Silloin tällöin erilaisissa kirjoituksissa ja puheissa törmää ilmaisuun ”aukkojen Jumala”. Yleensä tätä käsitettä käytetään negatiivisessa mielessä. Joskus vaikuttaa jopa siltä ikään kuin jo nimeäminen ”aukkojen Jumala” –tyyppiseksi ajatukseksi olisi jonkinlainen argumentti. Millainen tämän käsitteen tausta on? Mistä ”aukkojen Jumalassa” on kyse?

Käsite ”aukkojen Jumala” (engl. God of the Gaps) alkoi levitä englanninkielisillä kielialueilla tieteen ja uskon suhteita käsittelevissä keskusteluissa 1900-luvun puolivälin tienoilla.  Jo aiemminkin tätä teemaa oli käsitelty, mutta varsinaisesta käsitteen muodostumisesta ja leviämisestä voitaneen puhua vasta tässä vaiheessa.

Käsite syntyi ilmeisesti alun perin kristittyjen parissa, jotka kyseenalaistivat sellaisen deismiä lähellä olleen ajattelun, jossa Jumalalle esitettiin olevan sijaa vain siellä, missä tieteellä ei ollut vastauksia.

Kuten Alvin Plantinga on todennut, on vaikea sanoa, mitä termi “aukkojen Jumala” täsmälleen tarkoittaa. Sitä on usein ennemminkin luonnehdittu tai kuvattu tarinoin kuin koitettu määritellä. Aukkojen Jumala -käsitteeseen liitetään usein tietynlainen kuvaus tieteen kehityksen ja Jumalaan uskomisen historiasta. Puoli vuosisataa ennen tätä kirjoitustani (vuonna 1963) teologi R. Leird Harris kirjoitti:

”Käsittääkseni ajatus [“aukkojen Jumala-”] ilmaisun taustalla on tällainen: Entisaikaan jotkin luonnon tapahtumasarjat ymmärrettiin, ja loppuja tapahtumia pidettiin ihmeinä ja Jumalan suorasta toiminnasta johtuvina. Kun tieto luonnollisista prosesseista kasvoi, aukot ymmärretyissä ilmiöissä kapenivat ja harvempia asioita pidettiin luonnossa Jumalan toiminnasta johtuvina. Nykyään tunnetaan vähintäänkin pääpiirteet suurimmasta osasta luonnollisten prosessien toimintaa… fraasi ”aukkojen Jumala” vaikuttaa olevan tarkoitettu viittaamaan virheeseen, jossa uskotaan Jumalaan, joka toimii [vain] mysteerien kentällä.”

Miten ”aukkojen Jumalaan” sitten käytännössä päädytään? Filosofi John Bishopin mukaan esimerkiksi näin:

“jos uskovat kernaasti hylkäävät teologiset selitykset aina kun kilpailevia tieteellisiä selityksiä ilmaantuu, heidän Jumalansa kutistuu ”aukkojen Jumalaksi”

Käsitettä ”aukkojen Jumala” on käytetty sekä aukkoihin suhtautumistapaan että tietyn tyyppisiin argumentteihin liittyen. Termiä “aukkojen Jumala” käytetään siis ensinnäkin sellaisesta ajattelutavasta, jossa teologia väistyy luonnontieteen tieltä jos vain tieteellisiä selityksiä ilmenee (ikään kuin vain yhden tason selityksiä voisi olla kerrallaan voimassa).

Samaa termiä käytetään siis myös tilanteesta, jossa joku argumentoi Jumalan olemassaolon tai tämän toiminnan todellisuuden puolesta vedoten johonkin koettuun aukkoon (tai sellaisen puutteeseen).

Mitä tahansa koettuun aukkoon (tai sellaisen puutteeseen) vetoavaa argumentointia ei ole kuitenkaan tavattu nimittää tällä termillä, vaikka argumentaation looginen rakenne olisi johtopäätöksiä lukuunottamatta muuten hyvinkin samankaltainen. Ilmaisu “aukkojen Jumala” liitetään yleensä nimenomaan jonkun toisen ajattelun kuvaamiseen. Sanalla “aukko” saatetaan viitata aukkoon luonnossa (esim. jonkinlainen erityinen ihme) tai tiedolliseen aukkoon (esim. muutoin selittämätön asia tai aukko tieteellisessä tiedossa).

Aukkojen teologiat

Suhtautumistapoja aukkoihin voidaan nimittää ”aukkojen teologioiksi”. Mahdollisia suhtautumistapoja ovat ainakin seuraavat (Craig Rusbultin esityksessä vaihtoehtoja on esitelty enemmänkin):

1. Edellä jo viitattu näkemys, jossa Jumalan nähdään voivan toimia vain aukoissa. Tässä näkemyksessä lähtökohta on komplementaarinen: ”luonnolliset” tapahtumat katsotaan ilman Jumalaa tapahtuneiksi. Perusajatusta voisi kuvata niin, että jos kyse ei ole (varmasti) erityisestä ihmeestä, Jumalan ei katsota tehneen sitä.
2. Näkemys, että aukot ovat mahdottomia: joko siksi, ettei usko Jumalaa olevan tai siksi, ettei usko Jumalan voivan toimia aukkojen kautta. Tähän liittyvä suhtautumistapa on siis se, että Jumala ei koskaan toimi aukoissa.
3. Näkemys, jossa katsotaan erilaisten aukkojen tai ihmeiden olevan maailmassamme mahdollisia, mutta ollaan rajaamatta Jumalaa vain ihmeellisiltä ehkä tuntuvissa ”aukoissa” toimivaksi. Siinä, missä vaihtoehto (1) edusti ajatusta, että Jumala toimisi vain aukoissa, tämän päätyypin ajattelussa katsotaan, että Jumala voi toimia myös aukoissa.

Näistä aukkojen teologia (1) “vain aukoissa” on sellainen, jonka suuntaista ajattelua Harris ja Bishop tarkoittavat “aukkojen Jumala” -nimityksellä. Aukkojen teologia (1) “vain aukoissa” tai (2) “ei koskaan aukoissa” on monen ns. uuden ateismin edustajan käyttämä oletus.

Suhtautumistapojen (1) “vain aukoissa” ja (3) “myös aukoissa” välistä eroa ei ole aina tiedostettu. Aukkojen teologia tyyppiä “myös aukoissa”, joka on edustanut valtavirtaa kristikunnan opetuksessa, on ollut huomattavasti immuunimpi aukkojen katoamisen ongelmalle kuin aukoista suoraan riippuvainen “vain aukoissa” teologia (jossa Jumalan tekoina pidetyt asiat riippuvat siitä, mitä milloinkin pidetään ei-ihmeenä). Osa suhtautumistapaa “myös aukoissa” voi olla sellainen perinteikäs teologinen katsantokanta, jonka mukaan Jumala vaikuttaa tässä maailmassa ensisijaisesti eräänlaisten sekundääristen syiden, eli esimerkiksi luonnonlakien ja ihmisten toiminnan kautta.

Saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer esitti aikoinaan huolensa aukkojen teologian (1) leviämisestä. Bonhoeffer oli huolissaan paitsi vääränlaisen suhtautumisen leviämisestä liittyen tieteen tuloksiin, ehkä sitäkin enemmän eräänlaisesta aukkojen käytännöllisestä teologiasta ihmisten elämässä – jossa Jumalaa muistetaan korkeintaan ongelmien keskellä ihmisen omien rajojen loputtua jo kesken. Hän rinnasti Jumalalle tilaa vain aukkoihin jättämisen fysiikan ja käytännön elämän kohdalla. Bonhoeffer kirjoitti kirjeessään Bethgelle 29.5.1944 ollessaan natsien vangitsemana Tegelissä:

“miten väärin onkaan käyttää Jumalaa korvikkeena tietojemme epätäydellisyydelle.  Jos tiedon rajat työntyvät pidemmälle (ja näin vääjäämättä käy), silloin Jumala työntyy mukana, ja perääntyy näin jatkuvasti. Jumala on löydettävissä siitä, minkä tiedämme, ei siitä mitä emme tiedä: Jumala haluaa meidän tajuavan läsnäolonsa ratkaisuissa, ei ratkaisemattomissa ongelmissa. Tämä on oikea suhde Jumalan ja tieteellisen tiedon välillä, mutta se on totta myös laajemmin ihmisen ongelmissa, kuten kuoleman, kärsimyksen ja syyllisyyden kohdalla. Nykyään on mahdollista löytää jopa näihin kysymyksiin sellaisia vastauksia, jotka eivät mainitse Jumalaa. Tosiasiassa ihmiset käsittelevät näitä kysymyksiä ilman Jumalaa (ja näin on aina ollut), eikä yksinkertaisesti ole totuudenmukaista väittää, että vain kristityillä olisi näihin vastauksia.

Jos puhutaan ongelmien “ratkaisemisesta”, voi hyvin olla että kristilliset vastaukset ovat yhtä huonoja – tai hyviä – kuin muut. Tässäkään Jumala ei ole aukkojen täyttäjä, vaan hänet tulee tunnustaa elämän keskellä, ei resurssiemme loppuessa. Hänen tahtonsa on, että Hänet tunnustettaisiin elämässä, ei vain kuoleman koittaessa; terveinä ja tarmokkaina, ei vain kärsimyksen hetkellä; toimiessamme, eikä vain syntimme keskellä. Pohja tälle on Jumalan ilmestymisessä Jeesuksessa Kristuksessa.”

Näin kirjoitti siis Bonhoeffer. Tässä omassa kirjoituksessani on tietoisesti sivuutettu monet aukkojen argumentteja koskevat kysymykset. Niitä on tarkoitus käsitellä tällä Areiopagi-sivustolla myöhemmin. Tämän kirjoituksen tarkoitus on ollut tuoda esiin, että aukkojen teologioiden ja aukkojen argumenttien suhde on monitahoisempi kuin usein tunnutaan ajattelevan.

Aukkojen argumentteja esittävien on usein oletettu automaattisesti edustavan myös tyypin (1) aukkojen teologiaa, vaikka moni aukkojen argumentteja esittänyt on edustanut ennemminkin tyypin (3) aukkojen teologiaa, eli tyyppiä  “myös aukoissa”. Vastaavaan on kiinnittänyt huomiota muun muassa Allan H. Harvey. Myös dosentti Sammeli Juntunen on kritisoinut tällaista oletusta, ja huomauttanut:

”Se, että jotain teologista ajattelumallia syytetään ”aukkojen Jumalaan” uskomisesta, on siis pikemminkin seurausta siitä, että tuo ajattelumalli puolustaa Jumalan reaalisuutta julkisella foorumilla, kuin siitä, että se haluaisi työntää hänet ”aukkojen” marginaaliin. Kyllä tällainen ajattelutapa yleensä uskoo Jumalan olevan muuallakin kuin aukoissa. Ongelmana on se, että naturalismissa Jumalasta ei voi keskustella muualla kuin tieteen aukoissa.”

Monissa tapauksissa “aukkojen Jumala” -ilmaisua käyttävien voisi olla aiheellista selventää, tarkoittavatko he tällä käsitteellä kulloinkin esimerkiksi “vain aukoissa” -tyyppistä aukkojen teologiaa, aukkoihin vetoavia argumentteja, vaiko molempia.

Kirjallisuutta

Ganssle, Gregory E. 2012. “God of the Gaps” Arguments. Luku 12 teoksessa Stump J. B. & Padgett, A. G. (toim.) The Blackwell Companion to Science and Christianity.

Harris, R. Leird. 1963. The God of the Gaps. JASA 15 (December 1963): 101-104.

Savuoja, Ari. 2007. Mikä on ihme ja mitä ihmeistä voidaan tietää? Keskustelu ihmeistä uusimmassa englanninkielisessä uskonnonfilosofiassa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Kuva: Jacob Aguilar-Friend.