Näemme luonnonjärjestyksen epäselvästi käsitetyt salaisuudet Jumalan, kaikkivaltiaan rakentajan, tekeminä. Meidän tulee esittää kysymyksiä pikemmin kuin väitteitä keskustellessamme niistä.

-Augustinus: De Genesi ad litteram, kirja 1.1

Tämä blogikirjoitus tarjoaa alustavan katsauksen työhöni, jossa tarkastelen uskonnon ja tieteen suhteista koskevaa nykykeskustelua augustinolaisten periaatteiden näkökulmasta. Käsittelen postauksessani useita Colossian Forumin Beyond Galileo-to Chalcedon: Re-imagining the Intersection of Evolution and the Fall-projektissa tutkimiani aiheita.

Uskonnollisella tieteenvastaisuudella on sivistyneistön keskuudessa huono maine. Nuoren maan kreationismi ilmentää nykyisin näkyvimmin uskonnollista tieteenvastaisuutta. Se yhdistetään uskonnolliseen fundamentalismiin, poliittiseen oikeistolaisuuteen, irrationalismiin ja tietämättömyyteen. Myös monet kristilliset yhteisöt halveksuvat tieteellistä kreationismia uskontokriitikoiden lisäksi. Jos kristinusko motivoi evoluutioteorian kiistämistä, niin siitä uhkaa tulla taantumuksellinen voima. Näin kreationismi muistuttaa katolisen kirkon Galileolle ennenaikaisesti 1600-luvulla antamaa oppituomiota.

Tiede ja uskonto ovat joutuneet merkittäviin konflikteihin historian aikana. Konfliktit jatkuvat vielä nykypäivänä, ja ne ovat nykyisen tieteen ja uskonnon suhdetta koskevan keskustelun keskiössä. Uskonnonvastustajat pitävät näitä konfliktitapauksia esimerkkeinä uskon irrationalistisuudesta. Huomattavien kristillisten ryhmien jäsenet tukevat niillä yleistystä, että tieteen ja uskonnon konfliktit murentavat uskonnon uskottavuutta ja hyödyttävät uskonnonvastustajia.

Valtavirtakristillisyys pyrkii tämän vuoksi lähtökohtaisesti rakentamaan rauhaa tieteen ja uskonnon välille. Yksi tapa on esittää tieteen ja uskonnon olevan erillisiä pätevyysalueita. Useammin tarjotaan toinen vaihtoehto, jonka mukaan tiede ja uskonto tarjoavat toisiaan täydentäviä tai jopa päällekkäisiä näkökulmia maailmaan.

Haluan esittää, että muun muassa ”hyvien” tai ”oikeutettujen” konfliktien puute motivoi uskovien keskuudessa yleistä uskonnon ja tieteen sopusoinnun rakentamista. Tiede näyttää olevan kiistatta oikeassa esimerkiksi tieteellisen kreationismin ja Galileon tapauksessa. Erityisesti Galileon tapausta käytetään kerta toisensa jälkeen kuvastamaan uskonnollisen tieteenvastaisuuden ja evoluutioteorian vastustamisen typeryyttä.

Entäpä jos on myös toisenlaisia konflikteja, jotka eivät ole näin selviä? Ne saattavat tarjota vaihtoehtoisia malleja luoville jännitteille suoranaisissa konfliktitilanteissa. Evoluutioteoria asettaa suuria paineita ihmisen luomista ja perisyntiä koskeviin oppeihin. Miltä nämä paineet näyttävät epäselvistä konflikteista muodostettujen mallien valossa?

Ennen kuin jatkamme pidemmälle, on hyvä selventää, mitä tarkoitin ”kristillisillä ryhmillä”. Viittasin sillä nykykatolisuuteen, -anglikanismiin, -luterilaisuuteen, useimpiin reformoituihin kirkkokuntiin ja järjestöihin, jotka tukevat tieteen ja uskonnon välistä rauhaa ja niiden suhteiden tutkimusta. Tällaisia järjestöjä ovat muun muassa John Templeton-säätiö, BioLogos ja International Society for Science and Religion. Näillä ryhmittymillä on tunnistettava profiili tieteen ja uskonnon suhdetta koskevassa keskustelussa. Ne onkin usein leimattu usein moittivaan sävyyn ”yhteensovittelijoiksi” ja ”uusharmonisoijiksi”. Näiden ryhmien voidaan nähdä kannattavan kahta eri lähestymistapaa. Yksi ”vahvaksi irenismiksi” kutsumani kanta on, että tieteen ja uskonnon konflikti on periaatteessa mahdoton.

Vahvan irenismin mukaan tiede ja uskonto jäljittävät jollain tavalla totuutta, eli kumpikin pyrkii tarjoamaan pääsyn totuuteen. Tästä seuraa, että tieteen ja uskonnon konflikti on mahdoton, koska maailmasta on vain yksi lopullinen totuus. Jos tiede ja uskonto taas pääsevät käsiksi tähän totuuteen, niin niiden välinen konflikti on mahdoton. ”Kahden kirjan” motiivi on eräs perinteinen tapa ilmaista tämä kanta. Kirjat ovat luonnon kirja ja Raamattu. Koska Jumala on kummankin ”kirjan” kirjoittaja, niin ne eivät voi olla ristiriidassa keskenään.

Kutsun vaihtoehtoista kantaa ”heikoksi irenismiksi”. Sen mukaan uskonnon ja tieteen sopusointu riippuu satunnaisista historiallisista oloista, vaikka suurimman osan länsimaiden historiasta tiede ja uskonto ovat olleet sopusoinnussa. Periaatteelliset syyt eivät siis tee tieteen ja uskonnon konfliktia mahdottomaksi. On vain sattumaa, että tieteen sisällöt eivät ole yleensä joutuneet konfliktiin uskonnon kanssa.

Heikko irenismi sisältää vähemmän essentialistisen käsityksen sekä tieteestä että uskonnosta. Heikko irenisti voi väittää, ettei tiede jäljitä totuutta jatkuvasti. Tätä argumenttia vahvistaa se, että jonkin aikakauden tieteen väitteet ovat miltei aina ristiriidassa tieteen myöhempien väitteiden kanssa. (Myönnettäköön, että tämä on aika yksinkertainen tapa luonnehtia monimutkaista kysymystä. Joidenkin tieteellisten teorioiden tavoite on olla empiirisesti riittävä eikä ”tosi”. Lisäksi kovat luonnontieteet ja historiatieteet eroavat toisistaan. Tämä kuitenkin riittää tällä erää.) Ymmärrys teologian opeista vaihtelee myös varmasti historian kuluessa. Näiden näkökohtien valossa on joko historiallinen tosiasia tai toivottavaa, että tieteen ja uskonnon välillä on yksi hallitseva suhde.

Keskiajan kristilliset ajattelijat esimerkiksi yleisesti hylkäsivät opin Maan ikuisuudesta, vaikka ajan johtava tieteellinen auktoriteetti Aristoteles kannatti sitä kirjoituksissaan. Jos uskonnolliset ajattelijat olisivat noudattaneet vahvan irenismin periaatetta välttää konflikteja hinnalla millä hyvänsä, niin he olisivat voineet ajautua taantumuksellisuuteen. Tässä konfliktissa uskovaiset näyttävät olleen lopulta oikeassa. On mielenkiintoinen historiallinen yksityiskohta, että alkuräjähdysteoria tukee jossain määrin Augustinuksen ideaa ajan luomisesta universumin myötä. Kristinuskon näkemys näyttää siis olleen koko ajan jollain tavoin oikea. Ainakin sitä pidetään nykyisin oikeana.

Heikko irenismi voi johtaa samanlaiseen tulkintaan nykytieteen teorioiden yksityiskohdista. Meidän tulee pitää mielessä mahdollisuus, että yleisen teorian jotkin osat sopivat yhteen uskonnon kanssa, mutta jotkin osat eivät sovi. Evoluutioteorian tapauksessa voi argumentoida, että kristillistä teologiaa ei välttämättä tarvitse sovittaa evolutionismiin, vaikka evoluutioteorian totuudesta on kiistaton tieteellinen konsensus. Meidän tulee sitä vastoin arvioida, miten vahvoja yhteensovittamisen perusteet ovat. On tarkasteltavat jokaista teorian piirrettä, sen eri versioita ja niiden yhteensopivuutta keskeisten kristillisten uskomusten kanssa. (Oletamme, että on ”keskeisiä” kristillisiä uskomuksia. Tästä seuraa, että joistain perinteisistä opeista voidaan luopua.)

Ehdotan siis, että erotamme kaksi eri irenismin muotoa ja tutkimme, onko heikommalla merkittäviä ja havaitsematta jääneitä vahvuuksia. Heikosta irenismistä muun muassa seuraa, että tieteen ja uskonnon välille mahdollisesti syntyviä konflikteja täytyy tarkastella tapauskohtaisesti. Augustinus tarjoaa hyödyllisiä oivalluksia, kun tarkastelemme heikon irenismin tapaa lähestyä tieteen oppien ja kristillisen opetuksen välisiä jännitteitä. Augustinuksen oivallukset antavat lisätukea heikolle irenismille.

Ensiksi Augustinus kiinnittää huomiomme siihen, että kristinuskolla ja silloin ”luonnonfilosofiaksi” kutsutulla nykytieteen lähisukulaisella on eri päämäärät. Hän painottaa, että uskonto on paljon arvokkaampaa kuin luonnon tutkimus.

Augustinuksen mukaan oikea luonnontuntemus ei ole yhtä arvokasta kuin oikea uskonnollinen tieto ja pyrkimys hurskaaseen elämään (beata vita). Hän myös katsoo, että inhimillisen ja jumalallisen tiedon kumppanuus on aina epätasa-arvoinen. Augustinus kuitenkin esittää, että todistettu luonnontotuus on asetettava kirjaimellisen raamatuntulkinnan todelta näyttävän tuloksen edelle. Jos taas tiede ei pysty todistamaan väitettään oikeaksi konfliktitilanteessa, niin Raamatun kirjaimellinen tulkinta on asetettava etusijalle. Galilei pyrki käyttämään tätä periaatetta. Hän nojasi itsevarmaan oletukseen, että hän pystyy antamaan maan liikkeelle loogisesti välttämättömän todistuksen. (Tosiasiassa hänellä ei ollut tällaista todistusta: vahva todistusaineisto muodostettiin vasta paljon myöhemmin.)

Teen kaksi väliaikaista ehdotusta Augustinuksen ajatusten tarkastelun pohjalta:

1. On tärkeämpää ymmärtää elämämme moraalinen ja uskonnollinen tarkoitus kuin ratkaista luontoa koskevia teoreettisia kysymyksiä. Augustinus tunnetusti julisti Soliloquiorum-teoksessaan, että hän tahtoo tuntea vain Jumalan ja sielun, eikä mitään muuta. Augustinuksen mukaan luontoa koskeva tieto on hyvä asia, koska se auttaa meitä näkemään Jumalan selvemmin. Silti keskittyminen yksinomaan siihen on selvä esimerkki rakkauden väärästä kohdistamisesta. Ihmisen langennutta tilaa luonnehtii näet juuri tällainen alempien hyvien asettaminen etusijalle.
2. Meidän on oltava käytännöllisen varovaisia tieteellisen tiedon suhteen. Tieteen muutokset ja muuttumisen tavat antavat näet ymmärtää, ettei tiede jäljitä totuutta aina ja kaikkialla.

Augustinus tajusi, että suuri osa hänen aikaisestaan luontoa koskevasta spekulaatiosta ei täytä scientian tiukkoja vaatimuksia. Scientia näet edellytti tiedon loogista todistamista. Aristoteles oli asettanut aidolle tieteelliselle tiedolle tämän hyvin vaativan kriteerin. Tästä syystä Augustinus neuvoi, ettei Raamattua ja epävarmaa tiedettä tule yhdistää toisiinsa liian läheisesti, koska muuten myöhemmät päätelmät ja löydöt kyseenalaistavat kummankin.

(On kiinnostavaa, että englantilainen filosofi John Locke muotoili uudelleen osia tästä augustinolaisesta arvojärjestyksestä 1600-luvulla. Hän meni kuitenkin Augustinusta pidemmälle, kun hän kiisti luonnonfilosofian voivan koskaan saavuttaa Aristoteleen todisteilta vaatimaa mittapuuta. Tästä syystä Locke myös ajatteli, että meidän tulisi tutkia ensisijaisesti moraalia eikä luonnontiedettä.)

Tarkastellaan evoluutioteoriaa ja ihmisen syntyä näiden periaatteiden valossa. Evoluutioteoria esittää laajan yleisväitteen, jonka mukaan elävillä olennoilla on yhteinen kantaisä ja ne ovat syntyneet perimän muuntelun seurauksena. Tämä väite on itse asiassa historiallinen ja koskee menneitä tapahtumia. Historialliset väitteet eivät saavuta loogista varmuutta. Monet niistä ovat kuitenkin niin todennäköisiä, että ei ole järkevää epäillä niitä. Tietomme ihmisen evoluutiohistorian joistain yksityiskohdista on siitä huolimatta vielä hyvin spekulatiivista. Joistain varhaisten ihmisten historiaa koskevista tosiasioista on konsensus. Silti meillä on vain heikkoa todistusaineistoa suurelle osalle käsityksistä, joita pidämme tietona ihmisen synnystä.

Lisäksi liikumme vain osin kartoitetulla maaperällä tarkastellessamme, mitkä tarkalleen ottaen ovat evoluution mekanismit. Tästä syystä biologiassa käydään kiivasta keskustelua eri evoluution syiden kuten luonnonvalinnan, geenivirran, geneettisen ajautumisen ja kehitysbiologisten reunaehtojen suhteellisesta merkityksestä. Evolutionismin suhteellisen lyhyt historia antaa perusteita ennustukselle, että näiden alojen tuleva kehitys johtaa konsensuksen muutokseen. Tässä näyttää sopivalta soveltaa Augustinuksen periaatetta, ettei meidän tule sitoa teologiaa tieteellisiin oppeihin ennenaikaisesti.

Tämä ei tarkoita merkittäviä myönnytyksiä nuoren Maan kreationisteille. Nämä näkökohdat on kuitenkin otettava huomioon, kun tarkastelemme esihistoriamme yksityiskohtia ja huolia, jotka nousevat evoluutioprosessien näennäisestä satunnaisuudesta ja päämäärättömyydestä. Perinteisen kristillisen ajattelun, ihmisen esihistorian ja evoluution näennäisen tarkoituksettomuuden välillä on näet joitain jännitteitä.

On hyviä perusteita katsoa, että vahvalla irenismillä on merkittäviä heikkouksia. Heikkouksien suurin syy on, että tiedettä ei voi suoraviivaisesti samaistaa ”luontoa koskevien totuuksien” kanssa. Koska luonnontieteet ovat erehtyviä, niin on mahdollista, että jotkin tieteelliset opit ovat nyt ristiriidassa kristinuskon ydinkohtien kanssa, mutta tiede korjaa näitä oppeja ja vähentää näin jännitteitä. Siitä myös seuraa, että meidän ei automaattisesti tule muotoilla kristillisiä oppeja uusien tieteen oppien valossa. Kannatan siis heikkoa irenismiä.

Tiede on joskus väärässä. Tämä näyttää olevan kiistämätöntä tieteenhistoriaa koskevan tietomme valossa. Käytännöllinen varovaisuus on hyvä syy pitää kunnioittavaa etäisyyttä tieteen ja kristinuskon välillä. Ei ole epäilystä, että evoluutioteorian perusidealle yhteisestä kantaisästä ja perimän muutoksesta ei olisi hyviä perusteita. Sitä ei kuitenkaan voi todistaa oikeaksi. Siitä ei myöskään seuraa väite, että jokaisella evoluutioteorian osalla on vahvat perusteet. Tämä koskee erityisesti osia, joista käydään vielä nykyisin keskustelua evoluutiobiologiassa. On myös tärkeää erottaa perustellut teoriat ja niiden väitetyt laajemmat uskonnolliset ja filosofiset seuraukset, jotka saattavat olla hyvin spekulatiivisia.

Augustinus arvostaa sielunhoitoa ja Jumalan rakastamista tukevaa toimintaa käytännöllisyyttä ja varovaisuutta painottavien näkökohtien lisäksi. Tämä ensisijainen näkökohta johtaa meidät tukemaan erinomaisten ja ylistettävien asioiden pohdiskelemista, eikä vain keskittymään luonnon tosiasioita koskeviin kiistoihin. Augustinuksen prioriteettijärjestys on terveellinen muistutus, että hyvää tarkoittavat pyrkimykset saada aikaan rauha tieteen ja uskonnon välille ovat vaarassa johtaa perustavien asioiden jättämiseen huomiotta.

Kirjoitus on julkaistu alunperin BioLogos-sivustolla. Käännös: Lauri Snellman.

Kuva: Fouquier ॐ@Flickr.com. CC BY-NC-ND 2.0.