Kolumni / Aku Visala / 7.2.2017

Unohdettu vaihtoehto? Tahdonvapauden ja determinismin yhteensopivuus

Oletamme usein, etteivät vapaa tahto ja determinismi ole yhteensopivia. Saman oletuksen tekevät myös monet tieteilijät. Aku Visala esittelee kuitenkin vastakkaisen näkökulman, joiden mukaan vapaus ja determinismi eivät sellaisenaan ole keskenään törmäyskurssilla. Tällaiset kompatibilismiksi kutsutut näkemykset auttavat ratkaisemaan monia tahdonvapauteen liittyviä ongelmia.

Helsingin yliopisto järjesti tämän vuoden tammikuussa Tieteen päivät otsikolla ”vapauden rajat”. Eräs käsitellyistä teemoista oli vapaa tahto ja tiede. Menin tietysti paikalle kuuntelemaan keskustelua, jonka tarkoituksena oli selvittää uhkaavatko neurotieteen ja genetiikan tulokset vapaata tahtoamme ja vastuutamme.

Aivotutkija Kai Kaila ja filosofi Antti Kauppinen olivat yksimielisiä: eivätpä uhkaa. Olen samaa mieltä.

Keskustelussa minua jäi kuitenkin vaivaamaan yksi asia. Ongelma muotoiltiin seuraavalla tavalla. Aivotutkimus uhkaa vapautta ja vastuuta, jos voidaan osoittaa, että tekomme ja ajatuksemme seuraavat väistämättä aivojemme toiminnasta. Jos tekoni seuraa välttämättä sitä edeltävistä syistä, se ei voi olla vapaa. Tämän oletuksen mukaan vapaus ja vastuu edellyttävät jonkinlaista ”väljyyttä” sen suhteen, miten tekomme syntyvät. Väljyyttä ei ole, jos determinismi pitää paikkansa, eli jos tekomme seuraavat välttämättä niiden syistä (ovatpa nämä syyt sitten mitä tahansa).

Vaikka determinismin ja tahdonvapauden yhteensopimattomuus on varsin luonnollinen oletus, se ei pidä välttämättä paikkaansa. Itse asiassa varsin monet nykyfilosofit (aivan kuten monet menneiden aikojenkin filosofit) ovat sitä mieltä, ettei vapauden ja determinismin välillä ole ristiriitaa.

Väitettä, jonka mukaan determinismi ja vapaus ovat yhteensopivia, kutsutaan tavallisesti yhteensopivuusteesiksi ja tämän mukaisia kantoja kompatibilismiksi. Kompatibilismi käy joiltakin osin arki-intuitioitamme vastaan, joten se jää arkikeskusteluissa usein sivuun. Se ei myöskään ole kovinkaan tuttu tiedemiesten keskuudessa. Se on unohdettu vaihtoehto.

Kompatibilismia ei kuitenkaan kannattaisi unohtaa, koska se on erittäin hyödyllinen ja ratkaisee monia tahdonvapauteen liittyviä hankalia ongelmia. Jos se pitää paikkansa, vapautemme ja vastuumme eivät ole fyysikkojen ja aivotutkijoiden panttivankeja. Voimme olla vapaita riippumatta siitä, mitä atomeista ja hermosoluista sanotaan.

Determinismi ja vapaan tahdon ongelma

Kuvittele herääväsi aamulla hyvin nukutun yön jälkeen. Keittelet aamukahviasi ja avaat päivän Hesarin. Käännät tiedesivun esiin ja katsot isoa otsikkoa: ”fyysikot yksimielisiä: nykyhetken fysikaaliset tapahtumat seuraavat 100% todennäköisyydellä menneisyyden fysikaalisista tapahtumista”. Menisikö aamukahvisi väärään kurkkuun ja joutuisit paniikkiin, vai ryystäisitkö kahvisi rauhassa ja jatkaisit päivääsi kuten ennenkin?

Vaikka joillakin filosofeilla saattaisi kylmä hiki puskea esiin, uskallan väittää, että valtaosa ihmisistä jatkaisi elämäänsä aivan tavalliseen tapaansa. Jos kompatibilismi pitää paikkansa, heillä on tähän täysi älyllinen oikeus.

Otsikko nimittäin tarkoittaisi sitä, että se maailma, jossa elämme, olisi paljastunut deterministiseksi. Determinismillä tarkoitetaan tässä näkemystä, jonka mukaan kaikki nykyhetken tapahtumat seuraavat välttämättä menneisyyden tapahtumista ja luonnonlaeista. Näin määriteltynä determinismistä seuraa se, että kullakin hetkellä vain yksi tulevaisuus on mahdollinen.

Arkikäsityksemme mukaan vapaus edellyttää valinnan mahdollisuutta. Vapaus edellyttää, että valintani hetkellä ainakin kaksi mahdollista tulevaisuutta on auki. Päätän mennä lounaalle kiinalaiseen ravintolaan. Arkikäsityksen mukaan tätä tekoa voidaan pitää vapaana ainoastaan silloin, jos muut tulevaisuudet ovat mahdollisia; voisin halutessani mennä esimerkiksi korealaiseen ravintolaan tai olla syömättä lounasta laisinkaan.

Jos determinismi pitää paikkansa, minulla ei kuitenkaan ole tämänkaltaista valinnan mahdollisuutta. Siitä nimittäin seuraa, että kullakin hetkellä vain yksi tulevaisuus on mahdollinen. Kun päätän mennä lounaalle, on minulla edessäni vain yksi mahdollinen tulevaisuus, tulevaisuus jossa menen kiinalaiseen.

Jotkut filosofit ovatkin tällä perusteella päätelleet, ettei tahdonvapaus ole yhteensopivaa determinismin kanssa. Juuri nämä inkompatibilistit, eli yhteensopimattomuusteesin kannattajat, puskevat kylmää hikeä lukiessaan edellä mainittua Hesarin juttua. He eivät voisi jatkaa päiväänsä normaalisti, koska Hesarin juttu romuttaisi heidän (ja kaikkien muidenkin) vapauden ja vastuun.

Kompatibilismin monimuotoisuus

Kompatibilistit puolestaan ajattelevat, että valtaosa (tai kaikki) moraaliseen vastuuseen ja vapauteen liittyvistä uskomuksistamme ja käytännöistämme voidaan pelastaa, vaikka determinismi osoittautuisikin todeksi. Siksi he jatkaisivat päiväänsä aivan rauhassa, vaikka heidän inkompatibilismiin taipuvaiset ystävänsä jäisivät kotiin hermoraunioina.

Kompatibilismi on erittäin suosittu kanta analyyttisessa filosofiassa: erään kyselyn mukaan sillä on noin 60% prosentin kannatus nykyfilosofien keskuudessa. Kompatibilismi on suosittu kanta myös länsimaisen filosofian historiassa: esimerkiksi David Hume (1711-1776), John Locke (1632-1704) ja Aristoteles (384-322 eea.) olivat kompatibilisteja.

Nykykeskustelussa on esitetty lukuisia erilaisia kompatibilistisia teorioita, joista keskeisiin lukeutuvat esimerkiksi John Martin Fisherin semikompatibilismi, Harry Frankfurtin ja hänen seuraajiensa hierarkkiset teoriat (engl. hierarchical theories/mesh-theories) sekä lukuisat erilaiset teoriat, joiden mukaan vapaat teot ovat responsiivisia järkiperusteille (engl. reasons-responsive theories). Lukija löytää kirjallisuudesta lisätietoa näistä teorioista. Pysyttelen jatkossa perusväitteissä, joista uskoisin monien kompatibilistien olevan samaa mieltä.

Vapaus itsehallintana

Yksi tapa puolustaa kompatibilismia on väittää, ettei valinnan hetkellä avoimella tulevaisuudella itse asiassa ole juurikaan tekemistä sen kanssa, miten me tavallisesti arvioimme ihmisten vastuullisuutta.  

Ajattele esimerkiksi seuraavaa tilannetta. Reformaattori Martti Luther (1483-1546) haastettiin esiintymään Wormsin valtiopäivillä 1521 ja puolustamaan näkemyksiään keisarin edessä. Kuten tunnettua, Luther päätti pitkän puolustuspuheenvuoronsa sanoihin ”tässä seison, enkä muuta voi”.

Tässä seisoi, eikä muuta voinut. Muistolaatta Wormsissa, Saksassa.

Mitä jos ottaisimme Lutherin lauseen kirjaimellisesti? Ottaen huomioon Lutherin omat vakaumukset, hänen omatuntonsa ja kaiken sen tiedon, mihin hänellä oli pääsy, hänellä ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin asettua roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Seuraisiko tästä, ettei Luther tehnyt valintaansa vapaasti, ettei hän ole vastuullinen?

Kompatibilistin mukaan ei seuraa. Pikemminkin päinvastoin: tuntuisi varsin oudolta väittää (kuten inkompatibilisti joutuu tekemään), ettei Luther olisikaan vapaa eikä vastuullinen.

Luther on kompatibilistin mielestä vapaa, koska toimii omasta tahdostaan riippumatta ulkoisesta painostuksesta. Vapaus on siis ensisijaisesti sitä, että henkilöllä on kyky tehdä päätöksiä ja valintoja ulkopuolisten tekijöiden niitä määräämättä. Tätä voisimme kutsua vapaan tahdon negatiiviseksi ehdoksi. Valintamme ovat vapaita, kun niitä ei määritä mikään meistä riippumaton ulkopuolinen tekijä, esimerkiksi pakko tai manipulaatio. Valintani mennä kiinalaiseen ravintolaan lounaalle on siis vapaa, jos se on omien halujeni ja uskomusteni aiheuttama.

Valtaosa kompatibilisteista kuitenkin ajattelee, ettei negatiivinen vapaus ulkoisesta pakosta tai manipulaatiosta ole riittävä ehto vapaudelle ja vastuulle. Tarvitaan lisäksi positiivinen vapaus: mahdollisuus vaikuttaa omien tekojen syihin ja perusteisiin. Positiivisen ehdon yksityiskohdista ei vallitse yksimielisyyttä kompatibilistien keskuudessa. Varsin moni ajattelee, että omiin haluihin ja päämääriin vaikuttaminen voidaan ymmärtää kykynä mukautua järkiperusteisiin. Kun henkilöllä on kyky arvioida järkiperusteita jonkin teon puolesta ja vastaan sekä ohjata käytöstään tämän mukaan, voidaan häntä pitää vapaana ja vastuullisena. Tämän näkemyksen mukaan lounastan kiinalaisessa vapaasti, jos haluni syödä kiinalaisessa ei ole mikään pakkotoiminto. Jos minulle esimerkiksi kerrottaisiin, että kaikki kiinalaiset ovat tänään kiinni, menisin jonnekin muualle.

Näiden kahden ehdon nojalla Lutherin teko asettautua keisaria ja kirkkoa vastaan näyttää vapaalta, vaikkei hänellä ollutkaan muuta vaihtoehtoa. Luther toimi oman järkensä, tunteensa ja halujensa perusteella ulkoista painostusta vastaan. Lisäksi hänen tunteensa ja halunsa (ja hänen järkiperusteensa) olivat sellaisia, joihin hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa, tai ainakin hän tunnisti ja hyväksyi ne omikseen. Jos esimerkiksi hänen johtopäätöksensä Raamatun sanomasta olisivat olleet erilaiset, Luther olisi luopunut auktoriteettien haastamisesta.   

Kompatibilistille vapaus ja vastuu edellyttävät siis eräänlaista itsehallintaa tai autonomiaa: yksilö on vapaa ulkoisesta pakosta ja pystyy säätelemään omaa käytöstään järkiperusteilla. Nämä ehdot, kompatibilisti ehdottaa, voivat täyttyä, vaikka determinismi olisikin totta.  

Kannattaa huomata se, ettei kompatibilisti ole sitoutunut determinismin totuuteen. Useat kompatibilistit ajattelevat, ettemme vielä tiedä onko determinismi totta vai ei. Voi myös olla, ettemme saa koskaan tietää. Tällä ei kuitenkaan ole heidän mielestään merkitystä vapauden ja vastuun kannalta: voimme olla aivan yhtä vapaita deterministisessä maailmassa kuin indeterministisessäkin.

Kompatibilismin etuja

Eräs kompatibilismin keskeisistä eduista on se, että toimiessaan se antaisi meille mahdollisuuden sovittaa yhteen fysikalismi ja vapaus. Olen aiemmissa teksteissäni kiinnittänyt huomiota fysikalismin ongelmiin. Fysikalismi on näkemys, jonka mukaan koostumme kokonaan fysikaalisista osista emmekä ole esimerkiksi aineettomia sieluja. Fysikalismia ovat kannattaneet monien sekulaarien ajattelijoiden lisäksi myös lukuisat teologit ja kristityt filosofit.

Varsin yleinen vastaväite fysikalismia kohtaan on se, että se sulkee pois inhimillisen vapauden ja vastuun. Jos koostumme vain ja ainoastaan fysikaalisista osista, näitä osia ohjaavat fysiikan lait, joihin emme voi vaikuttaa. Eikö käyttäytymisemme ole lopulta tulosta esimerkiksi aivojemme toiminnasta, eikä esimerkiksi päätöksistämme ja haluistamme?

Kompatibilisti pitää tätä vastakkainasettelua aivojen toiminnan ja valintojemme välillä harhaanjohtavana. Kuten jo aiemmin sanoin, kompatibilistin mielestä vapauteen riittää, että henkilö toimii omasta halustaan ja hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omiin haluihinsa, luonteeseensa ja päämääriinsä. Kumpikaan näistä ehdoista ei näytä edellyttävän sielun tai jonkin muun ei-luonnollisen tai yliluonnollisen minuuden olemassaoloa.

Kompatibilismin toinen keskeinen etu on, että sen avulla voidaan säilyttää arkijärkinen erottelu vastuuttoman ja vastuullisen toiminnan välillä. Arkielämässämme ja esimerkiksi oikeudenkäynneissä arvioimme usein sitä, missä määrin jonkin yksilö on vastuussa teoistaan. Ajattelemme, että normaalissa terveydentilassa olevat aikuiset ovat pääosin moraalisessa ja rikosoikeudellisessa vastuussa tekemisistään.

Erilaiset mielenterveyden häiriöt, sairaustilat ja muut vastaavat voivat kuitenkin vähentää yksilön vastuuta teoistaan tai poistaa sen kokonaan. Samoin ajattelemme, että jotkut yksilöt, kuten esimerkiksi pienet lapset ja vaikeasti kehitysvammaiset, eivät ole juuri laisinkaan vastuussa teoistaan.

Inkompatibilistien mukaan tällaista jakoa vastuullisten ja vastuuttomien välillä ei voitaisi enää tehdä, jos determinismin totuus kävisi ilmi, eli jos vaikkapa fyysikot onnistuisivat osoittamaan kuinka koko kosmos toimisi deterministisesti. Inkompatibilistien mukaan meidän pitäisi siis ajatella, että tämä löytö tekisi meistä kaikista yhtä vastuuttomia, kuin esimerkiksi vakavista aivovaurioista kärsivistä ihmisistä.

Kompatibilistin mielestä tämä ei vaikuta laisinkaan uskottavalta. Riippumatta siitä, onko determinismi totta vai ei, aivovaurioista kärsivien ja normaaleilla aivoilla varustettujen ihmisten välillä on selkeä ero: jälkimmäisillä on kyky itsehallintaan, kun taas edeltävillä ei. Tämä ero ei häviä, vaikka determinismi pitäisikin paikkansa.

Kompatibilismin teologisia hyötyjä

Mainitsin edellä, kuinka suosittu näkemys kompatibilismi on ollut länsimaisen filosofian historiassa. Samaa voidaan sanoa myös teologian historiasta. Teologian kentällä kompatibilismia ovat kannattaneet (tai ainakin sinne päin olleet kallellaan) ainakin sellaiset suuruudet, kuten Augustinus (354-430), Tuomas Akvinolainen (1225-1274) ja Luther.

Yksi syy, miksi kompatibilismi on ollut suosittua teologiassa, liittyy Jumalan kaitselmukseen ja ihmisen vapauteen. Perinteisen teismin mukaan Jumala on luonut maailman ja hallitsee sen toimintaa. Monien teistien mielestä tämä hallinta on siinä mielessä kattava, ettei mikään tapahdu Jumalan tahdosta riippumatta. Koska perinteisen teismin mukaan Jumala on kaikkivaltias, ei mikään voi viime kädessä vastustaa hänen tahtoaan.

Tällainen teologinen determinismi on selvästi samaa lajia, kuin edellä kuvattu fysikaalinen determinismi: kummastakin seuraa, että vain yksi tulevaisuus on mahdollinen. Kummastakin seuraa sama ongelma ihmisen vapauden suhteen: myös teologinen determinismi sulkee pois vaihtoehtoiset tulevaisuudet.  

Jos kompatibilismi on oikea tapa ajatella vapautta ja vastuuta, ongelma ei ole ylitsepääsemätön. Kompatibilismin mukaan emme välttämättä tarvitse avoimia tulevaisuuksia ollaksemme vapaita. Kyky itsehallintaan riittää.

Lopuksi

Arkikeskustelut ja populaaritieteellinen debatti tahdonvapaudesta hyötyisivät suuresti, jos kompatibilismi otettaisiin paremmin huomioon. Koska arki-intuitiomme on inkompatibilismin puolella, on kompatibilismi jäänyt lähinnä filosofien harrastukseksi. Sitä eivät näytä tuntevan edes tahdonvapaudesta kirjoittavat merkittävät tieteilijät.

Esimerkiksi kognitiivinen neurotieteilijä Michael Gazzaniga näyttää kirjassaan Who’s In Charge? Free Will and the Science of The Brain (2012) olettavan inkompatibilismin totuuden. Gazzaniga löytää aivoista vain fysikaalisia prosesseja, jotka ovat tulosta joistakin toisista fysikaalisista prosesseista. Tästä hän sitten päättelee, ettei vapaata tahtoa voi olla olemassa.

Jos kompatibilismi otetaan vakavasti, determinismi fysiikassa tai aivoissa ei ole vapauden ja vastuun este. Deterministisetkin aivot nimittäin mahdollistavat vapauden itsehallintana. Riittää, että aivojen korkeamman tason toiminnot, esimerkiksi asetetut päämäärät ja tietoiset päätelmät, voivat vaikuttaa alemman tason toimintoihin. Tämän tietenkin Gazzaniga hyväksyy muttei näe sen suhdetta tahdonvapauteen.

En ole esitellyt kompatibilismin ongelmia ja enkä puolustanut sitä inkompatibilistien vastaväitteitä vastaan. Kompatibilismillä, kuten kaikilla filosofisilla kannoilla, on omat ongelmansa. Itse ajattelen, että se selviää näistä ongelmista varsin hyvin, vaikka tämän osoittaminen jääkin tämän kirjoituksen ulkopuolelle.

Kirjallisuutta:

John Martin Fischer & Mark Ravizza: Responsibility and Control: A Theory of Moral Responsibility (Cambridge 1998)

Warren Brown & Nancey Murphy: Did My Neurons Make Me Do It? Philosophical and Neurobiological Perspectives on Free Will and Moral Responsibility (Oxford 2007)

Robert Kane (toim.): The Oxford Handbook of Free Will (Oxford 2011)

Kuva 1: André Motta de Lima@Flickr.com. Rajattu. CC BY-NC-SA 2.0

Kuva 2: Holly Hayes@Flickr.com. Rajattu. CC BY-NC 2.0.

Jos pidit lukemastasi, tykkää Areiopagista Facebookissa, seuraa Twitterissä ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi.

Ylös