Usko on tekosyy olla ajattelematta, sanoo Richard Dawkins. Arkikielessä usko esitetäänkin usein tiedon puutteena: jos sinulla ei ole tietoa, sinulla on vain uskoa. Olli-Pekka Vainio kuitenkin väittää, että käsitteet ovat paljon monimutkaisempia.

Richard Dawkinsin useissa eri yhteyksissä esittämän määritelmän mukaan ”usko on suuri väistöliike, tekosyy olla ajattelematta ja arvioimatta todistusaineistoa. Usko on jonkin pitämistä totena todisteiden puuttumisesta huolimatta, tai peräti juuri tästä syystä, ettei todisteita ole.” Dawkinsin määritelmä on retorisesti iskevä ja se saattaa kuulostaa intuitiivisesti oikean suuntaiselta. Tuleehan määritelmä vielä arvovaltaiselta ja oppineelta taholta.

Kyseinen määritelmä on tietenkin yksi mahdollinen. Tässä käytössä usko yhdistyy lähinnä luuloon, arvaukseen, uskotteluun tai jopa itsepetokseen. Näin käy vaikkapa lauseissa ”hän uskoo, että sängyn alla on mörköjä”, ”hän uskoo, että mustan kissa nähtyään pitää sylkäistä vasemman olan ylitse välttyäkseen epäonnelta” tai ” hän uskoo, että voittaa vielä lotossa”.

Kuitenkin ‘uskoa’ voidaan käyttää toisenlaisissakin merkityksissä. Esimerkiksi kun teologiassa puhutaan uskosta, käsitteen merkitys ja käyttö on hyvin toisenlainen. Usko tyypillisesti merkitsee sitä kokonaisvaltaista asennetta, joka kohdistuu johonkin sellaiseen, jota henkilö jo pitää totena (eli jonka hän tietää). Uskoon liittyy näin useita erilaisia asenteita.  

Uskon asteita

Tuomas Akvinolainen. Wikimedia Commons. PD.

Esimerkiksi Tuomas Akvinolainen näkee uskon, toivon ja rakkauden suhteen eräänlaisena prosessina, jossa edellinen synnyttää aina seuraavan: usko mahdollistaa toivon ja toivo rakkauden. Tunnetussa määritelmässään hän jakaa uskon kolmeen osaan seuraavaan tapaan: credere deo, credere Deum, credere in Deum.

Ensimmäinen uskomisen osa merkitsee uskoa, että Jumala on olemassa; tämä on uskon ns. formaalinen kohde. Toinen osa merkitsee uskon materiaalista sisältöä; niitä asioita joita Jumalasta uskotaan. Kolmas osa taas merkitsee luottamista siihen, että tämä kaikki on totta, jolloin yksilö suuntaa elämänsä kohti korkeinta hyvää.

Kaksi ensimmäistä osaa kuuluvat järjen eli intellektin alaan ja kolmas tahdon. Kahteen ensimmäiseen osaan liittyy täten sen arviointi, voidaanko jotakin pitää perustellusti uskottavana. Näin ollen Akvinolaiselle usko ja tieto eivät ole vastakohtia, vaan tieto sisältyy uskoon: ”Uskon akti liittyy sekä tahdon kohteeseen, eli siihen mikä on hyvää, että intellektin kohteeseen, eli siihen mikä on totta.” (Summa Theologiae II-II4.1.)  

Ilman tämänkaltaista tietoa kohteen sekä hyvyydestä että totuudellisuudesta usko olisi Akvinolaisenkin mielestä pahe. Tuomaskin siis tunnustaa sen mahdollisuuden, josta Dawkins puhuu: usko voi joissakin tilanteissa (eli silloin kun henkilö laiminlyö intellektuaaliset velvollisuutensa) olla uskottelua tai haihattelua.

Usko on rakkaudellista luottamusta

Usko ei Akvinolaisen kuitenkaan tyhjene episteemis-kognitiiviseen analyysiin. Uskomisen kolmas osa tarkoittaa käytännössä rakkautta, joka antaa uskolle sen varsinaisen muodon. Akvinolainen puhuu tässä yhteydessä rakkauden muovaamasta uskosta (fides charitate formata). Tämä rakkaus vaaditaan, jotta usko olisi täydellinen. Ilman rakkautta usko on ikään kuin vain tyhjä kuori tai kuin aikomus, joka ei koskaan konkretisoidu teoissa ja toiminnassa. Rakkauden keskeinen ominaisuus on sen kyky yhdistää kaksi persoonaa toisiinsa.

Näin ollen usko merkitsee (perimmiltään) sitä syvää asennetta, joka parhaimmillaan vallitsee rakastavaisten välillä. Kuitenkaan tämä suhde ei voi koskaan olla vailla perusteita. Minulla ei  voi olla oikeasti molemminpuolista ja rakkaudellista suhdetta henkilöön, joka jatkuvasti pettää luottamukseni ja tekee minulle pahaa. Pahanteko kerryttää sitä todistusaineistoa, jonka pohjalta minun tulisi vetää johtopäätös: tuo henkilö vihaa minua.

Akvinolainen ja Dawkins molemmat, mielestäni aivan oikein, hylkäävät vaarallisena haihatteluna sellaisen asenteen, joka luottaa johonkin ilman todisteita tai juuri siksi, ettei todisteita ole.

Puuttuva todistusaineisto?

Dawkinsin määritelmä poimii aivan oikein tietyn paheellisen asenteen, mutta se ei anna oikeaa kuvaa usko-käsitteen teologisesti perustellusta käytöstä. Kuitenkin hän mitä ilmeisemmin ajattelee, että Jumalaa koskevat perusteet ovat olemattomat. Eli vaikka teologit sanoisivat hänelle, että uskoon sisältyy episteemis-kognitiivinen elementti, hän pitäisi tässä yhteydessä esitettyjä todisteita kelvottomina. Näin voi tietenkin olla. Ei ole ennenkuulumatonta, että joku uskoo jotakin huonoilla perusteilla.

On kuitenkin aivan eri asia esittää, että uskoon ei kuulu evidentiaalinen tarkastelu laisinkaan. Silloin keskustelu täytyy tietenkin siirtää pois tietystä ’uskon’ rajatusta määritelmästä ja kysyä, missä määrin ja missä konteksteissa erilaiset todisteet ovat hyviä tai huonoja. Teoksessaan Jumalharha Dawkins on käsitellyt ohimennen joitakin näistä todisteista.

Ongelma, jonka eteen Dawkins päätyy, on kuitenkin melkoisen hankala. Filosofiassa ei ole koskaan ollut konsensusta siitä, mikä on lopulta hyväksyttävä uskomusten muodostamisen metodi, mitkä ovat tiedon kriteerit tai mikä voidaan missäkin tilanteessa lukea todistusaineistoksi ja mikä ei. Kun Dawkins keskusteli 2012 Oxfordissa järjestetyssä tilaisuudessa arkkipiispa Rowan Williamsin kanssa, hän totesi yksikantaan: ”jos olisitte halunneet keskustella filosofiasta, teidän olisi pitänyt kutsua [minun sijastani] filosofi.” Silti Dawkins esittää pohjimmiltaan filosofisia ja teologisia kannanottoja.  

Dawkinsia on kuitenkin kiitettävä varoitushuudostaan. Mitä tahansa ei pidä mennä uskomaan. Samalla on kuitenkin muistettava, että maailmankatsomuksia, uskontoja ja arvoja koskeva järkeily ja todisteiden arviointi ei voi kaikilta osin olla samanlaista kuin fysikaalista maailmaa koskevien todisteiden arviointi. Filosofia ei ole luonnontiedettä, vaikka nämä kaksi eivät voi elää täysin toisistaan erilläänkään.

Eri maailmankatsomusten perusteita koskeva keskustelu todennäköisesti jatkuu niin kauan ihmisiä on olemassa. Eikä meillä oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa kysymysten kysymistä ja vastausten arviointia. Helppoa tämä ei ole, mutta suunnattoman kiinnostavaa kyllä.

Kuva 1: Ariana Prestes@Unsplash.com. CC0.

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD.