Tämän artikkelin ensimmäisessä osassa käsiteltiin Anselm Canterburylaisen argumenttia, joka on ontologisista argumenteista varhaisin ja tunnetuin. Modernissa filosofiassa ontologisia argumentteja koskevassa keskustelussa on tapahtunut merkittävä käänne, kun argumenttia on vahvistettu modaalikäsitteiden ”mahdollisuus” ja ”välttämättömyys” avulla.

Tosin voi pohtia, kuinka omaperäisestä ajatuksesta tässä on kyse. Esimerkiksi jotkut kommentaattorit katsovat jo Anselmilta löytyvän argumentin, jossa hyödynnetään modaalikäsitteitä (ks. artikkelin osa 1). Seuraavassa keskitytään yhteen muotoiluun Alvin Plantingan modaaliontologisesta argumentista, jonka hän esittää kirjassaan The Nature of Necessity (1974).

Modaaliontologinen argumentti

Aluksi on syytä selittää argumentissa käytettyä terminologiaa. ”On mahdollista, että p” väittää, että p on tosi ainakin yhdessä historiassa, joka universumilla voisi olla. ”On välttämätöntä, että p” väittää, että p on tosi kaikissa historioissa, jotka universumilla voisi olla.

Usein sama asia ilmaistaan heuristisesti mahdollisten maailmojen avulla: mahdollisuus on totuutta ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa, välttämättömyys kaikissa. Lisäksi kontingenttia on se, mikä on totta ainakin yhdessä mutta ei kaikissa mahdollisissa maailmoissa, ja mahdotonta on se, mikä ei ole totta yhdessäkään mahdollisessa maailmassa. Aktuaalinen maailmamme luonnollisesti kuuluu mahdollisten maailmojen joukkoon.

Anselmin tavoin myös Plantingan argumentin lähtökohtana on täydellisen olion teologia (aiheesta lisää artikkelin osassa 1). Plantinga määrittelee Jumalan ”maksimaalisen suureksi olioksi”. Yksi tällaisen olion ominaisuuksista – tarkemmin sanoen ominaisuuksien edellytyksistä – on Plantingan mukaan välttämätön olemassaolo: maksimaalisen suuri olio on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Tätä puolustetaan väitteellä, että välttämätön olemassaolo on suurempaa kuin kontingentti olemassaolo. Jotakin tämän tapaista Anselmkin ilmeisesti haluaa Jumalasta sanoa, vaikka hän puhuukin Jumalan ”väistämättömyydestä” siinä mielessä, että on mahdotonta ajatella, ettei Jumalaa ole.

Plantingan käsityksiin perustuvan modaaliontologisen argumentin voi esittää seuraavasti. Ensimmäinen premissi: määritelmän nojalla Jumala on maksimaalisen suuri olio, mistä katsotaan seuraavan, että

(8) Jumala on välttämätön olio.

Argumentin toinen premissi on ensisilmäyksellä harmiton modaaliväite:

(9) on mahdollista, että Jumala on olemassa; Jumala on olemassa jossakin mahdollisessa maailmassa w.

Premisseistä (8) ja (9) seuraa, että

(10) välttämätön Jumala on olemassa jossakin mahdollisessa maailmassa w, sanokaamme w*.

Mutta välttämättömyyden määritelmän nojalla välttämätön olio on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa, jos se on olemassa yhdessäkään mahdollisessa maailmassa. Näin ollen

(11) mahdollisen maailman w* välttämätön Jumala on olio, joka on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa.

Kun aktuaalinen maailmamme kuuluu mahdollisten maailmojen joukkoon, väitteestä (11) seuraa, että

(12) Jumala on olemassa aktuaalisessa maailmassa.

Kritiikkiä

Argumentin johtopäätöksen hyväksyttävyys perustuu sen olettaman modaalilogiikan ja premissien (8) ja (9) hyväksyttävyyteen. Keskityn tässä premissien arviointiin. Voidaan silti mainita, että argumenttia on harvemmin haastettu kiistämällä sen olettama modaalilogiikan systeemi, joka kulkee nimellä S5. Systeemin yksi tässä relevantti teoreema on, että mahdollisesta välttämättömyydestä seuraa välttämättömyys (ks. väitteet 10 ja 11).

Premissi (8) on johdettu täydellisen olion teologiasta. Tässä voisi väittää, ettei täydellisen olion teologia ole adekvaatti tapa kuvata Jumalaa (aiheesta lisää artikkelin osassa 1). Toinen potentiaalinen kritiikki problematisoi välttämättömän olemassaolon ajatuksen. Näin esittää esimerkiksi tunnettu teisti Richard Swinburne. Hän viittaa muun muassa Kantilta ja Humelta periytyvään väitteeseen, ettei yhdenkään olion olemassaolon kiellosta seuraa ristiriitaa. Voi kylläkin pohtia, millaista voimaa tällä kritiikillä sellaisenaan on. Miksi hyväksyä taustalla oleva ajatus, että välttämättömyyden ehtona on sen kiellon ristiriitaisuus?

Premissin (8) arvioinnissa voi myös vedota Kantin tunnettuun väitteeseen, että olemassalo – oli se sitten kontingenttia tai välttämätöntä – ei ole predikaatti siinä mielessä, että se attribuoisi jonkin ominaisuuden objektille (ks. artikkelin osa 1). Modernissa filosofiassa tätä kritiikkiä on vahvistettu predikaattilogiikan formaalisen kielen avulla. Tässä kielessä olemassaolo ilmaistaan eksistenssikvanttorilla, ”∃”, joka tulkitaan 2. kertaluvun predikaatiksi. Se predikoi 2. kertaluvun ominaisuuden 1. kertaluvun ominaisuuksilta: se sanoo, että 1. kertaluvun ominaisuuksilla on instanssi, toteutuma.

Tästä seuraa Kantin väitteen mukaisesti, että ”olla olemassa” ei 1. kertaluvun predikaattien tavoin predikoi ominaisuutta objektilta. Premissi (8) kuitenkin näyttää tulkitsevan välttämättömän olemassaolon 1. kertaluvun predikaatiksi. Mutta tällöin premissi sisältää loogisen virheen: se sekoittaa 2. kertaluvun predikaatin 1. kertaluvun predikaattiin. Jos argumentin pätevyys riippuu tästä virheestä, se ei voi olla pätevä.

Vastoin kritiikkiä E. J. Lowe väittää, ettei mikään modaaliontologisen argumentin muotoilussa edellytä, että olemassaolo on 1. kertaluvun predikaatti – tai että olemassaolo ylipäänsä on predikaatti. Lowe kuitenkin jättää epäselväksi, miten olemassaolo tulisi ymmärtää, vaikka hän näyttääkin sympatisoivan ajatusta, että se on primitiivinen, ei-analysoitavissa oleva käsite. On myös paikallaan mainita, että modaalilogiikan käsitevälineistöllä voidaan esittää formaalisesti hyväksyttävä modaaliontologinen argumentti. Ei siis ole selvää, kuinka vahvaa kritiikkiä Kantin väitteen moderni muotoilu oikeastaan on.

Premissin (9) mukaan Jumalan olemassaolo on mahdollista. Tämä voi vaikuttaa harmittomalta modaaliväitteeltä. Tosiasiassa se ei ole sitä, mikä käy ilmi seuraavasta. Voimme muotoilla yhtälailla uskottavalta vaikuttavan modaaliväitteen

(13) on mahdollista, että Jumala ei ole olemassa; Jumalaa ei ole jossakin mahdollisessa maailmassa.

Väite (13) kuitenkin soveltuu premissiksi modaaliontologiselle argumentille välttämättömän Jumalan olemassaoloa vastaan. Hyödynnetään premissiä (8): siitä seuraa, että Jumalan katsotaan olevan olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Näin jos on yksikin mahdollinen maailma, jossa Jumalaa ei ole, vastoin premissiä (8) Jumala ei ole olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Mutta premissi (13) juuri väittää, että Jumalaa ei ole jossakin mahdollisessa maailmassa. Näin ollen (8) on epätosi, ja

(14) välttämätön Jumala ei ole olemassa.

Vasta-argumentti osoittaa, että sekä (9) että (13) eivät voi olla tosia. Toinen on epätosi, jos toinen on tosi. Tämä merkitsee, että jos modaaliontologista jumalatodistusta haluaa puolustaa, on modaaliväite (9) perusteltava. Muutoin ei ole mitään syytä hyväksyä se ennemmin kuin (13).

Viimeaikaisessa analyyttisessa filosofiassa on keskusteltu paljon modaaliväitteiden tiedollisesta oikeutuksesta eli modaaliepistemologiasta. Kuvailen tässä lyhyesti yhtä klassista käsitystä, jota on kritisoitu laajasti mutta jolla on myös huomattavia kannattajia. Muun muassa Humella esiintyy teesi, jonka mukaan käsitettävyydestä seuraa mahdollisuus. Muotoillaan teesi seuraavasti:

(KM) Jos olio tai asiantila x on käsitettävä, x on mahdollinen.

Keskeiseksi kysymykseksi (KM)-teesin arvioinnissa nousee, miten ”käsitettävyys” on ymmärrettävä. Termille on annettava muotoilu, joka väistää ilmeiset vastaesimerkit. Onhan esimerkiksi ainakin jossain mielessä käsitettävää, että piin arvo on tasan 3,2, vaikka kyseessä on mitä todennäköisimmin mahdottomuus – matemaattisia totuuksia on pidetty eksemplaareina välttämättömistä totuuksista. Nykyfilosofiassa perusteellisen erilaisten (KM)-teesien puolustuksen on esittänyt David Chalmers. En tässä syvenny aiheeseen sen enempää. Haluan kuitenkin esittää seuraavan aiheemme kannalta relevantin huomautuksen:

Oletetaan, että (KM)-teesi on hyväksyttävä ja että Jumala jossain hyvin määritellyssä mielessä osoittautuu käsitettäväksi ja siten (KM)-teesin mukaisesti mahdolliseksi. Tämä oikeuttaa premissin (9). Mutta jos Jumala on käsitettävä, on vaikea nähdä, mikseivät kaikenlaiset tarpeeksi Jumalan kaltaiset välttämättömät oliot olisi myös käsitettäviä ja siten myös mahdollisia. Tämä taas antaa aineksia Gaunilon Anselmiin kohdistaman kritiikin soveltamiseen modaaliontologiseen argumenttiin: samanlaisella argumentilla voidaan todistaa kaikenlaisten sopivan erinomaisten välttämättömien olioiden olemassaolo, mikä on absurdia (Gaunilon kritiikistä tarkemmin artikkelin osassa 1).

Lisäksi Jumalan olemassaolemattomuus voi samalla tavoin osoittautua käsitettäväksi ja siten mahdolliseksi. Tämä taas merkitsee, että (13) on oikeutettu. Tämäkin on ongelmallista, kuten edellä huomasimme.

Esitetyllä problematisoinnilla on yleisempää merkitystä: modaaliontologisen argumentin keskeistä mahdollisuusväitettä arvioitaessa on syytä tarkkailla, voiko sen puolesta esitetyillä perusteilla tukea myös Gaunilo-kritiikkiä tai Jumalan olemassaolemattomuuden mahdollisuutta. Jos näin voi tehdä, eivät perusteet ole erityisen vakuuttavia.

Lopuksi: ”Määritelmän nojalla, Jumala on olemassa”

Sen lisäksi, että ontologiset argumentit ovat a priori eli kokemuksesta riippumattomia argumentteja, on niitä sopivaa kuvata argumenteiksi analyyttisistä eli karkeasti sanoen määritelmiin perustuvista totuuksista johtopäätökseen, että Jumala on olemassa. Jos oletetaan, että määritelmät ovat periaatteessa sopimuksenvaraisia ja modifioitavissa, voisi nyt väittää, ettei ontologisissa argumenteissa lopulta ole kyse muusta kuin monimutkaisemmasta tavasta ilmaista seuraava varsin epäuskottava argumentti: määritelmämme nojalla Jumala on olemassaoleva olio; siis, Jumala on olemassa. Joku voisi sanoa, että tässä on paikallaan pohdiskella Kantilta ja Humelta löytyvää vastaväitettä, että yksikään olemassaoloväite ei ole analyyttinen totuus.

Toisaalta ontologiset argumentit eivät vaikuta kehnoilta argumenteilta, joissa Jumala vain mielivaltaisesti määritellään olemassaolevaksi. Ehkä tämä johtuu siitä, että argumenteissa käytetyt käsitteet, kuten ”jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella” ja ”maksimaalisen suuri olio”, eivät ole mielivaltaisia ja miten vain määriteltävissä. Tämän tapaisesti ajattelee Lowe. Hän esittää myös seuraavan huomion: Kukaan ei vastusta, että tiettyjen olioiden olemassaolemattomuus voidaan johtaa niiden määritelmästä. Esimerkiksi pyöliön olemassaolemattomuus seuraa sen määritelmästä kuvioina, joka on sekä pyöreä että kulmikas. Miksei ei-mielivaltaisilla määritelmillä voisi yhtä hyvin olla seurauksia olemassaololle?

Kirjallisuutta:

Anselm Canterburylainen

1986 Ymmärrystä etsivä usko (Proslogion). Suom. Rissanen, Paavo. Helsinki: Kirjaneliö.

Chalmers, David

2002 ”Does Conceivability Entail Possibility?” Conceivability and Possibility. Toim. Gendler, Tamar ja Hawthorne, John. Oxford: Oxford University Press, 145-200.

Eklund, Dan-Johan

2016 ”Modaaliepistemologia ja Jumalan olemassaolon mahdollisuus”. Mahdollisuus. Toim. Niiniluoto, Ilkka, Tahko, Tuomas ja Toppinen Teemu. Helsinki: SFY, 160-169

Henle, Paul

1961 “Uses of the Ontological Argument”. The Philosophical Review 70, 102-109.

Leftow, Brian

2011 “Why Perfect Being Theology?” International Journal for Philosophy of Religion 69, 103-118.

2005 “The Ontological Argument”. The Oxford Handbook of Philosophy of Religion. Toim. Wainwright, William. New York: Oxford University Press, 80-115.

Lowe, E. J.

2013 “The Ontological Argument”. Routledge Companion to Philosophy of Religion. Eds. Meister, Chad & Copan, Paul. London: Routledge, 391-400.

Morris, Thomas

1987a Anselmian Explorations. Essays in Philosophical Theology. Notre Dame: University of Notre Dame Press.

1987b “Perfect Being Theology”. Noûs 21, 19-30.

Oppy, Graham

2013 “Ontological Arguments”. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2017 Edition). Ed. Zalta Edward.

1995 Ontological Arguments and Belief in God. Cambridge: Cambridge University Press.

Palomäki, Jari

2016 “Jumalan olemassaolon mahdollisuus: ontologisia jumalatodistuksia. Mahdollisuus. Toim. Niiniluoto, Ilkka, Tahko, Tuomas ja Toppinen Teemu. Helsinki: SFY 170-179.

Plantinga, Alvin

1974 The Nature of Necessity. Oxford: Clarendon Press.

1967 God and Other Minds. Ithaca: Cornell University Press.

Swinburne, Richard

2016 The Coherence of Theism. Second edition. Oxford: Oxford University Press.

Vaidya, Anand

2015 “The Epistemology of Modality”. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2017 Edition). Ed. Zalta, Edward.

Kuva: Lena Bell @ Unsplash

Kuva 2: WhiteKnight138@WikimediaCommons. CC BY-SA 4.0.