Reformoitu tietoteoria on yksi merkittävimmistä nykyisen uskonnonfilosofian tieto-opillisista suuntauksista. Hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että sen kannattajien mukaan jumalusko voi olla rationaalinen, vaikkei sen tueksi olisikaan argumentteja.

Reformoidut tietoteoreetikot nimittäin ajattelevat, että Jumala voidaan ikään kuin aistia suoraan. Tästä syystä kristityn ei heidän mukaansa tarvitse erikseen esittää perusteita Jumalan olemassaolon puolesta ollakseen uskossaan rationaalinen.

Tunnetuin ja vaikutusvaltaisin reformoidun tietoteorian edustaja lienee Alvin Plantinga. Hänen monumentaalinen pääteoksensa Warranted Christian Belief on antanut suunnan oikeastaan kaikelle sitä seuranneelle keskustelulle reformoidusta tietoteoriasta. Seuraavaksi esittelen jotakin Plantingan teoksen pääideoita, jotta saamme käsityksen siitä, millaiseen ajatteluun reformoitu tieto-oppi nojautuu tai voi perustua. Tämän jälkeen perustelen, miksi Plantingan näkemys on mielestäni ongelmallinen ja johtaa relativismiin. Tiivistäen ongelmana on, että samalla strategialla voitaisiin periaatteessa puolustaa hyvin kummallisiakin uskomuksia, vaikkapa uskoa jokaisena pyhäinpäivänä ilmestyvään Suureen Kurpitsaan.

Jumala-aisti ja Pyhä Henki

Plantinga uskoo, että kristityt voivat uskoa rationaalisesti Jumalaan kahdesta syystä. Ensinnäkin heillä on eräänlainen jumala-aisti, sensus divinitatis. Toisekseen Pyhän Hengen toiminnan ansiosta he voivat uskoa kristinuskon perusoppeihin kolminaisuudesta, ylösnousemuksesta, ikuisesta elämästä, Raamatusta jumalallisena ilmoituksena ja niin edelleen.

Jumala-aisti toimii suurin piirtein samoin kuin vaikkapa aistihavainnot tai muisti. Kun näet puun, et Plantingan mukaan muodosta uskomustasi puusta argumenttien nojalla, vaan näköhavainto synnyttää sen sinussa välittömästi. Vastaavasti kun muistelet, mitä söit viimeksi, muistisi tuottaa sinussa automaattisesti uskomuksen edellisestä ateriastasi.

Olennaista ei ole se, millaisia perusteita sinulla on tällaisten uskomusten puolesta. Voi olla, ettei sinulla ole viime ruokailustasi mitään muita todisteita muistikuviesi lisäksi. Olennaista onkin, toimiiko muistisi oikein ja luotettavasti. Mikäli muistisi ja näköhavaintosi toimivat oikeanlaisissa olosuhteissa juuri niin kuin pitääkin, niiden avulla muodostetut uskomukset ovat rationaalisia.

Tällaiset uskomukset ovat niin sanottuja perususkomuksia. Perususkomukset ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niitä omaksuta toisten uskomuksen nojalla. Sen sijaan kaikki muut uskomuksemme rakentuvat niiden varaan.

Jumala-aisti puolestaan käynnistyy esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa yksilö ihastelee luonnon kauneutta, tuntee syyllisyyttä vääristä teoistaan tai on hengenvaarassa. Plantinga väittää, että tällaisissa olosuhteissa jumalusko muodostuu välittömästi ilman argumentteja. Teisti ei siis katsoessaan jylhää luontoa päättele, että luonnon kauneudelle täytyy olla jokin selitys, ja paras tarjolla oleva on se, että Jumala on luonut sen sellaiseksi. Sen sijaan majesteettiset maisemat synnyttävät hänessä suoraan ihailua luojaa ja hänen kädentöitään kohtaan.

Pyhä Henki toimii myös jossain määrin samalla tavalla kuin jumala-aisti. Kun kristitty esimerkiksi lukee Raamattua, hänet valtaa kokemus siitä, että Jumala puhuu hänelle ja että Raamatun sanoma on totta. Jumala-aisti siis antaa ylipäätään tietoa jonkinlaisen jumaluuden olemassaolosta ja Pyhä Henki puolestaan auttaa juuri kristinuskoa koskevien rationaalisten uskomusten muodostamisessa.

Teismin tiedollinen tae

Sensus divinitatis ja Pyhä Henki antavat Plantinga mukaan kristilliselle uskolle tiedollisen takeen (engl. warrant). Tae tarkoittaa Plantingan kielenkäytössä sitä ominaisuutta, joka tekee pelkästä todesta uskomuksesta tietoa. Toisin sanoen kristitty ei ole jumaluskossaan vain rationaalinen, vaan hän voi jopa tietää, että Jumala on olemassa.

Tae ei liity vain jumala-astin tai Pyhän Hengen tuottamiin uskomuksiin, vaan Plantingan tietoteoriassa minkä tahansa tiedoksi laskettavan uskomuksen on oltava tiedollisesti taattu. Plantingan mukaan uskomuksella on tae silloin, kun se on oikeanlaisesti tai asianmukaisesti toimivien kognitiivisten kykyjen tuottama. Kognitiivisia kykyjä voivat esimerkiksi olla juuri muisti, havaintokyky, päättelykyky tai sensus divinitatis.

Lisäksi tae edellyttää sitä, että uskomuksen tuottaneet kognitiiviset kyvyt toimivat niiden oikeanlaisessa ympäristössä ja että ne on suunniteltu muodostamaan tosia uskomuksia. Suunnittelu ei edellytä ”älykästä suunnittelijaa”, vaan esimerkiksi evoluutio on voinut ”suunnitella” ne. Plantinga ei siis sulje määritelmällisesti pois sitä vaihtoehtoa, että luonnolliset prosessit olisivat voineet muotoilla kognitiiviset kykymme.

Tiedollisen takeen tarkat ehdot eivät kuitenkaan ole erityisen olennaisia relativismin ongelman kannalta, joten niiden tarkempi käsittely jätetään toiseen kertaan. (Plantingan tietoteoriaa on käsitelty perusteellisemmin täällä ja täällä.)

Plantingan mukaan tietyt teistiset uskomukset ovat poikkeuksellisia verrattuna muihin uskomuksiin. Jos esimerkiksi tarkastellaan kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, hindulaisuutta ja Amerikan alkuperäiskansojen uskontoja, niitä kaikkia yhdistää Plantinga mielestä se, että niiden perustavat opit ovat todennäköisesti tiedollisesti taattuja, jos ne ovat tosia.

Kristittyjen usko on taattu, jos se pitää paikkansa, koska kristinuskon mukaan Jumala loi ihmiset ja heidän tiedolliset kykynsä. Lisäksi Jumala haluaa, että ihmiset uskovat tiettyjä totuuksia hänestä. Siispä jos Jumala on olemassa, hän on todennäköisesti järjestänyt asiat siten, että ihmiset pystyvät muodostamaan hänestä tosia uskomuksia esimerkiksi jumala-aistin avulla. Tosin synnin vaikutuksesta sensus divinitatis ei välttämättä toimi, kuten sen pitäisi. Pyhä henki voi kuitenkin korjata jumala-aistin, ja näin on edelleen mahdollista, että kristinusko on tiedollisesti taattu ilman argumentteja.

Relativismin ongelma

Ensisilmäyksellä Plantingan tieto-oppi saattaa kuulostaa houkuttelevalta. Sen tarkempi pohdiskelu herättää kuitenkin melko luonnollisen kysymyksen: Jos teismin voi hyväksyä rationaalisesti ilman argumenttia, havaintoon perustuvia uskomuksia vastaavalla tavalla, miksei sama pätisi mihin tahansa uskomuksiin, olivatpa ne sitten miten järjettömiä tahansa? Voisiko esimerkiksi astrologiaan tai voodooseen uskominen olla rationaalista, vaikkei niiden tueksi löytyisikään argumentteja?

Plantinga on itse havainnollistanut relativismin haastetta esimerkillä Tenavat-sarjakuvasta. Eppu – yksi sarjakuvan päähahmoista – uskoo, että Suuri kurpitsa nousee jokaisena pyhäinpäivän yönä kaikkein vilpittömimmästä kurpitsapenkistä ja jakaa lahjoja lapsille. Suureen kurpitsaan uskominen tuntuu paraatiesimerkiltä epärationaalisesta ajattelusta. Plantingan tietoteorian ei siis pitäisi mahdollistaa ainakaan sen kaltaisten uskomusten rationaalisuutta.

Haasteeksi siis muodostuu, miten reformoitu tietoteoria pystyy välttämään relativismin. Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että mitkä tahansa mielivaltaiset uskomukset eivät ole järkeviä. Reformoidussa tietoteoriassa näyttäisi kuitenkin olevan jotain vialla, mikäli sen hyväksyminen mahdollistaa sen että, mitä tahansa näkemyksiä voidaan puolustaa samantyyppisesti, kuin Plantingan puolustaa uskoa kristinuskon Jumalaan. Myöskään Plantinga ei pidä relativismiin päätymistä toivottavana lopputuloksena, joten hänen täytyy jotenkin ratkaista tämä käsillä oleva ongelma.

Plantinga kuitenkin uskoo, että hänellä on ratkaisu relativismin haasteeseen. Plantinga on muotoillut relativismin ongelman suurin piirtein seuraavasti: jos jumaluskon voidaan luvallisesti väittää olevan rationaalisesti hyväksyttävissä oleva perususkomus, niin sama pätee mihin tahansa muuhunkin uskomukseen. Plantingan mukaan tämä väite on ilmiselvästi epätosi, sillä luonnollisesti jotkut uskomukset voivat olla taattuja perususkomuksia vaikka toiset eivät olisikaan sellaisia.

Esimerkiksi näköhavaintoon perustuva uskomus siitä, että minulla on oikea käsi, voi olla tällainen perususkomus, vaikka luottamus Suuren kurpitsan paluuseen ei olisikaan sellainen. Lisäksi on täysin mahdollista, että jumalusko olisi samanlainen perususkomus kuin näköhavaintojen tuottamat uskomukset. Näin ollen siitä, että jumalusko voi olla kelvollinen perususkomus, ei suoraan seuraa, että kaikkien uskomusten täytyisi olla sellaisia.

Lisäksi teistisillä uskomusilla on tietty erityispiirre: ne ovat taattuja, jos ne ovat tosia. Teististen uskomusten tae, ja takeen myötä niiden rationaalisuus, riippuu vain siitä, ovatko ne tosia. Tämän vuoksi ainut tapa osoittaa ne epärationaalisiksi on osoittaa ne epätosiksi. Muut uskomukset eivät ole luonteeltaan tällaisia, eivätkä etenkään sellaiset oudot uskomusjärjestelmät kuten voodoo tai astrologia.

Plantinga siis väittää, että kristinusko on rationaalinen, jos se pitää paikkaansa. Plantingan mukaan kristilliset perususkomukset voivat olla oikeutettuja ilman argumentteja sillä ehdolla, että Jumala on olemassa. Tämä ei silti vielä kerro, onko Jumala todella olemassa, ja mikäli Jumalaa ei ole, sitten kristinusko ei ole rationaalista.

No, eikö tämä sitten tee tyhjäksi Plantingan koko tiedollisen projektin, koska täysin tyydyttävää todistusta Jumalan olemassaolosta ei ole vielä tarjolla? Eikö Plantingan pitäisi periaatteessa todistaa, että Jumala on olemassa, jotta hän voisi osoittaa kristilliset perususkomukset luotettaviksi, kun kerran Jumalaa koskevan tietomme luotettavuus riippuu hänen olemassaolostaan? Ei, sillä Plantingan mukaan meille riittää Jumalan olemassaolon episteeminen mahdollisuus. Jokin on episteemisesti mahdollista, jos se voi nykytietomme valossa pitää paikkaansa. Jumalan olemassaolo on kuin onkin tällainen seikka, koska meillä ei ole myöskään varmoja todisteita hänen olemassaoloaan vastaan.

Miksi pelkkä Jumalan olemassaolon mahdollisuus riittää Plantingalle? Syynä on, että se tekee hänen uskostaan mahdollisesti rationaalisen, eikä ainoastaan rationaalisen, sillä onhan mahdollista, että Plantinga jopa tietää Jumalan olevan olemassa. Tiedollinen tae näet oli se ominaisuus, joka tekee tosista uskomuksista tietoa, ja Plantinga on kertonut meille, miten kristinusko voi olla taattu. Tämä mahdollisuus tarkoittaa sitä, ettei kristittyjä voi syyttää irrationaalisuudesta. Olisihan järjetöntä väittää, että kristityn usko olisi irrationaalista, kun se voi kerran olla tietoa. Teistin perususkomukset Jumalan olemassaolosta ja muista kristinuskon opinkappaleista ovat ikään kuin syyttömiä kunnes toisin todistetaan.

Pääseekö Plantinga pälkähästä?

Onnistuuko Plantinga väistämään relativismin haasteen? Itse en ole täysin vakuuttunut. Rohkenen jopa väittää, että Plantingan taattu-jos-tosi –ehto on epäolennainen koko kysymyksen kannalta. Uskoakseni ongelmat johtuvat oikeasti kahdesta Plantingan hyväksymästä periaatteesta.

Niistä ensimmäisen mukaan pelkkä episteeminen mahdollisuus riittää sille, ettei perususkomusta voi syyttää epärationaalisuudesta. Toinen on puolestaan, ettei Plantinga edellytä tiedollista pääsyä siihen, onko jokin uskomus tosi tai onko sillä tae. Toisen periaatteen mukaan uskomus voi siis olla rationaalinen ja tietoa, vaikka olisi käytännössä mahdotonta tarkistaa, pitääkö se paikkansa tai tuottivatko luotettavat kognitiiviset prosessit sen. Olennaista Plantingan mielestä on vain, että uskomus todella on tosi ja että sillä on tae. Silloin se täyttää tiedon ehdot.

Plantinga perustelee toista periaatettaan muun muassa sillä, että niin sanottu klassinen foundationalismi ei ole tietoteoreettisesti toimiva kanta. Klassisen foundationalismin mukaan vain sellaiset uskomukset ovat hyväksyttävissä, jotka joko ovat itsestään selvästi tosia tai joihin uskotaan sellaisen perustelujen ketjun nojalla, joka lopulta johtaa itsestään selvästi tosiin uskomuksiin. Plantinga kuitenkin huomauttaa, ettei klassinen foundationalismi ei ole itsestään selvästi tosi uskomus, kuten ”punainen on väri” tai ”1 + 1 = 2”. Lisäksi sille ei ole ainakaan toistaiseksi tarjottu perusteluja, jotka lopulta nojautuisivat itsestään selvästi tosiin perususkomuksiin.

Koska klassinen foundationalismi on itsensä kumoava oppi, on Plantingan mukaan uskomusten hyväksyttävyyden perustuttava jonkin muun varaan. Hänen mukaansa parempi lähestymistapa on niiden kognitiivisten kykyjen, jotka ovat vastuussa uskomusten muodostamisesta, asianmukainen toiminta. Meidän ei tarvitse tietää, toimivatko jonkun kognitiiviset kyvyt oikein, kuten klassinen foundationalisti vaatisi. Sen sijaan riittää, että ne oikeasti toimivat oikein.

Plantingan kahden periaatteen yhdistäminen kuitenkin sysää hänet kohti relativismia. Ensimmäinen periaate siis sanoi, ettei uskomusta voi väittää epärationaaliseksi, jos on episteemisesti mahdollista, että se on tiedollisesti taattu. Toinen puolestaan esittää, ettei meillä tarvitse olla minkäänlaista keinoa tarkistaa, onko uskomus taattu vai ei. Havainnollistetaan asiaa esimerkin avulla. Voodoo on yksi niistä uskomusjärjestelmistä, joita Plantinga ei itse haluaisi hyväksyä rationaalisiksi. Oletetaan, että Plantinga on oikeassa, kun hän väittää, ettei Voodoo täytä taattu-jos-tosi –ehtoa. Tämä tarkoittaa sitä, että voodoouskomusten tae ei riipu niiden totuudesta.

Tässäkin tilanteessa on episteemisesti mahdollista, että voodoo pitää paikkaansa ja että voodoouskomuksilla on tiedollinen tae. Ensinnäkin on kuviteltavissa, että voodoon opit olisivat tosia. Voodoo voi siis, ainakin periaatteessa, olla totta. Mikä on sitten voodoouskomusten takeen laita? Voodoon mukaan on olemassa yliluonnollisia voimia ja toimijoita. Kunhan vain on riittävästi aikaa ja vilkas mielikuvitus, miltei kuka tahansa voi loihtia jonkin mahdollisen kertomuksen siitä, miten voodoohenget tai –taikuus olisi voinut vaikuttaa sen harjoittajien kognitiivisiin kykyihin. On siis episteemisesti mahdollista, että jokin voima on tehnyt voodoopapin mielestä sellaisen, että se muodostaa oikeanlaisissa olosuhteissa tosia uskomuksia liittyen voodooseen. Täten totuuden lisäksi myös toinen Plantingan tiedon ehdoista, eli tiedollinen tae, voi toteutua. Toisin sanoen on mahdollista, että voodoouskomukset ovat rationaalisia siinä missä kristillisetkin!

Plantinga on kuitenkin sitä mieltä, että perususkomuksia voidaan periaatteessa kritisoida. Niille voidaan esittää erilaisia kumoajia. Jonkin uskomuksen kumoaja on toinen uskomus, joka estää kumoutuvan uskomuksen hyväksymisen. Esimerkiksi voin uskoa näköhavaintoni perusteella, että eräs ystäväni oli eilen Helsingissä. Mikäli kuitenkin paljastuu, että hän oli tosiasiassa käymässä Tukholmassa, sitten alkuperäinen uskomukseni on kumoutunut. Luultavasti näin Helsingin kadulla vain jonkun toisen henkilön, joka muistutti ystävääni.

Voodoon – ja kristinuskonkin – perususkomuksia voidaan siis kritisoida, ja vain kritiikin läpäisseet uskomukset voivat rationaalisesti hyväksyttyjä. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että Plantingan mukaan myös kumoajat voidaan torjua vetoamalla episteemisiin mahdollisuuksiin. Vaikka meillä olisi todisteita voodoon kannattajien uskomuksia vastaan, on silti episteemisesti mahdollista, että voodoo pitäisi paikkaansa. Onhan saattanut käydä niin, että olemme tehneet virheitä kerätessämme todistusaineistoa. Vaihtoehtoisesti todisteet voivat pitää kutinsa, mutta ne saattavat silti olla yhteen sovitettavissa voodoon kanssa. Esimerkiksi yksittäisen voodoorituaalin epäonnistumisen voi selittää monin tavoin: Ehkä rituaali toteutettiin väärin, mutta jos se olisi tehty oikein, se olisi toiminut. Ehkä jokin toinen taika esti rituaalin tavoitteen toteutumisen. Ehkä rituaali toimi, mutta se ei vain toiminut oletetulla tavalla, tai kenties se toimi tavalla, jota ei voi edes tarkistaa.

Ovatko kaikki samassa veneessä?

Onko reformoidun tietoteorian kannattajien peli siis pelattu? Osa filosofeista, kuten Michael Bergmann, ei pidä tilannetta erityisen huolestuttavana. Bergmann nimittäin väittää, että kaikki muutkin tietoteoriat johtavat samaan lopputulokseen. Mikä tahansa filosofinen tieto-oppi joutuu sallimaan sen mahdollisuuden, että oudot tai naurettavan tuntuiset uskomukset voivat olla rationaalisia.

Bergmannin argumentit ovat monisyisiä ja niiden tarkastelu edellyttäisi analyyttisen tietoteorian perusteellista läpikäymistä, eikä tässä yhteydessä siihen ole valitettavasti tilaa. Todettakoon kuitenkin Bergmannin johtopäätös kuulostaa vähintään erikoiselta. Onko oikeasti niin, että nykyfilosofien mukaan melkein mikä tahansa uskomus voi olla rationaalinen, ja siksi oikeastaan ketään ei voi syyttää epärationaalisuudesta ilman, että vain olettaa olevansa itse oikeassa?

Mikäli tilanne olisi oikeasti tämä, se näyttää lähinnä synkältä analyyttisen tietoteorian kannalta. Lähes kaikki ovat samaa mieltä siitä, että jotkut uskomukset ovat toisia paremmassa asemassa. Kaiken kukkuraksi on liuta uskomuksista, joiden rationaalisuudesta olemme lähes yksimielisiä. Esimerkiksi luonnon- ja ihmistieteiden väitteitä pidetään usein rationaalisempina kuin vaikkapa sellaisia mielipiteitä, joiden yleisesti uskotaan olevan harhaisia tai virheellisiä.

Mitä tästä kaikesta voidaan siis päätellä? Oletetaan, että reformoidut tietoteoreetikot todella joutuvat relativismin ansaan. Oletetaan lisäksi, että syynä tähän on tukeutuminen pelkkiin episteemisiin mahdollisuuksiin ja sen salliminen, ettei tiedolliseen takeeseen tarvita pääsyä. Mikäli tilanne on tämä, sitten vähintään toinen näistä Plantingan sitoumuksista on hylättävä. On siis valittava ainakin yksi seuraavista kahdesta vaihtoehdosta: (1) Rationaalisuus edellyttää sitä, että voimme jotenkin arvioida tai tarkistaa, onko uskomuksella tae tai oikeutus. (2) Uskomusta voi syyttää epärationaaliseksi vaikka on episteemisesti mahdollista, että se pitää paikkansa ja että sillä voi olla tae tai oikeutus. Joko on siis hyväksyttävä vähintään toinen näistä vaihtoehdoista tai osoitettava, että relativismi on niistä huolimatta vältettävissä.

Kirjallisuus

Bergmann, M. (2008). “Externalist Responses to Skepticism” in Oxford Handbook to Skepticism, John Greco (toim.), Oxford: Oxford University Press, s. 504–538.

Kim, J. (2011). Reformed Epistemology and the Problem of Religious Diversity, Eugene: Pickwick Publications.

Moon, A. (2016). “Recent Work in Reformed Epistemology” Philosophy Compass, vol. 11, nro. 12, s. 879–891.

Plantinga, Alvin (1980). “The Reformed Objection to Natural Theology” Proceedings and Addresses of the American Catholic Philosophical Association, vol. 54, nro. 49, s. 49–62.

― (1993). Warrant and Proper Function, Oxford: Oxford University Press.

― (2000). Warranted Christian Belief, Oxford: Oxford University Press.

― (2001). “Internalism, Externalism, Defeaters and Arguments for Christian Belief” Philosophia Christi, vol. 3, nro. 2, s. 379–400.

Kuva 1: JD Hancock@Flickr.com. CC BY 2.0

Kuva 2: Wikimedia Commons. Fair use.