Onko uskolla merkitystä sen kannalta, kuinka järkevästi ihminen ajattelee? Jos luonnollinen järki on vanhan luterilaisen opetuksen mukaisesti pimentynyt, valaiseeko usko jotenkin järkeä? Mitä tämä valaiseminen voisi olla? Vaikuttaako se tieteellisiin tai yhteiskunnallisiin ratkaisuihin positiivisesti tai negatiivisesti?

Augustinolaisesta ajattelusta ponnahtavassa reformoidussa epistemologiassa ja reformoidussa perinteessä laajemminkin on ajateltu, että vaikuttaa. Luterilainen perinne on puolestaan seurannut läheisesti Lutherin jaottelua ihmisen yläpuolella ja alapuolella oleviin asioihin, joista jälkimmäisissä – maallisissa – järki on autonominen (toisin kuin uskoa koskevissa). Tästä näkökulmasta on vaikuttanut erikoiselta ajatella, että hallitsijan tai professorin uskolla voisi olla jotakin merkitystä hänen työnsä tulosten kannalta, kuten suomalaisessa keskustelussa usein lausutaan. 

Voi kuitenkin olla, että luterilaisessa perinteessä ollaan ajauduttu liikaa seuraamaan Lutherin sanoja tutkimatta niiden taustalla olevaa rakennetta. Erityisesti uusin yhteiskuntatieteellinen tutkimus on kuitenkin kiinnittänyt huomiota uskon positiivisena pidettyyn vaikutukseen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan synnyttäjänä ja ylläpitäjänä.

1 Mitä kaikkea kuuluu järkeen

1.1 Järki suppeammassa ja laajemmassa merkityksessä

Järki merkitsee reformaattori Martti Lutherille sitä mielen alempaa osaa, joka suuntautuu aistittaviin asioihin, intellekti taas taivaallisiin ja näkymättömiin suuntautuvaa. Politiikassa intellektuaalisella ja hengellisellä tiedolla ei ensi näkemältä ole merkittävää roolia, ja siksi nämä alueet ovat ihmisen ’alapuolisia’, hänen vallassaan. Järki on siten Lutherille suppeassa mielessä välineellinen kyky, jonka avulla hän tekee päätöksiä ja hankkii tietoa näkyvistä asioista.

Laajemmassa mielessä järjellä voidaan kuitenkin tarkoittaa ajattelutapoja ja malleja, jotka ovat ”järkeenkäypiä”. Tällainen järkevyys ei ole vain välineellistä, vaan pitää sisällään näkemyksiä mm. ihmisluonteesta, yhteiskunnan hyvästä järjestämisestä ja näiden päämääristä. Teknis-välineellinen järki ei oikeastaan tarjoa näihin kysymyksiin mitään vastauksia. Lutherilla on niistä kuitenkin paljon ajatuksia joissa hengellinen läpäisee maallisen.

1.2 Hyvä-käsitys

Yksi paradigmaattinen – kenties koko reformaation syntyyn vaikuttanut – esimerkki on  kysymys hyvän luonteesta. Luther liittyy teoksissaan periaatteeseen, jonka mukaan hyvyys on itseänsä jakavaa (bonum est diffusivum sui); hyvä antaa omastaan.  Osuus taivaallisesta hyvästä vie ihmisen toisen kärsivän ihmisen viereen auttamaan häntä. Luther kuvaa tätä yhdessä vaikutusvaltaisimmista reformatorisista pääteoksistaan, Kristityn vapaudesta -kirjasessa: 

Mitä hyötyä sinulle on hyvistä lahjoistasi ja hyvistä teoistasi, […] koska itsellesi on kylliksi usko, jossa Jumala on antanut sinulle kaiken? Katso, Jumalan hyvien lahjojen tulee virrata toiselta toiselle ja tulla yhteisiksi, niin että jokainen ottaa vastaan lähimmäisensä kuin tämä olisi hän itse. Kristuksesta ne virtaavat meihin, sillä hän on ottanut meidät vastaan omaan elämäänsä aivan kuin hän olisi ollut sitä, mitä me olemme. Meistä Jumalan hyvyyksien tulee virrata niihin, jotka niitä tarvitsevat […]. Tästä kaikesta seuraa johtopäätös, että kristitty ei elä itsessään, vaan Kristuksessa ja lähimmäisessään; Kristuksessa uskon välityksellä, lähimmäisessä rakkauden välityksellä. Uskon kautta hän kohoaa itsensä yläpuolelle, Jumalaan ja Jumalasta hän taas rakkauden kautta laskeutuu itsensä alapuolelle ja kuitenkin pysyy aina Jumalassa ja jumalallisessa rakkaudessa. 

Martti Lutherin raamattu vuodelta 1543

Lutherin käsitys hyvää lahjoittavasta Jumalasta kumpuaa platonistisesta hyvä-käsityksestä. Platonilta Pseudo-Dionysioksen kautta viktoriaaniseen kolminaisuusoppiin välittynyt ajatus yhdistyy Bonaventuralla kristologiseen ajatukseen Jumalan ihmiseksi tulosta ja ristille alentumisesta. Sen eräänlaisena vastakohtana on Tuomas Akvinolaisen edustama aristoteelinen käsitys korkeimmasta hyvästä korkeimmin tavoiteltavana päämääränä, kaiken finaalisena syynä. Lutherin kritiikki ansio-oppia vastaan voidaan nähdä näiden kahden hyvä-käsityksen välisenä taisteluna, jossa uskossa vastaanotettu hyvä on Lutherille kaiken toiminnan lähtökohta, ei hyvän tavoitteleminen. On vaikeaa määritellä, onko käsitys uskonnollinen vaiko ei. Platonin ajatus on jossain mielessä hengellis-uskonnollinen, korkeimman Hyvän ja Yhden meditaatioon liittyvä, mutta sitä ja Aristoteleen käsitystä voi tarkastella myös filosofisina näkemyksinä. Kuitenkin juuri uskonnollisista syistä käsitys on vaikuttanut niin syvästi siihen, mitä pidämme hyvyytenä.

Sillä, millaiseksi ihminen mieltää Jumalan korkeimpana hyvänä tai hyvän luonteen ylipäänsä on samalla merkittävä vaikutus siihen, millaisen yhteiskunnan hän rakentaa. Käsitys itseänsä lahjoittavasta hyvästä johtaa hyvää jakavaan sosiaalipolitiikkaan. Ainakin uudemmassa tutkimuksessa on siten nähty selkeä kytkös luterilaisuuden, sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltion välillä. Käsitys korkeimmasta hyvästä tavoittelun kohteena ja ansaittuna palkintona johtanee taas enemmän kilpailua korostavaan yhteiskuntaan. Uskonnolliset käsitykset eivät näin kylläkään vaikuta yksittäisiin teknisiin ratkaisuihin, mutta ne vaikuttavat laajasti siihen, millaiseksi ihmiselämän ja yhteiskunnan luonne mielletään ja mitä niiden rakenne suunnitellaan palvelemaan.

1.3 Tieto ja todellisuuden ymmärrettävyys

Entä sitten mieli itse? Mitä voisi tarkoittaa ajatus, että usko valaisee ihmisen järjen? Antaako se järjelle jotain erityislaatuista etuoikeutettua tietoa? Ehkä.

Augustinolaisen perinteen keskiössä on ajatus, että ihmisen mielellä on kaksi suuntaa, joihin se voi olla kääntynyt: aistittavaan maailmaan, tai Jumalaan ja intellektuaaliseen maailmaan. Kun se kääntyy päin Jumalaa, se kääntyy muuttuvaisista muuttumattomiin ja ikuisiin, ts. yksittäisistä aistikohteista yleisiin asioihin ja periaatteisiin, esimerkiksi matemaattisiin, loogisiin ja esteettisiin lakeihin ja näiden periaatteiden keskinäiseen harmoniaan. Tämän jälkeen se jäsentää yksittäiset asiat kokonaisuuden valossa ja muuttuvat asiat muuttumattomien prinsiippien (ts. lakien) valossa. Mallin taustalla on tietenkin Platonin ideaoppi ja luolavertaus. Ideat ovat intellektuaalista valoa eli jäsentäviä periaatteita, jotka tekevät todellisuuden ymmärrettäväksi, ts. valaisevat sen, kun mieli on niiden valaisema. Valon lähde on Jumala, joka on luonut todellisuuden ymmärrettäväksi. Viime kädessä ajattelutapa johtaa asioiden moninaisuuden periaatteisiin ja periaatteet Jumalaan. 

Empiirinen tiede on tietenkin osoittanut, että todellisuutta ei voi tavoittaa pelkästään teoreettisella tarkastelulla. Loogiset periaatteet, jotka eivät ole itsessään havainnoista johdettavissa, ovat kuitenkin välttämätön edellytys todellisuuden jäsentämiselle. Augustinolainen malli olettaa, että todellisuus on ymmärrettävä, ja perustelee, miksi se on ymmärrettävä. Malli integroi myös tiedon osa-alueet ja tarjoaa kehikon niiden kokonaisrakenteen hahmottamiselle. Mallilla on pedagogisia etuja: tiedon alojen hahmottaminen kokonaisuudeksi irrallisten osa-alueiden sijaan helpottaa oppimista ja tiedon jäsentämistä.

Botticellin maalaus Augustinuksesta 1480

Mallilla on myös intellektuaalista kurinalaisuutta edistävä ulottuvuus. Augustinolainen kristillinen ajattelutapa olettaa, että ihmisen mieli ei ole itselleen täysin läpinäkyvä, vaan siinä on syntiinlankeemuksen vuoksi erilaisia kognitiivisia vinoumia. Se on kirjaimellisesti vääntynyt, curvatus.  Mielen intellektuaalisen valon kautta tavoittamia prinsiippejä taas kuvataan erilaisiksi kepeiksi, sauvoiksi ja kriteereiksi, jotka ovat taipumattomia. Malli olettaa, että on olemassa ihmisen ymmärrystä ylempiä objektiivisia periaatteita, joita tavoitella, ja joiden tavoittelu ’suoristaa’ ymmärrystä. Nämä periaatteet toimivat ns. regulatiivisina prinsiippeinä, jotka kannustavat intellektuaaliseen kurinalaisuuteen ja oman mielen vinoumien arvioimiseen.

Klassisessa filosofisessa diskurssissa valaiseminen ymmärretään konkreettisesti mielen itsensä ulkopuolelta tulevaksi tiedoksi. On kuitenkin syytä huomata, että ns. järjen valon, vaikka se käsitetään perimmiltään joksikin jumalalliseksi, ei katsota antavan ylimääräistä, todellisuuden kanssa ristiriidassa olevaa konkreettista tietoa konkreettisista olosuhteista. Se on lisäksi kaikkien saavutettavissa, paitsi ehkä aistimaailmaan syvästi uponneiden. Se ei ole siten erityistä ilmoitusta. Valo tarjoaa välineitä ja kehyksen todellisuuden yksityiskohtien jäsentämiselle. Siihen liittyvä teistinen kokonaisnäkemys perustelee kuitenkin esimerkiksi, miksi todellisuus on ymmärrettävissä. ’Alhaalta’ päin katsoen ymmärrettävyyttä voidaan pitää jumalatodisteena, kun taas ’ylhäältä’ katsottuna Jumala lähtökohtana on väline ymmärtämiselle.

2 Johtopäätöksiä

Augustinolaisten ajattelutapojen ja niiden jälkivaikutuksen tutkiminen saattaa naurunalaiseksi teesin, että uskonnollisella ajattelulla olisi ollut negatiivinen vaikutus eurooppalaisen ajattelun kehitykseen. Mutta on tietysti mahdollista ajatella, että uskonto on kerran tarjonnut välineitä jäsentää ajattelua, ihmisyyttä ja yhteiskuntaa, mutta nyt, kun ihminen on kehittynyt riittävän pitkälle, nämä tikapuut ovat jääneet tarpeettomiksi. Joidenkin postmodernien filosofien ja teologien mukaan (mm. Gianni Vattimo) inkarnaation periaate johtaa itsessään sekularisoitumiseen, jossa ennen uskonnolliset periaatteet (kuten yleinen ihmisarvo, tai ajatus, että on hyvä auttaa tarvitsevaa) hyväksytään järjen yleisiksi periaatteiksi, ja ne sekularisoituvat. Tapahtuu jonkinlainen ultimaattinen kenosis, Jumalan itsetyhjentyminen historiassa. Jumalaa ei enää tarvittaisi tällaisten ajatusten perusteluksi.

Yhtä hyvin voi kuitenkin olla, että tällainen ajatusmalli on harhaa, ja itsestäänselvyyksinä pidetyt ajatukset tarvitsevat kannattajakseen kristillistä uskoa. Sen jäädessä taka-alalle ne saattavat pikemminkin kadota, tai peräti romahtavat (vrt. Natsi-Saksa). Vaikka usko siis näennäisesti koskee vain hengellisten kysymysten ymmärtämistä, sekundäärisesti se koskee maailman ymmärtämistä. Luterilaisen ajattelunkin takana on laajempi rakenne maailman ymmärrettävyydestä ja hyvyyden luonteesta, ja sen meille välittämiä, itsestäänselviltä vaikuttavia ajatuksia, kannattelevat teologiset käsitykset. Raja järjen piiriin ja sen ulkopuolelle kuuluvien asioiden välillä ei ole yksinkertainen eikä yksiselitteinen. 

Karimies on äskettäin julkaissut tutkimuksen Martti Lutherin usko- ja todellisuuskäsityksen liittymisestä augustinolaiseen teologiseen epistemologiaan.

Pidätkö lukemastasi? Harkitse ryhtymistä kannatusjäseneksi.

Lukemista

Karimies Ilmari

2022 Martin Luther´s Understanding of Faith and Reality between 1513 and 1521. The Influence of Augustinian Platonism in Luther’s Thought. Spätmittelalter, Humanismus, Reformation (SMHR) 130. Mohr Siebeck.

2017 Lutheran Perspective on Natural Theology. –European Journal of Philosophy of Religion Vol. 9, No. 2 (June 2017), 119-138.

2015 Can Luther’s Doctrine of God as the Giver and God as the Highest Good be Reconciled?: A Critique of Tuomo Mannermaa’s Two Kinds of Love. –Pro Ecclesia: a journal of Catholic and Evangelical theology. Vol. 24, No. 4 (4/2015). 475-484.

Schumacher, Lydia.

2011 Divine Illumination: The History and Future of Augustine’s Theory of Knowledge.  Challenges in Contemporary Theology. Chichester, West Sussex: Wiley-Blackwell. 

Artikkelikuva: Wikimedia Commons. PD

Kuva 1: Wikimedia Commons. PD

Kuva 2 : Wikimedia Commons. CC BY 3.0