”Rentoudu ja nauti olostasi! Älä vaivaa päätäsi kysymällä, miksi maailma on olemassa – se on aivan kelvoton kysymys!” Näin lausui vanha tieteenfilosofian professori Adolf Grünbaum maailman arvoitusta etsivälle Jim Holtille. Holt ei kuitenkaan tyytynyt vastaukseen, vaan oli vasta alkumatkalla tutkimusretkellään.

Käsissäni on mielenkiintoinen tosielämän dekkari, jossa newyorkilainen esseisti ja kriitikko Jim Holt etsii johtolankoja kysymykseen miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään. Johtolankojen perässä Holt matkustaa Euroopassa ja omalla mantereellaan tapaamassa niin filosofeja, luonnontieteilijöitä kuin buddhalaista munkkiakin. Holtin etsivätarina on eksistentiaalinen matka kaikkein perimmäisimmän kysymyksen eri aikoina annettujen vastausten perässä.

Holt pohtii, onko perimmäistä syytä mahdollista löytää, mikäli luovutaan jumalahypoteesistä. Tieteellisten selitysten hän toisaalta toteaa aina olevan tavalla tai toisella kehämäisiä – jokainen syy on jo määritelmällisesti itsekin osa universumia jonka selityksenä se yrittää toimia. Toisaalta taas tieteen historiassa uskovaiset ovat aina paikanneet tieteen aukkoja Jumalallisella Artesaanilla.

Holtin kirjassa on eksistentiaalinen ulottuvuus, joka kulkee kiinnostavan kerronnan siivittämänä hänen etsiessään johtolankoja kaiken tarkoitukselle. Milloin hänen koiransa, milloin äitinsä kuolee kesken tutkimusmatkan. Milloin hän itse on jäädä auton alle juuri keskusteltuaan elämän tarkoituksettomuudesta multiversumiteoreetikon kanssa. Oliko kaikki tässä? Miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään?

Ei-mistään joksikin

Miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään? Onko olemattomuus, yksinkertaisin muoto, mahdollista? Jos se on, kuinka siitä päästään olevaisuuteen? Jos olemattomuus taas ei ole mahdollista, edessämme on loputon selitysten ketju, joka aristoteelisen logiikan mukaan ei voi olla aktuaalinen äärettömyyteen asti ilman minkäänlaista perimmäistä perustaa. Olemattomuuden filosofian äärellä painitaankin suhteellisen pitkään, ennen kuin päästään metsästämään varsinaisia johtolankoja. Tällä ei-millään Holt tarkoittaa todellista olemattomuutta, ei sellaista tiedemiesten ”ei mitään”, joka on enemmän kuin olemattomuus – ei siis esimerkiksi kvanttityhjiö. Siksi Holt etsiikin käsiinsä monipuolisella ja laaja-alaisella tietämyksellä varustettuja ihmisiä.

Holt kiinnittää huomiota siihen, että kysymys miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään on modernin ajan kysymys, sillä käsite ei-mikään syntyi vasta modernilla ajalla. Tätä ennen todellisuudella on ajateltu olevan joku sen ulkopuolinen ja siitä riippumaton tekijä, mikä/joka on jotakin. Toisaalta jo esisokraattinen ajattelija Parmenides korosti, ettei ei-mistään voi puhua mielekkäästi, sillä olemattomuutta ei voi ajatella eikä siitä voi sanoa mitään. Se on vain näennäisyyttä. Holtin mukaan ei-mikään tulee erottaa olemattomuudesta. Ei-mikään ei ole nimi, vain tapa sanoa ”ei mikään”. ”Ei mikään Jumalaa korkeampi voima” sanoessamme meidän ei tarvitse tarkoittaa vaikkapa ylijumalallista olentoa. Olemattomuus on sitä vastoin nimi, joka tarkoittaa ontologista vaihtoehtoa, mahdollista todellisuutta – sitä, jossa mitään ei ensinkään ole olemassa.

Niinpä kysymys miksi on olemassa jotakin sen sijaan että ei olisi mitään on eri kysymys, kuin miksi on olemassa jotakin sen sijaan että olisi olemattomuus. Gottfried Wilhelm Leibniz nosti kysymyksen uudella ajalla ensimmäistä kertaa vuonna 1714 esiin. Leibniz ratkaisikin kysymyksen itse – Jumala välttämättömänä oliona oli perimmäinen syy kaikelle kontingentille, satunnaiselle, mikä riippuu jostakin. Jumala ei riippunut mistään muusta kuin omasta välttämättömyydestään.

Hume ja Kant vaikuttivat välttämättömän olennon kritiikillään myöhempään keskusteluun voimakkaasti. He kritisoivat sitä, että Leibniz oli puhtaasta logiikasta johtanut empiirisen argumentin. Toiset, kuten Ludwig Wittgenstein, kritisoivat itse kysymystä miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään. Arvoitusta ei hänen mukaansa ollut. Silti hän myönsi olemisen arvoituksen täyttävän hänet kunnioituksella tuottaen hengellisen valaistumisen tunteen. Kun sitten absoluuttisesta alusta saatiin näyttöä, kirkonmiehet riemuitsivat – maailman tyhjästä luomiselle oltiin saatu tieteellistä näyttöä! Joillakin nykyfyysikoilla, kuten Stephen Hawkingilla, on sen sijaan ollut metafyysistä pokkaa ajatella ”voivansa selvittää arvoituksen, johon tieteen selitysvoiman ei tähän asti ole ajateltu yltävän”.

Holtin mukaan kysymystä miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään voidaan lähestyä kolmella eri tapaa. Optimistit ajattelevat, että kysymykselle on löydettävissä syy. Pessimistien mielestä syy voi hyvinkin olla olemassa, muttemme voi sitä koskaan rajallisuutemme vuoksi saavuttaa. Rejektionistien mielestä koko kysymys on mieletön. Kaikkien näiden kantojen edustajia löytyy Holtin matkalla kohtaamista ajattelijoista.

Kelvoton kysymys vai todennäköisesti vastattavissa?

Ensimmäinen Holtin tapaamista ajattelijoista, joille hän kysymyksensä miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään esittää, on pitkän uran tehnyt Pittsburghin yliopiston filosofian professori, joka on myös perustanut yliopiston tieteenfilosofian keskuksen toimien sen johtajana. Hänen mukaansa ”[o]lemassaolon mysteeriä ei ole olemassa”. Hänestä maailmankaikkeuden olemassaolossa ei ole mitään ihmeellistä. Grünbaum itse ajattelee, että ihmetyksen tunteen puuttuminen on merkki hänen täydellisestä rationaalisuudestaan. Grünbaum näyttäisikin pitävän ihmettelyä maailmankaikkeuden äärellä tunteiden tepposena.

Grünbaumin mukaan alkuräjähdys ei tapahtunut lainkaan ajassa ja siksi on mieletöntä puhua ”aiemmasta”. Kun ei ollut aikaa, ei ollut myöskään tapahtumia. Niinpä ei ole mitään koloa, johon Jumalan voisi ujuttaa. Hän ei näin ajattele maailman syntyneen tyhjästä lainkaan. Siksi kysymys miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään on yhtä tyhjän kanssa. Holt pohtiikin tämän jälkeen Einsteinin suhteellisuusteoriaa, jonka mukaan ajan ja energian pakkautuessa äärettömän tiiviiksi, pakkautuu tällöin avaruusaikakin. Avaruusaika katoaa tällöin kokonaan, kun olemme singulariteetin ytimessä. Jos siis siirtymää jostakin johonkin ei koskaan ollutkaan, alkuperäinen kysymys menettää merkityksensä.

Grünbaumin luona vierailunsa jälkeen Holt jatkaa matkaansa Oxfordiin, jossa viettää teehetken yhdessä uskonnonfilosofian emeritusprofessori Richard Swinburnen kanssa. Swinburne on tullut tunnetuksi argumenteistaan, joiden mukaan nykytiede ja filosofia yhdessä tekevät kristinuskon Jumalan todennäköisimmäksi maailman selitykseksi. Hänen tavoitteenaan on nykytieteen ja filosofian keinoin osoittaa, että hypoteesi Jumalan olemassaolosta on todennäköisempää kuin se, että naturalismi olisi totta.

Swinburnen mukaan yksinkertaisin selitys on uskottavin. Esimerkiksi hän ottaa Newtonin gravitaatioteorian. Sen mukaan jokaisella maailmankaikkeudessa olevalla hiukkasella on yksi voima ja yksi alttius. Voima ja alttius ovat gravitaation keskeiset elementit. Voima on ääretön, jokaisen hiukkasen vaikuttaessa kaikkiin maailmankaikkeudessa oleviin, kaikaisimpiinkin hiukkasiin. ”Tieteessä pidetään aivan sopivana antaa äärimmäisen yksinkertaisille objekteille omni-ominaisuuksia”, Swinburne sanoo. Jumala, joka on yksi ainoa ja yksinkertaisin entiteetti, selittää näin ollen äärettömyydessään parhaiten maailman olemassaolon ja kaiken siinä.

Yksinkertainen ääretön olio pitää sisällään kolme ominaisuutta, joista Swinburnen mukaan juontuu kaikki hänen jumalalliset ominaisuutensa. Nämä kolme ominaisuutta ovat kaikkivoipuus, kaikkitietävyys ja täydellinen vapaus. Swinburne pitää Jumalaa raakana tosiasiana, jolle ei ole löydettävissä syytä. Se vain selittää parhaiten todellisuutemme. Metafysiikan tehtävänä on hänen mukaansa löytää se piste, jossa maailmankaikkeuden selitystä ei enää tarvitse etsiä. Selittämättä jää tällöin pienin mahdollinen osa.

Tämän jälkeen Holt käsittelee logiikan riittävyyttä kuvaamaan todellisuutta. Hän pohtii Alvin Plantingan modaalilogiikan keinoin jalostamaa Anselmin ontologista jumalatodistusta välttämättömästä oliosta, jonka mukaan välttämättömän olion, joka on tosi jossakin mahdollisessa maailmassa, täytyy sen olla olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Jos Jumala siis on mahdollinen, hän on näin ollen välttämätön. Olemattomuus on siis mahdotonta. Toki vastaväitteenä on esitetty, että välttämättömän olion mahdollinen olemattomuus esittää sille potentiaalisen kumoajan. Vain toinen vaihtoehto on tosi. Swinburnen mukaan taas Jumala ei ole välttämätön olio, ainoastaan yksinkertaisin päätepiste yrityksillemme selittää maailman olemassaolo ja sen luonne.

Universumeja koodaava tietokone ja selittämisen päätepiste

Oxfordin Headingtonin kaupunginosassa Holt tapaa universaalin kvanttitietokoneen idean kehittäjä David Deutschin, joka oli esittänyt pystyvänsä tietokoneellaan jäljittelemään kaikki fyysisesti mahdolliset todellisuudet. Näin Deutsch oli uskonut löytäneensä selityksen oman maailmamme olemassaololle multiversumiteoriaa ja evoluutioteoriaa soveltaen. Toisaalta Deutsch ei ole kovin kiinnostunut perimmäisestä kysymyksestä, joka koskee ensimmäistä syytä. Hänen mielestään mitään perimmäistä vastausta ei edes ole. Millään todellisuuden osalla ei ole selittävää roolia ilman kokonaisuutta.

Deutsch lähestyy kysymystä ymmärrettävyysperiaatteen kautta. Aivoissamme on samat matemaattiset ominaisuudet kuin vaikkapa miljardien valovuosien päässä olevalla kvasaarilla, energiaa suihkivalla mustalla aukolla. Aivoissamme on siis samat kausaaliset ja matemaattiset ominaisuudet kuin todellisella kvasaarillakin. Holt piti Deutschin ajatuksia kiinnostavina, mutta totesi vierailun päätyttyä tällaisen maailman ikään kuin seisovan norsun päällä, joka taas seisoi kilpikonnan päällä. Näitä kilpikonnia olisi toinen toisensa perään, loputtomasti. Vierailu antoi kuitenkin Holtille mielenkiintoista pohdittavaa siitä, että saatamme tosiaan olla melkoisia poikkeuksia maailmankaikkeuden muodostamassa kokonaisuudessa. Tällöin myös näkökulmamme saattoi olla marginaalinen ja vääristynyt.

Holt käsittelee myöhemmin matkallaan lukuisia multiversumiteorian ongelmia. Tässä kohtaa matkaa multiversumiteoria saa Holtin kuitenkin pohtimaan aristoteelisia selitysketjuja, joita Aristoteleen mukaan oli kolmenlaisia. Ensimmäinen niistä on kehäpäätelmä, jossa jokin kokonaisuuden osa selittäisi kokonaisuuden. A koska B koska C koska A on kuitenkin vain kiertoteitse ilmaistuna A koska A. Loputtomiin jatkuvaa selitysketjua voidaan kuvata seuraavasti: A1 on totta koska A2, A2 on totta koska A3… Tätä jatkuu äärettömyyteen asti. Tämän selitysketjun ongelma on se, ettei se tarjoa tiedolle minkäänlaista perimmäistä perustaa. Kolmas vaihtoehto aristoteelisessa ajattelussa olettaa perimmäisen perustan: A1 koska A2 koska A3 … koska X (X kuvaa lopullista totuutta).

Lopullisesta totuudesta on olemassa kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan lopullinen totuus on raaka tosiasia, jolla ei itsellään mitään selitystä. Jos mikään selitys ei tue X:ää, se ei oikein kelpaa muiden selitykseksi. (Swinburne kannatti tätä vaihtoehtoa. Hän nimittäin näki meillä olevan valtava määrä X:n olemassaoloa tukevia selityksiä.) Toisen vaihtoehdon mukaan lopullinen totuus on loogisesti välttämätön totuus, joka ei koskaan olisi voinut olla muulla tavoin. (Aristoteleen mukaan tämä on ainoa vaihtoehto.)

Jos kuitenkin välttämättömästä loogisesta totuudesta voisi johtaa jonkin, eikö senkin täytyisi olla välttämätön? Maailma ei kuitenkaan ole välttämätön. Olemattomuuskin nimittäin on looginen mahdollisuus. (Tätä argumenttia käydään kirjassa läpi tarkemmin.)

Holtin mukaan ”raaka tosiasia” herättää vähiten vastustusta eri vaihtoehdoista. Onko sitä kuitenkaan mahdollista saada näyttämään vähemmän mielivaltaiselta?

Holtin lainaaman Robert Nozickin mukaan selitys olisi kaikenkattava vain silloin, jos se jollain tapaa selittää itsensä. Mutta voiko tätä kuitenkaan välttää ilman kehämäisyyttä?

Tieteen umpikuja ja eksistentiaalinen todellisuus

Holtin mukaan tiede joutuu kohtaamaan ylittämättömältä näyttävän esteen: singulariteetin. Tieteen kohdattua alkuräjähdyksen, sen käsitteet murenivat. Monet kosmologit alkoivat etsiä skenaarioita, joilla oletus alkusingulariteetistä olisi voitu jotenkin välttää. Kysymystä miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään pidetäänkin liian suurena tieteen vastattavaksi. Fysiikan lait ovat osa sitä jotakin, jolle selitystä juuri kaivataan. Holt kirjoittaa:

Tiede voi selittää, miten fysikaalinen maailmankaikkeus on järjestynyt. Se voi jäljittää maailmankaikkeuden sisältämiä yksittäisiä olioita ja voimia ja sitä, miten ne vaikuttavat toisiinsa. Tiede voi valaista maailmankaikkeuden historiaa ja näyttää, miten se on kulkenut yhdestä kehitysvaiheesta toiseen. Mutta kun kyseeseen tulee todellisuuden perimmäinen alkuperä, tieteellä ei ole mitään sanottavaa. Tieteen on parempi jättää tämä arvoitus metafysiikalle tai teologialle, runolliselle hämmästykselle, tai peräti hiljaisuudelle. (s.187)

Nobel-palkittu fyysikko Steven Weinberg myöntää Holtille, että arvoitus maailmankaikkeuden syystä on todellinen, johon tuskin koskaan saamme vastausta. Silti viittaus johonkin Jumalan kaltaiseen olentoon asettaa meille lisäkysymyksiä siitä, miksi olettamamme Jumala pitäisi sisällään juuri tietynlaiset ominaisuudet ja persoonallisuuden eikä jotakin muuta. Jos viittaamme Jumalaan vain jonkinlaisena maailmankaikkeuden olemassaolon syynä, miksi ylipäätään viittaamme mihinkään, jos emme voi viitata mihinkään sen tarkemmin?

Vastaus kysymykseen miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään

Edellisten lisäksi Holt haastattelee Oxfordin yliopiston matematiikan Rouse Ball -emeritusprofessori Sir Roger Penrosea, jonka mukaan matemaattiset välttämättömät totuudet asettavat perustan ja kausaation maailmalle ja olemassaololle. Silti hänkin myöntää matemaattisten abstraktioiden luomisvoiman jäävän mysteeriksi. Lyhyesti Holt esittelee panpsykismin ratkaisumalleja ja sen saamaa kritiikkiä. Haastateltavana on vielä spekulatiivinen kosmologi John Leslie, joka on huomannut päätyneensä Platonin kaltaiseen vastaukseen olemassa olevien mahdollisuuksien sfääristä. Hyvyys on Leslielle olemassaolon perimmäinen syy. Maailma syntyi näin hyvän maailman olemassaolon tarpeellisuudesta. Näin ollen olemassaolo on olennaisilta osin henkistä. Persoonalliseen Jumalaan uskomisen esteenä Lesliellä on teodikean, pahuuden ja kärsimyksen ongelma.

Viimeisimmän sanan Holtin kysymykseen antaa brittifilosofi Derek Parfit. Holt saa rakennettua Parfitin kirjoitusten ja hänen kanssaan käytyjen keskustelujen pohjalta varsin teknisen vastauksen kysymykseen miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään. Loppupäätelmässään Holt olettaa kaksi periaatetta:

1. Jokaiselle totuudelle on selitys miksi se on tosi (riittävän syyn periaate)
2. Mikään totuus ei selitä itseään (perustan periaate) Tämä olisi kehäpäätelmä – syy ei voi olla itsensä syy, Jumala ei voi luoda itseään, joukko ei voi kuulua itseensä jne.

Näiden periaatteiden mukaan aktuaalinen maailma joko a) valikoituu satunnaisesti kaikkien kosmisten vaihtoehtojen joukosta tai b) on kosmisista mahdollisuuksista laadullisesti ja määrällisesti keskinkertaisin. Näiden vaihtoehtojen a) ja b) taustalla on kaksi mahdollista metaselitystä, jotka eivät riko perustan periaatetta (2). Vain yksinkertaisuus (Y) ja täyteys (T) ovat metaselityksiä, jotka eivät voi valita itseään. Muut vaihtoehdot kuin a) ja b) eivät voi olla mahdollisia tai ne rikkovat periaatteita (1) tai (2).

Vaihtoehdon a) mukaan, joka seuraa metaselityksestä (Y), täytyy selityksen tasolla seurata yksinkertaisin mahdollinen, eli nollaselitys. Nollaselitys taas johtaa siihen, ettei selityksen tasolla ole selitystä, vaan se voi olla mikä tahansa. Siksi a), eli sattuma. Vaihtoehdon b) mukaan, joka seuraa metaselityksestä (T), täytyy selityksen tasolla seurata kaikki mahdolliset vaihtoehdot samanaikaisesti. Tämä on kuitenkin osin ristiriitaista, sillä vaihtoehtoisten ääripäiden ei loogisesti ole mahdollista tulla valituiksi samanaikaisesti. Siispä b), eli kaikista vaihtoehdoista keskinkertaisin. Todennäköisyyslaskelmat ovat sen puolella, että sekä a) että b) päätyvät samaan vastaavuuteen – sattumanvarainen todellisuus on keskinkertainen.

Näin Holt päätyy näkemykseen, jonka mukaan aktuaalisen maailman täytyy olla sattumanvarainen ja keskinkertainen, mutta myös ääretön, sillä äärettömistä maailmoista koostuvat todellisuudet ovat monilukuisempia kuin äärellisistä maailmoista koostuvat. Maailma on siis äärettömän keskinkertainen. Holt myöntää, että hänen päätelmänsä pitää paikkansa vain, mikäli hänen periaatteensa riittävästä syystä (1) ja perustasta (2) pitävät paikkansa. Tämä kaikki musertuu, mikäli jokin onkin joko raaka tosiasia tai itsensä selitys.

Kaikkein hämmentävin kysymys kaiken tämän jälkeen jää kuitenkin Holtilla ilman vastausta: Miksi minä olen ja mistä nämä kaikki ajatukseni tulevat?

Holtin kirja on mielenkiintoinen kuvaus tieteen ja filosofian perimmäisistä kysymyksistä. Siinä tulevat käsitellyiksi filosofian tärkeimmät osa-alueet aina metafysiikan peruskysymyksistä ja niihin annetuista eri vaihtoehdoista logiikan perusteisiin, tieteen ja filosofian historian pääpiirteistä läpikäyntiä, suhdetta uskonnonfilosofisiin kysymyksiin ja vastauksiin sekä jossain määrin jopa kielifilosofiaan. Mielelläni näkisinkin tällaisen etsivätarinan, jossa systemaattisen analyyttisella tavalla lähestytään kysymyksiä yksilön näkökulmasta, jopa filosofian peruskurssin oppikirjana. Toisaalta välillä lukijalta vaaditaan aika paljon vauhdin hidastamista argumenttien mennessä yksityiskohtaisemmiksi. Siksi mietin, kuinka tämä kokonaisuutena sopii maallikon hyppysiin. Ainahan toki vaikeampia sivuja voi hyppiä yli. Ei niillä kokonaisuuden kannalta välttämättä maallikolle ole niin suurta merkitystä. Argumentointia varten ne on kuitenkin syytä ottaa haltuun.

Sivulla 49 Holt tulee muuten maininneeksi suluissa myös oman näkemyksensä kysymykseen miksi on jotakin sen sijaan että ei olisi mitään. Maailman loi hänen mukaansa olento, joka on 100-prosenttisen pahansuopa mutta vain 80-prosenttisen tehokas. Mielenkiintoinen näkökulma sinänsä, josta olisi mielellään lukenut lisää.

Jim Holt: Miksi maailma on olemassa? – eksistentiaalinen etsivätarina

Suom. Hannu Poutiainen

Basam Books 2013.

Kuva: Talia Cohen