Jani Kaaron teos Kauniimpi maailma: Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta on seitsemästä esseestä koostuva kirja, jossa ihannoidaan jakamista, arvostetaan merkityksiä, luovuutta ja mielikuvitusta, sekä pohditaan niin rahajärjestelmää, kuolemaa, unia, surua kuin mieleen liittyviä kysymyksiäkin.

Kirjassa liikutaan paljon sellaisilla alueilla, joita koskevia kysymyksiä on hankala ratkaista yksiselitteisesti empiirisesti testaten. Kaaro itse kuvaa kirjan sisäkannessa tätä kirjaansa astumisena tietämisen reuna-alueille, ”alueelle, jolle yhdenkään tiedetoimittajan ei pitäisi mennä” ja ”hyllyvälle hetteikölle, josta saa vain saappaat täyteen vettä ja kuraa naamalleen”. Hän on kuitenkin halunnut laittaa kädet saveen, ja käsitellä empiirisen tutkimuksen rajat ylittäviäkin kysymyksiä.

Lahjan maailma

Jani Kaaro: Kauniimpi maailma. Kirjoituksia sielusta, taloudesta ja oikeudenmukaisuudesta. WSOY 2017. 172 s.

Keskeisessä roolissa Kaaron kauniimpaa maailmaa näyttäisi olevan ”lahjan henki”. Lahjoista suurimmaksi hän nostaa elämän lahjan, joka saadaan ilman minkäänlaisia omia ansioita tai omia pyyntöjä syntyä tähän maailmaan.  Kirjan ensimmäisessä esseessä, jota Kaaro alkusanoissaan sanoo pitävänsä parhaana kirjoittamanaan tekstinä, kuvaillaan sekä kauniimpaa että vähemmän kaunista maailmaa. Koitan seuraavaksi vapaasti tiivistää Kaaron niille luonnehtimia piirteitä.

Olipa kerran maailma, joka pyöri ”fantastisesti”. Ihmiset jakoivat hallussaan olevaa toisilleen, ja toimivat varsin sopusointuisesti luonnon kanssa. Kirjoittaja ehkä kaunistellenkin kuvailee sitä, kuinka lahjat aikoinaan kiersivät eteenpäin ja kuinka yhteisöillä meni sen myötä mukavasti lahjan hengessä, ”anteliaisuuden” ja ”hyvän tahdon” vallitessa.

Sitten erinäisten vaiheiden jälkeen päädyttiin alkuperäisen järjestelmän vähemmän kauniiseen muotoon, johon liittyi ”kuningas korko”. Tässä maailmassa tavoitteena oli jatkuva kulutuksen kasvu. Yltäkylläisyydessä elävät ihmiset kokivat haluavansa omaisuutta jatkuvasti lisää. Elämäntapa ylitti luonnon kantokyvyn ja siitä seurasi muun muassa sukupuuttoja, elinympäristöjen menetyksiä, kestävien elinkeinojen menetyksiä sekä jopa oman inhimillisyytemme menetys.

”Lahjan henkeen” Kaaro näkee liittyvän kolme puolta: luonnosta saadut ja sinne palautettavat lahjat, yhteisöltä saadut ja sinne palautettavat lahjat sekä lahjojen antamiseen ja vastaanottoon liittyvä hyvä tahto. Lahjan henkeä hän pitää hyvin erilaisena siihen nähden, että tuotto pyritään pitämään itsellä, tai vaikkapa maa-alueet yksityisomistuksen kohteena. Kaaro väittää, että moni luonnonkansa on ymmärtänyt meitä paremmin luonnon säilyttävän rikkautensa vain, jos siihen suhtaudutaan lahjana.Hän haikailee muuallakin kirjassa sellaisen maailman perään, jossa osataan suhtautua elämässä vastaan tuleviin asioihin kiitollisesti lahjoina, jakaen lahjoja myös eteenpäin.

Yksi esseistä pohtii kategorisointitapojen ja omaksuttujen identiteettien vaikutuksia ihmisten tapaan hahmottaa maailmaa, omaa itseään sekä näiden käyttäytymiseen. Kaaro esittää, että muiden kategorisointien ohella myös lääketieteelliset luokitukset voivat ainakin joskus muuttaa myös ihmisten käyttäytymistä. Jotkut ihmiset voivat hänen käyttämiensä lähteiden perusteella ottaa itselleen sairauden mukaisen identiteetin ja alkaa elää luokituksen mukaan.

Hän jopa heittää, että jos keksii jollekin mielikuvitukselliselle toiveelle lääketieteellisen nimen ja kuvauksen ja levittää sitä internetin hornankattilan kautta, niin on mahdollista, että joku ihminen alkaa sovittaa itseään kyseiseen “ekologiseen lokeroon” ja ottaa sen identiteetikseen. Kaaro kertoo pyrkivänsä itse nykyään oman identiteetin etsimisen sijaan seuraamaan ohjetta: “älä etsi itseäsi, kyseenalaista itsesi”.

Kaaro kyseenalaistaa väitteet, joissa jotkut tieteen nimissä esiintyen väittävät minuutta tai ihmisen kykyä tehdä päätöksiä vain illuusioksi. Sen lisäksi, että Kaaro pitää tällaisia väitteitä heikosti perusteltuina, hän vaikuttaa pitävän niitä mahdollisesti myös potentiaalisesti haitallisina, mikäli sellaiset ajatukset sivuvaikutuksenaan johtavat aliarvioimaan ihmisten subjektiivisia kokemuksia.

Kirjassa pohditaan myös esimerkiksi kuolemanpelkoa ja kiitollisuutta, rakkauden ja kuoleman suhdetta, unettomuuden ja nukahtamisen kokemuksia, kykyä surra menetyksiä sekä sitä, ovatko ihmiset menettäneet jotain hylätessään unien sisällön merkityksen.  Teksti soljuu siis monenlaisten kysymysten äärellä.

Talouden maailma

Palaan seuraavaksi käsittelemään tarkemmin kirjan aloittavaa esseetä lahjasta, joka on kirjan pääluku. Siinä on monia ajatuksia herättäviä mietteitä lahjoihin ja jakamiseen liittyen, mutta talouteen, taloustieteeseen ja historiaan liittyen seassa on sellaistakin sisältöä, joka ei seiso kovin vahvalla perustalla. Kaaro kirjoittaa esimerkiksi taloustieteeseen liittyvästä ”niukkuuden” termistä näin:

”Jos olette koskaan ihmetelleet, miksi taloustiede määritelmällisesti tutkii taloudellista toimintaa niukkuuden vallitessa, tässä on syy. Lahjatalous ravitsi luontoa ja ihmistä, ja niin kauan kuin lahjat virtasivat vapaasti, maailma pysyi rikkaana. Kun lahjojen virta estettiin, tilalle astui niukkuus.” (Kaaro, s. 30)

Taloustieteessä sanotaan niukkuuden vallitsevan esimerkiksi silloin, kun tuotannontekijöitä, kuten raaka-aineita tai työpanosta, ei ole rajattomasti ja kustannuksitta saatavissa. Siinä merkityksessä, missä taloustieteessä tavataan käsitellä niukkuutta, lienee niukkuutta vallinnut myös lahjataloudessa. Esimerkiksi ruoan kerääminen, tuottaminen, jalostaminen ja säilöminen lienee vaatinut myös lahjatalouden vallitessa muun muassa työpanosta, vaikkei kustannuksia olisi rahana työtä tekeville korvattukaan. Äärimmäisillään ruokaan liittyvä niukkuus on näkynyt nälänhätänä.

Kaaro väittää lahjaesseessään myös, että ”Jos talous ei kasva, ei rahankaan määrä taloudessa lisäänny” (s. 52), ja esittää, että sen tähden talouden junnaamisesta seuraa rahataloudessa joko konkursseja velallisille tai luonnonvarojen tai kulttuuriperinnön muuntaminen rahaksi.

Talouskasvun ja rahan määrän yhteys ei ole kuitenkaan automaattisesti väitteen mukainen. Esimerkiksi viime vuosina euroalueella olleen talouden junnaamisen aikanakin (M3) rahan määrä on jatkanut kasvuaan. Rahaa syntyy lisää muun muassa keskuspankkien toimesta tai tavallisten pankkien antaessa lainaa. Tällöin pankki kirjaa lainasumman verran pankille velkaa asiakkaalle (ns. talletus tai saldo), sekä itselleen vastaavan suuruisen oikeuden saamiseen asiakkaaltaan. Rahan määrä taloudessa voi siis kasvaa, vaikka talous ei kasvaisi.

Lutherin maailma

Areiopagin lukijoista monia ehkä kiinnostavat myös teoksen teologiaan kytkeytyvät asiasisällöt. Kaaro korostaa kirjassaan, ettei ole uskovainen. Hän vaikuttaa silti olevan kiinnostunut kuuntelemaan myös maailman toisin kuin hän itse näkeviä, ja yrittävän ymmärtää muiden ajattelua ja toimintaa myös näiden tasolta ja näkökulmasta. Tämä tulee esiin muun muassa kirjan osiossa, jossa Kaaro pohdiskee kristittyjen ystäviensä kipuilua siitä, miten vaikeaa on olla ”tosikristitty” uskomisen ja käytännön elämän yhteen sovittamisen kannalta. Kaaro esittää, että hänen ystäviensä ongelma saattaa johtua siitä, että kristityt eivät käytännön elämässä riittävästi ravitse toinen toistaan lahjoillaan:

”Uskonnot ovat tietyssä mielessä lahjan hengen institutionaalisia muotoja – onhan Jumala ylimmäinen lahjanantaja, ja kristillisessä perinteessä Jeesus antaa meille lahjaksi oman henkensä lunastaakseen ihmiskunnan synnit.  – – Jos lahjan henki oli varhaisille kristityille veri, joka kiersi yhteisön sisällä ja ravitsi ja lämmitti ihmisiä, niin Lutherin ajoista lähtien kristillisen yhteisön veri on vuotanut vähitellen pois ja jättänyt jälkeensä aneemisen uskonnon. – – Kun lahjat eivät kierrä, eivät kierrä armolahjatkaan ja sydän jää vajaaksi, vaille sitä lämpöä ja Jumalan rakkautta, jota ystäväni näyttävät kaipaavan.” (sivut 46-47)

Kaaro lienee oikeassa siinä, että kristityillä olisi paljon tehtävää sen suhteen, että erilaiset lahjat kiertäisivät paremmin ja veisivät mukanaan sitä lämpöä ja rakkautta, jota Kaaro kertoo kristittyjen ystäviensä näyttävän kaipaavan. Sen sijaan Kaaron Lutherille kirjassaan antaman roolin historiallisuudesta en ole täysin vakuuttunut.  Kaaro näyttää olevan sellaisessa käsityksessä, että Luther olisi muuntanut armon ja lahjat kristinuskossa vain sydämen sisäiseksi asiaksi. Kaaro kirjoittaa muun muassa näin:

”Jos Jeesukselle oli tärkeää, että kaikki ihmiset olisivat lahjan piirissä, on jossain määrin traagista, että yksi hänen hartaimmista ja vaikutusvaltaisimmista seuraajistaan kutisti lahjan piirin pienemmäksi kuin maailma oli koskaan nähnyt. Tuo mies oli Martti Luther, ja piiri, jonka hän jätti lahjalle, oli se tila, jonka kukin omassa sydämessään suostui sille antamaan.” (sivu 43)

Teksti on vähintäänkin liioittelevaa. Lutherille usko oli muutakin kuin vain ihmisen sisäinen asia. Kaaron kirjassa käsiteltyyn korkoteemaan liittyen Luther taisi esittää eräässä pamfletissaan kristityllä olevan useita erilaisia mahdollisia tapoja toimia, mukaan lukien myös lahjoittamisen puutteenalaiselle siten, ettei peri sen enempää korkoja kuin pääomaakaan takaisin.

Lutheria sivuaa myös sellainen pieni yksityiskohta, että Kaaro mainitsee terminologisen muutoksen negatiivisluonteiseksi koetusta ”koronkiskonnasta” (engl. usury) positiivisempaan korkotermiin (engl. interest), ja esittää, että koronkiskonnasta puhumisen luopuminen olisi tapahtunut Lutherin aikoihin ja mahdollisesti hänen vaikutuksestaan (s. 47). Simo Knuuttilan mukaan “koronkiskonta” -merkitys oli kuitenkin liitetty kyseiseen termiin vasta keskiajalla korkokieltojen myötä, kun taas roomalaisessa oikeudessa usura-termi oli tarkoittanut ylipäätään korkoa.  

Kauniimpi maailma

Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu tiedetoimittajien tyypillisimmällä tietokirjaformaatilla. Kirja on yhdistelmä toisaalta tutkimusten esittelyä, kirjoittajan oman elämän kuvaamista, erilaisten ajattelijoiden (myös merkityksessä valtavirran ulkopuolisten ajattelijoiden) ajattelun esittelyä sekä tarinoiden kertomista. Välillä kirjoittaja lähestyy lukijaa myös sinä-muotoisin kysymyksinkin. Lähdeviitteitä tässä kirjassa ei ole käytetty, mutta joitakin lähteitä mainitaan ainakin tekijän nimen osalta tekstissä.

Kaaro avaa kirjassaan monia näköaloja elämään ja ihmisten toimintaan tällä maapallolla. Teoksessa keskeisenä vahvuutena on Kaaron kyky kirjoittaa elävää ja mukaansatempaavaa tekstiä sekä hyödyntää tarinoita. Tämän kirjan kohdalla tuskin kovinkaan moni lukija kirjoittajaa itseään lukuunottamatta on valmis allekirjoittamaan kaikkea sisältöä, mutta kirjan ideana lienee ollut enemmänkin haastaa pohtimaan maailmaa eri tavalla kuin toistella sellaista sisältöä, mitä lukija ajattelisi jo valmiiksi.

Kuva: Miguel Mateo@Unsplash.com. CC0.