Transhumanismi ja lopun ajat
Michael Burdettin mukaan transhumanismi sisältää uskonnollisesti motivoituneita piirteitä ja tulee jättämään varjoonsa siksi aiemmat sekulaarit ideologiat. Burdettin neliosainen kirjoitussarja päättyy tähän osaan.
Edellisessä osassa kävi ilmi, että transhumanistien ja kristittyjen näkemykset ihmisyydestä olivat tietyistä samankaltaisuuksista huolimatta hyvin erilaisia kuvauksissaan ihanteellisesta ihmisestä. Kun tarkastellaan vastaavia tulevaisuuden visioita, havainnot ovat pitkälti samanlaisia. Uskonnollisesti inspiroituja kielikuvia sisältyy transhumanistien futurologiaan paljastaen jälleen, kuinka se pitäisi luokitella uskonnoksi tai ideologiaksi, mutta lopulta kristinuskon mukaan tulevaisuus on erilainen. Transhumanistit ymmärtävät tulevaisuuden olevan vain heijastus menneistä ja nykyisistä suuntauksista, kun taas kristinusko puhuu tulevaisuudesta Jumalan valtakuntana, joka on täysin uusi luomus.
Ehdotetun transhumanistisen tulevaisuuden arvioimiseksi tarkasteltavanani on kolme merkittävää hahmoa nykyisessä transhumanismiliikkeessä: Raymond Kurzweil, Martin Rees ja Nick Bostrom. Kukin edustaa transhumanismin ainutlaatuista osaa. Kurzweil on tekniikan kehittäjä ja insinööri. Royal Societyn entinen presidentti Sir Martin Rees on tunnettu astrofyysikko ja kosmologi. Oxfordin yliopiston Future of Humanity-instituutin johtaja Nick Bostrom edustaa filosofista näkökulmaa. Näistä erilaisista taustoista huolimatta tavat, joilla he rakentavat tulevaisuutta ja ymmärtävät sen, ovat hyvin samankaltaisia.
Tulevaisuus Kurzweilin näkökulmasta
Kurzweil näyttää antavan tunnustusta eräänlaiselle apokalyptiselle tulevaisuudelle. Hän väittää, että ihminen ja kone yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi 2040–luvulla, mikä on tullut tunnetuksi nimellä ”singulariteetti”. Singulariteetti on ”tulevaisuuden ajanjakso, jonka aikana teknologisen muutoksen vauhti on niin nopea ja sen vaikutus on niin syvä, että ihmisen elämä muuttuu peruuttamattomasti.” Intuitiivisella tasolla ja nykyisestä näkökulmastamme singulariteetti edustaa pistettä, jonka jälkeisen ajan ennustaminen on hyvin vaikeaa, ellei kokonaan mahdotonta, koska muutos on niin nopea ja vaikutus niin syvää, että mallinnuksemme eivät enää ole luotettavia.
Singulariteetti edustaa monella tavalla eräänlaista apokalypsia siinä mielessä, että sen horisontin taakse ei voi nähdä. Itse asiassa, jos Kurzweil on oikeassa, historia näyttää nykyisestä näkökulmastamme täysin erilaiselta singulariteetin jälkeen. Singulariteetti merkitsee laadullisesti erilaista aikakautta. Mutta se eroaa perinteisestä apokalypsista siinä, että se on täysin saumaton nykyisen kanssa. Kuten Kurzweil toteaa: ”Se ei toteudu niin, että pitkään aikaan ei tapahdu mitään, ja yhtäkkiä otamme suuren harppauksen superälykkäisiin koneisiin. Pikemminkin päädymme sinne tuhansien pienten askeleiden kautta.” Itse asiassa singulariteetti ei ole kuin apokalypsi siinä, että se on peräisin historian ulkopuolelta. Pikemminkin se tulee kokonaan historian rajoista ja sitä rakennetaan tänäänkin.
Kurzweil ei ole naiivi teknologisessa ennusteessaan – hän uskoo, että teknologia aiheuttaa todellisia uhkia tulevaisuudelle. Mutta huolimatta mahdollisuudesta, että teknologiaa voidaan käyttää pahaan tarkoitukseen, hän on vakuuttunut siitä, että ”lopulta koko maailmankaikkeus tulee olemaan kyllästetty älykkyydellämme. Tämä on maailmankaikkeuden kohtalo. Me määrittelemme oman kohtalomme sen sijaan, että se määräytyisi nykyisten ”tyhmien”, yksinkertaisten, konemaisten voimien kautta, jotka hallitsevat taivaankappaleiden mekaniikkaa.”
Tulevaisuus Reesin näkökulmasta
Martin Reesin spekulaatiot tulevaisuudesta ovat hillitympiä kuin Kurzweilin tulkinta. Mutta huolimatta hänen pidättyneemmästä arviostaan, hänen tulevaisuutta käsittelevät tekstinsä tunnetaan parhaiten ahdistuneesta ja toisinaan sensaatiomaisen apokalyptisestä sävystä. Tämä ei tule missään kohdin paremmin esille kuin hänen tulevaisuutta kohtaan kokemaansa ahdistusta heijastelevassa kirjassaan Our Final Century: Will the Human Race Survive the Twenty-First Century? Tämä kirja sai vieläkin hermostuneemman otsikon Yhdysvalloissa: Our Final Hour: A Scientist’s Warning: How Terror, Error, and Environmental Disaster Threaten Humankind’s Future in This Century – on Earth and Beyond. Tässä tekstissä Rees luettelee kaikki syyt olettaa, että meillä ihmisillä ei ole paremmat kuin viidenkymmenen prosentin todennäköisyydet selvitä seuraavan vuosisadan läpi.
Rees kertoo katastrofeista, jotka ovat uhanneet tuhota ihmiskunnan viime vuosisadalla: maanpäällisistä luonnonkatastrofeista, kuten tulivuorista, ja maanjäristyksistä taivaallisiin uhkiin, kuten asteroideihin ja komeettoihin. Kaikista näistä luonnonkatastrofeista aiheutuvista suurista uhista huolimatta Rees väittää, että viime vuosisadan tärkein syy pelkoon johtui kaikkialla läsnä olevasta teknologian kasvusta. Tämän ei pitäisi olla yllättävää, kun otetaan huomioon ydinaseiden aiheuttama maailmanlaajuinen uhka. Kuitenkin Rees väittää, että 2000–luvulla olemme vielä suuremman teknologisen uhan alaisuudessa kuin viime vuosisadalla. Biotekniikan edistyminen ja biologisten aseiden rakentamisen helppous tekevät suuresta tuhosta todennäköisemmän.
Silti Rees toivoo, että harkitsevaisten ihmisten johdolla voimme välttää nämä teknologiset katastrofit. Itse asiassa hänen motivaattorinsa tällaisten tekstien kirjoittamiseen ja luentojen järjestämiseen ympäri maailmaa on, että tiede ja teknologia ovat liian tärkeitä jätettäväksi vain asiantuntijoille ja ammattilaisille, koska meidän kaikkien on toimittava tänään suojellaksemme tulevaisuuttamme huomenna. Se, miten me reagoimme nykyhetkessä, on ratkaisevan tärkeää tulevaisuuden tapahtumien kannalta. Rees väittää, että jos pystymme selviämään seuraavasta vuosisadasta, on hyvin todennäköistä, että saavutamme jonkinlaisen jälki-inhimillisen olemisen tason:
”Mutta ihmisen luonne ja fysiologia tulevat pian muokattaviksi. Implantit aivoihin (ja ehkä myös uudet lääkkeet) voisivat parantaa valtavasti joitakin inhimillisen älykkyyden osa-alueita… Ihmiset voisivat sitten ylittää biologian rajat yhdistämällä tietokoneisiin… Jos nykyiset tekniset suuntaukset etenevät esteettömästi, meidän ei pidä hylätä… uskomuksia siitä, että jotkut nyt elävät ihmiset voisivat saavuttaa kuolemattomuuden.”
Reesin mukaan nämä jälki-ihmisiin kuuluvat veljet voisivat mahdollisesti avata kosmoksen salaisuudet – koska he eivät ole niukan laitteiston rajoittamia – ja asua kaukaisissa galakseissa ja aurinkokunnissa. Mutta tämä tulevaisuus on täysin riippuvainen ihmiskunnasta ja siitä, mitä tapahtuu lähitulevaisuudessa.
Tulevaisuus Bostromin näkökulmasta
Bostrom pitää kiinni samankaltaisesta tulevaisuuden näkymästä kuin Rees. Bostrom analysoi yksityiskohtaisesti mahdollisten ihmiskunnan tulevaisuudenskenaarioiden tilastollisia todennäköisyyksiä. Suuri osa hänen työstään keskittyy suoraan niiden mahdollisten tulevaisuuksien todennäköisyyksiin, joita hän kutsuu eksistentiaalisiksi riskeiksi: ”[riski], jonka toteutuessa haitallinen lopputulos joko tuhoaisi maapallon älykkään elämän tai pysyvästi rajoittaa sen potentiaalia”. Tällaisilla riskeillä on huomattava laajuus ja intensiteetti. Suuri osa Bostromin ajasta Future of Humanity –instituutissa on omistettu tällaisten skenaarioiden estämiseen nykyhetkessä tehtävän suunnittelutyön kautta.
Nämä eksistentiaaliset riskit edellyttävät kuitenkin laajaa transhumanistista ideologiaa. Esimerkiksi sellaista näkemystä, että oman eksistentiaalisen riskinsä muodostaa se, jos nykyisen teknologian edistäminen ei saavuta transhumanismin vaatimaa tasoa. Mutta täsmennettyään yksityiskohtaisesti, että ihmislajin jatkuvuus ei ole taattu, Bostrom ehdottaa, että meitä ei odota mikään sen vähempi kuin utopia. Ihmiskunnan teknologisesti kehittyneet lapset eivät ole rajoitettuja maan päälle tai edes tiettyyn kehoon, koska mielen lataaminen teknologiselle alustalle johtaa kuolemattomuuteen. Nämä ihmiskunnan ja teknologian perilliset levittäytyvät koko galaksin laajuudelle, ollen kosmisten vaarojen läpäisemättömissä, ja muuttavat galaksia oman kuvansa mukaisesti.
Teologisia ja filosofisia näkökulmia
Mitä voidaan sanoa transhumanistisesta tulevaisuudesta? Ensinnäkin sen kaikissa versioissa on apokalyptinen elementti ja tämä apokalyptisyys seuraa suurelta osin itse teknologian voimasta: ihmiskunta voisi mahdollisesti hävittää itsensä teknologian väärinkäytön kautta. Niille transhumanisteille, jotka uskovat singulariteettiin, tämä ajatus apokalypsista on vieläkin keskeisempi, koska se on välitön uhka tai lupaus, jossa elinolot ovat täysin tuntemattomia sen ulkopuolelta käsin tarkasteltuna.
Tämä apokalyptisyys herättää keskeisen tunnelman, jota useimmat transhumanistit välittävät: ahdistuksen. Panokset ovat korkeat, koska ihmiskunnan jatkuvuus singulariteetin tuolla puolen riippuu nykyisistä toimistamme. Itse asiassa keskeinen tavoite transhumanistien kirjoituksille on herättää ihmiset nykyteknologian epävakauteen, jotta voimme navigoida eteenpäin hankalissa ja vaarallisissa vesissä.
Toinen asia, joka voitaisiin sanoa transhumanistisesta tulevaisuudesta on, että se on historiallisiin tietoihin sovellettavaa tilastollista tietoa, josta tehdään tulevaisuutta koskevia johtopäätelmiä. Filosofisesti tulevaisuudella ei ole itsenäistä olemassaoloa menneisyyden ja läsnäolon ulkopuolella; se on vain nykyisten suuntausten laajennus. Tällainen näkemys tulevaisuudesta kuuluu futurumin luokkaan. Jürgen Moltmann toteaa, että ”tulevaisuus futurumin merkityksessä kehittyy menneisyydestä ja nykyisyydestä, koska ne pitävät sisällään mahdollisuuksia todeksi tulemiselle… Vain se voi tulla todeksi, joka on jo olemassa implisiittisesti tai lepotilassa, ja joka on ilmeistä trendeissä ja historiallisen prosessin viiveiden jatkumona.”
Tulevaisuus futurumina rajoittuu menneisyyden ja nykypäivän katseluun niiden mahdollisuuksien kautta, jotka ovat olemassa piilevinä jo tänään. Transhumanistia varten analysoimme tilastollisesti tätä päivää, koska se on siemen sille todellisuudelle, joka huomenna tulee kukoistamaan.
Toisaalta Moltmann väittää, että tulevaisuuteen voidaan asennoitua adventuksena. Tämä on selvästi kristillinen asennoituminen tulevaisuuteen. Kristitylle tämä tarkoittaa välttämättä, että tulevaisuus on monessa suhteessa Jumalan tulevaisuus. Tulevaisuus on suuntautunut kohti Jumalan tulemista maailmaan. Tämä asennoituminen tulevaisuuteen tarkoittaa ”sitä, mitä on tulossa”. Adventus tulee kreikan kielen sanasta parousia. ”Sekulaarissa kreikan kielessä parousia tarkoittaa ihmisten tuloa tai tapahtumien tapahtumista, ja kirjaimellisesti sana tarkoittaa läsnäoloa; mutta profeettojen ja apostolien kieli on tuonut sanaan messiaanisen toivon merkityksen.”
Tämä asennoituminen tulevaisuutta kohtaan, joka antaa etusijan tulevaisuudelle itsenäisenä kokonaisuutena, jättää tilaa radikaalisti uudelle. Se ei ilmaannu vanhasta, vaan laittaa vanhan tuomiolle. Se ilmoittaa uuden luomuksen, jota ei voida päätellä nykyisistä olosuhteistamme. Tällä tavoin adventus-tulevaisuudesta voi syntyä radikaalia toivoa, koska emme ole rajoittuneet todellisiin nykyisiin olosuhteisiin vaan tulevan tulevaisuuden ilmoitukseen.
Haluan väittää, että merkittävässä kristillisessä asennoitumisessa tulevaisuutta kohtaan on oltava adventuksen elementtejä. Kristittyjen kannalta näiden kolmen kirjoittajan edustama transhumanistinen tulevaisuus on riittämätön, koska se ei anna tilaa radikaalisti uudenlaiselle Jumalan tulevaisuudelle, jossa nykyiset olosuhteet joutuvat tuomiolle. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän täällä tekemämme työ ei vaikuta lopulliseen tulevaisuuteen. Futurum on tärkeä. Mutta kristityn lopullinen toivo ei luota pelkästään menneisyyden tai nykyhetken valtaan vaan Jumalaan, joka tekee kaikki asiat uudeksi Jumalan valtakunnassa.
Johtopäätökset
On selvää, että ihmisen tehostamiseen ja transhumanismiin liittyvät kysymykset ovat merkittäviä ja kiireellisiä. Kohtaamme yhä vaikeampia päätöksiä lääkärin vastaanotolla, koska bioteknologian kehitys ja yhteiskunta yrittävät päästä ymmärrykseen siitä, mitä tulisi pitää asianmukaisena lääketieteellisenä käytäntönä ja mikä on hyväksyttävien hoitomuotojen ulkopuolella. Kristilliseen etiikkaan perustuvien vastausten monipuolinen kirjo suhteen näihin uusiin ongelmiin on vasta alkuvaiheessa yrittäessään hahmottaa suhdettaan kehittyvään teknologiaan tällä alalla. Itse asiassa tämä teknologia vaatii meitä esittämään joitakin tärkeimmistä kysymyksistä kristittyinä: Mikä on hyvä elämä? Mikä on ihmisyyden tavoite ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Lisäksi, miten kristittynä oleminen vaikuttaa siihen, miten minun tulisi suhtautua ihmisten paranteluun ja transhumanismiin?
Haluaisin lopettaa sanomalla, että transhumanismilla on uskomusjärjestelmänä suuri todennäköisyys tarttua yhä teknologisempaan, tieteellisesti informoituneempaan ja sekulaarimpaan yleisöön. Aiemmat sekulaariset ideologiat, kuten humanismi ja marxismi, tulevat todennäköisesti jäämään transhumanismin varjoon juuri siitä syystä, että transhumanismi sisältää monia uskonnollisesti motivoituneita piirteitä ja reagoi edellä esitettyihin pakottaviin eksistentiaalisiin kysymyksiin. Transhumanismi tarjoaa vastauksia: Mitä tulevaisuudessa tapahtuu meille ja planeetalle ja miten voimme turvata asiat, jotka ovat merkityksellisiä jälkeläisillemme? Mitä tapahtuu yksilöiden kuolemalle? Ylitämmekö rajamme kasvaen ja tullen paremmaksi? Mitä voin todella toivoa tulevaisuudelta?
Lisäksi transhumanismi liittää nämä vastaukset vahvaan kertomukseen, jolla on vankka asema tieteessä ja ateismissa. Kristittyjen olisi kaikkialla tunnistettava transhumanismin muovaama tulevaisuus ja osattava vastata siihen tehokkaasti ja uskoon perustaen.
Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Burdettin kirjassa Technology and the Rise of Transhumanism – Beyond Genetic Engineering (Grove Books Limited, 2014). Artikkelin suomennos: Sampsa Korpela. Neliosaisen artikkelin ensimmäinen osa on luettavissa täältä. Toisen osan voi lukea täältä, ja kolmannen täältä.
Jos pidit lukemastasi, tykkää Areiopagista Facebookissa, seuraa Twitterissä ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi.
Kuva 1: er Guiri@Flickr.com. CC BY 2.0. Rajattu.
Kuva 2: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons@Flickr.com. CC BY-NC 2.0.
Kuva 3: Wikimedia Commons. PD.