Michael Burdettin kirjoituksen kahdessa edellisessä osassa (1 ja 2) esitettiin, että suuri osa ihmisen paranteluun ja transhumanismiin liittyvästä etiikasta vetosi joko suoraan tai epäsuorasti tiettyyn näkemykseen ihmisyydestä. Terveyskysymykset vetoavat yleismaailmalliseen normiin, joka kuuluu olennaisesti ihmiskuvaan ihmiskunnan tietyssä kehitysvaiheessa. Jotkut kritisoivat parantelua sillä perusteella, että se muuttaa peruuttamattomasti ihmisyyden luonnetta, ja näin ollen se on harhatie, jolla ei tulisi jatkaa.

Ensimmäisessä osassa näimme, että transhumanismin tärkein huolenaihe on ihmisyys ja millaiseksi se on kehittymässä. Kaikkien näiden syiden vuoksi on tärkeää pohtia syvempää visiota ihmisyydestä paranteluun ja transhumanismiin liittyvän työn näkökulmasta. Itse asiassa kanta määrittyy pitkälti sen perusteella, miten seuraaviin kysymyksiin vastataan: ”Mitä tarkoittaa olla ihminen? Mikä on ihanteellinen ihminen ja mihin me menemme?”

Transhumanismi sekä ihminen mielenä ja rationaalisuutena

Aristoteles määritteli ihmisen järkeväksi eläimeksi. Määritelmän mukaan ihminen on olento muiden eläinten joukossa, mutta erottavana tekijänä on rationaalisuus ja kyky päättelyyn. Valistuksen aika ja sen jälkeinen moderni aika korostivat tätä Aristoteleen maksiimia niin, että ihminen nostettiin muiden eläinten yläpuolelle juuri silloin, kun ihminen hyödynsi kapasiteettiaan järjenkäyttöön. Leibnizin, Spinozan ja Kantin filosofiset tutkielmat pyrkivät ymmärtämään tämän ylimmän humanistisen hyveen eli rationaalisuuden ensisijaista tarkoitusta, tehtävää ja rajoja. Transhumanismi osallistuu rationalistisen filosofian perinteeseen ja pyrkii sen perillisenä selvittämään, mikä on niin erityistä ihmisen mielessä, sen voimassa ja järjestäytyneisyydessä. Äly on se tekijä, joka tekee ihmisyydestä mahtavan.

Transhumanismi radikalisoi rationalismin näkemyksen ja väittää, että ainoa asia, joka on todella olennaista ihmiselle, sisältyy jokaisen yksilön aivojen kuviointiin ja koostumukseen. Mieli on pelkästään monimutkainen aineen ilmentymä ja ainutlaatuinen järjestelmä, joka sijaitsee meidän hermoverkoissamme. Muistomme, älymme ja persoonallisuutemme ovat vain neuronien välisten vuorovaikutusten tuotteita. Tämän takia kehollinen olemassaolomme on vain historiallinen ja kontingentti sattuma. Saatamme tarvita kehoamme aivojemme syöttämiseksi ja ravintoaineiden tuottamiseksi, mutta kehossamme ei ole mitään olennaista, jota ei voitaisi hylätä, jos löydettäisiin muita sopivia keinoja.

Juuri tätä transhumanistit suosittelevat. Monet sanovat, että ihmiskunnan tulevaisuus on mielen lataamisessa: kunkin ihmisen hermoverkon ainutlaatuisen kuvion tallentamisessa niin, että se voidaan siirtää piirilevypohjaiseen laitteistoon. Nick Bostrom toteaa, että meidän pitäisi luopua kehoistamme siirtyäksemme kestävämmille alustoille, koska kuten hän toteaa: ”Kehosi on kuolemanansa”. Transhumanismille ihminen ei ole mitään vähempää kuin ruumiista irrotettava mieli, joka muodostuu monimutkaisista laskelmista ja logiikasta.

Transhumanismi ja ihminen informaationa

Transhumanistien kannattaessa sitä, että ihminen – tai  mikä on todella tärkeää ihmisessä – on vangittuna aivoihimme ja mieleemme ja siirrettävissä helposti mihin tahansa tarvittavaan välineeseen, he todellisuudessa sanovat, että ihminen ei ole muuta kuin informaatiota. Ihminen voidaan pelkistää eletyn elämän symboliseksi esitykseksi. Tietysti jokainen nykyaikainen ihmisen identiteettikokemus ottaa huomioon, miten aiemmat kokemuksemme, historiamme ja muistimme ovat merkittävässä asemassa siinä, keitä me olemme yksittäisinä henkilöinä. Tämän historian sisältö ja muistojemme ainutlaatuiset kokemukset ovat tärkeitä jokaisen henkilön identiteetin ymmärtämiseksi ja ihmisen määrittelemiseksi. Transhumanistit väittävät kuitenkin, että henkilö ei ole muuta kuin se, mitä voidaan esittää informaationa.

Tämä antropologinen periaate ilmenee kahdessa hyvin konkreettisessa transhumanismin piirteessä. Ensinnäkin ennen kuin mielenlataus on teknisesti saatavilla tai mahdollista transhumanistit kannattavat kehittyneiden tietokonelaitteistojen asentamista ihmiskehoihin ja kaikkien mahdollisten parannusten hyödyntämistä tullakseen todellisiksi kyborgeiksi. Tässä vaiheessa näemme yhden heidän keskeisimmistä vakaumuksistaan ​​ihmisen suhteen: luonnollista ja annettua ei voida erottaa siitä, mikä on sekä keinotekoista ja luotua. Transhumanistit eivät näe merkittävää ontologista eroa näiden kahden välillä. He noudattavat ”informaation ontologiaa”, ajatusta siitä, että kaiken ydin on löydettävissä sitä vastaavassa informaation esityksessä. Molemmat voidaan redusoida vastaavaksi nollien ja ykkösten joukoksi.

Siksi, koska he eivät näe mitään eroa ihmiskehon ja minkään muun esineen välillä – koska kaikki on redusoitavissa informaatioksi – heille ei ainoastaan teknologian asentaminen ihmiskehoon ole ongelmatonta, vaan he jopa kannattavat sitä. Transhumanismi turvautuu informaation ontologiaan, jossa virtuaalinen on perustavanlaatuisempaa ja alkuperäisempää kuin todellisuus.

Toinen ominaisuus, joka paljastaa tämän ”informaation ontologian”, liittyy heidän asenteeseensa tekoälyä ja Turingin testiä kohtaan. Turingin testi mittaa, osaako keinoäly ajatella. Monet transhumanistit tulkitsevat Turingin testiä käsitteleviä viimeaikaisia ​​filosofisia töitä signaalina, että meillä on todellakin mahdollisuus ajattelevaan keinotekoiseen älyyn. Tämä testi tasoittaa tietä transhumanisteille, jotta he voivat ottaa ylimääräisen harppauksen tehdäkseen tilaa puhtaasti keinotekoisille ”elämänmuodoille”, jotka ovat itseohjautuneita ja nauttivat monista henkilölle kuuluvista etuoikeuksista.

Huolimatta siitä, kuinka oudolta tämä saattaa kuulostaa, paljastaa se jälleen kerran transhumanismin on riippuvaisuuden informaation ontologiasta. Jos ihminen ei ole mitään muuta kuin hermoverkkonsa ja sitä vastaava älykkyys, jossa alustalla ei ole merkitystä, miksei puhtaasti rakennettua ja ohjelmoitua keinotekoista älyä pitäisi myös sovittaa heidän standardiinsa siitä, mikä muodostaa henkilön? Ihminen on, kuten kaikki muukin, pääosin informaatiosta koostuvaa.

Transhumanismi ja ihminen vapautena ja tahtona

Kahdessa edellisessä luvussa näimme, että transhumanismin tietyt vetoomukset ihmisen parantelun puolesta ovat riippuvaisia siitä, että valinnanvapaus on yksi nykyajan korkeimmista hyveistä. Ihmisen parantelun kannattajat, kuten sellaiset, joita löytyy transhumanismin piiristä, tukeutuvat siihen yleisesti tunnustettuun luontaiseen hyveeseen, että kykenemme päättämään omasta kohtalostamme ja siitä, millaisen kurssin elämämme tulisi ottaa. Poliittiset järjestelmämme arvostavat yksilöllistä ihmisen valinnanvaraa ja ne on rakennettu turvaamaan oikeutemme itseohjaukseen. Transhumanismi juhlii tätä vapautta ja laajentaa sitä kaikenlaiseen itsensä muokkaamiseen.

Nykyaikaa on aina määritellyt voimakas subjekti, joka valtaa ympäristöään ja hallitsee sen asioita. Francis Baconista lähtien, ja Nietzschen jälkeen yhä voimakkaammin nykypäivän transhumanisteihin asti, tahto on ollut ihmisen määrittelyn ytimessä. Tämä tahto muutoksen aikaansaamiseksi suuntautui ensin luontoon, jossa yksilön valta oli suoraa seurausta tahdon käyttämisestä. Mutta Nietzschen ja muiden eksistentialistien kautta tapahtui tahdon kohdistuminen myös sisäänpäin. Persoonan ja identiteetin käsitteet tulivat entistä joustavammiksi ja muuntuvammiksi postmodernismissa, mutta tahtoa ei pidetty yhtään sen vähäisempänä kuin ihmiskunnan tutkimattomana keskuksena. Postmodernistille elämän pelin tarkoitus on jatkuva muutos ja itsensä uudistaminen. Tässä maailmassa ympäristö ja pelaajat eivät koskaan ole paikallaan. Transhumanismi on vain tämän modernismin maaperälle rakennetun hallitsevan postmodernin filosofian laajentamista uuteen loogiseen äärimmäisyyteen.

On tärkeää huomata, että monet näistä antropologisista vakaumuksista eivät näy ainoastaan ​​transhumanismissa. Samankaltaisia vakaumuksia on herännyt nyky-yhteiskunnassa ja tervehenkisemmissäkin ihmisen parantelua kannattavissa tahoissa. Ymmärrämme esimerkiksi tänä päivänä, kuinka tärkeää psykologia on ihmisen identiteetille, ja että ihmisten toimet määräytyvät tietyistä syistä, joita he voivat antaa näille toimille. Ihmiset ovat aidosti järkeviä ja itseohjattuja.

Lisäksi nykyisessä politiikassa myönnetyt yritysten lisääntyvät oikeudet virtuaalisina henkilöinä osoittavat, että olemme valmiita hyväksymään persoonan käsitteen jatkumona ja että se voidaan antaa muille kuin biologisille yksiköille, kuten transhumanistit tekevät. ”Identiteettipetosta” ja ”henkistä omaisuutta” koskevien argumenttien nousu paljastaa myös, kuinka tiiviisti sidomme itseämme koskevan informaation siihen, keitä olemme ja että tietomme ja luomamme asiat ovat jotenkin osa meitä eikä niitä saa manipuloida ilman suostumustamme. Lisäksi ylistämme sellaisten ihmisten tapoja, jotka voivat peitota heidän kasvatuksestaan saamansa todennäköisyydet tulla joksikin, samalla osoittaen, kuinka tärkeitä määrätietoisuus ja vahva tahto ovat ihmisyydessä. Transhumanistisen antropologian väitteillä on monia merkittäviä yhtäläisyyksiä kiihkottomampiin nykypäivän antropologioihin.

Kristinusko ja ihmisenä oleminen

Mitä kristityt sanovat ihmisenä olemisesta ja eroaako se paljon transhumanismin antropologiasta?Ensinnäkin kristityt ymmärtävät ihmisen olevan luotu olento. Ihmisinä olemme velkaa olemassaolomme Jumalalle, joka on kaiken olemassaolevan Luoja. Meidän olemassaolomme ja elämämme lähde johdetaan perusteellisesti Jumalan täydellisestä vapaudesta luoda runsain mitoin ja haluamatta mitään vastineeksi. Koko ”luodun olennon” käsite herättää mielikuvan riippuvuudestamme Luojasta. Meidät on luotu ehdollisiksi, rajallisiksi ja hauraiksi. Me tarvitsemme ruokaa, vettä ja ilmaa selviytyäksemme, joten riippuvuutemme ulottuu paitsi Jumalaan myös muuhun luomakuntaan. Emme todellakaan ole yksin olentona vaan osana paljon laajempaa ”luomakunnan toveriseuruetta”. Genesiksen kaksi ensimmäistä lukua sijoittavat ihmisen tähän luotuun järjestykseen, ja sellaisenaan olemme imago mundi, luomakunnan kuva.

Ihmiset eroavat kuitenkin muusta luomakunnasta olemalla imago dei, Jumalan kuva. Kristillisistä pyhistä kirjoituksista ja perinteistä käsin on selvää, että meidät on erotettu ja olemme saaneet lahjaksi tehtävän olla jumalallisen kuvan kantajia (vrt. 1. Moos. 1: 26-27). Jotkut tulkitsevat tätä kuvaa jumalallisena tehtävänä olla Jumalan valvojia maailmassa ja huolehtia Hänen luomuksestaan ​​kultivoinnin ja jumalallisen edustuksen kautta. Meidän erityistarkoitustamme olla Jumalan edustaja ja auttaa saattamaan luomakuntaa sellaiseen kukoistukseen, joka täyttää tämän kuvan kutsutaan usein funktionaaliseksi näkemykseksi imago dei:stä.

Jotkut ovat sanoneet, pitäen kiinni imago dei:n substantialistisesta tulkinnasta, että tietyt ihmiselle ominaiset ​​piirteet, kuten rationaalisuus tai tahto, ovat imago dei:n sija meissä ja tekevät meistä ainutlaatuisia ja Jumalan kaltaisia. Viimeaikaisemmat näkemykset eivät tarkastele jokaista yksittäistä ihmistä vaan ihmisten luontaista suhdetta muiden ja Jumalan kanssa tämän Jumalan kuvan määrittämiseksi. Käsittämällä imago dei:n suhteina tarkoittaa jumalallisen kuvan paikallistamista toveruuteen.

Vaikka eri kristilliset perinteet kautta historian korostavat kunkin näkökulman eri näkökohtia, kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Jumalan täydellisen kuvan ja kaikkien tulkintojen imagon dei:stä pitäisi perustua Kristuksen henkilöön.

Jos haluamme ymmärtää, mitä tarkoittaa olla ihminen, meidän on katsottava Kristukseen. Koska Kristus on Jumala ihmisen muodossa, löydämme inkarnaatiossa Jumalan ylimmän kuvan, juuri sen, mikä tekee ihmisistä ainutlaatuisen. On selvää, että Uusi testamentti todistaa Kristuksen olevan Jumalan täydellisin kuva ja usein linkittää tämän nimenomaisesti esim. 2. Korinttilaiskirjeen jakeisiin 4:4-6. Imago dei -käsite liittyy kuitenkin nimenomaan Jumalan kirkkauteen, jossa Kristus on Jumalan kunnia (esim. Joh. 1:14). Paavalin kristologia ja Johanneksen evankeliumi yhdistävät Kristuksen jatkuvasti Vanhasta testamentista löytyviin aiemmin vakiintuneisiin Jumalan kirkkauden ja kuvan sisarkäsitteisiin.

Äärimmäisen tärkeää on se, miten muu ihmiskunta suhteutuu Kristukseen tämän kuvan suhteen. Tässä kohden meille kerrotaan, että olemme parhaillaan mukautumassa Jumalan kuvaan Kristuksessa (Room. 8:29). Me heijastamme huonosti Jumalan kirkkautta ja kuvaa tänään, mutta siinä määrin kuin elämme suhteessa Kristukseen ja heijastamme Hänen kirkkauttaan seuraamalla Häntä ja heijastamalla Hengen hedelmiä, myös heijastamme Jumalan kirkkautta Kristuksen kanssa. Tällä tavalla Jumalan kuvalla on täysin dynaaminen ja eskatologinen luonne, jossa meidän hyväksymisemme ”Jumalan lapsina” Kristuksessa ottaa tärkeimmän merkityksensä. Sillä meidän mukautumisemme Kristukseen tarkoittaa myös sitä, että jaamme Hänen kirkkautensa ja ylösnousemuksensa ajan lopussa. Ihmisen päämäärä kuvan kantajana on kirkastetussa Kristuksessa, joka heijastaa Jumalan kirkkautta perusteellisesti lunastetussa luomakunnassa.

Miten kristillinen ymmärrys ihmisestä sopii yhteen transhumanistisen näkemyksen kanssa? Useat seikat näyttävät samanlaisilta. Imago dei:n tulkinnasta riippuen molemmat voivat jakaa vakaumuksen siitä, että tietyt ominaisuudet, kuten rationaalisuus tai tahto, ovat avainasemassa ihmisenä olemisessa. Lisäksi molemmat väittävät, että ihmisen päämäärä on paremmissa asioissa ja että olemme parhaillaan muutosprosessissa. Ihmiskunnan kokonaisvisio ja lopullinen tavoite on kuitenkin hyvin erilainen.

Transhumanismi on vain ”kirjelmä ihmisyydestä”. Se on vain laajennus tai looginen johtopäätös ihmisen mielestä, järjestä, tiedosta ja tahdosta. Vaikka nykyaikainen kristillinen antropologia voisi tunnustaa nämä näkökohdat olennaisena osana ihmisenä olemista, ne eivät ole itsessään päämääriä. Ne ovat hyviä vain, koska kuvankantajina voimme käyttää niitä heijastamaan Jumalan kirkkautta. Lisäksi lopullinen ihanteellinen kuva ei ole mikään androgyyninen ihmisen prototyyppi vaan Kristus itse. Kristittyjen mielestä todellinen ihminen, se mitä ihmisen pitäisi olla ja millaiseksi ihminen on tulossa, on mahdollista vain suhteessa Jumalaan Kristuksessa. Mikään määrä parannuksia ei kykene selviytymään synnin todellisuudesta, joka on tuhonnut ihmisen – ja vain Kristus voi lunastaa ja toteuttaa ”todellisen ihmisen”.

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Burdettin kirjassa Technology and the Rise of Transhumanism – Beyond Genetic Engineering (Grove Books Limited, 2014). Suomennos Sampsa Korpela. Neliosaisen artikkelin ensimmäinen osa on luettavissa täältä. Toinen osa on täällä.

Jos pidit artikkelia kiinnostavana, harkitsethan Areiopagin kannatusjäseneksiryhtymistä.

Kuva: Photo by James Forbes@Unsplash