Mitä on luonnollinen teologia ja millä tavalla se koskettaa nykypäivän ihmistä? Alister McGrath vastaa näihin kysymyksiin tuoreessa kirjassaan Re-imagining Nature, joka tiivistää hänen vuosikymmenten mittaisen työnsä luonnollisen teologian parissa.

Alister McGrath luonnollisen teologian puolestapuhujana

Pohjoisirlantilainen teologi Alister E. McGrath (s. 1953) on eräs aikamme tunnetuimpia teologisia ajattelijoita. Hänen kirjallinen tuotantonsa on varsin laaja käsittäen niin systemaattisen ja historiallisen teologian yleisesityksiä ja teologisia elämäkertoja kuin yleistajuista kristillistä kirjallisuutta ja lastenkirjojakin. McGrathin ominta aluetta on kuitenkin kenties luonnontieteiden ja teologian välinen keskustelu, jossa hän on profiloitunut erityisesti Isossa-Britanniassa uusateistien voimakkaana kriitikkona.

Erityisen lähellä McGrathin sydäntä on niin sanottu luonnollinen teologia (natural theology, theologia naturalis). Hän on käsitellyt aihepiiriä muun muassa kolmiosaisessa kirjasarjassaan A Scientific Theology (2002–2003) sekä teoksissaan The Open Secret: A New Vision for Natural Theology (2008) ja Darwinism and the Divine: Evolutionary Thought and Natural Theology (2011). McGrathin tuoreinta kirjaa Re-imagining Nature: The Promise of A Christian Natural Theology (2017) voidaan pitää hänen luonnolliseen teologiaan keskittyvän ajattelun tähänastisena huipentumana.

McGrath ottaa tavoitteekseen kehittää korostetusti kristillistä luonnollista teologiaa ja valaa sille aiempaa tukevamman filosofisen perustan. Hänen perusväitteensä on, että luonnollista teologiaa on vaikea tehdä neutraaleista lähtökohdista. Jos halutaan, että luonto paljastaa jotain yliluonnollisesta, sitä on tulkittava oikeanlaisen linssin läpi. McGrathin mukaan parhaan tulkinnallisen viitekehyksen maailman ymmärtämiselle tarjoaa kristillinen maailmankuva.

Lähestymistapoja luonnolliseen teologiaan

Olen itse aiemmin Areiopagilla määritellyt luonnollisen teologian olevan ”teologiaa, jossa luontoa havainnoimalla ja järkeä käyttämällä pyritään osoittamaan, että Jumala on olemassa ja että Hänen olemassaoloonsa on rationaalista uskoa”. McGrathin mukaan tämä on jokseenkin ylimalkainen näkemys luonnollisesta teologiasta eikä tee oikeutta ilmiön rikkaudelle. Hän erottaa kuusi eri tapaa ymmärtää luonnollinen teologia (hahmottelen jokaisen lähestymistavan yhteydessä sen mahdollisia haasteita):

1. Luonnollinen teologia filosofian osa-alueena, jonka pyrkimyksenä on saada tietoa Jumalasta ja hänen ominaisuuksistaan pelkästään ihmisjärjen avulla, ilman vetoamista yliluonnolliseen ilmoitukseen tai fysikaalista maailmaa koskeviin havaintoihin. Näin ymmärrettynä luonnollinen teologia ei ponnista kristillisistä tai muista maailmankatsomuksellisista lähtökohdista ja on täten avointa kaikille. Luonnollinen teologia on siis yksinkertaisesti teologiasta pohdiskelua, joka kumpuaa ihmismielen luonnollisista taipumuksista.

Tämä yksinkertaisuus voidaan kuitenkin kyseenalaistaa ja kysyä, mitä ”luonnollinen” oikein tarkoittaa. Ei ole mitenkään selvää, että on olemassa yksi universaali tuntemus siitä, mikä on luonnollista tai että kaikki ihmiset päätyisivät samanlaisiin johtopäätöksiin Jumalan (tai muunlaisten yliluonnollisten olentojen) olemassaolosta järkeään käyttämällä. Lukemattomat käytännön vastaesimerkit itse asiassa osoittavat vahvasti, ettei näin ole.

2. Luonnollinen teologia yrityksenä todistaa Jumalan olemassaolo vetoamalla luonnon säännönmukaisuuteen ja monimutkaisuuteen. Kun luontoa tutkitaan (luonnontieteiden keinoin tai arkikokemukseen perustuen), siitä saatetaan löytää piirteitä, jotka vaikuttavat siltä, että Jumala tai muu yliluonnollinen voima olisi saanut ne aikaan. Tässäkin lähestymistavassa korostuu luonnollisen järjen käyttö, mutta toisin kuin edellisessä, lähtökohtana ovat luontoa koskevat havainnot, joista sitten järjen avulla tehdään päätelmiä.

Myös kritiikki voidaan muotoilla pitkälti samalla tavalla kuin edellä. Vaikka eri havainnoijilla olisi käytössään samat havainnot, eivät niiden perusteella tehdyt johtopäätökset välttämättä ole samoja. Toinen voi pitää selvänä, että maailmankaikkeuden järjestyneisyys viittaa sen takana olevaan Suunnittelijaan, kun taas toisen mielestä materiaalisen luonnon ulkopuolisia selityksiä ei tarvita. Sen paremmin luonnontieteelliset kuin filosofiset tai teologiset argumentit eivät aina auta ratkaisemaan kiistaa suuntaan tai toiseen.

3. Luonnollinen teologia ihmismielen luontaisena taipumuksena suuntautua Jumalaa puoleen ja tämän taipumuksen älyllisenä jalostamisena. On valtavirtaa edustava näkökanta teologian historiassa, että ihmiseen on asetettu sisäinen kaipaus Jumalaa kohtaan. Tähän on usein ajateltu yhdistyvän myös synnynnäisen pyrkimyksen ymmärtää maailmaa ja olemisen perimmäistä luonnetta. Tämän pyrkimyksen toteuttamisesta voidaan puhua luonnollisena teologiana.

On selvää, ettei tällainen ajattelumalli luultavasti herätä kovin suurta vastakaikua ihmisissä, jotka kategorisesti kieltävät ajatuksen Jumalasta. Hekin voivat toki tunnistaa kaipuun perimmäisiin totuuksiin tai ”johonkin suurempaan”, mutta välttävät samastamasta tätä Jumalaan. Lähestymistavan vetoavuus riippuu siis tässäkin tapauksessa maailmankatsomuksesta.

4. Luonnollinen teologia ihmismielen maailmaa koskevan kokemuksen ja kristinuskon opetusten välisten yhtymäkohtien tarkasteluna. Kun tiettyjä kristinuskon opinkappaleita verrataan tiettyihin luontoa koskeviin käsityksiimme – tieteellisen tutkimuksen tai vapaamuotoisemman havainnoinnin kautta muodostuneisiin – näiden väliltä voidaan löytää yhteensopivuutta. Parhaimmassa tapauksessa kristinusko resonoi maailmaa koskevan kokemuksemme kanssa niin voimakkaasti, että tuntemuksemme todellisuuden eri ulottuvuuksien yhteenkuuluvuudesta vahvistuu.

Näin nähtynä luonnollinen teologia on korostetun kristillistä ja vaatii kristinuskon perustotuuksien hyväksymistä – tai ainakin sen myöntämistä, että kristinuskon opetuksen saattavat teoriassa olla totta. Toisaalta lähestymistapaa voitaisiin laajentaa niin, että maailmaa koskevaa kokemustamme peilattaisiin eri maailmankatsomusten käsityksiin todellisuuden luonteesta ja näistä löydettäisiin mahdollisesti yhteensopivia piirteitä.

5. Luonnollinen teologia pyrkimyksenä osoittaa, että todellisuutta voidaan ymmärtää kunnolla vain, jos yliluonnolliset syyt hyväksytään osaksi maailmanselitystä. Tässä perusajatus on, että naturalistiset ja materialistiset teoriat kykenevät kuvaamaan maailmaa vain rajatuilta osin, tunnistaen ainoastaan sen, mitä voidaan tutkia empiirisesti. Luonnontieteen teoriat ovat toki äärimmäisen tärkeitä yrittäessämme ottaa selville, miten maailma toimii, mutta ilman yliluonnollista komponenttia kokonaiskuvan rakentaminen jää puolitiehen.

Tämäkin versio luonnollisesta teologiasta ponnistaa vahvasti teististä lähtökohdista. Tavoitteena on raivata tilaa yliluonnollisille maailmanselityksille – erityisesti kristinuskolle – haastamalla käsitys, että luonnontieteiden tutkimustulosten perusteella on loogisempaa olettaa materialististen syiden olevan ainoita olemassaolevia kuin uskoa, että myös yliluonnolliset syyt voivat vaikuttaa maailman tapahtumiin.

6. Luonnollinen teologia ”luonnon teologiana”, jossa luontoa tulkitaan kristinuskon lähtökohdista käsin. Luonnon teologia ottaa lähtökohdakseen teologisen tradition ja ilmoituksen ja tarkastelee kaikkea maailmankaikkeudessa havaittavaa kristillisten silmälasien läpi (tämä on pitkälti kohdassa 2 esitetyn lähestymistavan vastakohta). Perusväite on, että verrattuna sekulaareihin ja naturalistisiin selitysmalleihin kristinuskon valossa on mahdollista ymmärtää selkeämmin maailmankaikkeudessa havaitsemamme ilmiöt.

On selvää, että tämä lähestymistapa vaikuttaa käsittämättömältä niille, jotka eivät pidä kristinuskoa järkevänä maailmankatsomuksena. Toki näkökulmaa voidaan vaihtaa ja pukea päähän toisenlaiset ideologiset silmälasit. Näin itse asiassa on tehtäväkin, jos halutaan tehdä uskottavaa vertailua ja kunnolla perustella väitettä, että kristinuskon valossa maailman selittyy paremmin kuin muuten. McGrath on valmis ottamaan haasteen vastaan.

Kristillisen luonnollisen teologian ainutlaatuisuus

McGrath korostaa, etteivät edellä listatut kuusi luonnollisen teologian ulottuvuutta ole toisiaan poissulkevia. Päinvastoin, ne voivat yhdessä auttaa ymmärtämään ilmiön moninaisuutta. McGrath vertaa (Gilbert Rylen termistöä lainaten) eri ulottuvuuksien toisissaan tiukasti kiinni oleviin kerrosvoileivän kerroksiin: mikään kerros ei yksinään riitä täyttämään voileivän määritelmää, mutta yhdessä ne muodostavat maukkaan kokonaisuuden, johon kukin kerros suo oman antinsa.

Kuten edellä eri lähestymistapojen käsittelyn yhteydessä kävi ilmi, täysin puolueetonta ja maailmankatsomuksellisesti neutraalia lähtökohtaa luonnolliseen teologiaan on vaikea löytää. Tämä havainto on keskeistä McGrathin luonnollisen teologian projektissa. Hän korostaa, että maailmaan koskevat havaintomme eivät koskaan ole ennakko-oletuksistamme riippumattomia vaan jokainen havainnoija tarkastelee todellisuutta omasta perspektiivistään. Ei ole olemassa näkymää ”ei-mistään” vaan ainoastaan näkymiä jostakin.

McGrathin kunnianhimoisena tavoitteena on pyrkiä perustelemaan, miksi nimenomaan kristillinen luonnollinen teologia on parempaa kuin muunlaisista lähtökohdista kumpuava. Hän esittää, että vain kristinuskon avulla luonnollisen teologian eri ulottuvuudet saadaan sidotuksi yhteen ristiriidattomaksi kokonaisuudeksi. Tässä tärkeäksi apuvälineeksi nousee kristillinen ”mielikuvitus”, jonka avulla on mahdollista oivaltaa maailmankaikkeudesta asioista, joita pelkän järjen avulla olisi mahdotonta saavuttaa. McGrath viittaa tällaiseen mielikuvitukseen käsitteellä imaginarium.

McGrathin mukaan imaginarium on kyky nähdä ja ymmärtää todellisuutta sellaisena kuin se todella on – tai tarkemmin ottaen ihmisen luontaisen maailmanhahmottamiskyvyn paranneltu versio. Ihminen voi saavuttaa tämän kyvyn Jumalan suoman mielen perusteellisen uudelleenorientoitumisen, metanoian, kautta. Vaikka uudistumatonkin ihminen luonnostaan pyrkii ymmärtämään todellisuutta parhaansa mukaan ja tavoittelee perimmäistä totuutta, hänen kykynsä päästä tähän tavoitteeseen on hämärtynyt.

McGrath viittaa muun muassa Thomas F. Torranceen, joka on kuvannut metonoiaa prosessiksi, jossa ihmisen mieli oppii suuntautumaan oikeaan kohteeseensa, Kristuksessa ilmoitettuun Jumalaan ja yliluonnolliseen totuuteen, jota on mahdotonta käsittää ilman jumalallista ilmoitusta. Tärkeä osa tätä prosessia on myös ihmisen luonnollisen järjen uudelleenkalibroituminen. Järki alkaa ymmärtää, että senkin tulee suuntautua empiiristen havaintojen lisäksi myös siihen, mitä ei voida havaita aisteilla.

McGrathin teologiassa imaginarium perustuu nimenomaan järjen ja mielikuvituksen yhteistyölle. Mielikuvitus auttaa ihmismieltä aistimaan, että on olemassa jotain muutakin kuin fysikaalinen maailma ja auttaa suuntautumaan tätä aistein havaitsematonta todellisuutta kohti. Järki puolestaan tunnistaa arvonsa maailman hahmottamisessa tieteellisen tutkimuksen ja filosofisen päättelyn kautta, mutta toisaalta tajuaa rajansa ja oppii olemaan uudenlaisella tavalla hyödyksi myös aineetonta todellisuutta koskevissa asioissa, mukautuen sen logiikkaan.

Kristillisen luonnollisen teologian eksklusiivisuus

McGrath perustelee kirjassaan näkemystään luonnollisesta teologiasta varsin perusteellisesti ja vakuuttavasti, viitaten laajasti aiempaan teologiseen traditioon ja päivittäen menneitä ajattelumalleja nykyaikaan. Jo tästä syystä Re-imagining Nature on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos. Erityisen selväksi McGrath tekee sen, että luonnollista teologiaa on mahdotonta tehdä neutraaleista lähtökohdista. Sivu toisensa jälkeen hän onnistuu esittämään vakuuttavia perusteita kristillisen luonnollisen teologian ylivertaisuuden puolesta.

Vähemmälle huomiolle jää kuitenkin kristinuskoon perustuvan luonnollisen teologian vertailu muihin mahdollisiin luonnollisiin teologioihin ja sen perusteleminen, miksi kristinusko on paras (eikä vain varsin hyvä ja maailmaa koskevien havaintojemme kanssa yhteensopiva) maailmanselitys. Toki monin paikoin McGrath nostaa esille kristillisen teologian piirteitä – kuten imago Dei -opin – joiden ainutlaatuisuus tukee kristillistä luonnollista teologiaa. Hän ei kuitenkaan suoraan argumentoi, miksi näiden piirteiden puuttuminen tekisi muunlaisiin maailmankatsomuksiin perustuvan luonnollisen teologian mahdottomaksi tai epäuskottavaksi.

Toinen kirjaa lukiessa mieleen nouseva ongelmakohta liittyy edelliseen. Jos maailman oikealla tavalla ymmärtäminen vaatii imaginariumia ja tämä puolestaan metanoiaa, joka tapahtuu tai on tapahtumatta Jumalan tahdosta, voiko yksittäistä ihmistä pitää millään tavalla vastuussa siitä, kykeneekö hän oikeanlaiseen luonnolliseen teologiaan? Näkisin, että ei voi. Jumala joko suo tai ei suo ihmiselle kykyä ymmärtää todellisuutta oikein. McGrathkaan ei toki kiellä, etteikö näin olisi.

Kokonaisuudessaan Re-imagining Nature -teosta voi lämpimästi suositella kaikille, jotka ovat pohtineet, mitä luonnollinen teologia on ja onko sillä mitään relevanssia nykypäivän maailmassa. McGrath osoittaa, että luonnollisen teologian perinne on vahvasti voimissaan ja pystyy ammentamaan menneiden vuosisatojen vankasta kristillisestä traditiosta – ja jopa uudistumaan.

Jos pidit lukemastasi, tykkää Areiopagista Facebookissa, seuraa Twitterissä ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi.

Kuva: Bud Helisson@Unsplash.