antaa välineitä ymmärtää, miten usko ja kehollinen toiminta liittyvät toisiinsa.
Toiseksi varhaiskristillisyyden tutkijat – kuten myös muut uskonnon tutkijat – ovat viime aikoina tulleet entistä tietoisimmiksi siitä, että todenmukainen kuva historiasta edellyttää paneutumista uskonnon epävirallisiin muotoihin, arjen uskonnollisuuteen tai ”elettyyn uskontoon”. Arjen näyttämöllä perheellä ja naisilla on huomattavasti keskeisempi rooli kuin uskonnon julkisissa ilmenemismuodoissa. Ruohonjuuritason todellisuuden tutkiminen on haastavaa, koska säilyneet lähteen heijastavat usein hallitsevan eliitin ja uskonnollisten johtajien näkemyksiä. Tavallisten ihmisten käyttäytymistä kuvataan usein negatiivisesti, mikä on myös vaikuttanut tutkimuksen terminologiaan esimerkiksi puheena synkretismistä tai kansanuskon maagisista käytänteistä.
Rituaalitutkimuksella on paljon annettavaa ruohonjuuritason tutkimukselle. Kuva varhaiskristillisyyden sosiaalisesta maailmasta on paljon monimuotoisempi, kun huomioidaan esimerkiksi kodin rituaalit, ateriointi- ja puhdistautumiskäytännöt tai se, miten ajan ihmiset rukoilivat, juhlivat ja surivat poismenneitä sukulaisiaan. Rituaalitutkijat ovat nähneet paljon vaivaa pohtiessaan tällaisessa tutkimuksessa käytettävien termien määritelmiä ja teoriataustaa. Esimerkkeinä voidaan mainita magia, rituaalinen puhtaus, uhri ja divinaatio.
Kolmanneksi poikkitieteisenä tutkimusalana rituaalitutkimus tarjoaa varhaiskristillisyyden tutkijalle mahdollisuuden kehittää omaa tutkimustaan yhteistyössä muiden alan tutkijoiden kanssa. Monitieteisten hankkeiden kasvun lisäksi uskonnon ja kulttuurin tutkimuksen eri aloja hallitsee myös toinen megatrendi. Tämä on jatkuva erikoistuminen ja sen myötä kuplautuminen omaan teoreettiseen ja/tai aineistokohtaiseen viitekehykseen. Rituaalitutkimus luo yhteistyökuvioita, joissa eri tutkimusalat, metodit ja lähestymistavat voivat hedelmöittää toinen toisiaan. Alussa mainittu The Oxford Handbook of Early Christian Ritual syntyi yhteistyöstä, johon osallistui mm. rituaaliteoreetikkoja, kognitiivisia uskonnon tutkijoita, muinaisen Lähi-Idän tutkijoita, antiikin tutkijoita, Uuden testamentin tutkijoita ja liturgiikan tutkijoita.
Rituaalitutkimus teologisen tutkimuksen käytössä
Rituaalitutkimuksella on annettavaa myös muille teologisille oppiaineille kuin eksegetiikalle tai kirkkohistorialle. Toin jo edellä esille sen, että rituaalitutkimus antaa työvälineitä analysoida kristinuskon oppihistoriaa kehollisten käytäntöjen näkökulmasta. Tämä voisi luoda uusia tutkimuskysymyksiä systemaattiseen teologiaan. Esimerkiksi brittiläinen historioitsija Peter Burke on esittänyt, että reformaation synnyttämät konfliktit rituaalien merkityksestä loivat pohjan sille ajattelulle, josta myös akateeminen rituaalitutkimus juontaa juurensa. Tätä väitettä olisi mielenkiintoista testata tarkemmin sekä teologian historian että rituaalitutkimuksen näkökulmista.
Käytäntöjen ja rituaalien tutkiminen on luonnollisesti olennainen osa käytännöllistä teologiaa. Perinteisesti tämä teologinen oppiala on kuitenkin keskittynyt nimenomaan kristillisten käytäntöjen tutkimukseen. Rituaalitutkimus voi rikastuttaa käytännöllistä teologiaa tuomalla siihen teorioita ja lähestymistapoja, jotka laajentavat tutkimuksen näkökulmaa uskontoperinteitä vertailevaan suuntaan.
Uskontotieteellä on puolestaan pitkä perinne sekä rituaalien tutkimuksesta että uskontoperinteiden vertailusta. Rituaalitutkimus voi kuitenkin täydentää perinteisempiä uskontotieteen menetelmiä ja lähestymistapoja luomalla siltoja mm. biologiaan ja kognitiotieteeseen.
Ehdotukseni muiden teologisten oppialojen suuntaan eivät tarkoita sitä, etteivät näiden alojen edustajat Suomessa tai muualla olisi jo hyödyntäneet rituaalitutkimusta. Rituaalitutkimuksen kehittäminen teologian yhteisenä hankkeena avaa kuitenkin uusia kiehtovia tutkimuskysymyksiä ja yllättäviä mahdollisuuksia yhteistyöhön.
Kirjallisuus:
Burke, Peter. 1987. The Historical Anthropology of Early Modern Italy: Essays on Perception and Communication. Cambridge: Cambridge University Press.
Klein, Julie Thompson. 2017. “Typologies of Interdisciplinarity: The Boundary Work of Definition”. The Oxford Handbook of Interdisciplinarity (2 ed.), edited by Robert Frodeman. doi: 10.1093/oxfordhb/9780198733522.013.3. Oxford: Oxford University Press.
Post, Paul. 2015. “Ritual Studies”, Religion: Oxford Research Encyclopedias. doi: 10.1093/acrefore/9780199340378.013.21.
Slingerland, Edward and Mark Collard. 2012. “Introduction: Creating Consilience: Toward a Second Wave”. Creating a Consilience: Integration the Sciences and the Humanities, edited by Edward Slingerland and Mark Collard, 3–40. New York: Oxford University Press.
Stephenson, Barry. 2015. Ritual: A Very Short Introduction. Oxford: Oxford University Press.
Uro, Risto, Juliette Day, Richard E. DeMaris, and Rikard Roitto, eds. 2018. The Oxford Handbook of Early Christian Ritual. Oxford: Oxford University Press.
Kuva: Petar Milošević@Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0. Rajattu