Tiedettä ja tieteellistä tiedonhankintaa pidetään usein arvoneutraalina tai ainakin toimintana, joka ei sitoudu mihinkään maailmankatsomukseen. Tällä näkemyksellä on kuitenkin vastustajansa: heidän mukaansa tiede on usein ongelmallisella tavalla arvosidonnainen. Aku Visala tarkastelee tieteen – myös luonnontieteen – arvovapauden ongelmaa ja ehdottaa siihen maltillista ratkaisua.

Tieteen arvovapauden ongelmaan on kolme perusvastausta ja niiden taustalla on eri käsityksiä tieteellisen toiminnan luonteesta:

(1) Positivismi: tieteen menetelmä ja sen tulokset ovat täysin riippumattomia maailmankatsomuksellisista tai muista perimmäistä todellisuutta koskevista oletuksista.

(2) Relativismi: tieteen menetelmät ja tulokset ovat täysin maailmankatsomuksellisten tai muiden perimmäistä todellisuutta koskevien oletusten sanelemia.

(3) Maltillinen realismi: maailmankatsomukselliset näkemyksemme vaikuttavat toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän tieteen menetelmiin ja tuloksiin mutta myös todellisuus vaikuttaa niihin.

Positivistisen tieteen- ja tiedonkäsityksen mukaan maailmankatsomuksellisille oletuksille ei yksinkertaisesti ole osaa tieteessä. Tieteellinen tieto johdetaan havainnosta loogista päättelyä käyttäen. Näin saatu tieto on varmaa ja arvoneutraalia. Positivismin sortuminen tieteenkäsityksenä kuitenkin pakottaa meidät hylkäämään tämän näkemyksen, koska on käynyt selväksi, ettei tieto – ei edes tieteellinen tieto – ole mahdollista ilman ennakko-oletuksia ja maailmankatsomuksellisia oletuksia. Tämä johtopäätös on johtanut monet ajattelemaan, että tieteen tulokset ovat täysin maailmankatsomusten ja muiden oletusten (minkä tahansa paitsi itse todellisuuden) määräämiä. Näin heistä on tullut relativisteja.

Vahvat relativismin ja konstruktivismin muodot ovat kuitenkin varsin ongelmallisia. Jonkinlainen maltillinen realismi olisi siis suotavaa: tiede on inhimillistä toimintaa ja se on näin aina sidoksissa historialliseen aikaan ja paikkaan sekä niiden yksilöiden ja yhteisöjen maailmankatsomuksiin, jotka tiedettä tekevät. Relativisti on siis siinä mielessä oikeassa, että tiede on todella maailmankatsomuksista ja arvoista riippuvaista toimintaa. Relativisti on kuitenkin väärässä siinä, että maailmankatsomukset ja arvot lopulta määräisivät tieteen tulokset. Meillä on realismin nojalla hyviä syitä uskoa siihen, että tiede on tekemisissä todellisuuden kanssa ja ainakin toisinaan itse todellisuus vaikuttaa vahvasti siihen, millaisia tuloksia tiede tuottaa. Tämä prosessi ei kuitenkaan tapahdu maailmankatsomuksistamme ja arvoistamme riippumatta, vaan pikemminkin niistä huolimatta.

Arvovapaus ja arvoneutraalisuus

Meillä on useita eri tapoja ymmärtää edellä kuvattu maltillinen realismi tieteen arvovapaudesta. Ensimmäisenä on erotettava tieteen arvovapaus sen tulosten arvoneutraalisuudesta:

(1) Tiede on arvovapaa (vastakohta arvosidonnainen) silloin, kun se ei ehdottomasti sitoudu yhteenkään maailmankatsomukseen.

(2) Tiede on arvoneutraali (vastakohta arvorelevantti) silloin, kun sen tulokset eivät ole relevantteja jonkin maailmankatsomuksen kannalta.

Tämä erottelu erittäin tärkeä pitää mielessä. On hyvinkin mahdollista, että tieteentekijät eivät ole tutkimuksessaan sitoutuneet mihinkään tiettyyn maailmankatsomukseen, mutta heidän tuloksensa ovat kuitenkin jonkin maailmankatsomuksellisen näkemyksen kannalta tuhoisia. Näin ollen siis siitä, että jokin tieteen tulos uhkaa vaikkapa perinteistä raamatuntulkintaa ei voida päätellä siihen, että kyseisen tieteenalan edustajat olivat väärällä tavalla sitoutuneita uskonnonvastaiseen tai johonkin muuhun vastaavaan maailmankatsomukseen. Jokin tieteen tulos voi olla samaan aikaan arvovapaa ja arvorelevantti: arvovapaa tutkimuskin voi johtaa tuloksiin, jotka ovat arvorelevantteja jonkin maailmankatsomuksen suhteen.

Olennaista on huomata, että arvoneutraalisuus määrittyy aina suhteessa johonkin maailmankatsomukseen. Arvovapaus sen sijaan on tieteen sisäinen kysymys. Jos haluamme vastata kysymykseen siitä, onko jokin tietty tieteenala tai tutkimustulos arvovapaa arvosidonnaisuuden sijaan, voimme tehdä sen tarkastelemalla, miten tutkimus on tehty ja millaisia oletuksia siinä on käytetty. Jos taas haluamme tietää onko jokin tieteenala tai tutkimustulos arvoneutraali, meillä pitää olla mielessä jonkin maailmankatsomus, jota vasten kysymme tätä kysymystä.

Edellisen perusteella voidaan sanoa, että tiede ei ole kristillisen teologian suhteen arvoneutraali vaan arvorelevantti, koska monet tieteen tulokset aiheuttavat ongelmia kristilliselle teologialle. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, etteikö tiede olisi arvovapaa. Itse kysymys arvovapaudesta eli siitä, onko tiede lähtökohtaisesti sitoutunut johonkin tiettyyn maailmankuvaan, vaatii lisää selvennystä. Voidaan kysyä, miltä osin (jos miltään osin) tiede on arvovapaata.

Tieteen arvovapaus ja tutkimuksen eri vaiheet

Tieteellisessä tutkimuksessa voidaan erottaa neljä vaihetta:

(1) ongelmanasetteluvaihe,


(2) tutkimuksen kehittämisen vaihe

(3) oikeuttamisen vaihe,


(4) soveltamisen vaihe.

Nämä vaiheet eivät välttämättä seuraa toisiaan ajallisesti, mutta ne voidaan erottaa käsitteellisesti toisistaan. Ongelmanasetteluvaiheessa tutkija (ja tutkijat) päättävät, mitkä asiat ovat tutkimisen arvoisia. Ongelmanasettelu ei kuitenkaan ole mikään tutkijoiden yksinoikeus: siihen, mitä pidetään tärkeinä tutkimusongelmina, vaikuttavat esimerkiksi saatavilla olevat resurssit, yhteiskunnallinen tilanne, rahoittajien politiikka, paikalliset tieteelliset traditiot ja meneillään olevat väittelyt. Olennaista on huomata, että näistä tekijöistä on osa tieteen sisäisiä (esimerkiksi tieteelliset väittelyt ja koulukunnat) ja toiset taas tieteen ulkopuolisia (esimerkiksi yhteiskunnallinen tilanne, rahoittajien politiikka).

Tutkimuksen kehittämisen vaiheessa tutkija valitsee menetelmänsä, muotoilee oletuksensa ja testaa niitä. Tähän vaiheeseen kuuluvat myös taustateorioiden valinta, tutkimuskohteen ja tutkimuksen tulosten käsitteellistäminen. Kolmannessa vaiheessa, oikeuttamisen vaiheessa, tutkija pyrkii perustelemaan tiedeyhteisölle käyttämänsä menetelmät, niiden sopivuuden ja osoittamaan, miksi tutkimustulokset tulisi hyväksyä. Viimeiseksi voidaan puhua myös tutkimustulosten soveltamisen vaiheesta, jossa esimerkiksi pannaan täytäntöön tutkimuksen tuloksena syntyneitä toimintasuosituksia tai teknisiä innovaatioita.

Tieteen arvovapaus ja maltillinen realismi

Tiukan tieteen arvovapauden puolustajan – esimerkiksi juuri positivistin – mukaan tieteen arvovapaus ilmenee kaikilla neljällä osa-alueella. Tiede on maailmankatsomuksista riippumaton siinä, miten se asettaa ja muotoilee ongelmansa, menetelmissään, tulostensa perusteluissa ja soveltamisessa. Relativistin mukaan taas tiede on arvosidonnainen jokaisessa neljässä vaiheessa.

Sen sijaan maltillisen realismin mukaan tieteen tulisi olla arvosidonnaista vaiheissa (1), (2) ja (4) mutta arvovapaata vaiheessa (3). Tämä vaatii hiukan selittämistä. Kiinnitimme edellä huomiota siihen, kuinka ongelmanasetteluvaihe on sidoksissa vahvasti sekä tieteen sisäisiin että tieteen ulkoisiin tekijöihin. Esimerkiksi pelkkä yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutus rahoittajiin voi ohjata varsin merkittävästi tutkimusongelmien ja tutkimuksen suuntaa.

Esimerkkinä voisi ottaa vaikkapa terrorismin. Viime vuosikymmenen aikana terrorismin tutkimukseen on suunnattu erittäin paljon rahaa eri ihmis- ja yhteiskuntatieteiden sekä käyttäytymistieteiden aloilla. Yhteiskunnallinen ja poliittinen kiinnostus ilmiötä kohtaan on synnyttänyt paineen saada asiasta lisää tietoa. Tämä puolestaan on kanavoinut rahaa tutkimukseen ja saanut monet tutkijat suuntaamaan tutkimustaan tähän suuntaan.

Toinen tapa ajatella asiaa on kiinnittää huomio tieteentekijöihin itseensä. Tieteentekijän oma maailmankatsomus vaikuttaa hänen kiinnostuksensa kohteisiin ja sitä kautta siihen, mitä hän pitää kiinnostavina tutkimusongelmina. Ongelmanasettelu ei siis toimi tyhjiössä ja tämän tosiseikan tunnustaminen onkin synnyttänyt hyvin paljon kiinnostavaa tutkimusta tieteen- ja teknologian tutkimuksessa. On siis syitä ajatella, että ongelmanasetteluvaiheessa emme voi sulkea ulos erilaisia ei-tieteellisiä intressejä tulevat ne sitten yhteiskunnasta, tieteenharjoittajista itsestään tai jostakin muualta. Näin ollen ongelmanasetteluvaihe ei ole arvovapaa vaan arvosidonnainen.

Tutkimuksen kehittämisen vaihetta voidaan pitää myös arvosidonnaisena monesta eri syystä. Yksi näistä on tietysti se, että ei ole mitään yhtä yhtenäistä testattavien hypoteesien keksimisen tapaa. Tutkimuksen teoriavalinnat, käsitteellistäminen, testaaminen ja tulkitseminen ovat riippuvaisia taustaoletuksista, jotka taas puolestaan riippuvat yksittäisten tutkijoiden oletuksista. On helppo nähdä myös kuinka soveltamisvaihe on arvosidonnainen samalla tavalla kuten ongelmanasetteluvaihe: molempiin vaikuttavat vahvasti yhteiskunnan ja yksittäisten tieteilijöiden intressit.

Tässä kohdassa on huomattava, että tutkimus voi tuottaa luotettavia tuloksia siitä huolimatta, että se on jonkin maailmankatsomuksen tai ideologian motivoima. Se, että tutkija suosii jotain maailmankuvaa, ei vielä tarkoita sitä, että hän esittää tosiasiat väärin eli tekee huonoa tiedettä. Se siis, että väitän vaiheita (1), (2) ja (4) arvosidonnaisiksi, ei tarkoita sitä, että voisimme tällä perusteella torjua tieteellisen tutkimuksen tulokset.

Maltillisen realismin ydin on kuitenkin se, että vaiheen (3), eli oikeutusvaiheen, voidaan katsoa olevan arvovapaa. Tutkimustuloksia perusteltaessa on tärkeää pyrkiä vakuuttamaan mahdollisimman moni tiedeyhteisön jäsen ja käyttää yleisesti hyväksyttyjä perustelujen ja menetelmien muotoja. Jos tutkimustulokset ja menetelmät ovat sidoksissa yhteen ainoaan tarkasti rajattuun maailmankatsomukselliseen näkemykseen, se ei tule hyväksytyksi. Voidaan siis väittää, että tieteellisiä tuloksia perusteltaessa olisi syytä olla mahdollisimman arvovapaa. Ajatus on se, että käytetyt perustelujen muodot ovat varsin pitkälle arvovapaita ja niiden perusteena on niiden aiempi toimivuus ja yleisyys.

Tieteen inhimillisyys

Edellä piirtämämme tieteen arvovapautta ja arvosidonnaisuutta koskevat kuvan mukaan tieteentekijöillä voi olla erilaisia todellisuus- ja tietokäsityksiä, jotka ohjaavat sitä, millaiselle alalle tutkija hakeutuu, mitä hän pitää kiinnostavana tutkimuskohteena ja millaisia välineitä hän käyttää ja miten hän soveltaa tutkimuksensa tuloksia. On kuitenkin olemassa tieteen osa-alue, jossa arvovapaus toteutuu (tai ainakin sen pitäisi toteutua): yhteiset perustelun menetelmät. Näkemyksemme mukaan tiede tuo yhteen erilaisin maailmankatsomuksin varustettuja ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään tutkimusta ja perustelemaan niiden tulokset tavoilla, jotka vetoavat mahdollisimman moniin.

Tieteeltä siis ei tule vaatia liikaa homogeenisuutta: tieteen sisällä ei ole konsensusta kaikista laaja-alaisista ennakko-oletuksista, jotka ovat sen harjoittajille välttämättömiä, eikä konsensusta sen kaikkien tulosten pätevyydestä.

Jos torjumme ajatukset tieteen kaikkivoipaisuudesta ja täydellisestä arvovapaudesta, ei meidän kuitenkaan tule päätyä relativismiin. Kukaan ei voi kieltää sitä, että tiede toimii: se tuottaa teorioita, jotka ennustavat luonnon käyttäytymistä ja mahdollistavat siihen vaikuttamisen. Tiede on mullistanut maailmankuvamme ja se on pystynyt korjaamaan itseään ja omia virheitään. Olisi siis varsin suuri virhe unohtaa koko tiede vain sillä perusteella, että tieteisusko ei ole perusteltua tai että käytännöllinen tieteenharjoitus osoittautuu toisinaan vähemmän arvovapaaksi.

On monia hyviä syitä hylätä tieteisusko ja tieteen kaikkivoipaisuus, mutta samaan aikaan on myös monia hyviä syitä ajatella, että tiede on relevantti monien ihmiskuntaa vaivaavien kysymysten, ongelmien ja haasteiden osalta. Kaikkein suurin syy on tietysti se, että tiede on ollut erittäin tärkeässä roolissa sekä tekniikan että koko länsimaisen kulttuurin kehittyessä ja se on todellakin ratkaissut monia käytännöllisiä ja teoreettisia ongelmiamme.

Teologisesta näkökulmasta on myös hyviä syitä kannattaa ”korkeaa näkemystä” tieteestä. Teologi voi ajatella, että inhimillinen järki ja muut tiedonhankinnan ja tiedonkäsittelyn kyvyt kuuluvat Jumalan suunnitelmaan. Tähän suunnitelmaan kuuluu myös se, että ihminen käyttää näitä kykyjä maailmankaikkeuden järkevän rakenteen ymmärtämiseen ja itsensä, lähimmäistensä ja planeettansa hyvinvoinnin edistämiseen.

Teksti on ote Aku Visalan kirjasta Mitä tiede ei voi kertoa sinulle (Perussanoma: 2010, 311-316), joka on arvosteltu aiemmin lehdessä täällä.

Kuva: Preston Pownell@Unsplash.com. CC0.

Edit 25.8. klo 13:29: täydennetty ingressiä lisäyksellä ”- myös luonnontieteen -”