Dialogi / Pauliina Kainulainen ja Juuso Loikkanen / 27.11.2018

Keskustelu: Pitäisikö kristittyjen kannattaa vai vastustaa ydinvoimaa?

Väittelyssä ydinvoimasta kohtaavat poliittisten ja taloudellisten tekijöiden lisäksi myös erilaiset teologiset todellisuuskäsitykset. Julkaisemme tässä aiheesta kaksi puheenvuoroa. Juuso Loikkanen esittelee insinööri ja teologi Robert. S. Dutchin näkemystä, jonka mukaan ydinvoima on Jumalan lahja. Pauliina Kainulaisen mukaan ydinvoima on osa ympäristöongelmia, ei niiden ratkaisu.

Kannattaa kannattaa

Ydinvoima on ainoa järkevä ratkaisu maailman energiaongelmiin, ja helpottaa myös ympäristöongelmien hoitamisessa, väittää Robert. S. Dutch kirjassaan Let There Be Light! Kirjan esittelee Juuso Loikkanen (Teologian maisteri, Itä-Suomen yliopisto).

Kristityille on annettu käsky pitää huolta luomakunnasta, ”viljellä ja varjella maata”. Viime vuosina lukuisat kristityt kirjoittajat ovat ottaneet kantaa ympäristön nykytilaan ja ilmastonmuutokseen, ollen hyvinkin yksimielisiä siitä, että kristityn velvollisuuksiin kuuluu edistää kestävää kehitystä ja pyrkiä hillitsemään luonnonvarojen tuhlailua. Yksityiskohdista eivät kuitenkaan kaikki ole yhtä mieltä. Yksityiskohta, jonka Robert S. Dutch tahtoo nostaa esille tuoreessa kirjassaan Let There Be Light! Nuclear Energy: A Christian Case (Wipf and Stock 2017), on ydinvoima.

Monet kristityt suhtautuvat ydinvoimaan nihkeästi. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen voimassaolevan kirkon ilmasto-ohjelman (uusi ilmastostrategia on valmisteilla) valmistelutyöryhmän puheenjohtaja Ouri Mattila toteaa, että ydinvoimalla on enemmän kielteisiä kuin myönteisiä ympäristövaikutuksia. Itse ilmasto-ohjelmassa ei eksplisiittisesti mainita ydinvoimaa, mutta esimerkiksi seurakuntien suositellaan siirtyvän kokonaan uusiutuvan energian käyttäjäksi, eikä ydinvoima tähän joukkoon kuulu.

Myös muutama vuosi sitten julkaistussa suomalaisten luonnontieteilijöiden ja teologien keskusteluryhmän ympäristö kannanotossa ydinvoima loistaa poissaolollaan. Tämä on kirvoittanut nettikommentoijan kysymään: ”Minne ihmeessä kannanotossanne on unohtunut ydinvoima ja sen mahdollisuudet? Jumalan – jos Hän on olemassa – luoma vaihtoehto sekin on.”

Juuri tämä on Dutchin kirjan pääpointti. Hänen mukaansa fissioreaktio (ja vielä energiantuottoon valjastamaton fuusioreaktio) ja radioaktiivinen hajoaminen ovat luonnollinen osa Jumalan luomistyötä. Dutchin mukaan on nähtävä lahjana, että olemme oppineet näitä ilmiöitä ymmärtämään ja hyödyntämään. Ydinvoimaa on turha pelätä. Dutch julistaa, että olisi korkea aika luopua emotionaalisesta ”ydinvoimapelosta”, joka perustuu enimmäkseen vääriin mielikuviin.

Dutchin mielestä ydinvoimaa mollataan turhaan, ja yleensä siksi, ettei sen perusperiaatteita ymmärretä. Hän vetoaa vuosikymmenten kokemukseensa isobritannialaisissa ydinvoimaloissa ja vakuuttaa, että ydinvoiman riskit ovat minimaaliset. Näkökantansa tueksi hän esittää laskelmia, jotka osoittavat, ettei ydinvoima ole sen riskialttiimpaa kuin muu jokapäiväinen eläminen.

Dutch ei toki pidä täysin ydinvoimaa ongelmattomana energiantuottotapana. Hän lainaa ympäristöaktivisti Bill McKibbeniä, jonka mukaan ”ydinvoima on mahdollinen turvallisuusuhka”, mutta ”hiilivoima johtaa varmaan tuhoon”. Koska uusiutuvista energianlähteistä ei ainakaan tällä hetkellä ole kattamaan maailman kasvavaa energiantuotantoa, Dutch pitää ainoana järkevänä ratkaisuna jatkaa ydinvoiman käyttöä.

Näkökulma ei ole mitenkään uusi. Esimerkiksi Mattilakin myöntää, että välittömän ilmastonmuutoksen ehkäisemisen näkökulmasta ydinvoimaloiden rakentaminen voisi olla perusteltua. Dutchin kirjassa erityistä on, että hän argumentoi ydinvoiman puolesta korostetusti kristinuskosta ponnistavin perusteluin (hänellä on myös teologian tohtorin tutkinto) – tai ainakin hän viittaa ahkerasti kristilliseen teologiaan näkemystensä tukena.

Dutchin mukaan kristinuskon ja luonnontieteen välinen vuoropuhelu on ydinvoiman tapauksessa hyödyllistä kahdella tapaa. Ensiksi, luonnontieteet osoittavat, että ydinvoima on luonnollinen osa Jumalan luomaa maailmaa eikä sitä tarvitse vieroksua. Toiseksi, luonnontieteitä taitavat teologit pystyvät hahmottamaan rajalinjoja uskonnollisväritteisen hyödyllisen ympäristöaktivismin ja harhaisiin käsityksiin perustuvan ydinvoimavastaisen tunteellisuuden välillä.

Kirja on tutustumisen arvoinen, etenkin niille, jotka ovat kritiikittömästi omaksuneet ydinvoimavastaisuuden ”ainoana oikeana” kristillisenä näkökantana. Dutchin mielipiteet ovat kenties paikoin provokatiivisia, mutta mielenkiintoisia keskustelunherättelijöitä ne ovat.

Robert S. Dutch työskenteli useiden vuosien ajan tiedemiehenä kahdessa eri ydinvoimalassa, ja on toiminut myös konsulttina ydinenergiateollisuuden hankkeissa. Hänellä on myös tohtorintutkinto raamatuntutkimuksesta, ja ennen eläköitymistään hän opetti Uuden testamentin kreikkaa Bristol Baptist Collegessa.

Juuso Loikkanen on systemaattisen teologian ja matematiikan tohtorikoulutettava Itä-Suomen yliopistossa.

Ydinvoima on osa ekologisia ongelmia, ei ratkaisu

Pauliina Kainulainen

Teologian tohtori, Kontiolahti

Ilmastokriisin kärjistyessä kuulee entistä useammin argumentteja sen puolesta, että ydinvoima olisi osa kriisin ratkaisua. Ydinvoimaa pidetään päästöttömänä ja suhteellisen turvallisena energianlähteenä. Nämä molemmat näkemykset voidaan kiistää. Lisäksi näen ydinvoiman valjastamisen ihmisten energialähteeksi osana ongelmallisia maailmankatsomuksellisia valintoja.

Vuosina 2006-2013 Pohjois-Karjalassa eräs kansainvälinen kaivosyhtiö selvitti uraanikaivoksen mahdollisuutta. Uraaninetsintä synnytti kansalaisliikkeen, jossa vastustettiin mahdollista uraanin louhintaa. Kansalaisliike nosti esiin uraaninlouhinnan vaikutuksia ympäristöön, tukeutuen kokemuksiin vastaavasta kaivostoiminnasta eri puolilla maailmaa. Jokainen uraanikaivos on saastuttanut ympäristöään radioaktiivisella pölyllä. Lisäksi uraani on vesiliukoinen myrkky, joka pystyy vakavasti pilaamaan sekä pohja- että pintavesiä.

Toinen ratkaisematon ongelma on käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus. Erittäin säteilevää jätettä on tuotettu jo tähän saakka runsaasti, vaikka turvallisen säilytyksen kysymykset ovat edelleen auki. Kun luonnonuraania jalostetaan ydinpolttoaineeksi, syntyy sivutuotteena niin kutsuttua köyhdytettyä uraania. Tätä käytetään aseteollisuudessa. Ydinvoiman tutkimus on alusta saakka palvellut myös sotilaallisia tarkoituksia.

Näinä aikoina ydinvoiman riskeihin tulee lukea mukaan myös terrorismin mahdollisuus. Maailman kaikkia ydinvoimaloita ei ole suunniteltu kestämään esimerkiksi lentokoneen törmäystä.

Ydinvoimalat sijaitsevat usein rannikolla. Tämän asetelman riskit toteutuivat 11.3.2011 Japanin rannikolla Fukushimassa. Ydinvoimalan suunnittelijat eivät olleet kyenneet ennakoimaan voimakkaan maanjäristyksen ja korkean tsunamin yhteisvaikutusta. Vyöryvä vesi kaatoi ydinlaitosten sähköjärjestelmät ja pysäytti jäähdytysaltaiden toiminnan. Osa ydinreaktoreista suli ja ympäristöön pääsi radioaktiivista saastetta.

Tämäntyyppiset ydinvoimaonnettomuudet havahduttavat tapahduttuaan ihmisiä eri puolilla maailmaa ydinvoiman riskeihin. Esimerkiksi Saksassa tehtiin poliittinen päätös luopua ydinvoimaloista. Ilmaston kannalta on kuitenkin valitettavaa, että ydinvoiman sijaan Saksassa on kasvanut hiilivoiman käyttö. Tässä pilkottaa ongelman syväjuuri: totutun tasoinen energiankulutus ei ole enää mahdollista. Ihmiskunnan enemmistön ei tule jatkaa luonnonvarojen kohtuutonta ylikulutusta, mikäli halutaan estää ekologisen kriisin eskaloituminen. Vähiten saastuttaa energia, jota ei koskaan tarvitse tuottaa.

Panostaminen ydinvoimaan merkitsee myös käytännössä resurssien vähenemistä todella kestävien energiamuotojen määrätietoiselta kehittämiseltä.

Ydinvoiman käyttö ilmentää erityisen selvästi vallitsevaa läntisen valtakulttuurin mekanistista pohjavirettä. Maailma ymmärretään suurena koneena, jonka toiminta on ilmaistavissa matemaattisin kaavoin ja laskelmin. Mekanistinen maailmankatsomus kulkee yhtä jalkaa hyötyajattelun kanssa: ihmisillä katsotaan olevan rajaton oikeus tutkia luontoa ja hyödyntää tietoaan omaksi hyväkseen.

Tällaisen maailmankatsomuksen sisältä käsin saattaa olla vaikeaa edes hahmottaa, että ihmiskunnalla on ollut ja on edelleen toisentyyppisiäkin todellisuudentulkintoja. Esimerkiksi maailman alkuperäiskansojen ajattelussa luonnolla on itseisarvonsa. Boliviassa Äiti maan oikeudet on kirjattu perustuslakiin. Tällaisen ajattelun mukaan kaikella luonnolla on oikeus elämään, puhtaaseen veteen ja ilmaan ja siihen, ettei sen syliin syydetä myrkyllisiä tai radioaktiivisia saasteita.

Ydinvoiman hiilidioksidipäästöt ovat vähäisemmät kuin fossiilisten polttoaineiden, mutta eivät pienet, kun otetaan huomioon koko uraaniketjun infrastruktuuri. Ennen muuta ydinvoima on saastuttava energiamuoto uraaniketjun alku- ja loppupäässä. Ydinenergian käyttöön sisältyy huomattavia turvallisuusriskejä, jotka eivät ole sataprosenttisesti hallinnassa. Nämä ovat myös uskonnollisille yhteisöille tärkeitä argumentteja, miksi niiden on tarpeen osallistua keskusteluun ihmiskunnan ja luomakunnan elämän edellytysten turvaamisesta.

Kirkot voivat tuoda panoksensa keskusteluun maailmankatsomuksista ja osana niitä ihmisen suhteesta muuhun luontoon. Ihmiskunta tarvitsee perustavan käänteen kohti luonnon kunnioitusta ja yhteenkuuluvuuden tuntoa kaiken olevan kanssa. Teologisin sanankääntein on tarpeen puhua luomakunnan pyhyyden tunnon palauttamisesta. Ymmärrys luonnosta pyhänä kuuluu myös kristilliseen traditioon, vaikka sitä ei ole pitkiin korostettu. Pyhyyden tunto tuo tullessaan rajan tajun ja johdattaa kohtuullistamaan olennaisella tavalla kulutusta.

Keskustelua uraanin louhinnasta ja ydinvoimasta ei voi jättää ainoastaan insinööreille ja poliitikoille. Kirkoilla ja tavallisilla ihmisillä on eettisessä mielessä oikeus osallistua ihmiskunnan tulevaisuuden suuntaviivojen määrittelyyn.

Pauliina Kainulainen on kontiolahtelainen teologian tohtori, jonka erityisalaa ovat ekologinen teologia ja spiritualiteetin teologia. Hän toimii tällä hetkellä Enonkosken luterilaisen luostariyhteisön retriittipappina. Hänen viimeisin ekoteologinen julkaisunsa on Metsän teologia vuodelta 2013.

 

Jos pidit lukemastasi, tykkää Areiopagista Facebookissa, seuraa Twitterissä ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi.

Kuva: Jakob Madsen@Unsplash.

Päivitys 27.11. klo 10.05: ingressiin lisätty Loikkasen ja Kainulaisen nimet ja jälkimmäisen nimi listätty oman kirjoituksena otsikon alle.

Päivitys klo 11.20: lisätty kuvat ja esittelytekstit.

Ylös