Vuonna 2012 mediassa levisi uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan huolellinen harkinta saa ihmiset suhtautumaan skeptisemmin uskonnollisiin väitteisiin. Harvempi huomasi, että tänä vuonna kyseinen tutkimus käytännössä kumottiin. Tapaus tarjoaa oppitunnin tiedeuutisoinnista.

Analyyttinen ajattelu saa ihmiset epäilemään uskonnollisia väitteitä. Näin esitti viitisen vuotta sitten arvovaltaisessa Science-aikakauslehdessä julkaistu tutkimus, joka sai mukavasti palstatilaa eri medioissa, myös Suomessa. Tutkimustuloksesta oli helppo vetää myös johtopäätöksiä siitä, ettei uskonnollinen usko ei ole järkevää, eivätkä uskovaiset ole yleensä ottaen kovin kriittisiä ajattelijoita.

Mutta miten tutkimus oikein tehtiin? Mitä analyyttisella ajattelulla ylipäätään tarkoitetaan?

Daniel Kahnemanin pokkari Thinking, Fast and Slow on tehnyt monille tunnetuksi teorian mielen kahdenlaisista ajatusprosesseista. “Systeemi 1” viittaa intuitiivisiin prosesseihin, “systeemi 2” taas analyyttisiin prosesseihin. Systeemi 1 operoi helposti, nopeasti, lähes automaattisesti ja usein alitajuisesti. Se on aktiivinen esimerkiksi arjen sosiaalisissa tilanteissa, joissa luemme toistemme mielentiloja (tunteita, aikomuksia, huomion kohteita) heidän kasvoiltaan, äänensävystään tai liikkeistään.

Systeemi 2 taas viittaa huolelliseen ja hitaampaan miettimiseen, johon liittyy tietoinen ajatustyö. Esimerkiksi kaikenlainen opiskelu matematiikasta uuden kielen opetteluun vaatii vaivaa ja väsyttää pidemmän päälle. Vaikka ihmisten käytöksen ymmärtäminen sujuisi helposti ja intuitiivisesti kotimaassa, vieraassa kulttuurissa sosiaalisten tilanteiden ymmärtäminen voi vaatia aivotyötä.

Ihmisten taipumusta ajatella intuitiivisesti tai analyyttisesti selvitetään esimerkiksi tällaisilla kysymyksillä: “Maila ja pallo maksavat yhteensä 1,10€. Maila maksaa 1,00€ enemmän kuin pallo. Kuinka paljon pallo maksaa?” Nopea, intuitiivinen vastaus on useimmiten 10 senttiä (väärin). Pieni analyyttinen ajatustyö paljastaa, että oikea vastaus on 5 senttiä.

Patsas, joka teki ihmisistä epäuskoisia

Monien kognitiivisen uskontotieteen edustajien mukaan systeemi 1 on tärkeässä roolissa uskonnollisten uskomusten syntymisessä ja säilymisessä. Esimerkiksi ideat jumalista, enkeleistä ja esi-isien hengistä ovat hyvin intuitiivisia (tai Pascal Boyerin teorian mukaan sopivassa suhteessa intuitiivisia ja toisaalta intuitionvastaisia). Myös ajatus siitä, että ihmisillä on immateriaalinen mieli tai sielu, joka jatkaa elämää ihmisen ruumiin kuoltua, on universaali ja niin intuitiivinen, ettei sitä tarvitse lapsille edes opettaa.

On tärkeää muistaa, että systeemi 1 ei ole aina väärässä ja systeemi 2 oikeassa. Esimerkiksi intuitiomme toisten ihmisten mielentiloista osuvat usein oikeaan (“Seppo on surullinen”, “Sirpa haluaisi kävellä ulos tästä palaverista”). Siispä siitä, että uskonto on systeemi 1:n tuote, ei automaattisesti seuraa, että uskonto olisi irrationaalista. Toisaalta analyyttinen harkinta on yleisesti ottaen parempi tapa tähdätä totuuteen kuin reagoida selkärangalla.

Jos uskonto on oleellisesti intuitiivisen ajattelun tuote, voitaisiin ajatella, että analyyttinen ajattelu taas on uskonnon vihollinen. Näin ollen kriittinen ajattelu kitkisi uskonnollisuutta ihmismielestä.

Psykologit Ara Norenzayan ja Will Gervais päättivätkin testata, olisiko analyyttisella ajattelulla samanlainen suhde uskonnolliseen epäuskoon kuin intuitiivisella ajattelulla on uskontoon. He ennustivat, että

(1) intuitiiviseen ajatteluun tottuneet ovat uskonnollisempia ja analyyttisempaan ajatteluun tottuneet skeptisempiä;

(2) ihmisten intuitiivisen ajattelun vahvistaminen näkyy uskonnollisina ajatuksina, ja analyyttisen ajattelun vahvistaminen näkyy uskonnollisten ideoiden epäilynä ainakin hetkellisesti;

(3) pitkäaikaiset tavat tai kokemukset, jotka kehittävät analyyttista ajattelua, vahvistavat epäilyä.

Auguste Rodinin Ajattelija.

Huomiota herättäneessä tutkimuksessaan Norenzayan ja Gervais käyttivät priming-tekniikkaa, jolla yritettiin saada koehenkilöt ensin ajattelemaan analyyttisesti. Yhdessä koeasetelmassa 26 koehenkilöä laitettiin katselemaan kuvaa Ajattelija-pronssiveistoksesta, kun kontrolliryhmä (31 henkilöä) katseli kiekkoa heittävää Diskobolos-veistosta. Tämä tehtiin siksi, että pelkän Ajattelija-veistoksen tuijottelun oli havaittu vahvistavan analyyttista ajattelua niin, että koehenkilöt tukahduttivat välittömät intuitionsa (kuten “pallo maksaa 10 senttiä”) ja harkitsivat vastaustaan tarkemmin.

Roomalainen kopio Myronin Kiekonheittäjästä.

Patsaiden tuijottelun jälkeen testattiin koehenkilöiden ajatuksia uskonnosta. Kysymykset koskivat esimerkiksi Jumalan, enkelien ja paholaisen olemassaoloa. Selvisi, että Ajattelija-veistosta katselleet ilmaisivat vähemmän uskoa kuin kiekonheittäjää katselleet. Myös muut koeasetelmat vahvistivat hypoteesia, että analyyttinen ajattelu vahvistaa uskonnollista epäuskoa – ainakin hetkellisesti. Samoihin aikoihin kaksi muuta tutkimusryhmää olivat saaneet tuloksia myös siitä, että pysyvä analyyttinen ajattelutyyli oli yhteydessä epäuskoon.

Näiden tutkimusten pohjalta Norenzayan esittää kirjassaan Big Gods (2013), että yksi syy länsimaiden maallistumiseen voi olla korkeakoulutuksen yleisyys, sillä yliopisto vahvistaa analyyttistä ajattelutapaa. Hän uskoi tulosten selittävän sitäkin, miksi korkeakoulutettujen keskuudessa uskonnottomuus on niin yleistä.

No näitähän sattuu

Tiedeyhteisössä huomiota herättävät tutkimustulokset kyseenalaistetaan usein heti. Joskus kyseenalaistus konkretisoituu replikaationa eli tutkimuksen toistamisena. Jos tulokset halutaan tyrmätä tai vahvistaa oikein kunnolla, tutkimus toistetaan suuremmalla koehenkilöiden määrällä.

Robert Calin-Jagemanin tutkimusryhmä teki juuri näin. Siinä missä Gervaisin ja Norenzayanin Ajattelija/Discobolus-tuijottelutestiin oli osallistunut 57 koehenkilöä, Calin-Jagemanin ryhmä rekrytoi 952 kokelasta. “Otimme suuren vasaran pientä naulaa varten”, Calin-Jageman kommentoi.

Vastoin aiempia tuloksia, replikaatiossa ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa epäuskon määrässä riippuen siitä, mitä veistosta koehenkilöt olivat katselleet. Calin-Jagemanin mukaan toisia Gervaisin ja Norenzayanin koeasetelmia ei tarvinnut toistaa. Niissä käytetyt analyyttista ajattelua stimuloivat tekniikat oli jo aiemmissa tutkimuksissa osoitettu ongelmallisiksi.

Will Gervais myönsi tappion pian omassa blogissaan. Hänen mukaansa tapaus oli psykologisessa tutkimuksessa “business as usual”: heikosti tehty ennakkokoe, jota ei onnistuttu toistamaan. Hänen mukaansa nykystandardeilla (eli vain noin viisi vuotta myöhemmin) mitattuna 57 hengen testiryhmä oli “hävettävän pieni”. Gervais onnitteli Calin-Jagemanin tiimiä hyvästä työstä, ja jälkimmäinen kiitteli ensimmäistä avoimuudesta ja yhteistyöstä.

Joissakin medioissa kyllä huomioitiin suurta kiinnostusta herättäneen tutkimuksen ottaneen kovasti takapakkia. Tästä huolimatta jälkimmäisestä, huomattavasti paremmasta tutkimuksesta, ei ilmeisesti tullut some-ilmiötä kuten alkuperäisestä.

Mitä voimme tästä oppia?

Tapaus sisältää muutamia opetuksia tieteestä ja siitä, kuinka tiedeuutisointiin kannattaa suhtautua. Ensinnäkin, erilaisten tiedeuutisten kohdalla voi olla vaikea tietää, kuinka luotettavia jonkin tutkimuksen tulokset ovat. Jos kyseessä on muutamalla kymmenellä ihmisellä tehty ennakkotutkimus, jossa hyödynnetään jotain tuoretta metodia, ei kannata vielä pistää päätään pantiksi. Tutkimuksen replikaation epäonnistuminen hieman myöhemmin voi olla “business as usual”.

Toiseksi, yksittäinen tutkimus tai sen replikaation epäonnistuminen ei vielä anna suurta varmuutta siitä, pitääkö hypoteesi paikkansa vai ei. Kuva alkaa hahmottua vasta useampien, johdonmukaisesti samansuuntaisten tutkimustulosten seurauksena.

Esimerkiksi tässä esiteltyjen kahden tutkimuksen pohjalta on siis vaikea sanoa, edistääkö analyyttinen ajattelu epäuskoa. Siispä jos jotkut uskontokriitikot juhlivat Norenzayanin ja Gervaisin tutkimusta tieteellisenä osoituksena siitä, että järkevä ajattelu johtaa ateismiin, juhlinta oli pahasti ennenaikaista. Toisaalta tutkimuksen replikaation negatiiviset tulokset eivät anna uskoville vakuutusta siitä, etteikö analyyttisyys olisi yhteydessä epäuskoon. Yhteyttä kun tarkasteltiin samaan aikaan kahdessa muussakin tutkimuksessa (täällä ja täällä), joiden tulokset komppasivat Norenzayanin ja Gervaisin tuloksia.

Kolmanneksi, sosiaalisen median ihmemaassa silmiemme eteen päätyy eniten intohimoja herättäviä uutisaiheita. Tämä koskee myös tiedeuutisia. Gervaisin ja Norenzayanin tutkimus vahvisti sen, minkä monet jo ajattelivat tietävänsä: jos ihmiset vain ajattelisivat kriittisesti, uskonto vähenisi maailmasta huomattavasti. Sellaista uutista on mukava jakaa, joka vahvistaa omia käsityksiä.

Calin-Jagemanin ryhmän tutkimusta sen sijaan ei ilmeisesti jaettu yhtä innokkaasti. Ylipäätään uutinen siitä, että jotain aiempaa tutkimustulosta ei replikaatiossa ole onnistuttu toistamaan, on aika tylsä. Tämä on yksi syy siihen, miksi sosiaalinen media voi vahvistaa vinoutuneita käsityksiä siitä, mitä “tiede sanoo”.

Toisaalta ongelmaa emme aiheuta vain me tavalliset, somessa häärivät ihmiset tai edes tiedeuutisia kirjoittavat mediat. Myös tieteelliset julkaisut valikoivat herkemmin kiinnostavia tutkimuksia.

Lopuksi henkilökohtainen anekdootti. Luettuani ensi kerran Gervaisin ja Norenzayanin tutkimustuloksista pidin niitä uskottavina. Oma kokemukseni oli se, että useimmat uskovat ovat varsin intuitiivisia, eivätkä analyyttisia, ajattelijoita. Siksi myös yllätyin siitä, että tutkimuksen replikaatiossa ei näkynyt analyyttisyyden ja epäuskon välistä efektiä.

Myöhemmin huomasin typeriä virheitä ajattelussani. Kristityt ovat esimerkiksi yliedustettuina omassa tuttavapiirissäni. Olin havainnut heistä monet varsin epäanalyyttisiksi, ja ehkä siksi muodostin uskomuksen, että uskovaiset ovat keskimäärin epäanalyyttisempiä kuin muut (vaikka toisaalta myös älykkäimmät tuntemani ihmiset ovat kristittyjä).

Tosiasiassa intuitiivisuus ja epäanalyyttisyys on ihmisille yleistä – kuten Kahneman ja monet muut tutkijat meille kertovat – eikä minulla ollut todellista syytä pitää ei-uskovia tästä poikkeuksena. “Analyyttisyys edistää epäuskoa” -tutkimustuloksen kritiikittömään hyväksymiseen vaikuttivat siis omat intuitioni. Suomeksi sanottuna älyllinen laiskuus.

Kirjallisuus:

Ara Norenzayan: Big Gods: How Religion Transformed Conflict and Cooperation. 2013.

William Gervais & Ara Norenzayan: “Analytic Thinking Promotes Religious Disbelief” – Science 336. 2012.

Clinton Sanchez, Brian Sundermeier, Kenneth Gray & Robert J. Calin-Jagema: “Direct replication of Gervais & Norenzayan (2012): No evidence that analytic thinking decreases religious belief” – PLoS ONE 12. 2017.

Kuva 1: Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0. Rajattu.

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD.

Kuva 3: Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0. Rajattu.