Tietämättömyydellä argumentoinniksi (argumentum ad ignorantiam) voidaan kutsua sellaisia argumentointimuotoja, joissa jotakin näkemystä pidetään totena sen takia, että sitä ei ole osoitettu virheelliseksi – tai virheellisenä sen takia, että näkemystä ei ole näytetty todeksi. Joskus esitetään, että tietämättömyydellä argumentointi olisi aika lailla automaattisesti huono asia. Näin yksinkertaista asia ei kuitenkaan ole.

Osa tietämättömyyteen vetoavista argumenteista on vahvoja, ja osa puolestaan heikkoja. Tietämättömyydellä argumentointi on joissain tilanteissa pätevää, ja toisissa taas selvästi virheellistä. Argumentoinnin pätevyys ja vahvuus riippuu tapauksesta.

Seuraavaksi esitän joitakin esimerkkiväittämiä, joissa argumentoidaan tietämättömyydellä tai jonkinlaisella tiedon tai todistamisen puutteella. Tarkoitus ei ole väittää, että nämä kaikki väitteet pitäisivät paikkaansa, vaan tarkastella niiden kautta tietämättömyydellä argumentointia.

1. Keisari Augustus ei aivastanut, koska historiallisissa lähteissä ei sanota, että hän olisi tehnyt niin

2. Lääke X on turvallinen, koska siihen ei ole raportoitu liittyvän haittavaikutuksia (ainakaan paljoa)

3. Pendolinojunaan Helsingistä Tampereelle ei pääse kyytiin Hämeenlinnassa, koska aikataulussa ei mainita sitä pysähtymispaikkana

4. Tupakoinnin ei voida katsoa aiheuttaneet yksilölle terveyshaittoja, koska ei ole todistettu, että juuri tupakointi olisi ollut syy terveysmuutoksiin

Hiljaisuudella argumentointi voidaan nähdä yhtenä tietämättömyydellä argumentoinnin alatyyppinä. Hiljaisuudella argumentointia on toisinaan havainnollistettu Sherlock Holmes –kertomuksella nimeltään Silver Blaze, jossa ratkaisevan todisteen tarjoaa koira. Tarkalleen ottaen todisteena Holmes-kertomuksessa on se, että koiran ei havaittu haukkuneen. Haukkumisääneen puute, eli hiljaisuus, on fiktiivisessä kertomuksessa todiste Holmesille siksi, että jos paikalla olisi käynyt joku vieras, olisi hänen mielestään ollut syytä olettaa vahtikoiran reagoineen ulkopuoliseen tulijaan haukkumalla.

Tätä Holmes-kertomusta on hiljaisuudella argumentoinnin näkökulmasta analysoinut tarkemmin professori Michael Duncan. Hän kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon hiljaisuudella argumentoinnin vakuuttavuus käytännössä voi riippua argumentoijasta ja siitä, miten kuulijakunta puolestaan arvioi tämän asiantuntijuutta.

1. Aivastiko keisari Augustus, jos lähteet ovat asiasta hiljaa?

Ensimmäinen  esimerkki käsittelee sitä, mitä jonkun historiallisen henkilön tekemisistä tai tekemättä jättämisistä voidaan päätellä sen pohjalta, mitä historialliset lähteet eivät heistä kerro. Esimerkiksi on otettu kysymys, voidaanko keisari Augustuksen päätellä eläneen elämänsä aivastamatta, jos historiallisissa lähteissä ei ole dokumentoitu Augustuksen aivastaneen.

Filosofi Timothy McGrew on esittänyt hyödyllisiä ehtoja koskien sitä, milloin hiljaisuus historiallisissa lähteissä voi puhua puolestaan. Jos yksikin ehdoista jää täyttymättä, ei painavaa argumenttia hiljaisuudesta voida McGrew:n mukaan tehdä. Ehdot voidaan muotoilla vaikkapa näin:

1.   Jos asia olisi tapahtunut, se olisi lähes varmasti tullut historiasta raportoivien tietoon

2.   Jos asia olisi ollut tiedossa, yksi tai useampi kirjoittaja olisi joko raportoinut asiasta tai muuten selvästi ilmaissut tietoisuutensa asiasta

3.   Jos asiasta olisi raportoitu, yksi tai useampi kirjoitus tähän liittyen olisi säilynyt nykypäivään asti ja olisi lisäksi nyt tutkijoiden tiedossa

Historiallisten lähteiden hiljaisuuden ei siis voi välttämättä päätellä kertovan siitä, että jotain ei olisi tapahtunut, jos aihe on sellainen, jonka ei ole syytä olettaa olleen raportoimisen arvoinen. Aivastaminen on niin yleistä ihmisillä, että perusolettamus on se, että aikuiseksi asti elänyt ihminen olisi aivastanut joskus elämänsä aikana, vaikkei asiasta erikseen mainittaisikaan.

Vaikka nykyaikana hallitsijoiden aivastamisista toisinaan jopa raportoidaankin, voidaan myös kysyä, onko kenelläkään historiaa tallentaneella ollut motiivia raportoida keisarin aivastamisia. Vaikka nykypäivään asti ei olisi säilynyt dokumentaatiota jonkun menneisyyden keisarin aivastamisista, ei tällaisen dokumentaation puute käytännössä ole vakuuttavaa todistusaineistoa sen kysymyksen ratkaisemiseksi, onko hallitsija oikeasti joskus aivastanut vai ei.

Professori Douglas Waltonin mukaan hiljaisuutta koskevien argumenttien vahvuuteen liittyy olennaisesti se, miten täydellistä tietoa on käytettävissä. Jos johonkin asiaan liittyen voidaan katsoa tiedettävän kaikki mahdollinen, ja silloin havaitaan hiljaisuus, on hiljaisuudella argumentoiva päätelmä paljon vahvempi kuin silloin, jos tietämys on selvästi vajaata. Hiljaisuudella argumentointiin voi liittyä riskejä silloin, kun tietämys on vajavaista.

2. Lääkkeen turvallisuus ja haittavaikutusten raportoimattomuus

Toisena esimerkkinä on lääkkeen turvallisuuden päättely siitä, että lääkkeellä ei ole raportoituja sivuvaikutuksia.  Tämäkin esimerkki liittyy hiljaisuudella argumentointiin. Lääkeaineiden täytyy läpäistä vaaditut testit ennen kuin lääke voi saada myyntiluvan. Olennaiset haittavaikutukset voivat paljastua jo ennen lääkkeen myyntiin pääsyä. Erityisesti lääkeaineen pitkäaikaisvaikutuksista, riskeistä erityisryhmissä tai lääkkeen mahdollisista yhteisvaikutuksista jonkin muun lääkeaineen kanssa voi kuitenkin olla hankalaa saada tietoa. Vaikka lääkkeen sivuvaikutuksista ei olisi tällä hetkellä raportoitu, niistä saattaa tulla raportointia joskus tulevaisuudessa

Toisen väitteen vahvuus voikin riippua siitä, paljonko lääkettä on testattu ja käytetty, ja kuinka herkästi haittavaikutuksista raportoidaan. Jos lääkkeellä ei ole raportoitu (paljon) haittavaikutuksia, voi tämä olla merkkinä siitä, että tällaisia vaikutuksia ei ole ainakaan kovin yleisesti esiintynyt. Mitä pidempään ja laajemmin lääkettä on käytetty, sitä vahvempaa evidenssiä haittavaikutushavaintojen vähäisyys voi tarjota lääkkeen turvallisuudesta. Käsitys lääkkeen turvallisuudesta voi siis saada tiedollista tukea haittavaikutusten raportoinnin vähäisyydestä.

3. Aikataulussa mainitsematon pysähdyspaikka

Kolmas esimerkki koskee junamatkailua. Esimerkissä pohditaan sitä, että jos aikataulussa ei mainita jotakin pysähtymispaikkaa junalle, onko se riittävää evidenssiä siitä, että tarkastellussa paikassa ei pysähdytä ainakaan niin, että matkustajia otettaisiin sieltä kyytiin. Junamatkan tapauksessa päättely voisi edetä tarkemmin muotoiltuna vaikkapa seuraavaan tapaan:

A. Matkustaja on katsonut, että juna Helsingistä Tampereelle pysähtyy aikataulun mukaan matkan varrella vain Pasilassa ja Tikkurilassa

B. Monet Helsingin ja Tampereen väliä ajavat junat pysähtyvät Hämeenlinnan asemalla

C. Muita paikkoja, kuten Hämeenlinnaa, ei ole kuitenkaan aikataulussa mainittu pysähdyspaikoiksi

D. Matkustajan aiempi kokemus on, että kaikki pysähdyspaikat on tapana mainita juna-aikatauluissa.

E. Matkustaja päättelee, että koska pysähtymistietoa ei ole annettu muilla asemilla, kuten Hämeenlinnan kohdalla, viittaa se siihen, ettei tämä juna pysähdy muilla pysäkeillä matkan varrella – ainakaan niin, että matkustajia otettaisiin sisään

F. Matkustaja päättelee, että on todennäköistä, että tämä pendolinojuna ei pysähdy Hämeenlinnassa niin, että se ottaisi sieltä matkustajia kyytiin.

Waltonin mukaan silloin, jos tietopohja on riittävän täydellinen, voidaan eräissä tilanteissa päätellä aivan oikeutetusti tiedon puutteen tai negatiivisen evidenssin antavan mahdollisuuksia päätelmien tekoon.  Junamatkan kohdalla matkustajalla voi olla riittävän täydellinen tietopohja käytössään sen johtopäätöksen tekemiseksi, että ainakaan todennäköisesti tuon junan kyytiin ei pääse Hämeenlinnasta. Walton on todennut tällaisen aikataulutietojen puutteisiin liittyvän päättelyn olevan oikein ja järkevää monissa arkielämän tilanteissa.

4. Tupakoinnin syy-seuraussuhteiden osoittamisen vaikeus yksilötasolla

Neljäs esimerkki listalla koskee tupakoinnin terveyshaittoja. Väittämänä tässä oli se, että tupakoinnin ei voida katsoa aiheuttaneen terveyshaittoja, koska ei ole riittävää näyttöä tupakoinnin syy-yhteydestä terveydentilaan yksilötasolla. Tässä esimerkissä vedotaan syy-seuraus-suhteiden osoittamattomuuteen yksittäisen ihmisen kohdalla. Tupakoinnin terveyshaittoihin liittyvistä kysymyksistä on käyty 1950-luvulta nykypäivään asti oikeutta aluksi Yhdysvalloissa, ja sittemmin myös eri puolilla maailmaa tupakka-alan yritysten ja sellaisten ihmisten välillä, jotka ovat kokeneet kärsineensä tupakan aiheuttamista  terveysongelmista.

Professori Heikki Hiilamo on kuvannut aihepiirin argumentoinnin historiaa niin, että aluksi tupakkayhtiöt kielsivät tupakoinnin ja sairauksien välisen yhteyden kokonaan. Tämän jälkeen seurasi tilastollisen yhteyden myöntäminen, mutta syy-yhteyksien kiistäminen (joka Hiilamon mukaan jatkui 1990-luvun lopulle saakka). Tupakkatehtaiden Yhdistyksen julkaisemassa markkinointimateriaalissa “Väitteitä ja vastauksia tupakasta ja tupakoinnista” esimerkiksi väitettiin, että tupakansavulla ei olisi osoitettua syy-yhteyttä sairauksiin:

“Tupakansavun aineosat lienevät maailman eniten tutkittuja aineita. Tupakansavu sisältää hyvin pieniä määriä näitä aineita, eikä ole osoitettu, että minkään näiden aineosien ja sairauksien välillä olisi syy-yhteyttä.” (Sitaatti lähteestä Saarikoski & Ellonen 2012, s. 120)

2000-luvulla syy-yhteys on tupakkateollisuuden taholta myönnetty, mutta nyt alan strategiana on ollut vetoaminen siihen, että erityisestä syy-yhteydestä ei ole riittävää näyttöä. Väitteenä on nyt siis se, että vaikka olisikin näyttöä siitä, että tupakalla on ollut yleisellä tasolla syy-yhteys  muutoksiin ihmisten terveydentilassa, ei ole riittävää näyttöä siitä, että tupakka oli ollut syy juuri oikeutta käyvien tupakkaa polttaneiden yksilöiden terveydentilan muutoksiin.

Listan neljäs kohta, eli väite tupakoinnin turvallisuudesta siltä pohjalta, että yksilötasolla ei ole näyttöä sen haitoista, on perusteluiltaan teennäinen. Siinä vedotaan sellaisen näytön puutteeseen, jota on vaikea antaa silloinkaan, vaikka tupakka oikeasti olisikin aiheuttanut terveysmuutoksia. Tutkimuksellinen näyttö tupakan terveyshaitoista on yleisellä tasolla varsin vankkaa.  Jos tupakalla on syy-yhteys terveyshaittoihin tarkasteltaessa isompia ihmisryhmiä, tarkoittaa se samalla sitä, että tupakalla on ollut vaikutuksia yksilötasoillakin ainakin monen kohdalla. Selkeää syy-yhteyttä on kuitenkin vaikea todentaa asian luonteen takia edes sellaisissa tapauksissa, joissa on esiintynyt tupakalle tyypillisiä haittavaikutuksia. Tähän syynä on se, että niin moni muukin asia vaikuttaa terveyteen, ja toisaalta kovin varmoja syy-yhteyksiä on muutenkin vaikea osoittaa yksilötasolla. Väestöryhmien tasolla asioiden tilastollisten yhteyksien ja syy-yhteyksien näyttäminen on helpompaa.

Oikeudenkäyntiympäristössä perustelu siitä, että yksilötasolla ei syy-yhteyttä ole todennettu, saattaa kuitenkin menestyä, jos maan lainsäädännön todistustaakkavaatimukset ovat voimakkaasti kuluttajan harteilla. Todistustaakalla tarkoitetaan sitä, kenellä on ensisijainen velvollisuus perustella näkemyksensä. Oikeuskäytäntönä on pääsääntöisesti syyttömyysoletus, eli periaate, että vastaaja on syytön, ellei toisin todisteta. Todistustaakka on oikeudessa asetettu siis yleensä kantajalle. Joissain asioissa saatetaan tuomioistuimissa soveltaa silti käännettyä todistustaakkaa. Esimerkiksi Yhdenvertaisuuslaissa (2004/21) on säädetty (§17), että todistustaakka syrjintäasioissa on tietyissä tilanteissa niin päin, että: “vastaajan on osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu”. Suomessa on käyty vain kaksi tupakkaoikeudenkäyntiä, jotka molemmat  ovat päättyneet tupakkayhtiöille myönteiseen ratkaisuun.

Lopuksi

Vaikka edellä esitetyt esimerkit ovatkin yksinkertaisia ja yksinkertaistettuja, käytännön elämässä tietämättömyydellä argumentointi voi olla paljon monimutkaisempi vyyhti. Tietämättömyydellä argumentointiin (hiljaisuuden ja/tai negatiivisen evidenssin kautta) voi käytännössä liittyä myös monenlaista positiivista tietoa, kuten vaikkapa junalipun tapauksessa alun perin lyhyessä esimerkkiväittämässä näkymätön tieto, että yleensä on tapana ilmoittaa kaikki pysähdyspaikat. Tämä alkuperäisessä väitteessä näkymätön päättelijän taustatieto on kuitenkin keskeisessä asemassa päättelyn pätevyyden kannalta. Näkyvä argumentointitapa ei välttämättä kerro aina kattavasti siitä, mitä kaikkea tietoa taustalla on tietämättömyydellä argumentoitaessa.

Esimerkiksi väitteet, joissa argumentoidaan vaikkapa siihen tapaan, että Jumalaa ei ole, koska Jumalan vaikutusta maailmassa ei ole todistettu, ovat myös muodoltaan argumentointia tietämättömyydestä. Samoin todisteiden puutteeseen vetoavat myös esimerkiksi vastakkaiset väitteet, joissa argumentoidaan, että naturalistisen maailmankatsomukseen ei ole syytä luottaa, koska sen keskeisiä teesejä ei ole todistettu. Näkyvä argumentointitapa ei välttämättä näissäkään tapauksissa kerro aina kattavasti siitä, mihin kaikkeen ihmisten johtopäätökset tosiasiassa perustuvat.

Tietämättömyydellä argumentoidaan käytännön elämässä toisinaan jo senkin takia, että pyrkimyksenä on käsitellä asioita lyhyesti. On helpompaa ja vähemmän aikaa vievää vaikkapa todeta, että jostakin ei ole riittävää näyttöä, kuin alkaa käydä yksityiskohtaisesti läpi sitä, mikä omasta mielestä tarkalleen ottaen on ongelmana. Argumentoinnin tulkitsijan suopeudella on merkitystä sen kannalta, miten hän argumentoijan näkemykset ja perustelut kokonaisuudessaan tulkitsee.

Kirjoitin tämän artikkelin tietoisena siitä, että kaikki eivät ymmärrä tietämättömyydellä argumentointia samoin kuin olen asian tässä esittänyt. Argumentointikysymyksiin erikoistunut Douglas Walton on kirjassaan Arguments from Ignorance dokumentoinut, kuinka monissa argumentaatiota käsittelevissä oppikirjoissa argumentit tietämättömyydestä määritellään argumentaatiovirheiksi. Tosin monissa niistä lähteistä, joissa argumentit tietämättömyydestä määritellään automaattisesti argumentaatiovirheiksi, ei ole välttämättä edes käsitelty muita kuin valikoituja huonoksi katsottuja esimerkkejä aiheesta.

Silloin kun tietämättömyyttä koskevat argumentit ovat kyseenalaisia, voi olla kyse sellaisesta tilanteesta, jossa väite tietämättömyydestä on näennäinen (esimerkiksi vedotaan tietämättömyyteen, vaikka oikeasti ei olla niin tietämättömiä). Joskus todisteiden puutteeseen tai tietämättömyyteen vedotaan perusteluna myös silloin, kun ei ole selvää, mikä edes periaatteessa voisi asian kohdalla olla hyväksyttävää todistusaineistoa puolesta tai vastaan. Kyseenalaista tällainen argumentointi voi olla myös silloin, jos tietämättömyys asiassa, johon vedotaan, on irrelevanttia johtopäätöksen kannalta. Tietämättömyydellä argumentointi ei kuitenkaan aina ole virheellistä, vaan kuten tämän artikkelin esimerkit ja lähdekirjallisuus havainnollistavat, tietämättömyydellä argumentointi voi toisinaan olla ihan aiheellistakin. Argumentoinnin pätevyys ja vahvuus riippuu siis tapauksesta.

Kirjallisuus

Duncan, M. 2012. The Curious Silence of the Dog and Paul of Tarsus; Revisiting The Argument from Silence. Informal Logic. Vol. 32. No. 1. ss. 83-97.

Hiilamo, H. 2011. Historioitsijat tupakkateollisuuden palveluksessa. Tieteessä tapahtuu. Vol. 29. No. 1.

McGrew, T. 2013. The Argument from Silence. Acta analytica.

Saarikoski, M. & Ellonen, M. 2012. Kevytsavukeoikeudenkäynti Suomessa 2005-2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 18/2012.

Walton, D. 1992. Nonfallacious Arguments from Ignorance. American Philosophical Quarterly, Vol. 29, No. 4.

Walton, D. 1996. Arguments from Ignorance.  The Pennsylvania State University Press.

Kuva: Flickr@Alejandro Hernandez. CC BY 2.0.