Artikkeli / Lari Launonen / 17.6.2020

Usko ja ennakkoluulo – ovatko kristityt enemmän tai vähemmän rasisteja kuin muut?

”Mitä uskonnollisempi, sitä suvaitsemattomampi”, väittää sosiaalipsykologi C. Daniel Batson. Uskoa ja ennakkoluuloja on kuitenkin monenlaista. Siksi yleistykset voivat johtaa harhaan.

George Floydin kuolema on ollut monille muistutus siitä, että rasismi elää ja voi hyvin niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin länsimaissa.

Tragediaa seurannut Black Lives Matter -liikkeen uusi aalto on saanut myös monien kristillisten kirkkojen ja yhdistysten julkisen tuen. Toisaalta monet kristilliset toimijat ovat suhtautuneet liikkeeseen kriittisesti, joko tukemalla sitä kritisoivaa presidentti Trumpia tai väittämällä joidenkin sen tavoitteiden olevan kristinuskon vastaisia

Olipa suhtautuminen tähän liikehdintään mikä tahansa, käytännössä kaikki kristityt sanovat, etteivät he hyväksy rasismia (joitakin ääriliikkeitä lukuun ottamatta). Mutta millainen kristittyjen suhde rasismiin tosiasiassa on?

Historia tarjoaa monenlaisia esimerkkejä. Yhtäältä jotkut kristityt ovat puolustaneet Raamatulla muun muassa mustien orjuuttamista sekä Etelä-Afrikan apartheidia (Heimola 2016). Toisaalta esimerkiksi valistusajan Englannissa kveekarit, metodistit ja evankelikaalit ajoivat orjuuden lakkauttamista samalla kun sivistyksen ja edistyksen nimeen vannoneet filosofit julistivat rotujen epätasa-arvoa.

Rasismin ja uskonnon suhdetta voidaan tarkastella myös sosiaalipsykologian näkökulmasta. Siinä rasismia käsitellään yhtenä ennakkoluulon (prejudice) muotona.

Psykologi Gordon Allportin (1954) klassisen määritelmän mukaan ennakkoluuloisuus on “vastenmielisyyttä, joka perustuu virheelliseen ja joustamattomaan yleistykseen”. Tarkemmin määriteltynä ennakkoluulolla tarkoitetaan halventavaa, syrjivää tai vihamielistä käytöstä, asenteita tai uskomuksia, jotka johtuvat yksinkertaisesti siitä, että joku kuuluu tiettyyn ulkoryhmään (Brown 1995). 

Meillä on vahva taipumus jakaa toiset ihmiset sisä- ja ulkoryhmiin, ”meihin” ja ”heihin”. Taipumus on syvällä: esimerkiksi aivojen empatiakeskus reagoi voimakkaammin etnisesti itsemme näköisen ihmisen kärsimykseen kuin sellaisen, joka ei ole omaa heimoamme. Sisäryhmä voi muodostua myös poliittisen mielipiteen, ammattikunnan, jääkiekkojoukkueen – melkein minkä tahansa ympärille.

Olen siis ennakkoluuloinen, jos suhtaudun nuivasti naapuriini vain siksi, että hän on homoseksuaali, romani, helluntailainen tai vaikkapa perussuomalainen.

Psykologi C. Daniel Batson on toistanut vuosikymmeniä väitettä, jonka mukaan ”mitä uskonnollisempi henkilö on, sitä suvaitsemattomampi hän todennäköisesti on”. Millaisiin tutkimustuloksiin Batson pohjaa väitteensä? Ja onko se oikeilla linjoilla etenkin kristinuskon ja rasismin suhteen?

Tosiuskovat ja tapauskovat eroavat ennakkoluuloissa

Uskonnon suhdetta ennakkoluuloihin on tutkittu Yhdysvalloissa jo 1940-luvulta lähtien. Tutkimuskohteina ovat olleet lähinnä valkoihoiset kristityt. Tutkimuksia tarkastellessa on hyvä huomata, että sosiaalipsykologit puhuvat ennakkoluuloista usein myös suvaitsemattomuutena (intolerance), vaikka tarkalleen ottaen kyse onkin eri asioista.

Batson (1993; 2013) kuvailee tutkimushistoriaa seuraavasti. Aluksi tutkimukset viittasivat siihen, että uskonnollinen aktiivisuus (kuten kirkossa käyminen) korreloi muun muassa rasismin, etnosentrismin sekä antisemitismin kanssa. Vuosien 1940 ja 1975 välillä tehdyt tutkimukset antoivat selvän tuloksen: Valkoisten, keskiluokkaisten amerikkalaisten kristittyjen kohdalla uskonto ei ole yhteydessä suurempaan suvaitsevaisuuteen, vaan suurempaan suvaitsemattomuuteen, ennakkoluuloihin ja kiihkoiluun.

Gordon Allport näki ison ongelman tutkimusmetodissa. Kaikki uskovaiset niputettiin yhdeksi harmaaksi joukoksi. Allport itse määrittelikin kaksi erilaista uskonnollista orientaatiota: sisäisen (intrinsic) ja ulkoisen (extrinsic) uskonnollisuuden. Sisäisesti uskonnolliset olivat niitä, jotka kyselyissä olivat samaa mieltä väittämistä kuten ”yritän kovasti tuoda uskontoni kaikille elämäni osa-alueille” ja ”uskonnolliset uskomukseni oikeastaan määrittävät koko elämänasenteeni”.

Allport arveli, että tällaiset ”tosiuskovat” olisivat sisäistäneet lähimmäisenrakkauden periaatteen. Ulkoisesti uskonnolliset sen sijaan kävivät kirkossa esimerkiksi sosiaalisista syistä. Usko tai Jumala ei heille ollut päämäärä itsessään, vaikka näillä olikin välinearvoa. Allport arveli, että juuri tällaiset tapakristityt olivat ennakkoluuloisia.

Ennustus osoittautui oikeaksi. Vuosien 1949 ja 1977 välillä tehdyt tutkimukset osoittivat toisenlaiseen päätelmään: Ulkoisesti uskonnollisten suvaitsemattomuus ja ennakkoluuloisuus on voimakasta, mutta sisäisesti uskonnollisten suhteellisen matalaa.

Batson kuitenkin suhtautui epäilevästi tuloksiin sisäisesti uskonnollisten suvaitsevaisuudesta. Hän huomautti, että tulokset perustuivat enimmäkseen kyselyihin, joiden tarkoitusperää ei ollut vaikea arvata (Batsonin mukaan ne kysyivät melkeinpä suoraan ”oletko uskonnollinen fanaatikko?”). Hän väitti, että kristityt haluavat esittää itsensä ja uskontonsa positiivisessa valossa, ja koska kristinusko kieltää rasismin, he haluavat antaa itsestään todellisuutta suvaitsevaisemman kuvan.

Myöhemmän, myös ennakkoluuloisen käyttäytymisen tarkkailuun perustuvan tutkimuksen valossa näyttää kuitenkin siltä, että sisäisellä uskonnollisuudella todella on ainakin lievä negatiivinen yhteys nimenomaan etnisiin ennakkoluuloihin. Toisin sanoen tällaiset ”tosiuskovat” ovat keskimäärin hyväksyvämpiä etnisiä vähemmistöjä kohtaan kuin muut ihmiset. Sama suvaitsevaisuus ei kuitenkaan näytä koskevan esimerkiksi suhtautumista homoseksuaaleihin.

Fundamentalismi – yleisempää kuin luulit

Kolmas uskonnollisen orientaation muoto – uskonnollinen fundamentalismi – on vahvassa yhteydessä moniin ennakkoluuloihin. Bruce Hunsbergerin ja Lynne Jacksonin (2005) selvitys tarkasteli kuuttatoista tutkimusraporttia vuosilta 1990–2003. Kaikki tutkimustulokset osoittivat fundamentalismin olevan yhteydessä negatiivisiin asenteisiin homoja ja lesboja, naisia, kommunisteja sekä toisia uskontoryhmiä kohtaan. Linkki etnisiä vähemmistöjä koskeviin ennakkoluuloihin löydettiin osassa tutkimuksia.

Mutta mitä fundamentalismilla oikein tarkoitetaan? Fundamentalistista uskoa mitataan esimerkiksi seuraavanlaisilla väitteillä. On helppo päätellä, mistä väitteistä tulee olla hyvin samaa mieltä ja mistä hyvin eri mieltä saadakseen korkeat pisteet.

  • Jumala on antanut ihmisille kattavan, erehtymättömän ohjeen onneen ja pelastukseen, jota täytyy täysin noudattaa
  • On tärkeämpää olla hyvä ihminen kuin uskoa Jumalaan tai oikeaan uskontoon
  • “Saatana” on vain nimi jonka ihmiset antavat omille pahoille impulsseilleen – oikeasti meitä kiusaavaa “pahuuden ruhtinasta” ei ole olemassa
  • Silloin kun tiede ja Raamattu ovat ristiriidassa, tiede on luultavasti oikeassa

Fundamentalismia mittaavan testin kysymykset näyttävät koskevan yllättävän perinteisiä kristillisiä uskomuksia. Vaikka harva kristitty nykyänä nimittää itseään fundamentalistiksi, esimerkiksi amerikkalaiset evankelikaalit saavat tällaisilla mittareilla yleensä korkeat pisteet. Sama koskee epäilemättä suomalaisia herätyskristittyjä.

Sanan sosiaalipsykologisessa merkityksessä fundamentalismia voidaan siis pitää hyvin yleisenä kristinuskon muotona. Omat fundamentalismipisteesi voit selvittää täältä.

Uskonnollisen fundamentalismin vastaparina voidaan pitää etsivää (quest) uskonnollisuutta, jonka Batson määritteli 1970-luvun lopulla. Toisin sanoen korkea tulos fundamentalismimittarilla ennakoi matalaa tulosta etsivässä uskonnollisuudessa. Jälkimmäistä luonnehtii epädogmaattisuus, epäileväisyys, eksistentiaalisten kysymysten hankaluuden hyväksyminen ja helppojen vastausten torjuminen. 

Etsijöillekin usko voi olla silti tärkeää. Etsivää uskoa saattaa löytää vaikkapa Antti Tuiskun uudelta levyltä.

Etsivä uskonnollisuus on Batsonin mukaan aidosti yhteydessä suvaitsevaisuuteen ja myötätuntoiseen asenteeseen kaikkia ihmisiä kohtaan. Toisaalta etsijätkin näyttävät olevan suvaitsemattomia ainakin yhtä ryhmää kohtaan: uskonnollisia fundamentalisteja.

Autoritaristinen luonnetyyppi taustalla?

Mistä vahva yhteys kristillisen fundamentalismin ja ennakkoluuloisuuden välillä johtuu? Tuskin ainakaan kristinuskosta sinänsä. Esimerkiksi Uusi testamentti on aikaansa nähden yllättävän “ennakkoluuloton” dokumentti: sen mukaan miehet ja naiset, juutalaiset ja kreikkalaiset, orjat ja vapaat ovat kaikki Jumalan edessä samalla viivalla (esim. Gal. 3:28).

On syytä muistaa, että korrelaatio (se, että kahdella eri asialla on yhteys) ei kerro mitään kausaalisuudesta (siitä, että yksi asia aiheuttaa toisen). Jäätelönsyönnin ja hukkumiskuolemien välillä ovat vahva yhteys vuodesta toiseen, koska molempien taustalla on kesä ja helle.

Myös fundamentalismin ja ennakkoluulojen taustalta löytyy kolmas tekijä. Molemmat korreloivat oikeistoautoritarismiksi (right-wing authoritarianism) kutsutun luonnetyypin kanssa.

Oikeistoautoritarismi rakentuu kolmesta osasta. Ensinnäkin, tällaiset henkilöt pitävät vahvoista johtajista. Heillä on vahva luottamus presidenttiin ja hallitukseen, vaikka nämä syyllistyisivät väärinkäytöksiin. Autoritaristit ovat samaa mieltä väittämistä kuten “ainoa keino, jolla maamme selviää tulevasta kriisistä, on palata perinteisiin arvoihin, asettaa vahvoja johtajia valtaan ja vaientaa rettelöitsijät levittämästä vääriä käsityksiä”.

Toisaalta autoritaristikaan ei kumarra kaikenlaisia johtajia. Luonnetyypin näkökulmasta on ymmärrettävää, miksi jotkut evankelikaalit aikoinaan vaativat arvoliberaalin Bill Clintonin eroa hänen seksiskandaalinsa jälkeen, mutta nyt kannattavat Trumpia tämän seksiseikkailuista huolimatta.

Toiseksi, autoritaristit arvostavat kuria ja järjestystä. He esimerkiksi kannattavat painavampia rangaistuksia rikoksista.

Kolmanneksi, he pitävät kiinni perinteistä ja sosiaalisista konventioista. Kärjistetysti ilmaistuna he toivovat, että kaikki käyttäytyvät ja näyttäytyvät normaaleina ja samanlaisina. He ovat eri mieltä väitteistä kuten “‘naisen paikka’ on siellä missä hän itse haluaa” tai “homot ja lesbot ovat yhtä terveitä ja moraalisia kuin kuka tahansa muu”.

Autoritaristit siis yleensä sitoutuvat maansa vallanpitäjiin, valtakulttuuriin ja sen perinteisiin normeihin sekä valtauskontoon. Näistä poikkeavat – kommunistit, feministit, muslimit – nähdään ongelmallisina tapauksina. Autoritarismi saattaa siksi olla yhdistävä tekijä uskonnollisen fundamentalismin ja ennakkoluulojen välillä.

On kuitenkin hyvä huomata, että vaikka autoritaristit ovat Yhdysvalloissa tavallisesti oikeistolaisia kristittyjä, esimerkiksi entisissä neuvostomaissa tällaiset henkilöt olivat todennäköisemmin kommunisteja ja ateisteja. “Oikeisto”-etuliitteestä huolimatta autoritarismi ei siis automaattisesti liity (tiettyyn) uskontoon tai poliittiseen näkemykseen. Vasemmistolainenkin voi olla autoritaristi.

Olemme kaikki ennakkoluuloisia

Mitä edeltävän katsauksen perusteella voidaan sanoa kristinuskon suhteesta rasismiin ja muihin ennakkoluulon muotoihin?

Ensinnäkin yhteys vaihtelee suuresti riippuen uskonnollisesta orientaatiosta. Yhdenlaiset uskovaiset näyttävät olevan keskimäärin muuta väestöä suvaitsevaisempia, toisenlaiset uskovaiset keskimäärin ennakkoluuloisempia. Siksi esimerkiksi se, että henkilö pitää Raamattua tärkeänä, ei vielä kerro mitään siitä, kuinka hän toteuttaa Jeesuksen ohjetta rakastaa lähimmäisiä.

Toiseksi, ennakkoluuloisuus riippuu kohteesta. Amerikkalaiset kristityt eivät ole niinkään ennakkoluuloisia etnisiä vähemmistöjä kohtaan kuin vaikkapa seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tutkimukset ovat tosin antaneet erilaisia tuloksia siitäkin, missä määrin jälkimmäisessä on kyse homoseksuaalisen elämäntavan torjumisesta syntinä ja missä määrin myös homoseksuaalien henkilöiden vieroksumisesta.

Kolmanneksi, silloin kun uskonto on yhteydessä vaikkapa rasistisiin ennakkoluuloihin (fundamentalismi), ne eivät välttämättä johdu juurikaan uskonnosta. Yksi tekijä molempien taustalla voi olla esimerkiksi autoritaristinen luonnetyyppi. Autoritaristit hakeutuvat luonnostaan uskonnon ja muiden vakiintuneiden instituutioiden vaikutuspiiriin ja etsivät niistä tukea identiteetilleen. Taustalla voi olla myös ihmisille yleisesti tyypillinen vinouma, joka saa suosimaan tuttua tuntemattoman kustannuksella.

Neljänneksi, ihmiset ovat psykologisesti monimutkaisia olentoja. Edellä esiteltyjä yhteyksiä tulee varoa soveltamasta sellaisenaan kehenkään yksilöön. Voin vaikkapa saada korkeat pisteet fundamentalismimittarilla ja silti rakastaa lähimmäisiäni paremmin kuin muut. 

On myös tärkeä huomata, että kaikki orientaatiot eivät sulje toisiaan pois. Sisäinen ja ulkoinen uskonnollisuus ovat kyllä vastapari samoin kuin fundamentalismi ja etsivä uskonnollisuus. Kuitenkin esimerkiksi sisäinen uskova, jolle usko on elämän tärkein asia, voi olla kallellaan joko fundamentalismiin tai etsivään uskonnollisuuteen. 

Lopuksi, Yhdysvallat on oma kulttuurinen todellisuutensa. Siksi tässä esiteltyjä tuloksia ei voida suoraan yleistää Suomen oloihin. Esimerkiksi suomalaiset autoritaristit ovat tuskin yhtä uskonnollisia kuin amerikkalaiset. Vaikka täälläkin on kyllä puhuttu konservatiivikristittyjen ja kansallismielisten lähentymisestä, esimerkiksi tässä kyselyssä sellaista ei juuri havaittu.

Lämmin ja avaramielinen suhtautuminen “vääränlaisiin” ihmisiin on hankalaa ihan kaikille. Me muodostamme etnisiä, uskonnollisia ja moraalisia heimoja, joiden ulkopuolella olevia on vaikea ymmärtää ja rakastaa.

Kirjallisuus

Allport, Gordon. 1954. The Nature of Prejudice. Addison-Wesley.

Altemeyer, Bob. 2006. The Authoritarians. https://theauthoritarians.org/Downloads/TheAuthoritarians.pdf 

Batson, Daniel C. 2013. “Individual Religion, Tolerance, and Universal Compassion.” Religion, Intolerance, and Conflict: A Scientific and Conceptual Investigation. Toim. S. Clarke, R. Powell & J. Savulescu. Oxford University Press.

Batson, C. Daniel, Schoenrade, Patricia & Ventis, Larry. 1993. Religion and the Individual. A Social-Psychological Perspective. Oxford University Press.

Brown, Rupert. 1995. Prejudice: Its Social Psychology. Blackwell.

Heimola, Minna. 2016. Raamattu ja rasismi. Suomen eksegeettinen seura.

Hood, Ralph W., Hill, Peter C. & Spilka, Bernard. 2009. The Psychology of Religion: An Empirical Approach. Fourth Edition. Guilford.

Hunsberger, Bruce & Jackson, Lynne M. 2005. “Religion, Meaning, and Prejudice.” Journal of Social Issues 61, 807–826.

Kuva: Markus Spiske @ Unsplash

Ylös