Monet jumalatodistukset, kuten kosmologinen ja teleologinen todistus, pyrkivät osoittamaan Jumalan olemassaolon a posteriori eli vedoten empiiriseen evidenssiin, jonka katsotaan konfirmoivan jumalahypoteesia. Ontologiset argumentit puolestaan pyrkivät todistamaan Jumalan olemassaolon a priori eli kokemuksesta riippumatta, dedusoimalla sen tietyn jumalakäsitteen seurauksista.

Ensisilmäyksellä ontologisten argumenttien strategia kuulostaa erikoiselta. Kuinka vain Jumalan käsitettä tarkkailemalla voisi johtaa Jumalan olemassaolon? Toisaalta tämä erikoisuus tekee ontologisista argumenteista filosofisesti mielenkiintoisia.

Tämä artikkeli keskittyy ontologisiin argumentteihin. Artikkeli on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa käsitellään Anselm Canterburylaisen argumenttia, joka on ensimmäinen ja tunnetuin ontologinen argumentti. Artikkelin toisessa osassa käsitellään modernia modaaliontologista argumenttia, joka perustuu pitkälti Alvin Plantingan tunnettuun ”voittoisaan versioon”. Käsiteltävät argumentit tarjoavat verraten edustavan katsauksen ontologisia argumentteja koskevaan keskusteluun, johon ovat kontribuoineet monet merkittävät filosofit.

Anselmin ontologinen argumentti

Anselm esitti ontologisen argumenttinsa meditaatiokirjallisuuteen luettavan teoksensa Proslogion luvuissa II ja III (suom. Ymmärrystä etsivä usko). Kommentaattorit kiistelevät, kummassa luvussa Anselm esitti todistuksensa, miten se tulisi muotoilla ja oliko todistuksia yksi vai kaksi – jotkut jopa väittävät, ettei mitään todistusta ole. Keskityn tässä Proslogionin lukuun II ja oletan, että se sisältää itsenäisen argumentin Jumalan olemassaolon puolesta. Käsiteltävä argumentti on joka tapauksessa kirjallisuudessa usein toistettu. (Kommentoin lyhyesti Proslogionin lukua III artikkelin lopussa.)

Anselmin todistuksen perustana on käsitys, että Jumala on ”jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella”. Tämä kuvaus Jumalasta on lähtökohtana edelleen suositussa mutta myös kontroversiaalisessa täydellisen olion teologiassa, jonka päämääränä on eksplikoida Jumalan luonnetta antamalla Anselmin kuvaukselle täsmällisempi sisältö. Tätä metodia käyttäen Jumalalle on katsottu kuuluvan esimerkiksi sellaisia ominaisuuksia kuin kaikkivoipuus, kaikkitietävyys ja moraalinen täydellisuus. On maininnanarvoista, että ontologiset argumentit yleensä edellyttävät täydellisen olion teologian tai sille läheisiä käsityksiä.

Proslogionin luvun II relevantti teksti kuuluu seuraavasti:

”Mehän uskomme, että sinä [Jumala] olet jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella. […] tyhmänkin on myönnettävä, että jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, on hänen ymmärryksessään, sillä hän ymmärtää kuulemansa sanat, ja kaikki, mitä ymmärretään, on olemassa ymmärryksessä. Mutta varmastikaan se, mitä suurempaa ei voida ajatella, ei voi olla olemassa yksinomaan ymmärryksessä. Sillä jos se olisi yksin ymmärryksessä, voitaisiin ajatella myös, että se voisi olla olemassa todellisuudessakin, ja tällainen oleminen olisi suurempaa. Jos siis se, mitä suurempaa ei voida ajatella, olisi olemassa vain ymmärryksessä, silloin se (mitä suurempaa ei voida ajatella) olisi jotain, jota suurempaa voidaan ajatella. Mutta tämä on mahdottomuus. Näin ei siis voi olla epäilystäkään siitä, että jotain, jota suurempaa ei voida ajatella, on olemassa sekä ymmärryksessä että todellisuudessa.”

Yksi tapa tulkita Anselmia on katsoa hänen esittävän reductio ad absurdum argumentin Jumalan olemassaolon puolesta. Tehdään ensin reduction oletus:

(1) Jumala on olemassa vain ymmärryksessä.

Myönnetään lisäksi, että

(2) olion olemassaolo sekä ymmärryksessä että todellisuudessa on suurempaa kuin sen olemassaolo vain ymmärryksessä.

Koska voimme ajatella olion, joka on kuin Jumala mutta joka on olemassa ymmärryksen lisäksi todellisuudessa, premisseistä (1) ja (2) seuraa, että

(3) Jumala on jotain, mitä suurempaa voidaan ajatella.

Mutta tämä on mahdottomuus, sillä täydellisen olion teologian nojalla

(4) Jumala on jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella.

Näin lauseiden (1), (3) ja (4) perusteella

(5) Jumala ei ole olemassa vain ymmärryksessä vaan myös todellisuudessa.

Edelleen tyhmäkin myöntää, että

(6) Jumala on olemassa ymmärryksessä.

Lauseista (5) ja (6) seuraa, että

(7) Jumala on olemassa todellisuudessa.

Kritiikkiä

Jos oletetaan, että Anselmin argumentti on muodollisesti pätevä, sen johtopäätöksen hyväksyttävyys perustuu premissien (2), (4) ja (6) hyväksyttävyyteen. Premissi (4) perustuu täydellisen olion teologialle, jolle Brian Leftow katsoo olevan raamatullisia perusteita. Tästä huolimatta premissiä (4) voisi kritisoida väittämällä, ettei täydellisen olion teologia sittenkään ole adekvaatti tapa kuvailla Jumalaa. Tällöin Anselmin argumentti todistaisi parhaimmillaankin vain jonkin muun olion kuin Jumalan olemassaolon.

Tällainen kritiikki olisi luontevaa esimerkiksi apofaattisen teologian näkökulmasta. Apofaattinen teologia korostaa, että Jumala on jotain niin suurta ja lausumatonta, ettei sitä voi edes ajatella. Tästä seuraa myös premissin (6) kiistäminen: Jumala ei ole ymmärrettävä eikä siten olemassa ymmärryksessä, koska Jumalan olemusta ei voi ymmärtää. Yhden tulkinnan mukaan Tuomas Akvinolainen esitti tämän suuntaista kritiikkiä Anselmin argumenttia vastaan.

Tunnetuimman Anselmin argumentin kritiikin on esittänyt Anselmin aikalainen munkki Gaunilo pamfletissaan ”Tyhmän puolesta”. Gaunilo väittää, että Anselmin argumenttia soveltaen voidaan todistaa kaikenlaisten sopivan erinomaisten olioiden olemassaolo. Gaunilon esimerkki on täydellinen saari: sen täytyy olla olemassa ymmärryksen lisäksi todellisuudessa, koska tällainen olemassaolo on täydellisempää kuin olemassaolo vain ymmärryksessä. Mutta tämä on absurdia. Kukaan järkevä ihminen ei hyväksy täydellisen saaren olemassaoloa tällaisin perustein. Näin myös Anselmin argumentin täytyy olla viallinen, vaikkei vian paikallistaminen olisikaan helppoa.

Gauniloa vastaan on väitetty, että materiaalisina olioina kaikki saaret ovat tavalla tai toisella olemukseltaan epätäydellisiä. Näin täydellisen saaren olemassaoloa ei voi todistaa Anselmin argumenttia hyödyntäen. Gaunilon kritiikki ei kuitenkaan riipu käytetystä esimerkistä. Ei ole selvää, miksei Anselmin argumenttia voisi soveltaa kaikenlaisten riittävän Jumalan kaltaisten olioiden olemassaolon todistamiseksi. Tämän pitäisi riittää perusteeksi epäillä Anselmin argumenttia.

Gaunilon ohella Immanuel Kant on tunnettu ontologisen argumentin kriitikko. Kant hyökkäsi ilmeisesti René Descartesin ontologista argumenttia vastaan.  Hänen kritiikkiään voi kuitenkin soveltaa myös Anselmin argumenttiin. Kantin on katsottu esittäneen kolme vastaväitettä: (i) yksikään olemassaoloväite ei ole analyyttinen, (ii) kielteiset olemassaoloväitteet eivät ole koskaan ristiriitaisia ja (iii) olemassaolo ei ole predikaatti. Väitteet (i) ja (ii) löytyvät myös David Humelta. Väite (iii) muistuttaa Pierre Gassendin kritiikkiä Descartesin argumenttia vastaan. Keskityn tässä väitteeseen (iii). Se on Kantin kritiikeistä kuuluisin.

Monet predikaatit, kuten ”olla punainen” ja ”olla pyöreä”, attribuoivat jonkin ominaisuuden oliolle. Kantin mukaan on virhe ajatella, että ”olla olemassa” toimii samalla tavoin. Esimerkiksi jos olemassaolo olisi predikaatti, ”olion x” ja ”olemassaolevan olion x” käsitteet eroaisivat toisistaan. Mutta jos näin olisi, en esimerkiksi linnunpöntön käsitteen perusteella voisi nikkaroida kyseistä pönttöä. Luomukseni nimittäin olisi olemassaoleva linnunpönttö, ja sen käsite oletuksen nojalla poikkeaa linnunpöntön käsitteestä.

Mutta tämä on epäuskottavaa. Varmasti voin linnunpöntön käsitteen perusteella nikkaroida juuri sen kaltaisen pöntön. Näin jos listaamme linnunpöntön ominaisuuksia, ei olemassaolo voi kuulua niihin. Sama pätee tietenkin minkä tahansa olion kohdalla. Tämän kritiikin voi katsoa kohdistuvan Anselmin argumentin premissiin (2): olemassaolo (todellisuudessa) ei voi olla ”suuremmaksi tekevä ominaisuus” yksinkertaisesti siitä syystä, ettei kyseessä ole ominaisuus. Vaikka siis hyväksyisimme täydellisen olion teologian ajatuksen, että Jumala on jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, ei Jumalan olemassaoloa voi tästä käsitteestä dedusoida.

Kantin kritiikkiä on usein pidetty kuoliniskuna ontologisille argumenteille. Tämä on kuitenkin kyseenalainen tuomio. Helpoimmin muotoiltava vastaväite on, että tosiasiassa olemassaolo on predikaatti. Esimerkiksi Leftowin mukaan väitteet muotoa ”olio x on olemassa” ovat ymmärrettäviä, predikoivat olemassaolon x:stä ja laajentavat merkittävästi x:n käsitettä kertomalla, että x ei ole fiktiivinen hahmo. Modernissa filosofiassa Kantin kritiikkiä on vahvistettu predikaattilogiikan formaalisen kielen avulla. Kuvailen tätä kritiikkiä artikkelin toisessa osassa.

Lopuksi: Anselmin toinen argumentti?

Palataan vielä Anselmin Proslogionin lukujen II ja III tulkintaa koskevaan problematiikkaan. Edellä oletimme, että Proslogionin luku II sisältää itsenäisen argumentin, ja keskityimme siihen. Proslogionin luvussa III Anselm jatkaa luvun II teemaa ja väittää, että jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, ”on niin varmasti olemassa, ettei voida ajatella, ettei sitä olisi”. Anselmin mukaan ”tällainen oleminen on suurempaa kuin se, mistä voisi ajatella, että sitä ei olisi olemassa.”

Tätä selostusta seuraa muodoltaan pitkälti samanlainen ontologinen argumentti kuin luvussa II. Argumentin johtopäätöksenä on, että jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, ”on niin väistämättä olemassa, että on mahdotonta ajatella, etteikö sitä olisi.”

Joidenkin kommentaattorien mukaan Anselm esittää Proslogionin luvussa III toisen ontologisen argumentin, joka hyödyntää modaaliväitteitä eli väitteitä muotoa ”on mahdollista/välttämätöntä, että p”. Tämä on kuitenkin kiistanalainen tulkinta. Ehkä Anselmin tarkoituksena on ennemminkin vain tarkentaa luvun II argumenttia ja osoittaa, millaisella väistämättömyydellä jotain, mitä suurempaa ei voida ajatella, on olemassa. Tätä tulkintaa tukee lukujen II ja III argumenttien samankaltaisuus.

Mutta oli tästä tulkinnallisesta kysymyksestä mitä mieltä tahansa, modernissa filosofiassa ontologisissa argumenteissa on nimenomaan hyödynnetty modaaliväitteitä. Modaaliontologista argumenttia käsitellään artikkelin toisessa osassa.

Kirjallisuutta:

Anselm Canterburylainen

1986 Ymmärrystä etsivä usko (Proslogion). Suom. Rissanen, Paavo. Helsinki: Kirjaneliö.

Chalmers, David

2002 ”Does Conceivability Entail Possibility?” Conceivability and Possibility. Toim. Gendler, Tamar ja Hawthorne, John. Oxford: Oxford University Press, 145-200.

Eklund, Dan-Johan

2016 ”Modaaliepistemologia ja Jumalan olemassaolon mahdollisuus”. Mahdollisuus. Toim. Niiniluoto, Ilkka, Tahko, Tuomas ja Toppinen Teemu. Helsinki: SFY, 160-169

Henle, Paul

1961 “Uses of the Ontological Argument”. The Philosophical Review 70, 102-109.

Leftow, Brian

2011 “Why Perfect Being Theology?” International Journal for Philosophy of Religion 69, 103-118.

2005 “The Ontological Argument”. The Oxford Handbook of Philosophy of Religion. Toim. Wainwright, William. New York: Oxford University Press, 80-115.

Lowe, E. J.

2013 “The Ontological Argument”. Routledge Companion to Philosophy of Religion. Eds. Meister, Chad & Copan, Paul. London: Routledge, 391-400.

Morris, Thomas

1987a Anselmian Explorations. Essays in Philosophical Theology. Notre Dame: University of Notre Dame Press.

1987b “Perfect Being Theology”. Noûs 21, 19-30.

Oppy, Graham

2013 “Ontological Arguments”. The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Summer 2017 Edition). Ed. Zalta Edward.

1995 Ontological Arguments and Belief in God. Cambridge: Cambridge University Press.

Palomäki, Jari

2016 “Jumalan olemassaolon mahdollisuus: ontologisia jumalatodistuksia. Mahdollisuus. Toim. Niiniluoto, Ilkka, Tahko, Tuomas ja Toppinen Teemu. Helsinki: SFY 170-179.

Kuva 1: Olli-Pekka Vainio

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD.