David Chalmers on yksi nykyisen mielenfilosofisen keskustelun suurista hahmoista. Hän keksi ilmauksen ”tietoisuuden kova ongelma” kuvaamaan kuilua sisältäpäin koetun mielen ja ulkoapäin tarkastellun fysikaalisen maailman välillä.

Hän on myös esittänyt vaikutusvaltaisia argumentteja materialismia vastaan ja nostanut esiin ajatuksen informaatiosta ainetta ja mieltä yhdistävänä tekijänä. Näin hän on vaikuttanut merkittävästi muodostumassa olevaan tietoisuustutkimukseen.

Vuodesta 1994 lähtien hän on ollut mukana järjestämässä Towards a Science of Consciousness-konferenssia, joka järjestettiin tänä vuonna Helsingissä 8.6–13.6.2015. Areiopagin toimittaja Lauri Snellman keskusteli Chalmersin kanssa tietoisuuden ongelmasta ja tietoisuustutkimuksen nykytilasta.

Mikä kova ongelma on? Voisitko selittää sitä lukijoillemme?

Ongelma on: miten aivojen fysikaaliset prosessit synnyttävät subjektiivisen tietoisen kokemuksen? Tiedämme, että aivoissa on satoja miljardeja hermosoluja. Ne kytkeytyvät toisiinsa, käsittelevät informaatiota monimutkaisilla tavoilla ja ohjaavat käytöstämme. Jää edelleen ongelmalliseksi, että tieteen näkökulmasta voisimme hyvin olla jättimäisiä robotteja. Valtava mekanismi ohjaa toimintaamme maailmassa.

David Chalmers. Kuva: Zereshk/Wikimedia Commons.

Tiedämme myös olevamme tietoisia. Meillä on subjektiivinen ensimmäisen persoonan näkökulma maailmaan. Mielentilat tuntuvat meille sisäisinä kokemuksina. Nykyinen aivotutkimus pystyy hyvin selittämään, miten aivot tuottavat käytöksen ja saa meidät reagoimaan eri tavoin. Pidän näitä tietoisuuden helppoina ongelmina. On suuri mysteeri, miten tällainen informaation prosessointi tuottaa subjektiivisen tietoisuuden, joka tarjoaa ensimmäisen persoonan näkökulman asioihin. Kutsun tätä tietoisuuden kovaksi ongelmaksi.

Meillä on siis yhtäältä fysikaalisia prosesseja, joita tutkijat yrittävät selittää ulkoapäin kolmannen persoonan näkökulmasta. Toisaalta taas meillä on ensimmäisen persoonan näkökulma asioihin, eli miltä asiat tuntuvat. Kova ongelma koskee näiden keskinäistä suhdetta. Thomas Nagel käyttää tästä tunnettua esimerkkiä: miltä tuntuu olla lepakko?

No joo, näinhän se on. Miten kolmannen persoonan näkökulmasta tuntemamme mekanismit tuottavat ensimmäisen persoonan näkökulmasta tuntemamme tietoisuuden? Tiede on perinteisesti ollut objektiivista. Tietoisuus on kuitenkin subjektiivista, ja meidän on jotenkin yhdistettävä nämä kaksi.

Miten tämä johtaa valtavaan ja joillekin tietoisuusteorioille perustavanlaatuiseen ongelmaan? Mikä tekee ongelmasta erityisen ison tai vaikean?

Todennäköisesti se, että olemme oppineet ymmärtämään kaikkia muita maailman ilmiöitä fysikaalisten käsitteiden avulla. Selitämme elämän DNA:n mekanismeja koskevalla tarinalla, jossa DNA siirtää informaatiota sukupolvelta toiselle. Tämä tarina näyttää selittävän monia elämälle keskeisistä ilmiöistä. Suurin osa tieteen ongelmista koskee sitä, miten objektiiviset funktiot voidaan selittää niitä alemman tason mekanismien avulla.

Tietoisuuden tapauksessa kyse ei kuitenkaan näytä olevan objektiivisista funktioista. Kyse on olennaisesti subjektiivisesta ongelmasta, ja meillä ei vielä ole oikeanlaista selitysparadigmaa sen ymmärtämiseksi. Niinpä tietoisuus on erityisen vaikea ongelma nykyisin yleiselle fysikalistiselle näkökulmalle, joka selittää kaiken fysikaalisten prosessien avulla. Meillä ei nykyisin ole hyvää keinoa yhdistää fysikaalisia prosesseja ja tietoisuutta.

Sanoit, että ongelma koskee erityisesti fysikalismia eli materialismia. Millaisia ongelmia tietoisuus tuottaa normaalille materialistiselle käsitykselle mielestä? Entä materialistiselle maailmankuvalle yleisemmin?

Kyse on pohjimmiltaan siitä, että materialistinen maailmankuva pyrkii selittämään kaiken fysikaalisten prosessien avulla. Se toimii aika hyvin, kun fysiikka selittää kemian, biologian, osan psykologiasta ja niin edelleen. Selityksessä on aukko tietoisuuden kohdalla: miten fysikaaliset prosessit selittävät tietoisuuden? Käytöksen ja muiden helppojen ongelmien kohdalla ei ole mitään periaatteellista vaikeutta, koska kaikissa on kyse objektiivisista funktioista. Kun kyse on tietoisuudesta, miten objektiiviset funktiot selittävät tietoisuuden? Miksi emme ole zombeja, joilla ei ole tietoisuutta kaikista näistä fysikaalisista tapahtumista huolimatta?

Juuri nyt tähän kysymykseen ei ole vastausta, joten kausaalisen selittämisen suuressa ketjussa on valtava kuilu. Asia voidaan esittää myös Frank Jacksonin esittämän ajatuskokeen avulla. Hän sanoi, että aivoprosesseista voi tietää kaiken tietämättä, millaista on kokea punainen väri. Tämä on toinen tapa osoittaa kuilu objektiivisten funktioiden ja subjektiivisen kokemuksen välissä.

Kova ongelma on siis perimmiltään käsitteellinen tai selityskuilu? On toisaalta psykologisia käsitteitä, vaikutelmia ja mielentiloja, ja toisaalta fysikaalisia käsitteitä, prosesseja ja tieteellisiä selityksiä. Kuilu jää näiden käsitteiden ja selitysten väliin?

No, se on selittämisen ongelma. Ongelma ei koske vain fysikalismia, vaan minkä tahansa kannan täytyy selittää, miten aivot tuottavat tietoisuuden. Selityskuilu ammottaa erittäin suurena materialistisissa eli fysikalistisissa tietoisuusteorioissa. Fysikalismissa kuilu koskee olemuksia ja näyttäytyy ongelmana, miten päästä tietoisuuteen tietoisuutta vailla olevasta maailmasta käsin. Myös dualistien, panpsykistien ja muiden kantojen kannattajien on pystyttävä vastaamaan jotenkin kovaan ongelmaan tai ratkaisemaan se. Ongelma ei koske pelkästään fysikalismia.

Niin. Ongelma siis syntyy jokaisessa selityksen viitekehyksessä, mutta on erityisen polttava materialismissa?

Niin. Tarkoitan sitä, että joidenkin lähestymistapojen mukaan tietoisuus on universumin peruspiirre. Sympatisoin itse näitä kantoja. Näissä kannoissa ongelmaa ei tarvitse kohdata yhtä suoraan, koska tietoisuutta ei yritetä palauttaa johonkin muuhun asiaan. Jäljelle silti jää ongelma, miten kehittää teoria tietoisuuden alkuperästä aivoissa. Tämä haaste koskee kaikkia teorioita.

Sanoit juuri sympatisoivasi kantaa, joka sisällyttää tietoisuuden todellisuuden fysikaaliselle tasolle. Sitä sanotaan panpsykismiksi. Panpsykismin mukaan kaikki aine sisältää jollain tavoin tietoisuuden esiasteita, kuten Nagel asian esittää. Panpsykismin pitää kuitenkin selittää, miten ensimmäisen persoonan näkökulma syntyy esitietoisesta aineesta. Kannatat siis tällaista lähestymistapaa.

Tämä lähestymistapa kiinnostaa minua, ja tunnen jonkin verran sympatiaa sitä kohtaan. En tiedä, toimiiko se. Voimme pyrkiä todistamaan, että tietoisuus on rakennettu sisään todellisuuden fysikaaliselle perustasolle. Tämä on yksi tapa ratkaista ongelma, miten saada tietoisuus fysikaalisesta maailmasta. Ehkä tietoisuus kuuluu jotenkin fysikaalisten prosessien perusluonteeseen. Tämä sitten poistaa ongelman, miten saada tietoisuus ei-tietoisesta maailmasta.

Tämä on edistysaskel. Jäljelle jää kuitenkin kovan ongelman toinen muoto: miten kvarkkien ja elektronien tason tietoisuus muodostaa ihmisten tietoisuuden? Ihmisten tietoisuus vaikuttaa täysin erilaiselta. Tätä sanotaan panpsykismin kombinaatio-ongelmaksi. Miten vaikkapa lukuisten perushiukkasten tietoisuus yhdistyy ja tuottaa ihmisten tietoisuuden?

Niin, mutta eikö kyse ole eri ongelmasta?

Kyse on samasta ongelmasta. Kaikki ovat kovan ongelman eri versioita. Kyse on eri versiosta kuin se, jonka fysikalismi kohtaa. Fysikalismin täytyy johtaa tietoisuus ei-tietoisesta maailmasta. Kyse on silti kovasta ongelmasta.

Tuleeko siitä panpsykismissä emergenssiä (eli kokonaisuuksien aidosti uusien ominaisuuksien syntyä) koskeva ongelma?

En pidä paljoa sanasta ”emergenssi”, koska kaikki tarkoittavat sillä eri asioita. Mutta joo, ajattelen ongelman koskevan kombinaatiota. Miten pienet tietoisuuden palat yhdistyvät isoksi tietoisuudeksi. Nyt pääsemme toiseen ongelmaan. Minä olen tietoinen, ja niin olet sinäkin. Käsittääksemme tällainen yhdistelmä ei tuota yhtä ryhmätietoisuutta. Miten yhdistyminen sitten tapahtuu mikrotasolla? Kellään ei tällä hetkellä ole hyvää ratkaisua ongelmaan.

Olet esittänyt, että informaation käsite saattaa tarjota lupaavan ja hedelmällisen lähestymistavan. Voisitko selittää tätä informaatioteoreettista tai informaatiomonistista (monismin mukaan on vain yksi perustava todellisuus) lähestymistapaa?

Joo, spekuloin siitä noin 20 vuotta sitten. En tiedä, onko se oikea. Se kuitenkin tarjoaa kiinnostavan tavan muotoilla fysikaaliset prosessit ja tietoisuuden yhdistävät peruslait. Kirjoitin 20 vuotta sitten kirjan The Conscious Mind. Esitin siinä, että ehkä informaatiolla saattaa olla kaksi aspektia: fysikaalinen aspekti ja subjektiivisen ilmenemisen aspekti. Sanoisin, että Giulio Tononi on edistynyt viime vuosina eniten tämän näkökulman kehittelyssä. Hän kehittää integroidun informaation tietoisuusteoriaa.

Kun asioita katsotaan filosofisesta näkökulmasta, niin pohjimmiltaan pelissä on kaksi asiaa. Ensiksi on metafyysinen viitekehys eli informaatiomonismi, joka ei jaa maailmaa ei-materiaaliseen mieleen ja ei-mentaaliseen aineeseen. Toiseksi on informaation avulla ilmaistut yhdistymislait. Voiko asian sanoa näin, vai lähestytäänkö kombinaatio-ongelmaa kenties informaation avulla?

Informaation integrointiteoriaa voi tulkita monella eri tapaa. Tononi kyllä esitti sitä ratkaisuksi panpsykismin kombinaatio-ongelmaan, mutta hänen teoriansa voidaan myös nähdä dualismin versiona.

Selvä. Tarkoitat siis dualismilla käsitystä, jonka mukaan teoriassa on fysikaalisia kuvauksia, ominaisuuksia ja asioita. Siinä lisäksi on mentaalisia kuvauksia, ominaisuuksia ja asioita. Teoria sitten sanoo informaation avulla, miten mentaalinen saadaan fysikaalisesta?

Kyllä. Tarkoitan sitä, että erityisesti juuri dualisti tarvitsee tällaista teoriaa. Tietoisuus ja fysikaaliset ominaisuudet ovat kummatkin perustavia ja erillisiä. Näin tarvitaan peruslakeja, jotka yhdistävät nämä asiat samoin kuin fysiikan peruslait yhdistävät ajan, avaruuden ja aineen. Voimme siis sanoa, että psykofysiikassa on ajan, avaruuden ja tietoisuuden yhdistäviä peruslakeja. Mielestäni Tononi on tehnyt esityksen tällaiseksi peruslaiksi: jos informaatiota käsitellään ja integroidaan oikealla tavalla, niin saadaan tulokseksi tietoisuus.

Mietin vielä, miten nämä asiat suhtautuvat perinteisiin mielenfilosofian teorioihin. Kun luin 90-luvun artikkeleitasi, niin mieleeni tuli heti eräs toinen lähestymistapa. Niissä puhuttiin aivojen toiminnallisesta rakenteesta ja esitettiin idea, että tietoisuus on kykyä ohjata aivojen toimintoja keskitetysti. Minulle tuli heti mieleen aristotelismi. Ovatko näiden käsitysten välillä yhteyksiä?

En tunne aristotelismia riittävän hyvin, että osaisin sanoa.

OK: Kyse on ideasta, että sielu on kaikkien intellektuaalisten muotojen tai ruumiin muoto.

En ajattele, että tietoisuus olisi ruumiin muoto. Mutta kuten sanoin, en ole Aristoteles-tuntija. Tai ehkä pystyn näkemään yhteyden käsitysten välillä. Informaatio voidaan nähdä ruumiin rakenneominaisuutena, jos se käsitetään aivojen informaatiota käsittelevän laskennan avulla. Tällainen käsitys on kuitenkin aika reduktionistinen (eli palauttaa tietoisuuden ruumiintoiminnoiksi). En sano, että tietoisuus on vain ja ainoastaan informaatio. Esimerkiksi Daniel Dennett sanoisi jotain tuollaista. Mielestäni tietoisuus on jotain perustavaa. Näin käsitykseni on paljon antireduktionistisempi kuin Dennettin. Hänen käsityksensä todennäköisesti on aristotelismin eräs versio.

Millainen sitten on uusi tietoisuuden tiede? Voisitko selittää sen lähestymistapoja?

Mielestäni tietoisuuden tiede pohjimmiltaan yhdistää tiedon, jonka objektiivinen ja subjektiivinen näkökulma tarjoavat maailmasta. Voimme nimittää niitä ensimmäisen ja kolmannen persoonan datoiksi. Kolmannen persoonan data saadaan mittaamalla aivoja ja käytöstä ulkopuolelta, ja ensimmäisen persoonan data saadaan kokemalla tietoisuuden tila suoraan. Haluamme löytää nämä datat yhdistävät periaatteet. Tietoisuuden tiede etenee näin. Mittaamme jonkun aivotilan ja varmistamme henkilön tietoisuuden tilan. Nykyisin paras tapa selvittää tietoisuuden tila on kielellinen raportti. Jos haluat selvittää, mitä henkilö tiedostaa, niin kysy häneltä. Tämä on ilmaus hänen ensimmäisen persoonan datastaan. Sitten yhdistämme nämä kaksi aineistoa. Esimerkiksi kysymme: millaisten aivotilojen vallitessa tietty tietoisuuden tila ilmenee?

Nykyisin tietoisuustutkimus on pääasiassa korrelaatioiden tiedettä. Kun tämä aivoalue herää toimintaan, niin muodostuu tällainen tietoisuuden tila. Tällainen tutkimus on juuri nyt tutkimusohjelman ytimessä. Tutkimus etsii korrelaatioita, mutta ei selityksiä. Lopulta se saattaa johtaa perusperiaatteisiin, jotka vievät neurokorrelaatista tietoisuustilaan. Saavutamme kenties lopulta yksinkertaisen, yhtenäisen ja yleisen selittävän viitekehyksen.

Ja informaation integraatioteoria näyttää tässä vaiheessa lupaavimmalta teorialta.

No, sekin on vielä spekulaatiota. En vielä tässä vaiheessa sanoisi, että mikään teoria on erittäin lupaava. Informaation integraation teoria on ainakin sävyltään mielenkiintoinen. Luulen, että meiltä menee useita vuosikymmeniä erityisen lupaavan teorian saavuttamiseen. En näe, miksi emme lopulta saavuttaisi sellaista.

Ja jotta tämä onnistuisi, tarvitaan viitekehys, joka mahdollistaa kovan ongelman ratkaisemisen ja mielen saamisen aineesta.

En osaa sanoa yleisestä viitekehyksestä. Kerroin juuri, mitä tieteessä pitää tehdä. Etsiä korrelaatioita ja periaatteita. Metafysiikka jää filosofien harteille. Mielestäni kyllä tarvitsemme johdonmukaisen metafyysisen viitekehyksen. Se saattaa olla dualistinen tai panpsykistinen. Tieteentekijät voivat sillä välin etsiä korrelaatioita ja lakeja, ja ehkä kiinnittää jonkin verran huomiota filosofeihin. Metafysiikan ei kuitenkaan tarvitse tulla tieteen painolastiksi.

Tieteen ja metafysiikan on kuitenkin käytävä vuoropuhelua keskenään.

No, tieteen ja metafysiikan vuoropuhelusta on paljon apua. Filosofiaa voi tehdä tekemättä tiedettä ja tiedettä voi tehdä tekemättä filosofiaa. Niiden välinen keskustelu rikastaa kuitenkin kumpaakin.

OK. Kiitos haastattelusta!

David Chalmersin kotisivu on osoitteessa www.consc.net. Sivulta löytyy runsaasti tieteellisiä artikkeleita ja materiaalia mielenfilosofiasta.

Kuva 1: juliana luz@Flickr.com. CC BY-NC 2.0.

Kuva 2: Zereshk@Wikimedia Commons. CC BY 3.0.