Kirja-arvio, Vieraskynä / Oskari Juurikkala / 26.1.2022

Usko, järki ja vapauden ideaali

Ovatko länsimaisen vapauden ihanteen juuret valistuksessa vai uskonnossa? Onko vapaus vain poliittinen ideaali vai pohjautuuko se perustavampaan todellisuuteen? Samuel Gregg sukeltaa kirjassaan Reason, Faith and the Struggle for Western Civilization aatehistoriaan ja vapauden ideaalin filosofiseen alkuperään.

Elämme syvien poliittisten ja maailmankatsomuksellisten konfliktien aikaa. Tunteet käyvät kuumina. Ilmapiiri on täynnä argumentteja, mutta iso osa pyrkii pikemminkin vakuuttamaan vakuutettuja kuin tavoittamaan toisista lähtökohdista tulevia. Eri tahot vetoavat eri tavoin suuriin arvoihin kuten vapauteen ja oikeuksiin, mutta viisasta tasapainoa ei tahdo löytyä.

Tämä on yksi monesta syystä, miksi Samuel Greggin Reason, Faith, and the Struggle for Western Civilization (Regnery, 2019) on ajankohtainen teos. Gregg on Oxfordissa väitellyt australialainen moraalifilosofi, joka toimii nykyisin yhdysvaltalaisen Acton-instituutin tutkimusjohtajana. Kantavana teemana useissa hänen kirjoistaan on kysymys länsimaisen yhteiskunnallisen ja moraalisen ajattelun juurista ja edellytyksistä.

Uusin teos keskittyy uskon ja järjen suhteeseen laajasta historiallisesta perspektiivistä. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, miksi vapauden ideaali on ollut niin keskeinen osa länsimaista kulttuuria ja sen kehitystä. Gregg esittää, että vapaus ei alun perin ole irrallinen arvo, vaan se kumpuaa rationaalista totuuden etsimistä korostavasta vakaumuksesta, jonka juuret ovat juutalaiskristillisessä uskonnon kohtaamisessa kreikkalaisen sivilisaation kanssa. Teesi ei ole sinänsä uusi, mutta kirja puoltaa paikkaansa sen ajankohtaisuuden takia. Gregg on myös mainio kirjoittaja, joka osaa kuvata aatehistorian suuria kaaria vetävästi.

Vapauden ja totuuden juurilla

Miten niin vapauden ideaalin tai totuuden etsimisen vakaumus perustuvat juutalaiskristilliseen uskontoon? Moni nykyajan sivistyneenä itseään pitävä ihminen voisi yllättyä väitteestä. Eikö rationaalinen totuuden etsiminen ole pikemminkin modernin valistusaatteen hedelmä? Itse asiassa ei. Gregg esittää, että sekä juutalainen uskonnollisuus että kreikkalainen filosofia edustivat omilla tavoillaan rationaalisuuden nousua.

Edellisen osalta Gregg viittaa etenkin Claude Tresmontantin kirjoituksiin siitä, miten moni tekijä juutalaisessa uskonnossa palveli tätä päämäärää, kuten esimerkiksi transsendentin Luojan käsite ja ajatus ihmisestä Jumalan kuvana. Myös vapauden ideaali on keskeinen teema koko Vanhan testamentin narratiivissa, joka kuvaa valitun kansan vaivalloista kulkua sekä poliittisesta että syvemmästä synnin orjuudesta kohti luvattua maata ja syvempää vapautta. Tämä on vastakohtana lukuisten muiden sivilisaatioiden despoottisille taipumuksille sekä monien muiden uskontojen fatalismille.

Kreikkalainen kulttuuri puolestaan toi keskiöön logos-käsitteen, joka ei tarkoita vain sanaa tai järkeä, vaan merkitystä, järjestettyä ja järjellistä sisältöä. Etenkin stoalaisessa filosofiassa maailmankaikkeutta hallitsee kosminen logos, ja myös ihminen elää aidommin oman luontonsa mukaisesti toimiessaan logoksen mukaisesti eli järkevästi ja hyveellisesti. Kristillinen ajattelu loi synteesin näistä elementeistä: Jumalan logos tuli lihaksi ja asui keskellämme.

Erityisesti alexandrialaisen koulukunnan vaikutuksesta tämä synteesi tuli kantavaksi teemaksi lukuisten kirkkoisien ajattelussa ja ikään kuin länsimaisen kulttuurin DNA:ksi. Sen hedelmänä kehittyi keskiaikainen yliopistoinstituutio, joka korosti totuuden järjellistä ja systemaattista etsimistä ja opettamista. Yliopistot perustuivat vakaumukselle, että maailmaa ja todellisuutta hallitsee järjellisyys ja järjestys, jonka ihminen voi ainakin jossain määrin tavoittaa.

Uskon ja järjen patologiat

Greggin kiinnostavimpia teesejä on, että vapautta harmonisesti ja hedelmällisesti puolustava kulttuuri edellyttää uskon ja järjen positiivista myötävaikutusta. Paavi Benedictus XVI:n ajattelusta ammentaen hän esittää, että molemmilla on taipumuksensa vääristyä, jolloin voidaan puhua uskon ja järjen patologioista. Järjen patologiana Gregg kuvaa tiettyjä valistusajan ylilyöntejä sekä nykyajan skientistisiä taipumuksia. Taustalla oli kapina ja vihamielisyys tiettyjä uskonnollisuuden ilmaisuja ja muotoja kohtaan, joiden seurauksena järki ja usko esitettiin toisilleen vastakkaisina periaatteina.

Paavi Benedictus XVI Zagrebissa, Kroatiassa 2011

Gregg ei analysoi yksityiskohtaisesti tätä monimutkaista kysymystä, mutta hän esittää mielestäni aivan oikein, että järjen saavutusten yhä yksipuolisempi korostaminen johti sen mahdollisuuksien kapenemiseen ja väärintulkintaan. Hyvä esimerkki on tiettyjen luonnontieteen harjoittajien tapa puhua empiirisestä tieteestä ainoana ja lopullisena totuuden lähteenä. Gregg siteeraa Stephen Hawkingin ja Leonard Mlodinowin teosta The Grand Design (2010), jossa kuuluisat fyysikot kirjoittavat: ”Mikä on todellisuuden olemus? Mistä tämä kaikki sai alkunsa? Tarvitseeko maailmankaikkeus luojaa? … Perinteisesti näitä on pidetty filosofisina kysymyksinä, mutta filosofia on kuollutta. Filosofia ei ole pysynyt mukana nykytieteen kehityksen, etenkin fysiikan kanssa.”

Gregg huomauttaa aivan oikein, että Hawking ja Mlodinow eivät millään tavoin tarkenna, missä mielessä filosofia ei ole ”pysynyt mukana”. Hän tuokin esille monia esimerkkejä siitä, miten maailmanluokan fyysikkojen argumentaatio paljastaa hämmästyttävää tietämättömyyttä ja pinnallisuutta tieteenfilosofian peruskysymyksistä.

Gregg kuitenkin argumentoi, että ongelma ei rajoitu Hawkingin kaltaisiin provokaattoreihin, joiden filosofista sivistymättömyyttä voisi kenties pitää harmittomana sivuseikkana. Skientistisellä mentaliteetilla on vaikutusta esimerkiksi moraaliseen ajatteluun, mistä Gregg ottaa esimerkin biologi Edward O. Wilsonin lausumasta vaikutusvaltaisessa teoksessa Sociobiology: The New Synthesis (1975): ”on tullut aika ottaa etiikka filosofien käsistä ja biologisoida se”. Wilsonin kiistelty sosiobiologinen synteesi ei kuitenkaan kykene tarjoamaan tyydyttäviä vastauksia sen sisältämiin reduktionismin ja determinismin ongelmiin.

Relativistinen tyrannia ja jihadismi

Uskon patologioina Gregg kuvaa erilaisia fideismejä eli aatteita, joissa uskonnollisia tai maailmankatsomuksellisia vakaumuksia ei voi eikä pidä arvioida järjellisesti. Esimerkkejä on vain kolme, ja ne ovat jossain määrin yllättäviä: auktoritäärinen relativismi, liberaali (tunneperäinen) uskonnollisuus ja jihadistinen islam. Olisin kuvitellut, että tähän voisi ottaa esimerkkejä myös perinteisemmän kristinuskon piiristä. Toisaalta valinta on ajatuksia herättävä.

Auktoritäärinen relativismi ajankohtainen ongelma, vaikka nykyisenä cancel– ja woke-aikana se alkaa yhä enemmän korvautua aatteilla, jotka eivät edes muodon vuoksi välitä verhoutua relativismin kaapuun. Eri tavalla ajattelevat ovat yksinkertaisesti pahoja ihmisiä ja siksi eliminoitavia. Gregg ei tätä ilmiötä käsittele, mutta se paljastaa miten syvästä ongelmasta on kyse. Kun vilpittömästä totuuden etsimisestä vapauden hengessä on luovuttu, jäljellä on vain kilpailevia ideologioita, jotka ovat jatkuvassa sodassa keskenään. Viime aikojen woke-kriittiset kirjat puolestaan paljastavat, kuinka sodan logiikka lietsoo lisää vastakkainasetteluja.

Gregg pohtii erityisesti islamin kehitystä suhteessa filosofiaan. Vaikka fideismiä löytyy niin islamin kuin kristinuskonkin piiristä, kokonaiskuva on varsin erilainen. Kristillisessä perintessä varhainen synteesi kreikkalaisen filosofian kanssa teki uskon ja järjen harmonian tavoittelusta valtavirtaa, joka toki sai monenlaisia tulkintoja. Islamilaisen ajattelun alkuvaiheessa vaikutti puolestaan rationaalisuutta ja filosofista synteesiä korostava mutaziliittien koulukunta, mutta se ajautui pian marginaaliin menetettyään kalifien tuen.

Tänä päivänä mutaziliittien perinnöstä on tullut nostalginen viitekohta monien oppineiden, länsimaissa kasvaneiden muslimien parissa. Tietyssä mielessä tämä antaa toivoa, että uskon ja järjen tasapainoisempi synteesi olisi mahdollinen. Toisaalta se paljastaa syvemmän haasteen: kun uskon ja järjen rakentavampi vuorovaikutus on historiallisesti torjuttu varhaisessa islamissa, on vaikeampaa rakentaa sitä uudelleen kuin jos kohtaamista ei olisi aiemmin tapahtunut.

Kohti uutta synteesiä?

Greggin mukaan länsimaisen sivilisaation korostamaa vapauden ihannetta tulee puolustaa, mutta samalla on puolustettava sitä laajempaa aatteiden verkostoa, joka tekee vapauden ihanteesta toimivan ja kestävän. Kirjoittajan keskeinen teesi näyttää olevan, että on irtauduttava valistusajan ylilyönneistä, joissa vapauden ja autonomisen järjen vaatimukset saavat aiempaa suurempia korostuksia mutta samalla alkavat ikään kuin seistä tyhjän päällä.

Oikeusfilosofi John Finnisiä seuraten Gregg esittää, että länsimainen sivilisaatio lepää neljän teesin varassa. Hän käyttää näistä nimiä luominen, vapaus, oikeudenmukaisuus ja usko. Luomisteesillä Gregg tarkoittaa sitä, että maailmankaikkeus ei ole mielivaltainen aineen summa, vaan sen taustalla on hengellinen todellisuus, maailman merkitystä ja tarkoitusta jäsentävä Logos. Vapausteesi puolestaan sisältää ajatuksen, että ihmisen vapaus ei ole vain poliittinen ideaali, vaan kyse on perustavammasta todellisuudesta: ihmiselämän keskeisenä tekijänä on persoonan sisältä lähtevä mahdollisuus suunnata elämää omilla valinnoillaan, joista ihminen on myös vastuussa siinä määrin kuin hän on ne vapaasti valinnut.

John Finnis ”After Dark” -keskusteluohjelmassa 1987

Oikeudenmukaisuusteesillä Gregg ja Finnis tarkoittavat sitä, että on olemassa tiettyjä oikeudenmukaisuuden objektiivisia periaatteita, jotka eivät riipu valtioiden ja muiden poliittisten toimijoiden lainsäädännöstä (oikeuspositivismi). Uskon teesillä viitataan siihen, että totuuden täyteys edellyttää vastaanottavuutta, joka ei perustu yksinomaan yksilön omaan järkeilyyn.

Olisin itse kaivannut vähän perusteellisempaa analyysiä Finnisin sivilisaatioteeseistä, sillä kyseessä on vaikea ja moniulotteinen kokonaisuus. Greggin näkemys, jonka mukaan näistä teeseistä rakentuu hienovarainen tasapaino, on joka tapauksessa relevantti ja pohtimisen arvoinen. On tärkeä kysyä, missä määrin länsimaisen sivilisaation tärkeinä pidetyt arvot ja periaatteet kestävät itsenäisinä ja toisinaan varsin irrallisina ideoina ilman sitä kasvuperustaa, josta ne historiallisesti kumpuavat.

Pidätkö lukemastasi? Harkitse ryhtymistä kannatusjäseneksi.

Kirjallisuus

Gregg, Samuel (2019): Reason, Faith and the Struggle for Western Civilization

Hawking, Steven & Mlodinow Leonard (2010): The Grand Design

Wilson, Edward O. (1975): Sociobiology: The New Synthesis

Artikkelikuva: Mohamed NohassiUnsplash

Kuva 1: Wikimedia Commons. PD

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD

Ylös