Mitä saadaan, kun eteläamerikkalainen vapautuksen teologi sovittaa yhteen luonnontieteen ja kristinuskon?

Brasilialainen teologi Leonardo Boff on kirjoittanut kirjan, jossa hän kokoaa yhteen vuosikymmenten teologisen työskentelynsä hedelmät. Vapautuksen teologi kuvaa Jeesuksen radikaalin mission kosmologisessa viitekehyksessä yhdistäen luonnontieteellisen maailmankuvan ja kristillisen tradition saumattomaksi kokonaisuudeksi. Voisiko Boffin visio toimia uudenlaisena avauksena tieteen ja uskonnon välisessä kohtaamisessa?

Teologinen visio luonnontieteellisissä kehyksissä

Teologian tehtävänä on lukea ja tulkita pyhiä tekstejä muuttuvissa historiallisissa ja kulttuurisissa tilanteissa. Yksi merkittävimmistä oma aikamme konteksteista on uuden ajan luonnontieteellinen maailmankuva, joka on avannut mullistavia näkökulmia universumiin ja sen syntyyn.

Kyse ei ole vain Raamatun tulkitsemisesta. Vastaavanlaisiin haasteisiin törmäävät myös muut uskonnolliset traditiot. Uskontojen kanoniset tekstit kun ovat syntyneet lähes poikkeuksetta ennen kuin moderni luonnontiede muovasi maailmankuvamme nykyisen kaltaiseksi.

Esimerkiksi hindulaisten Purana-tekstien maailmankuvaan kuuluu suunnattoman pitkiä maailmanaikoja: teksteissä kuvatut taistelut ja muut tapahtumat sijoittuvat miljoonien vuosien taakse. Siksi Suomessakin toimivalla Hare Krishna -liikkeellä on omat haasteensa selittää pyhät tekstit suhteessa vallitsevaan käsitykseen, jonka mukaan ihmislajin historiallinen aika on huomattavasti lyhempi. Ongelma on siis päinvastainen kuin niillä kristityillä, jotka lukevat Raamatustaan luomisen tapahtuneen kuutisen tuhatta vuotta sitten. Ensin mainitussa kronologiassa vallitseva tieteellinen maailmankuva näyttäytyy liian lyhyenä, jälkimmäisessä liian pitkänä.

Keskeinen periaatteellinen kysymys on, mitä ulottuvuuksia todellisuudesta tavoittaa uskonnollinen traditio ja mitä puolestaan tieteellinen metodi. Vilkkaana käynyt uskonnonfilosofinen keskustelu onkin hahmotellut monia malleja tieteellisen tiedon ja uskonnollisen uskon suhteesta.

Samaan aikaan populaarissa keskustelussa luonnontieteilijät ovat kunnostautuneet esittämällä vahvoja katsomuksellisia väitteitä todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Puhuessaan Jumalasta he astuvat luonnontieteen piiristä alueelle, jossa keskustelu muuttuu filosofiseksi ja teologiseksi. Tässä ei sinänsä ole mitään ongelmallista, kunhan esimerkiksi evoluutiobiologi tai kosmologi ei puhuessaan uskonnosta ja ateismista vetoa auktoriteettiinsa luonnontieteilijänä.

Olen seurannut sivusta – joskus varsin turhautuneena – debattien varaan rakentuvaa keskustelua alkuräjähdyksestä, evoluutiosta ja kristillisestä uskosta. Siksi ilahduin, kun löysin pienen kirjan, jossa luonnontieteellisen maailmankuvan ja kristillisen uskon suhde ratkaistaan mielestäni varsin suoraviivaisesti mutta samalla äärimmäisen elegantisti.

Kyseessä on brasilialaisen Leonardo Boffin teologisen uran summaava Cristianismo: O mínimo do mínimo (2011). Kirja on julkaistu myös englanninkielisenä käännöksenä Christianity in a Nutshell (Orbis Books, 2013), johon alla olevat viittaukset ovat.

Fransiskaaniseen sääntökuntaan kuulunut Leonardo Boff on yksi tunnetuimmista vapautuksen teologeista. Kardinaali Joseph Ratzingerin (myöhemmin Benedictus XVI) johtama Uskonopin kongregaatio vaiensi hänet 1980-luvulla osana prosessia, jolloin Vatikaani ajoi alas määrätietoisesti latinalaisamerikkalaista vapautuksen teologiaa. Hankaukset Vatikaanin kanssa johtivat siihen, että Boff päätti lopulta jättää sääntökuntansa ja pappeutensa.

Myöhemmässä tuotannossa Boffin painopiste on siirtynyt kohti mystiikkaa, ympäristöfilosofiaa ja myös uskontodialogia. Hyvä esimerkki tästä on Ecologia, Mundialização, Espiritualidade (1993), joka on käännetty englanniksi nimellä Ecology & Liberation: A New Paradigm (1995).  Uusista painotuksista huolimatta Boff on pitänyt tiukasti kiinni perusajatuksesta, että Raamatun viesti on poliittinen vaatien köyhien ja marginalisoitujen puolelle asettumista.

Nyt Boff on kirjoittanut teoksen, jota hän itse luonnehtii esipuheessa pyrkimykseksi ilmaista kristinuskon ydin viiden vuosikymmenen teologisen työskentelyn jälkeen, niin että tämän päivän ihminen voisi sen ymmärtää. Erityisen kiinnostavaksi Boffin joutsenlaulun tekee se, että hän ilmaisee kristinuskoa koskevan visionsa luonnontieteellisen maailmankuvan kehyksissä.

Luonnontieteellinen näyttämö pelastushistorialle

Boff lähtee liikkeelle siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että Jeesus Nasaretilainen on inkarnaation myötä osa samaa kosmista prosessia, jossa erilaiset elementit ja voimat ovat tuottaneet havaitsemamme todellisuuden. Teologi voi todeta, että Boff väistää näin doketistiseksi kutsutun klassisen harhaopin, jonka mukaan Kristus vain näyttäisi (kr. dokein) ihmiseltä olematta sitä. Päinvastoin hän muistuttaa, että Jeesus on konkreettisesti koostunut samoista atomeista, jotka muodostavat meitä ympäröivän universumin.

Kirja alkaa huimalla kuvauksella siitä, miten havaitsemme ympärillämme Mysteerin, joka on Jumala. Tämä puoleensa houkutteleva mutta otetta pakeneva Mysteeri on olemukseltaan kommuunio – Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Mysteeri projisoi itsensä ulkopuolelleen ja näin sai alkunsa luomisprosessi, joka toteuttaa Mysteerin sisällä olevaa ääretöntä mahdollisuuksien kirjoa.

Metafyysisen kaiken perustaa koskevan pohdinnan kulminaatioksi Boff kirjoittaa, miten Mysteerin tahdon perusteella (s. 10–11) ”luotaamattomasta Perusenergiasta (Foundational energy) [—] murtautuu esiin yllättäen ja äkillisesti käsittämättömän tiheyden piste”. Kaikki saa alkunsa suuressa ja hiljaisessa alkuräjähdyksessä.

Boff käyttää useita sivuja siihen, että hän kuvaa nykyisen luonnontieteen mukaisesti alkuräjähdystä, aurinkokunnan syntyä ja biologista evoluutiota monine vaiheineen. Lopulta kosmiselle näyttämölle ilmaantuu ihminen (s. 20): ”Näin on saavutettu biologinen perusta siitä tietoiseksi tulemiselle, että olemme osa suurempaa Kokonaisuutta ja että ymmärrämme universumin täyttävän Perusenergian. Tulemme tietoiseksi Akselista, joka yhdistää ja jälleen yhdistää kaiken ja jonka kanssa voimme kommunikoida rituaalien, tanssien, laulamisen ja puhumisen välityksellä.”

Uskontojen historia avautuu kommunikaationa Mysteerin kanssa aivan kuten koko kosmoksen historia. Boffin puhuu visiostaan panenteistisenä, sillä ”Jumala-Mysteeri on jokaisen olion sisimmissä sopukoissa ja jokainen olio on Jumala-Mysteerin sisimmässä” (s. 30). Kyse on vastavuoroisesta läpäisemisestä, joten Boff korostaa näkemyksensä Jumalan ja maailman suhteesta poikkeava panteismistä.

Boffin kirjan ensimmäiset luvut perustuvat pitkälti filosofisten ja luonnontieteellisten näkökulmien yhdistämiselle, joskin hän punoo kristillisen kolminaisuusopin osaksi kaiken kattavaa kosmista visiota. Loppuosa kirjaa rakentuukin enemmän teologialle, sillä sen fokuksessa on Mysteerin inkarnaatio Jeesus Nasaretilaisessa ja tämän historiallisissa vaikutuksissa.

Jeesusta koskeva osio on uskollinen vapautuksen teologian perinnölle lähtien liikkeelle historian Jeesuksesta ja hänen missiostaan. Boff kuvaa Jeesuksen apokalyptista unelmaa, joka toteutuu yhteiskunnallisessa vapautuksessa ja joka koskee koko kosmosta.

Jeesus on omassa historiallisessa kontekstissaan evoluutioprosessin voimien tuottama, kuten kaikki muukin, mutta hänessä murtautuu esiin uudenlainen tietoisuus kaiken takana olevasta Mysteeristä (s. 65): ”Alkuperäinen Lähde, tuo intelligentti ja rakastava, kaiken perustana oleva ilmaisematon Energia toimi voimissa, jotka ohjasivat universumia, läpäisivät jokaisen evoluution vaiheen, murtautuivat esiin kaikissa elävissä olennoissa, luoden niissä sisäisyyttä ja subjektiviteettia, erityisesti edistäen ihmisten henkeä, kunnes se transformoitui tietoiseksi sisällöksi: havaiten Jumalan Isäksi (Abba) ja itsensä Pojaksi. Tämä tapahtui ihmisessä Jeesus Nasaretilainen, joka oli syntynyt kaikista kansoista pienimpään (5 Ms. 7:7), joka oli kotoisin Rooman valtakunnan reuna-alueelta Galileasta, köyhien muuttajien perheestä, Nasaretin kaupungista…”.

Kirjansa loppuosan Boff pohtii eri näkökulmista Jeesuksen radikaalia missiota ja siten, miten se kirkon historiassa on liian usein jäänyt erilaisten valtarakenteiden alle.

Uskon ja luonnontieteen harmonia?

Kirjan anti luonnontieteen ja teologian väliselle vuoropuhelulle on siinä, miten saumattomasti ja luontevasti Boff omaksuu uusimman luonnontieteen näköalat näyttämöksi, johon kristinuskon perustapahtumat sijoittuvat. Kristinuskon kertomus yhdistyy osaksi luonnontieteen kertomusta ja päinvastoin. Vastakohtaisuutta ei ole, vaan kosmologinen kuvaus universumin synnystä ja evoluutiobiologinen kuvaus lajien kehityksestä kehystävät Jeesuksessa tapahtuvaa vapautuksen ihmettä.

Lukuun ottamatta muutamia jo aiemmista Boffin teoksista tuttuja omaperäisyyksiä (esimerkiksi ajatus Neitsyt Maria Pyhän Hengen inkarnaationa), kirjan esittämä käsitys kristinuskosta on muuten varsin ortodoksinen. Vaikka itse pidän tärkeänä Boffin vapautuksen teologista tulkintaa kristinuskosta, olennaisempi tässä yhteydessä on hänen metodinen ratkaisunsa kytkeä luonnontieteellinen visio teologiseen visioon.

On ilmeistä, että ratkaisussa heijastuu ranskalaisen jesuiittapaleontologi Pierre Teilhard de Chardinin (1881–1955) vaikutus. Teilhard de Chardin hahmotteli kosmista tulkintaa kristinuskosta tuotannossaan, johon Vatikaani aluksi suhtautui kriittisesti. Hänen visiossaan evoluutio etenee materian tasolta kohti Kristusta, joka on kosmisen prosessin tähtäyspiste. Teilhard de Chardinin ajattelumallissa aine tulee otetuksi mukaan Hengen liikkeeseen. Hän peräänkuulutti myös uudenlaista mystiikkaa, joka voisi yhdistää komplementäärisiä ajatuksia ja perustella todellisuuden yhteyden kumoamatta jännitteitä tai purkamatta erilaisuuksia.

Vaikka teologisista yksityiskohdista voidaan keskustella, mielestäni ratkaisu kuvata Jeesuksen Kristuksen merkitys kosmologian ja evoluutiobiologian lavastamalla kosmisella näyttämöllä viittoo suuntaan, josta katsottuna uskonnollisen tradition ja modernin luonnontieteen välinen vastakkaisuus transformoituu ihmettelyksi Jumalan suuren ja lopultakin eheän suunnitelman äärellä.

Tällainen ratkaisu ottaa mielestäni myös vakavasti sen, että Kristuksessa Jumalan salaisuutena ovat kaikki viisauden ja tiedon salaisuudet kätkettyinä (Kol. 2: 2–3). Siksi kristillinen usko tuo olennaisen lisäarvon puhtaasti kosmologian ja evoluutiobiologian kielellä hahmotettuihin prosesseihin.

Huomionarvoinen on sekin yksityiskohta, että Boff asettaa tavoitteekseen kuvata kristillistä uskoa niin, että se olisi ymmärrettävä siitä kiinnostuneille aikalaisille. Mielestäni latinalaisamerikkalaisen teologin pieni opus magnum onkin kontekstuaalista teologiaa sanan syvällisessä mielessä: se tuo vapautuksen evankeliumin maailmaan, jossa luonnontieteellinen maailmankuva otetaan annettuna.

Kuva: NASA on The Commons@Flickr.com