Kolumni / Aku Visala / 9.8.2016

Miksi edes vaivautua miettimään onko tahto vapaa vai ei?

Keskustelu ihmisen vapaudesta ja vapaan tahdon luonteesta velloo vilkkaana erityisesti englanninkielisessä filosofiassa ja tieteessä. Tilannetta kuvaa hyvin se, että Oxford University Press julkaisi muutama vuosi sitten uuden painoksen suositusta kirjastaan The Oxford Handbook of Free Will (OUP, 2011). Kyseinen teos on yksi mittavimpia (melkein 700 sivua pientä pränttiä!) kustantamon varsin suositussa käsikirjojen sarjassa. Käsikirjan lisäksi pelkästään Oxford University Press julkaisee kymmeniä kirjoja tahdonvapaudesta joka vuosi.

Vaikka tätä filosofisen ja tieteellisen tutkimuksen haaraa on Suomessa harjoitettu hyvin vähän, ovat pienet laineet alkaneet iskeä tännekin. Tästä esimerkkinä toimikoon Helsingin sanomien tiedetoimittajan Susanne Björkholmin viime syksyinen artikkeli (HS 3.8.2015), jonka mukaan kaikki tekomme ovat tulosta aivojemme toiminnasta. Hän vihjaa tämän sulkevan vapaiden tekojen mahdollisuuden pois. Käsittelin tämän näkemyksen ongelmia jo lyhyessä vastineessani.

Vapauteen ja tahtoon liittyvää keskustelua on yhä enemmän saatavilla suomeksi. Lauri Snellman arvioi Areiopagissa yhdysvaltalaisen filosofin Alfred Melen suurelle yleisölle tarkoitetun kirjan Free: Why Science Hasn’t Disproved Free Will toukokuussa. Melen toinen kirja Onko vapaa tahto illuusio? Dialogi vapaasta tahdosta ja tieteestä on juuri ilmestynyt suomeksi (Basam 2016).

Joitakin merkkejä kiinnostuksesta aihetta kohtaan on nähtävillä myös akateemisessa tutkimuksessa. Suomen akatemia on päättänyt nimittäin rahoittaa allekirjoittaneen viisivuotista akatemiatutkijan projektia, jonka aiheena on vapaa tahto tieteen ja teologian kohtaamispaikkana. Projekti alkaa syyskuussa 2016 ja sen tarkoitus on arvioida viime vuosien keskustelua tahdonvapaudesta sekä tieteessä että teologiassa. Pyrin lisäksi muodostamaan näkemyksen vapaudesta, joka on neurotieteen ja psykologian näkökulmasta uskottava ja kestää myös teologista ja filosofista kritiikkiä.

MUTTA miksi edes kiinnostua vapaudesta, tahdosta ja näihin liittyvistä ongelmista? Eivätkö nämä kuulu jollakin tavalla menneeseen, epätieteelliseen maailmaan? Yhdessä monien muiden filosofien ja tieteilijöiden kanssa olen sitä mieltä, että ne eivät kuulu. Vapaa tahto on yhä yhtä polttava kysymys kuin 2500 vuotta sitten, jolloin filosofit ensi kertaa alkoivat ongelmaa pohtia.

Polttavin vapaata tahtoa koskeva kysymys koskee moraalista vastuuta. Näyttää uskottavalta, ettemme voi olla vastuussa teoista, joita emme tehneet vapaasti. Jos minut pakotettiin toimimaan laittomasti, en ole syyllinen. Entäpä jos onkin niin, että en koskaan toimi vapaasta tahdostani, vaan tekoni syyt ovat minusta itsestäni riippumattomia? Olenko rikosoikeudellisessa vastuussa? Entä moraalisessa?

Arkikäsityksemme mukaan ihmiset ovat pääosin vastuussa teoistaan. Hyvistä teoista ansaitsemme kiitosta, pahoista teoista paheksuntaa tai rangaistuksen. On kuitenkin olosuhteita, jolloin pidättäydymme vaatimasta henkilöä vastuuseen tai ainakin pidämme häntä tavallista vähemmän vastuullisena. Emme esimerkiksi pidä lapsia rikosoikeudellisesti vastuullisena, vaikka toisinaan pidämmekin heitä moraalisesti vastuullisina. Ajattelemme myös, että erilaiset mielen ja ruumiin häiriöt voivat aiheuttaa sen, että henkilö on vastuuton teoistaan.

Viime aikoina lukuisat neurotieteilijät ja psykologit ovat kuitenkin esitelleet tutkimustuloksia, joiden katsotaan tavalla tai toisella haastavan arkikäsityksemme, jonka mukaan olemme omien tekojemme herroja. Näiden kirjoittajien mukaan tietoisesti tehdyt valintamme ovat tosiasiassa tulosta tiedostamattomista syistä, joita emme laisinkaan pysty hallitsemaan. Tekomme ovat tulosta aivojemme toiminnasta, geeneistä, kasvatuksestamme ja ympäristöstämme. Meidän oma vaikutuksemme käyttäytymiseen näyttää minimaaliselta, tai olemattomalta. Tästä seuraa, heidän mukaansa, ettemme ole todellisuudessa vapaita. Kyseessä on illuusio. Vapauden illuusiosta näyttäisi seuraavan myös illuusio vastuusta: olemme itse asiassa kaikki yhtä vastuuttomia kuin esimerkiksi mielen vakavasta sairaudesta kärsivä potilas.

Juuri tällaisia ongelmia käsittelee esimerkiksi jo edellä mainittu Alfred Mele. Mele on jo vuosikymmeniä ollut keskeinen tekijä tahdonvapauteen liittyvissä keskusteluissa. Hän on tullut erityisen tunnetuksi tahdonvapauden mahdollisuuden puolustajana erilaisia tieteellisiä haasteita vastaan.

Mele pyrkii osoittamaan, että tieteellisiin tuloksiin perustuvat argumentit tahdonvapautta vastaan epäonnistuvat, koska ne nostavat vapauden kriteerit aivan liian korkealle: jokaista vapaata tekoa tulisi edeltää jonkinlainen selkeä, tietoinen päätös. Tekomme ovat kuitenkin tätä paljon monimutkaisempia. Tutkimukset harvoin ottavat huomioon luonnettamme, joka ohjaa tiedostamatta tekojamme, ja pitkän tähtäimen suunnitelmiamme ja päämääriämme, jotka tekevät tekomme ymmärrettäviksi. Tällaiset tekijät eivät näy esimerkiksi neurotieteellisissä mittauksissa.  

KYSYMYKSET moraalisesta ja rikosoikeudellisesta vastuusta eivät kuitenkaan ole ainoita vapaaseen tahtoon liittyviä ongelmia. Vapauteen ja tahtoon liittyvät kysymykset ovat arkielämämme kannalta varsin keskeisiä, sillä tahdonvapaus näyttää olevan edellytys varsin monille asioille ja päämäärille, joita pidämme arvokkaina. Ilman vapautta ei näytä olevan esimerkiksi henkilökohtaista kasvua ja kehitystä, rakkautta eikä ystävyyttä.

Tavallisesti ajattelemme, että meillä on kyky vaikuttaa omaan luonteeseemme ja omiin päämääriimme. Voin siis tehdä suunnitelmia elämäni varalle. Voin pyrkiä kehittämään hyveitä, kuten esimerkiksi oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja rauhallisuutta. On toki selvää, että minulla voi olla tiettyjä synnynnäisiä taipumuksia esimerkiksi kuumaverisyyteen ja itsekkyyteen. Ajattelen kuitenkin voivani kehittää luonnettani ainakin jossakin määrin. Vaikka en voisi perusluonnettani muuttaakaan, voin kuitenkin synnyttää uusia tapoja. Voin esimerkiksi opetella liikkumaan kavereiden kanssa ja näin torjumaan laiskuuttani (ja ylipainoa).

Ajattelemme myös, että ihmissuhteemme edellyttää vapautta, tai ainakin henkilö, joka vapaasti sitoutuu toisiin on parempi kuin se, joka toimii pakon alla. Vaikka en voikaan valita sukulaisiani, voin valita olenko heidän kanssaan suhteessa vai en.

Kuvitellaan, että olisin naimisissa. Puolisoni varmasti järkyttyisi kovasti kuullessaan, etten ole sitoutunut häneen vapaasta tahdostani:

”Kultaseni. Menin naimisiin kanssasi monista syistä. Aivokemiani synnytti minussa fyysisen halun. Minulla on myös biologinen velvollisuus levittää geenejäni x, y ja z. Luonnonlait eivät myöskään sallineet muuta mahdollista tulevaisuutta. Itse asiassa liittomme oli fysikaalisesti välttämätön jo kosmoksen alkuhämäristä asti. Vaikka näyttikin siltä, että valitsin sinut vapaasta tahdostani, todellisuudessa mitään muuta mahdollisuutta ei ollut.”

Tällainen asenne avioliittoa kohtaan on (ainakin pintapuolisesti katsoen) moraalisesti ala-arvoinen.

Arkikäsitykset paljastavat, kuinka kysymys vapaasta tahdosta koskee viimekädessä sitä, millaisia olioita olemme ja miten olemme suhteessa itseemme ja koko todellisuuteen. Näytämme olevan toimijoita, jotka tekevät päätöksiä, muuttavat tulevaisuutta. Kuinka tämä sopii yhteen sen kanssa, mitä tiedämme tekojemme syistä, aivoistamme, biologisesta luonnosta ja itse fysikaalisesta maailmankaikkeudesta?

Monet tieteilijät ja filosofit ovat haastaneet arkikäsityksemme vetoamalla siihen, miten fysikaalinen maailma toimii. Tämän näkemyksen mukaan emme voi olla vapaita, koska olemme luontokappaleita.

Fysikaalinen maailma näyttää deterministiseltä: nykyhetki on aina seurausta menneisyyden tapahtumista ja luonnonlaeista, jotka ohjaavat kaikkia tapahtumia. Kutakin atomia ohjaavat luonnon rautaiset lait. Koska emme pysty muuttamaan luonnonlakeja, emme voi olla vapaita. Näin kysymys vapaasta tahdosta liittyy luonnontieteellisiin väittelyihin determinismistä ja sen perusteista. Ovatko luonnonlait todella poikkeuksettomia ja sulkevatko ne muut vaikutukset pois?

Arkikäsityksemme voidaan haastaa myös neurotieteen pohjalta. Aivomme koostuvat aivan samanlaisista fysikaalisista osista kuin kaikki muukin luonto. Aivot synnyttävät päätöksemme, ajatuksemme ja halumme. Hermosolujen kokonaisuus toimii kuitenkin fysiikan lakien mukaan. Miten ihmeessä sitten voisimme vaikuttaa sen toimintaan?

Jos hyväksymme nämä väitteet, näyttää siltä, ettemme pysty saavuttamaan moniakaan asioita, joita pidämme moraalisesti arvokkaina tai oman elämämme kannalta tärkeinä. En esimerkiksi pystykään vaikuttamaan omaan luonteeseeni ja taipumuksiini. En pysty valitsemaan puolisoani enkä sitoutumaan ystävyyssuhteisiin. Minusta ehkä näyttää siltä, että pystyn, mutta todellisuudessa suhteeni muihin ihmisiin ei riipu minusta.

VAPAA tahto on siis hyvin käytännöllinen, aivan elämänkatsomuksellinen kysymys. Olemmeko oman elämämme herroja, vai ohjaako meitä Kohtalo, sattuma tai Jumalan tahto?  

Monien elämänasennetta värittää näkemys tulevaisuuden välttämättömyydestä: se mikä tapahtuu, tapahtuu. Tämä vaikuttaa siihen, miten näen omat mahdollisuuteni vaikuttaa omaan ja muiden elämääni. Myös monet filosofikoulut ovat torjuneet vapaan tahdon ja suhtautuneet henkilön omiin vaikutusmahdollisuuksiin pessimistisesti. Esimerkiksi antiikin stoalaiset ajattelivat, etten voi vaikuttaa omaan enkä koko maailman kohtaloon millään tavalla. Voin ainoastaan vaikuttaa siihen, miten suhtaudun siihen, mitä minulle ja muille ihmisille tapahtuu.

Usko vapaaseen tahtoon johtaa usein päinvastaiseen elämänasenteeseen: voin vaikuttaa omaan itseeni, tulevaisuuteen ja muihin ihmisiin. En ole kohtalon tai Jumalan suunnitelman uhri, vaan oman elämäni tekijä. Voin kehittää itseäni ja olosuhteitani. Haluaisimme juuri tällaisen elämän, emmekä sitä elämää, jossa emme voi vaikuttaa mihinkään ja jossa toimijuutemme on rajattua tai olematonta.

Uskosta vapaaseen tahtoon ja sen vaikutuksista henkilön elämään on aivan viime aikoina tehty kiinnostavaa empiiristä tutkimusta. Tutkimukset viittaavat siihen suuntaan, että vapaaseen tahtoon uskovat ihmiset auttavat muita enemmän, ovat optimistisempia ja sitoutuvat pitkän tähtäimen suunnitelmiin tiukemmin kuin ne, jotka eivät usko. Näyttäisi siis siltä, että uskolla vapaaseen tahtoon (riippumatta siitä onko meillä sitä vai ei) ihmisen hyvinvoinnin kannalta positiivinen merkitys.

Lopuksi on hyvä mainita vapaaseen tahtoon liittyvät uskonnolliset ja teologiset ongelmat. Länsimaisessa perinteessä on väitelty tulisesti esimerkiksi Jumalan kaikkitietävyyden ja ihmisen vapauden välisestä suhteesta ja siitä, mikä ihmisen tahdon rooli pelastuksessa on. Nämä väittelyt seurailevat samanlaisia linjoja, kuin filosofiset debatit determinismistä: Jumalan kaikkivaltiutta ja tietoa on höllennettävä tai sitten pyrittävä osoittamaan, kuinka voimme olla vapaita, vaikka tulevaisuus ja pelastus ovatkin Jumalan määräämiä.

On siis tärkeää huomata, ettei ole olemassa yhtä ”vapaan tahdon ongelmaa”. Sen sijaan on olemassa suuri joukko erilaisia ongelmia ja kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi vapaiden tekojen, moraalisen vastuun ja toimijuuden luonteeseen sekä moniin teologisiin kysymyksiin.

Vapaa tahto ei ole menneen maailman kysymys tai jonkinlainen pseudo-ongelma, jota villapaitaiset dosentit pohtivat elämälle vieraissa tutkijankammioissaan. Pikemminkin se on kysymys, joka liittyy elimellisesti tieteeseen, omaan paikkaamme maailmassa sekä käsitykseemme omasta itsestämme moraalisina toimijoina.

Kirjallisuutta:

Robert Kane: The Significance of Free Will (Oxford 1999)

Alfred Mele: Onko vapaa tahto illuusio? Dialogi vapaasta tahdosta ja tieteestä. Suom. Lauri Snellman (Basam 2016)

Robert Kane (toim.): The Oxford Handbook of Free Will (Oxford 2011)

Kuva: William White@Unsplash.com. CC0.

Ylös