Vieraskynä / Panu-Matti Pöykkö / 10.10.2017

Suuren Kotkan matkassa: Maimonideen muotokuva

Tunnetun juutalaisen sanonnan mukaan ”Mooseksen ja Mooseksen ohella ei ole ollut koskaan ketään Mooseksen kaltaista”. Sananparren ensimmäinen ”Mooses” viittaa Raamatun profeettaan ja jälkimmäinen Maimonideeseen.

Maimonideen asettaminen juutalaisuuden suurimman profeetan rinnalle korostaa hänen tärkeää asemaansa juutalaisen kansan historiassa ja juutalaisessa ajattelussa. Maimonideen kirjoitukset ovat elintärkeä osa juutalaisen ajattelun ja intellektuaalisen kulttuurin kaanonia ja sen syvintä ydintä.

Maimonides on vaikuttanut syvällisellä tavalla juutalaiseen teologiaan ja laintulkintaan. Hän löytyy useiden 1900-luvun tärkeiden juutalaisten ajattelijoiden kuten Hermann Cohenin, Emmanuel Levinasin ja Kenneth Seeskinin filosofioiden taustalta.

Maimonideen ajattelun vaikutus ja merkitys ylittää myös hänen oman traditionsa rajat. Erityisesti hänen teostaan Eksyneiden Opasta, jossa Maimonides muotoilee kuuluisan negatiivisen teologian sekä filosofian ja uskonnon välisen yhteyden ja yhteensopivuuden puolustuksensa, on luettu ja tutkittu laajasti sen ilmestymisen jälkeen. Keskiaikaisista kristityistä teologeista eritoten Tuomas Akvinolainen luki Opasta ja sai siitä vaikutteita. Maimonides on vaikuttanut myös sellaisten filosofien kuin Leibnizin ja Spinozan ajatteluun.

Opas sisältää myös Maimonideen aristotelismin tunnetuimman esityksen. Hänet tunnetaankin keskiaikaisen aristotelismin edustajana. Aristoteles merkitsi hänelle filosofisen ja rationaalisen tutkimuksen huippupistettä. Hänen aristotelisminsa on uusplatonistisesti värittynyttä, minkä tähden hänen edustamaansa filosofista suuntausta kutsutaan myös uusaristotelismiksi.

Maimonides oli filosofi, teologi, oikeusoppinut, lääkäri ja astronomi. Hän oli laajasti oppinut, erityisen älykäs ja tuottelias. Nykyään häntä kutsuttaisiin renessanssimieheksi. Maimonideen tuotanto on valtava ja sen vaikutusta juutalaiseen ajatteluun, oikeuteen, teologiaan, tekstien tulkintaan ja filosofiaan ylipäänsä ei voida vähätellä. 1900-luvun tärkeimpiin juutalaisiin ajattelijoihin ja vaikuttajiin lukeutuva Rabbi Abraham Joshua Heschel kirjoitti kuuluisasti, että mikäli ei tiedettäisi, että ”Maimonides” on miehen nimi, niin voisi luulla sen viittaavan kirjastoon. Mutta kuka oikeastaan oli Maimonides ja mitä hän teki?

Maimonideen elämän monet vaiheet

Maimonideen muotokuva paraguaylaisessa postimerkissä.

Maimonides, johon juutalaisessa traditiossa viitataan akronyymillä Rambam, joka on perinteisen tavan mukaan muodostettu hänen nimensä Rabbi Moses ben Maimon (s. Rabbi Mooses Maimonin poika) osien ensimmäisistä kirjaimista, syntyi Córdobassa, Espanjassa. Perimätieto tarjoaa Maimonideen syntymäpäiväksi 30.3.1135, mutta tosiasiassa hänen tarkkaa syntymävuottaan ei tiedetä. Yleisesti käytetty syntymävuosi on 1135, mutta vuosia 1138, 1131, 1132 on myös ehdotettu. Vaikka Maimonideen elämästä tiedetään verrattain enemmän kuin muiden kuuluisien keskiaikaisten juutalaisten ajattelijoiden elämästä, on suuri osa hänen tarinastaan kuitenkin tuntematonta. Tiedot perustuvat hänen kirjoituksiinsa, ulkoisiin lähteisiin, perimätietoon, ja ovat usein legendojen värittämiä. Onneksemme kaikki ei ole kuitenkaan hämärän peitossa.

Hänen isänsä Maimon oli Córdobassa arvostettu juutalaisen lain asiantuntija ja toimi rabbiinisena tuomarina (Dayyan). Rambamin äidistä, kuten muistakaan hänen elämänsä tärkeistä naisista, ei tiedetä lähestulkoon mitään. Tarinan mukaan hänen äitinsä oli köyhän teurastajan tytär. Maimonin toinen vaimo ja Maimonideen veljen Davidin äiti oli todennäköisesti saman ylemmän yhteiskuntaluokan jälkeläinen kuin isä Maimon itse.

1100-luvun alun Córdoba oli suvaitsevainen uskonnollisen vapauden ja sivistyksen kehto, jossa Maimonideen oli helppo elää juutalaisena, ja saada korkeatasoinen koulutus. Hänen koulutuksestaan vastasi hänen oma isänsä. On myös ehdotettu, että hänen aikalaisensa kuuluisa muslimifilosofi Ibn Rushd (Averroës) olisi ollut hänen filosofian opettajansa, johon Maimonides olisi tutustunut Alemerían kaupungissa. Tarina saattaa kuitenkin heijastaa enemmänkin Ibn Rushdin ja muiden arabifilosofien keskeistä asemaa Maimonideen ajattelussa. Maimonideen filosofian tärkeimpiä taustavaikuttajia ovatkin keskiaikaiset islamilaiset filosofit (Ibn Rushd (Averroës), Ibn Sina (Avicenna), Al-Ghazali, Al-Farabi). Ertyisesti Al-Farabia hän piti suuressa arvossa.

Almohadien dynastian valloitettua Córdoban, kaupunki joutui poliittiseen myllerrykseen. Valloituksen seurauksena kaupungin ilmapiiri muuttui vihamieliseksi ei-muslimiyhteisöjä kohtaan. Juutalaiset ja kristilliset yhteisöt joutuivat valitsemaan islamiin kääntymisen, kuoleman tai pakkomuuton välillä. Ymmärrettävästi monet kuolemanuhan ja kotiseuturakkautensa tähden valitsivat kääntymisen, mutta yhtä ymmärrettävästi monet valitsivat muuton. Maimon perheineen kuului jälkimmäiseen ryhmään.

Vaellettuaan pitkään läpi Etelä-Espanjan kaupunkien, Almohadien jatkaessaan voittokulkuaan, Maimon vei perheensä Marokkoon. Siellä he asettautuivat viimein Fezin kaupunkiin vuoden 1160 paikkeilla. Kaupunki oli jo kuitenkin ollut Almohadien vallassa vuodesta 1146 lähtien. Tuona aikana Maimonides kirjoitti lyhyitä tutkielmia logiikasta ja metafysiikasta sekä laati kuuluisan kirjeen Kirje Kääntymisestä (n. 1162), jonka sivuilla hän käsittelee juutalaisen kansan kurimusta ja pakkokääntymistä.

Kirjeessä Maimonides lohduttaa yhteisöään vedoten lakiin ja pyhiin kirjoituksiin: kääntyminen islamiin on sallittua, mikäli heidän henkensä on siitä kiinni. Maimonideen mukaan näennäinen kääntyminen ei ole lain vastaista. Äärimmäisen vainon aikana juutalaisen viisauden ja ajattelun korostama ihmiselämän pyhyys ja kunnioitus menee kaiken edelle. Sherwin B. Nuland huomauttaa, että tällainen salliva kanta juontuu todennäköisesti vaikeasta tilanteesta, jossa monelle Fezin juutalaiselle muutto oli vaikeaa ellei mahdotonta. Maimonides ymmärsi tämän.

Tärkeää tällaisessa tilanteessa on Maimonideen mukaan välttää Jumalan Nimen halventamista sekä suorittaa salaa rukoukset mahdollisuuksien mukaan. (Nuland 2005.) Myös Maimonideen oma mahdollinen hetkellinen kääntyminen islamiin samoista syistä on ollut suuri kysymys, johon tutkijat ovat ottaneet kiivaasti kantaa puolesta ja vastaan. On todennäköistä, että näin todella kävi, mutta on epäselvää, missä määrin ja kuinka syvällisesti hän lopulta harjoitti islamia. (ks. esim. Davidson 2005; Nuland 2005.)

Yhtä kaikki yleinen ilmapiiri Fezissä kehittyi lopulta niin tukalaksi, että Maimonin perhe päätti jättää Marokon. Tarinan mukaan perhe poistui kaupungista pimeän turvin pääsiäisen jälkeen vuonna 1165. He suuntasivat ensin Palestiinaan, missä he pysähtyivät ainakin Akran kaupunkiin, ja sieltä viimein Egyptiin. Egyptissä Maimonides asettautui Fustatiin, lähelle Kairon kaupunkia. Egyptissä Maimonides meni naimisiin. Hänen vaimonsa nimeä ei tiedetä. Liitosta syntyi poika, Abraham.

Saapuessaan Egyptiin maa oli vielä shiialaisen Fatimidin dynastian halussa, mutta jo 1170-kuvun alkupuolella kuuluisa sunnihallitsija ja aijubidien dynastian perustaja Salah al-Din julistettiin sulttaaniksi. Salah al-Dinin Egypti osoittautui Maimonideelle erityisen suotuisaksi paikaksi jatkaa työtään juutalaisen oikeuden, filosofian ja lääketieteen parissa sekä kasvattaa mainettaan. Älykkäälle ja poikkeuksellisen lahjakkaalle ajattelijalle ja oikeusoppineelle Maimonideelle oli tilausta Fustatin juutalaisessa yhteisössä. Maimonides, joka toimi juutalaisen oikeuden tuomarina (Rabbi) Fustatissa, saavutti nopeasti korkean aseman juutalaisessa yhteisössä.

1180-luvulla saavutettuaan Suur-Rabbin, Nagidin, aseman hän oli suurinta valtaa käyttävä lainoppinut. Tärkeä osa Maimonideen tuotannosta ovatkin niin kutsutut responsat, joita on säilynyt satoja, ja joissa hän muotoilee oman tulkinnallisen vastauksensa sekä teoreettisiin että käytännöllisiin oikeudellisiin kysymyksiin. Näitä konsultoidaan edelleen juutalaisessa laintulkinnassa.

Maimonideen uran toinen kohokohta oli, kun hänet kutsuttiin Salah al-Dinin hovin lääkäriksi. Maimonides oli todennäköisesti aloittanut lääketieteelliset opintonsa ennen Egyptiin tuloa, ehkä jo Espanjassa, mutta uuden asemansa kautta hän syventyi entistä enemmän lääketieteen teoriaan. Hippokrateen ja Galenoksen lisäksi hän opiskeli keskiaikaisten muslimilääketieteilijöiden tutkimuksia ja ammensi niistä sekä omaan praktiseen toimintaansa että omiin lääketieteellisiin tutkielmiin. Tiedetään, että hän oli Salah al-Dinin visiirin al-Fadilin suosiossa, ja että hänen potilaanaan oli Saladin oma poika, jonka toimeksiannosta hän muun muassa kirjoitti tutkielman sukupuolielämästä.

Lääkärintyönsä ohella, joka vei suurimman osan hänen ajastaan, hän jatkoi sekä tuomarin työtä sekä oman filosofisen ja teologisen työnsä kehittämistä. Tämä ei ole lainkaan yllättävää, sillä Rambam tunnetusti kielsi juutalaisia oikeusoppineita vastaanottamasta hyvitystä omista palveluksistaan. Hänen mukaansa oikeusoppineella oli oltava jokin muu ammatti, jolla ansaita elantonsa. Tooraa ei saa käyttää kuokkana, hän ilmoitti. Sen lisäksi, että Maimonides toimi lääkärinä, hän harjoitti todennäköisesti myös jalokivikauppiaan ammattia, minkä hän peri veljeltään tämän kuoltua vuonna 1174. Maimonides kuoli vuonna 1204.

Maimonideen tuotanto ja Trilogia

Maanpaosta ja siitä seuranneesta pitkästä ja jatkuvasta väkivallan pelosta huolimatta Maimonides löysi aikaa tutkimuksilleen. Responsien lisäksi Maimonides kirjoitti lukuisia kirjeitä, pieniä tutkielmia filosofiasta, lääketieteestä, astronomiasta ja teologiasta. Tärkeimmän osan hänen tuotannostaan kuitenkin muodostaa hänen teologis-filosofinen trilogiansa. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa Mishnan Kommentaari ja Mishneh Torah ovat juutalaisen lain ja teologian esityksiä. Näistä ensimmäinen on kirjoitettu judeo-arabiaksi (heprealaisin kirjaimin kirjoitettua arabiaa) ja toinen hepreaksi. Kolmas osa, Eksyneiden Opas, josta Maimonides yleisesti tunnetaan, on hänen filosofis-teologinen magnum opuksena. Opas on kirjoitettu judeo-arabiaksi.

Mishnan Kommentaarin (arab. Kitab al-Siraj), jonka kirjoittamisen Maimonides aloitti ilmeisesti jo Espanjassa, kirjoittaminen kesti noin seitsemästä kymmeneen vuotta ja päättyi vuonna 1168. Kirja on Mishnan, 200-luvulla kuuluisan oppineen Judah HaNasin (s. ”Ruhtinas/Prinssi Juudas”) laatiman aiemmin suullisesti periytyneiden lakien, asetusten ja moraalisaantojen kokoelman kommentaari. Mishnan kuuluisin kommentaari on Guemara ja yhdessä nämä muodostavat Tooran ohella juutalaisuuden tärkeimmän normatiivisen tekstin, Talmudin. Talmudeja on kaksi, palestiinalainen ja babylonialainen, joista jälkimmäinen on laajin ja tärkein. Maimonides tarkoittikin kommentaarinsa oppaaksi Talmudiin ja lain tulkintaan sekä aloittelijoille että edistyneille.

Vaikka Maimonides keskittyykin teoksessaan vain Mishnan kommentoimiseen, hän kuitenkin sanoo tekevänsä niin seuraten tiukasti babylonialaista Talmudia. Tästä huolimatta on selvää, että Mishnan Kommentaari ei ole pelkästään aikaisempien tulkintojen toistoa, vaan itsenäinen ja omaperäinen teos. Aika ajoin Rambam poikkeaa rabbien tulkinnoista ja asettuu perinnettä vastaan. Kuuluisa esimerkki on Maimonideen jyrkkä ja perinnettä haastava kanta, jonka mukaan yksikään juutalainen, joka rikkoo yhtäkin 13 uskonkappaletta vastaan, ei tule olemaan osallinen “tulevasta maailmasta” (Olam Ha-Ba).

Maimonides muotoili myös, ilmeisesti ensimmäisenä, kommentaarissaan juutalaisuuden 13 lain periaatetta ja perustaa tehden näin, monien kriitikoiden mukaan, juutalaisuudesta jäykän ja dogmaattisen uskonnon. Maimonides ei myöskään itselleen tyypilliseen tapaan välttänyt käyttämästä aikansa filosofisia teorioita ja metodeja analyyseissään. Esimerkiksi hänen mukaansa Mishnan Pirqe Avot (”Isien Sanonnat”; tunnetaan myös nimellä ”Isien Etiikka”) luvun ytimestä löytyy ja sen tulkinnan avain on aristoteelinen etiikka ja kultaisen keskitien periaate.

Mishneh Torah (”Tooran Toisto” tai ”Toinen Toora”; teokseen viitataan perinteisestä sen heprealisella nimellä; englanninkielistä nimitystä ”The Code of Maimonides” näkee myös käytettävän) on Maimonideen vuonna 1180 ilmestynyt toinen pääteos. Sen kirjoittamiseen kului kymmenen vuotta. Mishneh Torah on suuri, 14 -osainen, juutalaisen lain tulkinta. Itse asiassa kyse on pikemminkin juutalaisen lain synteesistä. Siinä missä Kommentaari keskittyi lähinnä Mishnan tutkimiseen, Mishnen tutkimuskenttänä on koko laki kommentaareineen. Tämän monumentaalisen teoksen nimi heijastaa sen tarkoitusta: Maimonides tarkoitti Mishneh’n korvaamaan aikaisemmat lain kommentaarit, jotka arkaaisuudessaan ja monimutkaisuudessaan olivat muuttuneet vaikeaksi ymmärtää ja tulkita.

Teos pyrkii antamaan kaiken kattavan, yksinkertaisen ja selkeän systemaattisen esityksen juutalaisesta laista, sen asetuksista ja opetuksista – esityksen joka on kaikkien tavoitettavissa ja luettavissa. Maimonides mukaan Tooran lisäksi mitään muuta lain esitystä tai kommentaaria ei enää tarvita. Mishneh Torah saavutti nopeasti laajan yleisön ja teki Maimonideesta oman aikansa suurimman ja ohittamattoman juutalaisen oikeuden ja teologian auktoriteetin.  

Maimonideen trilogian kolmas osa Eksyneiden Opas (arab. Dalalat al-Hairin) ilmestyi vuonna 1190. Nimensä mukaisesti Opas on kirjoitettu eritoten niille, jotka käyvät sisäistä taistoa oman uskonnollisen perinteen ja sitä haastavan filosofis-tieteellisen maailmakuvan välillä. Maimonides pyrkiikin osoittamaan, että nämä kaksi eivät muodosta keskenään ristiriidassa olevaa ja keskenään ensisijaisuudesta kamppailevaa taisteluparia. Hänen mukaansa filosofia ja pyhät kirjoitukset lähtökohtaisesti tukevat ja täydentävät toisiaan. Se, mistä filosofia puhuu selkeästi, kirjoitukset puhuvat metaforisesti. Maimonideen mukaan pyhien kirjoitusten kieli on metaforista ja symbolista eikä kirjaimellinen lukutapa sovi niiden tulkitsemiseen. Eteenkin sellaiset kohdat, jotka ovat näennäisesti ristiriidassa filosofisen ja tieteellisen tiedon kanssa, on luettava metaforisesti.

Oppaan yksi tehtävä on ohjata kärsivällisesti lukijaansa kohti eräänlaista hengellistä kääntymystä ja muutosta. Ohjata pois taikauskoisesta ja dogmaattisesta maailmankuvasta kohti elämää, jota hallitsee rationaalinen ja kriittinen asenne, hillitty ja seesteinen viisauden ja totuuden etsintä, ja Luojan kädenjälkien havaitseminen kaikkialla luomakunnassaan, jota hallitsee harmoninen järjestys. Tähän tarvitaan filosofian ja uskonnon välistä yhteistyötä. (Kraemer 2005.)

Oppaan punaisena lankana toimivat Maimonideen negatiivinen teologia ja absoluuttinen monoteismi, jonka keskiössä on käsitys transsendentin ja luomakunnastaan täysin erillisen Luojan ykseydestä. Vaikka Maimonideen mukaan Jumalan olemassaolo ja ykseys ovatkin todistettavissa filosofian keinoin, Jumalan olemukseen meillä ei minkäänlaista pääsyä: voimme tietää, että Jumala on, mutta emme sitä, mitä hän on. Itse asiassa, jokainen positiivinen kuvaus vie meitä kauemmaksi Jumalasta ja lähemmäksi epajumalanpalvontaa. Maimonideen filosofisen teologiaa kuvaakin anti-attributismi. Voimme ainoastaan sanoa, mitä Jumala ei ole. Mutta myös negatiiviset attribuutit ja kuvaukset, ovat ongelmallisia, sillä vaikka ne eivät kerro mitään sitä, mitä Jumala on, nekin ovat attribuutteja.

Tästä huolimatta Maimonides kehottaa lukijaansa seuramaan negatiivista tietä niin pitkälle vain kuin on mahdollista. Tämän tien päätepisteenä on ymmärrys siitä, että meidän ja Jumalan välillä ei ole mitään yhteistä. Kuten filosofi ja Maimonides-tutkija Kenneth Seeskin asian ilmaisee, lopulta negatiivisten attribuuttienkin on väistyttävä ja annettava tilaa hiljaisuudelle ja oppineelle tietämättömyydelle. (Seeskin 2012.)

Eksyneiden Opas on Maimonideen luetuin ja tunnetuin kirja. Se on juutalaisen filosofian tärkeimpiä ellei tärkein teos. Filosofian historian ja uskonnonfilosofian yleisesityksissä, joissa Maimonidesta käsitellään (mikä ei ole itsestään selvää), viitataan usein vain Oppaaseen. Vaikka tällainen menettelytapa on varmastikin usein suotavaa, se on omiaan antamaan filosofista suppean kuvan ja vahvistamaan käsitystä, että hänen koko ajattelunsa tiivistyisi tähän teokseen. Näin ei missään nimessä ole asian laita. Vaikka Opas on muiden trilogian osien tavoin itsenäinen teos, se kuitenkin kuuluu laajempaan kokonaisuuteen.

Opas on vaikeaselkoinen kirja, jonka argumentit ja analyysit syvenevät ja tarkentuvat kirjan edetessä. Tämän tähden kirjan osia ei voi lukea irrallisina kokonaisuudesta. Kaiken lisäksi Maimonides jättää usein tarkoituksellisesti ilmaisemasta oman kantaansa. Sen sijaan hän ilmaisee oman mielipiteensä epäsuorasti ja jättää vihjeitä ja tulkinnallisia avaimia, joiden perusteella lukijan on itse pääteltävä hänen kantansa. Tämän tähden Opasta usein kutsutaan esoteeriseksi.

Vaikka Maimonides pyrkiikin Oppaassa yhdistämään keskenään aristoteelista filosofiaa ja juutalaista viisautta, hän myös ottaa etäisyyttä suhteessa Aristoteleeseen. Tunnetuin ja mielenkiintoisin esimerkki on hänen analyysinsä maailman alkuperästä. Analyysissään hän näyttää hylkäävän aristoteelisen opin maailman ikuisuudesta ja puolustaa tyhjästä luomisen –käsitystä (lat. ex nihilo), jonka hän katsoo olevan myös Tooran kanta.

Tässäkin tapauksessa on kuitenkin edettävä varoen, sillä ei ole lainkaan itsestään selvää kumpi edellä mainituista teorioista maailman alkuperästä on se, jota Maimonides itse lopulta kannatti. Muun muassa Leo Straussin (Strauss 1963.), joka on kuuluisasti analysoinut Oppaan esoteerisesta luonnetta, huomiota herättäneen tulkinnan mukaan Maimonides puolustaa raamatullista luomisoppia sosiaalis-poliittista syistä, mutta tosiasiassa hän oli pesunkestävä filosofi ja (uus)aristoteelikko. Hänen mukaansa Maimonideelle oli itsestään selvää, että filosofia ja uskonto ovat keskenään yhteensopimattomia. Maimonides on Straussin analyysin mukaan jerusalemilaisiin vaatteisiin kätkeytynyt ateenalainen. Straussin vaikutusvaltainen luenta synnytti aikanaan laajan keskustelun ja on tärkeä osa nykytutkimusta. Tämä luenta on kuitenkin haastettu monesta suunnasta, eikä se nauti laajaa kannatusta. (ks. Seeskin 2000; Hartman 2001).

Suuri Kotka

Maimonides sai elinaikanaan osakseen paljon kritiikkiä. Eritoten hänen tapansa sisällyttää ja käyttää filosofisia teorioita ja menetelmiä juutalaisen teologian ja lain tulkinnoissaan herätti paljon keskustelua ja vastusta. Muun muassa Eksyneiden Opas kuului kiellettyjen kirjojen listaan tietyissä osissa keskiaikaista juutalaista maailmaa. Maimonides itse ei kuitenkaan ajatellut pakottavansa vierasta elementtiä omaan uskonnolliseen traditioonsa. Filosofia ja ilmoitus ovat hänelle toisiaan tukevia ja täydentäviä viisauden ja totuuden lähteitä.

Vastustuksesta ja kritiikistä huolimatta Maimonides vakiinnutti nopeasti asemansa yhtenä kaikkien aikojen tärkeimpänä ja vaikutusvaltaisimpana juutalaisena ajattelijana. Tästä kielii muun muassa se, että hänen teoksensa käännettiin nopeasti usealle kielelle. Hänen tekstejään luetaan, tutkitaan, tulkitaan ja konsultoidaan edelleen. Hänen tuotantonsa merkityksen, ja erityisesti hänen syvällisen juutalaisen lain ymmärryksensä ja hallintansa tähden hän saanut lempinimen Suuri Kotka.

Viitattu kirjallisuus ja muita hyödyllisiä tutkimuksia

Cohen, Hermann

2004 Ethics of Maimonides, trans. Almut Sh. Bruckstein. Madison: The Univeristy of Wisconsin Press.

Davidson, Herbert

2005 Moses Maimonides: the man and his works. Oxford: Oxford Univeristy Press.

Dobbs-Weinstein, Idit & Goodman Lenn. E & Grady, James Allen (Ed.)

2009 Maimonides and his Heritage. Albany: SUNY Press.

Hartman, David

2001 Maimonides, Torah and the Philosophic Quest. Skokie: Varda Books.

Kraemer, Joel L.

2005 “Moses Maimonides: An Intellectual Portait”, in The Cambridge Companion to Maimonides. Ed. Kenneth Seeskin. Cambridge: CUP. 10-57

Nuland, Sherwin B.

2005 Maimonides. New York: Schocken Books.

Seeskin, Kenneth

2000 Searching for a Distant God. Oxford: Oxford University Press.

2012 Jewish Messianic Thoughts in an Age of Despair. Cambridge: CUP.

Stern, Josef

2013 Matter and From of Maimonides’ Guide. Cambridge: Harvard University Press.

Strauss, Leo

1963 “How to Begin to Study the Guide of the Perplexed”, in The Guide of the Perplexed, by Moses Maimonides. Trans. Shlomo Pines. Chicago: Chicago University Press.

Kuva 1: Søren Astrup Jørgensen @ Unsplash.

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD.

Ylös