Uskooko taikuri ihmeisiin? Toinen uskoo, toinen ei. Paavilainen propagandisti ja jääräpäinen naturalisti kohtaavat keskustelussa yliluonnolliseen uskomisen oikeutuksista. Areiopagi.fi julkaisee Emil Antonin ja Sami Lahtisen välisen kolmikierroksisen kirjeenvaihdon ajalta 6.1.–9.2.2014.

Emil Anton: 1. puheenvuoro

Taikurina hämmästytän ihmisiä aina silloin tällöin ihmeellisillä asioilla, joille he eivät keksi minkäänlaista selitystä. Erityisesti tykkään taikoa ei-länsimaalaisille; esimerkiksi afrikkalaiset reagoivat taikatemppuihin paljon vahvemmin kuin suomalaiset. Kerran yksi afrikkalainen teki ristinmerkin ja kysyi: ”Who are you?” Vastasin: ”Some say I’m John the Baptist, others say…”

Samaan aikaan tiedän kuitenkin itse, että kaikille tekemilleni ”ihmeille” on täysin luonnollinen selitys. Useimmiten sen tietävät katsojatkin. Kyse on silmänkäännöstä, huijauksesta, ei mistään yliluonnollisesta. Minun pitäisi siis tietää, että se, mikä voi vaikuttaa ihmeelliseltä ja yliluonnolliselta, saattaa sittenkin olla vain luonnollinen kikka.

Silti  uskon oikeisiin yliluonnollisiinkin ihmeisiin. En siis vain siihen, että elämä on ihmeellistä, jokaisen ihmisen syntymä on ihmeellinen (ts. erittäin epätodennäköinen ja siksi ihmeteltävä), ja niin edelleen. Uskon, että maailmanhistoriassa on tapahtunut ja tapahtuu yliluonnollisia eli jumalallisia interventioita, väliintuloja, jotka saavat aikaan asioita, joita luonto (tai maailmankaikkeus) ei koskaan voisi saada aikaan.

Miksi sitten uskon moiseen? Voisin jakaa vastaukseni evidentialistiseen ja presuppositionalistiseen osaan. Evidentialismilla tarkoitan sitä, että todistusaineisto nähdäkseni puhuu sen puolesta, että ihmeitä todella tapahtuu. Toki on mahdollista, että luulemilleni ihmeille on luonnollinen selitys. Mutta pelkkä mahdollisuus ei ole yhtä kuin totuus tai edes todennäköisyys. Uskomissani ihmeissä ei ole Jumalan lisäksi muita taikureita tarjolla.

Presuppositionalismilla tarkoitan sitä, että ihmeet sopivat luontevasti teistiseen ja kristilliseen maailmankatsomukseeni, johon kuuluu toimivan Jumalan olemassaolo. Tämä maailmankatsomukseni perustuu koko joukkoon erilaisia havaintoja ja kokemuksia, jotka sitten puolestaan vaikuttavat kaikkeen ajatteluuni ja toimintaani. Jos olisin vakaumuksellinen naturalisti, koettaisin varmaankin tulkita todistusaineiston toisin tai jättäytyisin ihmeiden suhteen agnostikoksi. Kristittynä teistinä minulla ei ole sen suurempaa syytä olla hyväksymättä ihmettä ihmeeksi, jos se tarpeeksi perustellusti siltä vaikuttaa.

En siis automaattisesti usko kaikkia väitettyjä ihmeitä ihmeiksi ja tunnustan kriittisen ajattelun tärkeyden. Mutta silloin kun luonnollista selitystä ei ole tarjolla, tai sellaiseksi ehdotetut ovat mielestäni selvästi yliluonnollista selitystä epäuskottavampia, hyväksyn ihmeen tapahtuneen. No, onko minulla antaa esimerkkejä? No onhan toki.

Kristinuskon perustana on Jeesus Nasaretilaisen ylösnousemus, joten se on syytä mainita ensin. Siihen liittyy joka vuosi toistuva Jerusalemin pyhän tulen ihme ja tajuttomasti tutkittu Torinon käärinliina, jonka Kristus-kuva on piirtynyt ja säilynyt ihmeellisesti. Sitten on historiallisesti ja lääketieteellisesti vakuuttava Calandan ihme, Fatiman auringon ihme, jota todisti n. 70 000 ihmistä ja joka antikirkollisen kommunistilehdenkin oli myönnettävä, Sokółkan eukaristinen ihme vuonna 2008 ja useita parantumisihmeitä, vaikkapa eilinen Israel Todayn raportoima.

Ehkä joillekin näistä ihmeistä on luonnollinen selitys. Mutta niin kauan kuin sellaista ei ole näköpiirissä, en näe syytä olla uskomatta ihmeeseen. Ja vaikka kaikille näistä olisi luonnollinen selitys, jokin muu ihme, kuten vaikkapa pyhän Januariuksen veren ihme tai Padre Pion bilokaatio, voisi olla todellinen ihme. Jokainen väitetty ihme pitäisi kumota, jos haluaisi todistaa, ettei ihmeitä todella ole ainuttakaan. Sellaiseen minulla ei ole mitään resursseja, eikä taida olla sinullakaan. Vai miten on?

Sami Lahtinen: 1. puheenvuoro

Ihmeiden olemus ja niiden mieltä järkyttävä voima on luonnollisesti taikurin leipätyön ytimessä. Ja väitänkin, että taikuuteen perehtyminen on paras tapa ymmärtää sitä, kuinka puutteellinen väline ympärillä olevan maailman tulkitsemiseen ihmismieli onkaan.

Tämän keskustelun puitteissa on tuskin mielekästä keskittyä yksittäisiin ihmeisiin. Kuten sanoit, jokaisen osoittaminen epätodeksi on mahdotonta.

Ja on varsin epätuotteliasta omaksua asema jossa seisot kymmmenen ihmeen takana, ja ilmoitat että näitä kyllä piisaa.
Tästä syntyy yksinomaan hippaleikki. Sillä tapaa emme pääse minnekään.

Samalla periaatteella voidaan esittää, että jokainen 1800-luvun spiritismibuumin aikainen silminnäkijähavaintoihin perustuva raportti tulisi seikkaperäisesti osoittaa vääräksi, jotta voitaisiin yleisesti väittää niiden kaikkien olevan huuhaata?
Sama pätee luonnollisesti ufo-kaappauksiin, chakra-hoitoon ja niin edelleen.

Uskallankin väittää, että ero katolisten ihmeiden ja muiden paranormaalien ilmiöiden välillä on nimenomaan presuppositionalismissasi, jonka ilokseni heti alkuun mainitsit.

Minulle tämä näkemyksesi ei kuitenkaan merkitse mitään, eikä kyseisen position puolesta ole nähdäkseni mitään näyttöä. Ymmärrän kuitenkin sen, että tällaisen maailmankuvan puitteissa ihmeväitteet näyttäytyvät varsin eri tavalla kuin tällaiselle paatuneelle naturalistis-rationalistiselle jääräpäälle.

Uskallan myös väittää, että evidentialistinen kantasi on lopulta erottamatta kytköksissä presuppositionalismiisi. Sillä ilman muuta uskosi luo pohjan sille, minkälaista näyttöä tarvitset ihmeidesi tueksi.

No, jospa siis en pidä presuppositionalismiasi juuri minään, enkä ole halukas keskustelemaan yksittäisistä ihmeistä, mitä meille jää jäljelle?

Ehkäpä minä voisin puolestani kertoa, mitä tekemistä taikuudella nähdäkseni on kaiken tämän kanssa, ja sitä kautta myös selittää miksi minä en lähtökohtaisesti usko ihmeisiin.

Suomen kielessä taikureita on perinteisesti kutsuttu silmänkääntäjiksi. Tämä on mielestäni aivan mahtava sana, joka kertoo siitä, kuinka yksioikoinen käsitys suurella yleisöllä on taikuuden metodeista ja niiden takana piilevästä psykokogiasta, ja ehkä useimmin katsojan suusta kuultu hämmästyksen ilmaisu onkin “mutta mä katoin sua koko ajan!”

Ja hyvä niin. Salaisuudet ovatkin taikuuden elinehto, niin mekaanisen tekniikan kuin psykologiankin suhteen ja siksi näistä salaisuuksista useimmat sellaisina pysyvät tämän keskustelun jälkeenkin.

Kumma kyllä, myös taikurit -niin alan harrastajat, kuin itseään ammattilaiseksi kutsuvatkin- tuntuvat olettavan, että taikuuden psykologia ei ole muuta kuin juuri tuota silmänkääntöä, misdirectionia.

Kuitenkin ihan pintapuolinenkin taikuuden teorian tutkiminen osoittaa, että kyseessä on paljon muutakin. Ja kehtaankin väittää, että parhaiten ihmismielen petetyksi tulemisen psykologiaa tuntevatkin juuri asialleen omistautuneet taikurit.  Onkin sanottu, että neuropsykologit kapuavat paraikaa vuorelle, jonka huipulla heitä taikurit jo odottavat.

Väitän myös, että uskon ja ennakko-oletusten vaikutus havaintoihin on ilmiö, joka aukenee aivan toisella tapaa taikuuden syvempiin perusteisiin perehtyvälle, sillä taikuus opettaa myös, että tehokkain valhe on sellainen, jonka rakennat itse. Mikäli katsoja saa itsensä vakuutettua tapahtumien kulusta, on täysin yhdentekevää mitä todellisuudessa tapahtui. Hyvä taikuri ei välttämättä syötä katsojalle valmista kokonaisuutta, vaan tarjoaa hienovaraisemmin osat, jotka katsoja itse pistää yhteen. Pienet yksityiskohdat, jotka katsoja itse huomaa, ja siten hyväksyy ne kyseenalaistamatta.

Taikuuden historia puolestaan opettaa meille, kuinka tarinat kasvavat edetessään ja kuinka tapahtumien esittäminen tosiasioina tekee niistä sellaisia. Houdinin kaupunkiin saapumista edelsi aina pressitiedotteet siitä, mitä hän oli tehnyt edellisessä kaupungissa. Valtaosa näistä tarinoista oli täysin keksittyjä. Ja koko maailma kertoi suusta suuhun tarinoita hänen urotöistään. Tarinoita, jotka olivat saaneet alkunsa Houdinin itsensä sepittäminä ja lopulta kasvaneet peräti naurettaviin mittasuhteisiin. Monia näistä tarinoista kerrotaan tosina vielä tänäkin päivänä. Minulta joskus kysytään, kuka oli kaikkien aikojen paras taikuri?Vastaukseni ovat useimmille täysin obskyyrejä, mutta päivänselvää on, kuka taikuuden historian paras pr-mies oli.

Enkä nyt suinkaan väitä, että jokaisen jumalallisen intervention takana on jonkun huijarin alullepanema mainoskampanja. Ponttini on yksin kysyä, että miten erottaa silminnäkijähavaintoihin perustuva todistusaineisto kuulopuheesta?

Väitänkin, että useimmissa tapauksissa tämä ero tehdään oman ennakko-oletuksen perusteella. Näin esimerkiksi oman uskonnon tarinat ja ihmeet hyväksytään huomattavasti kepeimmin todistein.

Uskontojen historia on täynnä mytologiaa ja kuumehoureita, selittämättömien luonnonilmiöiden mystifiointia ja vallankäyttöä. Tästä tuskin kukaan on eri mieltä. Kuinka alkukantaista olikaan selittää ukkonen kosmisen sepän vasaraniskuilla tai psykoaktiivisten sienten ja hikimajojen synnyttämät hallusinaatiot ylempänä tietoisuuden tasona?

Mutta jostain syystä sen oman uskomusjärjestelmän puitteissa kaikki selittämätön on mystistä ja todistamisen taakka on vääräuskoisilla. Minun nähdäkseni, jotta maailmankuvaa voisi kutsua rationaaliseksi on sen oltava johdonmukainen.

Emil Anton: 2. puheenvuoro

Kiitos mielenkiintoisesta avauksestasi! Nähdäkseni olemme samaa mieltä ainakin kolmesta asiasta. 1) On mahdotonta osoittaa väitettyjä ihmeitä epätosiksi. 2) Presuppositiot eli esiolettamukset vaikuttavat evidenssin tulkintaan. 3) Taikuus on siistimpää kuin neuropsykologia! (Tunnustan tämän esiymmärrykseni värittämäksi tulkinnaksi tekstistäsi;))

Kirjoitan tätä Paavalin kääntymisen juhlapäivänä 25.1., ja se tuo mieleeni kakkoskohtaan liittyvän pointin. Esiolettamukset kyllä vaikuttavat tulkintaan, mutta ne eivät kokonaan määrää sitä niin, että ihmiset uskoisivat ihmeitä vain siksi, että ne nyt vain sattuvat sopimaan heidän valmiiseen uskontoonsa. Paavalin maailmankatsomukseen ei sopinut se, että teloitettu ja haudattu Jeesus olisi ylösnoussut Messias, ennen kuin tämä tuli ja sanoi taivaallisen valoilmiön saattelemana ”kato Sauli terve”. Siinä meni uuden evidenssin mukana vanha katsomus uusiksi.

Sauli tuokin meidät tavalliseen tapaansa aivan asian ytimeen. Olisitko itse edes teoriassa avoin muuttamaan naturalistis-rationalistista maailmankatsomustasi jonkinlaisen evidenssin valossa? Richard Dawkins myönsi eräässä debatissaan tulleensa skeptiseksi sen suhteen, voisiko hän mitenkään vakuuttua kristinuskosta. Ennen hän oli nimittäin ajatellut, että Jeesuksen ilmestys kelpaisi, mutta nyt hän oli tullut siihen tulokseen, että hallusinaatio olisi tällaisessa tapauksessa todennäköisempi selitys.

Nähdäkseni kantava pointtisi on rationaalisen maailmankatsomuksen johdonmukaisuus, ja hyväksyn tämän kernaasti keskustelun lähtökohdaksi. Lienemme kuitenkin eri mieltä siitä, kumpi tässä edustaa johdonmukaisempaa maailmankatsomusta. Sivuutat maailmankatsomukseni sillä perusteella, ettei sen puolesta ole näyttöä, mutta tarjottua näyttöä et halua ottaa huomioon. Ainoaksi argumentiksi jää se, että maailmassa on myös kaikenlaista muuta huuhaata ja että se kaikki pitää pystyä hylkäämään ilman jokaisen keissin tarkkaa tutkimista.

Ymmärrän kyllä terveen kriittisen asenteen tarpeellisuuden, mutta miksi tämä kaikki pitäisi pystyä dogmaattisesti a priori kokonaan kieltämään? Mitä näyttöä sinulla on jääräpäisen naturalismisi puolesta? G. K. Chesterton totesi oivallisesti, että ihmekysymyksessä naturalistit nojaavat dogmiin, uskovat taas evidenssiin. Evidenssin lisäksi naturalismilta puuttuu kaikki sisäinen johdonmukaisuus. Se tekee pelkäksi illuusioksi koko inhimillisen todellisuuden kuten persoonien olemassaolon, rakkauden, vapaan tahdon, objektiivisen moraalin sekä ihmismielen ja maailman välillä olevan vastaavuuden, joka mahdollistaa tieteen ja logiikan. Silti naturalistit elävät, ajattelevat ja usein myös argumentoivat ikään kuin kaikki yllä mainittu olisi täyttä totta.

Teistin maailmankatsomuksessa luetellut asiat eivät tuota ongelmaa, vaan ne ankkuroituvat persoonalliseen, rakastavaan, vapaaseen, hyvään ja älykkääseen Jumalaan. Asetit maailmankatsomukseni johdonmukaisuuden kyseenalaiseksi viittauksilla spiritismiin, ufoihin, chakraan ja Houdiniin. Menemättä yksityiskohtiin ongelmana on se, että oman uskomusjärjestelmän ihmeet hyväksytään heppoisin perustein, kun taas muiden porukoiden stoorit sivuutetaan ilman sen kummempaa johdonmukaisuutta. Näin voi olla ”useimmissa tapauksissa”, kuten sanot, mutta ne vastakkaiset harvat tapaukset riittävät aivan hyvin osoittamaan, että ihmeisiin uskominen voi olla täysin rationaalista.

Katolisuuden tapauksessa ei suinkaan pidä paikkaansa, että ”kaikki selittämätön on mystistä ja todistamisen taakka on vääräuskoisilla”. Itse asiassa kirkko tutkituttaa omien uskoviensa piireissä esitetyt ihmeväittämät tarkasti sekä teologian että tieteen asiantuntijoilla, uskovilla ja ei-uskovilla. Jotkin ihmeväittämät hylätään, toiset julistetaan uskomisen arvoisiksi. Prosessia ohjaavat objektiiviset kriteerit, eikä menettelyssä ole mitään epäjohdonmukaisuutta.

Kaikki ”katoliset ihmeet” eivät siis ole automaattisesti oikeita ihmeitä, eikä maailmankatsomukseni ole välttämättä ristiriidassa ei-kristillisten outojen ilmiöidenkään kanssa. Voin tutkiskella niitä avoimin mielin ja omaksua parhaalta vaikuttavan selityksen. Tämä on rationaalinen ja johdonmukainen lähestymistapa, jota jääräpäinen naturalismisi ei salli. Olet kyllä johdonmukainen, mutta vain siinä, että kiellät kaiken maailmankatsomustasi uhkaavan evidenssin heti kättelyssä.

Jos Saul the fariseus olisi seurannut metodiasi ja sanonut Kristukselle ”sori, mutta kukaan ei nouse ennen viimeistä päivää”, Eurooppa olisi todennäköisesti jäänyt kristillistämättä ja valistamatta, ja olisimme varmaan vieläkin salamaseppien ja hikimajahallusinaatioiden orjia.

Sami Lahtinen: 2. puheenvuoro

Harmikseni huomaan, että ajatukseni keskustelumme luonteesta oli varsin naiivi.

Esittämästäsi Chesterton-lainauksesta tuli mieleeni miltei yhtä osuva ja tarkkanäköinen M.A. Nummisen lausahdus, “Ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa on dägä. Dägä dägä dägä dägä, dägä dägä dägä.”

Ajatukseni oli se, että niin presuppositiosi kuin naturalisminikin näkevät maailman merkittäviltä osin samoin. Ja näiden yhtäläisyyksien rajoissakin on paljon sellaista, jonka tulkintaan taikuuden ihmisluontoa valottava ymmärtäminen tarjoaa epistemologisesti merkittävän näkökulman, joka on validi maailmankuvasta, presuppositioista ja uskosta riippumatta.

Ehkäpä saan viimeisessä puheenvuorossani valaistua tätä ajatusta vähän lisää, sillä pelkään pahoin, että olemme nyt ajautuneet hieman asiasta sivuun ja olen ylpeyteni velvoittama vastaamaan myös niihin asian vierestä luistelleisiin ajatuksiisi. Yritän toki samalla valottaa myös alkuperäisiä pointtejani. Ja koska mielettömyyksien ilmaanheitto onnistuu vähemmin sanoin kuin niiden kiinniotto, on vastaukseni varsin pitkä. Ehkäpä joku lukijoistamme saa kuitenkin ajatuksistani kiinni, eikä vaivani mene hukkaan.

Kolmen asian listasi oli tosiaan vähintäänkin tarkoitushakuisesti muotoiltu. Itse ilmaisisin kohdat täten.
1) Kaikkien kuviteltavissa olevien ihmeväitteiden (kristillisten tai ei) todistaminen epätosiksi on mahdotonta. Ei kuitenkaan välttämättä mistään epistemologisesta periaatteesta johtuen, vaan jo yksin käytännön syistä. Itseasiassa epistemologisesti voidaan esittää, että yliluonnolliset väitteet voidaan ainoastaan osoittaa epätosiksi ja korkeintaan olettaa tosiksi.
2) Presuppositiot vaikuttavat toki jossain määrin varsinaisen evidenssin tulkintaan, mutta suurempi ongelma (ja varsinainen pointtini tässä keskustelussa) on se, että ne vaikuttavat myös havaintoihimme ja siihen, minkä me tulkitsemme evidenssiksi.
3) Taikuus on typerää, neuropsykologia ihan vitun siistiä! Mutta toisinaan fiksutkin tyypit voivat oppia typeryksiltä jotain.

En oikein ymmärrä mitä tarkoitat viitatessasi Paavalin kääntymiseen? Tarjoatko häntä esimerkkinä henkilöstä, joka muuttaa koko maailmankuvansa kiistattoman evidenssin edessä? Oletitko minun väittävän, että ainoastaan oman, valmiin maailmankuvan mukaiset ihmeet tulkitaan sellaisiksi? Jos näin, niin ilmaisin asiani epäselvästi. Ja varmasti ihan oikeastakin maailmasta löytyisi esimerkkejä tällaisista käännynnäisistä. Ei varmaan kauaa tarvitsisi kaivaa löytääkseen tarinoita vaikkapa skientologeiksi tai hinduiksi kääntyneistä katolilaisista. Mutta tämäkään ei puhuisi sitä väitettä vastaan, että valtaosa ihmeiden kokijoista kokee nimenomaan oman maailmankuvansa mukaisia ihmeitä. Myös ihmeiden edessä kääntyvät ateistit tuppaavat kokemaan pääsääntöisesti oman kulttuuriympäristönsä mukaisia ihmeitä, joten tälläkin on varmasti suuri vaikutus.

Moitit minua siitä, että sivuutan maailmankatsomuksesi näytön puutteen vuoksi, mutta en ota huomioon tarjottua näyttöä. Mistä näytöstä puhut? En myöskään ymmärrä, miksi tulkitset näkemykseni siten, että ”kokonaan kiellän” kaiken huuhaan. Tällainen katsantokanta olisi ilman muuta perusteettoman dogmaattinen, sen myönnän. Kysymys onkin pikemminkin siitä, että minun perusolettamukseni huuhaaväitteiden osalta on se, että todistamisen taakka on niiden esittäjillä, eikä minulla ole velvollisuutta käsitellä jokaista väitettä erikseen kutsuakseni niitä humpuukiksi.

Nähdäkseni ohitan kaiken huuhaan dogmaattisesti a priori samalla perusteella kuin sinäkin. Ainoa ero välillämme on siinä, minkä tulkitsemme huuhaaksi, ja nähdäkseni minun tulkintani on johdonmukaisempi ja rationaalisempi, maailmankuvasta riippumatta.

Esimerkiksi juuri ufohavainnot ovat, oletettavasti, ainakin periaatteessa meidän molempien maailmankuvan puitteissa mahdollisia. Silti, jälleen oletettavasti, pidämme molemmat kaikkia peltokuvioita, kaikkia lehmänsilpomisia, ja kaikkia abduktiokokemuksia huuhaana. Teemme näin kaikkia tapauksia läpikäymättä ja ilman ekstensiivistä asiaan tutustumista. Näin asiaan suhtautuminen on minun nähdäkseni rationaalista ja maailmankuvasta riippumatta johdonmukaista. Tuntuisi kuitenkin kohtuuttomalta sanoa, että “kokonaan kiellämme” nämä väitteet.

Kritiikkini maailmankuvasi epäjohdonmukaisuudesta on validia maailmankuvastani riippumatta. Saman kritiikin voisi perustellusti esittää, ja epäilemättä esittääkin, myös moni uskova.

Naturalistisen maailmankuvan väitetty sisäinen epäjohdonmukaisuus hämmentää minua. Ei yksin perusteettomuudellaan, vaan myös siksi, että kuvittelin tämän keskustelun aiheena olevan ihmeet ja niihin uskominen. Tällainen puolimatkailu on silkkaa sofismia, eikä sillä ole mitään tekemistä käsillä olevan asian kanssa. Eikä siis olisi, vaikka se olisikin asiallinen väite. Tämän argumentin puitteissakin naturalistit ovat korkeintaan mahdollisesti arvomaailmaltaan epäjohdonmukaisia, siinä missä minun esittämäni kritiikin mukaan kevytkenkäinen ihmeisiin uskominen on epistemologisesti epäjohdonmukaista maailmankuvasta riippumatta. Tässä on siis korkeintaan vastakkain maailmankuvaan uskovan epäjohdonmukaisuus ja maailmankuvan epäjohdonmukaisuus. Tai siis olisi, mikäli vastalauseesi (jonka muuten heitit ilmaan vailla minkäänlaista perustelua tai kontekstia) olisi validi. Ja mikäli yksin maailmankuvan epämiellyttävyys osoittaisi sen vääräksi, olisi kristinuskon todistaminen vääräksi triviaalia.

Richard Dawkinsin sanomiset eivät myöskään kamalasti liity itse asiaan, mutta voisin vastalauseena esittää William Lane Craigin tunnustuksen siitä, että hänen ensisijainen syynsä uskoon on jonkinlainen sisäinen itsensä oikeaksi todistava(!), subjektiivinen tunne, ja mikäli hän kohtaisi esimerkiksi jonkin historiallisen evidenssin, joka olisi ristiriidassa hänen uskonsa kanssa, olettaisi hän a priori tuon evidenssin vääräksi. Tähän rinnastettuna Dawkinsin kommentti (jonka kontekstista en ole tietoinen) näyttäisi puhuvan lähinnä juuri naturalistismin johdonmukaisuuden puolesta. Mikäli hän on valmis ohittamaan muiden subjektiiviset kokemukset hallusinaatioina, niin miksei omaansa? Mikäli tämä oli hänen pointtinsa, olen hänen kanssaan samaa mieltä. Toki hallusinaatioiden luonne on sellainen, että niitä kokevan on usein mahdotonta edes epäillä niitä. Näin sekä skitsofreenikoiden kuin uskovienkin kohdalla. Tosin niin oireensa hallintaan saaneet skitsofreenikot kuin parantuneet kristitytkin kykenevät yleensä katsomaan taakseen ja näkemään kokemuksensa rationaalisemmassa valossa. On siis hyvin mahdollista, että niin Dawkins kuin minäkin vakuuttuisimme hallusinaatioistamme, mutta tämä ei tarkota sitä, että ennen tai jälkeen tuon vakuuttumisen näkisimme sen rationaalisena. Mutta silti, vastatakseni kysymykseesi, olen ilman muuta sitä mieltä, että riittävän evidenssin edessä olisin valmis rationaalisesti muuttamaan maailmankuvaani ja hylkäämään naturalismini. En tosin osaa kuvitella millainen evidenssi olisi riittävää. Tahtoisin vielä palauttaa kysymyksesi takaisin. Olisitko sinä valmis jonkinlaisen evidenssin edessä muuttamaan maailmankuvaasi? Hylkäämään uskosi?

En ymmärrä mitä tarkoitit “vastakkaisilla tapauksilla”. Puhuitko siis Kirkon tutkimista ja vahvistamista Ihmeistä™? Sanoit, että kyseiset ihmeet ovat teologien ja tiedemiesten tutkimia. Teologi on tässäkin asiassa viimeinen henkilö, jota kannattaa kuunnella ja tiedemiesten “track record” ihmeiden tutkimisessa on varsin huono. Esimerkkeinä vaikkapa Projekti alfa, tapaus Uri Geller ja Suomenkin yliopistoissa harrastettu roskatiede taikavarpuineen.

Nähdäkseni et siis vastannut kritiikkiini mitenkään vaan keskityit kömpelöön harhautukseen presuppositionalistisen apologetiikan rumemmalle peräpuolelle.

Johdonmukaisuus on edelleen mielestäni rationaalisuuden edellytys. Mutta se puhuu myös rehellisyydestä. Rehellisyydestä epämiellyttävienkin totuuksien edessä, oli sitten kyseessä hirvittävä jumala tai maailmankaikkeuden merkityksettömyys. Ja rehellisyys on minun silmissäni myös jalompaa kuin mantereen orjuuttaminen kuvittellun vapahtajan nimeen.

Emil Anton: 3. puheenvuoro

Kiitos jälleen painavasta vastauspuheenvuorostasi, jonka ansiosta ymmärrän argumenttisi entistä selvemmin. Ymmärrän myös, että erilaisista katsomuksistamme, kiinnostuksistamme ja intresseistämme johtuen voi helposti vaikuttaa siltä, että toisella on nyt misdirectionit päällä.

Esimerkiksi ”puolimatkailuni” (muille selvennykseksi: Sami viittaa tällä professori Tapio Puolimatkaan, joka on tunnettu naturalismin kriitikko) nousi siitä, että ymmärsin sinun pitävän maailmankatsomusta ratkaisevana ihmeiden hyväksymisessä sekä siitä, että pidit johdonmukaisuutta rationaalisuuden edellytyksenä.

Nyt teit hyödyllisen erottelun maailmankatsomukseen uskovan epäjohdonmukaisuuden ja maailmankatsomuksen epäjohdonmukaisuuden välillä, ja korostit epistemologisen kritiikkisi pätevän maailmankatsomuksesta riippumatta. Hyvä selvennys. Ideana on siis lähteä yhteiseltä pohjalta ja kritisoida sitten toista siitä, että tämän yhteisen pohjan näkökulmasta oma ratkaisu on johdonmukaisempi.

Nähdäkseni omassa argumentissani oli kyse samasta ”taktiikasta”, vain astetta syvemmällä. Teologina minua kiinnostavat perimmäiset kysymykset, enkä voi olla pohtimatta, mihin perustuu esimerkiksi arvostamiesi rationaalisuuden ja rehellisyyden jalous. Miksi näillä on arvoa merkityksettömässä maailmankaikkeudessa? Minun maailmankatsomuksessani rationaalisuuden ja rehellisyyden arvo perustuu samaan Logokseen, joka mahdollistaa myös yliluonnolliset tapahtumat tai ihmeet tässä maailmassa. Näin maailmankatsomuskysymys ja konkreettinen ihmekeskustelu nivoutuvat yhteen.

Kysyit, mistä ”näytöstä” oikein puhuin. Tarkoitin avauspuheenvuorossani luettelemiani ihmeitä, jotka sivuutit. Emme tietenkään voi jokaiseen niistä tässä syventyä, mutta jonkinlaista käsittelyä olisin kaivannut: debatissa ufouskovaisen kanssa reilua olisi kommentoida väitettyjä ufokokemuksia eikä vain sanoa, että saan johdonmukaisuuden nimissä pitää väitteitäsi huuhaana ilman että niitä tarvitsee lainkaan tarkastella.

Voi hyvin olla, että ylitulkitsin käsitystäsi presuppositioiden merkityksestä evidenssin tulkinnassa ja naturalismisi dogmaattisuutta. Vastauksesi, jonka mukaan ”riittävän evidenssin edessä olisin valmis rationaalisesti muuttamaan maailmankuvaani” tyydyttää minua samoin kuin sen perään lisäämäsi caveat: ”En tosin osaa kuvitella millainen evidenssi olisi riittävää.” Tämä siksi, että itse vastaisin kysymykseen aivan samoin.

Kari Enqvist ja kumppanit välillä väittävät, ettei usko ole falsifioitavissa ja ettei mikään evidenssi saisi uskovaa  hylkäämään uskoaan. Ehkä joidenkin tapauksessa on näin, omassani ainakaan ei: tiedän kokemuksesta, että koko homman hylkääminen on ollut muutamaan otteeseen hyvinkin lähellä. Mutta kuten esim. Craig on huomauttanut, tällaisissa asioissa on mukana niin paljon psykologiaa, että lisäämäsi caveat on paikallaan. Vaikka en kyllä ole ihan varma siitä, miten tämä suhtautuu Craigin Pyhä Henki -epistemologiaan, jota kohtaan olen kyllä itsekin kriittinen. Sen verran kuitenkin pitää korjata, ettei hän puhu ”subjektiivisesta tunteesta” vaan objektiivisesta Pyhän Hengen todistuksesta (mikä on tietysti ulkopuoliselle vain dägä dägää).

Kysyit, mitä ne ”vastakkaiset tapaukset” ovat. No kaikki muut kuin ne mainitsemasi ”useimmat tapaukset”, joissa ero kuulopuheen ja aidon ihmeen välillä tehdään vain presuppositioiden perusteella. Jos minulta kysytään, niin kyllä, kirkon tutkituttamat ja hyväksymät ihmeet kuuluvat tähän ryhmään siksi, ettei väitettyjen ihmeiden pelkkä ”katolisuus” riitä kirkolle. Teologit ovat prosessissa relevantteja lähinnä jo uskoville, mutta keitä ehdotat tiedemiesten kuten lääkärien tilalle, kun tutkitaan vaikkapa väitettyä parantumisihmettä? Kuka korvaa historioitsijan, kun selvitämme sitä, oliko Jeesuksen hauta tyhjä, vai onko kyseessä myöhäinen legenda? James Randi?

Kun tieteilijät ovat tehneet tehtävänsä ja osoittaneet vaikkapa, että Miguel Juan Pellicerillä oli ensin vain yksi raaja ja sitten yhtäkkiä kaksi, tai että auringon todella nähtiin tanssivan Fatiman taivaalla, tai että leivänpala on muuttunut ihmisen sydänkudokseksi, jää itse kunkin tehtäväksi tehdä tulkinnalliset johtopäätöksensä. Tässä vaiheessa usein kysytään, miksi olettaa uskonnollinen ihme, miksei vain sanoa ”en tiedä”, tapahtuuhan erikoisia asioita kuten parantumisia aina välillä. Tai: eikö tulkinta määräydy melko mielivaltaisesti esiymmärryksen perusteella?

Ei, kun ihmeillä on konkreettinen kontekstinsa, joka antaa objektiivisen syyn hyväksyä niiden uskonnollinen tulkinta. Esimerkiksi Fatimassa aurinko ei vain tanssinut, vaan se tanssi juuri sinä päivänä, jolloin kolme lasta oli väittänyt Neitsyt Marian tekevän julkisen ihmeen, jotta ihmiset uskoisivat. Sokółkassa mikä tahansa leipä ei muuttunut sydänkudokseksi, vaan hostia, joka katolisen opin mukaan muuttuu messussa Kristuksen ruumiiksi. Eikä kuka tahansa jättänyt taakseen tyhjää hautaa ja ilmestynyt opetuslapsilleen, vaan juuri Jeesus Nasaretilainen, joka oli väittänyt voivansa antaa syntejä anteeksi, olevansa Jumalan Poika, jne.

Olen jo kirjoittanut liian pitkästi. Silti tuntuu, että keskustelu on vasta alkutekijöissään. Onneksi Areiopagilla on kommenttiruutu, jossa keskustelua voi jatkaa. Omasta puolestani kiitän tässä vaiheessa ajatustenvaihdosta ja jään odottamaan, millaisia pupuja vielä loppupuheenvuoroon vetäiset ajatustesi pohjattomasta hatusta.

Sami Lahtinen: 3. puheenvuoro

Todellakin! Keskustelumme on toistaiseksi vasta raapaissut itse kysymyksen pintaa. Ehkäpä pääsen tässä tai toisaalla vielä itse ajatukseeni asti, olen nimittäin melko varma, että sellainenkin vielä jossain hattuni pohjalla nököttää. Ja vaikka kovasti harmittelinkin keskustelun luisumista toisaalle, ovat nämä harha-askeleetkin erinomaisen kiinnostavia. Ehkäpä voimme joskus kirjoitella myös näistä hankalammista ja klassisemmistakin aiheista, kuten vaikkapa rakkauden, moraalin ja logiikan naturalistinen pohja ja teistisen maailmankuvan moraalittomuus. Tai vaikkapa maailmankaikkeuden merkityksettömyys ja ihmisenä olemisen paradoksaalinen mielettömyys. Itse asiassa minun mielestäni nämä ovat ehdottomasti jopa ihmekysymystä tärkeämpiä ja mielenkiintoisempia, ja ovat olleet oman ajatteluni keskiössä pidempään kuin muistankaan.

Eli ensi kertaan!

Jospa alkuun esittäisin vielä mahdollisimman lyhyesti varsinaisen pointtini tässä keskustelussa. Ihmisten taipumus nähdä ja muistaa asioita täysin ennakko-oletustensa ja tunteidensa viemänä on niin huima, että minun nähdäkseni silminnäkijähavainnot ovat jopa rikosoikeudellisena todisteena kyseenalaisia. Tästä nimenomaisesta aiheesta löytyy käsittääkseni myös ihan akateemista tutkimusaineistoa. Etsivä löytää.

Ja kun ihmisillä on siis taipumus nähdä mitä he odottavat näkevänsä, olisiko lainkaan ihme, mikäli uskovat näkisivät ihmeitä siellä missä ei ihmeitä ole? Vai olisiko peräti vielä ihmeitäkin ihmeellisempää, jos näin ei olisi? Ja taikuuden harrastajan ja skeptikon näkökulmasta nimenomaan ihmeiden ja selittämättömien ilmiöiden ihmisessä herättämän kognitiivisen dissonanssin vaikutus on valtava. Tähän päälle lukuisat suusta suuhun kertomiset, halu uskoa ja yleinen herkkäuskoisuus, niin ihmeitä ei voi olla syntymättä. Tällaiset tarinat voivat tehdä, ja ovat tehneetkin, kenestä hyvänsä messiaan.

Enkä siis lainkaan väitä, että Jeesus tai nämä amputoidut olivat silmänkääntäjiä (tosin tämäkin on mielenkiintoinen ajatus), mutta nimenomaan taikuuden ympärillä pyörivien lumipalloefektien tarkastelu on saanut minut ymmärtämään, ettei silminnäkijähavaintoja tulisi ihmeiden kontekstissa missään nimessä hyväksyä sellaisenaan, oli sitten kyseessä taikuri tai ei.
Kokonaisen maailmankuvan rakentaminen tällaisten kertomusten pohjalle onkin nähdäkseni silkkaa hulluutta.

Alan lehdissä tänäkin päivänä markkinoidaan temppuja sanoin “you can start a religion with this!”

Puhuit siitä, kuinka ufokeskustelussa olisi epäreilua ohittaa uskovan kokemukset huuhaana niitä sen kummemmin käsittelemättä. Ja ilmeisesti siis pahastuit siitä, kuinka en käsitellyt edes joitakin esittämistäsi ihmeistä. Ilman muuta, mikäli ufouskovainen perustelisi uskonsa jollain tietyllä, vastapuolen tarkasteltavaksi tarjoamallaan tapauksella, olisi kohtuullista analysoida tämä väite ja esittää havainnoille vaihtoehtoinen selitys. Tällaisesta asettelusta ei meidän keskustelussamme kuitenkaan ollut kyse.

Avauspuheenvuorossasi toki listasit useammankin mielestäsi vakuuttavan tapauksen, mukaanlukien “eilinen Israel Todayn raportoima parantumisihme”, joka ilmeisesti ehdittiin siis vuorokaudessa tutkimaan standardiesi edellyttämällä varmuudella. Tämä asettaa varsin kyseenalaiseksi maalaamasi kuvan tiedemiehistä ja teologeista ihmeitä tutkimassa ja verifioimassa. Tästä ihmeiden täyslaidallisesta huolimatta sinä kuitenkin tulkintani mukaan itse ilmoitit suoraan, ettei yksittäisillä ihmeillä ole väliä, sanoessasi “vaikka kaikille näistä olisi luonnollinen selitys, jokin muu ihme, […] voisi olla todellinen ihme. Jokainen väitetty ihme pitäisi kumota, jos haluaisi todistaa, ettei ihmeitä todella ole ainuttakaan.” Listasit siis kaiken kaikkiaan yhdeksän ihmettä (myöhemmin kolme tai neljä lisää), samalla ilmoittaen, ettei niiden vääräksi todistamisella olisi kuitenkaan mitään väliä!

Uskallankin väittää, että mikäli keskustelu ufouskovan kanssa lähtisi liikkeelle näin, ei monikaan vaivautuisi edes vastaamaan. Tai jos vaikkapa salaliittoteorioitsija iskisi pöytään kymmenkunta tapausta JFK:sta WTC:hen ja samaan hengenvetoon ilmoittaisi, että ihan sama, vaikka noihin vastaisit, on Illuminaatti silti olemassa, liskot hallitsevat maailmaa ja tapauksia tulee joka päivä lisää? Moni tuskin vaivautuisi jatkamaan keskustelua.

Mutta minäpä jatkoin. Sillä emme puhu ufoista tai salaliitoista. Puhumme (tai ainakin olisimme voineet puhua) tietystä epistemologisesta mallista ja sen johdonmukaisuudesta. Ja ajattelinkin, että minulla voisi olla jotain sanottavaa yleisemmällä tasolla. Jotain, joka siis pätisi kaikkien ihmeväitteiden pohdiskeluun Jeesuksesta alkaen ja pohtijan maailmankuvaan katsomatta.

En usko, että mikään sanomasi voisi saada minua vakuuttuneeksi siitä, että ”pyhän hengen todistuksessa” olisi mitään objektiivista. Olet oikeassa siinä, että tämä on minulle pelkkää dägää, mutten voi mitenkään käsittää, kuinka kukaan muukaan itseään rationaalisena pitävä henkilö voisi, maailmankatsomuksesta riippumatta, nähdä sen minään muuna kuin subjektiivisena kokemuksena.

Ja tässä tullaankin jälleen näkökulmani ytimeen. Uskoakseni näkemykset, joita olen yrittänyt tässä esittää ovat nimenomaan valideja maailmankuvasta riippumatta. Tai ainakin sellaisia, joiden rationaalisuuden pohja on juuri siinä kirkkoveneen muotoisella alueella, jossa maailmankuviamme edustavat pallot risteävät. Ja minusta suoraan sanoen tuntuu vähän siltä, että sinulle riittää argumenteiksikin uskoosi pohjaavat ajatukset. Voi toki olla, että tulkitsen asioita väärin ja omatkin juttuni ovat auttamattomasti synkän naturalistisen humanismini tuotoksia.

En edelleenkään ymmärrä tätä ”vastakkaiset” ja ”useimmat” tapaukset -juttua. Jos sillä viittaat siihen, mitä sanoin omien ennakko-oletusten vaikutuksesta siihen, miten tehdään ero kuulopuheiden ja silminnäkijähavaintojen välillä, ei tällä ole mitään tekemistä esittämäsi ihmeiden tutkimisen kanssa.

Lääkärit tutkimassa ihmeparantumisia tuovat mieleen metallurgit, jotka Suomen televisiossa tutkivat Gellerin vääntämiä lusikoita ja julistivat hänet ihmeidentekijäksi. Esimerkiksi korvavalojen puolesta väitetään olevan valtava määrä tieteellistä näyttöä ja niitä ovat tutkineet ihan oikeat tiedemiehet. Kysymys onkin siitä, että kestääkö heidän tekemänsä tiede objektiivisen tarkastelun. Ja siitä, onko tässä odotellessa kohtuullista myöntää Valkeelle Huuhaa-palkinto. Ja uskallan väittää, että mikäli yksikään takaisinkasvanut jalka tai lihaksi muuttunut öylätti olisi pätevästi verifioitu, ei minun tarvitsisi kuulla niistä sinulta. En osaa kuvitella miten keksin muuttuminen ihmisen sydänkudokseksi voisi jäädä huomaamatta lääketieteellisiltä julkaisuilta tai vaikkapa Nobel-komitealta.

Tässä kohtaa voin mielestäni täysin rationaalisesti esittää vastalauseeni muodossa “olisin kuullut tästä”. Ja kun nyt kerran mainitsit James Randin, niin kyllä, hänkin varmasti mielellään lahjoittaisi lupaamansa miljoona dollaria riittäviä todistetta vastaan. Tällaisella rahamäärällä saisi varmasti paljon aikaiseksi vaikkapa jossain katolisessa hyväntekeväisyydessä. Jostain syystä hänen tarjoamansa rahat eivät kuitenkaan tunnu kiinnostavan ketään. Äläkä ymmärrä väärin, tällaisten todisteiden vaatiminen ei ole millään tapaa dogmaattista naturalismia. Alkuperäinen väite todellisesta, konkreettisesta ihmeestä on eksplisiittisesti esitetty naturalistisessa maailmassa tapahtuvana tapahtumana, ja sellaisena sen tulisi olla uskosta riippumatta havaittavissa ja tutkittavissa.

Tämä pätee (tapauksesta riippuen enemmän tai vähemmän) myös kaikkiin muihin koskaan missään esitettyihin ihmeisiin. Ja ne ihmeet, jotka eivät ole tutkittavissa (kuten, tulkinnasta riippuen, vaikkapa Jeesuksen ylösnouseminen), voidaan ohittaa yhtä helposti kuin esittääkin. Kuten muun muassa Suuri ja Mahtava Christopher Hitchens asian ilmaisi, mikä voidaan esittää ilman todisteita, voidaan ohittaa ilman todisteita.

Amputaatioista puheen ollen, olen itsekin ollut kerran alle kouluikäisenä todistamassa tällaista, ihan kosketusetäisyydeltä. Paras taikatemppu, jonka olen koskaan nähnyt. Ja nähdäkseni tärkein syy sille, kuinka vaikuttava tämä ihme oli, oli se yksi ainesosa, joka kaikista myöhemmin näkemistäni ihmeistä puuttui. Usko.

Tiedosta, todistamisen taakasta, tietämättömyyden riemusta, valmiista vastauksista ja ihmeistä tarjoan vielä esimerkkinä pari päivää sitten käydyn hilpeän väittelyn Bill Nyen ja Ken Hamin välillä. Yleisöstä esitettiin Nyelle kysymys siitä, mistä hän uskoo alkuräjähdyksessä räjähtäneen materian saaneen alkunsa, Nye vastasi silminnähden innoissaan “I don’t know!” Hamin vastaus oli, “Well Bill, there is a book…” Seuraava kysymys oli, kuinka Nye selittää ihmisen tietoisuuden? Jälleen riemastuneena Nye vastasi, “I don’t know!” Hamilla oli jälleen vastaus valmiina, “Well Bill, there is a book…”

En suinkaan vertaa sinua, veljiäsi ja siskojasi Ken Hamin kaltaiseen rottaan, mutta tämäkin tapaus hyvin esittää sen, millaisena apteekin hyllyltä vedetty “seolijumala” näyttäytyy minulle. Ja epäilemättä myös monille minun veljistäni ja siskoistani.

 

Sami Lahtinen on taikuuden harrastaja, keittiöfilosofian ylioppilas ja vihainen nuori mies, jolla on aina juttu kesken.

Kuva: Pablo@Flickr.com. CC BY-SA 2.0.