Kuinka koronaviruspandemia vaikuttaa maailmankuvaamme? Katoaako maailmasta ”huuhaa-ajattelu”, jollaiseksi uskonnotkin toisinaan lasketaan? Vai vahvistaako kriisitilanne uskoa siihen, että kohtalomme on lopulta korkeampien voimien käsissä? 

Tappaako koronakriisi huuhaa-ajattelun?

Helsingin yliopiston kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist nostaa Ylen kolumnissaan esille rationaalisen ajattelun korostumisen kriisiaikoina. Järki ja tiede ovat etulinjassa taistelussamme koronavirusta vastaan ja tieteeseen perustuvat suositukset ohjaavat jokapäiväistä elämäämme. Enqvistin mukaan tässä taistossa huuhaa-ajattelu, jollaiseksi hän laskee muun muassa kaikki uskonnot, on osoittautunut aseettomaksi.

Enqvist intoutuu vertaamaan nykyistä poikkeustilannetta vuoden 1939 kriisiaikoihin, jolloin Helsingin rautatieasemalle kokoontunut väkijoukko toivotti J. K. Paasikiven johtaman valtuuskunnan rajaneuvotteluihin Moskovaan virren ”Jumala ompi linnamme” sanoin. Enqvist kuvaa, kuinka ”[v]ainooja on nytkin kavala ja kauhea, kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen. Mutta tänään laulamme, että vain tiede hänet voittaa.”

Enqvist on vakuuttunut, että tulemme selviämään nykyisestä poikkeustilanteesta ennemmin tai myöhemmin, tieteen ja rationaalisen ajattelun avulla. Hän on myös varma, että koronakriisin jälkeen maailma ei ole entisensä: kaikenlainen ”huuhaa” on väistynyt oikean, luotettavan tiedon tieltä. Koronaepidemian aikana ja sen jälkeen ”[p]appien sijasta luotamme infektiolääkäreihin”.

Uskonnollisuus korostuu kriiseissä

Enqvistin väitteelle uskonnollisuuden romahtamisesta ei kuitenkaan löydy todisteita koronakriisin aikaisesta tutkimuksesta. Kööpenhaminan yliopiston taloustieteen apulaisprofessori Jeanet Sinding Bentzen on tarkastellut maaliskuussa 2020 tehtyjä Google-hakuja ja todennut, että rukoukseen liittyviä hakuja tehtiin enemmän kuin koskaan aiemmin historiassa. Verrattuna helmikuuhun rukoukseen liittyvien hakujen määrä kasvoi yli 50 prosenttia. Bentzen päättele tästä, että ihmisten uskonnollinen kaipuu on korostunut koronapandemian aikana.

Rukoukseen liittyvät Google-haut pompsahtivat nousuun kaikilla mantereilla, kaikissa yhteiskuntaluokissa ja eri uskontojen kannattajien keskuudessa. Yksi suosituimmista hauista oli ”coronavirus prayer”, mutta myös muut esimerkiksi Jumalaa, Allahia ja Buddhaa koskevat haut yleistyivät. Uskonnollisuuden korostuminen koronatilanteen aikaan on siis yleismaailmallinen ja yleisuskonnollinen ilmiö.

Bentzenin mukaan tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Rukoukseen turvaudutaan selviytymiskeinona epävarmoina aikoina ja kriiseissä. On myös näyttöä siitä, että kriisin aikana esiin noussut uskonnollisuus säilyy myös kriisin jälkeen ja jopa siirtyy eteenpäin seuraaville sukupolville. Kriisit eivät siis tuhoa uskonnollisuutta vaan vahvistavat sitä.

Uskonto ei ratkaise koronaviruspandemiaa

Enqvist on kuitenkin oikeassa siinä, ettei koronaviruspandemiaa ratkaise uskonto vaan tiede. Kun koronavirusrokote löytyy, se löytyy tutkitun tieteellisen tiedon avulla. Jos aiomme selättää koronaviruksen, on järkevää tukea tieteentekijöiden työtä heidän pyrkiessään ymmärtämään viruksen käyttäytymistä ja kehittämään rokotetta virusta vastaan.

Turun yliopiston avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja painottaa (Pirkka 5/2020, s. 36), että rokotteiden avulla Suomesta on onnistettu hävittämään lähes kokonaan polio, jäykkäkouristus, kurkkumätä, tuhkarokko ja aivokalvontulehdus: Valtaoja toivoo, että ”korona muistuttaa meitä siitä, että koko länsimainen hyvinvointi on tieteellisten tutkimusten varassa. Niitä pitäisi tukea myös rahallisesti enemmän”.

Itä-Suomen yliopiston rehtori, biofarmasian professori Jukka Mönkkönen jakaa Enqvistin ja Valtaojan huolen tieteellisen tiedon ajoittaisesta aliarvostuksesta ja tieteen alentamisesta vain mielipiteeksi toisten joukkoon. Hän toivoo, että viime kuukausien poikkeusajat ovat pakottaneet meitä miettimään tutkitun tiedon merkitystä yhteiskunnassa ja sitä, millaiseen ”uuteen normaaliin” haluamme koronakriisin helpottaessa siirtyä. Mönkkösen näkemys on selvä:

”Tiede siis auttaa löytämään ratkaisuja covid-19-tautiin ja myös varautumaan aiempaa paremmin tuleviin pandemioihin, mutta sillä on myös laajempia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. (…) [T]utkittuun tietoon pohjaava johtaminen ja hyvin informoitu väestö toimii populistisesti johdettua ja ristiriitaisesti informoitua väestöä rationaalisemmin ja omaehtoisemmin. (…) Tieteen asemasta ja tekemisen edellytyksistä on siis syytä huolehtia sittenkin, kun pandemia on joskus ohi ja yhteiskunnat alkavat hakea keinoja siitä toipumiseen.”

Miksi Jumala sallii koronaviruksen?

Minkään uskonnon opit eivät siis ratkaise koronavirusongelmaa – mutta ei niiden tarvitsekaan. Uskontojen meriitit ovat muualla. St. Andrewsin yliopiston Uuden testamentin professori N. T. Wrightin mukaan uskonnon (Wright kirjoittaa kristittynä nimenomaan kristinuskosta) tehtävä on tarjota ihmisille turvaa kriisiaikoina ja auttaa meitä elämään epävarmuuden kanssa. Tähän tiede ei pysty.

Eräs uskonnon tärkeimmistä anneista kriisitilanteissa on auttaa vaikeuksien kanssa kamppailevia ihmisiä ymmärtämään, että meidän ei tarvitse ymmärtää kaikkea. Meidän ei esimerkiksi tarvitse ymmärtää, miksi koronaviruspandemia jyllää maailmassa. Jotkin asiat vain käyvät yli ymmärryksemme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän tarvitsisi olla huolissamme – tai pystyisimme olemaan huolehtimatta – siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Wrightin mielestä huolehtiminen on itse asiassa hyvästä. Hän nostaa esille ääripäisistä lähestymistavoista toisaalta yltiörationalistit, jotka pyrkivät selittämään kaiken järjellä ja toisaalta yltiöromantikot, joille riittää, että huolet kaikkoavat ilman sen suurempia selityksiä. Wright näkee hyödyllisempänä kolmannen tien: kärsimisen ja suremisen kestämisen ja sen oivaltamisen, että tätä kautta kenties aukeaa ovi syvempään olemassaolon ymmärtämiseen. Kristityille tämä tarkoittaa kasvamista Jumalan tuntemiseen.

Edelleen jää kuitenkin auki perustava kysymys: Jos Jumala on olemassa, miksi hän ylipäätään sallii koronaviruksen olemassaolon?

Kärsimyksen mysteeri

Oxfordin yliopiston matematiikan emeritusprofessori ja tunnettu kristitty apologeetta John Lennox lähestyy koronavirusongelmaa tuoreessa kirjassaan Where is God in a Coronavirus World? nimenomaan kärsimyksen ongelman kautta. Hän vetää nykyisestä koronakriisistä suoran linkin yleisempään pahan ongelmaa koskevaan keskusteluun, jota Areiopagillakin on käyty.

Lennox huomauttaa, että suurin osa havaituista viruksista on hyödyllisiä ja monet välttämättömiä elämän olemassaolon kannalta. Biologinen maailmamme ei pyörisi ilman niitä. On kuitenkin muutamia viruksia, jotka ovat haitallisia ihmisille, kuten nykyinen koronavirus. Herää kysymys: Eikö Jumala olisi voinut luoda maailmaa, jossa on vain hyviä viruksia?

Lennox rinnastaa tämän seuraavan kaltaisiin kysymyksiin: Eikö Jumala olisi voinut luoda tulta, joka lämmittää, mutta ei aiheuta palovammoja? Tai luontoa, jossa ei ole saalistavia lajeja? Tai ihmisiä, jotka eivät koskaan tee pahaa toisilleen? Kyllä olisi, Lennox itse vastaa, mutta tällainen maailma ei olisi vapaa. On parempi elää maailmassa, jossa asiat voivat mennä pieleen, jotta ne voivat toisinaan sujua hyvinkin. Jotta voisimme tehdä oikein, on oltava myös mahdollisuus tehdä väärin.

Lennox siis vetoa klassiseen vapaan tahdon puolustukseen maailmassa ilmenevän kärsimyksen syynä, kääntäen samalla huomion ihmisten aikaansaamaan kärsimykseen. Kysymyksen koronaviruksen ja muun luonnollisen pahan tarpeellisuudesta hän enimmäkseen kiertää. Rivien välistä on kuitenkin luettavissa, että maailman, jossa ihmiset kokevat hyvää ja pahaa, on oltava maailma, jonka hyvä ja paha läpäisevät kauttaaltaan.

Kristityn suhtautuminen koronaan

Kuinka kristittyjen sitten pitäisi suhtautua maailman kärsimyksiin, kuten koronavirukseen? Tulisiko korona ymmärtää Jumalan antamana rangaistuksena, kuten jotkut uskonnolliset johtajat ja poliitikot – ja showpainijat – ovat esittäneet? Voivatko kristityt vähät välittää varotoimista, koska Jumala joka tapauksessa suojelee heitä, joita tahtoo?

Ei, vastaa reformaattori Martti Luther. Hänen tekstinsä vuodelta 1527, jolloin Wittenbergiin levisi rutto, on tänä päivänä hyvin ajankohtaista luettavaa:

”[Jotkut] kiusaavat Jumalaa ja jättävät tekemättä kaiken varoakseen kuolemaa ja ruttoa. He halveksivat rohtojen ottamista eivätkä vältä kaupunkeja ja ihmisiä, joilla on rutto ja joissa sitä on esiintynyt. He hilluvat ympäriinsä ja laskevat leikkiä asiasta, haluavat näin osoittaa rohkeutensa ja sanovat: ’Tämä on Jumalan rangaistus. Jos hän haluaa varjella meitä, kaikki sujuu hyvin ilman lääkettä ja meidän työtämme.’ Tämä ei ole Jumalaan luottamista vaan Jumalan kiusaamista. Jumala on nimittäin luonut lääkkeen ja antanut meille järjen.”

”Samalla logiikalla ihminen voisi lopettaa syömisen ja juomisen, pukeutumisen ja sisällä asumisen ja julistaa rinta rottingilla vahvaa uskoaan: ’Jos Jumala haluaa varjella minut nälältä ja kylmältä, hän kyllä tekee sen ilman ruokaa ja vaatteita!’ Tämähän olisi silkkaa itsemurhaa. Vielä häpeällisempää on, jos ihminen laiminlyö oman ruumiillisen terveytensä eikä viitsi suojata sitä rutolta parhaan kykynsä mukaan, vaan vielä tartuttaa ja myrkyttää muitakin, jotka olisivat säilyneet hengissä, jos hän olisi pitänyt huolta terveydestään kuten täytyy.”

”Toden totta, tuommoiset tyypit toimivat kuin jos talo olisi tulessa keskellä kaupunkia eikä ketään kiinnosta sammuttaa tulipaloa. Päinvastoin, he raivaavat liekeille tilaa niin että koko kaupunki on kohta liekkien vallassa ja sanovat, että ’jos Jumala niin tahtoo, hän kyllä voi pelastaa kaupungin ilman vettä ja sammutustöitä’.”

Uskonnollisuus ei sulje pois tieteen arvostusta

Enqvistin ja Mönkkösen tapaan Lennox ja Luther korostavat tutkitun tieteellisen tiedon merkitystä koronapandemian hoidossa. He muistuttavat, että kristityillä ei ole mitään syytä olla luottamatta Jumalan lisäksi myös lääkäreihin. Ateistit ovat koronaa vastaan käytävässä kamppailussa samassa rintamassa, vaikka suhteuttavat tilanteen maailmankatsomuksiinsa eri tavoin.

Myös Enqvist tuo esille, kuinka olemme kaikki samassa veneessä, antaen tunnustusta jopa kirkolle: ”Hädän ja ahdistuksen keskellä ihmiset ovat silti näyttäneet myös parhaimmat puolensa. Pyyteetön naapuriapu, seurakuntien huolehtivaisuus, äkkiä leimahtanut auttamisen halu, ovat kaikki liikuttavalla tavalla todistaneet, ettei ihminen ole ihmiselle susi.”

Uskonnoilla ja uskonnollisilla johtajilla on myös merkittävä rooli tieteellisen tiedon levittämisessä yhteisöissään ja seurakuntalaisten harhaluulojen poistamisessa. Etenkin kehitysmaissa, joissa julkista tietoa on niukasti tarjolla ja tiiviissä uskonnollisissa yhteisöissä, joissa johtajilla on paljon valtaa, luotettavan tutkimustiedon jakaminen ja oikeiden toimintatapojen opettaminen korona-aikana on tärkeää.

Enqvistin maalailema tieteen ja uskonnon välinen kilpailutilanne ja hänen hahmottelemansa koronan jälkeinen maailma, jossa uskonnollisuus on tehnyt tilaa tiedeuskolle, ei vaikuta realistiselta. Päinvastoin, tutkimusten mukaan uskontojen merkitys kriiseissä ja kriisien jälkimainingeissa korostuu. Tieteen ja uskonnon vastakkainasettelu on turhaa, myös korona-aikana.

Piditkö artikkelista? Voit tukea Areiopagin toimintaa kannatusjäseneksi ryhtymällä.

Kuva: Марьян Блан | @marjanblan @ Unsplash