Ajankohtaista / Toimitus / 1.7.2014

Tilastoja, kirja-arvioita sekä kesätauko heinäkuun ajaksi

Areiopagin toimitus lähtee tauolle heinäkuun ajaksi. Kuten varmasti suuri osa toimituksen väestä, niin moni lukijammekin aikonee viettää lomiaan nenä kirjassa auringon ruskettaessa grillimakkarasta pullistunutta kesävatsaa.

Tällaisten ulkomaanmatkojen lisäksi myös Suomen kesässä voi vetäytyä räntäsateesta takkatulen ääreen nauttimaan laatulukemisesta. Siksi muistutamme tässä niin vanhoja kuin uusiakin lukijoitamme Areiopagilla reilun vuoden aikana julkaistuista kirja-arvioista. Ennen kuin siis hankit hyllyysi tai tablettikirjastoosi uuden teoksen, tarkista toki minkälaisen analyysin se on saanut meiltä!

Areiopagin kirja-arviot aloitti Olli-Pekka Vainio kirjoittamalla kokoomateoksesta Ateismi, jossa käsitellään ateismia lukuisista näkökulmista ja mahtuupa mukaan luonnollisesti teististen uskomustenkin kritiikkiä.

Seuraavaksi Aku Visala arvioi yhden nykyajan johtavan kristityn filosofin Alvin Plantingan ”populaaria” kirjaa Where the Conflict Really Lies? Arvion kommenttiraidassa käytiin poikkeuksellisen syvällistä keskustelua muun muassa ns. reformoidusta epistemologiasta, jonka pääarkkitehtejä Plantinga on.

Viime kesäloman jälkeinen ensimmäinen arvioitu kirja oli Kari Kuulan Kotona kristinuskossa, ja Emil Antonin kirjoittamaa juttua kävi itse kirjailijakin kommentoimassa.

Syyskuussa arvioitiin jo ennen julkaisuaan ainakin kristillisissä piireissä kohua aiheuttanut Eero Junkkaalan Alussa Jumala loi... , jossa Junkkaala muun muassa pyrkii sovittamaan yhteen evoluutioteorian ja kristillisen luomisuskon. Arviot kirjoitettiin kahdesta erilaisesta näkökulmasta, joihin Junkkaala laati vastauspuheenvuoron. Niitä seurasi vilkas 158 kommentin keskustelu.

Vuoden lopulla arvioitiin joskus debatissakin toisistaan mittaa ottaneiden Tapio Puolimatkan Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa sekä Kari Enqvistin Uskomaton matka uskovien maailmaan.

Juuri ennen joulua luotiin katsaus vielä markkinavoimiin ja siihen, onnistuvatko filosofit ottamaan niistä niskalenkkiä kirjassa Talous ja filosofia.

Seuraavan vuoden arvioita saatiinkin odottaa maaliskuulle asti, kunnes Vesa Palonen arvioi Esko Valtaojan myyntimenestyksen Kaiken käsikirjan.

Seuraavaksi oli käsittelyssä Suomessa vierailleen kristityn matematiikan professorin John Lennoxin Tähtäimessä Jumala ja heti perään raskaan sarjan ateistifilosofi Herman Philipsen God in the Age of Science.

Areiopagin kommenttikentät täytti jälleen huhti-toukokuussa keskustelu Matti Leisolan kirjasta Evoluutiouskon ihmemaassa, josta Sammeli Juntunen ja Jussi Tuusa laativat arviot erilaisista näkökulmista. Leisola itse myös osallistui keskusteluun, joka virtasi lopulta 199 kommenttiin asti.

Tämän jälkeen runsasta ajatustenvaihtoa – ei kuitenkaan ihan yhtä paljon – herätti puolestaan Otto Pellisen arvostelu Thomas Nagelin teoksesta Mind and Cosmos, aivan kuten ulkomaillakin oli käynyt.

Kevätkauden päätti viime viikon arvio Visalan kirjasta Mitä tiede ei voi kertoa sinulle, jonka jälkeen toimitus siis vetäytyy kesälaitumille, ainakin heti seuraavan datapaketin jälkeen.

Mittarit kaakossa

Areiopagin nettitilastot ovat ilahduttavasti tasaisessa kasvussa. Tämä on positiivista varsinkin siksi, että koko hommaa on tähän asti pyöritetty täysin vapaaehtoisvoimin ja nollabudjetilla.

Tämän vuoden aikana Facebook-tykkääjiemme määrän kehitys on ollut jokseenkin tasaisen varmaa kipuamista ylöspäin, mutta keväällä oli pari pursketta, jolloin tykkääjiä tuli lisää pariin otteeseen kymmenittäin. (Klikkaa kuvaa suurentaaksesi)

ScreenHunter_01 Jun. 30 22.35

 

Samoin sivuston vierailijamäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa viimeisen puolen vuoden aikana. Vertasimme dataa sitä edeltäneeseen puolen vuoden jaksoon. Jaksot eivät ole tietenkään täysin symmetriset, mutta ei liene liioittelua silti väittää, että 30 prosentin kasvu kävijämäärissä vertailujaksojen kesken kertoo jo jotakin todellisesta suosion kasvusta. (Klikkaa kuvaa suurentaaksesi)

ScreenHunter_03 Jun. 30 23.18

 

Kaiken kaikkiaan Areiopagi lähtee taas elokuussa luottavaisin mielin rakentamaan uutta ja entistäkin parempaa syyskautta! Kiitos kaikille lukijoille, keskusteluihin osallistuneille, vieraskynille ja muille kontribuuttoreille!

Pysykää edelleen kanavilla, Facebookin, Twitterin, sähköpostin tai RSS:n avulla! Ja pyytäkää kaverit mukaan.

Ylös