Vieraskynä / Kate Kirkpatrick / 3.3.2015

Minäkö ennakkoluuloinen?

Kuinka hyvin tunnet itsesi? Viimeaikaiset tutkimukset kertovat, että et todennäköisesti tunne itseäsi niin hyvin kuin luulet. Harva nykyään myöntää olevansa ennakkoluuloinen, mutta moni meistä silti sellaiseen lankeaa.

Käsitys, että ihmisen käyttäytyminen olisi kokonaan tietoisesti kontrolloitua, on ajasta riippuen ollut joko muodikasta tai epämuodikasta. 1900-luvulla Sigmund Freudin näkemykset tiedostamattomasta tunnetusti haastoivat ajatuksen, että tuntisimme oman mielemme. Mutta hänen teoriansa ei koskaan saavuttanut kannatusta luonnontieteilijöiden keskuudessa: yritykset testata sitä kokeellisesti eivät vakuuttaneet.

Nyt mielen prosesseja on kuitenkin alettu tutkia uusilla kokeellisilla keinoilla. Varsinaista tutkimuskohdetta (eli ajatteluamme hallitsevaa piirrettä) voidaan nimittää implisiittiseksi ennakkoasenteeksi (engl. implicit bias). Se on saanut niin paljon tukea, että asia vaikuttaa ratkaistulta: emme oikeastaan tiedä, mitä teemme. Implisiittiset ennakkoasenteet muovaavat käsityksiämme ja tekojamme.

Jopa ne meistä, jotka uskovat itse olevansa sitoutuneet edistämään vaikkapa tasa-arvoa tai oikeudenmukaisuutta ja jotka ovat ylpeitä kriittisestä ajattelustaan, voivat tahattomasti edistää epätasa-arvoa, epäoikeudenmukaisuutta ja tiedollisia paheita. Ottaen huomioon, että ennakkoasenteet vaikuttavat suureen enemmistöön ihmisistä, kokeelliset löydöt implisiittisistä ennakkoasenteista tarjoavat meille sekä haasteen että mahdollisuuden.

Implisiittinen ennakkoasenne haastaa ”naiivin” psykologisen ymmärryksen sosiaalisesta käyttäytymisestä. Naiivin näkemyksen mukaan ihmisen toimintaa ohjataan eksplisiittisten uskomusten ja tavoitteiden kautta – niin, että olemme tietoisia siitä, mitä ajattelemme ja miksi valitsemme tietyllä tavalla toimimisen. Toisaalta implisiittinen kognitiotutkimus esittää, että havaintomme ja arviomme eivät ole aina tietoisesti kontrolloituja.

Monet mielen prosesseistamme toimivat implisiittisesti siinä merkityksessä, että ne toimivat olematta tietoisen huomion keskiössä. Implisiittisen muistin osalta esimerkiksi vaikuttaa siltä, että aiemmat kokemukset voivat ohjata käyttäytymistä jopa silloin, kun asiaa ei yrittämälläkään muista. Tämä pätee avaimen etsintään tai siihen, miksi et kykene luottamaan johonkin ihmiseen.

Implisiittinen asenne viittaa toisaalta siihen, että monet tekemämme arviot  (kuten pidänkö jostakusta vai suhtaudunko häneen vastenmielisesti, tuenko jotakuta vai kieltäydynkö tukemasta) eivät tapahdu tietoisella tasolla. Mikä vielä tärkeämpää, tiedostamattomat asenteet eivät aina vastaa tietoista toimintaa. Psykologit ovat löytäneet merkittäviä eroja asenteissa implisiittisellä ja eksplisiittisellä tasolla.

Eroavuuksia julkilausuttujen uskomusten ja implisiittisten asenteiden välillä on usein havaittu erityisesti marginaaliryhmien suhteen. Suhtautumiseroja on havaittu pohjautuen esimerkiksi sukupuoleen, rotuun, ikään, etniseen ryhmään, vammaisuuteen tai köyhyyteen. Alan tutkimustietämys kasvaa jatkuvasti tässä aihepiirissä.

Tällaisten tutkimusten muodostama haaste on siinä, että ne osoittavat ihmisenä olemiseen liittyvän taipumuksen ajatella itsensä sitoutuneempana seuraamaan ihanteita kuin miten asia on käytännössä. Näin on esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon ihanteiden kohdalla. Epäilemättä harvat meistä tunnustavat pitävänsä miehiä ja naisia eri arvossa tai olevansa rasisteja, tai ajattelevat rikkaan olevan arvokkaampia kuin köyhien. Kuitenkin kun asiaa testataan implisiittisellä tasolla tuloksena on: näin me toimimme.

Mieti seuraavanlaista naisen tapausta.  Vaikka et tunnustautuisikaan feministiksi, on hyvin mahdollista, että pidät itseäsi sitoutuneena sellaiseen ihanteeseen kuin oikeudenmukaisuus, ja ajattelet oikeudenmukaisen kohtelun vaatimuksen koskevan myös naisia, ja lisäksi ajattelet toimivasi itse tavalla, joka edistää sitä.

Tätä asiaa tutkittiin psykologien keskuudessa. Tutkimuksessa mukana olijat olivat sellaisia mies- ja naispsykologeja, joilla oli Amerikan psykologiyhdistyksen yhteystiedoissaan yliopistonsa osoite. Jokaiselle psykologille lähetettiin CV, joka oli jompikumpi kahdesta versiosta, joista toisessa hakijana oli nainen ja toisessa mies. CV oli peräisin yhdeltä oikealta tutkijalta, jonka nimi oli vaihdettu tavanomaisen kuuloiseksi mies-  tai naishakijan nimeksi. Tutkimukseen osallistujat – sekä miehet että myös naiset – luokittelivat mieshakijan paremmin kuin naishakijan, suosien mieshakijaa ja pitivät tämän (identtistä!) kokemusta parempana.

Jopa korkeasti koulutetut ja menestyneet naiset toimivat tällaisen ennakkoasenteen mukaan. Mieti Marin Alsopin anekdoottia. Hän on ensimmäinen suuren amerikkalaisen orkesterin musiikillinen johtaja ja ensimmäinen nainen, joka on ollut kapellimestarina arvostetussa BBC:n ”Last Night of the Proms” –tapahtumassa. Työstään johtuen Alsop lentää jatkuvasti. Mutta jos hän kuulee lentokoneessa kapteenin kuulutuksen, ja havaitsee äänen olevan naisen, hän tunnustaa saavansa hetkellisen reaktion ”Herranen aika, toivottavasti hän osaa lentää”. Hänen reaktionsa on ohikiitävä, mutta todellinen – ja nopeasti sen tilalle tulee ajatus: ”Älä höpsi, tietenkin hän osaa. Hänellä on siihen koulutus, ja hän on ihan yhtä hyvä kuin kuka tahansa muukin”.

Tutkimus akateemisista psykologeista julkaistiin jo vuonna 1999 (Steinperis, Anders ja Ritzke). Puolentoista vuosikymmenen ajan sen jälkeen on Harvardin yliopiston projekti nimeltään ”Project Implicit” kerännyt tietoa erilaisista tavoista, joilla implisiittiset uskomukset voivat poiketa tietoisista – ja ilmentää syrjintää monia marginaaliryhmiä kohtaan. Sekä miehet että naiset jatkuvasti syrjivät naisia implisiittisellä tasolla, jopa silloin kun heidän eksplisiittiset periaatteensa ovat ristiriidassa sellaisen käyttäytymisen kanssa. Sekä rikkaat että köyhät syrjivät köyhiä. Jopa ne, jotka väittävät olevansa kriittisiä ajattelijoita, omaavat laajan kirjon ajattelua koskevia paheita.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun ihmisiä on syytetty itsepetoksesta. Jo profeetta Jeremia kirjoitti, että ”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa” (Jer 17:9), ja monet ajattelijat sen jälkeen ovat yrittäneet ratkaista ihmismielen hämmentävää toimintaa. Mutta kokeellisen tutkimuksen tulokset ovat niin selkeitä ja määrältään niin vakuuttavia, että monet yhteisöt ympäri maailman ovat panneet merkille implisiittisen ennakkoasenteen, ja kysyneet, mitä sille on mahdollista tehdä.

Jos tiedostettujen ja tiedostamattomien periaatteidemme kesken on eroa, niillä voi olla haitallisia seurauksia toisille – ja siksi niihin tulisi hakea korjausta. Ensimmäinen askel tähän suuntaan on tietoiseksi tuleminen siitä, että ei ole niin, että vain erityisen ”pahat ihmiset” – joita saatetaan kutsua seksisteiksi tai rasisteiksi, syyllistyisivät tähän. Jopa hyvää tarkoittavat ihmiset, jotka pitävät itseään tasa-arvon kannattajina, voivat olla tiedostamattaan ennakkoluuloisia.  Kaikilla on omat sokeat pisteensä. Mutta implisiittisen ennakkoluulon tutkimus, ja työkalut, jotka ovat kehittyneet sen kautta, tarjoavat mahdollisuuden poistaa laput silmiltämme.

Project Implicit on osoittanut, että tietyt tabut syrjinnästä tulee luhistaa, jotta on mahdollista käydä ennakkoluuloja koskevien ongelmien kimppuun. Implisiittinen ennakkoasenne on luonnollinen asia, mutta sen vaikutuksia käyttäytymiseen voi vähentää. Myöntämällä omat ennakkoasenteemme, ja tietoisesti muokkaamalla mielleyhtymiämme, alamme nähdä maailmaa selvemmin.

Kuva: Boston Public Library@Flickr.comCC BY 2.0.

Ylös