Älykön elämän tavoittelu on joillekin suuri intohimon aihe ja tavoite, mutta mitä tällainen elämäntyyli edellyttää ja millaista se on? Aiheesta kertoo ja neuvoo professori Paul J. Griffiths.

Olet kysynyt minulta, kuinka tulla älyköksi. Vaikuttaa siltä, että olet nuori (ainoastaan nuoret ihmiset kysyvät tuollaisia kysymyksiä) ja ajattelet, että sinulla saattaisi olla kutsumus älyköksi, muttet tiedä kuinka tulla sellaiseksi. Mitä sinun täytyisi tehdä, jotta sinusta tulisi älykkö? Minkä kaltainen elämä mahdollistaa sen mitä he tekevät? Kuinka alkaa elää sen kaltaista elämää? Tätä sinä kysyt, ja nämä ovat hyviä, vaikkakin mahtipontisia kysymyksiä.

Ne ovat myös vastakulttuurisia kysymyksiä, ainakin Yhdysvalloissa. Täällä meillä on tapana halveksua älykköjä, siinä määrin kuin ajattelemme heitä ollenkaan. Sankareitamme ovat he, jotka ennemminkin toimivat, kuin ajattelevat. Varsinkin sellaiset, jotka löytävät tai tavoittelevat vaurautta ja kunniaa. Useimmat amerikkalaiset vanhemmat ottaisivat vastaan lapsensa ilmoituksen älykkökutsumuksesta kauhistuneina köyhyydestä, epämääräisyydestä ja onnettomuudesta, jota sen kutsumuksen seuraaminen todennäköisesti tuottaisi. Ja he tuskin ovat väärässä köyhyydestä ja epävarmuudesta.

Kuitenkin esittämäsi kysymykset ovat hyviä. On selvää, että kaikkien tekemiemme asioiden joukkoon kuuluu ajattelu. Harjoitamme sitä vieläpä suurella kiihkolla, uutteruudella, tarkkuudella ja laaja-alaisesti. Me kykenemme muodostamaan kysymyksiä ja jotkut meistä jopa käyttävät tätä kykyään sekä yrittävät myös vastata noihin kysymyksiin. Näin siitä huolimatta, että kysymyksellä tai vastauksella ei ehkä olekaan heti selkeää käytännön sovellusta. Me kehitämme käsitteitä, eroja ja ajatuskokeita, joiden tavoitteena on syvempi, kattavampi ja tarkempi ymmärrys. Me väittelemme eri mieltä olevien kanssa. Myönnän, että joskus se johtuu riidan- ja voitonhalusta, mutta joskus väittelemme myös siksi, että voimme väitellessämme löytää tehokkaita keinoja selventää jotain kantaa ja nähdä, kuinka sitä voisi parantaa.

Pohtimiemme asioiden kirjo on myös suuri. Se sisältää ihmisen ulkopuolisen maailman koko monimuotoisuudessaan. Sen menneisyyden ja sen tulevaisuuden. Se on mitä biologit, fyysikot, matemaatikot, kemistit, tähtitieteilijät, teologit ja filosofit laajalti pohtivat. Matemaatikko etsien todistetta Goldbachin konjektuurista, kristitty teologi arvioiden tiettyä versiota kolminaisuusopista, filosofi harkiten, kuinka käsitteellisesti yksilöidä materiaalisia esineitä toisistaan, biologi rakentaen kokeita testatakseen ja kuvaillakseen eroja mustekalan ja delfiinin kognitiivisissa tavoissa. Tähtitieteilijä kootessaan tietoa mustista aukoista. Nämä ovat kaikki älykköjä pohtimassa ei-inhimillistä maailmaa.

Toki myös ollessamme pakkomielteisesti kiinnostuneita itsestämme, mietimme myös inhimillistä maailmaa. Se on historioitsijoiden, kirjallisuuskriitikoiden, poliittisten teoreetikkojen, musiikkitieteilijöiden, kielitieteilijöiden ja monien muiden alaa. Musiikkitieteilijät miettimässä kuinka dissonanssi ja assonanssi vaikuttavat synapsien purkauksiin. Historioitsijat saamassa selville ja kertomassa Taipingin kapinan yksityiskohtia. Kirjallisuuskriitikot antamassa aiheenmukaista ja semanttista analyysia Murasaki Shikibun työstä. Poliittiset teoreetikot väittelemässä valtion määritelmästä. Nämä ovat kaikki älykköjä pohtimassa inhimillistä maailmaa. 

Me ihmiset teemme näitä asioita. Ne ovat eräitä selkeimmin inhimillisiä asioita joita teemme, vaikka suurin osa meistä joko ei tee niitä lainkaan tai tekee niitä vain satunnaisesti ja välillisesti. Vaikuttaakin kohtuulliselta siis kysyä (kuten sinä), kuinka valmistautua tekemään niitä. Yritän siis vastata.

Et tarjoa kirjeessäsi mitään määritelmää älyköstä, eikä siinä ole mitään väärää. Ajatuksen ei tarvitse edetä määritelmän kautta (vaikka se voikin). Usein vetoaminen selkeisiin tapauksiin on mieluisampaa ja oletan sinun tekevän niin antaessasi listan ihmisistä, joiden teokset ovat tehneet vaikutuksen sinuun ja keitä haluaisit tavalla tai toisella jäljitellä. Se on vaikuttava, sekalainen ja mielenkiintoinen lista, vaikuttava sinun ikäisellesi.

”Seuraavien henkilöiden teokset ovat tuottaneet minulle iloa ja ylevyyden kokemuksia,” kirjoitat.

”He ovat niitä, keitä haluaisin olla, ja heidän teoksiensa lukeminen sai minut ajattelemaan, että paras nimi sille, joka haluaisin olla, on älykkö. Tässä lista: Augustinus, Seneca, Vasubandhu, Asanga, Tsong-kha-pa, Dōgen, Maimonides, Pascal, Locke, Hume, Kant, J. H. Newman, Carl Schmitt, Walter Benjamin, Iris Murdoch, Susan Sontag, Edith Stein, Gillian Rose, George Steiner, Bruno Latour, Giorgio Agamben, Jean-Luc Marion.”

Nämä ihmiset kirjoittavat eri asioista ja he eivät taatusti ole samaa mieltä toistensa kanssa. Heidän joukkoonsa kuuluu tiibetiksi kirjoittava buddhalainen systemaattinen metafyysikko, englanniksi kirjoittava platonistinen kirjailija ja filosofi, lähes pelkästään latinaksi kirjoittava äärimmäisyyksiä syleilevä kristitty teologi, saksaksi kirjoittava hämärä poliittinen filosofi ja puolinatsi, englanniksi kirjoittava amerikkalainen kulttuuriteoreetikko ja (väitetty) julkinen älykkö, japaniksi kirjoittava puolimystikko käyttäen buddhalaisen perinteen runollisia ja käsitteellisiä resursseja, sekä ranskaksi kirjoittava fenomenologiasta hullaantunut katolinen. Mikä heitä yhdistää?

Mieleeni nousevat ainakin seuraavat asiat.

Ensiksi: kunnianhimo. jokainen näistä ajattelijoista haluaa tietää kaiken. Omilla aloillaan he haluavat ylittää edeltäjänsä ja aikalaisensa ajattelussa, kerronnassa, väittelyssä, ja yleensä he ylittävätkin. Augustinus esimerkiksi ajattelee historian läpi kokonaisuudessaan ja kertoo sen tuoden esille historian kristillisen muodon; siinä samalla hän kirjoittaa yhden laajimmista ja kunnianhimoisimmista teoksista läntisessä maailmassa myöhäis-antiikin aikana. Rose ottaa Hegelin ja Marxin ja lukee heitä tavalla jolla hän tuottaa tulkinnan valtiosta, joka ylittää ja kumoaa 1900-luvun Euroopan poliittisen teorian tärkeimmät suuntaukset. Tsong-kha-pa, joka tuntee koko intialais-tiibetiläisen buddhalaisen tekstiperimän, kokoaa muun muassa valtavan, järjestelmällisen teoksen, joka kattaa ja asettaa järjestykseen kaikki buddhalaisuuden harjoittamisen osat. Marion  uudelleentulkitsee koko fenomenologisen perinteen tavoitteenaan osoittaa, että se on filosofian korkein muoto ja vain se yksin oikein ymmärrettynä kykenee kuvaamaan ja selventämään ihmiskokemuksen perusrakennetta.

Toiseksi: pakkomielteinen energia ja keskittyminen. Nämä ovat kaikki ajattelijoita, joiden työ kattaa heidän koko elämänsä (jotkut pitkiä, jotkut lyhyitä), ja joiden elämälle älyllinen työ oli tietääksemme keskeistä. He palaavat teemoihinsa ja kysymyksiinsä kuin koira luuhun. Pascal murehtii armoa tuolla samalla tavalla, Sontag kipua ja mielihyvää, Dōgen käsitteen ja kokemuksen eroa, Schmitt valtion rakennetta. Se, mitä nämä ihmiset kirjoittivat, sisältää pakkomielteisen sävyn. Nämä ihmiset eivät kykene jättämään ajatuksiaan sikseen. He eivät tee sitä vain elannon, virkakauden tai maineensa edistämiseksi, vaan koska he aidosti janoavat syvempää ymmärrystä.  Jos heidän pohtimansa asia on hankala, niin se ei ehdy nopeasti. Useimmat henkilöt listallasi ajattelivat ja kirjoittivat aiheistansa niin kauan kuin elivät.

Kolmanneksi, lukemasi henkilöt, jotka ovat tehneet sinuun vaikutuksen, huolehtivat pääasiassa inhimillisestä maailmasta. Me, esineemme, tapamme ja rutiinimme ovat se mistä he ovat kiinnostuneet. He ajattelevat ei-inhimillistä maailmaa enimmäkseen vain siinä määrin, kuin se liittyy ja vaikuttaa meihin. Heidän joukossaan ei ole matemaatikkoja (paitsi osittain Pascal), eikä kokeellisia tai teoreettisia tutkijoita. Tämä ei välttämättä ole ongelma. Ymmärrän sen niin, että jos päätät tavoitella älyllistä kutsumusta, niin sen tulisi tapahtua tuossa inhimillisessä maailmassa.

Mutta tuo rajoitus kehottaa varovaisuuteen: Älä ajattele, että älyllinen kutsumus löytyy vain tai ennen kaikkea heidän joukostaan, jotka huolehtivat inhimillisistä asioista.  Ajattelu ja kyky käyttää sitä ovat yhtä paljon tarpeellisia heidänkin kohdallaan, jotka ajattelevat ei-inhimillistä maailmaa. Kehotankin, että jatkaessasi pohdintaa älyllisen kutsumuksesi luonteesta, niin perehdy koemielessä heihin, jotka ovat omistaneet älyllisen elämänsä osittain tai kokonaan sille. Voisit aloittaa Aristoteleen luonnontieteellisistä teoksista. Valitse otteita Nyāyan ja Vaiśeṣikan ontologisista luokitteluista ja lopeta E. O. Wilsonin johdolla muurahaisiin.

Luulen, että se mitä haluat sen jälkeen ajatella – eli mikä sytyttää älyllisen nälkäsi – ovat suuria ja hankalia kysymyksiä: aiheita, joilla on pitkä ajattelun ja kirjoituksen historia sekä aiheita, joiden monimutkaisuus riittää kattamaan elämän verran pohdintaa. Mitä sinun tulisi tehdä valmistautuaksesi sellaiseen elämään?

Ensimmäinen edellytys on, että löydät jotain mitä ajatella. Tähän päätyminen voi olla joko helppoa tai äärimmäisen hankalaa. On loputon määrä aiheita, joita voisit pohtia, samoin kuin on miltei loputon määrä ihmisiä, keihin voisit rakastua. Mutta kummassakaan tilanteessa valintaa ei tehdä tutkimalla jokaista vaihtoehtoa ja valitsemalla jokin niistä. Voit rakastaa ainoastaan mitä näet. Ja se mitä näet, riippuu laajalti paikasta ja sattumankaupasta. Näkemäsi joukossa on joitakin, joita rakastat ja heidän joukossaan on mahdollisesti joku erityinen, kenen kanssa haluaisit punoa elämäsi yhteen. Sama pätee pohdinnan aiheisiin. Huomiosi kiinnittyy, flirttailu alkaa, opit lisää, löydät keskustelutovereita ja aiheesi sekä älyllinen urasi ovat edessäsi. Tälle ei ole mitään kaavaa, se joko tapahtuu tai sitten ei.

Kirjeesi ja varsinkin listasi perusteella ajattelen, että tällä hetkellä olet rakastunut älykkönä olemisen ideaan, et johonkin pohdinnan aiheeseen. Haluaisit olla sen kaltainen henkilö, joka kirjoittaa kirjoja kuten Regarding the Pain of Others tai Lam-rim chen-mo sen sijaan, että olisit valmiiksi sotkeutunut älylliseen kamppailuun jostain aiheesta. Tämä voi olla merkki siitä, ettet ole vielä vakavissasi, kuten Augustinus sanoi itsestään kissanpäivinään. Olet rakastunut ajatukseen rakkaudesta pikemminkin kuin rakastunut. Useimmat ihmiset, jotka haluaisivat olla kirjailijoita, eivät kuitenkaan kirjoita romaaneja, koska he eivät ole todellisuudessa erityisen kiinnostuneita kirjojen kirjoittamisesta. He ovat ihastuneet ideaan ja rooliin, eivätkä siihen, mitä henkilöt siinä roolissa tekevät. Näin voi olla myös sinun kohdallasi; iän myötä ihastumisesi häviää, ja teet jotain, mikä on lähempänä aineellisen välttämättömyyden kovaa maata.

Mutta lukulistasi monenkirjavuus viittaa johonkin muuhun, johonkin mielenkiintoisempaan. Ehkä sinusta tulee diletantti. Rakastat mitä pohdit ja pohdit sitä rankasti, mutta kyllästyt nopeasti, etkä pohdi mitään pitkän aikaa. Luet monia asioita ja kenties myös niistä kirjoitatkin, mutta kirjoitat hyvin erilaisista aiheista. Kun olet lukenut ja ehkä kirjoittanut jostakin tovin, siirryt toiseen aiheeseen. Älykkäät ihmiset ja nopeat oppijat ovat usein tällaisia. Heillä on älylliset lahjat, mutta heiltä puuttuu pitkäjänteisyyttä, jolloin heidän älyllinen elämänsä ikään kuin välkkyy, pilkahtaen siellä ja täällä, kuten tulikärpänen terassilla, kuitenkaan valaisematta mitään pitkään. Joistakin lukemistasi henkilöistä tämä on osittain totta. Se osin pätee esimerkiksi Augustinukseen, Newmaniin ja myös Sontagiin.

Haluaisin varoittaa sinua tästä taipumuksesta. Siinä ei ole mitään syvästi vikana. Diletantit voivat tehdä innostavaa työtä, ja heillä on tapana todella rakastaa sitä mitä he pohtivat, vaikka he eivät niin tekisikään pitkän aikaa. Myöskään diletanttien ja älykköjen työn välillä ei ole selkeää rajaa. Luokat sulautuvat toisiinsa ja yleensä jopa diletanteimpien työstä voi löytää monista eri langoista yhdeksi muodostuvan kankaan. Ei ole helppoa sanoa, milloin älyköstä tulee diletantti, tai toisin päin. Toki on myös selkeitä tapauksia, ja omaksut diletantismin vain siinä määrin kuin et tee vakavaa älyllistä työtä.

Viimeinen varoitus tutkimuksen aiheista. Niiden ei täydy olla asioita, joita rakastat ja tässä yhdenmukaisuus rakastumisen kanssa hajoaa. On täysin mahdollista viettää elämä pohtien jotakin, joka on luotaantyöntävää, kuten (minulle) stalinismi, kriketti ja gamelan-musiikki. En tunne makuasi tarpeeksi hyvin tietääkseni mistä et pidä. Aiheesi tulee olla mielenkiintoinen, sen ei tarvitse olla rakkauden kohde. Älyllistä mietittävää on yhtä paljon epämiellyttävässä kuin ihanassakin. Koska äly toimii suurelta osin tekemällä erotteluja, voi olla älyllisesti hedelmällisempää analysoida kohteesi vikoja kuin osoittaa mikä siinä on oikein. Tässä neuvo: älä seuraa rakkauksiasi, vaan pikemminkin sitä mikä herättää sinussa ajatuksia. Nämä kaksi voivat olla samat, mutta niiden ei todellakaan tarvitse olla.

Siispä: löydä jotakin, jossa on mielestäsi tarpeeksi monimutkaisuutta pitkään työhön. Jotakin, joka riittää tuottamaan monipuolisia ja tulenkestäviä tuloksia, kun niitä pidetään ajatuksen valossa, kuten jalokivikauppias pitää jalokiveä suurennuslasinsa alla. Äläkä lopeta sen pohtimista.

Toinen edellytys on aika. Tarvitset elämän, jossa voit käyttää vähintään kolme keskeyttämätöntä tuntia päivässä älylliseen työhösi, lukuun ottamatta sapatteja ja satunnaisia lomia. Noiden tuntien on oltava vapaita häiriötekijöistä: ei puheluita, ei sähköpostia, ei viestejä, ei vierailuja. Ainoastaan sinä pohtimassa ja tekemässä jotain, joka suoraan auttaa ja tukee pohdintaasi, kuten lukeminen, kirjoittaminen, kokeet ja niin edelleen. Ei mitään muuta. Tarvitset tätä, koska älyllinen työ on tyypillisesti kumuloituvaa ja vauhtia keräävää. Se ei hypi neronleimauksesta toiseen, vaikkakin sellaisia hetkiä saattaa elämässäsi olla, jos olet onnekas. Se rakentuu hitaasti päivä toisensa jälkeen, kuukausi toisensa jälkeen. Mitä ikinä ajatteletkin, vaatii sinulta pitkää ja runsasta pohdintaa. Et voi tehdä niin, jos huomiosi vaeltaa jatkuvasti tai jos annat pohdintojen välillä olla suuria aikavälejä. Häiriötön aika on tila, jossa älyllistä työtä tehdään. Se on tilaa tälle työlle, kuten tehtaan lattia on tilaa kokoonpanolinjalle.

Tämä on hankala edellytys toteuttaa, vaikka se on helppo ymmärtää. Useimpien ihmisten elämä ei salli sitä. He käyttävät, ja heidän täytyy käyttää suurimman osan valveillaoloajastaan selviytymiseen tarvittavien tavaroiden hankkimiseen ja tauot näissä rutiineissa ovat lyhyitä ja arvaamattomia. Kolme tuntia häiriötöntä aikaa joka päivä on käsittämätön ylellisyys useimmille ihmisille nyt ja menneisyydessä. Mutta kirjoitat minulle maailman rikkaimmasta maasta, jossa merkittävällä osalla väestöä on tämä ylellisyys – tai voisi olla pienellä määrällä itsehillintää ja mielikuvitusta. Elannon ansaitseminen kokopäiväisesti ei välttämättä estä sitä. (Faulknerin sanotaan kirjoittaneen Kun tein kuolemaa keskiyön ja kello neljän aamulla välisinä aikoina työskennellessään yövuorossa voimalaitoksessa.)

Myöskään naimisissa oleminen tai vanhempana oleminen ei tätä estä, vaikka kokoaikainen huolehtiminen vastasyntyneistä, taaperoista, kipeistä tai vanhuksista ilman apua voi sen tehokkaasti estää. Koska asut missä asut ja koska elämäsi on antanut sinulle aikaa lukea ja ajatella, on todennäköistä, että voit saavuttaa tämän edellytyksen, jos vain tahdot. Saatat joutua pitämään kurissa halusi ruokaa, juomaa, vaatteita, seksiä ja viihdettä kohtaan, koska ne ovat kaikki hintavia. Saatat joutua luopumaan joistakin kulutustavaroista, joista sinulle sanotaan, ettet voi elää ilman niitä ja jotkut ihmissuhteistasi saattavat kärsiä. Mutta se on mahdollista. Olet nuori, ja voit alkaa suunnitella sitä jo nyt. Sinun tulisi suunnitella sitä nyt.

Häiritsemättömän ajan kanssa tulee eristäytyneisyys ja usein sen mukana yksinäisyys. Nämä voivat olla epämiellyttäviä, mutta niissä on paljon opittavaa. Kun yksinäisyys tunkee sisään repien hihaasi, kutsu se sisään työsi seuralaiseksi. Sen seura tulee tuottamaan odottamatonta tekstuuria ajattelutyöhösi ja se saattaa helpottaa sitä yhtä hyvin kun hidastaa sitä. Opettele olemaan yksin työsi aikana.

Kolmas edellytys on koulutus. Kun tiedät mitä haluat pohtia, sinun tulee oppia ne tarpeelliset taidot ja tiedot, jotka ovat sen ajattelemiselle välttämättömiä. Nykyään meillä on tapana ajatella, että tämä vaatii yliopisto-opintoja. Ehkä, muttei välttämättä. Yliopiston valta-asema on suhteellisen uusi. Lisäksi, jotkut luettelosi ajattelijoista muokkasivat ja kehittivät ajatteluaan akatemian ulkopuolella. Älä siis sekoita koulutusta tutkintojen kanssa.

Kaikista oleellisin taito on yllättävän hankala löytää. Se taito on huomio. Älyköt aina pohtivat jotakin ja se tarkoittaa, että heidän täytyy osata keskittää huomionsa siihen, mitä he pohtivat. Huomiota voidaan ajatella pitkänä, hitaana, yllättyneenä katseena mihin tahansa haluatkaan katsoa. Ehkä se mitä ajattelet, on kamelit: kuinka niistä tuli sellaisia kuin ne ovat, mitä ne oikeasti ovat, kuinka selittää niiden fysiologia ja tavat. Mitä kykyjä niillä on, mitä käyttöä niillä voisi olla ihmisille, miten kamelit esiintyvät kirjallisuudessa ja lauluissa, millaista on ratsastaa niillä. Kamelit ovat yllättävän monipuolisia, mutta niin oikeastaan on kaikki. Se että on mitään, jota ylipäätänsä ajatella ja se että voimme ajatella sitä: nämä ovat ensimmäiset yllätykset ja ne, jotka pohtivat noita outoja asiantiloja ovat luultavasti metafyysikot ja teologit. Heidän pitää osallistua aiheeseensa ei enempää eikä vähempää kuin kameli-intoilijoiden.

Pitkä, hidas ja yllättynyt katse vaatii kultivointia. Turrumme nopeasti ja helposti. Sen seuraus on, että kun olemme nähneet jotain muutaman kerran, se ei enää tunnu yllättävältä ja jos se ei ole uhkaavaa tai hyödyllistä, siitä tulee nopeasti näkymätöntä. Tälle on monia syitä (selviytymisen tarve: langenneisuutemme) mutta mikä tahansa noiden syiden täysi selitys onkaan, (”täysi kuvaus” on itsessäänkin aihe pohdinnalle) tuloksena on, ettemme osaa kunnolla keskittyä.

Tulet kyllästymään. Jos olet vähänkään kuin minä, nautit häiriöstä. Tulet luulemaan liian nopeasti, että olet kalunnut läpi sen mitä katsot ja pohdit. Todellisuudessa mitään ei voida tyhjentää, ei esineitä, ei yhtä inhimillisen maailman ominaisuutta, ei henkilöä, ei abstraktiota. Reaalilukujen joukko saattaa näyttää ensivilkaisulla riittävän selkeältä määritelmissään ja parametreissään tarvitakseen vain kymmenen minuuttia pohdintaa eikä sen enempää. Mutta itse asiassa se avautuu loputtomaan abstraktien suhteiden maailmaan. (Ajattelet melko pian esimerkiksi luonnollisten numeroiden joukon mahtavuutta.)

Hyvä matemaatikko osaa ajatella tavalla, jolla tämä maailma paljastaa näennäisesti yksinkertaisen, tosiasiallisten numeeristen ominaisuuksien ehtymättömyyden siten, että joskus onnella ja soveltamalla saadaan aikaan uusia ajattelutapoja ja ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Siispä, mutatis mutandis sama pätee kameleihin, Henry Jamesin romaaneihin, Yhdysvaltojen sisällissotaan, liikenneruuhkien lieventämisen algoritmeihin, kolminaisuusoppiin (ei vähempää kuin kolminaisuuteen itseensä). Samoin se pätee abstraktimpaan kysymykseen siitä, kuinka erotella yksi ajattelun aihe toisesta.

Kuinka sitten voittaa tylsyys ja parantaa huomiokykyä? Kuinka oppia tarkastelemaan samaa tai joukkoa asioita uudestaan ja uudestaan tavalla, joka paljastaa lisää ominaisuuksia kohteestaan ja joka ehdottaa uusia ongelmia ja ratkaisuja? Tähän ei ole selkeää ohjetta. Pikemminkin kysymys on ensinnäkin siitä, että tiedostamme huomiokyvyn olevan välttämätöntä älyllisessä työssä. Ja että se tuottaa harjoitettuna odottamattomia hedelmiä, eikä tyhjennä sitä, mihin se on kohdennettu. Tiedät olevasi kyllästynyt ajattelemaasi, kun lakkaat yllättymästä, pidät tuttuja vastauksia kuivina ja sovitat ne valmiisiin kaavoihisi. (ks. edellä, erakoitumisen ja yksinäisyyden suhde). Ja viimeisenä, on kyse harjoituksesta toistamisen kautta, kuten pianon soitto ja squash. Paranet huomioinnissa, niin kauan kun tiedostat, että sinun täytyy parantua siinä.

Vaikka ei olekaan idioottivarmaa tapaa kehittää huomiota, on tapoja kasvattaa sitä. Muun muassa tarkoituksella itseään toistavien asioiden tekeminen on tärkeää. Soittamisen harjoittelu, osallistuminen messuun päivittäin, hengityksesi rytmin meditointi, saman kävelyn tekeminen päivittäin (Kant Königsbergissä). Kaikki nämä voivat lisätä huomiota yksityiskohtiin, jos teet näitä niitä ajatellen. Ne voivat auttaa sinua näkemään, että jokainen yksityiskohta on ehtymätön ja että häiriöiden tarve on pohjimmiltaan kyvyttömyyttä keskittyä.

On myös toinenkin etu: kun opit kasvattamaan huomiokykyäsi, tulet tajuamaan, että henkilökohtainen keskittymisen tunteesi vaimenee. Täytyt ja mukaudut siihen, mitä huomioit. Sellaiselle, joka on noin täynnä, ei ole paljoa tilaa itsetietoisuudelle – ja vielä vähemmän itsensä onnittelulle. Tämä sulautuminen on tylsyyden paras lääke, koska tylsyyden pääominaisuus on liiallinen itsen läsnäolo. Läheinen ja toistuva huomio johonkin maailman ominaisuuteen on sen parannuskeino. Sitä älykkö tekee.

Tähän asti olen kirjoittanut tiettyjen taitojen harjoittelusta, ”know-how’sta”, kuten sanotaan. Tarvitset sitä paljon, kun älyllinen elämäsi kehittyy. Mutta tarvitset myös syvän ymmärryksen tiedosta. Tarvitset pohtimastasi aiheesta (matemaattinen, antropologinen tai kirjallinen tietämys) syvät tiedot tarpeeksi kiteytyneenä, jotta voit käyttää niitä puheessasi ja kirjoituksessasi yhtä hyvin kuin äidinkieltäsi. Tietämisen ja tietotaidon välillä ei ole selkeää eroa, eikä niillä tarvitse olla. Mutta on hyvä pitää niiden ero mielessä, vaikka vain siksi, että älyköille on ominaista etsiä enemmän tietoa kuin on tavallista tai kuin mitä tarvitaan useimpiin harrastuksiin. Voit olla pianovirtuoosi, pesäpallon pelaaja, mekaanikko tai englannin puhuja, etkä pysty antamaan samanlaista kattavaa selitystä siitä, mitä teet, toisin kuin älykkö haluaa antaa.

Jonkin asian ajattelu, joka ei taitona eroa paljoakaan mekaanikon taidoista, sisältää kyvyn antaa selityksen siitä, mitä ajatellaan, kattavammin kuin vaaditaan sen ajatteluun. Pesäpallon pelaajan ei tarvitse osata antaa selostusta nopeasti nykivistä lihasreflekseistään osuakseen kohtitulevaan 153 km/h:n heittoon. Älykön, jonka kohteena on pesäpallon mekaniikat, on kyettävä niin tekemään. (Älyköt ovat myös usein kiinnostuneita selostamaan, mitä he tekevät. Tämä essee sisältää joitain elementtejä siitä, mutta tämä on pikemminkin sivutuote, kuin tarpeellinen osa älyllistä elämää.)

Tulet kokemaan iloa, kun laajennat tietämystäsi. Kun opit tietämään yhä enemmän siitä, mitä tahansa se onkaan, huomaat näkeväsi uusia yhteyksiä ja uusia arvoituksia. Kyse ei ole yksinkertaisesti kertymisestä, vaan pikemminkin verkon uudelleen kudonnasta ja sen täydentämisestä tavalla, jolla siitä tulee monimutkaisempi ja kauniimpi.

Kun olet valinnut aiheesi, sinun täytyy selvittää paitsi sen ajattelemiseen tarvittava tieto-taito, myös vaadittu pohjatieto. Se tulee olemaan koulutuksesi sisältö. Se johtaakin neljänteen älyllisen elämän edellytykseen.

Tuo neljäs edellytys on keskustelukumppanit. Et voi kehittää tarpeellisia taitoja tai omaksua tarvittavaa tietopohjaa ilman heitä. Et voi tehdä sitä yksin. Eristäytyneisyys ja yksinäisyys ovat oleellisia, mutta niiden täytyy jatkuvasti kasvaa ja tulla ruokituiksi keskusteluilla niiden kanssa, jotka pohtivat samaa, kuin sinäkin. He saattavat olla kuolleita, missä tapauksessa he ovat saatavilla sinulle heidän kuolemanjälkeisissä jäljissään, kuten kirjoituksissa, tallenteista, muiden kertomuksissa, ja niin edelleen. Tai he saattavat olla elossa, jolloin saatat hyötyä kasvokkain käydyistä keskusteluista, julkisista tai yksityisistä. Molemmissa tapauksissa tarvitset heitä. Et voi kunnolla päättää mitä opetella tai pohtia ilman oikeaa koulutusta, ja parasta koulutusta on oppipoikana oleminen. Tarkkaile niiden töitä tai töiden jälkiä, jotka ovat tehneet sitä, mitä haluat tehdä. Erottele jyvät akanoista ja ravitse itseäsi näillä jyviä.

Tämä tuo esiin ongelman. Mistä tällaisia keskustelukumppaneita löytyy? Kuten jo varmaankin tiedät, vastaus on länsimaisista yliopistoista ja niiden tuotoksista. Niissä on  suhteettomassa suuressa määrässä resursseja älylliseen elämään ja lähtökohtaisesti tämä on se nimenomainen järjestelmä, jonka olemme kehittäneet vaaliaksemme tällaista elämää. Kirjoitan ”lähtokohtaisesti”, koska itseasiassa moni asia yliopistoissa (olen toiminut niissä ja niiden ympäristössä vuodesta 1975) on älyllisen elämän vastainen ja useimmat yliopistojen työntekijät ja myös oppilaskunnat, eivät ole koskaan eläneet tai halunneet elää älyllistä elämää.

He ovat siellä muista syistä. Kuitenkin jokaisessa yliopistossa, jossa olen työskennellyt, on kuitenkin todellisia älykköjä; ihmisiä, joiden elämä on omistettu ajattelemiseen tavalla, jonka tässä olen kuvaillut. Toiminta virantäyttötoimikunnissa ja muissa vastaavissa auditointielimissä, jotka arvioivat tiedekuntien työn arvoa huippuyliopistoissa viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, on vakuuttanut minut tästä. Jos haluat eläviä keskustelukumppaneita, on yliopisto todennäköisin paikka löytää heidät.

Älä kuitenkaan oleta, että tämä tarkoittaa, että sinun on pakko noudattaa tavallisia reittejä akatemiaan: perustutkinto, jatko-tutkinnot, asema tiedekunnassa, vakinainen virka. Se on toki mahdollisuus, mutta jos seuraat sitä, tulee sinun huolehtia, että pidät katseesi palkinnossa, joka tässä tapauksessa on älyllinen elämä. Yliopisto tulee häiritsemään sinua (jos annat sen häiritä sinua) tarjoamalla muita palkintoja sinulle ei älyllisyydestä, vaan akateemisuudesta, ja nämä eivät ole lainkaan sama asia. Se mitä tahdot, on aikaa ja tilaa pohtia, taidot ja tieto kunnolla ajatteluun ja keskustelukumppaneita. Jos yliopisto tarjoaa sinulle näitä, mainiota. Jos se ei tee niin, jätä se sikseen.

Yliopiston oleellisuus paikkana kasvokkain tapahtuvalle älylliselle keskustelulle on joka tapauksessa hiipumassa. Yliopistot siirtyvät yhä enemmän etäopetukseen. Tämä fakta yhdistettynä sen kanssa, että on mahdollista käydä hyvää keskustelua kuolleidenkin kanssa heidän tekstiensä kautta, tekee ilmeiseksi,  että heillä, kelle älyllinen kutsumus ei vaadi kalliita apuvälineitä (laboratorioita, teleskooppeja, hiukkaskiihdyttimiä, tehokkaita tietokoneita, tietokantoja ja sen kaltaisia), yliopiston tulisi olla yksi paikka monien joukossa keskustelukumppanien etsimiselle.

Missään tapauksessa sinun ei tule ajatella, että älyllinen elämä vaatisi jatkotutkinnon. Saatat hyötyä enemmän siitä, ettet hanki sellaista ja hankit sellaisen vain, jos se vaikuttaa ainoalta tavalta päästä käsiksi tarvitsemiisi keskusteluihin ja muuhun koulutukseen. Näin on harvoin. Jos älyllinen työsi vaatii kalliita apulaitteita, olet hankalammassa paikassa, ellei sinulla ole suurta yksityistä varallisuutta. Silloin tarvitset sponsorin, kuten yliopiston, yrityksen, valtion laitoksen tai ajatushautomon.

Etsi siis tarvitsemasi keskustelukumppanit seuraamalla tarkasti sen alan työtä, jota haluaisit tehdä. Muovaa itsesi sen perusteella. Opi, kuinka se tehdään. Pura se ja tutki sen toimintoja. Toista se, jos pystyt. Kommentoi sitä. Kiillota se. Tee siitä pastissi. Missä ympäristöissä teet nämä asiat on syvästi toissijainen itse tekemisen rinnalla. Keskustelu näissä tiloissa kouluttaa sinua antamalla sinulle know-how’n ja tietämyksen, jota tarvitset.

Ja viimeiseksi: Älä tee mitään näistä asioista, joita olen suositellut, ellei sinun ole aivan pakko. Maailma ei tarvitse montaa älykköä. Useimmilla ei ole kykyä tai mieltymystä älylliselle työlle. Ja suurin osa mikä on ihailtavaa ja hyvää ihmisyydessä (rakkaus, uhrautuminen, oikeudenmukaisuus, intohimo, marttyyriys, toivo) on vain vähän tai ei ollenkaan tekemisissä sen kanssa, mitä älyköt tekevät. Älylliseen taitoon ja älylliseen mahtavuuteen liittyy yhtä todennäköisesti moraalinen pahe kuin moraalinen hyve. Ja maailmalla, varsinkaan amerikkalaisella maailmalla ei ole juurikaan kiinnostusta älykköihin eikä se jaa heille palkintoja.

Älykön elämä on yksinäinen, hankala ja usein täynnä puutetta. Älä sitoudu siihen, jos toivot jotain niitä parempaa. Älä tee sitä, jos mielestäsi älyllinen kutsumus on tärkeintä; se ei ole. Älä tee sitä, jos sinulla on pisarakin halveksuntaa tai sääliä heitä kohtaan, joilla ei ole älyllisiä lahjoja. Älä tee sitä, jos luulet sen tekevän sinusta paremman ihmisen. Se ei tee. Tartu tähän työhön vain ja ainoastaan, jos mikään muu ei näytä mahdolliselta.

Kirjoitus on julkaistu englanniksi alunperin First Things -sivustolla. Suomennos: Elias Vainio.

Kuva: NeONBRAND @ Unsplash