Vieraskynä / Leo Näreaho / 26.8.2014

Panpsykismi ja tietoisuuden ongelma

Kysymys tietoisuudesta, sen luonteesta ja suhteesta materiaaliseen maailmaan on viime vuosina noussut yhdeksi filosofian keskeiseksi kysymykseksi.

Aku Visala on äskettäin käsitellyt tällä sivustolla kysymystä ihmisen olemuspuolen suhteista; itse olen aiemmin kirjoittanut tietoisuuden ongelmasta suhteessa luonnontieteen tuloksiin. Seuraavassa en kuitenkaan lähde laajasti arvioimaan erilaisia tietoisuusteorioita, vaan tarkastelen lähemmin yhtä filosofista näkemystä, joka viime aikoina on herättänyt (uudelleen) kiinnostusta tietoisuusteoreetikkojen keskuudessa.

Kysymystä tietoisuudesta voidaan lähestyä eri näkökulmista. Psykologia tutkii ihmisen tietoisuuden (mielen) kehitystä, neurotutkimus kartoittaa tietoisten toimintojen aivokorrelaatteja. Filosofi voi tutkia tietoisuutta fenomenologisesti; onko tietoisuus esimerkiksi aina intentionaalista (viittaavaa) vai pikemminkin ei-intentionaalista? Kiinnostava filosofinen kysymys on ns. psykofyysinen eli mind–body-ongelma: mikä on aivotilojen (ruumiillisten tilojen) ja tietoisuustilojen suhde? Itse asiassa mind–body-ongelma on laajemman ongelman erityistapaus. Mikä on tietoisuuden paikka ja rooli materiaalisessa maailmassa? Kuinka tietoiset tilat ovat syntyneet (oletettavasti) materiaalisten prosessien seurauksena? Nimitän tätä tietoisuuden naturalistiseksi ongelmaksi. Tässä artikkelissa tarkoitan tietoisuudella ennen kaikkea tietoisuuden laadullista, ”joltakin tuntumisen” piirrettä erotuksena esimerkiksi tietoisten tilojen intentionaalisuudesta eli viittaavuudesta.

Kattavin ja toivottavin tietoisuudenteoria sisältää ratkaisun sekä tietoisuuden naturalistiseen että psykofyysiseen ongelmaan. Tässä suhteessa johdonmukaisimpia ovat monistiset teoriat, jotka edellyttävät vain yhden metafyysisen aineksen olemassaolon. Materialistille koko maailma koostuu lopulta materiaalisista olioista; idealistille kaikki objektit ovat tietoisuuden ilmentymiä. Onko muita monistisia vaihtoehtoja?

Viime vuosina filosofien kiinnostusta on herättänyt panpsykismi (joskus puhutaan myös paneksperientialismista). Panpsykismin juuret johtavat antiikin kreikkalaiseen filosofiaan ja sillä on – laajasti ymmärrettynä – ollut länsimaisen filosofian historiassa useita tunnettuja edustajia. Ainakin seuraavat uuden ajan filosofit ovat kannattaneet jotain panpsykismin versiota: Baruch Spinoza, G.W. Leibniz, Arthur Schopenhauer, William James ja A.N. Whitehead.

Panpsykismin lähtökohtana on, että tietoisuus on maailmaan (todellisuuteen) kuuluva metafyysisesti perustava ja ei-redusoituva ilmiö. Yksi mahdollisuus on ymmärtää panpsykismi idealistisesti. Tällöin materia on itse asiassa tietoisuuden muoto eli perimmältään on olemassa vain tietoisia tiloja ja tapahtumia. Yleensä panpsykismillä kuitenkin viitataan näkemykseen, jonka mukaan kaikilla olioilla – ainakin kaikilla perusolioilla – on sekä materiaalinen että mentaalinen aspekti. Kyse on siten eräänlaisesta kaksoisaspektiteoriasta.

Mutta onko kaksoisaspektinäkemys monistinen teoria? Kyllä – jos seurataan esimerkiksi spinozalaista monismia. Spinoza kirjoittaa Etiikka-teoksessaan, että tietoisuus (tajunta) ja ruumis ”on yksi ja sama yksilö, joka käsitetään milloin ajattelun, milloin ulottuvaisuuden attribuutin alaisena.” Yhtenä analogiana voidaan pitää nykyfysiikan käsitystä valosta: valo voi tutkimukselle ilmetä yhtä hyvin aaltoina kuin hiukkasina. Konkreettisempi analogia on esimerkiksi amfibiovaunu, joka on yksi ja sama kulkuneuvo, vaikka se voi liikkua sekä maalla että vedessä. Edelleen voidaan Spinozan tapaan ajatella ihmispersoonaa, johon kuuluu ulkoinen ruumiillinen puoli ja sisäinen kokemuksellinen puoli. Nämä muodostavat yhdessä persoonan. Panpsykismi vie saman ajatuksen alkeistasolle. Kaikilla maailman perusolioilla – mitä nämä lopulta ovatkin – on materiaalinen ”ulkopuoli” ja kokemuksellinen ”sisäpuoli” (vaikka alkeisoliot eivät ilmeisestikään ole persoonia!).

Argumentteja panpsykismin puolesta

Tärkein yleinen peruste panpsykismin puolesta on sen yksinkertainen ratkaisu tietoisuuden naturalistiseen ongelmaan. Koska tietoisuus on maailmaan kuuluva fundamentaalinen ominaisuus, ei tarvitse olettaa, että tietoiset tilat ovat ilmaantuneet maailmaan selittämättömästi ei-tietoisesta materiasta tai jumalallisen ihmeen vaikutuksesta.

Itse asiassa materialismin on ajateltava, että tietoisuus on syntynyt, emergoitunut maailmaan ei-tietoisesta materiasta jossain evoluution vaiheessa. Tämä on vahva emergenssin muoto, jota voidaan kutsua ontologiseksi emergenssiksi: maailmaan ilmaantuu uusi ontologinen ominaisuus. Materialisti voi toki kieltää, että kyseessä on uusi ominaisuus suhteessa materiaan. Mutta jos hän kiistää tietoisuuden reaalisen vaikuttavuuden maailmassa, hän päätyy eliminativismiin, joka on epäuskottava kanta.

Filosofi Galen Strawson on puolustanut panpsykismiä kritisoimalla vahvaa, ontologista emergenssiä, johon materialistin on sitouduttava ja joka ainakin tietoisuuden tapauksessa on vaikeasti puolustettava kanta. Strawsonin mukaan sanottaessa Y:n emergoituvan X:stä, on Y:n oltava täysin riippuvainen X:stä. Tämä tarkoittaa, että Y:n kaikki piirteet on voitava ymmärrettävästi johtaa X:ään. Esimerkiksi veden nesteisyyden ominaisuus voidaan johtaa sen molekyylirakenteeseen; vedessä molekyylit voivat liikkua toisten ohi toisin kuin jäässä (kiinteässä olomuodossa). Y emergoituu X:stä sen ansiosta, että X on tietyntyyppinen olio tietynlaisine ominaisuuksineen. Ymmärrämme, kuinka Y syntyy X:stä, kun tunnemme X:n ominaisuudet. Emergenssi ei voi olla ”raakaa” (brute) siinä mielessä, että olioiden olemuksessa ei ole mitään perustetta sille, miksi emergoitunut olio on sellainen kuin on. Muuten mistä tahansa voisi emergoitua mitä tahansa. Itse asiassa Strawsonin mukaan materialistin kannalta tilanne on juuri tällainen. Tietoisuuden syntyminen ei-tietoisesta on yhtä mahdotonta kuin ulottuvaisen emergoituminen ei-ulottuvaisesta tai konkreettisten ominaisuuksien emergoituminen abstrakteista ominaisuuksista.

Tietoisuuden synty ei ole panpsykistille ongelma, koska hänen näkemyksensä pohjalta ei luonnossa ole ei-tietoisen ja tietoisen välillä selvää rajaa. Luonnon ilmiöthän ylipäänsä muodostavat jatkumon, luonnossa ei ole ”aukkoja”. Materialistin taas on ajateltava, että fysikaalisen maailman kehityksessä oli vaihe, jolloin tietoisuus ja (ensimmäiset) tietoiset oliot syntyivät ei-tietoisesta materiasta – ehkäpä silloin, kun materian organisaatiotaso kehittyi riittävän monimutkaiseksi. Tämän biologisen ”tietoisuusmaterialismin” ongelma on kuitenkin sama kuin ”tekoälymaterialisminkin”: miksi pelkkä organisaation monimutkaistuminen tekisi ei-tietoisista elementeistä koostuvasta systeemistä tietoisen?

Panpsykismin puolesta voidaan argumentoida myös viittaamalla olioiden intrinsikaalisiin eli itseisominaisuuksiin. Filosofisessa kielenkäytössä objektin relationaaliset ominaisuudet ovat riippuvaisia olion suhteista muihin objekteihin (esim. olla jonkun veli), itseisominaisuudet taas eivät ole (esim. kappaleen muoto). Intrinsikaalisia ominaisuuksia voi havainnollistaa ajattelemalla, että ne säilyvät, vaikka olio jäisi yksin universumiin.

Itseisominaisuuksiin perustuvaa argumentointia panpsykismin puolesta voidaan kehitellä seuraamalla filosofi Gregg Rosenbergin huomioita. Rosenberg lähtee liikkeelle siitä, että useimmat oliot ovat osa jotain systeemiä. Tällöin oliolla on intrinsikaalisia ominaisuuksia suhteessa systeemiin. Esimerkiksi shakkipelissä nappuloiden siirrot saavat merkityksensä suhteessa toisiinsa ja shakkipelin kokonaisuuteen. Biologiassa periytyvät piirteet välittyvät vanhemmilta lapsille. Toisaalta vanhempi voidaan määritellä organismiksi, joka välittää geneettisesti periytyvät piirteet jälkeläiselleen. Siten systeemi on kehämäinen: systeemiin suhteessa olevat intrinsikaaliset piirteet (ja niihin viittaavat käsitteet) riippuvat toisistaan. Kehämäisyys ei kuitenkaan ole ongelma, sillä olioilla on myös systeemin suhteen ekstrinsikaalisia eli ulkoisia ominaisuuksia, jotka ”kantavat”, välittävät intrinsikaalisia ominaisuuksia. Shakkinappulat ovat esimerkiksi spatiaalisesti erillisiä kappaleita ja erivärisiä; shakki pelinä ei olisi mahdollista ilman näitä ulkoisia ominaisuuksia. Samoin eri tieteissä systeemin ulkoiset ominaisuudet kantavat intrinsikaalisia ominaisuuksia (esim. biologiassa perinnöllisyys perustuu biokemiaan).

Siten myös fysiikan alkeishiukkastason ominaisuuksilla täytyy olla ”kantajia”. Tällä tasolla ominaisuuksien välittäjät eivät voi enää olla muiden luonnon systeemien olioita tai ominaisuuksia, vaan niiden on oltava perustavia ominaisuuksien kantajia, ”perusvälittäjiä”, jotka eivät määrity suhteessa mihinkään muuhun systeemiin, koska muut systeemit määrittyvät lopulta suhteessa niihin. Rosenberg väittää, että tietoisuudelle tyypilliset kokemukselliset (fenomenologiset) ominaisuudet ovat erinomaisia ehdokkaita perusvälittäjän rooliin. Näin on muun muassa siksi, että kokemukselliset ominaisuudet ovat perustavalla tavalla intrinsikaalisia ja ne muodostavat intrinsikaalisuutensa ansiosta sisäisiä (luonnollisia) kontrastiluokkia, jolloin ne voivat välittää muita ominaisuuksia. Rosenberg ei kuitenkaan väitä, että alkeishiukkastason välittäjäominaisuuksilla on ihmisen tietoisuuden kaltaisia ominaisuuksia.

Panpsykismin ongelmia

Panpsykismikään ei metafyysisenä teoriana ole vailla ongelmia. Otan seuraavassa esille kaksi kysymystä, joista ensimmäistä voisi nimittää mielekkyysongelmaksi.

Onko panpsykismi ylipäänsä mielekäs teoria? Kuinka alkeishiukkaset voisivat olla ”tietoisia”? Ovatko siis kivetkin tietoisia? Panpsykisti voi vastata, että meidän on vaikea ymmärtää, mikä voisi toimia osoituksena materian alkeistason tietoisuudesta, koska kokemuksellinen tietoisuus on tuolla tasolla niin toisenlaista ja yksinkertaista. Miksi aineen perusosasten ylipäänsä pitäisi osoittaa merkkejä tietoisuudesta? Gravitaatiota (painovoimaa) pidetään fysikaalisten kappaleiden fundamentaalisena piirteenä. Emme kuitenkaan lähde liikkeelle siitä, että pelkkä yksittäinen elektroni tarjoaisi paljonkaan todisteita ympärilleen kehittämästä gravitaatiokentästä. ”Tietoisuuskentän” suhteen saattaa olla samoin. On muistettava, että kyvyttömyytemme kuvitella tai käsittää, millainen panpsykistis-primitiivinen tietoisuus voisi olla, ei osoita tuollaisen tietoisuuden olemassaolon mahdottomuutta. Myös kvanttifysiikan paradoksit sotivat arkiymmärrystämme vastaan, mutta silti luonto toimii kvanttifysiikan teorioiden mukaisesti.

Lisäksi panpsykisti voi huomauttaa, että olion osilla voi olla ominaisuuksia, joita oliolla kokonaisuudessaan ei ole. Esimerkiksi ihmisryhmä voi ilmoittaa toimintamotiivikseen pyrkimisen tiettyyn tavoitteeseen, vaikka kukin ryhmän jäsen itse asiassa toteuttaa ryhmän kautta jotain muuta (itsekästä) tavoitetta. Tällöin voidaan sanoa, että itsekkyys on ryhmän piilevä tai dispositionaalinen ominaisuus, joka ei vallitsevassa tilanteessa tule esille. Vastaavasti kivessä tietoisuusominaisuus ei ilmene toisin kuin orgaanisesti kehittyneissä olioissa, vaikka kiven muodostavat perusoliot ovat tietoisia.

Toista ongelmaa voi nimittää kombinaatio-ongelmaksi. Ajatellaan esimerkiksi 10 perusoliota, jotka muodostavat yhdessä suuremman olion. Jokaisella perusoliolla on – panpsykismiä seuraten – oma kokemuksellinen perspektiivinsä. Nyt panpsykistin on väitettävä, että suuren olion kokemuksellisuus koostuu sen muodostavien perusolioiden kokemuksellisuudesta. Mutta tätä on vaikea ymmärtää, koska perusolioilla on oma kokemuksellinen perspektiivinsä ja niiden kokemuksellisuudella on oma fenomenologinen laatunsa. Suurella oliolla on taas oma, erillinen kokemuksellinen perspektiivinsä ja siihen liittyvä fenomenologinen laatu. Eikö suuri olio koe pikemminkin 10 pientä kokemusta kuin yhden summautuneen kokemuksen? Kuinka kokemukset voisivat summautua?

Kombinaatio-ongelma muodostaa ehkä panpsykismin kiistellyimmän kysymyksen. Yksi vastaus perustuu yllä tekemääni huomautukseen, jonka mukaan panpsykistin ei tarvitse ajatella, että kaikki oliot ovat aktuaalisesti tietoisia (vaikka ne ovat tietoisia dispositionaalisesti). Eläimen tai ihmisen kaltainen tietoisuus kehkeytyy luonnon historiassa vain orgaanista kehityslinjaa pitkin. Orgaaniset oliot kehittyvät ja kasvavat ”sisältä päin” – ei niin, että erilliset tietoisuusatomit liittyvät mekaanisesti toisiinsa. Siksi kombinaatio-ongelman kritiikki ei täysin osu maaliinsa. Analogiana voidaan ajatella ihmiskehoa. En ole koko ajan tietoinen kaikista ruumiini erillisistä tuntemuksista vaan ruumiistani kokonaisuutena; kuitenkin ruumiillinen tietoisuuteni koostuu ruumiin eri osien tuntemuksista.

Panpsykismin kriitikolla riittää epäilemättä lisäkysymyksiä – ja keskustelu jatkuu. Haluan kuitenkin mainita toisenlaisen, kiinnostavan ratkaisun kombinaatio-ongelmaan.

Entäpä jos vaihdetaan perspektiiviä? Materiaaliset oliot ovatkin tietoisia siksi, että ne ovat lähtökohtaisesti osa universaalia tietoista systeemiä. Tätä voi nimittää holistiseksi panpsykismiksi. Analogiana voidaan jälleen ajatella ihmisen tietoisuutta suhteessa hänen ruumiiseensa. Esimerkiksi ihmisen ruumiin soluja, sydäntä tai hiusta hänen päässään ei tarvitse pitää itsessään tietoisina. Niillä on kuitenkin ”johdettua tietoisuutta” sen takia, että ne ovat osa itsetietoisen persoonan kokonaissysteemiä. Samalla ne tuovat oman lisänsä persoonan kokonaisuuteen. Kokemani kipu on ensisijaisesti ruumiini kipua; ajatukseni ovat aivoissani syntyneitä tiloja. Kuitenkin persoona on ensisijaisesti orgaaninen kokonaisuus.

Vastaavasti holistisen panpsykismin mukaan koko olemassa olevan kaikkeuden konkreettiset oliot ovat tietoisia sen ansiosta, että ne kuuluvat lähtökohtaisesti osana kaikkeuden kokonaistietoisuuteen. Kaikkeus on lähtökohtaisesti ikään kuin organismi, johon ruumis-analogiaa seuraten liittyy myös tietoinen subjekti – sanokaamme kosminen tietoisuus. Kombinaatio-ongelmaa ei synny, koska kaikki maailman oliot ovat aina olleet osa orgaanista ja tietoista kosmista systeemiä. Tästä ratkaisusta avautuu myös mahdollisuus kehitellä teologista näkemystä, joka on luonteeltaan teistinen tai pikemminkin panenteistinen (maailma on ”osa” Jumalaa).

Kirjallisuutta

Clarke, D.S. (2003). Panpsychism and the Religious Attitude. Albany, NY: State University of New York Press.

Freeman, Anthony (toim.) (2006). Consciousness and its Place in Nature. Does Physicalism Entail Panpsychism? Galen Strawson et al. Exeter: Imprint Academic.

Skrbina, David (2005). Panpsychism in the West. Cambridge, Mass., London: The MIT Press.

Kuva: www.opte.orgCC BY-NC-SA 1.0

Ylös