Viattoman ihmisen kiduttaminen huvin vuoksi on väärin aina ja kaikkialla. Suurin osa ihmisistä on samaa mieltä tämän väitteen kanssa. Mutta mitä tekemistä sillä on Jumala-uskon kanssa?

”Jos Jumalaa ei ole olemassa, kaikki on sallittua”. Kosmologian professori Kari Enqvist kommentoi tätä Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljesten kuuluisaa ajatusta Vanhan kirjallisuuden päivillä viime kesänä.

Enqvist pyysi kuulijoita kuvittelemaan, että he uskoisivat ilman epäilyksen häivää, että Jumalaa ei ole. ”Kuka teistä pystyy kääntymään vierellä istuvan puoleen ja toteamaan: jos Jumalaa ei olisi, minä tappaisin sinut”, Enqvist kysyy, ja jatkaa: ”Jo moisen tilanteen absurdius osoittaa Ivan Karamazovin lausahduksen järjettömyyden.”

Teistit ovat suosineet Dostojevskin muotoilua esittäessään erilaisia moraalisia argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta. Muotoilulla he ovat pyrkineet havainnollistamaan moraalisten arvojen sidonnaisuutta Jumalaan. Käyttävätkö he siis täysin järjetöntä perustelua osana Jumala-argumentointia?

Mistä moraalisessa argumentissa on kyse?

Enqvist näyttää käsittävän Ivan Karamazovin lausahduksen epäluottamuksena ateistien moraalia kohtaan. Ikään kuin ajatus pyrkisi sanomaan, että ateistit ovat pahoja ihmisiä ja teistit hyviä. Enqvist kääntää ajatuksen päälaelleen: jos ihminen sitoo moraalin tuonpuoleiseen, hänen uskostaan tulee muuttumaton transsendenttinen totuus ja ”ajattelu ikäänkuin lukkiutuu omaan sisäiseen logiikkaansa eikä enää piittaa muuttuvista olosuhteista.”

Tyypillisesti moraalinen argumentointi Jumalan olemassaolon puolesta ei kuitenkaan pyri väittämään, että teistit elävät moraalisesti parempaa elämää kuin ateistit (moraalin motivaatiota koskeva kysymys). Tämä on tyypillinen väärinymmärrys moraalisesta argumentista. Pikemminkin argumentti esittää, että teistillä on ateisteja paremmat perusteet uskoa objektiivisiin moraalisiin arvoihin ja velvollisuuksiin (moraalin ontologiaa koskeva kysymys).

William Lane Craig puolustaa kirjassaan Reasonable Faith erästä versiota moraalisesta argumentista. Craig muotoilee argumentin seuraavasti:

1. Jos Jumalaa ei ole olemassa, ei ole olemassa objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia.
2. Objektiivisia moraalisia arvoja ja velvollisuuksia on olemassa.
3. Siispä, Jumala on olemassa.

Käsittelen tässä artikkelissa Craigin ensimmäistä väitettä. Kuinka Craig perustelee sitä ja millaisia huomioita siihen voidaan esittää?

Käsitteiden määrittelyä

Ensin kuitenkin sananen käsitteiden määrittelystä. Mitä Craig tarkoittaa puhuessaan arvoista ja velvollisuuksista? Mikä on niiden ero? Moraalisilla arvoilla tarkoitetaan sitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Velvollisuudet taas käsittelevät sitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Meillä on tapana ajatella, että moraalisista arvoista seuraa tiettyjä velvollisuuksia. Jos kohtuullisuus mielletään moraalisesti hyväksi arvoksi, siitä ajatellaan seuraavan se, että meidän on myös elettävä kohtuullisesti. Mutta Craig huomauttaa, että arvoista ei välttämättä seuraa velvollisuus. Voin ajatella, että lääkäriksi opiskeleminen on hyvä asia, mutta siitä ei seuraa, että minun velvollisuuteni olisi opiskella lääkäriksi.

Mitä sitten tarkoittaa objektiivisuus? Craig määrittelee objektiivisuuden ja subjektiivisuuden seuraavasti: ”Kun sanomme, että jokin on objektiivista, tarkoitamme, että se ei ole riippuvaista siitä, mitä ihmiset ajattelevat tai havaitsevat. Kun taas sanomme, että jokin on subjektiivista, tarkoitamme vain sitä, että se ei ole objektiivista; eli se riippuu siitä, mitä ihmiset ajattelevat tai havainnoivat.”

Puhuttaessa objektiivisista moraalisista arvoista tarkoitetaan siis sitä, että jokin on hyvää tai pahaa riippumatta siitä, uskovatko ihmiset sen olevan niin. Puhuttaessa objektiivisista moraalisista velvollisuuksista tarkoitetaan sitä, että jotkin teot ovat oikein tai väärin myös siinä tapauksessa, että ihmiset eivät pitäisi niitä oikeina tai väärinä.

Ihmisillä on tapana pitää tiettyjä arvoja ja velvollisuuksia objektiivisesti tosina. Ajattelemme esimerkiksi, että natsi-Saksan juutalaisvaino oli väärin. Se oli väärin siitäkin huolimatta, että valtio antoi sille virallisesti hyväksyntänsä. Objektiivinen moraali ei siis ole sopimusasia, kuten vaikkapa se, kummanpuoleista liikennettä käytämme. Mutta onko moraalin objektiivisuus sittenkin harhaa? Ja miten se liittyy uskontoon?

Naturalismi: moraali on evoluution sivutuote

Moraalinen argumentti väittää, että objektiivisilta moraalisilta arvoilta putoaa pohja, mikäli ateismi on totta. Tämä johtuu siitä, että naturalismin mukaan ihmisen moraali on vain evoluution sivutuote. Craig lainaa tieteenfilosofi Michael Rusea: ”Modernin evolutionistin mukaan… ihmisillä on tietoisuus moraalista siksi, että tuolla tietoisuudella on biologista arvoa. Moraali on biologista mukautumista siinä missä kädet, jalat ja hampaatkin… Moraali on vain henkiinjäämisen ja suvunjatkamisen apuväline… mikä tahansa syvempi merkitys on harhaa.”

Ihmislajin tietyt moraalikäsitykset ovat siis syntyneet evoluutioprosessissa. Siksi moraali on subjektiivista, mikäli naturalismi on totta.

Objektiivisten moraalisten arvojen kieltäminen evoluution perusteella vaikuttaa kuitenkin geneettiseltä virhepäätelmältä, kuten Mark D. Linville huomauttaa. Geneettisessä virhepäätelmässä asian totuusarvoa arvioidaan sen alkuperän perusteella. Vaikka ihmisen moraalikäsitykset olisivatkin syntyneet luonnonvalinnan myötä, tästä ei seuraa, että objektiivisia, ihmisestä riippumattomia totuusarvoja ei voisi olla olemassa.

Naturalismi ei kuitenkaan kykene selittämään, miksi ihmisen moraalikäsityksillä olisi jokin yhteys oletettaviin objektiivisiin moraalisiin arvoihin. Ja missä ne oikein ovat? Jos naturalismi tunnustaa vain fyysisen luonnon todellisuuden, miten moraali voisikaan olla olemassa ihmismielestä riippumattomana?

On vaikea ymmärtää, miten naturalisti voi pitäytyä moraalin evolutiiviseen selitykseen ja samalla tunnustaa objektiiviset moraaliset arvot. Tämä näyttäisi kuitenkin olevan Enqvistin pyrkimys. Ensin hän sanoo: ”Moraali on taipumusta toimia tietyillä tavoin tietyissä tilanteissa. Tämä taipumus on alun perin syntynyt biologisen evoluution ristipaineissa luvuttomien vuosituhansien kuluessa.”Mutta myöhemmin hän puhuu moraalista ikään kuin se velvoittaisi meitä: ”me kaikki asustamme samassa moraaliuniversumissa samojen eettisten periaatteiden ja velvoitteiden alamaisina.”

Velvollisuuksilta putoaa pohja

Craigin mukaan myös objektiivisilta moraalisilta velvollisuuksilta putoaa pohja, mikäli ateismi on totta. Jos Jumalaa ei ole olemassa, miksi meillä olisi mitään moraalisia velvoitteita tehdä yhtään mitään? Kuka tai mikä säätää meille nuo velvoitteet? Meillä voi olla velvollisuuksia, joita perheenjäsenemme tai viranomaiset ovat asettaneet. Mutta nämä eivät ole objektiivisia, ihmismielestä riippumattomia velvollisuuksia.

Ateistisen mukaan ihminen on laji muiden eläinlajien joukossa, eikä eläimillä ole moraalisia velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Craig lainaa eetikko Richard Tayloria: ”Haukka, joka sieppaa kalan merestä, tappaa sen, mutta ei murhaa sitä; ja toinen haukka, joka sieppaa kalan ensimmäisen haukan kynsistä, ottaa sen, mutta ei varasta sitä – sillä mikään näistä ei ole kiellettyä.”

Craigin esimerkit ovat rajuja: ”Jotkut teot – kuten raiskaus tai insesti – eivät ehkä ole biologisesti tai sosiologisesti hyödyllisiä, ja siksi ovat muodostuneet ihmisen kehityksessä tabuiksi. Mutta se ei osoita vähimmässäkään määrin, että raiskaus tai insesti on todella väärin.”

Onnistuuko ateistinen moraalinen platonismi?

Voisiko ateisti perustella objektiivista moraalia jostain muusta kuin naturalistisesta lähtökohdasta? Jospa moraali voitaisiin sitoa johonkin transsendenttiin ei-teistiseen perustaan? Craig nimeää tällaisen kannan ateistiseksi moraaliseksi platonismiksi. ”Ateistinen moraalinen platonismi väittää, että objektiivisia moraalisia arvoja on olemassa, mutta ne eivät perustu Jumalaan.”

Craigin mukaan on vaikea ymmärtää, mitä tarkoittaa, että jokin objektiivinen arvo on olemassa riippumatta persoonasta. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että arvo oikeudenmukaisuus on olemassa? Ymmärrämme, millainen on oikeudenmukainen ihminen, mutta mitä on oikeudenmukaisuus riippumatta ihmisistä? ”Moraaliset arvot näyttävät olevan olemassa henkilöiden ominaisuuksina, eivät pelkkinä abstraktioina.”

Craigia vastaan voisi huomauttaa, että yleensä olemme esimerkiksi matematiikan tai logiikan suhteen platonistisia realisteja. Esimerkiksi numero ‘kolme’ on olemassa riippumatta siitä toteutuuko se aktuaalisesti koskaan maailmassa. Jos emme kaipaa matemaattisille olioille sen kummempaa selitystä, miksi kaipaisimme sitä moraalisille arvoille?

Ateistinen moraalinen platonismi ei kuitenkaan onnistu selittämään, miksi nämä arvot velvoittaisivat meitä millään tavalla. Craig kiteyttää tämän ongelman seuraavasti: ”Oletetaan, että sellaiset arvot, kuten armollisuus, oikeudenmukaisuus, rakkaus ja itsehillintä ovat olemassa. Kuinka tämä aiheuttaa mitään velvollisuuksia minulle? Miksi minulla olisi mitään moraalista velvollisuutta olla vaikkapa armollinen? Kuka tai mikä säätää sellaisen velvollisuuden minulle? Tämän näkemyksen mukaan oletettavasti myös sellaiset paheet kuin ahneus, viha ja itsekkyys ovat olemassa abstrakteina objekteina. Miksi minun velvollisuuteni on asettua noitten toisten abstraktien objektien kannalle ennemmin kuin näitten toisten?”

Jos moraaliset arvot ovat vain persoonattomia abstrakteja objekteja, mikä valta, oikeus tai voima niillä on meihin? Ateistisesta lähtökohdasta näyttäisi siis olevan hyvin vaikea perustella, miksi objektiiviset moraaliset arvot ovat sitovia.

Kirjallisuutta:

Craig, William Lane: Reasonable Faith. Christian Truth and Apologetics. Third Edition. Crossway 2008.

Enqvist, Kari: Usko ja moraalittomuus. Puhe Vanhan kirjallisuuden päivillä, Sastamala 29.6.2013.

Linville, Mark D.: ”The Moral Argument” teoksessa The Blackwell Companion to Natural Theology. Edited William Lane Craig and J. P. Moreland. Blackwell Publishing Ltd. 2009.

Vainio, Olli-Pekka: Tarvitseeko moraali tuekseen uskontoa? Areiopagi 29.7.2013.

Kuva: Marc Treble@Flickr.com. CC BY-NC 2.0.