Kirja-arvio / Aku Visala / 11.9.2019

Miten tahdonvapauden puolustajat vastaavat tieteellisiin ja teologisiin haasteisiin? Osa 1

Onko meillä kyky tehdä aidosti vapaita valintoja, kuten yleensä ajattelemme? Mitä mieltä tästä valinnanvapaudesta ovat tutkijat eri aloilta? Tässä kirja-arvion ensimmäisessä osassa kysymystä pohditaan vapaan tahdon filosofi Christian Listin teoksen Why Free Will is Real valossa.

Vapaaseen tahtoon ja vastuuseen liittyvistä aiheista käydään kuumaa keskustelua tieteessä, teologiassa ja filosofiassa. Jotkut viimeaikaisista neurotieteen ja psykologian tuloksista ovat herättäneet vaikeita kysymyksiä vapaasta tahdosta. Ne nimittäin näyttäisivät viittaavan siihen, että ihmiset hallitsevat mielentilojaan ja toimintaansa vähemmässä määrin kuin usein ajatellaan. Tämä herättää haastavia kysymyksiä siitä, missä määrin ihmiset todella tietoisesti hallitsevat käyttäytymistään. Lisäksi klassinen vapaan tahdon teologinen ja filosofinen ongelma tuottaa edelleen paljon kitkaa teologien ja filosofien keskuudessa, epäilemättä siksi, koska sillä on keskeinen rooli eri kristillisten tunnustuskuntien identiteetin muodostamisessa. Vapaalla tahdolla on keskeinen rooli monissa kristillisissä opinkappaleissa, mukaan lukien opit synnistä, pelastuksesta ja pyhityksestä.

Tässä kaksiosaisessa artikkelissa tarkastelen kolmea viimeaikaista kirjaa, joissa käsitellään näitä aiheita. Filosofi Christian List puolustaa kirjassaan Why Free Will Is Real melko vahvaa käsitystä tahdonvapaudesta ja sen olemassaolosta. Hän keskittyy pääosin vapaata tahtoa vastaan esitettävien tieteellisten haasteiden ratkaisemiseen. Cambridgen biologi Denis Alexander tarkastelee vapaan tahdon kysymystä nykygenetiikan ja kehitystutkimuksen valossa kirjassaan Genes, Determinism, and God. Niin Listin kuin Alexanderin kirjakin ovat pikemminkin akateemisia teoksia, kun taas kolmas tarkastelemani kirja, Determined to Believe? – The Sovereignty of God, Freedom, Faith, and Human Responsibility (kirjoittajana Oxfordin matemaatikko ja tunnettu kristitty apologeetta John Lennox) on suunnattu pikemminkin suurelle yleisölle.

Kolme kysymystä vapaasta tahdosta

Tämän artikkelin ensimmäinen osa pohjustaa tahdonvapauden ideaa sekä käsittelee Listin kirjaa. Alexanderin ja Lennoxin kirjoja tarkastellaan artikkelin toisessa osassa.

Ennen kuin jatkamme eteenpäin, on hyödyllistä erottaa kolme kysymystä, jotka jäsentävät vapaasta tahdosta käytäviä keskusteluja: (1) mitä tahdonvapaudella tarkoitetaan; (2) mitä merkitystä tahdonvapaudella on; (3) onko tahdonvapaus yhteensopiva determinismin kanssa?

Ensinnäkin on etsittävä vapaan tahdon määritelmää. Mistä tarkalleen ottaen puhutaan? Vapaan tahdon alustavaksi määritelmäksi otan seuraavan: vapaa tahto on toimijan kyky jollain tavoin hallita mielentilojaan ja toimintaansa siten, että toimijaa voidaan pitää vastuullisena näistä tiloista ja toimista. Kuten tulemme näkemään, Listin ja Lennoxin kaltaisen kirjoittajat yhdistävät tämän hallintakyvyn valintojen tekemiseen vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä. Tätä ​​näkemystä pidetään usein libertaristisen vapaan tahdon ainesosana.

Filosofi Alfred Mele on erottanut kätevästi (2014) kolme perusnäkemystä vapaasta tahdosta. Kevyt tahdonvapaus tarkoittaa, että vapaa tahto on kyky rationaaliseen päätöksentekoon. Jos toimija tekee harkitun päätöksen ilman ulkoista tai sisäistä pakkoa, tällaista päätöstä ja siitä seuraavaa toimintaa pidetään vapaana. Jotkut kirjoittajat, kuten List ja Lennox, lisäävät tähän kuvaan toisen ehdon: perustason tahdonvapauden mukaan maailman ja ihmisaivojen on oltava sellaiset, että toimijalla on päätöksentekohetkellä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Toisin sanoen järkevästi ja vailla pakkoa toimiminen ei riitä, vaan maailmassa on oltava syvää avoimuutta, jotta toimijat voivat vaikuttaa siihen. Tämä vaihtoehtoisten mahdollisuuksien ehto on keskustelun ytimessä. Viimeiseksi, huipputason tahdonvapauden mukaan edes syvä avoimuus ei riitä: jotta toimija voi hallita toimintaansa, sen on oltava toimijan suoraan aiheuttamaa ja toimijan pitää vieläpä olla vastuussa omasta luonteestaan. Tässä tapauksessa toimijan tietoisella itsellä on erityinen voima, jota joskus kutsutaan toimijakausaalisuudeksi, ja joka on viime kädessä vastuussa toimijan toiminnasta.

Toinen kysymys koskee vapaan tahdon merkitystä. Miksi vapaa tahto on lainkaan tärkeää? Loppujen lopuksi vapaasta tahdosta käytävät keskustelut ovat turhia, jos ei ole väliä, onko meillä vapaa tahto vai ei. Nykykeskustelua kuitenkin ohjaa olettamus, että ihmiset eivät voi olla vastuussa toiminnastaan, jos heillä ei ole vapaata tahtoa. Kaikki filosofit eivät ole tästä yhtä mieltä mutta kaikki kuitenkin tunnustavat, että jos vapaata tahtoa ei ole, vastuuseen liittyviä käytäntöjä ja asenteita, kuten syyttäminen, rankaiseminen ja arvostaminen, on vaikea perustella.

Kolmanneksi on kysyttävä, onko vapaa tahto yhteensopiva determinismin kanssa. Libertaristit väittävät, että koska determinismi sulkee pois todelliset valinnat vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä, vapaa tahto on yhteensopimaton determinismin kanssa. Lisäksi he väittävät, että ihmiset ovat joka tapauksessa vapaita. Seurauksena on, että libertaristit puolustavat perustason tai huipputason tahdonvapautta. Tähän verrattuna päinvastaisen näkemyksen, kompatibilismin mukaan perustason tahdonvapaus riittää: ihmisillä on vapaa tahto, mutta se on yhteensopiva determinismin kanssa. Lopuksi, on myös skeptikkoja, jotka ovat usein yhtä mieltä libertaristien kanssa vapaan tahdon ehdoista, mutta väittävät sitten, että nämä ehdot eivät täyty ihmisen kohdalla. Toisin sanoen ihmisillä ei ole vapaata tahtoa.

Mitä determinismi on? 

Yksinkertaisimmassa muodossaan determinismi on väite, että kunakin ajankohtana vain yksi tulevaisuus on mahdollinen. Sitä vastoin indeterminismi tarkoittaa tämän väitteen kieltämistä. Determinismiä voidaan puolustaa monin eri tavoin. Jos fysikaalinen maailma on deterministinen, jokaiselle tapahtumalle on fysikaalinen syy, joka yhdessä luonnonlakien kanssa tekee sen vaikutuksen välttämättömäksi. Joten kun otetaan huomioon luonnonlait ja menneiden fysikaalisten tapahtumien summa, tulevaisuus voi toteutua vain yhdellä tavoin. Tällainen fysikaalinen determinismi on kuitenkin kiistanalainen käsitys.

Determinismiä voidaan myös puolustaa toisella tavalla. Ehkä fysikaalinen maailma on indeterministinen, mutta toimijan aivojen ja ympäristön tasolla vaikuttavat tekijät ovat deterministisiä, tai “lähes-deterministisiä”, mikä herättää jälleen yhteensopivuusongelman. Nykypäivän neurotieteiden ja biologian ehdotus on, että on olemassa monia erilaisia toimijan tahdosta ja tietoisuudesta riippumattomia syitä, jotka vaikuttavat hänen käyttäytymiseensä. Ehkä geneettinen determinismi on totta ja geenit tekevät ihmisten teoista välttämättömiä. Ehkä totta on jokin neurobiologisen determinismin kaltainen näkemys, jonka mukaan ihmisen aivot aiheuttavat toimia siten, että tietoisilla aikomuksilla ei ole merkitystä. On myös teologista determinismiä, joka on herättänyt paljon keskustelua etenkin uskonpuhdistuksen aikana ja sen jälkeen. Kalvinistit ja luterilaiset väittävät usein, että Jumalan suvereeni tahto ja kaikkitietävyys ovat sellaisia, että ihmisillä ei ole vapautta valita vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä.

Arkikäsitys tahdonvapaudesta ja sen kolme haastetta 

Listin teos Why Free Will Is Real esittelee vapaan tahdon käsitteen ja siihen liittyvät nykyajan tieteelliset haasteet informatiivisella ja tiiviillä tavalla. Suosittelen Listin kirjaa aloittelijoille, koska se selittää ongelmat selvästi ja tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja. Kirjan suhteellisen lyhyt pituus on myös sen etu.

List tarjoaa analyysin tavanomaisesta, jokapäiväisestä vapaan tahdon käsitteestä ja pyrkii puolustamaan sitä tieteiden esittämältä kritiikiltä. Listin mukaan arkikäsityksemme vapaasta tahdosta lähestyy perustason tai huipputason tahdonvapautta. Toimijan on täytettävä kolme ehtoa voidakseen olla moraalisessa vastuussa toiminnastaan. Ensinnäkin toimijan on suoritettava teko tarkoituksellisesti, toisin sanoen toimijan on kyettävä tulemaan tietoiseksi teostaan, eikä teko saa olla vahinko. Toisena on vaihtoehtoisuuden ehto: toimija olisi voinut tehdä toisin, jos hän olisi niin valinnut. Vapaa ​​toiminta ei voi olla välttämätöntä toimintaa. Viimeiseksi, toimijan on kontrolloitava kyseistä tekoa. Tässä kontrollointi ymmärretään asianmukaisena suhteena toimijan mielentilojen, kuten aikomusten ja uskomusten, sekä teon välillä. Toimija on tekonsa lähde tai aikaansaaja, ei ympäristö tai toimijasta riippumattomat edeltävät tekijät.

Edellä mainituista kolmesta ehdosta käsin List muodostaa kuvan vapaasta tahdosta kolmiosaisena kykynä (s. 16):

  1. Toimijan kyky toimia tarkoituksellisesti.
  2. Toimijan kyky tehdä valintoja ja päätöksiä vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä.
  3. Toimijan kyky kontrolloida tekojansa, toisin sanoen olla tekojensa lähde.

List tunnustaa myös tällaisen vapaan tahdon perimmäisen merkityksen. Se on upotettu toimijan käsitteeseen itseensä. Toimijuus on kyky tehdä valintoja ja harkita vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä. Ilman toimijuutta ihmiset eivät voisi olla moraalisia toimijoita tai edes toimia rationaalisesti. Ilman vapaata tahtoa ihmiset eivät voisi valita toimintaansa ohjaavien moraalisten syiden välillä – josta on kyse käytännöllisessä rationaalisuudessa. Seuraten saksalaisen filosofin Immanuel Kantin ajatuksia List väittää, että jokapäiväinen käsityksemme toimijuudesta pakottaa meidät epäsuorasti omaksumaan tällaisen näkemyksen: oletamme automaattisesti, että me itse olemme ja muut ovat sellaisia ​​toimijoita. List on vakuuttunut siitä, että emme vain oleta toimijuuttamme, vaan itse asiassa meillä on toimijuus.

List jatkaa vapaan tahdon puolustamista kumoamalla kolme tieteen esittämää haastetta, jotka vastaavat kolmea edellä mainittua kykyä. Ensimmäinen on radikaalin materialismin tai eliminativismin haaste. Sen mukaan tarkoituksellisuus, tahto ja tavoitteellisuus ovat kansanomaisia näkemyksiä, joilla ei ole lainkaan merkitystä tieteessä. Todellisuudessa ihmiset ovat fysikaalisia mekanismeja, jotka eivät aio mitään. Lisäksi ei ole mitään ”itseä” tai tietoisuuden keskusta, josta toiminnan voidaan katsoa johtuvan. Koska vapaa tahto vaatii tarkoituksellisuutta eikä sellaista ole olemassa, ei ole vapaa tahtoa, tai ainakin niin argumentissa väitetään.

Toinen haaste vapaalle tahdolle kohdistuu ihmisen kykyyn tehdä valintoja. Itse haaste on yksinkertainen: paras tieteemme osoittaa, että maailmamme fysikaalisen perusosien lisäksi ihmisaivot, päätöstemme ja valintojemme moottori, ovat deterministiset. Koska determinismi on totta, vapaata tahtoa ei voi olla.

Kolmas haaste liittyy hallintaan ja neurobiologiseen determinismiin. List kutsuu tätä epifenomenalismin haasteeksi. Useat psykologit ja neurotieteilijät ovat väittäneet, että tietoiset mielentilamme, kuten uskomukset, aikomukset ja päätökset, eivät ole syysuhteessa toimintaamme. Sen sijaan, että olisimme toimintamme lähteitä, mielentilamme ovat epifenomenaalisia eli ne ilmenevät toimintamme yhteydessä, mutta eivät aiheuta niitä. Jos tämä on totta, niin tekomme eivät ole tietoisen mielemme tuotetta, vaan tietoisuuden ulkopuolella toimivien kognitiivisten ja sosiaalisten mekanismien aiheuttamia. Kuten psykologi Daniel Wegner ja neurotieteilijä Michael Gazzaniga ovat väittäneet, nykytiede tarjoaa paljon todisteita ihmisen käyttäytymisen perustavanlaatuisesta automatisaatiosta. Tietoiset “päätökset” ja aikomukset ovat usein tiedostamattomista syistä johtuvien tekojen jälkikäteistä järkeistämistä. Jos tämä pätee kaikkeen ihmisen toimintaan, meidän on pääteltävä, että ihmiset eivät hallitse tekojaan vapaan tahdon edellyttämällä tavalla.

Miksi vapaa tahto on todellinen? 

Aikomuksellisuuden osalta List väittää, etteivät eliminativistit ole kyenneet selittämään ihmisen käyttäytymistä pelkästään neurobiologisiin mekanismeihin vedoten. Toisin sanoen, aikomusten, uskomusten ja muiden mielentilojen kuvaamisessa käytettävä arkipsykologinen kieli on välttämätöntä ihmisen käyttäytymisen täsmälliseksi kuvaamiseksi ja ennakoimiseksi. Tämä välttämättömyys viittaa Listin mukaan siihen, että arkipsykologisen kielen takana on jotain olennaista, toisin sanoen todellisia kognitiivisia kykyjä, jotka vaikuttavat ihmisen toimintaan. Siten arkipsykologian käyttökelpoisuus tukee vapaan tahdon olemassaoloa.

Toiseen haasteeseen eli determinismin haasteeseen List tarjoaa uudenlaisen vastauksen. Hän ei hyväksy peruslibertarismia eikä peruskompatibilismia. List väittää, että edellä mainitut vapaan tahdon kyvyt ovat todellakin yhteensopivia fysikaalisen determinismin kanssa, mutta eivät psykologisen determinismin kanssa. Hän kutsuu näkemystään kombatibilistiseksi libertarismiksi (s. 9). List vetoaa ajatukseen luonnon tasoista. Luonto on kerrostunut kokonaisuus, jossa kukin taso on joiltakin osin riippumaton sen perustana olevasta alatasosta. Tämä emergentti kuva luonnosta on jo tuttu monille aiemmasta kirjallisuudesta, jossa puolustetaan ei-reduktiivista fysikalismia (Murphy & Brown 2007). Listin on siis osoitettava, että psykologinen determinismi on väärässä, tai että ainakaan meillä ei ole mitään syytä ajatella sen olevan totta.

Hän tekee näin kahdessa vaiheessa. Ensinnäkin List pyrkii torjumaan päättelyn, jossa neurobiologisen tason deterministisestä kuvauksesta päätellään, että myös psykologinen taso on deterministinen. List väittää, että intentionaalinen, ”toimijallinen” kuvaustaso on jossain määrin riippumaton perustana olevasta fysikaalisesta tasosta. Koska toimijallinen taso on monin tavoin toteutettavissa (monitoteutuva) eli yksi psykologinen tila voidaan toteuttaa useilla vaihtoehtoisilla aivojen fysikaalisilla tiloilla, emme voi päätellä fysikaalisesta determinismistä seuraavan psykologisen determinismin. Toisin sanoen ihmisen psykologia saattaa hyvinkin olla indeterminististä, vaikka taustalla olevat aivot ja fysikaalinen maailma olisivat deterministisiä.

Toiseksi List muistuttaa, että on olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että ihmiset todella tekevät valintoja ja päätöksiä, jotka voidaan parhaiten selittää vetoamalla heidän aikomuksiinsa ja uskomuksiinsa. Nämä kuvaukset eivät puolestaan ole deterministisiä.

List vastaa epifenomenalismin haasteeseen puolustamalla mentaalista kausaatiota. Tämän mukaan mielentilat, kuten aikomukset ja uskomukset, voivat olla kausaalisesti vaikuttavia. Ihmismielet todella aiheuttavat tekoja, eivät pelkästään aivot. List vetoaa tieteelliseen näyttöön siitä, että ihmisten päätökset ja tietoiset aikomukset todella vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Kun selitämme ihmisen käytäytymistä vetoamalla heidän uskomuksiinsa ja päämääriinsä, näitä selityksiä ei voi korvata neurotieteen tai biologian selityksillä. Ne eivät selitä samoja asioita. Tämä puolestaan viittaa siihen, että ihmisten aikomukset ja päämäärät todella ovat, ainakin joskus, heidän tekojensa syitä.

Edellä esitetyn perusteella List päättelee, että nykyiset tieteelliset todisteet viittaavat vahvasti tahdonvapauden todellisuuteen. Kyseessä ei ole illuusio, jonka tiede on osoittanut vääräksi, vaan lupaavaksi osoittautuva arkijärkinen oletus. Tietenkään kaikki ihmiset eivät täysin hyödynnä vapaan tahdon kykyjään kaikissa olosuhteissa. Siitä huolimatta useimmilla normaalisti kehittyneillä ihmisillä ovat nämä kyvyt ainakin potentiaalisesti läsnä.

Kokonaisuutena Listin kirja on mielestäni hyvin perusteltu ja hyödyllinen. Se on joskus jopa liian ytimekäs vaatien lukijalta jonkin verran filosofista taustatietoa. Esitän yhden merkittävän kriittisen huomion. List ei käsittele libertarismin ja kompatibilismin välistä keskustelua yksityiskohtaisesti. Väitettyään, että kyky tehdä valintoja kuuluu tahdonvapauden arkikäsitykseen, hän päätyy olettamaan koko libertaristisen kuvan. Tästä aiheesta on käyty kirjallisuudessa laajaa keskustelua, jonka List käytännössä sivuuttaa. Jos on jo aiemmin vakuuttunut kompatibilistien argumenteista, Listin kirja sisältää hyvin vähän perusteita näkemyksen muuttamiseksi. Lisäksi List varmastikin tietää, että on olemassa filosofisesti hienostuneita yrityksiä moraalisen vastuun ylläpitämiseksi vapaan tahdon hylkäämisen tapauksessa (Pereboom 2014), mutta hän näyttää jättävän ne huomiotta kokonaan.

Artikkeli julkaistaan englanniksi aikakauskirjan ESSSAT (European Society for the Study of Science and Theology) News & Reviews numerossa 4/2019. Suomentanut Sampsa Korpela.

Piditkö artikkelista? Voit tukea Areiopagin toimintaa kannatusjäseneksi ryhtymällä.

Kuva: Kari Shea @ Unsplash

Ylös