Dialogi / Toimitus / 20.3.2018

”Voidaanko Jumalan olemassaoloa todistaa tieteen avulla?” Keskustelu lukiolaisten uskoa ja tietoa koskevista kysymyksistä

Usko ja tieto nähdään usein toisensa poissulkevina asioita. Onko kuitenkaan näin? Aihetta käsiteltiin Myyrmäen kirkolla 7.3.2018 järjestetyssä paneelikeskustelussa “Mahtuvatko usko ja tieto samaan päähän?” Tapahtumaan osallistui noin 200 vantaalaista lukiolaista, ja lukiolaisten kysymyksistä oli keskustelemassa kolme eri taustaa edustavaa panelistia. Julkaisemme panelistien vastaukset kysymyksiin.

“Mahtuvatko usko ja tieto samaan päähän” -keskustelutilaisuus sai alkunsa alkunsa, kun nuoriso-ja koulutyön pappi Jere Hämäläinen huomasi aiheen kiinnostavan nuoria sosiaalisessa mediassa. Yhteistyössä lukion uskonnonopettajien kanssa Hämäläinen järjesti Myyrmäen kirkolle paneelikeskustelun aiheesta.

Paneelin juontajana toimi Ylen uutisjuontaja Jussi-Pekka Rantanen. Panelisteina olivat:

  • Yliluonnollisista kokemuksista väitöskirjan kirjoittanut tutkija Jeena Rancken (jonka rockabilly-yhtye “Sweet Jeena and Her Sweethearts” -yhtye myös esiintyi tapahtumassa). Syksyllä 2018 alkavan, yliluonnollisia kokemuksia käsittelevän  tv-ohjelman ”Kuiskauksia tuonpuoleisesta” juontaja ja tekijä (Alfa-tv).
  • Uskonnon ja luonnontieteen suhteesta väitöskirjan kirjoittanut tutkija Rope Kojonen, joka toimii myös Areiopagi.fi -verkkolehden päätoimittajana
  • Filosofian, psykologian ja elämänkatsomustiedon opettaja Arno Kotro

Julkaisemme tässä panelistien kirjallisen keskustelun tilaisuudessa esitettyjen kysymysten pohjalta. Keskustelu on joiltakin osin laajempi, joiltakin osin suppeampi kuin paikan päällä. Kaikille annettiin myös mahdollisuus linkittää aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen.

Ovatko tieteellinen maailmankuva ja uskonto ristiriidassa? Tiedebarometrin 2013 mukaan 47 % suomalaisista katsoo näin olevan, mikä on oma näkemyksesi? Miten määrittelisit uskon?

Jeena Rancken:

Jeena Rancken. Kuva: Jonne Renvall.

Tiede ja uskonto ovat merkitysjärjestelmiä, jotka toimivat eri alueilla.

Uskontoon pohjautuvat käsitykset eivät sovi tieteellisiksi selityksiksi, eikä tiede kykene vastaamaan Jumalan olemassa oloa tai olemattomuutta koskeviin kysymyksiin.

Ongelmia tulee, jos näitä kahta yritetään soveltaa oman toiminta-alueensa ulkopuolelle. Esimerkiksi Raamatun pohjalta ei voi esittää ontologisia kannanottoja maailmankaikkeuden luonnontieteellisestä rakenteesta. Eikä tieteen pohjalta voi tuomaroida vaikkapa ihmisten subjektiivisten pyhyyskokemusten arvoa heidän elämässään.

Pelkistetysti ilmaisten uskonnollinen usko on enemmän tai vähemmän tukeutumista uskonnollisen merkitysjärjestelmän antamiin merkityksiin ja tulkintoihin maailmasta. Usko yliluonnolliseen voi pohjautua myös muuhun kuin kristilliseen tai ylipäätään perinteisen uskonnon merkitysjärjestelmään; se voi pohjautua vaikkapa kansanuskon tai uuden henkisyyden tarjoamiin näkemyksiin.

Mielestäni sekä kulttuurissa että yksilön sisäisessä maailmassa on paikkansa molemmille, niin tieteelle kuin uskolle. Niillä on ihmiselämän kannalta erilaiset funktiot, ne täyttävät erilaisia tarpeita. Tiede tai uskonto eivät kumpikaan ole itsessään aukottomia tai yksiäänisiä merkitysjärjestelmiä, vaan molempien piirissä esiintyy erilaisia, joskus jopa vastakkaisia näkemyksiä ja tulkintoja asioista.

Itselleni usko on optimismia. Uskoa siihen, että hyvä voittaa, totuus paljastuu, oikeus tapahtuu tai lopussa kiitos seisoo. Se on naiivia uskoa siihen, että asiat menevät lopulta jotenkin parhain päin – mikä voima sen sitten järjestääkään tai ehkä yksinkertaisesti ihmisten oma toiminta.

Usko on minulle halu uskoa universumin hyvyyteen, mistä se hyvyys sitten kumpuaakin.

Ilman sen kummempaa tarvetta teologialle.  

Rope Kojonen:

Rope Kojonen.

Asia riippuu tieteellisen maailmankuvan ja uskonnon määritelmistä, mutta ainakaan luonnontiede ja kristinusko eivät ole perustavassa ristiriidassa. Käsitystä uskonnon ja luonnontieteen sodasta kutsutaan aihetta koskevassa tieteenhistoriallisessa tutkimuksessa sotamyytiksi. Väitetään esimerkiksi, että keskiajalla olisi opetettu Maan olevan litteä, ja että kirkko olisi vastustanut Kolumbuksen matkaa sillä perusteella, että hänen aluksensa putoaisi maan reunalta. Kuitenkin esimerkiksi tieteenhistorioitsija Edward Grantin mukaan pyöreän Maan hyväksyntä oli keskiajalla “lähes universaalia” ja maininnat maan pyöreydestä “olivat yleisiä” ajan teksteissä. Aiheesta liikkuu paljon myyttejä, joita puretaan esimerkiksi kirjassa Galileo tyrmässä ja muita myyttejä uskonnon ja tieteen suhteesta. Siinä 25 eri maailmankuvia edustavaa tieteenhistorioitsijaa kumoaa aiheeseen liittyviä myyttejä.

Tieteellisen maailmankuvan käsite voidaan ymmärtää eri tavoilla, mutta jos sillä tarkoitetaan vain luonnontieteen tulosten hyväksymistä osaksi omaa maailmankuvaa, tällöin se on periaatteessa yhteensopiva uskonnon kanssa. Toki tilaa keskustelulle ja oppimiselle jää.  Toisinaan “tieteellinen maailmankuva” kuitenkin määritellään kapeammin esimerkiksi siten, että vain luonnontieteellisesti tutkittavia asioita olisi olemassa. Tällöin Jumala putoaisi pois maailmankuvasta, mutta samalla perusteella jotkut pudottavat pois maailmankuvasta myös ihmismielen. Harva haluaa rakentaa maailmankuvansa näin, kyllä siihen tarvitaan muutakin kuin luonnontiedettä. Minulle usko ja järki ovat yhteensopivia, usko ei ole sokea hyppy vaan vastaus meille annettuihin perusteisiin.

Lisäksi tiedekin vaatii Jeenan mainitsemaa uskoa optimismina. Historiassa usko Jumalaan, joka on luonut järjellä tutkittavan kosmoksen on itse asiassa ollut tärkeä tätä optimismia tukeva tekijä.

Arno Kotro:

Arno Kotro.

Tieteellinen maailmankuva ja uskonto eivät välttämättä ole törmäyskurssilla, mutta helposti ne ovat. Ajatellaanpa vaikka kotoista kristinuskoamme, joka lepää sen ajatuksen varassa, että Jeesus nousi kuolleista. Siinä tulee ristiriita tieteellisen maailmankuvan kanssa: tieteen mukaan kuolleista ei voi herätä. Tieteellistä maailmankuvan ja uskonnon törmäyksiä voi toki pehmentää tulkitsemalla esimerkiksi Raamattua hyvin metaforisesti, mutta silloin aletaan jo lipsua keskeisistä opinkappaleista.

Rope Kojonen:

Arnon esiin nostamasta aiheesta onkin keskusteltu paljon tutkimuksessa. Minusta tuo Jeesuksen herääminen kuolleista ei ole esimerkki ristiriidasta tieteen kanssa, sillä tiede ei tutki Jumalan kykyä herättää kuolleista vaan luontoa. Miksei tieteen tutkiman systeemin ulkopuolinen Jumala, joka on luomaansa maailmaa suurempi, voisi aiheuttaa poikkeamaa ja herättää kuolleista? Ihmeitä sanotaan ihmeiksi osin juuri siksi, että ne poikkeavat tavallisesta. Augustinus sanoi aikoinaan, että ihmisellä on tapana turtua jatkuvasti näkemiinsä asioihin, vaikka ne olisivat kuinka ihmeellisiä.

Luonnontiede ei sinänsä tuo minusta paljoa uutta juuri tähän kohtaan, sillä toki kuoleman pysyvyys tunnettiin läheisesti jo ennen tiedettä. Historiantutkimuksella asiaa voidaan toki pyrkiä lähestymään hieman paremmin tutkimalla tapahtuman vaikutuksia ja siitä annettuja todistajanlausuntoja. Tässäkin tarvitaan kuitenkin tulkintaa.

Voiko tiedemies/korkeasti koulutettu olla uskovainen?

Rope Kojonen:

Kun mediassa keskustellaan tieteen ja uskon suhteesta, usein esimerkiksi nostetaan uskonnoton tai ateistinen luonnotieteilijä. Kuitenkin Suomen viitatuin luonnontieteilijä (ilmakehätutkija Markku Kulmala) on tunnustava kristitty. Myös kansainvälisten tutkimusten mukaan (esimerkiksi Elaine Howard Ecklund tutkimusryhmineen) tieteentekijät ovat toki valtaväestöä vähemmän uskonnollisia useimmissa maissa. Silti eri tavoilla uskonnollisia tieteentekijöitä on paljon, ja ei-uskonnollisista selvästi suurin osa perustelee sitä viittaamalla muuhun kuin tieteeseen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana nuoret tutkijat uskovat Jumalaan ja käyvät kirkossa enemmän kuin vanhat, eli maallistuminen ei näytä olevan tältä osin etenemässä.

Tieteen ja uskon suhteesta keskusteltaessa olisi hyvä muistaa, että kysymykset vaikkapa Jumalan olemassaolosta, järkevän uskon luonteesta ja uskonnollisen kokemuksen selittämisestä eivät ole luonnontieteellisiä, vaan uskonnonfilosofisia ja teologisia kysymyksiä. Luonnontieteellinen koulutus ei anna mitään erityisiä valmiuksia tällaisten kysymysten ratkaisemiseen.

Arno Kotro:

Näemmä voi, onhan tästä esimerkkejä. Ihmismieli on herkästi ristiriitainen, monin tavoin. Joku saattaa tehdä tiukkaa tutkimusta yliopistolla mutta vapaa-aikana etsiä vastauksia tarot-korteista. Pitää muistaa sekin, että on paljon muitakin kuin luonnontieteitä. Varmaankin on niin, että vaikkapa kulttuurintutkijan on helpompaa olla uskova kuin tähtitieteilijän.

Siinä olen Ropen kanssa vähän eri linjoilla, että nähdäkseni kysymykset Jumalan olemassaolosta ja uskonnollisista kokemuksista eivät ole vain uskonnonfilosofisia ja teologisia kysymyksiä, kyllä niitä voi ja pitää tarkastella myös muiden tieteiden keinoin.

Rope Kojonen:

Olen täysin samaa mieltä, että myös muiden alojen tutkimustuloksissa on paljon sellaista, mikä pitää ottaa huomioon näitä asioita pohdittaessa. Se ei kuitenkaan mielestäni muuta kysymysten perusluonnetta. Itse asiassa tästä antaa viitteitä myös se, ettei ateistien suhteellisessa määrässä vaikkapa kulttuurintutkijoiden ja tähtitieteilijöiden parissa ole järisyttävää eroa. Tämä kertoo siitä, että ateismin taustalla ovat jotkin yleiset asiat, eivät johonkin tiettyyn tieteenalan liittyvät löydökset.

Jeena Rancken:

Tottakai voi. Yksityiselämänsä alueella kuka tahansa voi olla mitä haluaa.

Näyttää siltä, että usko ja tiede toimivat myös ihmisten aivoissa tai ajattelussa lähtökohtaisesti eri alueilla. Jo varhainen kulttuuriantropologi Bronisław Malinoswki (1948/1960) pani merkille, että ihmisellä on luonnollinen taipumus ylläpitää samaan aikaan sekä rationaalisesti testattuja että yliluonnollisia käsityksiä todellisuudesta.

Myös tuoreempi tutkimus tukee tätä ajatusta. Tutkimusten mukaan ihmisillä on sekä analyyttista että intuitiivista ajattelua. Ne eivät sulje toisiaan pois, vaan toimivat rinnakkain. Tämän vuoksi koulutus ja uskonnollisuus eivät ole ristiriidassa keskenään tai koulutuksen määrä ei välttämättä vähennä yliluonnolliseen uskomista. (Mm. Lindeman & Saher 2007).

Käytännössä luultavasti kukaan ihmisyksilö ei ole yksinomaan rationaalinen tai yksinomaan intuitiivinen.

On myös eri asia, mihin ihmiset kysyttäessä sanovat uskovansa ja mihin he oikeasti uskovat. Rationaalisiksi itseään kutsuvat ihmiset saattavat hädän tai epävarmuuden hetkellä turvautua rukoilemiseen tai hyvän onnen amuletteihin (esim. onnensukat jalkaan työhaastatteluun lähtiessä). (Ks. Aarnio 2007; myös Pyysiäinen 2001.) Toisaalta vahvasti yliluonnolliseen uskovat ihmiset saattavat olla varsin tehokkaita toimijoita käytännön piirissä.

Ongelmia tulee, jos tutkijalla vaikkapa uskonnollisen todistamisen tarve menee objektiivisen tutkimuksen edelle ja vinouttaa tai vääristää tutkimustuloksia.

Rope Kojonen:

Jako kahteen systeemiin (analyyttiseen ja intuitiviseen) ihmisen ajattelussa on minusta hyvä. Haluaisin vielä lisätä tähän, että tutkimusten mukaan ateismi tai uskonnollisuus ei kumpikaan ole pelkästään analyyttista tai intuitiivista, vaan niissä on molempia. Jumala-uskoa testataan myös rationaalisesti ja joillakin ajattelu Jumalan suhteen jopa muuttuu analyyttisen ajattelun kautta. Esimerkiksi Oxfordin yliopiston Religion & Science -alan professori Alister McGrath opiskeli ensin biologian tohtoriksi ja kuului vielä tuolloin niihin ateisteihin, joiden mielestä usko Jumalaan on epärationaalista. McGrath kuitenkin muutti näkemystään tutustuttuaan tarkemmin kristinuskoon ja on nykyään yksi maailman tunnetuimmista teologeista.

Ihmismielen kognitiivisista vinoumista on erittäin hyvä olla tietoinen ja on hyvä, että Jeena toi tämän esille. Yksi yleinen ajattelumme virhe on itse asiassa juuri se, että tapaamme intuitiivisesti aina ajatella, että itsemme kanssa eri mieltä olevat henkilöt eivät voi olla rationaalisia. Näin esimerkiksi monet ateistit voivat ajatella intuitiivisesti, etteivät uskonnollisen uskon rationaalisuutta puolustavat voi kuitenkaan olla aidosti järkeviä, vaan uskovaisten ajattelua vääristää vääjäämättä jokin psykologinen tarve, kuten tarve todistaa oma usko oikeaksi. Aivan yhtä hyvällä (tai huonolla) perusteella myös uskontokriitikkoja voitaisiin epäillä vaikkapa tarpeesta osoittaa, että hyvän elämän voi elää parhaiten ilman uskoa Jumalaan, joka on ihmistä ylempi.

Löytyykö kaikille asioille tieteellinen selitys? Miksi yliluonnollista koitetaan selittää tieteellä ja järjellä? Uskotteko itse yliluonnolliseen?

Arno Kotro:

Ei kaikelle löydy tieteellistä selitystä; tieteellisesti on aika paha selittää jo sitä, miksi maailmankaikkeus on olemassa ja miten se tarkalleen ottaen syntyi. Mutta ei sille löydy muitakaan selityksiä. Kosmologi Kari Enqvist on hauskasti kärjistänyt, että tiede ei selitä kaikkea, mutta uskonto ei selitä mitään.

Toisaalta tieteellinen maailmankatsomus vaatii nöyryyttä. Nähdäkseni emme tiedä edes sitä, mitä me emme tiedä. Onko ymmärryksemme ja tietovarantomme vain kymmenen prosenttia siitä, mikä vaadittaisiin kosmoksen arvoituksen avaamiseen – vai kenties vain prosentti tai promille? Olemme tajuntamme vankeja, emmekä kenties koskaan tule ymmärtämään maailmankaikkeuden mysteeriä, kognitiivinen lasikatto tulee vastaan. Ehkä me olemme kuin kärpänen jonka pitäisi ymmärtää, mikä on se kirja jonka hän tuntee jalkojensa alla.

Mitä tulee yliluonnollisiin ilmiöihin, niistä ei ole todisteita, joten on järkevää etsiä paranormaaleihin kokemuksiin selityksiä esimerkiksi psykologiasta. Itse en yliluonnollisiin ilmiöihin usko.

Jeena Rancken:

Ei löydy.

Tieteellinen ja tekninen kehitys on monella alalla nopeaa. Vaikka tiede on ihmisen tämänhetkisen kehityksen huipulla, niin parinkymmenen vuoden päästä todennäköisesti katsotaan taaksepäin ja naureskellaan sille, miten alkeellisia teorioita, asenteita ja käsityksiä vuonna 2018 vielä oli vallalla. Tyyliin: ”Voi taivas, 2010-luvulla käytettiin vielä kulkupeleissäkin bensaa!”

Yliluonnollinen ja siihen uskominen ovat osa ihmisten kulttuuria sekä osa joidenkin ihmisten kokemusmaailmaa. Siksi näiden asioiden tieteellinen haltuun otto ja ymmärtäminen on keskeinen osa ihmisten kulttuurin ja psykologian ymmärtämistä.

Nykyaikana tieteellinen maailmankuva on vahvasti arvostetussa asemassa ja ihanteena lienee yrittää selittää kaikkea tieteellä ja järjellä. Joskus historiassa todellisuuden selittämisen monopoli on ollut uskonnolla ja tuolloin tieteen on pitänyt sopeuttaa omat selityksensä uskonnon antamiin puitteisiin.

Yliluonnollisten asioiden olemassaoloa ei ole ollut mahdollista todistaa luonnontieteen vaatimukset täyttävällä tavalla. Siksi näitä ilmiöitä tulee tieteellisesti tutkia sellaisella tutkimusotteella, joka tavoittaa ne. Usein luonnontieteellisiä menetelmiä hedelmällisempi on laadullinen tutkimusote, jossa pyritään ymmärtämään yliluonnollisen uskon tulkintoja, merkityksiä ja funktioita niin yksilön kuin sosiaalisen yhteisön kannalta.

Kuvaukset yliluonnollisista kokemuksista tai vaikkapa Jumalan tahdosta elävät kulttuurissa ja välittyvät toisille ihmisille ennen kaikkea kielellisten selontekojen välityksellä. Tämän vuoksi esimerkiksi kielellinen tutkimusote soveltuu aihepiirin tutkimukseen mainiosti. Tällöin tiedostetaan lähtökohtaisesti, ettei toimita ”kovien” luonnontieteellisten faktojen piirissä, vaan tulkintojen, mielikuvien ja selitysten. Subjektiivisen kokemuksen alueelle sijoittuvat asiat eivät ole objektiivisesti mitattavissa, mutta silti ne ovat todellisia kokijalle. Esimerkiksi rakastumisen, masentumisen tai Jumalan kokemus voivat olla kokijalleen tosia, vaikka niiden intensiteettiä ei voida suoraan luonnontieteellisesti todistaa tai mitata.

Uskon, että ihmismielessä ja luonnossa on ulottuvuuksia, joita ei vielä tunneta. En ole varma siitä, ovatko ne yliluonnollisia.

Rope Kojonen:

Tieteen menetelmien menestys perustuu tutkimuskysymysten rajaamiseen sellaisiksi, että niitä voidaan tutkia luonnontieteellisillä menetelmillä, mieluiten toistettavilla kokeilla. Rajallisena inhimillisenä pyrkimyksenä tiede ei ainakaan vielä voi selittää kaikkea. Tästä ei pitäisi tehdä sitä päätelmää, että kaikki selittämätön on automaattisesti yliluonnollista ja jää myös pysyvästi tieteen ulkopuolelle. Myös kristilliseen todellisuusnäkemykseen kuuluu se, että Jumala on luonut säännönmukaisen maailmankaikkeuden, jota voidaan tutkia tieteen avulla. Ei siis tule tehdä “aukkojen Jumalan” virhettä, jossa Jumalan toiminta sijoitetaan vain tieteen aukkoihin. Jumala on nimittäin perinteisen käsityksen mukaan kaikkialla.

Toisaalta en haluaisi tehdä myöskään “aukkojen naturalismin” virhettä, jossa kaikille selittämättömille asioille oletetaan varmasti löytyvän ennen pitkää “luonnollinen” selitys. Kristinuskoon (myös omaan uskooni) kuuluu se, että Jumala on toiminut historiassa myös luonnon kyvyt ylittävällä tavalla, esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemuksessa.

Arnon pointsi tietomme rajallisuudesta on kiinnostava. Kristillisestä näkökulmasta on myös syytä olla nöyrä ja tunnustaa rajallisuutemme. Samalla pienuutemme sinänsä ei ole kuitenkaan argumentti sen puolesta, ettei meillä voisi olla tietoa Jumalasta. Jumala voi toki antaa tietää itsestään myös rajalliselle olennolle, joka voi rajallisesta näkökulmastaan (ja myös yhdessä muiden kanssa) nöyrästi tunnustaa, että on olemassa häntä suurempi voima. Jos olemme kuin “kärpäsiä kirjan päällä”, niin olisi nähdäkseni myös tämän aseman ylittämistä väittää, ettei kenelläkään muullakaan voisi olla perusteita uskoa Jumalaan.

Tieteelliset tutkimukset kumoavat koko ajan aikaisempien tutkimusten tuloksia. Mistä voi tietää nykyisen tiedon olevan varmaa ja voiko se kumota uskonnolliset uskomukset?

Jeena Rancken:

Ongelmana on se, että aina ei voikaan tietää, ovatko tulokset varmoja. Ihminen tarvitsee maalaisjärkeä ja omaa kriittistä ajattelua. Jos haluaa tietää, onko tieteellinen tieto paikkansa pitävää, on hyvä vertailla useamman eri tutkimuksen tuloksia samasta aiheesta.

Tiede ja uskonto tai yliluonnolliseen uskominen toimivat ihmiset mielessä eri alueilla. Uskominen tai uskomukset eivät välttämättä ole rationaalisen todistelun ulottuvilla.

Yliluonnollisia kokemuksia ei ole voitu selittää luonnontieteen keinoin. On mahdollista, että joihinkin yliluonnolliseksi miellettyihin asioihin löydetään tulevaisuudessa uusia tieteellisiä näkökulmia, kuten kehitys on osoittanut.

Esimerkiksi vielä keskiajalla uskottiin, että tauteja levittävät tautidemonit, mutta tieteen kehityttyä tautien leviäminen kyettiin selittämään mikrobien leviämisellä. 1500-luvulla maanviljelijät ihmettelivät kivisateita ja tulkitsivat ne Jumalan vihanpurkaukseksi. Sen aikainen tiede sanoi, että kivisateita ei ole olemassa, koska niiden syitä ei ymmärretty. Nykypäivän tiede sanoo, että kyseessä olivat meteoriitit. Samaan tapaan unihalvauksella on kyetty selittämään joitakin ihmisten kokemia yöllisiä yliluonnollisia kauhuja.

Rope Kojonen:

On hyvä olla tietoinen tieteen erehtyväisyydestä. Menneisyydessä hyvinkin outoja juttuja on markkinoitu tieteen nimissä ja toki nykyäänkin. Erehtyväisyys ja vanhojen käsitysten korjaaminen kuitenkin kuuluu tieteeseen, mutta se ei poista menetelmän vahvuuksia. Tietomme jää aina vajavaiseksi, mutta sitä voidaan pyrkiä parantamaan. Mielestäni kristillinen teologia ja luonnontiede ovat liittolaisia siinä, että molemmat uskovat meistä riippumattoman todellisuuden olemassaoloon, joka kestää kysymyksemme ja jota pyrimme ymmärtämään paremmin.

Jeena antaa hyviä esimerkkejä siitä, miten tutkimus voi vaikuttaa uskonnollisiin uskomuksiin. Tosin haluan kommentoida vielä esimerkkiä keskiajasta. Tämä ei vaikuta Jeenan yleiseen pointtiin siitä, että tiede voi vaikuttaa siihen, mitkä yliluonnolliset selitykset ovat uskottavia. Kuitenkin keskiajan näkemykset ovat monipuolisempia kuin usein tiedetään. Silloinkin luonnonfilosofiassa (jota harjoittivat pääasiassa teologit) painotettiin, ettei pelkästään selityksen tuntemattomuuden vuoksi pidä ajatella, että kyseessä on yliluonnollinen tapahtuma. Ajateltiin, että Jumala on luonut järjestyneen maailmankaikkeuden, jota voidaan ymmärtää tutkimuksen avulla.

Toisaalta jakoa yliluonnolliseen ja luonnolliseen ei ymmärretty ihan samalla tavalla kuin nykyään. Jumalan, enkelien ja demonien ajateltiin voivan toimia myös luonnon välityksellä. Jeenan mainitsemassa tautien selittämisessä pyrittiin siis myös luonnollisiin selityksiin yliluonnollisten ohella, vaikka samanlaisia välineitä syiden tutkimiseen ei ollut käytössä, vaan keskiajan lääketieteessä jouduttiin seuraamaan pitkälti esimerkiksi antiikin auktoriteetteja. Myöhäiskeskiajalla lääketiedettä pyrittiin toki myös kehittämään eteenpäin uusissa yliopistoissa.

Tosin nykyinen tapa ymmärtää jako yliluonnolliseen ja luonnolliseen on modernia perua. Keskiajalla olisi voitu pikemminkin jopa pitää koko luontoa yliluonnollisena, koska ainoastaan Jumala on luonnostaan olemassa, kun taas muu saa olemisensa häneltä.

Arno Kotro:

Tiede ei anna lopullisia vastauksia, vaan parhaita selityksiä, jotka sen hetkisin menetelmin ovat saatavissa. Tieteen tulokset muuttuvat ja tarkentuvat, ja juuri se osoittaa, että tiede toimii. Se korjaa itseään, toisin kuin dogmaattiset uskomusjärjestelmät.

Voidaanko Jumalan olemassaoloa todistaa tieteen avulla? Voiko tieteellä todistaa, ettei Jumalaa ole olemassa? Kuinka paljon todisteita on sen puolesta, että olisi olemassa jokin ylempi voima?

Rope Kojonen:

Jumalan olemassaolo ei mielestäni ole luonnontieteellisesti tutkittava kysymys, sillä Jumala ei ole sen tyyppinen olio, jota voitaisiin osoittaa olevaksi tai olemattomaksi luonnontieteellisten toistettavien kokeiden avulla. Silti mielestäni koko todellisuus todistaa Jumalasta ja kristillinen todellisuuskäsitys on paljon järkevämpi kuin ateistinen. Jumala-usko selittää paremmin esimerkiksi, miksi luonnonjärjestys on järjestynyt elämän ja tieteen mahdollistavalla tavalla sen sijaan, että vallitsisi täysi kaaos. Myös esimerkiksi ihmisestä riippumattoman hyvän ja pahan olemassaolo sekä uskonnollinen kokemus sopivat paremmin uskonnolliseen todellisuuskäsitykseen. Todistuslinjoja on monia. Samalla tunnustan, että näistä asioista on olemassa myös muita tulkintoja. Kyse ei kuitenkaan ole siis korkeamman voiman olemassaoloa koskevan todistusaineiston puutteesta, vaan siitä kuinka tuota todistusaineistoa tulkitaan. Uskonnollinen usko syntyy ihmisille monin eri tavoin, mutta järki voi usein myös auttaa uskon syntymisessä ja säilymisessä.

Arno Kotro:

Nyt tullaan siihen, mitä Jumalalla tarkoitetaan. On järkevää olettaa, että mitään sellaista ei ole olemassa, jonka puolesta ei ole näyttöä. Tieteen näkökulmasta ei ole olemassa Zeusta, Ukkoa, Poseidonia, Vishnua tai kristinuskon Jumalaa. En näe noilla tässä mielessä eroa.

Toinen kysymys on, onko maailmankaikkeudessa jokin meille tuntematon äly, periaate, kosminen toimija tai mikälie. Se kysymys kannattaa jättää avoimeksi. Emme tiedä siitä kerrassaan mitään, joten ei ole mieltä ruveta kehittelemään sen mahdollisuuden pohjalta moraalioppeja tai spekuloimaan tuon tuntemattoman tahdolla ja toiveilla – ja miettiä vaikkapa sitä, saako Senni seurustella Nellan kanssa tai onko oikein vapauttaa kuolemansairas tuskistaan.

Olen siis ateisti kaikkien uskontojen jumalien suhteen, mutta agnostikko, jos kysymys koskee minkä tahansa tuntemattoman kosmisen voiman olemassaoloa – joka ei ole yhdenkään uskonnon opettama Jumala ja joka on niin tuntematon, että sen pohjalta ei voi rakentaa ainuttakaan moraalioppia tai uskontoa ja on siis inhimillisen elämän kannalta yhdentekevä.

Jeena Rancken:

Jumalaa tai yliluonnollista ei voida tutkia luonnontieteellisin keinoin. Tällaisiin asioihin ei pääse suoraan käsiksi, ne jäävät ihmiset uskon alueelle.

Näkökulmasta riippuen kaikkea luonnossa voidaan pitää todisteena korkeampien voimien toiminnasta tai voidaan todeta, ettei Jumalaa löydy konkreettisesti mistään.

Olisiko psykologialla jonkin sortin selitystä yliluonnollisille ilmiöille? Esimerkiksi siten, että ihminen näkee mitä haluaa, jos olosuhteet ovat ”epämääräiset”.

Arno Kotro:

Psykologia tarjoaa yliluonnollisille kokemuksille erilaisia selityksiä: hallusinaatiot, suggestio, vahvistusharha, psykoosit, unihalvaus, konformismi jne. Kokijalleen yliluonnolliset kokemukset ovat toki totta.

Jeena Rancken:

On erilaisia selityksiä, joita voi soveltaa ainakin osaan yliluonnollisia ilmiöitä.

Yliluonnollisia kokemuksia on usein selitetty hallusinaatioina, virhehavaintoina tai hyväuskoisuutena. Ihmisen kyky havaita ympäristöä ei ole aukoton. Ihminen on taipuvainen näkemään sitä, mitä haluaa nähdä.

Humanistisessa psykologiassa on arveltu, että yliluonnolliset kokemukset ovat muuntuneen tajunnantilan tuote. Neurologian piirissä on huomattu, että joillakin ihmisillä on epilepsiakohtausten aikana yliluonnollisia kokemuksia.

Kuolemanrajakokemusten alkuperää on yritetty selittää muun muassa äärimmäisen stressaavissa olosuhteissa tapahtuvien neurologisten muutosten pohjalta (ks. Blackmore 1993).

Nämä selitykset antavat näkökulmia ja suuntia, mutta eivät kuitenkaan selitä yliluonnollista tyhjentävästi.

Rope Kojonen:

Uskonnollisten kokemusten ja väitettyjen yliluonnollisten ilmiöiden selittäminen riippuu paljon maailmankuvasta. Uskonnollisesta lähtökohdasta luonnolliset selitykset sivuutetaan välillä liian nopeasti, vaikka esimerkiksi Lutherin mukaan ei tule uskoa jokaista väitettyä ihmettä. Toisaalta ateistisesta näkökulmasta tyydytään välillä heppoisiinkin luonnollisiin selityksiin kuten kaikkien kuolemanrajakokemusten selittämiseen hapenpuutteen tai ketamiinin seurauksena. Kuolemanrajakokemuksista tehdyn tutkimuksen tuntee Suomessa luullakseni parhaiten Leo Näreaho, ja hänen mielestään luonnontieteelliset selitykset eivät vaikuta riittäviltä.

Minusta on kiinnostavaa myös hiukan laajentaa kysymystä. Mielenfilosofiassa selitettävänä ei ole vain yliluonnollinen kokemus, vaan kokemus ylipäätään on mysteeristä. Miksi on mahdollista, että ylipäätään koemme mitään, miksei ole vain kasaa atomeja jotka törmäävät toisiinsa ilman mitään tarkoitusta tai ajattelua? Tämä sopii minusta paremmin maailmankuvaan, jossa myös todellisuuden taustalla on mieli.

Miksi uskontoja tutkitaan? Mikä on uskonnon perimmäinen tarkoitus?

Jeena Rancken:

Uskonnot eivät ole jumalan luomia vaan ihmisten perustamia.

Yleensä kaikissa uskonnoissa on pohjimmiltaan sanoma rauhan, rakkauden ja hyvän elämän tärkeydestä. Ihmiset kuitenkin välillä vääristelevät uskontojen sanomaa, jotta voivat ajaa omia tai jonkun spesifin ihmisryhmän asioita (vaikkapa hankkiakseen rahaa tai valtaa tai sortaakseen muita).

On tärkeä tutkia uskontoja, jotta niitä voidaan ymmärtää.

On tärkeää tutkia uskontoja, jotta niiden sosiaalisesti konstruktoitunut luonne pysyy mielessä.

Kaiken kaikkiaan on mielestäni hyvä, että todellisuuden selittämistä ei hallitse yhden merkitysjärjestelmän monopoli, vaan että on olemassa useampia erilaisia näkökulmia ja merkitysjärjestelmiä. Todellisuuden luonne on todennäköisesti monisyisempi kuin vielä kykenemme ymmärtämään.

Usko yliluonnollisiin voimiin tai Jumalaan antaa ihmisille usein syvällisempää merkityksen ja tarkoituksen tunnetta, kuin mihin tiede yksin kykenee.

Mitä tulee kristinuskoon, naisena koen jo lähtökohtaisesti jääväni sen ulkopuolelle.

Ihailen Jeesusta hahmona ja pidän Uuden testamentin ihmisystävällisestä sekä radikaalista hengestä. Mutta jo pienenä ihmettelin, miksi: ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen?” Miksi ei: ”Isän, Äidin ja Pyhän Hengen” tai ”Isän, Pojan ja Tyttären tai Naisen nimeen?” Myöskään Pyhän Hengen ei anneta ymmärtää olevan naispuolinen.

Raamatun tarinoista en ole löytänyt yhtään naissankaria, joka tarjoaisi roolimallin tai johon voisi samaistua (joka pelastaisi kansakunnan, tappaisi lohikäärmeen, olisi edes Jeesuksen urhea opetuslapsi tai jolla olisi henkevä keskustelusuhde Herran kanssa). Tämän vuoksi Raamattu kirjana jää minun elämäni ulkopuolelle, tuntuen enemmänkin historialliselta kertomukselta jostakin jo taakse jääneestä. Minulle uskottavampaa on, että jos olisi Jumala, niin hän kohottaisi ihmisyyttä ja kaikkia olentoja tasapuolisesti.

Tutkimus on tärkeää siinäkin, että se tekee näkyväksi erilaisten henkisten tai hengellisten opinkappaleiden epäsuhtaa tai niihin sisään rakennettuja itsestään selviä valta-asetelmia.

Rope Kojonen:

Olen ehkä huono henkilö kommentoimaan Jeenan huomioita naiseuden ja kristinuskon suhteesta, koska en ole erityisesti tämän kysymyksen tutkija. Tiedän kuitenkin sen verran, että naisten rooliin Raamatussa ja kirkkohistoriassa on kiinnitetty paljon huomiota viime vuosikymmeninä, ja jotkut ovat puolustaneet perinteistä kielenkäyttöä (ja Jumalan kutsumista isäksi), jotkut kritisoineet. Jostain syystä silti enemmän kuin puolet kristityistä on edelleen naisia, ja kirkkohistoria tuntee myös jonkin verran merkittäviä naisvaikuttajia. Mielestäni myös Raamatussa näitä on, eri tavoin esim. naisprofeetta Debora ja Jeesuksen äiti Maria. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi miehenä ja naisena, ja myös Jeesuksen hahmo on vedonnut molempiin sukupuoliin. Voisiko tämä kertoa siitä, että uskonnolliset kysymykset ovat paljolti yhteisiä miehille ja naisille?

Kysymykseen uskonnon ja sen tutkimuksen tarkoituksesta: uskonnontutkimuksella on monia tarkoituksia riippuen tutkijasta ja tutkimusperinteestä. Useimmiten tarkoituksena on ymmärtää, joskus myös puolustaa tai kritisoida jotain näkemystä.

Uskonto on sinänsä kiinnostava tutkimusaihe jo sen tämänpuolisen vaikutuksen vuoksi: suurin osa ihmisistä ja inhimillisistä kulttuureista on uskonnollisia, ja uskonto on vaikuttanut myös oman kulttuurimme kehitykseen voimakkaasti (myös esimerkiksi ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista omaamiimme käsityksiin, kun nykyisiä arvojamme verrataan vaikka Rooman imperiumiin). Toisaalta uskonnot puhuvat myös kaikkia koskettavista suurista kysymyksistä kuten esimerkiksi “miksi olemme olemassa”, “onko elämällä tarkoitus”, “millainen on hyvä elämä”, ja niin edelleen. Eivät nämä voi olla kiinnostamatta myös tutkijoita, ihmisiähän mekin olemme.

Sen haluaisin sanoa, että uskonnollisesta näkökulmasta uskoa ei voi tarkastella pelkästään tämänpuolisena ilmiönä ja sosiaalisena konstruktiona. Tutkimuksessa näin tehdään usein, ja kaikkien mielestä uskonnossa tosiaan on paljon sosiaalisesti rakennettua. Jos kuitenkin haluamme sanoa sitä pelkästään sosiaaliseksi konstruktioksi niin otamme jo kantaa totuuskysymykseen.

Arno Kotro:

Uskontoja kannattaa tutkia, koska ne ovat kiinnostava inhimillinen ja kulttuurinen ilmiö, jolla on vaikutusta maailmaan ja ihmisten elämänkulkuun. Uskontoja on, koska ihmiset saavat niistä tarkoitusta, toivoa, lohtua, yhteisöllisyyttä. Itse olen tosin pärjännyt ilman.

Jeena Ranckenin lähteitä ja lukuvinkkejä:

Aarnio, Kia (2007) Paranormal, superstitious, magical and religious beliefs. Helsinki:

Helsingin yliopisto.

Blackmore, Susan (1993) Dying to live. Science and the near-death experience. Lontoo: Harper Collins Publishers.

Malinoswki, Bronisław (1948/1960) Magia, tiede ja uskonto sekä muita esseitä. Suomentanut Leea Aaltonen. Helsinki: WSOY.

Lindeman, Marjaana & Saher, Marieke (2007) Vitalism, purpose and superstition. British Journal of Psychology 98.

Pyysiäinen, Ilkka (2001) Harvat ja valitut. Kirjoituksia ihmismielestä ja uskonnosta. Helsinki: Yliopistopaino.

Rancken, Jeena (2017) Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Tampere: Vastapaino.

Suuri kuva: Markus Spiske@Unsplash

Ylös