Kolumni / Rope Kojonen / 20.2.2018

Eugeniikkaa ja fundamentalismia: mitä Scopesin apinaoikeudenkäynnistä pitäisi ajatella?

Evoluution opettamisen moraaliset seuraukset ovat olleet eräs teorian kriitikoiden keskeinen huoli. Ehkä tunnetuin esimerkki evolutionismin moraalisesta kritiikistä on ollut Yhdysvaltain demokraattipuoleen kolminkertaisen presidenttiehdokkaan William Jennings Bryanin (1860-1925) johtama kampanja evoluutio-opetuksen kieltämiseksi 1920-luvun Yhdysvalloissa. Kampanja johti lopulta kuuluisaan Scopesin oikeudenkäyntiin vuonna 1925.

Jalkapallovalmentaja ja sijaisopettaja John Thomas Scopes uhmasi Tennesseen osavaltion säätämiä evoluutio-opetuksen rajoituksia, mistä syystä hänet haastettiin maailmanlaajuista huomiota saaneeseen oikeudenkäyntiin. Molemmille osapuolille kyseessä oli hyvän ja pahan välinen taistelu. Yllättäen nykyajan näkökulmasta arvioituna kummallakin osapuolella oli kuitenkin sekä hyviä että huonoja perusteluja.

Joka tuuleen kylvää, se myrskyn niittää

Oikeudenkäynti muistetaan jälkeenpäin myös Joka tuuleen kylvää -elokuvan (1960) ansiosta, mutta elokuva on toisaalta synnyttänyt monia myyttejä tapahtumista. Elokuvassa papin johtamat kaupunkilaiset tulevat pidättämään biologian opettajaa luokasta kesken evoluutio-opetuksen. Sen piirtämä kuva on hyvin suoraviivainen, ja vastakkain ovat uskonnolliset fanaatikot ja valistuneen tieteen puolustajat. Scopes ja hänen asianajajansa edustavat hyvää, kun taas Bryan ja evoluutio-opetuksen vastustajat edustavat pahaa. Bryania kuvaava henkilö vajoaa lopulta hysteerisyyteen, kun ei pysty enää vastaamaan argumentteihin, ja kuolee oikeussalissa kohtaukseen. Uskonnon ja tieteen konflikti toimii elokuvassa yleisenä varoituksena fanaattisuutta ja ajattelun vapauden kieltämistä vastaan. Todellinen tarina on kuitenkin myös kiinnostava, vaikka se ei taivukaan yhtä hyvin tällaisen suuren kertomuksen rakennusaineiksi.

Elokuva seurailee aiempaa näytelmää, jonka tarkoituksena oli myös kritisoida piilotetusti senaattori Joseph McCarthyn johtamia kommunismioikeudenkäyntejä 1950-luvulla. Tämä tekee juonen yksinkertaistukset ymmärrettäväksi.

Todellisuus on kuitenkin paljon vähemmän mustavalkoinen, kuten esimerkiksi tieteenhistorioitsija Edward Larson on osoittanut Pulitzer-palkitussa kirjassaan Summer for the Gods (1997). Mielenkiintoisena yksityiskohtana Scopesia ei esimerkiksi koskaan tultu pidättämään, vaan hän suostui itse uuden lain kokeilijaksi kaupunginvaltuuston kehottamana. ACLU eli American Civil Liberties Union oli lupautunut jo etukäteen huolehtimaan puolustuksesta. Kaupunginisien tarkoituksena oli saada Daytonin kaupungille kansallista huomiota ja sen tuottamia lisätuloja.

Tässä onnistuttiinkin yli odotusten, kun syyttäjän avustajaksi saatiin kuuluisa kansanmies, evoluutio-opetusta vastustavan lainsäädännön isä William Jennings Bryan. Puolustuksen asianajajaksi puolestaan ilmoittautui vapaaehtoisena eräs USA:n parhaista asianajajista, Clarence Darrow, jonka mielestä evoluution ja luomisen välinen väittely oli jälleen uusi esimerkki uskonnon ja tieteen ikuisesta sodasta. Darrow oli vakaumukseltaan agnostikko, Bryan fundamentalisti. Daytonin kaupunki täyttyi toimittajista. Turisteja tuli odotettua vähemmän, sillä sanomalehtien ja radion avulla oikeudenkäynnin kulkua pystyttiin muutenkin seuraamaan ympäri USA:ta.

Scopesin oikeudenkäynti

Scopesia ei pidätetty, eikä hän ollut omassa oikeudenkäynnissään kovin keskeisessä asemassa, vaikka muodollisesti oli kyse siitä, onko Scopes rikkonut evoluutio-opetusta rajoittavaa “Butlerin asetusta”, joka kielsi evoluution opettamisen Tennesseen julkisesti rahoitetuissa kouluissa. Asetuksessa kiellettiin “minkä tahansa sellaisen teorian opettaminen, joka kieltää Raamatun opettaman kertomuksen jumalallisesta luomisesta, opettaen sen sijaan, että ihmiset ovat kehittyneet alemmista eläimistä.”

John Scopes.

Periaatteessa kyse oli siis tästä, mutta käytännössä Scopesia ei kuitenkaan esimerkiksi itse kuulusteltu oikeudenkäynnissä lainkaan. Jos hän ei jonain aamuna saapunut ajoissa paikalle, oikeudenkäynti aloitettiin ilman häntä. Kuten Chicago Tribune totesi ennen oikeudenkäyntiä, “kyseessä ei ole perinteinen rikosoikeudenkäynti […] vaan enemmänkin kuin yliopiston kesäkurssi. […] Syytetty on sivuseikka. Hänelle ei voi tapahtua mitään vakavaa. Tämä on ideoiden taistelua.”

Kummallekaan osapuolelle Scopesin syyllisyys tai syyttömyys ei siis ollut pääasia. Sen sijaan oikeudenkäynnistä tuli Darrow’n ja Bryanin sekä monien aikalaisten mielestä taistelu luomisopin ja tieteen suhteesta, siitä oliko evoluutio vai luominen totta. “Syytettynä ei ole Scopes vaan sivistys”, totesi Darrow toimittajille saapuessaan Daytoniin. Bryan puolestaan totesi, että “taistelu evoluution ja kristinuskon välillä on taistelu kuolemaan asti. […] Vaikka evolutionistit ovat vähemmistö, he ovat tarpeeksi suvaitsemattomia vaatiakseen, että kouluissa opetetaan heidän näkemyksiään, jotka ovat tosiasiassa uskonnollisia.”

Bryanin mielestä evoluutiossa ei siis ollut kyse hyvästä tieteestä. Hän koki tehtäväkseen puolustaa kristinuskoa ideologista hyökkäystä vastaan, jota evolutionismi hänelle edusti. Lisäksi Bryan halusi varjella kansakunnan moraalia sekä veronmaksajien oikeutta päättää, mitä heidän lapsilleen opetetaan kouluissa. Periaatteessa hän olisi kuitenkin sallinut sen opettamisen hypoteesina, ja piti sitä myös luomisopin kanssa yhteensopivana, kunhan ihmisen erityinen luominen myönnettäisiin. Bryan oli myös vanhan Maan kreationisti, eli hän uskoi tieteellisen todistusaineiston todistavan Maan vanhan iän.

Bryanin ja Darrow’n kaksintaistelu saavutti eräänlaisen huipentuman, kun Bryan suostui astumaan itse todistajanaitioon, missä hän joutui Darrow’n terävän, raamatuntulkintaa koskevan kuulustelun kohteeksi. Monen jälkikäteen kirjoitetun arvion mukaan Darrow onnistui osoittamaan tieteen ja kirjaimellisen raamatuntulkinnan ristiriidan ja nöyryyttämään Bryania, joka ei pystynyt vastaamaan kysymyksiin kunnolla. Bryanin oman puolen arvioiden mukaan tämä pärjäsi kuitenkin kuulustelussa hyvin. Seuraavassa näyte keskustelusta:

“Onko teillä mitään käsitystä näiden ajanjaksojen pituudesta?”

“Ei ole.”

“Ajatteletteko, että aurinko luotiin neljäntenä päivänä?”

“Kyllä.”

“Silloin siis oli ilta ja aamu, vaikka ei ollut aurinkoa?”

“Sanon vain, että jokainen päivä edustaa jotakin ajanjaksoa.”

“Silloin siis oli ilta ja aamu neljänä ajanjaksona, vaikka ei ollut aurinkoa, niinkö ajattelette?”

“Uskon, että maailma luotiin niin kuin siinä kerrotaan, ja jos en jotakin pysty selittämään, hyväksyn sen.”*

William Jennings Bryan.

Kuulustelu eteni yhä kauemmas evoluution opetuksesta, ja syyttäjä esitti vastalauseen: ”Mikä kuulustelun tarkoitus on?” Tarkoituksemme on estää fanaatikkoja ja tietämättömiä hallitsemasta Yhdysvaltain koulutusjärjestelmää, siinä kaikki”, vastasi Darrow. Myöhemmin hän selitti vielä kyseenalaistavansa Bryanin “hölmöt ajatukset, joita ei kannata yksikään älykäs kristitty maan päällä.”

Vastapuolen fundamentalistien pilkkaaminen ei kuitenkaan ollut puolustuksen ainoa argumentti. Sen vakuuttavimmat perusteet olivat vetoaminen opettajien akateemiseen vapauteen sekä tieteen auktoriteettiin. Toinen puolustusasianajaja Arthur Hays totesi iskevästi viidentenä oikeusistuntopäivänä: ”Tässä tapauksessa uskon, että kaikki asiantuntijatodistajamme, kaikki maan tiedemiehet, ovat samalla puolella. He eivät ole täällä esittämässä mielipiteitään, vaan toteamassa tosiasiat.” Kaikki tiedemiehet eivät toki olleet tuolloinkaan samaa mieltä asiasta, mutta valtavan enemmistön mielestä evoluutio oli kuitenkin tieteellinen tosiasia.

Oikeudenkäynti päättyi pian Bryanin todistajanlausunnon jälkeen, kun puolustus myönsi odottamatta Scopesin syylliseksi. Tämä oli Darrow’lta ovela temppu, sillä näin Bryan ei päässyt koskaan pitämään suunnittelemaansa loppupuheenvuoroa, eikä grillaamaan vuorostaan Darrow’ta evoluution todisteista. Bryan oli suostunut kuulusteltavaksi vain sillä ehdolla, että hänen jälkeensä Darrow astuisi vuorostaan todistajanaitioon. Scopes todettiin syylliseksi ja määrättiin maksamaan 100 dollaria sakkoja, jota hän ei kuitenkaan joutunut itse maksamaan. Bryan kuoli Daytonissa vain viisi päivää oikeudenkäynnin jälkeen ja hänelle pidettiin valtiomiehen hautajaiset.

Myöhemmässä keskustelussa oikeudenkäynti on yleensä ymmärretty puolustuksen moraaliseksi voitoksi, vaikka evoluutio-opetuksen kielto itse asiassa säilyi virallisesti voimassa Tennesseessä vuoteen 1967 saakka, ja se vaikutti oppikirjojen sisältöön. Jälkikäteen arvioiden molempia osapuolia voidaan kuitenkin kritisoida, ehkä yllättävästi myös evoluutio-opetuksen puolustajia.

Evoluutiokriittisen liikkeen motiivit

Oikeudenkäynnin saamasta huomiosta huolimatta harva muistaa, millaiset asiat varsinaisesti motivoivat Bryanin johtamaa evoluutiokriittistä liikettä. Kuten sanottua, Bryan itse oli vanhan Maan kreationisti, joka ei pitänyt evoluutioteoriaa tieteellisesti uskottavana. Hänen keskeisenä huolenaan olivat evoluutioteorian moraalisesti kyseenalaiset uskonnolliset ja poliittiset tulkinnat, joista jotkut tosiaan olivat tuolloin vaikutusvaltaisia.

Esimerkiksi Scopesin koulussa oppikirjana oli käytössä biologi George William Hunterin kirjaa Civic Biology (1914), jonka nimestä (“Yhteiskunnallinen biologia”) voi jo päätellä, että teoksessa evoluutiobiologialla katsotaan olevan runsaasti yhteiskunnallista merkitystä. Teos on avoimen rasistinen ja opettaa eri ihmisrotujen olevan eri kehitysasteella evoluutiossa. Lisäksi sen mukaan yhteiskunnassa tulisi säädellä ihmisten lisääntymistä ja näin ohjata ihmislajin evoluutiota parempaan suuntaan. Esimerkiksi rikolliset, työttömät ja perinnöllisistä sairauksista kärsivät edustavat Hunterin mukaan huonompaa ihmisainesta, jonka ei tulisi saada lisääntyä, ja tämä tulisi varmistaa poliittisin toimin. Tämän hän esittää loogisena johtopäätöksena Darwinin ajatuksista.

Hunterin kirjoittama oppikirja oli suosituin USA:ssa tuolloin käytetty biologian oppikirja. Hän ei siis ollut ajatuksineen yksin, vaan suuri osa ajan tieteen eliitistä oli samalla kannalla. Hänen kuvaamansa näkemykset liittyvät Darwinin sukulaispojan Francis Galtonin (1812-1922) kehittelemään eugeniikan “tieteenalaan”, jonka tavoitteena oli evoluutioteorian periaatteita soveltaen parantaa ihmislajin terveyttä ja perimän laatua.

Darwin jakoi itsekin sen yleisen mielipiteen, että ihmiskunta koostuu useista eri roduista, jotka ovat kehityksessä eri asteella. Hän katsoi luonnonvalinnan periaatteiden vaikuttavan vääjäämättä edelleen myös ihmisen evoluutioon ja “rotujen kamppailuun”. Darwinin ja hänen vaimonsa suvut olivat kuitenkin esimerkiksi orjuuden vastustajia, ja Darwin itse kammoksui väkivaltaa. Hänen mukaansa ihmiskunnan sivistyneisyys estää meitä soveltamasta luonnonvalinnan periaatteita nyky-yhteiskuntaan.

Darwin ei olisi siis välttämättä ollut samaa mieltä serkkunsa kanssa. Eugenistien (kuten Galtonin ja Hunterin) mielestä eugeniikka toki oli myös sivistynyttä, ja esimerkiksi heikomman aineksen sterilisointi oli mitä humaaneinta. He harmittelivat vain sitä, ettei rahvas vielä ymmärtänyt sen hyvyyttä, koska evoluutioteoria ei ollut saavuttanut laajaa hyväksyntää. Olennaista oli, että ihmislajin selviytyminen ja kehittäminen oli nyt otettava tiedemiesten ohjaukseen. Psykometrialla, rodunjalostuksella ja muilla tekniikoilla voitaisiin luoda uusi parempi ja onnellisempi yhteiskunta.

Nykyajan näkökulmasta William Jennings Bryan oli syystäkin huolissaan tällaisesta opetuksesta. Parempi olisi tietysti ollut, että evoluutioteoriaa olisi opetettu ilman tällaisia outoja tulkintoja. Bryanilla oli myös muita aikansa kontekstissa oikeutettuja huolia. Esimerkiksi Andrew Carnagien ja John D. Rockefeller vanhemman kaltaiset riistokapitalistit olivat vedonneet juuri luonnonvalintaan toimintansa moraalisena perusteluna. Evoluutiolla perusteltiin eugeniikkaa, laissez faire-kapitalismia, imperialismia ja militarismiakin.

Bryan oli kristitty pasifisti, joka kannatti työläisten oikeuksia, ja oli huolissaan siitä, että Yhdysvallat kulkisi evoluutio-opin vuoksi ennen pitkää samaa tietä kuin Saksa. Hän arvosti periaatteessa taloustiedettä ja luonnontieteitä, mutta katsoi maallikoillakin olevan oikeuden arvioida, mitkä tieteen nimissä esitetyt väitteet ovat todella uskottavia.  

Evoluution vastustajien ständi Scopesin oikeudenkäynnissä. Literary Digest-lehti, 25.7. 1925.

Bryan oli huolissaan myös evoluutio-opetuksen väitetystä uskonnollista uskoa heikentävästä vaikutuksesta. Fundamentalismin piirissä oli aluksi hyväksytty evoluution ja luomisen yhteensopivuus – esimerkiksi liikkeen ajatuksia koonneessa ”the Fundamentals” sarjassa useat hyväksyivät, että Jumala on voinut käyttää evoluutiota luomisen prosessina, muun muassa B.B. Warfield. Tällaista kantaa edustivat myös useat varhaiset evoluutioteorian popularisoijat USA:ssa, kuten biologi Asa Gray, jonka mukaan evoluutio on Jumalan ohjaama prosessi.

Daytonin oikeudenkäynnin aikaan ajatus uskonnon ja tieteen konfliktista oli kuitenkin saanut lisää suosiota myös evoluutiobiologien parissa, ja sitä edustivat myös Scopesia puolustaneet asianajajat. Darrow oli oppinut konfliktinäkemyksen jo isältään, joka oli lukenut John William Draperin ja Andrew Dickson Whiten kuuluisat konfliktinäkemystä edustavat (ja asiavirheitä vilisevät) teokset. Hays suositteli Whiten teosta toimittajille ”parhaana aiheesta kirjoitettuna kirjana” ja vetosi siihen myös oikeussalissa.

On ymmärrettävää, että tällainen konfliktinäkemys herätti uskonnollisen vastareaktion. Jos ihmisille kerrotaan, että näiden luotettavaksi tuntema Raamattu ja käsitys ihmisarvosta ovat ristiriidassa evoluutioteorian kanssa, ei ole yllättävää, että monet valitsevat mieluummin Raamatun kuin evoluutioteorian. Myöhemmin Whiten ja Draperin ajama konfliktimyytti on toki herättänyt myös tieteellisen vastareaktion, josta Areiopagilla on keskusteltu paljon. Esimerkiksi tieteenhistorioitsijat John Hedley Brooke ja Ronald Numbers ovat kritisoineet teoksia vakuuttavasti.

Scopesin oikeudenkäynnin myöhemmät jäljet

Edellä sanotun perusteella syyttäjäpuoli vaikuttaa siis olleen osin oikeassa kritisoidessaan senaikaista evoluutio-opetusta, vaikka puolustus ja sitä tukeneet tiedemiehet eivät myöntäneet opetuksessa olevan mitään virheitä.

Toisaalta evoluutio-opetuksen kieltäminen lainsäädännön keinoin vaikuttaa äärimmäiseltä, kun kyseessä oli (ja on) tiedeyhteisön enemmistön parhaana pitämä tieteellinen teoria. Näin kovan linjan omaksunutta Tennesseen osavaltiota oli helppo pilkata, vaikka Butlerin asetusta olisi kenties voinut tulkita sitenkin, että vain ihmisen evoluution opettaminen jumalallisen luomisen eksplisiittisesti kieltävällä tavalla oli kielletty.

Resursseja olisi varmaankin ollut myös järjestää evoluution opettaminen yksinkertaisesti paremminkin, karsimalla kyseenalaiset poliittiset ja uskonnolliset sovellukset teorian opetuksesta. Myös opetuksen selvät tieteelliset virheet olisi toki tullut korjata, sekä esittää todistusaineisto ja vielä ratkaisemattomat kysymykset tasapuolisesti. (Hunterin oppikirjassa esitettiin esimerkiksi sittemmin väärennökseksi osoittautunut “Piltdownin ihminen” selvänä evoluution todisteena). Yhdysvaltalaisen protestanttisen kristillisyyden piiristä olisi löytynyt myös selvästi oikeaoppisia teologeja, joiden mielestä evoluutio ja luominen sopivat hyvin yhteen. Kenties tästä olisi löytynyt aineksia tieteen ja ideologioiden erottamiseen koulu-opetuksessa. Joihinkin tällaisiin näkemyksiin toki viitattiinkin oikeudenkäynnissäkin.

Kiista evoluution opettamisesta kouluissa on jatkunut Yhdysvalloissa myös Scopesin oikeudenkäynnin jälkeen. Tennesseen asetuksen jälkeen seurasi useita muitakin evoluutio-opetuksen kieltoja. Niiden osoittauduttua kestämättömiksi seurasi maltillisempia asetuksia, joissa kreationismin perusteluille pyrittiin takaamaan myös tilaa opetuksessa.

USA:n korkein oikeus totesi kuitenkin “tieteellisen kreationismin” opettamisen perustuslain takaaman “uskonnon ja valtion erottelun” vastaiseksi päätöksessään vuonna 1987. Nykyään kiistat jatkuvat älykkään suunnittelun liikkeen (ID:n) ympärillä. Toisin kuin aiemmat evoluutiokriitikot, ID:n puolustajat eivät yleensä pyri saamaan oman näkemyksensä opettamista pakolliseksi kouluissa. He pyrkivät vain lisäämään evoluutioteorian (väitettyjen ja/tai todellisten) ongelmien käsittelyä osana opetusta sekä takaamaan ID:tä kannattavien opettajien vapauden puolustaa näkemystään osana opetustaan, ilman mahdollisuutta erottamiseen tehtävästä.

Suurimmassa osassa USA:ta tavallisen kansan enemmistö kannattaa näitä lainsäädäntöhankkeita, mutta tieteen eliitti vastustaa. Jo sadan vuoden takaisessa Scopesin oikeudenkäynnissä näkyneet kulttuuriset jakolinjat ovat siis edelleen läsnä amerikkalaisessa kulttuurissa, vaikka voimasuhteet ovat kenties muuttuneet.

Asetelmat ennakoivat selvästi jo nykyistä “kulttuurisotaa”. Molemmat osapuolet pysyivät tiukasti omassa kannassaan, suostumatta myöntämään juuri mitään toisella olevia huolia oikeutetuiksi. Oikeudenkäynnin jälkeen molemmat osapuolet myös julistautuivat voittajiksi, ja julistukset vaikuttivat kannattajista uskottavilta. Jo tuolloin elettiin siis erilaisissa “sosiaalisissa kuplissa”.

Kirjallisuutta

Larson, Edward

2006 Summer for the Gods: The Scopes Trial and America’s Continuing Debate over Science and Religion. New York, NY: Basic Books.

*Lainaus on Kirsi Nisulan kääntämä ja julkaistu Suomeksi kirjassa Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja uskonnosta. Toim. Ronald Numbers. Helsinki: Kirjapaja 2014.

Kuva 1: Smithsonian Institution@Flickr.com. PD.

Kuva 2: Smithsonian Institution@Flickr.com. PD.

Kuva 3: USA:n kongressin kirjasto. PD.

Kuva 4: Mike Licht@Flickr.com. CC BY 2.0.

Ylös