Professori, fyysikko ja teologi Robert J. Russell on merkittävä vaikuttaja nykyisessä teologia ja luonnontiede-keskustelussa. Hänen perustamansa ja johtamansa keskus Center for Theology and the Natural Sciences (CTNS) on toiminut Berkeleyssä, Kaliforniassa vuodesta 1981. Vuosien mittaan CTNS on tukenut mittavassa määrin teologian ja luonnontieteen välistä vuoropuhelua ja tuottanut valtavan määrän kirjallisuutta. Rope Kojosella oli ilo toimia CTNS:n vierailevana tutkijana helmi-huhtikuussa 2014. Tällöin hän haastatteli myös keskuksen johtajaa Robert J. Russellia.

Robert John Russell, Vatikaanin observatorion silloinen johtaja George Coyne ja paavi Johannes Paavali II. Kuva Robert J. Russellin arkistosta.

Ote paavin tervehdyksestä konferenssiin Physics, Philosophy and Theology (1987):        

A Common Quest for Understanding (1987): ”Science can purify religion from error and superstition; religion can purify science from idolatry and false absolutes. Each can draw the other into a wider world, a world in which both can flourish.” ”Luonnontiede voi puhdistaa uskonnon virheistä ja taikauskosta; uskonto voi puhdistaa luonnontieteen epäjumalanpalveluksesta ja vääristä ehdottomuuksista. Kumpikin voi vetää toista laajempaan maailmaan, jossa molemmat voivat kukoistaa.”

Olet sekä fyysikko että teologi. Tämä on jonkin verran epätavallinen yhdistelmä nykyään. Voisitko kertoa urastasi ja mikä sai sinut kiinnostumaan luonnontieteen ja teologian välisestä keskustelusta?

Luullakseni olen ollut aiheesta kiinnostunut jo lapsesta saakka. Olen aina ollut kiinnostunut luonnontieteestä ja collegessa Stanfordissa 60-luvulla pääaineinani olivat luonnontiede, musiikki ja uskonto. Tieteellinen maailmankuva muodosti kuitenkin haasteen uskolleni. Collegen jälkeen opiskelin ensin teologian tutkinnon täällä Berkeleyssä ja kirjoitin jo gradussani teologiasta ja luonnontieteestä. Tiesin tuolloin haluavani jatkaa aiheen tutkimusta, mutta halusin tohtorintutkinnon mieluummin luonnontieteestä kuin teologiasta. Tärkeimpänä syynä tähän oli se, että pidin kovasti fysiikasta ja minulla oli luonnontieteilijän identiteetti.

Toisaalta ajattelin myös, että tohtorintutkinto fysiikassa avaisi aivan erilaisia ovia kuin teologian tohtorintutkinto. Siispä lähdin Santa Cruzin yliopistoon tekemään tohtorintutkinnon fysiikassa, mistä lähdin sitten opettamaan fysiikkaa Carleton Collegeen. Harkitsin myöhemmin myös teologian tohtorintutkinnon suorittamista. Olen kuitenkin hankkinut tavallaan saman asiantuntemuksen työssäni tohtorikoulutettavien kanssa sen jälkeen kun perustimme CTNS:n. Perustettuani CTNS:n olen ohjannut kymmenittäin teologian alan väitöskirjoja. Jos väitöskirjatyössä on viitattu teologeihin, joiden tuotantoa en ole lukenut aiemmin, olen sitten tutustunut siihen tohtorikoulutettavien rinnalla. Tällä tavalla olen oppinut vuosien mittaan kohtuullisen määrän teologiaakin.

Sanoit, että tieteellinen maailmankuva muodosti aluksi haasteen uskollesi. Mitä tarkoitat tällä?

Minulla tosiaan oli Stanfordissa fysiikan lisäksi pääaineina myös uskonto ja musiikki. Uskonnontunneilla koko kosmologia, antropologia ja näkemys Jumalasta oli erilainen kuin luonnontieteen opetuksessa. Uskonnontunneilla Jumalaa pidettiin keskeisenä, kun taas fysiikan tunneilla maalattiin hyvin abstrakti ja riisuttu kuva kosmoksesta aineen liikkeenä. Fysiikkaan ei mahtunut perusteita esimerkiksi ihmisen kauneuden ja arvojen kokemuksille. Tämä on tietysti ihan hyväksyttävääkin. On mahdollista ajatella, että fysiikka kysyy rajattuja kysymyksiä ja uskonto laajempia kysymyksiä. Jostain syystä minua kuitenkin ajoi halu löytää syvempi yhteys fysiikan ja teologian välillä, jokin yleinen maailmankuva, joka voisi yhdistää ne ja tarjota niille mahdollisuuden toimia yhdessä.

Haasteen toivat esille myös tuohon aikaan lukemani teologit. Esimerkiksi kuuluisan teologin Rudolf Bultmannin (1884–1976) mukaan me kristityt emme voi enää modernin fysiikan myötä uskoa ihmeisiin. Raamattu on riisuttava myyteistään. Minusta Bultmannin johtopäätökset vaikuttivat liian äärimmäisiltä. Jäin kuitenkin pohtimaan, mikä luonnontieteen ja teologian suhde on. Paul Tillich (1886–1965) tarjosi jonkinlaisia puolimatkan ratkaisuja, Karl Barth (1886–1968) puolestaan sivuutti koko ongelman. Monista älyllisistä syistä en vain ollut tyytyväinen ajatukseen luonnontieteestä ja teologiasta kahtena täysin erillisenä maailmana. Halusin etsiä ratkaisua, mutta näiden teologien ajattelusta en vielä löytänyt sitä.

Tiedeyhteisön ateistinen taustahäly vaikutti myös asiaan. Kuulin usein laitokseni ateististen fyysikkojen joko toisaalta kritisoivan kristinuskoa vanhentuneena myyttikokoelmana tai vaihtoehtoisesti vain sivuuttavan uskonnolliset kysymykset epäkiinnostavina. Sen seurauksena jouduin pohtimaan, pitäisikö minunkin tosiaan luopua kristinuskosta. Näin en halunnut tehdä, mutta koin kuitenkin sosiaalista painetta tähän suuntaan. Kerron tästä yhden kuvaavan esimerkin. Väitöskirjani ohjaajan kanssa ei ollut juuri puhetta uskonnosta, teimme vain yhdessä kosmologiaa. Erään kerran hän kuitenkin totesi, että minusta tulisi hyvä fyysikko, jos vain luopuisin tuosta kristinusko-sonnasta. Hän lausui kommentin jotenkin itsestään selvänä tosiasiana. Hän ei yrittänyt aloittaa väittelyä tai pilkata minua vaan ainoastaan laittaa faktat pöydälle.

En ollut samaa mieltä tällaisten kommenttien kanssa, mutta yhdessä muiden tekijöiden kanssa ne kuitenkin tekivät teologian ja luonnontieteen suhteen pohtimisesta akuutin kysymyksen. Mikä on uskontoni ja tieteeni suhde? Miten voisin vastata haasteeseen? Teologisessa seminaarissa tällaiseen pohdintaan suhtauduttiin rohkaisevasti, mutta kenelläkään ei oikein ollut kokemusta niistä eikä alan kirjallisuutta juuri ollut. Ian G. Barbour oli poikkeus ja hänen kirjansa (sekä myöhempi ystävyytemme) oli avainasemassa vastausten löytymisessä.

Fyysikko ja teologi Ian G. Barbour (1923–2013, kuvassa) on teologia ja luonnontiede -keskustelun pioneeri ja Robert J. Russellin mentori. Barbour voitti vuonna 1999 Templeton-säätiön palkinnon ja lahjoitti siitä miljoona dollaria CTNS:n työlle. Barbour lahjoitti CTNS:lle myös oman laajan teologia ja luonnontiede -aiheisen kirjakokoelmansa. Kuva: CTNS.

Ian G. Barbourin vaikutus sinuun on siis ollut suuri. Kertoisiko lisää Ianin vaikutuksesta sinuun alkaen näistä varhaisvaiheista.

Opiskelijana Stanfordissa vuonna 1966 koin tosiaan, että minua vedettiin kahteen suuntaan uskonnon ja luonnontieteen välillä. En osannut pitää niitä kahtena täysin erillisenä maailmana. Menin puhumaan asiasta erään kristityn professorini kanssa ja hän suositteli minulle Ian G. Barbourin tuoretta kirjaa Issues in Science and Religion (1966) ja Stanfordin hiukkaskiihdyttimellä tuolloin työskentelevän jesuiittafyysikon David Duffnerin kanssa keskustelemista.

Joten luin Ianin kirjan ja tuntui siltä, että taivaat avautuivat. Tässä oli rauhallinen, järkevä, selkeä ja hyvin tutkittu lähestymistapa joka ei väistänyt ongelmia, mutta ei myöskään jäänyt niihin kiinni. Kirjassaan Ian kuvasi yleisnäkemyksensä luonnontieteen ja uskonnon suhteesta ja sovelsi sitä yksittäiskysymyksiin kuten kosmologiaan ja ihmisen evoluutioon. Tuolloin hän ei ollut vielä kehittänyt prosessifilosofiaansa. Se oli taustalla, mutta ei ollut kirjan kannalta merkittävä.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Barbour onnistuu kirjassaan yhdistämään hedelmällisellä tavalla neutraalin eri vaihtoehtojen kuvailun ja oman näkemyksensä rakentamisen. Kirja oli siis hyvin lähestyttävä ja Ianin kuvaama kriittisen realismin menetelmä teki minuun vaikutuksen. Barbourin keskeinen argumentti oli, että teologialla ja luonnontieteellä on pitkälti samantyyppinen käsitys rationaalisuudesta. Molemmat käyttävät vertauskuvallista kieltä, molemmat pitävät konkreettisia tapahtumia ja uskomusten testaamista merkittävinä, molemmissa sitoudutaan malleihin todellisuudesta, antireduktionismi ja episteeminen realismi sopivat molempiin. Näitä yhtäläisyyksiä pystyy sitten käyttämään alojen suhteuttamiseen.

Myös Barbourin tapa suhteuttaa eri alat toisiinsa oli tervetullut. Barbourin näkökulmassa fysiikalla oli sanottavaa biologiasta, neurotieteestä, ja periaatteessa myös psykologiasta ja teologiasta. Fysiikka ei kuitenkaan voi sanoa kaikkea, sillä todellisuuden emergentit tasot eivät pelkisty fysiikkaan. Näin muillakin aloilla on edelleen sanottavaa, mutta alojen välillä voi silti olla vuorovaikutusta. Kirjan keskeinen kontribuutio koskikin juuri tällaisia yleisiä metodologisia kysymyksiä, ei niinkään yksittäiskysymyksiä kuten luomisopin ja evoluution suhdetta. Metodologia ei myöskään ollut riippuvaista mistään tietystä uskonnosta.

Saatuani fysiikan tohtorintutkinnon valmiiksi ja tehtyäni muutaman vuoden tutkimusta siirryin Carleton Collegeen Oregoniin opettamaan fysiikkaa Ianin työtoverina. Olisin voinut jatkaa siellä, mutta koin vahvaa kutsumusta opettaa teologian ja luonnontieteen vuoropuhelua nimenomaan teologeille seminaarin kontekstissa. Siksi tulin takaisin Kaliforniaan. Ian oli käsitellyt Issues in Science and Religion -kirjassaan teologia ja luonnontiede -keskustelun yleistä metodologiaa. Silta oli siis rakennettu, mutta nyt mielestäni tarvittiin myös liikennettä sen yli. Nähdäkseni työskenteleminen tohtorikoulutettavien kanssa oli paras keino fasilitoida tätä. Näin päästäisiin paljon syvällisempään keskusteluun kuin vain collegetason kursseilla. Olin itse opiskellut juuri Graduate Theological Unionissa Berkeleyssä, joten tunsin täältä jo valmiiksi paljon ihmisiä ja tiesin, että täällä voisimme saada montaa eri maailmankuvaa edustavia ihmisiä mukaan keskusteluun. (Toim. huom. Russellin ohjaamilla teologian jatko-opiskelijoilla on usein tutkinto myös luonnontieteestä.)

Graduate Theological Union, jonka yhteydessä CTNS toimii itsenäisenä yksikkönä, on useaa eri kristillistä kirkkokuntaa edustavan pappisseminaarin yhteinen tohtorikoulutuslaitos. Kuva: wikimedia commons.

Voitko kertoa lisää CTNS:n perustamisesta? Millainen näky sinua motivoi ja miten se käytännössä toteutettiin?

Ajatuksena oli luoda älyllinen turvasatama, paikka jonne eri näkemyksiä edustavat ihmiset voisivat kokoontua toisiaan kunnioittavaan dialogiin. Vaikka dialogin osanottajat voivat edustaa eri näkemyksiä, kaikkien tulisi kuitenkin pyrkiä etsimään yhdessä vastauksia tiettyihin suuriin kysymyksiin. Emme halunneet juuttua pienten yksittäiskysymysten tarkasteluun vaan pohtia todella merkittäviä kysymyksiä kuten sitä, toimiiko Jumala tosiaan luonnossa ja miten. Tai voidaanko uskoa, että evoluutio on jollain tavalla Jumalan työväline elämän monimutkaisuuden luomisessa.

Käytännössä sitten perustimme voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen ja aloimme tarjota teologia ja luonnontiede -aiheisia kursseja GTU:n tohtoriopiskelijoille. Perheeni antoi rahat J. K. Russell -fellowshipin perustamiseen (isäni muistoksi). Nämä rahat mahdollistivat vuosittaiset huippututkijoiden vierailut keskuksessamme. Ensimmäinen oli luonnollisesti Ian G. Barbour. Näin saimme todella hyviä tutkijoita keskustelemaan tohtorikoulutettaviemme kanssa ja mukaan tutkimuskonferensseihin.Joskus ihmiset tulevat tänne muutamaksi viikoksi, joskus taas kuukausiksi.

Tärkeintä kaikessa on ollut tutkimuksen tekeminen, koska ilman tutkimusta meillä ei olisi ollut sanottavaa tai julkistettavaa. Myös suurin osa omasta energiastani on kulunut tutkimukseen ja sen mahdollistamiseen. Keskuksen johtamiseen ja varainhankintaan liittyvä työ on toki ollut myös haaste omalle tutkimustyölleni. Vuosien mittaan olemme saaneet keskuksen kansainvälisille ohjelmille yli 30 miljoonaa dollaria rahaa. Sadat ihmiset ovat hyötyneet tästä, mutta siihen on vaadittu myös valtavasti työtä. Kollegat kuten (systemaattisen teologian professori) Ted Peters ovat toki auttaneet. Ajan löytyminen älylliseen työhön on siis ollut joskus haasteellista, mutta olen aina yrittänyt säilyttää tasapainon johtamistyön ja tutkimustyön välillä.

Silta on ehkä Russellin suosikkimetafora teologian ja luonnontieteen vuoropuhelusta. San Franciscon Golden Gate-silta rakennettiin alkaen molemmista päistä. Samoin teologian ja luonnontieteen vuoropuhelun tulee Russellin mielestä kunnioittaa kummankin alan omia lähtökohtia.

Mitä itse pidät tärkeimpinä CTNS:n saavutuksina vuosien varrella?

Kiitos kysymyksestä. Akateemisesti luullakseni Vatikaanin Observatorion ja CTNS:n yhteiset projektit ovat merkittävimpiä. Ensimmäinen konferenssi pidettiin vuonna 1987, ja se oli suuri menestys. Tätä seurasi laaja viiden konferenssin sarja Jumalan toiminnasta luonnontieteen valossa. Konferensseissa otimme säännöksi, että vähintään kolmasosalla puhujista on oltava tutkinto sekä luonnontieteestä että teologiasta. Keskustelulle varattiin runsaasti aikaa ja kaikkien osallistujien oli luettava esitelmät etukäteen. Tämä mahdollisti hedelmällisen dialogin.

Meillä on ollut hyvä kumppanuussuhde myös John Templetonin säätiön kanssa. Heidän rahoituksensa on mahdollistanut sen, että olemme voineet vaikuttaa myös kansainvälisesti ja saada julkisuutta. Olemme esimerkiksi jakaneet noin 4 miljoonaa dollaria uusien uskonnon ja luonnontieteen suhdetta käsittelevien kurssien järjestämiseen ja tukeneet näin keskustelun leviämistä kansainvälisesti.

Science and the Spiritual Quest -projektissa toimme yhteen noin 120 merkittävää ja eri uskontoja edustavaa luonnontieteilijää. Konferenssi keräsi laajasti huomiota myös mediassa. Näin olemme vaikuttaneet julkiseen keskusteluun myös muuten kuin kouluttamiemme teologian tohtorien välityksellä. Itse asiassa pelkkä selviytyminen 30 vuoden ajan on ollut merkittävä saavutus. Juuri nyt merkittävänä asiana esillä on Ian G. Barbour -professuurin perustaminen ja liittäminen osaksi GTU:n toimintaa siten, että vielä sadan vuoden päästäkin täällä olisi varmasti joku opettamassa teologia ja luonnontiede-aiheisia kursseja.

Newsweek uutisoi näkyvästi CTNS:n järjestämästä Science and the Spiritual Quest-projektista ja ensimmäisestä sarjan konferenssista vuonna 1998.

Palataan takaisin teologian ja luonnontieteen suhteeseen. Mainitsit aiemmin, että juuri fysiikan ja teologian välillä koettu jännite motivoi sinua alun perin perehtymään teologian ja luonnontieteen suhteeseen syvemmin. Mainitsit myös Rudolf Bultmannin, jonka tunnetun lausuman mukaan emme voi samaan aikaan uskoa Uuden testamentin taikamaailmaan ja käyttää sähkövalaistusta. Millaisia vastauksia olet löytänyt kokemiisi haasteisiin? Fyysikkona ja teologina pystyt varmaan arvioimaan tätä paremmin kuin useimmat meistä.

Palataan Bultmannin näkemykseen. Bultmann argumentoi voimakkaasti ja on ollut valtavan vaikutusvaltainen teologiassa. Osittain juuri Bultmannin vuoksi monet ovat ajatelleet, että teologia ja luonnontiede ovat täysin erillisiä maailmoja. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, ettemme voi uskoa vanhaan kolmikerroksiseen maailmankuvaan. Meidän kosmologiamme on Big bang -kosmologia, joten tässä Bultmann on oikeassa. Olen myös vakuuttunut siitä, ettemme enää puhu pahojen henkien täyttämästä maailmasta, vaan puhumme sen sijaan sairauksista ja henkisestä kärsimyksestä.

Bultmann hylkää kuitenkin myös ihmeet ja Jumalan tahdon vaikutuksen luonnossa, ja tässä kohden olen mielestäni onnistunut vastaamaan Bultmannille. Näkemykseni mukaan fysikaalinen maailma ei ole kaikilta osiltaan lukittu determinististen mekanismien armoille, vaan maailmassa on indeterminismiä. Tätä voidaan löytää mielestäni varsinkin kvanttimekaniikasta, mutta muut ovat ehdottaneet myös kaaosteoriaa (John Polkinghorne) tai mielen ja kehon vuorovaikutusta (Nancey Murphy) kohtina, joissa reduktionismi ja determinismi eivät toimi.

Jos tämä pitää paikkansa, niin fysiikka ei eliminoi Jumalan toiminnan ja ihmeiden mahdollisuutta, toisin kuin Bultmann ajatteli. Koko Raamatun maailmankuvan hylkääminen ei siis ole perusteltua. Voimme edelleen ajatella, että Jumala toimii sekä pitämällä luomakunnastaan yleisesti huolta (tätä ajattelemme esimerkiksi aina kiittäessämme ruuasta) ja toimimalla luonnonlait ylittävien ihmeiden kautta.

Luonnontiede on siis edistynyt paljon Bultmannin ajoista. Bultmannin vaikutus on kuitenkin valtava. Ihmeiden mahdollisuuden kieltäminen on vaikuttanut esimerkiksi Jeesuksen lapsuuskertomusten ja ylösnousemusilmestysten epäilyyn, kuten Jeesus-seminaarin työssä. Jos kuitenkin uskomme Jumalan voivan vaikuttaa myös esimerkiksi evoluution taustalla, niin voimme hyvin siirtyä pohtimaan Uuden testamentin ihmekertomuksia. Mielestäni Jeesuksen ylösnousemus on itse asiassa enemmän kuin vain ihme, sillä se ilmentää myös kokonaan uudenlaista luonnonjärjestystä, jossa kaikki kuolleet heräävät ja luonnonlait ovat erilaisia kuin nyt. Koko luonnonjärjestys muuttuu.

Olemme siirtyneet eskatologisiin kysymyksiin. Niissä näkemykseni eivät kuitenkin nouse luonnontieteestä. Pelkästään luonnontieteelliseltä pohjaltahan uskottavin ennuste on, että kosmos saavuttaa lopulta lämpökuoleman. Kuolleiden ylösnousemus on tämän ennusteen kanssa täydessä ristiriidassa. On kuitenkin ymmärrettävä, että tämä luonnontieteellinen ennuste sisältää kyseenalaistettavan filosofisen taustaoletuksen, että luonnonlait pysyvät aina samanlaisina kuin ne nyt ovat ja pelkästään fysiikka vaikuttaa asiaan. Teologisista syistä voimme kyseenalaistaa tämän filosofisen taustaoletuksen. Luonnonjärjestyksen luojana Jumala on vapaa myös muuttumaan luonnonjärjestystä. CTNS:n työssä olemme siirtyneet yleisten teemojen pohdiskelusta myös tämäntyyppisiin tarkempiin kysymyksiin.

Russell soveltaa näkemystään teologian ja luonnontieteen ”luovasta molemminpuolisesta vuorovaikutuksesta” laajasti. Ohessa ”Cosmology from Alpha to Omega” (2008) 

Tämäntyyppisten perimmäistä kysymysten pohdinta ja niistä keskustelu voi herättää myös paljon tunteita ja ristiriitojakin. Miten henkilökohtaisesti pysyt motivoituneena teologian ja luonnontieteen tutkimuksessa ja jaksat jatkaa keskustelua? 

Tietysti oma seurakuntani, perheeni, pianonsoitto, liikunta ja tämäntyyppiset henkilökohtaiseen elämääni kuuluvat asiat auttavat. Mielestäni on kuitenkin lisäksi tärkeää ymmärtää, mitkä keskustelut ovat sen arvoisia, että niihin kannattaa mennä mukaan. Joissakin väittelyissä osallistujat haluavat vain taistella keskenään katkeraan loppuun saakka eikä tarkoituksena ole yhteinen totuudenetsintä. Jokaisen meistä on tehtävä omat päätöksemme siitä ja joskus on vaikea arvioida, mikä on todella tärkeää. Hyvät ystävät voivat auttaa myös sen arvioimisessa, näin minunkin kohdallani on tapahtunut.

Minulle kristittynä keskeistä on niiden väitteiden valtavuus, joita kristittyinä teemme Jeesuksen ylösnousemuksesta ja uuden luonnonjärjestyksen ilmentymisestä hänen palvelutyössään ja ylösnousemuksessaan. Tämä koko paketti, tämä N. T. Wrightin ja Uuden testamentin kuvaus vaatii huomiotani. Minusta olennaista on se, mitä tapahtui Jeesukselle. 1. Korinttilaiskirjeen 15. luvussa Paavali sanoo, että Jeesuksen ylösnousemuksen voi ymmärtää  uuden luomakunnan ja yleisen ylösnousemuksen ensihedelmäksi. Jos Jeesus ei ole noussut kuolleista, me kristityt olemme kaikki typeriä seuratessamme häntä.

Koetan siis vastustaa ID:n ja uusateismin esittämiä haasteita ja keskittyä näihin perustavampiin kysymyksiin. Toki keskustelen myös ID:n ja uusateismin herättämistä kysymyksistä ja koetan saada ID:tä kannattavat uskonveljeni ja sisareni näkemään, miksi mielestäni he voisivat tehdä ajallaan jotain hyödyllisempää. Keskeisempää on, mitä uskomme esimerkiksi Isä meidän -rukouksen vaikuttavuudesta ja apostolisen uskontunnustuksen sisällöstä. Näihin kysymyksiin keskityn myös tohtorikoulutettavien kanssa.

Minkä viestin haluaisit vielä välittää suomalaisille teologia ja luonnontiede -keskustelusta kiinnostuneille?

Mielestäni meidän teologia ja luonnontiede -alalla työskentelevien tulisi keskittyä kysymyksiin, jotka ovat merkittäviä kirkon kannalta. Mikä siis esimerkiksi olisi pastoraalisesti hyödyllinen tulos omasta jumalallisen toiminnan mallistani, jossa Jumala voi vaikuttaa luonnossa rikkomatta luonnonlakeja? Periaatteessa se voisi johtaa liberaalien ja konservatiivien välillä olevan kuilun umpeutumiseen ihmeiden ja Jumalan toiminnan osalta.

Voisimme tunnistaa, että Jumala voi tosiaankin toimia vastauksena rukoukseen, poliittisiin ohjelmiin, henkilökohtaisen elämän kriiseihin ja luonnossa. Jumala voi todella tehdän jonkin eron. Liberaaleina meidän ei tarvitsisi enää ajatella, että teologinen kieli vain antaa merkityksen täysin tavallisille tapahtumille, joissa ei objektiivisesti ajatellen ole taustalla Jumalan toimintaa.

Konservatiiveina meidän ei puolestaan tarvitse enää ajatella, että maailma on täynnä ihmeitä, jopa silloin kun se on ristiriidassa luonnontieteen kanssa. Sen sijaan voimme nähdä, että Jumala voi vaikuttaa maailmassa rikkomatta luonnonlakeja ja myös luonnollisten prosessien kautta, sen lisäksi että hän tekee luonnonlait ylittäviä ihmeitä. Haluaisin, että tämä kuilu teologisten liberaalien ja konservatiivien välillä umpeutuu. Sosiaalisista kysymyksistä johtuvat ristiriidat tietysti jäävät edelleen.  

Toinen ongelma, johon haluan puuttua, on se että teologia ja luonnontiede -keskustelua marginalisoidaan välillä. Kun meidät voidaan nimetä ”teologia ja luonnontiede -jengiksi”, meidät voidaan sen jälkeen jättää huomiotta. Tämän välttämiseksi neuvon teitä suomalaisessa teologia ja luonnontiede -yhteisössä ottamaan mukaan keskusteluun nekin teologit, jotka eivät ole ajatelleet asiaa kovin paljon.

Teologit sanovat minulle usein, että haluaisivat kyllä olla mukana, mutta eivät tiedä kovin paljoa luonnontieteestä ja matematiikasta. Näissä tilanteissa meidän on osoitettava, ettei heidän oikeastaan tarvitse tietää paljoa matematiikasta ymmärtääkseen peruskysymykset. Kuka tahansa voi esimerkiksi ymmärtää evolutionäärisen maailmankuvan ymmärtämättä biokemiaa, vaikka geenien toiminnan tunteminenkin toki auttaa.

Yksi CTNS:n menestyksen avaimia on ollut se, että olemme saaneet hyviä teologeja ja filosofeja mukaan keskusteluun, vaikka he eivät aluksi tunteneet juurikaan luonnontiedettä. Keskustelun kuluessa teologit voivat kyllä oppia luonnontiedettä lisää. Esimerkiksi teologi Ted Peters on oppinut CTNS:n työssä mukana ollessaan paljon evoluutiobiologiaa, ja filosofi Nancey Murphy on oppinut neurotiedettä.

Meidän on siis vältettävä marginalisoitumista ja kutsuttava ihmisiä mukaan mahdollisimman laajasti. Oikeastaan kun keskustelu on edennyt tarpeeksi pitkälle, ei tarvita enää mitään erillistä teologia ja luonnontiede -nimistä oppiainetta, vaan on itsestään selvää, että luonnontieteen kanssa keskustelu kuuluu hyvään teologiaan.

Haastattelu pidettiin 29.4. Russellin työhuoneessa.

Lisäluettavaa:

Center for Theology and the Natural Sciences

CTNS:n tuottamaa teologia ja luonnontiede-materiaalia verkossa

Iso kuva: Superfamous@Flickr CC BY 3.0.