Vieraskynä / Christopher Graney / 16.2.2021

Galileita vastustettiin myös tieteen, ei vain uskonnon takia

Vuonna 1614, kun kaukoputki oli uusinta tekniikkaa, nuori saksalainen mies julkaisi kirjan täynnä piirroksia jännittävistä uusista kaukoputkella havaituista ilmiöistä: Jupiteria kiertävistä kuista, Venuksen kuun kaltaisista vaiheista, auringonpilkuista, Kuun epätasaisesta ja kraateroituneesta pinnasta.

Tuo nuori mies oli Johann Georg Locher, ja kirja oli Disquisitiones mathematicae, de controversiis et novitatibus astronomicis. Locher piti Galileita suuressa arvossa, mutta myös haastoi tämän ajatukset – tieteeseen vedoten.

Locher vastusti kopernikanismia, ihaili muinaista tähtitieteilijää Ptolemaiosta ja oli kiinnittynyt aikansa tiedeyhteisöön (hänen mentorinsa oli merkittävä jesuiittatähtitieteilijä Christoph Scheiner). Locherin mukaan Kopernikus oli väärässä väittäessään, että Maa kiertää Aurinkoa. Hän uskoi sen sijaan, että Maa oli maailmankaikkeuden liikkumaton keskipiste, kuten Ptolemaios oli esittänyt. Perustelut eivät olleet uskonnollisia. Locher kyllä huomautti, että liikkuva Maa on ristiriidassa tiettyjen raamatunkohtien (esimerkiksi sen, jossa Joosua käskee Aurinkoa pysymään paikallaan), mutta yhtä lailla joidenkin tähtitieteen käsitteiden, kuten auringonnousun ja -laskun, kanssa.

Locher myönsi, että kopernikaanisen maailmankuvan kannattajat pystyivät selittämään nämä ristiriidat, joskin monimutkaisten ajatusrakennelmien avulla. He eivät kuitenkaan kyenneet kumoamaan kopernikaanista teoriaa vastaan esitettyjä tieteellisiä argumentteja. Locher jopa kehitti itse selityksen, kuinka Maa voisi kiertää Aurinkoa (eräänlaisen ”ikuisen putoamisliikkeen” – tämä vuosikymmeniä ennen kuin Isaac Newton selitti planeettojen kiertoratojen muodon vastaavalla tavalla), mutta totesi, ettei tämä pelastaisi Kopernikukseen teoriaa, sillä siihen liittyi muita ongelmia.

Mitä nämä ongelmat sitten olivat? Yksi merkittävimmistä oli tähtien koko kopernikaanisessa maailmankaikkeudessa. Planeettojen liikkeissä oli havaittavissa kummallisuuksia, jotka Kopernikuksen mukaan selittyivät Maan liikkumisella. Tähtiin ei liittynyt vastaavia havaintoja, joten Kopernikuksen oli pääteltävä, että tähdet eivät sijainneet lähellä planeettoja, kuten tähtitieteilijät olivat perinteisesti olettaneet, vaan niin äärettömän kaukana, että Maan liike niiden suhteen oli merkityksetöntä. Ainoa mahdollinen selitys sille, että tähdet olivat näin kaukana ja kuitenkin näkyivät Maahan, oli tähtien suunnattoman suuri koko: jokaisen niistä oli oltava selkeästi Aurinkoa suurempi. Tuon ajan merkittävin tähtitieteilijä ja valtaapitävien suosikki Tyko Brahe piti tätä absurdina ajatuksena. Puolan johtaviin matemaatikkoihin lukeutunut Peter Crüger puolestaan näki kopernikaanisen mallin kyvyttömyyden selittää tähtien kokoa ylitsepääsemättömänä haasteena koko mallille.

Locher totesi asian olevan avoin ja piti tarkempia tutkimuksia tarpeellisina. Hän oli tähtien kokoon liittyvien ongelmien perusteella varma, että Maa pysyi paikallaan ja Aurinko kiersi sitä. Kaukoputki kuitenkin osoitti Venuksen kiertävän Aurinkoa ja auringonpilkkujen liikkuvan Auringon ympäri. Brahe oli esittänyt, että kaikki planeetat kiersivät Aurinkoa, joka puolestaan kiersi Maata. Locher piti mahdollisena, että Brahe oli oikeassa, mutta toisaalta oli selvää, että kaukoputkihavainnot tukivat Ptolemaioksen teoriaa.

Ptolemaios oli selittänyt planeettojen kummalliset liikkeet siten, että samalla kuin planeetat kiersivät maata, ne kiersivät myös pienempää kehää, episykliä, samaan tapaan kuin Linnanmäen Mustekala-laite. Locher kirjoittaa, että ennen kaukoputken keksimistä tämä oli vain teoreettinen idea – ei tiedetty, oliko episyklejä oikeasti olemassa. Kaukoputken avulla saatiin todisteita: Jupiterin kuut kiersivät ympyrän muotoisia ratoja, ja samaan aikaan nämä ympyräradat kiersivät planeettaa. Kaukoputki oli todistanut Ptolemaioksen olleen oikeassa; Venuksen ja auringonpilkkujen (ja kenties kaikkien planeettojen) episyklit vain olivat aurinkokeskisiä. Locher ajatteli, että episyklejä voitaisiin tutkia lisää tarkkailemalla Saturnusta, erityisesti seuraamalla planeetan ulkonemia (tuohon aikaan kukaan ei ymmärtänyt näiden olevan renkaita). Locherin mukaan ulkonemien muutoksia seuraamalla saatettaisiin pystyä osoittamaan, että Saturnus liikkui episyklisesti.

Saturnuksen tutkiminen ei ollut ainoa Locherin ehdottama kaukoputkea hyödyntävä tutkimusprojekti. Hän oli erityisen kiinnostunut Jupiterin kuista. Locher esitti, että keräämällä huolellisesti tietoja siitä, milloin kuut kulkivat planeetan edestä ja milloin ne olivat sen varjossa, tähtitieteilijät voisivat laskea kulmia ja määrittää geometrisesti Auringon, Maan ja Jupiterin väliset etäisyydet aivan uudella tavalla.

Locher oli valitettavasti väärässä Maan liikkumattomuuden suhteen (tähtien näennäisesti suuret koot osoitettiin myöhemmin optiseksi harhaksi). Asiaa pahensi Galilei, joka kirjassaan Dialogo sopra i due massimi sistemi del mondo (1632) lainasi ja ivasi nimeltä mainitsematonta ”kirjasta” – Locherin Disquisitiones-teosta – muodostaen siitä karikatyyrin, jota sitten piti pilkkanaan. Galilei kuvasi kirjoittajaa sekaisin olevaksi vallitsevan järjestyksen pönkittäjäksi, joka epätoivoisesti pitää kiinni vanhentuneesta liikkumattoman Maan ideasta. Mainitsematta jäi, että kirjoittaja itse asiassa piti Galileita suuressa arvossa, oli innoissaan kaukoputken avulla tehdyistä löydöistä ja kannatti tutkimusten jatkamista sekä esitti vankkoja argumentteja puolustamansa maakeskeisen mallin tueksi. Locher vaipui unohduksiin, kun taas Galilein muotoilema karikatyyri hyväksyttiin viralliseksi historiankirjoitukseksi, joka tuli leimaamaan kaikkea Maan liikkumattomuutta koskevaa keskustelua.

Tämä on tieteen kannalta valitettavaa, koska tieteen vastustajat käyttävät tänäkin päivänä tätä karikatyyriä hyödykseen. He, joiden mukaan Apollo-kuulennot olivat lavastettuja, rokotteet ovat haitallisia tai maapallo on litteä – ja jotka ovat riittävän kovaäänisiä, jotta ”sota tiedettä vastaan” on noussut National Geographicin etusivun jutuksi ja jotta astrofyysikko Neil deGrasse Tyson joutuu vastaamaan heidän mitä omituisimpiin väitteisiinsä – eivät vastusta tieteellistä tutkimusta sinänsä.

He pikemminkin esiintyvät Galilein manttelinperijöinä ja nousevat (väitetysti) kaavoihin kangistuneen vallitsevan tiedeyhteisön tuottamaa (väitetysti) turmeltunutta tiedettä vastaan. Tästä syystä Locherilla on väliä. Tieteen historialla on väliä. Kopernikanismin vastustajat, kuten Locher ja Brahe, osoittavat, että tiede on aina kehittynyt kilpailevien ideoiden vertailun kautta ja että Maan liikkumattomuutta koskevassa kiistassakin kumpikin osapuoli luotti tieteellisiin argumentteihin. 

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu englanniksi Aeon-sivustolla.

Kuva: Wikimedia Commons. PD.

Aeon counter – do not remove

Ylös